Rikos, miten niin?  Eikö ihmisellä kuitenkin ole oikeus päättää omasta elämästään siitäkin huolimatta, että itsemurha ei ole se kaikkein viisain eikä edes yhteiskunnan kannalta toivottavin ratkaisu.

Mistä moinen aihe?  Onko elämä maailmalla alkanut ahdistamaan ja nyt tuntuisi siltä, että olisi kaulakiikun paikka?  Ihanko oot päättänyt tehdä lelukaupan myyjät?



No ei sentään. Elämä ei kovin paljoa ahdista, vaan useimmiten minulla on sellainen onnenpoika-olo kun saan enimmäkseen itse valita ne asiat, joista olen huolissani.  Lpaset kouussa ovat kyllä kamalia, kiusaavat minua olemalla kuunntelmatta ja kunnioittamatta minua, naisetkaan eivät ole oppineet ymmärtämään minua lukuisissta yrityksistä huolimatta. Mutta kaikesta huolimatta minulla on mielestäni vielä toivoa ja voimia jatkaa ja uskoa yhtä hyvään huomiseen kuin oli eilinen ja on tämäkin päivä. Mielialani vaihtelut pysyvät normaaleissa puitteissa ja pakkomielteetkin saa kuriin menemällä ja ostamalla sen vegaanisen ruuan, jote mieli tekee, tai jos sitä ei ole saatavissa niin sitten jotakin korvaavaa. ei se peilistä katsova minäkuva kovin kaunis ole, ainakaan päälle päin, mutta onpahan ainoa minä, mikä minulla on.

Ei tullut tämän jutun aihe omasta päästään vaan malesialaiselta Facebook-kaverilta, jonka postitu hätkähdytti minua.  Ensi kertaa luen jonkun puhuvan itsemurhasta ja depressiosta sävyyn, jolla haetaan ymmärrystä eikä tuomiota.  Ei ole kovin vaikea uskoa, että täällä islamilaisessa kulttuurissa, joka minun kokemukseni kuitenkin on aika kova ja sydämetön, voin toki olla väärässä, voisi tuohon asiaan muuten suhtautuakaan kuin tuomitsevasti ja rankaisevasti Täällä maltillisessa islmailaisuudessa siitä ei sentään kvitetä eika katkaista päätä miekalla, mutta vnnkilaan sentään pistetään.

Länsimaiselle ihmiselle on itsestään selvää, että ihminen tekee itse omat päätöksensä ja omistaa oman elämänsä, lain sallimissa puitteissa tietenkin, mutta myös lait on rakennettu tälle periaatteelle: vain se, mikä on muille ihmisille ja yhteisölle vahingollista ja rajoittaa heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan, kielletään. Ainakin periaatteessa on näin.  Aasiassa lait ovat tiukempia, Malesiassa ja Singaporessakin vielä rangaistaan joistakin rikoksista kuolemalla.  Vijmeksi huhtikuussa nousi aika äläkkä siitä kun Malesia toteutti kuolemanrantaistuksen ampumalla kahdelle australialaiselle huumeiden salakuljettajalle. Tappoi julmasti kaksi länsimailaista siitäkin huolimatta, että nämä olivat kääntyneet kristityiksi. Toki etninen tausta näillä molemmilla oli aasialainen.




Aasiassakin individualismi ja oman tien valitseminen on nousussa, mutta hitaammin kuin muualla. Ihminen on tiiviimmin osa perhettään, sukuaan, yhtisöään, uskontoaan ja valtio valvoo tarkemmin ja tekee useat moraaliset valinnat puolestasi.  Esimerkisksi sukupuolinen kanssakäyminen muun kuin oman virallisesti vihityn aviopuolison kanssa on kielletty ja rangaistavaa.  

Muutettuani vuonna 2002 Singaporeen sain kuulla eräältä paikalliselta ystävälätni, ei ei se ollut tuleva vaimoni vaan eräs toinen, että hän oli saanut nuoruudessaan 5000 singaporen dollarin sakot yritettyään itsemurhaa ja sairaalassa ei ollut edes tarjottu minkäänlaista psykiatrista hoitoa.

Tässä englanninkielinen artikkeli aiheesta, ja sitä nyt referoin ja käytän lähteenä

vapaasti siteeraten ja omiani lisäten.

Artikkeli alkaa tänne sopivalla neuvolla:  jos isnulle menee huonosti ja päätät kuolla, varmista, että varmasti kuolet. Jos et, niin olet vielä pahemmassa pulassa vankilassa.  Ja Malesian vankilat eivät arvatenkaan ole ihan samaa tasoa kin pohjoismaiden vankilat.  Itsemurhayrityksestä voi siis saada jopa vuoden vankeutta tai sakot tai molemmat.  Itsemurhayritykseksi katsotaan myös siihen johtavat valmistelut. Artikkeli kertoo tapauksesga, jossa esimerkiksi vegeen pudonnut tai hypännyt henkilö joutuu epäillyksi itsemurhayrityksestä.




Pahinta on kuitenkin se, että itsemurhayritystä ei nähdä avunpyyntönä, vaan se käsitellään tapthtuneena tai epäiltynä rikoksena. itsemurha ei siis ole lääketeiteellinen vaan rikosoikeudellinen ongelma, kurinpidollinen.

itsemurha on aina ollut hyvin kaksijakoinen asia:  uskonnot ovat teroittaneet kansalle että se on syntiä, mutta samaan aikaan kerrotaan myös sankaritarinoita siitä, miten antiikin viisaat ovat ottaneet tyynesti myrkkyä päättääkseen päivänsä tai miten japanilaiset samurait ovat ylväästi tehneet harkirin tai seppukun viiltmällä miekalla vatsansa auki.
Artikkelin mukaan itsemurhayrityksen rangasistavuus on peruna kolonialismista eli kopioitu brittiläisestä lakikirjasta. Britanniassa se ei enää ole rikos enää vuoden 1956 jälkeen.
Itemurhatilastoissa Malesiassa on merkitty itsemurhiksi vuonna 2012  1,3 tapausta 100 000 asukasta kohden. Artikkelissa arvioidaan, että luku on alakanttiin, koska itsemurhan häpeällisyyden takia monia tapauksia ei tilastoida itsemurhiksi.  Itse tiedän tapauksen Indonesiasta, jossa melko todennäköinen itsemurha tilastoitiin kaasumyrkytyskuolemaksi siitäkin huolimatta, että mitään kaasua tai kaasuvuotoa ei löytynyt, mutta omaiset vastustivat uskonnollista syistä ruumiinavausta. Poliisi suostui tähän ja kirjasi syyksi ensimmäisen kelvolliselta tuntuvan.

Perusteluna sille, että itsemurha ei ole vain tekijänsä henkilökohtainen ratkaisu, haastateltu asiantuntija esittää sitä, että itsemurha vaikuttaa tekijän läheisten elämään erittäin suuresti. Myöskin julkisilla paikalla tehdyt itsemurhat saattavat suuresti järkyttää sivuillisia. Yksi esimerkki tästä ovat liikenteessä tehdyt itsemurhat: se, että joku hyppää auton tai junan eteen tai ajaa rekan tai bussin alle.  Tämä tutkija puolustaa itsemurhan yrityksen kriminalisointia.  Sitä kautta itsemurhayritys ja sen syyt tulevat tutkituksi, ja jos havaitaan depressiota, voidaan tekijä ohjata hoitoon.

Toisaalta maailman terveysjärjestö WHO on itsemurhan kriminalisointia vastaan, sillä se nostaa itsemurhakandidaatin kynnystä hakea apua ongelmiinsa.

Artikkelin mukaan on lähes mahdoton todistaa itsemurhayrityksen johtuvan masennuksesta, koska lain hyväksymät diagnosoitnimenetelmät eivät ole keiittyneitä.  Asiantuntija perääkin siis lain muuttamista siten, että keihitettäisiin terapiamuotoja osana itsemurhien ehkäisyssä.

Haastateltu professori,  ilmeisesti lääkäri, puhuu siitä, että halu tehdä itsemurha on entistä selvemmin todistettu  sairaudeksi, biolgisista tekijöistä johtuvaksi, ei sosiaalisista.  Tällä perustella ei hänen mielestään itsemurhaa pitäisi pitää rikoksena.


Tässä ykisi onnellisuuteni opettajista: Ajahn Brahmavamso. Ei se salaisuus ole hänen opissaan, ei opetuksissaan, vaan huumorintajussa ja lämpimässä ja positiivisessa elämänasenteessa, jota hän niin onnistuneesti osaa välittää kuulijoilleen.