|
Kirjoittaja
Australian tropiikissa vv. 2003 - 2009 asuneen kuulumisia: banaaninkasvatusta, kissoja, koiria, kanoja, puutarhanhoitoa, kasvisruokaa ja muuta mukavaa arkielämää Myös Singapore oli paljon esillä, koska silloinen puoliso on sieltä kotoisin ja sikäläinen kulttuuri oli osa elämäämme. Vuonna 2009 sitten lähdin kiertelemään: Brisbane, Perth, Kaakkois-Aasia.
Katso myös
Ääntä ja videota Translate this page: Parempaa luettavaa
|
Meidän Koirat Tälle sivulle kokoan kuvia ja juttua meidän koirista. ![]() 4/2007: Jippiii, Me saatiin uusi koppi! No, ei ollut tarkoitus. Koiravuode oli vain tilapäisesti sijoitettu rakenteilla olevan ulkopöydän ja hyllykön alle, kun rakennusmiehellä oli tarkoitus istua sillä hyllyjä maalatessaan. ![]() ![]() ![]() ![]() Ota minut mukaan! Aamulla kun molemmat lähdemme töihin, Sumi tulee aidan alta kurkistelemaan ja vinkumaan, jotta herättäisi meissä syyllisyyttä. Vähintään tunnin aamulenkki on toki tehtynä, mutta eihän se nuorelle Beagle-sekoitukselle riitä. Jo pelkkä autokyytikin olisi elämys. |
 |
Etsi sivuiltani
auttaa sinua löytämään tekstiä blogistani ja muilta sivuiltani. Käytä kuten normaalia Google-hakua.
Translate this page: Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 Satunnainen kuva |
|