Madam Chia eli Ah Ma

Hän syntyi Kiinassa vuonna 1925. Päivää ei kukaan tullut merkinneeksi muistiin, joten sitä yleensä juhlitaan joskus Tammi-helmikuussa kiinalaisen Uuden Vuoden tietämillä. Minä en, eivätkä varmaan edes hänen lastenlapsensakaan, tiennyt hänen koko nimeään. Häntä kutsutaan perhepiirissä nimellä Ah ma eli isoäiti kiinaksi, suomalaisittain äännettynä Ama (eli melkein kuin ämmä, joka siis joillakin Suomen murteilla merkitsee isoäitiä eikä ole mikään haukkumasana). Edes etunimeä ei perhepiirissä käytetä, se on kuulemma tabu tai ainakin hyvin epäkunnioittavaa.  Toki olin kuullut jonkun puhuttelevan häntä madam Chia. No, nyt kysyin sen koko nimenkin, joka on Chia Meow Tiang. Eli etunimi on Meow Tiang ja sukunimi Chia, niin päin kuin ne monissa Aasian maissa ilmaistaan. Ja kiinalaisessa etunimessä tosiaankin voi olla väli ilman että se olisi kaksi etunimeä, mikä joillekin länsimaisille tietokonejärjestelmille ei tietystikään sovi.  



Tässä kuva runsaan kahden vuoden takaa, jolloin vietettiin hänen 80-vuotissyntymäpäiväänsä. Minä voisin hyvin kuvitella hänen istuvan tässä sohvallaan lootusasennossa.  Sen hän nimittäin osasi ja usein sillä tavalla istuikin sohvallaan tupakkaa poltellen ja televisiota katsellen. Hän oli ketjupolttaja, polttanut varmaan yli 50 vuotta elämästään.  Televisiota hän, niin kuin monet singaporelaiset suorastaan palvoi. Sen pitää olla aina auki ja ääni aika isolla. Hiljaisuus ja yksinolo on siinä kulttuurissa useimmille pelottavaa ja vierasta. Ihmiset asuvat ahtaasti ihan omasta vapaasta tahdostaan, koska eivät tarvitse omaa tilaa niin runsaasti kuin länsimaalaiset. Edullisia vuokrahuoneita on tarjolla runsaasti, sillä, jos tilaa on enemmän kuin huone per henkilö, ylimääräiset huoneet vuokrataan vaikkapa siirtotyöläisille, ja hallitus tukee tätä menettelyä.



Tässä sitten Aman perhettä samaisilta syntymäpäivltä. Nancy on hänen vasemmalla puolellaan, oikealla puolella nykyään parikymppinen pojantytär Hui Fang, ei kuitenkaan tuon oikealla näkyvän keskimmäisen Henry-pojan vaan nuorimman Patrickin tytär. Isoäidin takana taksikuski Henryn vaimo Florence, hänen takanaan heidän poikansa, jonka tunnen vain puhuttelunimellä Ah Boy, ja tiedän, että hän palvelee tällä hetkellä Singaporen armeijassa. Takana keskellä Doris, jota nuoremmat kutsuvat nimellä Ta ku  (tai Daku) eli isosisko. Hän asui äitinsä kanssa ja piti tästä huolta, niin kuin hän pitää huolta myös nuoremmista mm. maksamalla heidän koulunkäyntinsä. Hän on varakas vanhapiika, joka on ymmärtänyt säästää ja sijoittaa tienestinsä. Hän jäi juuri viime kuussa eläkkeelle paria vuotta normaalia aiemmin. Vasemmalla sitten Henryn ja Florencen  kaksostytöt Shannon (Tian hui) ja Sharrel. Ainakin kiinalaisten keskuudessa on Singaporessa yleinen tapa, että henkilöllä on kiinalaisen virallisen nimen lisäksi englanninkielinen nimi. Niin on Nancylläkin. Nancy ei ole hänen oikea nimensä, vaan se on Guek Ing.  Nimen Nancy keksi entinen naapuri hänen olleessaan jotain seitsemän vanha. Sen esikuva on jostain sarjakuvasta, en nyt vain muista mistä se oli. Taisi olla jonkun äksy puoliso.



Tämä lienee viimeisiä kuvia Ah Ma:sta. Niin kuin näkyy, se on otettu elokuun puolivälissä kuukausi sen jälkeen kun hän oli saanut vakavan aivohalvauksen, joka lamaannutti hänen puhe- ja liikuntakykynsä. Silloinhan Nancykin matkusti paikalle pahinta peläten. Puhekyky saatiin palaamaan ja motoriikkaakin alettiin kuntouttamaan kotihoidossa. Tämä kuva on päivittäisestä jumppatuokiosta. Taustalla näkyy häntä varten palkattu filippiiniläinen palvelustyttö.  Heitä on paljon Singaporessa tekemässä kovaa työtä pienellä palkalla. Monesti tästä palkasta menee ensimmäisen vuoden aikana jopa 90% välitystoimistolle, joka on tuonut tytön maahan.  Kuntoutus näytti sujuvan melko hyvin, vaikkakin Ah ma oli hyvin masentunut siitä, ettei enää pystynyt huolehtimaan itsestään ilman apua eikä kykenisi matkustelemaan. Hän alkoikin jo toivoa pääsevänsä pois elämästä, jossa ei ole enää muuta kuin sairautta ja kärsimystä.



Ah Ma matkusteli runsaasti, kävi mm. pari kertaa meilläkin, ensimmäisen kerran Townsvillessä kesäkuussa 2003 tyttärensä Doriksen kanssa. Minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja tein kolmen päivän pyörä- ja telttailuretken Alligator Creek-nimiseen kansallispuistoon. Poissa ollessani Ah Ma oli polttanut itsensä suihkussa kuumalla vedellä. Sen talon hanasta kun tuli vesi varsin epäsäännöllisesti, ja kuuma vesi oli melkein kiehuvaa. Parin päivän sairaalareissu siitä tuli, ja Ah Ma poistui maasta kuumeisena. Oli lähellä, että häntä ei päästetty Singaporeen, sillä tuolloin maailmalla raivosi SARS-epidemia. Ja SARSin oireena on kova kuume. Seuraavana vuonna Woodstockissa käydessään Ah Ma meni koskemaan kananpoikiin ja sai niistä punkkeja. Niiden aiheuttamat iho-ongelmat kiusasivat häntä vielä pitkään matkan jälkeen. Sitten seuraavalla matkalla 2006 iski sykloni Larry kuitenkaan mitään vahinkoa meille aiheuttamatta. Viimeisellä reissulla samana vuonna hän oli taas hyvin sairas ja huonovointinen. Sen jälkeen hän ilmoittikin, ettei enää aio tulla, sillä pelkää kuolevansa tänne. Hänen uskontonsa mukaan kuoleminen kaukana kotoa on paha asia, sillä sielun täytyy vaeltaa takaisin kotipaikalle, mikä on kallista ja vaivalloista. Hänen uskontonsa on jonkinlainen versio taolaisuudesta. Siinä raha näyttelee merkittävää osaa. Sitä mm. lähetetään vainajille polttamalla leikkiseteleitä. 



Noita leikkirahoja saa ostaa taolaisiin seremonioihin erikoistuneista kaupoista. Rahan polttamista ja lukuisia muita tuleen ja savuun liittyviä seremonioita varten on singaporelaisilla asuinalueilla betonijalustalle asetettuja metallitynnyreitä, joille on luvallista tehdä tuli. 



Seurusteluaikanamme olin Nancyn seurana kun hän auttoi äitiään tällaisessa seremoniassa.  Siitä on myös tuo rahanpolttokuva.  Moniin talolaisuuden seremonioihin liittyy äänekäs rummutus ja muu metelöinti, jolla karkotetaan pahoja henkiä. Taolaisuus ainakin  Nancyn äidin, lukutaidottoman kiinalaisnaisen, uskonnossa on hyvin primitiivistä ja taikauskoista.  Runsaasti kieltoja ja tabuja liittyy esimerkiksi kuolemaan: tuottaa huonoa onnea, jos nukkuu sängyssä, jossa joku on joskus kuollut (siksi käytetyn patjan ostaminen kirpputorilta on Nancyllekin vastenmielistä), myös kuolleelta jääneiden vaatteiden pitäminen ei ole sopivaa, talossa, jossa on kuolema käynyt, ei sovi vierailla, kiinalaisen uuden vuoden juhlinnassa ei saa muistella kuolleita eikä pitää esillä heidän kuviaan.  Nancy kertoi, että hänen kulttuurissaan olisi ollut kauhistus se, mitä me lapsena teimme eli leikimme hautajaisia kuolleille linnuille.



Yksi Ah Man matkoista suuntautui meidän kanssamme Suomeen. Se oli tuo häämatkamme syyskuussa 2002. Olenkin sitä jo aiemmin muistellut ja kertonut, ettei ollut mitenkään hyvä idea ottaa anoppia mukaan häämatkalle eikä muitakaan ylimääräisiä ihmisiä. Ah Ma itsekin alussa neuvoi meitä lähtemään kahdestaan johonkin ulkomaille ja menemään siellä naimisiin. Nancy kuitenkin halusi ottaa hänet ja lapsuudenystävänsäkin mukaan, mikä teki matkasta vaikean varmasti kaikille.  Lapset olivat varmaankin parasta Suomessa Ah Malle. Heitä hän mielellään kanniskeli sylissään. 



Ja pieniä lapsia oli myös Singaporessa lähipiirissä. Kuvassa nuorimman pojan Patricin tytär.




Perheensä kulttuurissa Ah ma oli kunnioitettu vanhaemäntä, se, jonka sana oli laki. Eikä se sana ollut aina kovin ystävällinen. Muissakin kuin meidän häissämme hän välillä kiukutteli ja äksyili. Minusta tuo äksyily saattoi olla sitäkin, että hän ei vain pitänyt tuosta viisaan vanhuksen roolista, joka hänellä tuossa kulttuurissa oli. Hän kun toisaalta oli hyvin pehmeä ja suvaitsevainen. Kuvassa yllä on edellä esitellyn pojantyttären Tianhuin häihin liittyvä perinteinen teeseremonia. Siinä nuoripari tarjoaa sukulaisille teetä samalla pyytäen siunausta ja lahjoja. Meillä ei tuollaista seremoniaa ollut minun tahdostani (sitä oli kysytty minulta). Muutenkaan meidän häidemme Singaporen osuus ei ollut mitenkään perinteinen, kuten olen jo aiemmin kertonut, ja sekin varmasti herätti närää joissakin sikäläisissä sukulaisissa. Itse Ah Ma ei valintojamme varsinaisesti paheksunut.



Kuvassa kauppoja, jotka myyvät niitä leikkirahoja ja muuta uskonnollista rekvisiittaa. Tätä taolaisuutta jotkut kutsuvat myös buddhalaisuudeksi. No, tässä muodossaan kumpikaan niistä, taolaisuus eikä buddhalaisuus, eivät ole sitä elämänfilosofista oppia, mitä me niillä ymmärrämme, vaan lähinnä uskonnollisia perinteitä ja rituaaleja.

En oikein tarkkaan tunne Ah Man elämäntarinaa, eli en muista kaikkea, mitä Nancy on kertonut.  Hän kuitenkin on syntynyt jossain päin Kiinaa, ja tullut Singaporeen joko lapsena tai nuorena. Tuolloin 1920-luvulta aina 40-luvulle saakkahan Kiinassa käytiin taistelua vallasta eli oli kommunistien kapinoita ja sitten Maon johtama vallankumous. Liekö Singaporeen muutto liittynyt noihin tapahtumiin.  Ah Ma oli naimisissa jonkun kanssa, joka sittemmin osoittautui hulttioksi, ja liitto päättyi eroon 1960-luvulla. Ah Ma jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi: kolme poikaa ja yksi tyttö. Nancy ei ole hänen biologinen lapsensa. Ah Ma joutui käymään töissä ja elättämään lapsikatraansa mm. ruokaa tekemällä ja koulubussia ajamalla. Nancy muistaa nuo kyytireissut valkoisella Volkswagen-pikkubussilla. Niiden aikana hän oli omaksunut tavan lukea kirjoja, ja se tapa jatkuu edelleenkin. Doris-sisko kertoi muistaneensa heidän asuneen 1960-luvulla  maalaismaisissa olosuhteissa.  Singapore ei ollut silloin niin kuin nyt eli pelkkää suurkaupunkia. Lasten aikuistuttua he alkoivat elättää Ah Ma:ta, kuten sikäläinen tapa on. Sosiaaliturvan tärkein muoto Singaporessa on (laajennettu) perhe ja sen tarjoama tuki. Tämän takia valtio yrittää tukea nimenomaan perheinstituutiota mm. verohelpotuksin ja asuntoja  järjestämällä...



Kaksikerroksisen bussin, ilmastoidun tietenkin, toisessa kerroksessa voi katsoa televisiota.
 
Niin, kuluvan vuoden lokakuulle tultaessa näytti siltä, että Ah Ma oli selättänyt aivoinfarktinsa ja masennuksensa ja alkoi taas saada elämästä kiinni. Sitten ilmaantuivat vatsakivut. Kävi ilmi, että hänellä oli vatsanseutuvilla kysta, joka oli kasvaessaan alkanut painaa ohutsuolta ja aiheuttanut tukoksen. Hän joutui sairaalaan ja letkuruokintaan lokakuun puolivälin jälkeen. Tuo kysta olisi voitu leikata, mutta mummo kieltäytyi siitä monta kertaa. Myöskin lääkärit olivat hieman epäröiviä leikkauksen suhteen: 83-vuotias tupakoitsija ei varmaankaan ole kaikkein riskittömin leikattava. Alettiin puhua saattohoidosta, ja se käynnistettiinkin viime viikolla. Torstaina hän oli taas kotona ja sai jo syödä keittoja, vaikkei vatsa niitäkään tahtonut sulattaa. Hänen oma tulkintansa oli, että sairaalassa lääkärit olivat yrittäneet tappaa hänet näännyttämällä nälkään ja janoon. Hän kertoi, ettei haluakaan vielä kuolla vaan elää pari vuotta lisää. Sitten lauantai-iltapäivällä häntä oli käytetty akupunktiossa tai muussa vaihtoehtohoidossa. Sieltä palattua hän oli alkanut valittamaan kipuja ja heittäytynyt sängylle. Tytär ja veljen vaimo olivat  hänen seuranaan pari tuntia ja lisäksi saattohoidon lääkäri kävi.   Parin tunnin tuskien jälkeen Ah Ma oli vain yhtäkkiä hiljentynyt. Lääkäri kävi taas ja totesi hänet kuolleeksi. Nancyn sisko ei halunnut ilmoittaa kuolemasta heti vaan odottaa kunnes Nancy olisi palannut Sydneyn-reissultaan (taas koulutusta) Cairnsiin, mutta muut sukulaiset olivat toista mieltä. Sunnuntai-aamuna Nancy sai tekstiviestin ja soitti minulle juuri kun olin lukenut uutisen Balin pommi-iskujen tekijöiden teloituksesta.  Nancy lensi heti kotiin Sydneystä, ja sillä aikaa minä varasin hänelle lennot Singaporeen. Tätä kirjoittaessani maanantaina hän on Darwinissa ja jatkolento Singaporeen juuri lähdössä.

 
Äitienpäivänä 2002 minä ja tuleva anoppini paikallisessa kiinalaisessa kasvisravintolassa lounaalla. Nancy on kameran takana.

Minä olisin voinut myös lähteä, mutta käytännön syistä päätin, että on kuitenkin parempi, että jään huolehtimaan kodista.

Tällä hetkellä anoppi odottaa palsamoituna keskiviikkona tapahtuvia hautajaisia ja sen jälkeistä tuhkausta. Mitään oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia ei tehdä, koska hoitavan lääkärin mukaan asiaan ei liity mitään epäselvää.  Käytännön järjestelyt hoitaa vainajan uskonnon mukainen hautaustoimisto, mukaan lukien keskiviikon taolaisen seremonian, joka pidetään siinä samassa paikassa Ah Man kotilähiön pihamaalla, jossa meidän häittemme Singapore-osuuskin pidettiin, täällä:



Sitä odotellessa itsekin tutustun netin välityksellä singaporelaiseen hautauskäytäntöön. Jälleen kerran en voi olla ihailematta sitä, miten joka asiaan löytyy siinä maassa netistä selkeät ohjeet, ja nuo ohjeet yleensä myös pätevät käytännössä. Ihan samaa ei voi aina sanoa Australiasta.

Nancy tiesi jotakin hautausrituaalista. Hän vahvisti, että sekin on hyvin meluisa. Youtubesta löysinkin erään singaporelaisen videon vastaavasta tilaisuudesta. Jotain tällaista on siis odotettavissa:


Alla kuvaesitys anopin elämästä.

< Lokakuu | Koko Marraskuu | Joulukuu >