|
Kirjoittaja
Australian tropiikissa vv. 2003 - 2009 asuneen kuulumisia: banaaninkasvatusta, kissoja, koiria, kanoja, puutarhanhoitoa, kasvisruokaa ja muuta mukavaa arkielämää Myös Singapore oli paljon esillä, koska silloinen puoliso on sieltä kotoisin ja sikäläinen kulttuuri oli osa elämäämme. Vuonna 2009 sitten lähdin kiertelemään: Brisbane, Perth, Kaakkois-Aasia.
Katso myös
Ääntä ja videota Translate this page: Parempaa luettavaa
|
Tässä sekalaisia eläinkuvia. Kissoille, koirille ja kanoille on omat sivunsa. ![]() Woodstockin lehmiä vuonna 2004. Kuivuuden ja syöpäläisten takia paras lehmärotu näille alueille on tämä intialaisesta jalostettu. Muut rodut kärsivät punkeista. Silloin kun niitä käytettiin, lehmille annettiin 2 kertaa vuodessa syanidikylpy. Syanidi vaihtui 1940-luvulla DDT:hen, ja 1970-luvulla lehmärotu vaihtui sitten näihin syöpäläisenkestäviin. Näin kertoi Woodstockin vuokraisäntämme Roy Cavill. ![]() Kenguruita ... ei aivan, vaan vähän kengurusta pienempiä vallabeja. Niitä oli Woodstockissa ihan laumoiksi saakka. Kenguruita siellä ei juurikaan ollut, niitä lienee enmmän etelässä ja lännenpänä. Cairnsissa ei ole kumpiakaan. Ne tulivat meillä varsin lähelle taloa. Nämä kuvat on otettu työhuoneeni ikkunasta. ![]() Ja näitä vihreitä kiipeilytaitoisia sammakoita oli Woodstockissa vessan seinät ja keittiön laatikot täynnä. Suomenkielinen nimi lienee korallisormisammakko. |
 |
Etsi sivuiltani
auttaa sinua löytämään tekstiä blogistani ja muilta sivuiltani. Käytä kuten normaalia Google-hakua.
Translate this page: Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 Satunnainen kuva |
|