Uniapnea ja sen hoito ovat kuukauden jännittävin uusi asia. Kuun kolmantena päivänä matkasin bussilla Saigoniin, Ho Chi Min Cityyn sydänsairaalan uniklinikalle. Siellä vietin yön reilaisiin mittalaitteisiin kytkettynä. Puolet yöstä, oikeastaan nelisen tuntia nukkuma-ajastani, vietin pap-laitteeseen kytkettynä. Laite käytiin asentamassa sen jälkeen kun olin nukkunut pari-kolme tuntia ja minulla oli todettu uniapnea. Sen jälkeen mitattiin apnean lieveneminen erilaisilla hengityskoneen asetuksilla.  Minulle ei ollut yllätys, että minulla todettiin  uniapnea. Toki tiet tähän ja "pappismieheksi" eli pap-laitteen käyttäjäksi on ollut pitkä. Ensimmäisen kerran kuulin laitteesta ja näin sen, kun siskoni oli käymässä luonamme siellä Dalatin kaupungin liepiellä, vuoristoaluella.  Silloin ajattelin, että minä en tuollaiseen hirvitykseen koskaan joudu, sen verran pidän itsestäni ja kunnostani huolta. 




No, sitten tuli korona, liikkumisrajoitukset, minulla terveysongelmia, tänä vuonna sydäntä myöten, kuten kerroin syyskuun kirjoituksessa.  Löysin engalntia puhuvan lääkärin, sitten toisen. Se toinen kehotti mittaamaan verenpaineen päivittäin. Minä aloin mittaamaan sitä monta kertaa päivässä toukokuussa hankkimallani mittarilla. Huomasin, että verenpaine on koholla erityisesti aamulla herättyä. Googlen ja Facebook-kavereiden avulla tulin vakuuttuneeksi, että se on uniapnean oire, samoin kuin tarve juosta pissalla monta kertaa yössä, vaikka se voi toki viitata myös eturauhasongelmiin. 

Se toinen lääkäri paikallsiessa sairaalassa, Dr Thao, kertoi, että hänellä on tuttava 60 km:n päässä Can Thon yliopistosairaalassa, jossa tehdään unitutkimuksia. Sain tämän tuttavan yhteystiedot ja aloimme viestittelemään Zalo-sovelluksella (täkääinen Whatsapp, Facebook) .  Kun selitin oireeni tarkemmin, hän oli sitä mieltä, että minun on paras hakeutua perusteelliseen tutkimukseen Saigoniin.  Sain hänen Saigonilaisen tuttavalääkärin yhteystiedot ja kohta keskustelin hänen kanssaan Zalossa. 

 

 
Varattiin aika ja minä olin paikalla sovittuna iltana  3.10. 

 

 

Sairaala vuokrasi minulle Philips Respironics -laitteen viikoksi. Vuokra-aikaa jatkettiin kahdella viikolla sen jälkeen kun päätin hankkia oman laitteen  Suomesta. Täällä sen hinta olisi yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Resmed Airsense 10 oli tavoitteena. Sitä ei enää ollut verkkokaupoissa, vaikka niin mainostettiin. Jopa Airsense 11 oli heikosti saatavilla. 

 

Suomalaiselta nettitorilta löytyi molemmat mallit "melkein uutena", toinen jopa Saarijärveltä, jossa vanha hyvä kaverini välillä asustelee. Myyjä kuitenkin vaikutti varsin epäluotettavalta, joten kaupat jäivät sikseen. Se toinen myyjä oli ihan reilun tuntuinen kaveri, mutta hinta oli aika kova ja hän asuu paikkakunnalla, jossa minulla ei ole tuttuja. Ei voi siis käydä tarkistamassa laitetta ennen kauppaa. Coronaria-terveysfirmasta kysymistä suositeltiin alan Facebook-ryhmässä. Ne kuulemma myyvät käytettyjä laitteita. Laitoin sinne sähköpostia ja sain tietää hinnat ja muut yksityiskohdat. Sovittiin, että kaverini maksaa laskun ja toinen hakee laitteen, vie sen kolmannelle, joka saapuu Vietnamiin 9.11. oltuaan Suomessa pari vuotta koronaa ja tiukkoja viisumisääntöjä paossa.  Sairaala antaa minulle laitteen edelleen vuokralle siihen saakka kunnes minulla on se oma Airsense 10 ja siihen laitettu oikeat asetukset. 

Olen todella tyytyväinen siihen, että tämän vuoden aikana olen tutustunut neljään englantia puhuvaan lääkäriin. 
 


Viime vuonna käytin n. 10 000 euroa säästöjä talon rakentamiseen maapalalle, jonka vaimo osti äitinsä enon tontista lohkaistuna.  En pitänyt koko paikasta enkä varsinkaan siitä enosta tai muista ihmisistä hänen talossaan. Heikkouttani kuitenkin suostuin kauppaan. Jo alussa ärsytti se, että vaimon äiti alkoi pitää sitä omanaan ja hääriä siellä mielensä mukaan.  Niinpä hylkäsin sen paikan ja annoin vaimolle luvan myydä tuosta 600 neliön tontista puolet siskolleen.  Se puolikas sisältää myös kolmasosan tuosta mökistä.  Siellä oli paljon tavaroitani siirrettynä kaupunkiasunnosta, jonka myös hylkäsin vaimon äidin ja muun perheen takia.  Olin pitkään vaatinut niiden kuljettamista tänne. Siellä oli paljon tavaraa, joka menee pahanksi lämpimässä ja kosteassa. 
 

Kuten tavallista vaimolle pitää muistuttaa asiasta monta kertaa, pyytää ja pyytää, ainoastaan rähjääminen ssaa aikaan toimintaa. Huutaminen ja raivoaminen ei ole minulle luonteenomaista, mutta täällä se on ollut pakko oppia. 

 

 

 

En saanut vuokrattua pientä lava-autoa kuljettajineen tuomaan tavaroitani tuon reilun kilometrin matkan. Sen sijaan vaimon äiti lähti veneellä hakemaan niitä. Erik pääsi kyytiin ja oli innoissaan soutamisesta. Minä tulin pyörällä teitä pitkin ja otin kuvia. 

Minulla oli erityinen käyttösuunnitelma tavaroissa olevalle lämpöpumpulle. Huoneessa oli jo yksi sellainen, mutta halusin toisen. Sitä varten kutsuttiin asentaja paikalle. 

Asennutin lämpöpumpun nukkumakoppini jalkopäähän niin, että saan kopin jäähdytettyä ilman, että täytyy koko huonetta jäähdyttää. Toki kopin ulkpuolinen huone eli tämä työhuoneeni, Erikin ja minun leikkiuone myös jäädytetään koneellisesti n. 26 asteeseen ja samalla poistetaan kosteutta ilmasta. 



Huoneen toiseen päähän rakensin hyllyn cpap-konetta ja verenpainemittaria varten  Tietenkin puhelin, kuulokkkeet ja muu tarpeisto voat siellä käden ulottuvilla.  Tosin en paljoa tarvitse niitä yön aikana. En kuuntele musiikkia tai äänikirjoja nukahtaakseni vaan yleensä se on minuuteissa kun vaivun uneen sen jälkeen kun pää on tyynyssä. 

Aluksi nostin laitteen korkealle hyllylle, kuitenkin, niin, että yletyn sen käynnistys-sammutus-nappiin myös makuulta. 


 

Myöhemmin siirsin laitteen alemmas ihan tyynyn viereen hieman pään alapuolelle. Siitä letku menee ylös ja laskeutuu hieman pään viereen. Näin yritän minimoida letkuun tiivistyneen kosteuden satamista naamalleni. Myös laitteen säädöistä kokeilin laittaa kosteutuksen pois tai mahdollisimman pienelle. Uniapnearyhmistä ja Youtube-videoista saa mukavasti inspiraatiota ja rohkeutta kokeilla erilaisia säätöjä itse. Sitä ei Vietnamissa yleensä kait harrasteta ainakaan näissä terveysasioissa vaan ollaan enemmänkin kuuliaisia lääkäreille ja melkeinpä heidän uhrejaan.    

Nykyään menen nukkumaan ehkä hieman aikaisemmin kuin ennen, mutta vain hieman. Ennen olin usein uten mailla jo heti iltakahdeksan jälkeen, nyt useimmiten yhdeksän jälkeen. Erittäin harvoin olen valveilla kellon lyödessä kymmentä. 

Herään yleensä kolmen-neljän aikoihin ja lähden sauvakävelylenkille. Sen aikana teen myös Tai Chi- Qi cong- ja joogaharjoituksia keppejä apuna käyttäen. Seison sillalla, katselen kuuta ja tähtitaivasta, otan tukea kepeistä ja sillan kaiteesta tehdessäni taivutuksia ja pyöreitä liikkeitä.   




Kotiin palattuani yritän vielä nukkua tunnin-apri kunnes Erik tulee minut herättämään. Kerran hän ei tullut ja minä sain nukkua jopa puoli kymmeneen. 

 

 

 

 

Eräänä päivänä Erik tuli kotiin isoäitinsä kanssa pahvilaatikko mukanaan. Laatikosta kömpi ulos pieni kissanpentu. Hän oli ollut leikkimässä jonkun idoäitinsä tuttavan luona tuolla joen toisella puolella. Minä ja hänen äitinsäkään emme tiedä tarkalleen, missä. Siellä on kuitenkin pieni poika, jonka kanssa isoäiti vie toisinaan hänet leikkimään. Oli leikitty kissanpentujen kanssa ja Erik oli vaatinut saada viedä yhden kotiin. Ei antanut periksi, vaan se tuotiin. Minä olin jo suunnitellut ksisan hankkimista kunhan olisi rakentanut sille tarhan osittain sisälle, huoneeni katolle ja osittain ulos. Olin jopa ilmoittautunut halukkaaksi adoptoimaan kissan.  



Nyt tuli vähän ylättäin ja aikaisin. Kannoin pennun huoneeseen ja tein sille lämpimän sukkumapaikan kaappiin. Minulla oli käyttämätön terraariolämmitin, jonka viritin siihen koppiin.  Ruokailua varten panin kissan pieneen häkkiin ja kuljetin terassille syömään. En ollut varma Mimi-koiran reaktioista enkä siitä, pelästyykö kissa koiraa ja juoksee kotiinsa. Jo seuraavana päivänä havaitsin, että kissa ja koira tulevat keskenään hyvin toimeen eikä mitään häkkiä tarvita. Kissaa ei myöskään tavinnut lukita huoneeseen vaan se sai kulkea vapaana. 

 

 

Kolmantena ilta kissa ei enää tullutkaan lämmitettyyn koppiinsa nukumaan. Odotin sitä muutaman tunnin ja menin nukuumaan. Aamullakaan sitä ei näkynyt kun valmistauduin Saigonin-matkaani. Vasta kun vaimo heräsi, hän kertoi kissan nukkuneen heidän kanssaan. Se oli siis pettynyt siihen, ettei päässyt minun sänkyyni nukkumaan tai yksinkertaisesti löysi paremman paikan. Ehkä se ei tykännyt minun ilmastidusta huoneestani. 

Saigoniin lähdimme  yksityisellä taksiautolla. Tuo reilu 200 km matka kesti nelisen tuntia.  Pojan isoäiti jäi kotiin kissan ja koiran kanssa. 




Vaimo lähti jonottamaan maahantuloviranomaisen luo anoakseen minulle uutta viisumia. Siellä hänellä meni puoli päivää vain kuullakseen, että hänen pitää tulla takaisin sitten kun minä olen poistunut maasta. Eli kuun viimeisenä päivänä hänen on määrä mennä sinne uudestaan kun minä olen naapurimaassa.  Me Erikin kanssa kävimme kahdestaan sairaalan uniklinikalla. Pojalle oli pettymys, ettei siellä ollutkaan lupaamiani leluja. Sen sijaan juoma-automaatti ja moni muu asia kiinnostivat. Piti juosa monesta mukista vettä ja sitten kävellä alakertaa pissaamaan se vessanpönttöön. 

Minulla oli mukanani Respironicsin SD-kortti, jolla oli tietoa kahden viikon unistani. Siellä sain kuulla, että minulla on vaikea obstruktiivinen uniapnea. Koenukkumisen aikana AHI-arvoksi mitattiin 48. Minulla oli siis hypoapnisia hengityskatkoksia. Laitteen nykysillä astuksilla niitä oli vin 9-11.  Vielä on kesken asian tutkiminen sen tarkemmin. Yleistitoa saa mm. Terveyskirjastosta.  

Lääkärit olviat jälkeen ystävällisiä ja mukavia, lupasivat, että saan lainata laitetta niin kauan kunnes saan omani Suomesta. Toki siitä piti maksaa kuudelta viikolta neljäsosa uuden hinnasta. Yksi lääkäri oli jopa luvannut lainata minulle rahat uuden ostoa varten.  

 

 

Meillä oli monta tuntia Erikin kanssa helppoa ja hauskaa. Hän jopa käveli yli puoli tuntia kanssani Saigonin keskustassa vakoista keppiäni pidellen.  Eräässä kahvilassa oli nuoren tytön seurana pieni koira. Erik ja koira juoksivat pitkin kahvilaa.  Vikkelän hauvan perässä oli välillä vähän vaikea pysyä. 

 

 

Näistä hahmoista tulee eittämättä mieleen Mikko Alatalon Känkkäränkkä. Toki sillä erotuksella, että Känkkäränkkä on hyväksyttävämpi hahmo, kun taas Venäjän raakalaismaisia terroristeja ei voi mitenkään puolustella.