Työt jatkuvat tämän vuokralla olevan talon ja puutarhan kunnostamiseksi.
Tässä Youtube-video, ääniblogi, podcast, jossa esittelen paikan suomeksi.
Verkkoaita on nailonia, muovia. Sen tarkoitus on pitää naapurin kanat ja koirat poissa. Yksi koirista tulee tarkistamaan paikkoja ja varastelemaan kenkiä ja muita tavaroita. Se haluaa myös käydä osoittamassa, kenen reviirillä olemme.
Elokuun albumista löytyy lisää kuvia (Goole-kuvat -linkki autkeaa uuteen ikkunaan. Siellä kuvat näkyvät isompina kuin tässä alla).
Pitaia, lohikäärmehedelmä tuottaa satoa talon nurkalla. Se on itse asiassa kaktus, joka tekee hedelmää.
Emme asu kovin rysjässä, riittävän syrjässä minulle, naapureista ja isosta tiestä. Iltaisinkin valon on sähkövaloa.
Gecko tai kameleontti keittiön katonrajassa.
Hyvä, että minun näköni on heikko, joten en yleensä näe kaikkia likaisia yksityiskohtia tästä talosta.
Yllä olevan videon Google-versio.
Vesitankit talojen katolla.
Lisää puutarhaa on aidattu.
Etupihalle istutan kasveja ja teen niistä näkösuojan, vihreän aidan.
Sain lahjaksi salaatintaimia.
Heikkakasa pihalla matkaa kohta säkkeihin.
Joka paikassa rakennetaan ja remontoidaan. Tässä buddhalaisen temppelin työmaa.
Ei tarvitse kauas mennä nähdäkseen nätimmät maisemat.
Puiset ikkunaluukut makuuhuoneessa.
Hyttysverkkoa sängyn ympärillä ei oikeastaan tarvita.

Jätekasa on peitetty mullalla ja savella. Sinne on istutettu kasveja.
Siemeniä olen heitellyt vähän arpapelillä. Vahvimmat kasvit selviävät.
Autokatos muussa käytössä.
Ituhippi idättää mung-papuja.
Aita ei ihan isompia myrskyjä kestä.
Portista pääsee puutarhaan. Kaikki on tehty kierrtätysmateriaalista. Nailonverkko on ostettu uutena.
Ihmeköynnös, bougainvillea.
Tiiliä, vanhoja lipastonlaatikoita ja muuta kierrätettyä on käytetty kukkapenkkien aineksena.
Täällä sataa lähes joka päivä.
Siemeniä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.