•  Maaliskuun 2021 kuvat  Googlen palvelusta

    Alkuperäinen Blogger-artikkeli löytyy täältä 
Olen viimeisen parin vuonden aikana uhrannut jonkin verran varoja ja energiaa vaimon vanhempien omistaman kaupunkiasunnon paranteluun. Asunto on suureksi osaksi ollut tyhjillään. Viime vuoden jälkipuoliskolla halusin tehdä siitä itselleni leipomon ja myös paikan, jossa voin käydä olemassa ruahassa: kokkailla, opettaa, olla yksin. 

IMG_20210210_093104.jpg

Olen hankkinut sinne sadevesitankin, uunin, turvakamerat, huonekaluja, astioita, maksanut kattoremontin. Nyt sitten helmikuussa muut ottivat asunnon käyttönsä: vaimon veli alkoi yöpyäkin siellä. Min tietysti suutuin asiasta, siitä että ylitseni kävellään epäkunnioittavasti. Niinpä aloin pakkaamaan siellä tavaroitani ja suunnittelemaan muuttoa muualle. Suutuksissani olisin mielelläni lähtenyt ovet paukkuen, laittanut eropaperit ja huoltajuuskiistan vireille, mutta poikani ajatteleminen sai minut toisiin ajatuksiin, jälleen kerran, ei ensimmäistä eikä viimeistä kertaa. Ei elämä täällä ole yhtä onnea ja auvoa, uesin tuntuu, että olen väärässä paikassa ja väärässä seurassa. Tosin minulla ei ole ajatusta siitä mikä olisi paremp paikka ja parempi seura, joten yritän edelleenkin kehittää olemistani täällä parempaan suuntaan.  Siihenhän auttaa myös räyhääminen, uhkailu ja mielen osoittaminen. 
 
IMG_20210301_083142.jpg
 
 
Sinne kaupunkikämpälle on viiden kilometrin matka tällasita suht hyväkuntoista ja kauniilla maisemilla kehystettyä betonitietä. Autoja ei tiellä juurikaan liikuvaan pelkästään mopoja ja polkupyöriä. Talojen edessä ja pihoilla on ihmisiä askareissaan ja usein koiria vahtimassa tiellä kulkijoita.  Muutaman kerran olemme Erikinkin kanssa pyöräillyyt tuon matkan. Kymmenen kilometriä edestakaisin kulkien on kuitenkin vähän liikaa hänelle. 
 
IMG_20210304_180624.jpg
 

Meillä on myös tässä kilometrin päässä vaimon äidin sedältä ostettu 600 neliön maapala ihan tien ja joen vieressä. (hinta noin 24 000 euroa vastaava summa Vietnamin dongeina eli 600 miljoonaa). Australian dollareissa se on enemmän kuin minun yhden vuoden tuloni. Kuitenkin olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla on vakaat kuukausitulot kahdestakin maasta, joten jopa parempi niin. Minua ei voida yhtäkkisesti kyniä putipuhtaaksi ja sen jälkeen laittaa tielle, vaan voidaan elää pitkäjänteisesti eli pankki- ja muiden lainojen turvin. Minun kannaltani tilanne on sikäli epätyydyttävä, että vietnaimlaisessa kulttuurissa on tapana että mies tienaa rahat mutta vaimo tekee kaikki taloutta koskevat suunnitelmat ja käytännön toimet. Siksi minulle ei kerrota yksityiskohtia, vaan pelkästään pyydetään rahaa siihen ja siihen tarkoitukseen. Tekisi mieli vaatia tarkkaa kirjanpitoa kaikista menoista, mutta en ole sitä vielä saanut aikaiseksi. Kuitenkin kun asiaa ajattelee toiselta kannalta: sillä mitä maksan saan kuitenkin suhteellisen tyydyttävät olot. Ja minulta jää aina rahaa säästöön pahan päivän varalle sekä tuleviin omiin matkoihin, mikäli niitä nyt koronaviruksen aiheuttaman pandemian jyllätessä voi pitkään aikaan tehdä. Eikä minua paljoa matkailu kiinnostakaan. Mieluummin löydän oman rauhaisan paikkani täältä mahdollisimman läheltä. .
 
 

houseplan.jpg

 

Vaimo sitä jo josain vaiheessa ehdottikin, ehdotti, että jo ennen kuin tonttikaan on maksettu, voisi lainarahalla alkaa rakentamaan taloa. Minä torjuin ajatuksen sanomalla, että maksetaan se tontti nyt ensin. Siihen menisi pari-kolme vuotta. 

 
Nyt uudessa tilanteessa kuitenkin muutin mieleni ja pois muuttamisen sijasta päätin yrittää vielä kerran.  Päätin rakennuttaa itselleni pienen mökin, keittiön lähinnä sinne uuden tonttimme takaosaa. Etuosaan voidaan sitten rakentaa vaimolle ja vaikka hänen vanhemmilleenkin kun tämä on valmis ja maksettu. 
 
Alustavksi suunnitlmaksi esitin yllä olevan piirroksen: yksi pieni huone, tupakeittiö, korkea katto ja  katon alla huoneen lisäksi ympäri taloa laaja terassi.  Halusin myöskin rakentaa talon perustuksiin ison sadevesitakin tai upottaa useita pienempiä. Sen ajatuksen rakentaja kuitenkin tyrmäsi. Se on täällä tapana. Se mikä ei ole tavanomaista ja samaa kuin muilla, on mahdoton toteuttaa. Sen tiesin jo nyt ja olin valmistautunut isoihin kompromisseihin. 
 
 
IMG_20210304_083144.jpg
 
Isosta takkauunista ja saunasta en tässä vaiheessa halunnut edes mainita. Ne pitäisi rakentaa suomalaisvoimin joskus myöhemmin. 
 
IMG_20210303_180554.jpg
 
Sen verran minulla on itsetuntemusta, että omin hartiavoimin en edes yritä rakentamista. Täällä siitä tekee vielä vaikeamman se, että ei ole mitään isoa Bunningsia tai Bauhausia, K-rautaa, josta voisi käydä tarpeet ja työkalut hakemassa. Niiden saamiseksi pitäisi olla paikallisia suhteita. Vaimo ja hänen sukunsa eivät kokemukseni mukaan ole siihen kelvollisia, koska he auttavat minua vain niiden asioiden hankkimisessa, jotka ovat heidän mielkestään tarpeen.  Edes kukkakeppejä he eivät ole auttaneet minua hankkimaan papuviljelmiäni varten. 
IMG_20210304_174204.jpg
 
Poikani hartiat toivottavasti ovat riittävän vahvat ja taidokkaat joskus 15-18 vuoden kuluttua, ja mieli riittävän sisukas ja "suomalainen", jotta hän pystyisi auttamaan isäänsä. 
 
 
IMG_20210327_175954.jpg
 
Se uusi tontti on vastakkaisessa suunnassa kuin kaupunki reilun kilometrin päässä tästä pojan isovanhempien paikasta, jossa nyt asumme. Pääsemme sinne siis pyörällä tai kävellen, ja Mimi-koirakin jaksaa sinne julkutella mukanamme. Kuvaa yllä katsoen tonttimme on tuossa vasemmalla. Siinä ovat jo ensimmäiset rakennustiilet.  Maa on savea niin kuin täällä Mekong-joen usistoalueella tuppaa olemaan, savikerros on nettitietojen mukaan 15-21 metriä paksu.  Vasemmalla kuvassa pilkottaa joki, joka on leveä ja sillä kulkee runsaasti veneitä ja proomuja kuskaten erilaista tavaraa. 
 
IMG_20210326_174953.jpg
 
Tämä kuva on otettu tuosta tieltä tontille päin.  Osa tiilikasasta on kuun lopussa jo saanut paikkansa talon seinissä ja perustuksissa.  Oikealla näkyvässä talossa asuu vaimon äidin setä eli isoäidin veliu perheineen. Heidän tontistaan tämä meidän tontti on lohkottukin, 600 neliötä n. 20 000 euron hintaan. 

IMG_20210325_170316.jpg

Illansuussa viiden jälkeen yleensä pyöräilemme katsastamaan päivän aikana tapahtuneita muutoksia. Silloin siellä on puoli sukua paikalla, ainakin tämän isoäidin veljen lapset ja veli itse sekä hänen veljensä. Minä en pidä heistä, koska he ovat liian tungettelevia. Luulen, että minun pitää olla aika tieukkana saadakseni olla talossani yksin ilman, että he tulevat kärkkymään ja koputtelemaan pihalle. 
Terassilta ja ovesta, keittiön ikkunasta on tämä näkymä pois päin tieltä kohti naapurin hedelmätarhaa. 
 
IMG_20210324_143110.jpg

Tieltä katsoen vasemmalla on pienen ojan takana "vieras" naapuri, joku vanha pariskunta. Ojan viertä olen jo pengertänytkin kaivurin isosta joesta nostamalla savimaalla. Anoppi on istuttanut sinne banaanikasveja (banaani ei kasva puussa vaan ruohovartisessa kasvissa). Minä olen kylvänyt alueelle, josta myöhemmin tulee tie talolleni, palkokasveja. Nut ne ovat tuotaneet jo pari kiloa mustia ja vihreitä mung-papuja sekä joitakin mustasilmäpapuja. Kik-herneet ja tavallaiset herneet eivät ole itäneet. 
 
IMG_20210322_062055.jpg
 
Unelmani on, että tonttimme, tie ja joenvarsi näyttäisi joskus tältä: puiden varjoa ja kukkaloistoa. 
 
IMG_20210308_161419.jpg
 
 
Myös tällainen kaktusaita olisi ihan mukava. 
 
IMG_20210319_171942.jpg
 
 
Kyllä minulla uudellakin tontilla jo kasvaa intianjasmikki,  Murraya koenigii, jopa kolme tainta, yksi ihmeköynnös, bougainvillea, sekä Neempuu , Azadirachta indica. Toivottavasti vain rakentajat eivät tallo niitä jalkoihinsa tai jätä niitä tiilikasojen alle. 
 
IMG_20210327_180111.jpg
 
Käsittääkseni joen penger ja ranta tien toisella puolella ovat tontin haltijan käytössä. Moet ovat rakentaneet sinne terasseja, laiturieta ja jopa pieniä mökkejä.  Ainakin sinne voisi jotakin istuttaa vaimentamaan veneiden dieselmoottoreiden melua sen jälkeen kun on kaivurilla ruopattu riittävästi savea penkereen korotteeksi. 
 
IMG_20210322_061636.jpg
 
Täällä on jokia ja ojia joka puolella. Siksi juuri koskaan ei vesi tulvi pidempiä aikoja pihoilla tai teillä. Keski-Vietnamissa ja pohjoisessa ihmisiä joskus hukkuu tulvissa, mutta täällä sitä ei juurikaan tapahdu. 
 
IMG_20210319_172806.jpg
 
 
Talon rakennustyöt aloitettiin noin 10.3. ja jo viikon päästä kolme-neljä miestä oli saanut aikaiseksi anturat. 
 
IMG_20210318_165715.jpg
 
Betonia sekoitetaan sähkökäyttöisessä myllyssä. 
IMG_20210311_173407.jpg
 
 
Jos aineksia ei tuod proomuilla, niin sitten pienillä kuorma-autoilla.  Tämä auto uuttui useamman kerran hiekkaan ja savimaahan ja sitä jouduttiin useamman kerran työntämään ja muuten irrottamaan noin tunnin kuluessa. 
 
IMG_20210316_085505.jpg
 
Sitten ne jättivät suosiolla kuormansa tontin etuosaan. 
 
 
IMG_20210330_181119.jpg
 
 
Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä mökki näytti jo tältä. 
 
PANO_20210330_180430.jpg
 
 
ja tältä siellä puutarhan puolella. Käytetty panorama-toiminto vähän vääristää perspektiivejä, mutta käsityksen tästä saanee. siitä mitä tuleman pitää. Oikealla on se pieni oja ja toinen naapuri sen takana. Talon takana on n. 30 metriä tonttia ja sen takana tie. 

Vuoden viimeisenä alkoi viikon tauko, jonka aikana peltikaton tekijä tekee katon rakenteet omalla verstalllaan ja toimittaa ne sitten rakennuspaikalle. 
 
 
 
20210312_080910.jpg
 
Tällä tuunaamallani krossipyörällä me Erikin kanssa kuljemme ympäriinsä.  Tämä on melkein se mistä alkuvuodesta haaveilin, lapsuuteni ajan krossipyörä. Ainoa mikä puuttuu on pitkä satula. Sellaista on enää vaikea löytää. Voisi tietysti korottaa ja siirtää vähän eteen päin tuota kyyditettävän istuinta. Täällä kaikki pyörät ja moottoripyörät ovat mallia, joissa voi olla vähintään kaksi päällä.  Ja usein täällä näkeekin lapsia kulkevan kouluun isompi pienempää kyydittäen. 
 
IMG_20210317_084323.jpg
 
Joskus onnistumme yhyttämään koululapset välitunnilta ja silloin pysähdymme aidan taakse tervehtimän heitä. 
 
 
IMG_20210328_184511.jpg
 
 
Kotona me piirtelemme, tasomme lastenlauluja piirretyiltä Youtube-videoilta (englanniksi), luemme välillä kirjoja tai leikimme erilaisilla paikoilla.  Nyt vuoden kuumimpaan aikaan hänkin mieluiten viettää aikaansa ilmastoidussa huoneessa.  Siitä syystä poika viettää suuren osan ajastaan minun kanssani. Se tietysti lisää kiintymystämme toisiimme mutta myös rajoittaa minun omaa aikaani. Tämän bloginkin kirjoittamisen on monesti keskeyttänyt se kun poika hiipii huoneeseen koiranluukun kautta ja yllättäen tarttuu takaa päin minuun. 
 


IMG_20210325_182553.jpg

Olen tuunannut huoneen niin, että siellä on runsaasti kaikenlaisia virikkeitä. 
Olen hieman huolissani siitä, että hänellä pitää olla aina jokin video auki. Hänen ensimmäinen suosikkinsa oli Wheels on the bus -laulu ja sen lukuisat sovellukset.  Nyt suosituin taitaa olla twinkle twinkle little star. Tähti on hänen suosikkikuvionsa, vaikka ei ole vielä kokonaan syrjäyttänyt ympyää ja palloa.  Ball ja star ovat sanat, jotka hän englanniksi ääntää lähinnä ymmärrettävästi. Myös lehmä, joka on vietnamiksi "boo" tai "böö" kuului hänen ensimmäisiin suosikkeihinsa.  Nyt hän osaa myös matkia kissan maukunaa ja yhdistää sen oikeaan eläimeen. Auto on hänelle  edelleenkin "boo" ja vene "boa" (boat).  Tähden ja auton lisäksi lamppu, "mäm" on hänen suosikkiesineensä. Kun sille päälle sattuu, hän osoittaa kaikki näkemänsä lamput. Hänelle maailmassa on siis olemassa monia erilaisia lamppuja, tähtiä ja autoja. Myös peräkärrylinen moottoripyörä on auto.  Joskus hän hämmentyy, että kutssuisiko pyöreää lamppua palloksi vai lampuksi. 
 
Joskus hän jo yrittää tapailla muutaman sanan lauseita yrittäessään selittää mitä haluaa tai mistä näkemästään on innostunut.  Ne eivät ole vielä kuitenkaan muille ymmärrettäviä. 
 
IMG_20210327_093657.jpg

 
Kaikenlaiset puiset palikat ja muut puuesineet ovat hänelle mieleen. Muoviset legot eivät juuri kiinnosta. 
 
IMG_20210307_205016.jpg
 
Kirjaimia ja numeroita on läsnä leikeissä, mutta niiden varsinainen opettelu on vielä liian aikaista. Hän kuitenkin tunnistaa puheesta "number nine" ja muutaman muunkin numeron. 

 

 
 
 
IMG_20210307_082709.jpg
 
 
 
Myös oman itsensä hän tunnistaa ainakin uusista kuvista kuten myös peilistä. Niinhän puolitoistavuotiaan pitääkin.  Hän osaa piirtää jo suhteellisen hyviä ympyrämuotoja. 
 
 
 
 
 
 
IMG_20210314_174337.jpg
 
 
Elokuussa 2019 aloitettu takapihan kaivuu- ja pengerrysprojekti on edelleenkin käynnissä. Savimaasta johtuen vvesi on harmaata, mutta se ei ole likaista, eivätkä ankat pääse minun alueelleni uiskentelemaan ja paskomaan.  Vesi on noin 150-180 cm syvää ja siinä on ihan virkistävää uida ja enimmäkseen seisten kaivaa mutaa pohjasta ja viskoa sitä pitkävartisella lapiolla penkoille. Osa maasta valuu takaisin veteen mutta suurin osa sentään pysyy paikoillaan ja korottaa penkereitä niin, että syys-lokakuun tulvakauden vedet eivät peitä kaikkea alleen.  Tuo rakennus, entinen joogasalini ja äijäluolani on alkanut lahoamaan ja sen yksi kulma on selvästi muita alempana. Muualta on katkennut kaksi betonista kannatinpylvästä, luultavasti siksi, että savimaa liikkuu. 
 
Mangopuu, joka näkyy kuvassa yllä oikealla on kasvanut liki kaksimetriseksi. Vuoden parin kuluttua se tuottaa hedelmää ja silloin se lienee työntänyt juurensa syvemmälle maahan ja pystyy ottamaan vetensä  laamikon pohjan alta tai sivuilta. 
 
Haluan kehittää tästä alueesta sen paikan, jossa saan olla eniten rauhassa, antaa puiden ja ruokojen kasvaa entistä korkeammiksi, jotta he loisivat minulle rauhaa ja yksityisyyttä. Tuolla rakennuksella ei ole sinänsä väliä, kunhan katto pysyy päällä antamassa suojaa työkaluille. 
 
 
IMG_20210331_101326.jpg

 

Mökkiin ei enää johdeta sähköä. Minä katkaisin sen, koska hiiret ja muut jyrsijät syövät johtoja poikki liian usein.   Nyt siellä on aurinkopaneeli ja siitä virtansa saava 12 voltin vahvistin, jonka kautta kuuntelen äänikirjoja silloin kun en käytä bluetooth-kaiutinta. 

 

 
1617184692445.jpg

 

 

 

Nyt vuoden kuumimpana ja kuivimpana aikana kun aurinko helottaa kuumasti ja ilman lämpötilat kohoavat iltapäivisin jopa yli ihmiskehon luonnollisen lämpötilan, on todella tukalaa jopa lämpöpumpun jäähdyttämissä sisätiloissa. Ainoastaan tuolla veessä seisten tuntuu hyvältä.  Yritän aina tuolloin tällöin viettää siellä ainakin iltapäivän kuumimmat tunnit. 
 

Facebook 

 
timsi.jpg
 
 
 
En ole vieläkään topinut siitä järkytyksestä ja vihastuksesta, jonka liki 14-vuotta käytössäni olleen Faxcebook-tilin sulkeminen on aiheuttanut.  Se todella tuntuu iskulta vasten kasvoja, siitä, että minulle olisi isketty puukko selkään ilman, että tiedän syytä sille, miksi.  Ne vain sanoivat, että olen rikkonut yhteisönormeja ja löivät eteen linkin niihin normeihin.  Ihan sama kuin oikeudessa minut tuomittaisiin vakeuteen tai menettämään kansalaisluottamuksen siksi, että olen rikkonut lakia ja minulle ei kerrottaisi mitä pykälää olen rikkonut ja miten: löytäisiin vain eteen lakikirja ja pyydettäisiin lukemaan se läpi ja miettimään mitä pykäliä olen rikkonut.  Eikä minulle annettu mahdollisuutta selittää, ei keskustella asiasta kenenkään kanssa yhtiön käyttäjätuessa. Järkyttävää, miten tuollainen terroristi saa riehua vapaasti ja käyttää yksipuolisesti oiekutta miljooniin, kymmeniin miljooniin, satoihin miljooniin ihmisiin ympäri maailmaa. 
 
Luottamukseni Facebookiin on mennyttä. En kuitenkaan tule toimeen ilman sitä, koska melkein kaikki ihmissuhteeni ovat olleet siellä. Se on ollut liki ainoa tapa pitää yhteyttä äitiini ja moniin sisaruksiin. Yksi heistä ei ole Facebookissa mutta hänen kanssaan pidetään yhteyttä saman firman omistaman Whatsapp-sovelluksen kautta.  Tei siis uuden tilin väärällä nimellä ja muill atiedoilla. Käytän sitä vain erittäin ruvallisen selaimen kautta ja niin, ettei ohjelma pääse käsiksi sijaintiini eikä muihin toimiini netissä. Omalla nimelläni olen luonut Facebook-sivun eli olen tuotteistanut itseni. Sivu ei poistu, vaikka profiilini poistettaisiin. Olen antanut luotettavalle sukulaiselle sivun ylläpito-oikeudet siltä varalta, että kimppuuni taas käydään. 
 
Tulee mieleen uskontojen uhrit, miten yhteisö saattaa hyvin hatarin syin sulkea jäsenen ainoaa taivastietä kulkevan lauman ulkopuolelle sen jälkeen kun tämä ei ole suostunut tekemään parannusta väärästä hengestä. Eiole suostunut siksi, ettie tunnista itsessään sitä väärää henkeä eikä sen hedelmiä.  
 
 
 Vaihtoehtoja Facebookille.  Toivoisin, että Googlella olisi sellainen, mutta Google plus ei saavuttanut toivottua suosiota ja se lopetettiin.  Olin minäkin siellä, mutta en juurikaan käyttänyt sitä.  
Mewe  on yksi vaihtoehto sille. Liityin siihen tässä kuussa ja tuin projektia ostamalla vuoden jäsenyyden. Siellä ei olemainoksia eikä sivusto myy käyttäjiensä tietoja mainostajille, vaan tulot perustuvat käyttömaksuihin.   Myös venäläinen vkontakte eli vk.com on ollut käytössäni lähes yhtä kauan kuin Facebook, mutta en esiinny siellä enää omalla nimelläni. 
 

DNA-sukutesti 

 
Olen teettänyt sekä itsellenni kaupallisen DNA-testin sukututkimusa varten. Se on siis eri testi kuin mitä tehdään isyyden toteamiseksi. Siihen tarkoitukseen testin tulos ei ole pätevä, koska näytettä ei otettu valvotusti kummaltakaan. Tosin minulla ie ole aihetta epäillä isyyttäni. Toki sitten hymyilytti kun näin tulokset, joiden mukaan välillämme vallitsee isä-poika-suhde. Niin  paljon meillä on yhteisiä geenejä. 
Enemmän minua kiehtoi nähdä, kuinka paljon pojalla on minun geenejäni ja minkälaisia ovat äidiltä perityt. Minua on tämän mukaan hänessä puolet tai jopa enemmän. 
 
No, ne lukemat vaihtelevat sitä mukaan kun yhtiö saa enemmän dataa. Nyt maaliskuussa tuli viimeisin päivitys ja sen mukaan suhteet vähän muuttuivat.  Minun perimäni eli suomalaisuus nousi 47:stä 61 prosenttiin. Äidin puolelta tarkentui sen verran, että 14% hänen perimänsä on Myanmarista eli Burmasta.  Myanmarissa en ole vielä käynyt, mutta lukkarinrakkautta sinne, erityisesti pohjoisen chin-kansaan on, koska opetin Malesiassa vuonna 2014 ja 2015 pakolaislapsia UNHCR:n vapaaehtoisena. 

myorigin_erik.jpg


Lisää tietoa näistä sukuasioista  sivullani Sukututkimus  FTDNA-palvelusta minut löytää nimelläni ja GEDMarchista numerolla T026097

 

Luettua 

 

Naisena ja tyttönä oleminen 

 Jälleen kerran olen niin kiitollinen kuukauden lukuelämyksistä Suomen veronmaksajille ja heidän rahoillaan ylläpidettäville kirjastoille, tässä tapauksessa Celialle, joka tekijänoikeuslain 17. pykälän mukaan tuottaa kirjoja meille lukemisesteisille. Minun silmäni eivät kestä lukemista, eivät erityisesti paperilta enkä kyllä ruudultakaan pystyisi nauttimaan satojen sivujen lukuelämyksistä.  Kiva, että noita palveluja tarjotaan myös meille suomalaisille, jotka emme ole enää Suomessa veronmaksajina emmekä edes elätteinä. 

My Dark Vanessa se on alkuperäiskiellään ja englanniksi on myös linkin takan oleva arvostelu tästä Kate Elizabeth Russellin kirjasta. Suomeksi minä sen kuuntelin Celian äänikirjana Anni Tanin lukemana. Suomeksi kirjan nimi on Vanessa ilman sen kummempia määreitä. 

Vasta viime vuonna luin kokonaan Valdimir Nabokovin teoksen Lolita, johon tässäkin teoksessa viitataan. Viime vuoden lukemisiin kuuluivat myös Elina Kilkun Ihana tyttö sekä kaksi ruotsalaisen Kicki Sehlstedtin kirjaa: Koskematon ja Älä silmä pieni. Samaa aihetta hipoo mös ruotsalaisen Stieg Larssonin Millennium-trilogia  jomka  olen nyt kuunnellut kokonaisuudessan (suomeksi, vaikka olisin voinut myös ruotsiksi tai englanniksi).  Viime kuussa esitinkin siitä jo varauksellisen kommentin, mutta nyt kun olen sulatellut asiaa pidempään, olen vaikuttunut ja valmis lausumaan teossarjasta ylistäviä sanoja:  vauhdikasta juonen kuljettelua ja henkilökuvien rakentamista. Lisbeth Salander on vallan mainio tyyppi:  anarkisti, goottityttö, oman aikansa Peppi Pitkätossu. 
 
Sama teemaa sivuaa myös Elina Backmanin Kun kuningas kuolee, Hartolan eiliseen ja nykypäivään sijoittuva rikostarina. 
 
Nuoruus vetää puoleensa vanhuutta, ja nuori kaunis tyttö tai nainen näyttää vetävän puoleensa sekä nuoria että vanhoja, sekä miehiä että naisia.  Jopa lapsella on seksuaalisuutta, sanoo Freud, mutta se ei ole samaa kuin aikuisen miehen seksuaalisuus, se ei ole jyystämisen kaipuuta tai panolle pääsyä vaan jotain paljon hienovaraisempaa, jotain mitä aikuinen ei saa käyttää hyväkseen. Kaikilla on tarve saada hyväksyntää ja ihailua. Tarinoiden miehet käyttävät tätä tarvettä hyväkseen saadakseen tytöt valtaansa, suostumaan sellaiseen, mihin tyttö ei ole fyysisesti tai ainakaan henkisesti valmis. 
 
Naisen tehtävä on olla kaunis ja siten miellyttää miestä, kokata niin että ruoka on valmiina kun mies tulee töistä, olla sängyssä viehättä, tehdä lapset ja kasvattaa ne. Näin valisti minua kämppäkaverini Oulun Välkkylässä, opiskelija-asuntolan isossa huoneessa, jonka jaoimme muutamn kuukauden ajan kunnes sitten sain oman huoneen.  Kommentin kimmoitti muistaakseni Anja Kaurasen kirja Sonja O kävi täällä, jota silloin luin.  Se oli tuon ajan kohukirja. Siinä kerrottiin nuoren naisen seksuaalisesta etsinnästä. Kirja puhuttaa vieläkin joskus. Huoraksihan tuollaista naista vieläkin haukutaan. Seksiseikkailut kun ovat perinteisesti kuuluneet vain miehille: sekä sinkuille että naimisissa olevillekin. 
 
 
Sanna Marin on Suomen nykyinen pääministeri, kaunis, hyvin viehättävä, nainen minun makuuni. Hymyilyttää aina kun näen hänen kuvansa.  Jos hän olisi ollut politiikassa silloin kun olin 10-vuotias, vuonna 1973-74, eli 12 vuotta ennen syntymäänsä, olisin varmasti ihaillut häntä samalla tavalla kun ihailin nuorta Kristiina Halkolaa Jörn Donnerin kotimaisissa elokuvissa.  Tuskin on seksuaalista hyväksikäyttöä tai pornoa, jos ihailee pääministeriä myös naisena  Toki myös ihailen hänen kielitaitoaan, haluansa kantaa vastuuta pääministerinä, esiintymistaitoaan.  Kuitenkin on tosiasia, että naispoliitikossa huomataan naiseus voimakkaammin kuin miespoliitikossa miehekkyys. Vai onko näin vain miesten kohdalla?  Ehkä naiset huomaavat joissakin miespoliitikoissa ennen kaikkea miehisyyden.  Minä en huomaa, joten en osaa sanoa olisiko sellainen Ilkka Kanerva, Paavo Arhinmäki,  Pekka Haavisto vai kuka ...  Ehkä jonkun mielestä jopa Donald Trump. 
 
 
Tottahan tähän aiheeseen: metoo, nuoren tytön seksuaalisuus ja miten sitä käytetään hyväksi, miten tyttö itse voi sitä käyttää, miten kulttuuri sitä käyttää ja miten miehet voivat sitä käyttää. Aina ei ole kysymys siitä, että vanha likainen mies käyttää hyväkseen viatonta ja kokematonta tyttöä. Kuvio on paljon monimutkaisempi. Kyse on vain siitä, minkä Suomen lakikin nykyään tunnustaa. Hväksikäyttöä suhde voi olla silloin kun sen osapuolet ovat henkiseltä kehitykseltään, asemaltaan tai kokemusmaailmaltaan eri tasolla, eli kuten tässä Vanessassa Keski-ikäinen opettaja saa 15-vuotiaan tytön valtaansa ja Kilkulla sen saman tekee teatteriohjaaja, molemmat teiniin nähden vastuullisessa enemmän tai vähemmän auktoriteettiasemassa. Heillä on hallussaan jotakin kulttuurista pääomaa, tietämystä ja taitoa, jota hyväksi käyttäen he valmistelevat nuoren nuoren tytön fyysiseen seksiin. Grooming on se termi,  jota asiasta on alettu viime vuosina laajasti käyttämään myös  suomeksi. Suomenkielistä termiä tälle anglismille ei ilmeisesti ole vakiintunut. 
 
Hyväksikäytöstä uskonnossa, esim. Lestadiolaisuudessa tulevan mieleen Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen kirja Maijan tarina, sekä Pauliina Rauhalan molemmat teokset sekä väkivaltaisesta parisuhteesta ja sen hyväksikäytöstä Satu Lindmanin kirjassa Taivas ja syli, jossa 19-vuotiaana avioon astunut Päivi kertoo tarinansa. Ledet otsikoivat uutisen siitä mm. näin:  Hääyönä kuolin. 
 
 

Risto Ryti 


Raija Oranen, Toinen mies,  Suomen tasavallan presidentti (1940-44) Risto Rytin minä-muotoiset mistelmat kirjailijan luomana. Teos ilmeisesti perustuu laajaan taustatyöhön, todelliseen aineistoon, ja sen pohjalta luotuun tarinaan. Se on sekä rakkaustarina, jossa puoliso Gerda Ryti kohotetaan korkeuksiin,  puolijumalaksi tai henkioppaaksi. Se on tarina siitä, miten ihminen uhraa itsensä maansa hyväksi ja miten valtaa pitävät joutuvat uhraamaan heidät välttääkseen vielä pahemman katastrofin kuin sen, että liitoutuneiden valvontakomissia, käytännössä Neuvostoliiton edustajat olivat Helsingissä ja pitivät maata otteessaan. ryti istui muutaman vuoden vankilassa muiden sotasyllisten sekä asekätkijöiden seurassa. Miten lähellä oli, ettei häntä ja muita viety Moskovaan hirettäväksi. Sitä olisivat kait toivoneet jopa jotkut suomalaiset: kommunistit ainakin.  Mannerheimia ei olisi itse Stalinkaan halunnut varmaankaan teloittaa tai edes panna vankilaan, sillä Stalin ihaili sotaa ja sotapäälliköitä. Hän kuulemma ihaili mm. Mihail Solohovin teosta Hiljaa virtaa Don, vaikka siinä osoitettiin ymmärrystå myös sisällissodan valkoiselle puolelle ja esitettiin jotkut punaisten teot omassa julmuudessaan. 


Ryti oli paikalla Mommilan veritkojen aikaan marraskuun 7. 1917 eli samana päivänä kun Pietarissa ottivat vallan Leninin johtamat bolshevikit.  Ryti oli venäläisen matruusin surmaaman kartanonherran ja teollisuusmiehen Alfred Kordelinin lainopillinen neuvonantaja sekä ystävä. Ystävänsä surmaa eivät risto ja Gerda Ryti nähneet, mutta olivat paikalla kun kartanoon hyökättiin. 

 
Monta teosta on tullut viime vuosina luettua eli kuunneltua Suomen historiasta heti toisen maailmansodan jälkeen, toki myös sitä edeltävätltä ajalta ja myös sodan ajalta, vaikka varsinaisnen sotakirjallisuus ei minua niin hätkähdytä. Tulee vain joskus pohdittua sitä, mitä olisi tapahtunut jos ... Jos Hitler olisi voittanut sodan ja saanut luotua uuden Euroopan, kukistettua Neuvostoliiton; Jos Suomi olisi suostunut Stalinin aluevaatimuksiin syksyllä 1939 ja välttänyt sodan, olisiko sille käynyt kuten Balttian maille vai olisiko se säilynyt itsenäisenä ja koskemattomana?  Jos Suomi olisi antautunut ehdoitta jo alkuvuodesta 1944 tai jo vuonna 1942 Talvisodan rauhan rajojat säilyttäen, mitä olisi tapahtunut?  Miten lähellä oli vuosikymmenten aikana, viimeksi ilmeisesti jopa 1970-luvulla, jolloin osa Suomen nuorisosta ja poliitikoistakin olisi ollut valmiita littämään Suomen   neuvostokansojen rauhaa rakastavaan ja iloisesti työtä tekevään perheeseen?  Ja sitten todellisuus. Miten nöyryyttävää ja kiusallista oli elää YYA-Suomessa siloin kun  ei pystynytt uskomaan viralliseen liturgiaan vaan näki sen maan lipun punarättinä kuten paikkakuntani pastori eräässä puheessaan totesi ja sai siitä nuhteet tuomiokapitulilta.  Minä itse kuuluin, sikäli kuin ikäni puolesta ymmärsin, tuohon rähmällään olevaan laumaan, jopa enemmän kuin muut  lapsuuteni perheen jäsenet.  Halusin pitää kirjahyllyssämme kunniapaikalla siskoni jostain kilpailusta voittamaa Naapurimme Neuvostoliitto-kirjaa ja iloisena kuuntelin Näin naapurissa-ohjelmaa, jossa Pentti Kemppainen ja Leena Pakkanen lukivat vastauksia kuuntelijoiden kysymyksiin ja esittivät raportteja Neuvostoliitosta. Kaikki ilmeisesti Moskovasta Helsingin  Tehtaankatu 1:n kautta tullutta materiaalia. 
 
 

Mauno Koivisto

Sitä oli pakko saada lisää, Raija Orasta nimittäin.  Niinpä Rytin jälkeen latasin hänen kirjansa Manu
eli kirjan Mauno Koivistosta. Koivisto on minulle läheisempi kuin Ryti, koska muistan tapahtumia, jotka liittyvät hänen presidenttikauteensa. Taisi olla koulussa, Salon kaupungin Laurin koulussa, yläasteen kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla kun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Retta Nieminen luki mielle pakinaa siitä, miten 1960-luvun lopun pääministeri Mauno Koivisto parsi itse sukkansa. Lienee ollut niitä Tellervo-vaimon kirjoittamia juttuja, joista luin tästä Orasen kirjasta. Reetta Nieminen muuten oli kulttuurivaikuttaja Risto Niemisen äiti. Hän oli myös kunniatohtori, joka tutki Arvi Kivimaata.   Reetta opetti meille Setälä-Nieminen-Ojajärven kirjan mukaan suomen kielioppia. Se oli yksi lempiaineistani, samoin kuin ainekirjoitus. Muistan Reetan kehuneen aineitani ainakin muutaman kerran. Valitettavasti hän oli usein sairauslomalla, joten hänestä ei kerinnyt kehkeytyä minulle isompaa henkistä vaikuttajaa, ei niin kuin uskonnon ja psykologian opettja Matti Palmusta pari vuotta myöhemmin lukossa.  Reetta kertoi meille vanhasta balladista nimeltään Velisurmaaja, ja siitä, miten Bob Dylanin kappalessa A hard rain is gonna fall on samanlaista dialogia ja samoja teemoja: "Mistäs tulet, kustas tule, poikani poloinen". Hän oli myös innoissaan siitä miten Ilkka Isotupa, myöhemmin Jawa- ja Vaavi-yhtyeistä tuttu mies, teki kirjaesitelmän teoksesta Beatles, meidän tarinamme. 
 

Kuvasssa alla Ilkka Isotupa ja Vaavi-yhtyen Salon Hometown-pubissa paria viikkoa ennen Mauno Koiviston kuolemaa toukokuussa 2017. 

 
vaavi.JPG
 
Sitten lukion toisella luokalla muistan kun kesken oppitunnin kaikui keskusradiosta rehtori Kalvei Leinosen kuulutus: huomio luokissa, kuunnellaan ylimääräinen uutislähetys. Siinä kerrottiin presidentti Kekkosen jääneen sairauslomalle viastaan. Noin kuukauden päästä kerrottiin hänen jättäneen presidentin tehtävät kokonaan. Tuosta sairauslomasta lähtien Kekkosen paikalla istui Mauno Koivisto, silloinen pääministeri ja entinen Suomen pankin pääjohtaja, joka oli jo julkisuudesta tuttu, jopa televvision Levyraati-ohjelmasta, jossa Koiviston kuva taustallaan Irwin Goodman pyysi Manua viippaamaan muutaman markan. 

Sitten tammikuussa 1982 käytiin ennenaikaiset valitsijamiesten vaalit. Ne olivat minun ensimmäiset vaalini, sillä olin täyttäyt vuoden 1981 elokuussa 18 vuotta. Kannatin Koivistoa tai Kivistöä, pieniltä osin myös Vennamoa.  Harri Holkeria en halunnut äänestää, vaikka äidin mielestä se oli perheessämme ainoa mahdollinen valinta. Äitini ei suinkaan ollut ainoa henkiö Suomessa, joka pelkäsi ja kammoksui  vasemmistolaisen presidentin valintaa. Siitä varoitti myös joulukuussa julkaistu kokosivun ilmoitus Helsingin Sanomissa.. Postissa sain Holkeria mainostavan postikortin, lienee ollut luokkakverini Kaisan vaikutusta. Myös kotona kävi vaalityötä tekemässä joku vanha mies, jopa isäni tuttuja paikkunnalta joskus 1960-luvun alusta. Vaaleissa äänestin Juice Leskistä. 
 
Koivisto voitti valitsijamiesvaalit ja hänestä tuli presdientti. Helvi Sipilä oli noissa vaaleissa historian ensimmäinen naisehdokas. Hän sai yhden valitsijamiehen. HÄn toimi YK:n apulaispääsihteerinä ja oli siinäkin asemassa ensimmäinen suomalainen. Minä tapasin Sipilän runsasta vuotta myöhemmin Keski-Pohjanmaan opistossa Kälviällä, kättelinkin häntä ja esitin yhden kysymyksen, jonka opiston rehtori Rauno Malviniemi oli asettanut suuhuni etukäteen. Siellä opistossa tapasin myös kansanedustajaehdokas Esko Ahon, josta muutama viikko tapaamisemme jälkeen tuli ensimäisen kauden kansanedustaja. Elämäni ensimmäisissä edusskuntavaaleissa tuona vuonna en muista äänestäneeni. Aholle esitin yhden kommentin vaalipaneelin jälkeen. Ihmettelin miksei siellä puhuttu mitään ympäristöasioista kun hän kävi tupakkapaikalla kyselemässä mielipidettämme paneelista. Paneelissa muistan olleen myös Kari Urpilaisen, joka myöskin pääsi läpi niissä vaaleissa. 
 
Sitten helmikuussa 1982 oli viimeinen koulupäiväni ja meillä lukon kolmasluokkalaisilla penkkarit. Niiden jälkeen alkoi tentttikausi ja kirjoituksiin lukeminen. Lähetin myös paketin kirjeenvaihtoystävlleni Ann Bierdubinskalle Puolan Varsovaan, koska Puolassa oli tuolloin julistettu sotatila ja siellä oli pulaa elintarvikkeista. 
 
IMG_20150507_150633.jpg

 

 

 

Vasta vuonna 2013 kävin ensimmäistä kertaa Varsovassa ja 2015 vierailin Gdanskissa, jonka telakalla oli vuonna 1981 alkanut Solidaarisuus-ammattiliitto ja sen järjestmä lakko, jota pidetään varhaisena alkusoittona sosialismin romahtamiselle Euroopassa. 
 
Teimme lukion venäjän-ryhmän kanssa matkan Leningradiin. Johtaina olivat opettajamme Hannu Järvinen ja Kaija Koli. Kotimatkalla bussissa kuuntelimme radiosta  miten Matti Nykänen voitti Osolon sumussa suurmäen maailmanmestaruuden. Minä en siitä piitannut kuitenkaan. 
 
Muutin Kälviän jälkeen Ouluun opsikelemaan kotimaista kirjallisuutta sekä aate- ja oppihistoriaa, koska en päässyt Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia enkä edes sosiologiaa. Olisin kyllä päässyt Turun yliopistoon opiskelmaan kotimaista kirjallisuutta. Seillä olisivat olllet vahempina opiskelijoina Kauko Röyhkä ja Tuula Amberla, mutta valitsin Oulun. Opison aikainen huonetoverini Kai Korhonen minut sinne houkuteli. Kun minä saavuin Ouluun, hän lähtikin Kemiin kauppaopistoon. Olemme edelleen kavereita ja tapasimmekin muutamia kertoja Suomen-reissuillani viime vuosina. Nyt pidämme yhteyttä Whatsapp-sovelluksen kautta. 
 
IMG_20170526_110206.jpg

 

Piti ihan tarkistaa viesteistä ja kuvista, että viimeksi tapasimme Kaitsun kanssa Koiviston hatajaisia seuraavana päivänä eli 26.5.2017. Se oli tällä erää viimeisiä päiviäni Suomessa. Huhtikuuss aoli kuollut Pekka Myllykoski ja toukokuun 12. Koivisto. 

 

 
Asuin siis Oulussa silloin kun maailmalla tapahtui. Brezhnev oli kuollut jo Kälivällä ollesani, reilu puoli vuotta Leningradin-matkamme jälkeen. Sitten tulivat Neuvostoliitossa valtaan Andropov ja Chernenko. Heistäkin kirjassa kerrotaan Koiviston äänellä. Minä olin ottanut Viipurin asemalta muistoesineitä maksutta-hyllystä Chernenkon suomeksi käännetyn kirjasen, jota ei oskaan tullut kutienkaan luettua. Sitten 1985 kuoli Chernenkokin ja valtaan tuli Mihail Gorbachov ja alettiin puhumaan paljon neuvostoliiton ongelmista ja menneisyydestä. Minulla oli ihmissuhde- ja päihdeongelmia elämä solmussa. Sivukorvalla ja -silmällä menivät Ruotsin pääministi Olof Palmen murha tammikuussa 1986. Olin sen tapahtuessa junassa matkalla Oulusta Helsinkiin. Sitten huhtikuun lopulla tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus.  Sen aikoihin tai vähän sen jälkeen sain sakot Kuusamossa virtsattuani kaupan seinään. Olin siellä vierailulla piiriagrologi Timosen talossa riiamassa Ulla-tytärtä. 
 
20161105-145134.JPG

 

Kävin Tsernobylin onnettomuuspaikalla, ihan räjähdyspaikan vieressä, lokukuussa 2016 muutamaa vikkkoa ennen kuin reaktorin päälle oli liuutettu valtava suojakupu. Se valtava kupu, varmastikin ison ostoskekuksen kokoinen, jää kuvan oikean reunan taakse. 


Minä muuin Oulusta Jyväskylään vuonna 1988. Elämästäni tuli rauhallisempaa. Opiskeltuakin tuli enemmän kuin aiemmin, mutta ei sitä mitä olisi tutkinoon takia pitänyt, joten vuonna 1992 opintoni päättyivät. Sitä ennen oli tapahtunut paljon. Joulukuuussa ystäväni Pekka, jonka kanssa olimme muuttaneet Oulusta, puhui järkyttyneenä Nokian toimitusjohtaja Kari Kairamon itsemurhasta. Seuraavan vuoden huhtikuusssa Pekka lähti matkalle Kreikan saaristoon ja oli innoissan. Hän kertoi mm. siitä miten Santorinin saaren edustalla oli erään teorian mukaan uponnut Atlantis. Siitä hän puhui kiihkeänä lähtiessään. Monet merkit viittasivat siihen, että hän halusi kadota mereen omasta aloitteestaan. Hän oli joskus aamuyön tunteina parin viinipullollisen jälkeen kertonut suunntelmistaan minulle, siitä, että parempi kadota niin, ettei kukaan löydä koskaan.

 

 
Saman vuoden marraskuussa murtui raknnelma, jota oli alettu pystyttää tasan kaksi vuotta ennen syntymääni eli  Berliinin muuri. Minä asuin silloin Jyvsktkylässä Tourukatu 8:n puutalossa Pekan entisessä asunnossa. Seuraavana vuonna hankin tietokoneen, 8mhz AT -prosessorilla (286) ja 20 megatavun kiintolevyllä sekä 64 kt:n muistilla vaurstetun pelin, jossa oli ihan värinäyttö (EGA) ja kohta myös modeemi, jolla soittelin yliopiston soittosarjoihin ja BBS-järjestelmiin.  Opettelin kaiken DOS-käyttöjärjestelmästä ja koneen rakenteesta.  Jyväskylän tietokonehuolto Veikko Lahtinen oli sen minulle myynyt ja kävi sitä myös huoltamassa alkuun kunnes selvisin itsekin pienemmistä vikatilanteista. 
 
Elokuun alussa 1991 oli vieraanani käynyt Leningradissa asuva Ljuba, erään suomalaisen kaverini sukulainen, joka oli itse estynyt isännöimästä lomamatkan takia. Ljuba ehdotti minulle avioliittoa siksi, että hän sais Suomen sossusta rahaa omaisilleen. Minä kieltäydyin. Hän oli liian vanha ja ärsyttävä minun makuuni. Erosimme ystävinä hänen lähtiesssään takaisin Neuvostoliittoon. Minulla oli nyt kutsu sinne hänen vieraakseen. Noin vikkkoa hänen lähtönsä jälkeen tuli tieto, että varapresidentti Janajevin johtama juntta oli syrjäyttänyt Gorbatsovin ja sulkenut hänet loma-asuntoonsa Krimille.  Minä lähdin junalla kohti Ylivieskaa opettamaan tietokonehommia siskoni appiukolle. Siitä ei tullut mitään, koska hän ei ollut motivoitunut. Siellä ollessani ja Ouluun jatkaessani kuulin Juntan kukistumisesta kaksi päivää vallankaapauksen jälkeen.  Minä elin noissa tapahtumissa mukana vasta kotiin palattuani ja katsoessani Reijo Nikkilän dokumenttia Elokuun Vallankumous

00000273-COLLAGE.jpg

Vuoteen 1992 tullessa Nevostoliitto oli jo hajonnut ja Leningradin kaupungista oli tullut Pietari. Minä vietin siellä lähes koko elokuun. Sain siellä uusia ystäviä, myös tietokonepiireistä. Helppohan sinne olisi nyt ajaa Repin-junalla ja nauttia sen vaunujen vanhasta puusisustuksesta. 
 
 
Kotiin palattuani Kela päätti lopettaa yliopisto-opintojeni rajoituksen, ja uhkasi periä maksetut tuet takaisin Siitä minut pelasti keskiasteen ammatillisiin opintoihin siirtymiunen. Niinpä muutin Espooseen tammikuussa 1993 ja seuraavan kahden vuoden aikana suoritin ATK-ohjelmoija- suunnittelija-tutkinnon sen ohella, että jatkoin harrastuksena venäjän opiskelua ja venäjän kielen tuen virittelyä tietokoneeseeni.  Siitä sitten tuli seuraaviksi vuosiksi minun leipäpuuni. 


Edellä tulikin kerrottua, että olin Suomessa käymässä kun Koivisto kuoli ja hänet haudattiin. Hautajaisten aikaan olin bussissa matkalla Nurmijärveltä Helsinkiin. Vasta seuraavana päivänä kävin tuoreella haudalla, ja vasta silloin kävin ensimmäistä kertaa jopa marsalkka Mannerheimin haudalla Hietaniemen hautausmaalla 
 
Siitä tulee kohta neljä vuotta. Tuskin kovin äkkiä pääsenkään enää Suomessa käymään.  Mutta muistot eläväst, ja haaveet. Ehkä ne ovat miellyttävämpiä kuin todellisuus, joka tulisi vastaan siellä, jos menisin sinne nyt. Ehkä en koskaan enää pääsekään käymään tai asumaan Suomessa. Ei se ajatus niin kovin ikävältä tunnu. Ikävämpää olisi joutua elämään ilman suomalaista ja suomenkielistä kirjallisuutta.  Elokuvista, radiokanavista tai tv-kanavista en niin välitä.  Niitä ilman olen enimmäkseen elänyt. Joskus olen kuunnellut YLE puhe -kanavaa, mutta hyvin pian olen kyllästynyt siihen jaaritukseen. Äänikirjat ovat parempaa puhetta.  Kuuntelen sitä puhetta puolitoistakertaisella nopeudella, joka käyttämässäni sovelluksessa ei muutu mikkihiiren vikinäksi. 
 
Raija Oranen kirjoittaa kunnioittaen tarinansa päähenkilöä, ystävällisesti asettuen sankarinsa puolelle. Ilmeisesti hän myötäilee sankaria siinäkin, että tämän konnina pitämät ovat kirjassakin konnia. Koivistolla niitä on tämän mukaan ainakin kaksi:  Kalevi Sorsa ja Paavo Väyrynen.  Ainakin Väyrysen kohdalla kuvaus on hyvin uskottava: juuri niin tunkeilevasti ja itseään korostaen hän on toiminut. Noihin aikoihin hän oli suuri inhon aihe myös Juice Leskiselle, ja turskinpa Juicekaan vuosien kuluessa mieltään muutti, vaikken muista hänen asiasta viimeisinä vuosinaan puhuneen. 

Sekä Rytin että Koiviston tarina, myös Kekkosen, jota molemmissa sivutaan, antaa mahdollisuuden ajagella noiden aikakausien asioita toimijoiden kannalta:  msiksi Stalinille ei annettu alueita syksyllä 1939, miksi hypättiin Saksan kelkkaan kesällä 1941, miksi solmittiin YYA-sopimus, miksi pantiin Ryti vankilaan, miksi Koivisto oli hyvin maltillinen Itä-Euroopan vallankumousten pyörteissä ja välillä esitti yleisen mielpiteiden vastaisia lakonisia kommentteja kuten "huomattava mediatapahtuma" Romanian vallankumouksesta ja Ceacescujen teloituksesta.  
 
Minkä sortin sosialisti Koivisto oli. Sitä pohdittiin ankarasti ennen tammikuun 1982 vaaleja. Bernsteinbilainen, sanoivat jotkut, maltillinen, kristillinen. Oli kuitenkin myös niitä, joille ei ollut erilaisia sosialisteja. Oli vain yhdenlaisia pettureita: niitä, jotka vuonna 2018 kääntyivät laillista esivaltaa vastaan, sitten Neuvostoliittoo loikanneita, sotien jälkeen Suomi-Neuvostoliitto-seurassa ja SKP:ssä toimineita, 1970-luvun tasitolaisia, jotka enemmän tai vähemmän halusivat liittää Suomen onneliseen neuvostokansojen perheeseen. Ja sitten tuohon samaan kastiin Koivisto ja muut työväenliikkeestä noussseet sosialidemokraatit.  Koivistohan taisteli sodassa Neuvostoliittoa vataan toimien mm. kaukopartiomiehenä ja hän toimi politiikan lisäksi Suomen pankin johtajana ohjaten siten osaltaan Suomen taloutta. 
 
 
Lisbeth Salander, Mikael Blonkvist ja muut Millennium-sarjan hahmot eivät jättäneet minua rauhaan siitäkin huolimatta, että Stieg Larssonilta ei ehtinyt tulla enempää jatkoa tarinalle. Sitten näin, että David Lagercrantz oli jatkanut niitä. Niinpä kuuntelin kaikki kolme hänen kirjoittamaansa jatk-osaa. Edelleen häiritsi se, että niissäkin oli minulle ihan liikaa raakaa väkivaltaa: etenkin tuossa viimeisessä: tyttö, joka eli kahdesti. Kuitenkin hahmot ja jännäreiden muu aines, kiehtoivat ja kiehtovat edelleen. Kuuntelin nuokin suomeksi, vaikka yhden niistä lainasin myös ruotsiksi. Ymmärsin sitäkin ihan hyvin, mutta silti vaihdoin suomenkieliseen käännökseen. Mitä sitä turhia stressamaan kun ei ole pakko. Toki omille aivoilleni olisi hyödyllistä harrastaa kieliä enemmän kuin kirjallisuden suomi ja arjen englanti.