No, vihdoinkin päästään aloittamaan tämä Timo Tropiikista-blogin jatko-osa. Oli mieltä lämmittävää kuulla, että tätä on jopa odotettu. Ilman sitä en olisi ehkä aloittanutkaan nyt, kun tuntuu siltä, ettei kynä oikein luista kaiken tämän sähellyksen keskellä, vaan tekstistä tulee hyvin kömpelöä ja kankeaa, eikä se kerro lainkaan hyvin siitä, mitä oikeasti haluaisin sanoa. Mutta yritetään. Esitellään vaikka ensin kirjoitusympäristö. Se on kolmesta laatikostosta ja parista ylijäämähyllystä rakennettu työpöytä noin kymmenen neliön huoneessa, joka sijaitsee isossa puutalossa. Talo on osa heti toisen maailmansodan jälkeen rakennettua sairaalaa ja kuntoutuskeskusta.

Huomaa vanhat Pauligin kahvipurkit ja kiinalaiset lyhdyt ikkunalla, niin ja pieni siniristilippu myös.

Aloitetaan sieltä tropiikista nyt kuitenkin. Helmikuun toisen puolikkaan siis vietin Cairnsissa muka Kiinalaista Uutta Vuotta juhlien, mutta käytännössä talon ja puutarhan töitä tehden. Sadekausi oli ruomahduttanut kaivuu- ja rakennusprojektejani, joten niiden korjaamiseen meni runsaasti aikaa.

ja eläinten kanssa tietysti myös. Ne kaikki tunistivat  minut vielä pitkän poissaolon jälkeen.  Pakkasin ja järjestelin tavaroitani, paljon rojua annoimme jälleen pois hyväntekeväisyyskirpputoreille. Yritin myydä myöskin sähkömopoani, koska mieluummin ajelen täällä tavallisella polkupyörällä. En kuitenkaan saanut sitä myydyksi, joten se lopulta kuitenkin päätyi tänne etelään, jossa yritän myymistä paremmalla onnella.

Joka tapauksessa helmikuun viimeisen päivän aamuna lensin takaisin Brisbaneen liki 30-kiloisten kantamusteni kanssa. Jouduin tietysti maksamaan lentokoneessa ylikuormamaksua. Lentokentältä matkustin junalla keskustaan, jossa odottelin pari tuntia Pohjoisen junaa.

Paikallisjunalla matkustin toista tuntia Nambour-nimiseen kaupunkiin, josta sain kyydin kommuuniin. 

 Kommuuni vai yhteisö

 Minä kutsun blogissani paikkaa kommuuniksi silloin kun kirjoitan suomeksi. Ja niinhän se määritelmän mukaan on "Kommuuni tarkoittaa yhteistaloudessa asuvaa ryhmää tai hallinnollista yhteisöä". (ks. fi.wikipedia.org/wiki/Kommuuni). Tästä asiasta tuli keskusteltua kun kerroin blogisuunnitelmistani ja kysyin periaattellista lupaa käyttää blogissani paikan nettisivulla olevia kuvia. 

Suostumus kuvien käyttöön tuli, mutta käännöksestä "kommuuni" - "commune" keskustelltiin. Täällä ollaan hieman tarkempia siitä, että ei-kommunistisia asuinyhteisöjä kutsutaan englanniksi nimellä "community" eikä "commune". Voisinhan minäkin vastaavasti käyttää suomeksi kirjoittaessani mieluummin termejä "yhteisö" tai "asuinyhteisö", mutta käytän mieluummin tuota kommuunia, koska se on riittävän raflaava ja haastava. Alkuperäinen blogi-ideani jopa aluksi kulki nimellä "Timo kommunistina".  Kommunistihan on alun perin tarkoittanut ihmistä, joka asuu kommuunissa, alkujaan 1800-luvulla mm. Pariisin kommuunissa, joka on niistä kuuluisin, ja oli enemmänkin vallankumoushallitus eikä mikään varsinanen asuinyhteisö. Minulle tämä projekti onkin kyllä ihan yhtä haastava kuin toisenlaisenkin kommunismin kokeileminen, joten saatanpa jatkossakin kutsua itseäni kommunistiksi tässä blogissa, eikä sitä silloin pidä ottaa ihan kirjaimellisesti. Politiikan, Pohjois-Korean, Kiinan tai edesmenneen  Neuvostoliiton kanssa tällä meidän "kommunisti"porukalla ei ole mitään tekemistä.

 No, ehkä sen verran, että halutaan kehittää ja kokeilla jotakin uutta, jopa parantaa maailmaa. Mutta poliittinen väri ei taida kenelläkään olla punainen vaan pikemminkin vihreä.  Sivumennen sanoen, suurin osa näissä kuvista esiintyvistä ihmisitä vaikuttaa edelleenkin paikalla, mutta jotkut ovat jo lähteneet enemmän tai vähemmän pysyvästi. Yhteisö on hyvin uusi, vasta reilun vuoden ikäinen, ja osa porukasta on hyvin liikuvaista: matkustelevat maailmalla tai muuten vain juoksevat uusien asioiden perässä.

 Palataan vielä tuohon wikipedian määritelmään:

Kommuunit perustuvat yleensä asukkaiden yhteiselle maailmankatsomukselle, oli se sitten uskonnollinen, poliittinen tai vaikkapa ekologinen.

Täällä meillä se on ekologinen, osittain myös henkinen ja sosiaalinen. Mitään uskontoa tai yhtenäistä oppia ei tämän yhteisön takana ole, vaikka aika lähelle menisi, jos sanottaisiin, että ihmisiä yhdistävät vihreät arvot. Lähes kaikki ovat kiinnostuneita aurinkoenergiasta ja muista vaihtoehtoisista energianlähteistä, luonnonläheisestä elämästä, kierrätyksestä. Myös  joogasta ja meditaatiosta ja erilaisista "henkisistä" asioista kiinnostuneita on paljon.  Kaikkea tätä tukevat pihalta aukeavat upeat maalaismaisemat.

 Eli kaikenkaikkiaan minulle hyvin ihanteellinen ja mielenkiintoinen ympäristö. Siksi halusinkin pysähtyä ja jäädä tänne vähän pidemmäksi aikaa katsomaan, miten "kommunismin" rakentaminen käytännössä toimii.

Erittäin suuren vaikutuksen minuun tekivät ensimmäistä kertaa paikkaan tullessani mukavat ja avoimet ihmiset, joiden kanssa heti ensi hetkistä lähtien tunsin olevani kuin kotonani. Sellaisia ihmisiä en tavannut Australian ensivuosinani juuri lainkaan, enkä Cairnsissa paljoakaan. Muutaman toki kyllä tapasin, ja vielä enemmän sen jälkeen kun loppuvuodesta 2008 aloimme käymään joogatunneilla.  En tietenkään väitä, että paikka olisi täysi paratiisi ja ihmiset täysiä enkeleitä, mutta näistä ihmisistä pidän enemmän kuin tapaamistani ihmisistä keskimäärin. Vakiasukkien lisäksi täällä käy paljon vierailijoita ja järjestetään eriliais tapahtumia. Se tuo elämääni lisää mielenkiintoisia ihmiskontakteja, joita ei aina ollut ihan tarpeeksi tropiikissa asuessani. Jotenkin nyt tuntuu siltä, että on niiden aika ja oppia vähän lisää Australiaan ja erityiesti tällaiseen ympäristöön soveltuvia sosiaalisia taitoja. Täällä puhutaan paljon omista vaikutelmista, tuntemuksista ja tunteista. Täällä yritetään tukea ja rohkaista toisia, olla positiivisia. Täällä halataan paljon, pidetään kädestä joka päivä ennen yhteisen aterian alkua, kaikin tavoin siis tullaan lähelle ja ollaan lähellä.  

Henkinen kasvu yksilönä että yhdessä yhteisönä on yksi tällaisen elämänmuodon tavoitteista. Se toteutuu elämällä yhdessä, tekemällä työtä yhdessä ja harrastamalla yhdessä. Jokainen tietysti myöskin kaipaa omaa tilaa ja henkilökohtaista elämää, mutta ne ovat ehkä hieman rajoitetumpia täällä. Se on asia, joka minuakin huolestuttaa. Erityiesti nyt alkuvaiheessa kun asumukset ovat pieniä ja huoneet hyvin lähellä toisiaan, tulee pakostakin aina oltua lähellä toisia. Tämä kaikki tuntuu joskus samalta kuin eläisi yötä-päivää yhdessä työkavereiden kanssa. Se on välillä hyvinkin raskasta ja aina se on kovin haastavaa. Sen olen jo oppinut jos en kokonaan omista kokemuksista niin osin myös muiden kertomuksista näiden kahden ja puolen viikon aikana, jotka olen täällä vietäänyt takaisin paluuni jälkeen. Ja tietysti kun palasin enemmän vakiasukkaana (käytännössä vuokralaisena viikko kerrallaan niin kuin muutkin) enkä vieraana, saamani kirkasvärinen kuva alkoi saada myös uusia sävyjä. Siinä on aika tekeminen kun yrittää sovittaa yhteen monenlaista mielipidettä ja käsitystä asioista, erilaisia makuja ja totuttuja tapoja. Jälleen, periaatteessa sama juttu kuin isossa perheessä tai työpaikalla. Sitähän se on sielläkin: ristiriitatilanteiden selvittelyä, sääntöjen laatimista niiden minimoimiseksi, käytäntöjen ja menetelmien hiomista. Ja aina kun tulee uusi ihminen, tai kun vanha lähtee, muuttuu yhteisökin vähäsen sen mukana.  Niin minunkin tarkoitukseni on sen lisäksi, että haluan itse oppia, myös jonkin verran muuttaa ja kehittää tätä yhteisöä. Ja siinä olen mielestäni onnistunutkin aika hyvin tarjoamalla muutaman idean ja ratkaisuehdotuksen joihinkin käytännön pulmiin.

Myös isoihin periaattellisiin kysymykksin olen jo päässyt käsiksi ja ottanut kantaa niihin. Kaksi hankalinta liittyvät elämiin:  1) Miten paljon, missä ja miten täällä saa syödä eläimiä ja 2) miten paljon ja miten täällä saa pitää ja vierailla lemmikkieläimiä. Molemmat kysymykset ovat juuri nyt keskusteltavina. Ja minullakin, niin kuin kaikilla muillakin, on molemmista vankat mielipiteet. Tähän asti yhteisö on ollut vahvasti kasvissyöjäpainotteinen, mutta nykyään taitaa enemmistä olle sekasyöjiä (joista valtaosa toki entisiä kasvissyöjiä). Muutama heistä on alkanut ajamaan vapaampaa lihansyöntiä eli lihan tuomista myös osaksi yhteisiä aterioita.  Tähän asti siinä on noudatettu pidättyväistä, joskaan ei ehdottoman tiukkaa linjaa, eli periaatteessa lihaa ei tarjota eikä tuoda päivälliselle, vaikkakin joskus joku saattaa tuoda sitä omalle lautaselleen sen jälkeen kun se on valmistettu muualla.  Minä olen tuonut keskusteluun vegaanista näkökulmaa lähinnä kertomalla siitä, miten ihminen, joka ei pistä mitään eläinkunnan tuotteita suuhunsa, muuttuu hyvin herkäksi niitä kohtaan ja ne herättävät hänessä enemmän tai vähemmän pahoinvointia, jos ei muuta niin niiden läsnäolo ruokapöydässä ja keittiössä tuntuu vähintäänkin epäpuhtaalta, eritoten se haju. Minulle se on ollut kuvottava ihan lapsuudesta saakka, erityisesti kalan haju. Totta kai sen asian kanssa on ollut pakko oppia elämään ja on ollut pakko tehdä kompromisseja. Niin on täälläkin: niitä pitää jonkin verran sietää, mutta kuitenkaan en antaisi ihan täyttä vapautta lihansyöntiin ja -valmistukseen yhteisesissä tiloissa ja yhteisillä välineillä. Onneksi en ole ainoa tuota linjaa kannattava.  Myös idätykselle, maitohapatukselle, volgansienen valmistukselle ja muille hörhötyksilleni täältä löytyy samanhenkisten tukea.

Toinen kysymys liittyy sitten lemmikkieläimiin. Täällä asustelee kolme pientä koiraa ja joillakin vieraililjoilla on mukanaan koira, vaikka tämä virallisesti on lemmikkieläimetön yhteisö. Minusta on mukava, että on lemmikkejä, myös kissoja voisi olla, mutta niiden elo pitäisi järjestää niin, että kenellekään ei koidu niistä isompaa häiriötä tai vaivaa.  Minulle ne vain tuottavat iloa, ja erityisesti silloin kun ne ovat löytöeläimiä. Ammattimainen tai rahamielessä tapahtuva kasvatus sen sijaan tuntuisi minusta pahalta täällä.  Tuo kuvassa näkyvä pikkuruinen Casa-koira on tällä hetkellä minun hoidokkinani sen aikaa kun omistaja on matkoilla pari viikkoa. Olen alustavasti esittänyt pyynnön, että saisin tuoda muutamaksi päiväksi tai viikoksi vieraan, jolla on mukanaan kaksi keskikokoista koiraa (ja ne koirat ovat aika tuttuja blogieni lukijoille). Innolla odotan keskustelua, joka asiasta syntyy ja sen lopputulosta.

Tällaisia siis tästä pinestä huoneesta. Vaikka mitään lopullista eikä edes pitkäaikaista ratkaisua tänne jäämisestä tai pysyvästä muutosta ei ole vielä tehty, silti toin tänne kolme matkalaukullista tavaroitani - ja sen sähkömopon. Suurin osa tavaroistani tietysti on tietokoneisiin ja muuhun elektroniikkaan liittyvää: kaapeleita, kameroita, skanneri ym. Niille löytyy varmastikin jonkinlaista järkevää ja hyödyllistä käyttöä.  Vaatteitakin tuli haalittua paljon enemmän kuin tarvitsen. Niitä varten pingotin kahden seinän väliin paksun bambuseipään. Siihen sitten nostelen ripustimiin laitetut vaatteet singaporesta tuodon erityisesti tätä tarkoitusta varten valmistetun kepin avulla. Tai oikeastaan vain kepin pää, eli osa, jolla tartutaan ripustimeen, on Singaporesta. Loppuosa on ihan tavallinen harjanvarsi. Katto on tässä huoneessa korkea, joten sinne vaatteet mahtuvat roikkumaan vallan mainiosti. Siellä ne myös pysyvät kuivina ja raikkaina varsinkin jos laittaa kattotuulettimen pyörimään. Täällä on hyvin harvoin niin kuuma, että sitä muuten tarvitaan. Talvi ei ole ihan vielä tullut, vaikka ilmat ovat jo alkaneet kylmetä. Öisin on jo mukavan viileää. Odotan innolla talvea, jolloin pääsee käyttämään talvivaatteita: pitkälahkeisia housuja ja takkia (suomalaisittain kevät- tai syystakkia, tai jopa kesätakkia). Cairnsissa kun noille vaatteille ei ollut käyttöä kuin ehkä parina päivänä vuodessa. 

Ja lopuksi haluan esitellä uusia tuttavuuksiani ja naapureitani, ysvtäviä voisi jo nyt sanoa. Maia ja Sahayak ovat intomielisiä mietiskelymusiikin harrastajia. Heidän harjoitteluaan samoin kuin menestystä musiikkiurallaan saan seurata päivittäin. Onneksenne he ovat myös youtubessa.

< Timo tropiikista tarjoaa taustatiedot | Koko maaliskuu | Huhtikuu >