- Alkuperäinen artikkeli Bloggerissa
- Lokakuun 2022 kuvat Googlen palvelusta
- Videota:
- 2.10. Pojan kanssa tiellä nähtiin jotain kivaa
- 3. ja 4. lokakuuta kävin Saigonissa unitutkimuksessa ja cpap-laitteen testauksessa
- 11.10. juhlittiin kolmea vuotta
- 12.10. Pojan kaksi identiteettiä, kieltä ja nimeä.
- 14.10. Taas seikkailtiin tiellä ja kotona
- 16.10. Kissa ja koira tutustuvat
- 18.10. Käytiin Saigonissa pojan ja vaimon kanssa.
- 23.10. Audioblog in English, Jotain myös englanniksi
- Poika ja kissa ja muita pätkiä tältä kuulta.
- Ukrainan puolesta poikani ja minä!

No, sitten tuli korona, liikkumisrajoitukset, minulla terveysongelmia, tänä vuonna sydäntä myöten, kuten kerroin syyskuun kirjoituksessa. Löysin engalntia puhuvan lääkärin, sitten toisen. Se toinen kehotti mittaamaan verenpaineen päivittäin. Minä aloin mittaamaan sitä monta kertaa päivässä toukokuussa hankkimallani mittarilla. Huomasin, että verenpaine on koholla erityisesti aamulla herättyä. Googlen ja Facebook-kavereiden avulla tulin vakuuttuneeksi, että se on uniapnean oire, samoin kuin tarve juosta pissalla monta kertaa yössä, vaikka se voi toki viitata myös eturauhasongelmiin.
Se toinen lääkäri paikallsiessa sairaalassa, Dr Thao, kertoi, että hänellä on tuttava 60 km:n päässä Can Thon yliopistosairaalassa, jossa tehdään unitutkimuksia. Sain tämän tuttavan yhteystiedot ja aloimme viestittelemään Zalo-sovelluksella (täkääinen Whatsapp, Facebook) . Kun selitin oireeni tarkemmin, hän oli sitä mieltä, että minun on paras hakeutua perusteelliseen tutkimukseen Saigoniin. Sain hänen Saigonilaisen tuttavalääkärin yhteystiedot ja kohta keskustelin hänen kanssaan Zalossa.
Varattiin aika ja minä olin paikalla sovittuna iltana 3.10.
Olen todella tyytyväinen siihen, että tämän vuoden aikana olen tutustunut neljään englantia puhuvaan lääkäriin.
Viime vuonna käytin n. 10 000 euroa säästöjä talon rakentamiseen maapalalle, jonka vaimo osti äitinsä enon tontista lohkaistuna. En pitänyt koko paikasta enkä varsinkaan siitä enosta tai muista ihmisistä hänen talossaan. Heikkouttani kuitenkin suostuin kauppaan. Jo alussa ärsytti se, että vaimon äiti alkoi pitää sitä omanaan ja hääriä siellä mielensä mukaan. Niinpä hylkäsin sen paikan ja annoin vaimolle luvan myydä tuosta 600 neliön tontista puolet siskolleen. Se puolikas sisältää myös kolmasosan tuosta mökistä. Siellä oli paljon tavaroitani siirrettynä kaupunkiasunnosta, jonka myös hylkäsin vaimon äidin ja muun perheen takia. Olin pitkään vaatinut niiden kuljettamista tänne. Siellä oli paljon tavaraa, joka menee pahanksi lämpimässä ja kosteassa.
Minulla oli erityinen käyttösuunnitelma tavaroissa olevalle lämpöpumpulle. Huoneessa oli jo yksi sellainen, mutta halusin toisen. Sitä varten kutsuttiin asentaja paikalle.

Asennutin lämpöpumpun nukkumakoppini jalkopäähän niin, että saan kopin jäähdytettyä ilman, että täytyy koko huonetta jäähdyttää. Toki kopin ulkpuolinen huone eli tämä työhuoneeni, Erikin ja minun leikkiuone myös jäädytetään koneellisesti n. 26 asteeseen ja samalla poistetaan kosteutta ilmasta.

Huoneen toiseen päähän rakensin hyllyn cpap-konetta ja verenpainemittaria varten Tietenkin puhelin, kuulokkkeet ja muu tarpeisto voat siellä käden ulottuvilla. Tosin en paljoa tarvitse niitä yön aikana. En kuuntele musiikkia tai äänikirjoja nukahtaakseni vaan yleensä se on minuuteissa kun vaivun uneen sen jälkeen kun pää on tyynyssä.
Aluksi nostin laitteen korkealle hyllylle, kuitenkin, niin, että yletyn sen käynnistys-sammutus-nappiin myös makuulta.

Nykyään menen nukkumaan ehkä hieman aikaisemmin kuin ennen, mutta vain hieman. Ennen olin usein uten mailla jo heti iltakahdeksan jälkeen, nyt useimmiten yhdeksän jälkeen. Erittäin harvoin olen valveilla kellon lyödessä kymmentä.
Herään yleensä kolmen-neljän aikoihin ja lähden sauvakävelylenkille. Sen aikana teen myös Tai Chi- Qi cong- ja joogaharjoituksia keppejä apuna käyttäen. Seison sillalla, katselen kuuta ja tähtitaivasta, otan tukea kepeistä ja sillan kaiteesta tehdessäni taivutuksia ja pyöreitä liikkeitä.

Kotiin palattuani yritän vielä nukkua tunnin-apri kunnes Erik tulee minut herättämään. Kerran hän ei tullut ja minä sain nukkua jopa puoli kymmeneen.

Nyt tuli vähän ylättäin ja aikaisin. Kannoin pennun huoneeseen ja tein sille lämpimän sukkumapaikan kaappiin. Minulla oli käyttämätön terraariolämmitin, jonka viritin siihen koppiin. Ruokailua varten panin kissan pieneen häkkiin ja kuljetin terassille syömään. En ollut varma Mimi-koiran reaktioista enkä siitä, pelästyykö kissa koiraa ja juoksee kotiinsa. Jo seuraavana päivänä havaitsin, että kissa ja koira tulevat keskenään hyvin toimeen eikä mitään häkkiä tarvita. Kissaa ei myöskään tavinnut lukita huoneeseen vaan se sai kulkea vapaana.

Saigoniin lähdimme yksityisellä taksiautolla. Tuo reilu 200 km matka kesti nelisen tuntia. Pojan isoäiti jäi kotiin kissan ja koiran kanssa.

Vaimo lähti jonottamaan maahantuloviranomaisen luo anoakseen minulle uutta viisumia. Siellä hänellä meni puoli päivää vain kuullakseen, että hänen pitää tulla takaisin sitten kun minä olen poistunut maasta. Eli kuun viimeisenä päivänä hänen on määrä mennä sinne uudestaan kun minä olen naapurimaassa. Me Erikin kanssa kävimme kahdestaan sairaalan uniklinikalla. Pojalle oli pettymys, ettei siellä ollutkaan lupaamiani leluja. Sen sijaan juoma-automaatti ja moni muu asia kiinnostivat. Piti juosa monesta mukista vettä ja sitten kävellä alakertaa pissaamaan se vessanpönttöön.
Minulla oli mukanani Respironicsin SD-kortti, jolla oli tietoa kahden viikon unistani. Siellä sain kuulla, että minulla on vaikea obstruktiivinen uniapnea. Koenukkumisen aikana AHI-arvoksi mitattiin 48. Minulla oli siis hypoapnisia hengityskatkoksia. Laitteen nykysillä astuksilla niitä oli vin 9-11. Vielä on kesken asian tutkiminen sen tarkemmin. Yleistitoa saa mm. Terveyskirjastosta.
Lääkärit olviat jälkeen ystävällisiä ja mukavia, lupasivat, että saan lainata laitetta niin kauan kunnes saan omani Suomesta. Toki siitä piti maksaa kuudelta viikolta neljäsosa uuden hinnasta. Yksi lääkäri oli jopa luvannut lainata minulle rahat uuden ostoa varten.
Viimeinkin pääsimme isoon tavarataloon ja sen leluosastolle. Halloween-kummitusten kanssa oli hauska olla vähän aikaa, käyttää mestauskirvestä ja miekkaa, kuunnella pelottavia ääniä kaiuttimista. Ostimme hänelle lupaamani panssarivaunut. Helmikuun jäkeen suhtautumiseni sotaleluihin on muuttunut. Nyt hyväksyn ne. Meillä on myös oma tarinamme siitä, mitä tapahtuu Ukrainassa: kiusankappale ja pahis (Troublemaker and Bad guy) ovat siellä riehumassa: siksi ukrainalaiset traktorit ja tankit yhdessä haluvat ajaa ne pois. Siitäkin on meillä video.
Joka tapauksessa asia on niin, että minun on poistuttava maasta 29.10. Olen jo ostanut bussilipun Saigonista Kambodžaan. Matka kestää noin kuusi tuntia Jouduin ostamaan viisumin, joka maskoi n. 40 euroa ja sen välityspalkkio 60 euroa.
Olen käynyt Phnom Penhissä aiemminkin: ensimmäisen kerran heinäkuussa 2014 ja toisen, syyskuussa 2018. Toisella kerralla kävin joogaretriitissä paikassa, jossa oli myös uima-allas ja infrapunasauna. Varasin huoneen sieltä tällekin reisuulle, mutta se piti perua, koska paikka on muuttanut muualle.
Löytyi sitten korvike: Poolside villa lähempänä kaupungin keskustaa. Kolme yötä ja noin 56 euroa omasta huoneesta.
Eräs vietnamilainen ystäväni asuu kaupungissa, joten jos pitää lähetystössä käydä, hänestä voi olla apua. Seuraa hänestä joka tapauksessa on.
Saan myös ottaa sairaalan cpap-koneen mukaani.
Ellei olisi huolta pojasta ja hänen pärjäämisestään, se viikko tai kaksi, jotka ehkä joudun tuolla olemaan, voisivat käydä hermolomasta. Nyt olen jo etukäteen huolissani siitä, että aiheutan hänelle harmia ja tuskaa olemalla poissa. Kyllä hänen äitinsä ja isoäitinsä pitävät jollain tavalla hänestä huolta, mutta eivät he voi tajota hänelle samalla tavalla elämyksiä ja virikkeitä kuin minä voin. Pari päivää menisi jotenkuten erossa, mutta, että viikko tai kaksi. Se on ihan liikaa. Sydäntä jo särkee.
Tietysti voisin matkustaa myös Suomeen ja anoa viiden vuoden viisumivapautta. Pojan takia en voi sitä tehdä ja yhdessä hänen ja äitinsä kanssa matkustaminen olisi liian kallista ja raskasta.

Minun kanssani hän on onnellisempi ja "aikuismaisempi", älyllinen ja hauska. Äidin ja isoäidin seurassa hän itkee ja raivoaa enemmän.
Erik puhuu usein, että haluaisi mennä kouluun. Hän on nähnyt Youtubessa, miten Miss Appleberry opetta alapsia. Aiemmin en ole halunnut laittaa häntä kouluun vielä ennen kuin on pakko, mutta nyt kun täällä olemiseni on epävarmaa, pidän parempana jopa vietnamilaista lastentarhaa tai koulua, vaikkei se olekaan millään tavalla verrattavissa siihen, mitä Miss Appleberry tekee lasten kanssa.
Sain hyvää palvelua vietnamilaiselta firmalta. Jääpalakone lakkasi toimimasta. Epäilin jo alussa tukosta vedenotossa. Löysin facebookista firman sivun ja laitoin sinne viestin englanniksi. Nopeasti tuli asiallinen vastaus englanniksi ja aloimme pohtimaan mitä tehdä. En ollut halukas lähettämään laitetta kauas pohjoiseen, vaan pyysin heitä antamaan huolto-ohjeita, jotta voisin itse avata tukoksen tai palkata paikallisen huoltajan. Sain hyvät ohjeet ja lähettämieni kuvien perusteella diagnoosin. Pumpussa oli todellakin selvä tukos. Tunnen omat rajoitteen joten en lähtenyt sitä itse poistamaan vaikka olin saanut itse koneen kuoret auki. Vaimo näytti kuvia ja videoita paikalliselle huoltomiehelle ja sai hänet tulemaan kotiin saakka tekemään työn.
Täällä on niin kuuma, että yleensä juodaan jäävettä tai jääteetä. Ehkä se tapa on opittu jenkeiltä Vietnamin sodan aikana tai ranskalaisilta siirtomaa-aikana?


-
Like
Bassokaiutin lakkasi toimimasta. Sisältä löytyi vanha hiirenpesä. Nykyisin huone on enemmän eristetty joten he retkin luullakseni pysyvät poissa. Toki nykyään kissakin hoitaa sitä asiaa.
Huoneen tiivistäminen sen eristämiseksi sateelta, lämmöltä, hiiriltä, hyttysiltä ja ääniltä näyttää olevan vieläkin kesken. Onneksi saa noita halpoja tiiliseinätarroja. Kissakin tykkää niistä, kun niistä saa kynsillä hyvän otteen.
Kirjoitin Facebookissa:
Helsingin ortodoksiselta hautausmaalta löytyy Vallun kaima. Hänen suvussaan oli sekä Maksimenkoja että Viipurin Sergejeffejä. Niistä on on kirjoittanutkin jotain. |
Pääsi välillä unohtumaan, mitä se on tietokoneen käyttö kissan kanssa. En edes huomannut miten tuo veijari onnistui kiipeämään olkapäälleni ennen kuin alkoi korvan juuressa kova kehrääminen ![]() |
Kovasti yrittävät kaupata huippuhintaan Suomessa paahdettua ja pakattua kahvia, jonka pavuista ainakin osa todennäköisesti tulee meiltä. Entä sitten sokeria, kaakaota ja maitorasvaa pakattuna? Osa kaakaosta saattaa tulla meiltä.
Onneksi osa suomalaista on minussa kadonnut, se tuotemerkkifetisisti. Ei enää edes Turkinpippureita tarvitse siellä haikailla, koska osaan tehdä vastaavaa itse.
Myöskään terveysvakuutusta en osta, vaikka joka päivä mainostavat. Kuitenkin tulee pidemmän päälle halvemmaksi hoitaa asia itse, esim. ostaa se pap-kone.
|
![]() |
Matkalla kotiin leikitään sotaa leluilla joita ostin pojalle. Vielä tämän vuoden helmikuun alussa en olisi ostanut, mutta eräs idiootti sai pääni kääntymään ja nyt ymmärrän että joissain tilanteissa sotilaallinen puolustautuminen on todellakin ainoa vaihtoehto ja moraalisesti täysin oikea. |
![]() |
Sänkykaveria ei tästä kissasta tule. Sitä virkaa hoitaa se pappiskone. Kissa saa 37 asteen lämmön terraariolämmittimestä, joka sattui lojumaan kaapissa ylimääräisenä. Ensimmäinen yö jo nukuttiin sen lämmössä minun nukkumakoppini seinän takana. Vielä täytyy tuunailla tuota systeemiä, laittaa vähän lisää lämpöeristeitä ja huolehtia paloturvallisuudesta. |
![]() |
Aloitimme jouluvalmistelut. Tänä vuonna hän ymmärtää joulun merkityksen ainakin ulkoisilta puitteiltaan joten voimme järjestää sellaisen. Täytyy ostaa se muovikuusi ja tekolunta. |
Elämäni kissat
![]() |
1979 Suomessa Misu-kissan japikkuveljen kanssa. |
![]() |
Olin lähtenyt ja eronnut. Nancy lähetteli välillä kuvatervehdyksiä elämistä. |
![]() |
2015 Hostellin kissa Kuala lumpurissa Malesiassa. |
![]() |
2019 Taiwan. ystäväni kissa. |
![]() |
2015 Bulgarian Sofiassa kaverini hevimiehen kissa tutki tavaroitani. |
![]() |
2008 Spartacus-kissa Australian Cairnsissa. |
![]() |
2009 Cairns, Misu-kissa haluaa estää minua lukemasta kurssikirjojani. Suoritin 3 kuukauden vanhustyön kurssin. |
![]() |
2006 Spartacus Cairnsissa, Caravonica, QLD. |
![]() |
2002 Singapore. Hääjuhlaamme olivat myös kissat kutsutut. |
![]() |
2002 Lokakuussa toinen jäähulamme järjestettiin Sinaporessa. Se alkoi paikallisessa kissojen turvatalossa, Mettacattery, Mettacats, jossa buddhalainen munkki Geshela siunasi eläimiä. |
![]() |
2003 Townsville QLD Australia. Naapurin Spartacus-kissa päätti muuttaa meille asumaan. Ne tulivat huyvin toimeen meidän kissojemme kanssa. |
2015 Akaa, Toijala, tutustuin suomalaisen vegaanikaverin kissatarhaan. |
![]() |
2003 Townsville,QLD Australia. Suunnittelin ja painatin vaimolleni syntymäpäivälahjaksi t-paidan. |
![]() |
2013 kävelyretekkläni Australiassa tapasin myös kissoja. |
![]() |
2013 sama kissa kuin yllä |
![]() |
2013 elokuussa tapasin viimeistä kertaa eläimemme. Spartacus-kissa oli jo kovi sairas. Hän sairasti kissojen immuunikatoa ja menehtyi siihen parin vuoden päästä. |
![]() |
Myös Kitti-kissani tapasin viimeistä kertaa elokuussa 2013. Hän eli vielä 4 vuotta Nancyn kanssa. |
![]() |
2013 tammikuun lopussa lensin Taiwanista Sydneyyn, jossa toimin kissojen ja koiran hoitajana niiden isännän ollessa matkoilla. . |
![]() |
2013 Sydnen kissat ja koira elivät vegaanisella ruualla. |
![]() |
2013 Taiwanissa tapasin kissan, joka oli jäänyt auton alle ja vammautunut. Sille oli rakennettu apuneuvo, jonka avulla se saattoi liikkua. |
![]() |
Misu-kissa Cairnsissa 2011 |
![]() |
Rakentelin taloomme kissoille kiipeilyhyllyjä. |
![]() |
1976 Vantaan Rekolassa serkkujen luona. Pysähdyimme siellä kun toimme isosiskoni kanssa Pornaisista kaksi kissaa kotiin Pertteliin, Salon seudulle. |
2010 Bogor, Indonesia. Vierailin kissojen turvatalossa. |
![]() |
2009 Cairns, Lolita-kissa |
![]() |
2008-2009 rakentelin Cairnsissa kissoille sopivia huonekaluja. |
![]() |
2008 Kitti-kissa testailee rakennelmiamme. |
![]() |
2008 Cairns, aviovuoteemme oli täynnä kissoja ja koiria. Ei se minua häirinnyt. |
![]() |
Spartacus |
![]() |
2000 Oulu, Toppila. Milli-kissa. |
![]() |
Pietari 1992. Vova ja Foma |
![]() |
1976 Misu-kissa |
![]() |
1992 Pietari. Dima-kissa ja Anja. |
![]() |
1983 Keski-Pohjanmaan opisto, Kävliä. Talonmiehen kissa asuntolahuoneeni ikkunan takana. |
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.