Nyt tätä krjoittaessani, 12.11.2011, en ole enää Jakartassa, vaan takasn Australassa. Palasn suunnitelmien mukaisest lokakuun lopulla. Lensin Malesian Kuala lumpursta Kultarannikolla, vietin pari päivää maalla ja sitten tulin Brisbaneen. Mutta tässä siis videota Jakartasta. Kuvasin sen kännykkäkameralla takana istuen.

 Jakartan liikenne on todella hurja kokemus. Jo pelkkä kadun ylittämnen on tottumattomalle suuri haaste. Ekä kokemusta yhtään helpota se, että lma on pstävän likainen ja haisee savulle. Moottoripyörämatkan jälkeen tkee mieli käydä suihkussa huuhtelemassa savut ja pölyt pos. Niin, ja ilma on myös hiostavan kuuma, mikä tosin minulle ei ole enää kovin uusi tai hankala asia.

Piti suojautua hyvin sekä aurinkoa että saasteita vastaan.

Sivukaduilla voi ottaa rennosti.  Ja täytyy kyllä sanoa, että yleensä Jakartassa ihmiset ovat rentoja ja ystävällisiä, myös istuessaan juuttuneena liikenneruuhkaan. Aggressiivista käytöstä ei juurikaan näe, ei silloinkaan kun joku toinen tekee virheen tai käyttäytyy vähän itsekkäästi. Australiassa sellaisesta jo nyrkit heiluisivat. Täällä puhutaan välillä liikenneaggrerssiivisuudesta (road rage) suurena ongelmana. Olen itsekin täällä Australiassa nähnyt muutaman tapauksen ja ollut vihamielisyyden kohteena polkupyörineni. Indonesiassa tai Malesiassa en ole vastaavaa nähnyt, en myöskään Singaporessa.

Tällaiset maisemat ja puhdas ilma, meluton ympäristö olivat enää vain haaveissa Jakartassa ollessa. Sitten Plaembangissa syyskuussa oli vähän siedettävämpää, mutta sielläkin haisi yleensä kanankakka tai palava muovi. Ne kun polttavat jätteensä ulkosalla. Seuraava kohde, Bali, oli toki puhtaampi ja siistimpi, mutta hyvin turistihenkinen sanan negatiivisessa merkityksessä: kadulla ei esimerkiksi saanut kulkea rauhassa. Singapore oli sitten vanhaa tuttua: Jakartaan verrattuna siisti ja puhdas paikka ja  kaikki järjestyksessä, myös liikenne. Oli outoa pystyä ylittämään katu rauhassa ja pelkäämättä tulemasta yliajetuksi. Malesia oli seuraava kohde. Lensin Penangin kaupunkiin Singaporesta. Se oli varsin mukava ja rauhallinen paikika. Ajattelin, etten käy Kuala Lumpurissa lainkaan, vaan menen suoraan lentokentälle. Hyvä, että muutin mieleni ja vietin siellä viisi päivää. Se oli ehdottomasti reissuni positiivisin yllätys. Pidän todella Kuala Lumpurista. Se on kuin vähän inhimillisempi versio Singaporesta, jotkut sanovat kuin Singapore 30 vuotta sitten. Siellä on helppo liikkua ja elää. Myös hinnat ovat länsimaalaiselle edulliset.

Tuon yllä olevan maiseman sain kokea Kuala lumpurin liepeillä kun minut sinne vietiin autokyydillä - ja tuotiin myös pois.

Myös Malesisssa liikuskelin alueilla, jotka ovat hyvin kiinalaisia. Niin tein myös Indonesiassa, mutta Malesian kiinalaiset ovat erilaisia, he puhuvat omaa kieltään eivätkä enemmistön kieltä. Indonesiassa kiinalaiset puhuvat yleensä indonesiaa joko sellaisenaan tai sekoitettuna omaan kieleensä.

KIinalaisilla alueilla on helppo löytää kasvisravintoloita, ja niistä saa myös vegaanista ruokaa. Tulikin syötyä paljon lempiruokaani eli riisiä, vihanneksia ja keinolihaa, ts. soijaproteiinista tai vehnägluteenista valmistettuja lihan, kanan ja kalan makuisia ja näköisiä tuotteita.  Kovin terveellisiä ne eivät aina ole, sillä noissa maissa käytetään surutta rasvaa, uppopaistamista, ja runsaasti natriumglutamaattia (englanniksi MSG ).

Toli terveellisempääkin ruokaa on saatavissa, mutta se on hieman kalliimpaa ja harvemmassa. Tuollainen perusannos riisiä, vihanneksia, keinolihaa ja kevätrullia ja muuta mukavaa irtoaa yleensä eurolla-parilla.  Tuollaisissa kansan ruokaloissa yleensä syödään lusikalla ja haarukalla. Syömäpukkojakin on toki monissa paikoissa tarjolla.

Ja tietysti ne olettavat, että länsimainen ei osaa niitä käyttää ja tarjoavat kysymättäkin lusikkaa ja haarukkaa.

Singaporessa kävin paikallisten kasvissyöjien kanssa syömässä todellista gourmet-ruokaa perinteisessä kiinalaisessa kasvisravintolassa.

Näkövammainen vegaani tietysti kohtaa joitakin ylimääräisiä haasteita matkaillessaan, mutta ei se niin kovin hankalaa ole kun on vähän seikkailumieltä mutta kuitenkin järki päässä ja pää selvänä. Iloisia yllätyksiä sattuu aika usein, jos ei muuta niin vegaanista suklaata lentoaseman tax free -myymälästä.

Jakartassa on buseja, mutta niiden käyttö ei ole mitenkään mukavaa tai selkeää. Yksi esimerkki on se, että jopa kalleimman bussiyhtiön, Transjakarta, bussiin päästäkseen täytyy hypätä laiturilta noin puolen metrin tai jopa metrin matka bussiin.

Ja lopuksi iloinen kuva Singaporesta :)

Olen nyt Malesiassa Penang-nimisessä kaupungissa.

Saavuin tänne lokakuun kuudentena päivänä Singaporesta. Alustavan suunnitelman mukaan tuona päivänä oli tarkoitus lentää takaisin Jakartaan, mutta niinpä ei käynytkään. Balilta lähdin 27. syyskuuta Jakartaan ja sieltä suoraan pieneen Bogorin kaupunkiin, jossa olin käynyt jo viime joulukuussa. Bogorista sitten otin bussin takaisin Jakartan lentokentälle 29. syyskuuta. Vietimme muutaman tunnin ex-rakastettuni kanssa lentokentällä. Kumpikin varmasti tiesimme, että tämä oli viime tapaamisemme, mutta siitä huolimatta se sujui positiivisissa merkeissä. Joskus sen teeskentely että kaikki olisi hyvin, toimii. Saavuin Singaporeen alle kahden tunnin lennon jälkeen.

Loppuvaikutelma Balista oli se, että ei kiitos. Joogatunneista tykkäsin, mutta mistään muusta en.

Singaporessa en kovin pitkään viihtynyt. Tai olisin kyllä viihtynyt, mutta halusin lähteä katselemaan uusia seutuja. Halusin Malesiaan, halusin nähdä, minkälainen on Penang, tämä kiinalaisenemmistöinen kaupunkin, jonka on sanottu olevan kuin Singapore 30 vuotta sitten. Suhteen lopettaminen sitten viimeisteltiin sähköpostilla. Tietysti sellainen aina iskee rajusti ja saa haluamaan läteä pois, jonnekin.

No, neljä päivää on kuitenkin tarpeeksi vanhojen paikkojen ja tunnelmien katsastamiseen. Ja kyllähän minä opin taas jotakin uutta Singaporesta, saaren kartta syöpyi entistä syvemmin päähäni.

Ja konkreettisesti opin uutta käymällä päivän mittaisella terveen elämän kurssilla, jonka järjesti paikallinen kasvissyöjäkoulu, The VegSchool. Päivän mittainen seminaari oli todella antoisa sekä asiasisällön että toteutuksensa puolesta. Minä olin ainoa ei-paikallinen, ja ensimmäistä kertaa koulutustilaisuudessa Singaporess. Kuulin tilaisuudesta edellisenä iltana osallistuessani paikallisten kasvissyöjien tapaamiseen kiinalaisessa kasvisravintolassa.

JJa muitakin kasvisruokapaikkoja tuli testattua, kuten suosikkini pieni paikka kiinakaupungissa sekä sen keinolihat ja -kalat. 

Ja sitten Veganburg Eunos-metroaseman lähettyvillä. Jos se olisi ollut siellä vuonna 2002, se olisi ollut kävelymatkan päässä asunnoltani Kenbangan-aseman vieressä. 

Siellä olin niin nälkäinen, että tuli kuvattua vasta kassakuitti seuraavana päivä eikä lainkaan niitä taivaallisia "roskaruokia": purilaista, ranskalaisia tai riisijäätelöä.

Annalakshmi on intialainen paikka, jossa laskun loppusumman saa määrätä itse omantuntonsa mukaan. Sain siellä erikseen pyytämällä vegaanista ruokaa eli sellaista, jonka valmistukseen ei ole käytetty maitotuotteita.

Niin, minä edelleenkin tykkään Singaporesta, jos mikään niin se on minun kotisatamani Aasiassa.  Voisin edelleenkin harkita asuvani siellä.

Takaisin Indonesian Bogoriin hetkeksi eli syyskuun 27. ja 28. päivään. Paikallisen tuttavan avustuksella löysin sieltä mainion kasvisravintolan nimeltään Karunia Baru. 

Muslimineitosen kanssa söimme kiinalaista ruokaa. Seuraavana päivänä ennen Jakartan-bussin lähtöä kävin syömässä siellä länsimaisen aterian eli hot dogin.

Ja aina välillä tulevat mieleen (kipeätkin) muistot Jakartasta ja Palembangista. Vaikea vielä ymmärtää ja hyväksyä, että juttu ei toiminut. Siitä olisi voinut tulla jotakin todella mahtavaa ... tai sitten ei. Jo pelkästään käytännön ongelmia oli liikaa. Täällä Malesiassa se olisi ehkä helpompaa. Siinä yksi syy siihen, miksi tulin tänne.

Yksi syy Singaporen-vierailuuni  oli näön apuvälineiden hankkiminen. Niitä ei mistään löytynyt ennen kuin viimeistä edellisenä päivänä. Mutta tuona päivänä kauppa oli kiinni. Soitin omistajalle, mutta hän ei halunnut tulla poikkeuksellisesti paikalle. Niinpä jäivät kiikarilasit ja teleskooppikiikari hankkimatta. 40-keraa suurentavan suurennuslasin sentään onnistuin löytämään muualta. Näköni on leikkauksen jälkeen todella muuttunut toisenlaiseksi. Nyt en enää hyödy suurennuksesta niin paljon kuin ennen. Aikaisemmin omat silmälaini kävivät suurennuslaseista enkä tarvinnut juuri muita apuvälineitä. Nyt tarvitsen, ja tuntuu siltä, että suurennus ei paljoa auta, ei myöskään plussa lukulaseissa.

Tuskinpa tämä oli viimeinen käyntini Singaporessa. Penangiin lähtiessäni en edes ollut varma, tulenko sinne takaisin tällä reissulla vai en. Minä kun en ole Malesiassa käynyt kuin pikaiseltaan aiemmin,niin en tiennyt haluanko jäädä sinne liki kuukaudeksi vai en. Nyt tiedän, ja olen maksanut majoituksen matkan loppuun saakka eli siihen kun 28. päivänä lokakuuta lennän Kuala Lumpurista Australian Kultarannikolle. Alkuperäisen paluulippuni Jakarta-Perth jätän kokonaan käyttämättä, koska sitä ei saa siirtää eri reitille, enkä minä halua enää edes käydä Perthistä. Lento sieltä itärannikolle olisi tullut melkein yhtä kalliiksi kuin uusi lippu eri reitille, ja odottelukustannuksineen jopa kalliimmaksi.

 Mutta nyt minä olen siis Penangissa ja aion pysyä täällä seuraavat 18 päivää. Minulla on siis vaatimaton ja edullinen majoitus maksettuna, polkupyörä käytössäni, joogatunnit ja kasvisruokapaikat ohjelmassa, joitakin tuttavia jo. Kaupunki on sopivan vilkas, mutta silti rauhallinen jopa minun pyöräillä. Tämä tosiaankin tuntuu vähän Singaporelta. Ei tunnu Indonesialta. Täällä kaikki ymmärtävät englantia ja enimmäkseen he puhuva Hokkienin kiinaa. Malajia tuskin edes kuulee.

  Lisää kuvia ja tarinaa Penangista seuraa ...