Apinat ovat kivoja katsella.

Niistä voi löytää itsensä kun niille syöttää näitä turistirysän huippukalliita banaaneita. Maapähkinöiden syöttö on kielletty. En tiedä miksi.

Tämä apinapuisto on Balilla Ubudin kaupungissa Monkey Forest Road -nimisen tien varrella. Kävelen sitä tietä joka päivä joogatunnille vähintäänkin kaksi kertaa.

Kerran maksoin 20 000 rupian pääsymaksun ja kävelin puistossa. Apinat tulevat sinne, koska niitä ruokitaan siellä.

Nämä ovat makaki-apinoita. Niitä samoja, joihin ihastuin Singaporessa.

Olen Ubudissa enää kaksi päivää. Tiistaina lähden Denpasariin pikkubussilla ja sieltä lennän Jakartaan. Jakartasta lennän Singaporeen torstaina.

Jakartassa minulla ei ole enää juuri syytä olla, koska minua siellä pidätellyt suhde katosi alta.

Silmiäkään ei siellä enää tarvitse hoidattaa. Ne paranevat itsestään sen minkä paranevat. Lasien kanssa minulla on vähän vaikeuksia. Keinomykiöt eivät todellakaan näytä toimivan yhteen minkäänlaisten linssien kanssa, eivät ainakaan niin hyvin kuin vanhat kaihilasini. Siitä syystä toiminnallinen näköni on nyt leikkauksen jälkeen huonompi kuin ennen leikkausta. Se täytyy korjata apuvälineillä. Toivottavasti niitä löytyy Singaporesta. Jos ei sieltä niin sitten ebaysta.

Hennot miinus kolmosen linsseillä varustetut lasit indonesialaisen roskaruuan (vegaanisen kuitenkin) tukevaoittaman vartaloni seurana. Täytyy vielä tehdä monta joogaliikettä ennen kuin olen takaisin kesäkuun mitoissa. Ihmissuhde joskus lihottaa. Niin kävi tässä tapauksessa.

Apinoiden lisäksi hauskoja elämiä ovat myös nämä vihreät puusammakot. Niitä en ole nähnyt Indonesiassa, mutta niitä on Australian tropiikissa. Niitä oli meillä Woodstockissa paljon ja jokunen myös Cairnsissa. 

Australiaan palaan lokakuun lopussa, mutta tuskin sentään tropiikkiin.

Tämä on australialaisten lomasaari. Täällä räjähti pommi vuonna 2002 Nancyn ja minun hääpäivän iltana (se olis e toinen juhla Singaporessa). En ole koskaan ajatellut matkustavani Balille, koska tämä on niin voimakkaasti turistipaikan maineessa. Näin kuitenkin kävi. Koska Jakartassa alkoi terveys pettää: nenä vuotaa, kurkku kärsiä ja vatsakin protestoida, päätin tulla tänne tervehtymään ja samalla saamaan vähän etäisyyttä.  Päätin täälä myös liki kolmen kuukauden joogatauon. 

Swannin avustuksella lensin tänne Jakartasta 15.9. Silmäleikkauksen takia olen entistäkin näkövammaisempi nykyään, suurilta osin siksi, että leikkaus muutti näkökykyni laatua niin raidkaalisti, että kestää aikansa tottua muutoksiin ja löytää sopivat lasit ja apuvälineet.  Lion Airin halpalento tapahtui vanhalla koneella noin kahdessa tunnissa. Denpasarin lentokentältä tinkasin taksin pieneen Ubudin kaupunkiin. Taksikuski tietysti halusi järjestää minulle majoituksen. Pyysin halvinta mahdollista yhdeksi yöksi. Liki puolentoista tunnin taksimatkasta maksoin n. 25 dollaria ja yhden yön bungalow-majoituksesta 10.

Paikka on sinällään hyvin kaunis: puita ja lintuja, perinteistä balilaista hindutyylistä arkkitehtuuria. Nettiä ei ole, eikä jääkaappia, ei keittiötä eikä myöskään lämmintä vettä. Täällä on hyvin harvinaista, että suihkusta tai hanasta saiai lämmintä vettä. Paikalliset eivät sitä käytä, vaan perinteistä kamar mandia, jossa vettä kauhotaan omalle keholleen altaasta käsin. Varsin kätevä ja ekologinen systeemi. Ei valittamista. Olen elänyt jo toista kuukautta ilman kuumaa vettä ja voisin elää paljon pidempäänkin. Hyvä niin kauan kun ilma on trooppisen lämmin. Täällä se on sitä, ei liian kuuma vaan vuoristoisen raikas ja kuiva näin kuivan kauden aikana.

Netin ostin usb-tikulle kymmenellä dollarilla kuukaudessa. Yhteys on hidas ja surkea, kuten Indonesiassa tapana on. Tämä on todellinen internetin kehitysmaa.

Nyt en saa ladattua kuvia vuodatukseen, mutta se johtuu vuodatuksesta eikä niinkään tästä surkeasta nettiyhteydestä.  Facebookissa niitä kuvia on, jos kiinnostaa, ja  laitan niitä myös tänne kunhan se tulee taas mahdolliseks.

Ubud ei ole ihan tavallinen turistipaikka, vaan Balin kulttuurin ja taiteen keskus. Tänne on pesiytynyt runsaasti länsimaalaisia vaihtoehtoihmisiä eli meitä, jotka olemme kiinnostuneet joogasta, kasvisravinnosta, terveistä elämäntavoista, henkisestä kehityksestä. Täällä on monia länsimaalaisten ylläpitämiä joogastudioita. Yhdessä niistä olen alkanut käymään päivittäin. Tarkoitus olisi taas saada yhteys omiin lihaksiin tämän parin viikon aikana, jotka täällä vietän.  Sitten takaisin Jakartaan.

Iltaisin juon yleensä vain vettä, mutta aamuisin vähän väkevämpää. Pienessä laissa on vehnänorasmehua, ja suuressa punajuuri-vihannesmehua. Paikka on joogastudion ravintola, nimeltään The Yoga Barn, Ubud. Löytyy nettihaulla.  Kahdestakymmenestä puolentoista tunnin sessiosta maksan kaksi miljoonaa rupiaa eli noin 220 dollaria. Se on täkäläisille kallis hinta, mutta länsimaalaiselle täyttä vastinetta rahoille. Opettajat ovat hyvin päteviä ja asiastaan innostuneita:  amerikkalaisia ja eurooppalaisia. En ole vielä tavannut paikallista tai intialaista. Joogan lisäksi on myös muita luovan fyysisen ilmaisun tunteja, kuten erilaisia tansseja ja myös kirtan-laulua.

 Paikallinen hidukulttuuri on minulle hieman vieras eikä edes kovin kiinnostava muilta osin kuin mitä liittyy joogaan. Kasvisruokaa on sen ansiosta saatavissa, myös vegaanisena. Tosin hinnat ovat täällä Jakartaan ja Palembangiin verrattuina kalliimmat. Ihmiset osaavat englantia, koska se on heille rahan kieli. Aito ystävällisyys ja vilpitön kiinnostus ulkomaalaista kohtaan ovat täällä paljon laimeampia kuin niissä osissa maata, joissa ulkomaalaisia on vähemmän.