On tapahtunut ennenkin niin, että kun olen ahkerasti käyttänyt lapiota, eivät ole sormet ja pää enää taipuneet näppäimistön käyttöön. Niinpä kävi nytkin. Mutta katkaistaan hiljaisuus edes hetkeksi ja väännetään vaikka väkisin parit kuulumiset.

Niin, alan vaihto on vielä työn ja harkinnan alla. Jos ei alan vaihtoa tullutkaan, niin ainakin työkuvioiden vaihto.  Työasioista ei ole ollut tapana kovin seikkaperäisesti kertoilla, enkä tee sitä nytkään. Ainoa kertomisen arvoinen työ on edelleenkin puutarhatyö, jota onkin harrastanut niin, että lihaksia pakottaa, kuten tuossa yllä jo vihjailinkin.

Vastaanpa tähän ii:n heinäkuun alussa jättämään kommenttiin:

Hei vaan, tosi mukavaa toi äänibloggauskin, tosin sitä on hieman hankalampaa "lukea" täällä työpaikalla salaa pomolta :D En ole ennen kommentoinutkaan, mutta löysin tämän blogisi joskus keväällä ja urakalla ja suurella mielenkiinnolla luin kaikki vanhat kirjoitukset ja pidin kovasti. Ystäväni saivat liiallisuuksiinkin asti kuulla lauseita jotka alkoivat "Timo tropiikista oli tehnyt..." Sinusta on tullut mielessäni esikuva sille, että elämänsä ja elintapansa voi itse muokata haluamakseen, ja tämä uusi postaus toi taas uutta kannustinta minullekin työpaikan vaihtoon. Jossain vaiheessa. Itse pidän myös kovasti eläimistä joten niiden arkipäivästä on myös mukava lukea.

Kiitos kovati tuosta! Se oli kyllä ihan mukava ja huvittava kommentti!  Ja onnea itsellesikin työpaikan vaihtoon sitten kun sen aika on.  Mutta minäkö esikuvaksi? Huh, huh, aikamoista räpiköimistä se minunkin elämäni välillä, eikä voi aina puhua siitä, että itse olisin elämääni muokkaamassa, vaan pikemminkin menen sinne, minne viedään. Mutta yritys kyllä on välillä kova, ja haaveita ja sunnitelmia, niitä kyllä riittää! Katsotaan nyt mitä tästäkin tulee. Tällä hetkellä harkitaan ja kokeillaan eri vaihtoehtoja, ja se vanhakin, eli tietokoneet, kuitenkin on jollain tavalla mukana kuvioissa.  Voisin tehdä tästä kirjoituksesta raportin paikallisista ammatinvalinta- koulutus- ja työmahdollisuuksista, mutta en viitsi, anteeksi vain, mieluummin pitäydyn omassa puutarhassa.  Ehkä aio kovin paljoa edes kertoa Venäjään liittyvistä asioista, enkä niihin liittyvästä henkilökohtaisesta järkytyksestä, siitä, miten neuvostoajat ovat palanneet takaisin myös nuorten ihmisten mieliin. Eikä se ole pelkkää tiedotusvälineitten välittämää kuvaa, vaan syntynyt myös henkilökohtaisten kontaktien perusteella.  No, meillä täällä ei ole juurikaan venäläisiä eikä edes yhteistä rajaa sen maan kanssa, joten meille Venäjä on vain kaukainen hirviö.  Alanvaihtooni liittyen siitä seuraa se, että venäjän taidoistani ei ole kerta kaikkiaan yhtään mitään hyötyä täällä. Olisi aikanaan  pitänyt mieluummin opiskella kiinaa tai japania.

Mutta siis, takaisin vanhoihin tylsiin juttuihin, kuten näihin rauhoittaviin maisemiin.



Talvi on ollut ennätyksellisen kuiva, ei ole ollut kuin pari kunnon sadepäivää. Jostain kumman syystä maanviljelijä on kuitenkin saanut sokeriruokonsa kasvamaan ja vihertämään.



Ohan se kotonakin, yksi banaanikasveista, 10 kuukautta sitten istutettu, lykkäsi kukan, sellaisen violettiterälehtisen möykyn, kuin amerikkalaisen jalkapallon muotoinen punakaali. Se näkyy tuossa kuvan keskiosassa tummana möykkynä.  Aluksi se oli vielä korkeammalla, tuolla noin kolmen metrin korkeudessa, mutta käytyään painavammaksi, kukka, tai tertun alku jo, on alkanut taivuttaa kasvin runkoa kohti maata.  Ehkä jouluksi meillä nyt tällä kertaa todellakin on ainakin yksi tertullinen banaaneja. Täytyy vain toivoa, että kevät olisi rittävän sateinen, jotta niistä kasvaisi isoja.  Neljä-viisi muutakin banaanikasvia pihalla on.

Niin, paljon on pihalla kaivettu ja möyritty, mutta kun pitäisi tuo kaikki kuvina näyttää, niin ei oikein onnistu.



Tuosta peltisen varastokopin vasemmalta puolelta meni vielä kuukausi sitten käytävä portille, josta pääsi takapihalle. Enää ei pääse.  Ennen aidan vieressä ollut n. 20 sentin levyinen penger on nyt metrin verran leveämpi. Siihen on useampi kottikärryllinen kärrätty kuorma-autolla piakalle tuotua  multaa ja haketta, joka on sekoitettu "uima-allastyömaaltani" kaivettuun savimaahan.  Kuten sanottu aiemmin, tarkoitus olisi saada tuohon aidan viereeen kasvamaan tiheä ja kukkiva viidakko, niin, ettei naapuritaloa näkyisi lainkaan. Siihen taitaa vielä mennä aika monta vuotta. Kanat ovat normaalisti aitauksessaan aidan vierellä. Tässä kuvassa nuo kaksi ovat lentäneet verkkoaidan yli karkumatkalle syömään vihannesmaani tuotteita. Tuossa kuvan vasemmassa reunassa näkyykin muuten tilliä ja rukolaa.

Ja alla sama aidanvierusta kuvattuna takapihalta, sieltä banaanikasvin juurelta.



Peltikopin edessä on siis puusta ja verkosta rakennettu Misun tarha. Aidanvierustan penkereellä on se suuri viikunapuu ja muita pnesaita. Laajennuksen myötä paikalle tuotu hyvälaatuinen multa toivottavasti saa kaiken rehottamaan tulevana sadekautena.
Tuohonkin olisi kuitenkin kaikista kätevin laittaa metallinen, aidan muotoinen eli aidaksi tehty sadevesisäiliö niin kuin muuallekin, missä talo tulee lähelle aitaa.   Ja tuon Misun tarhankin suhteen on kaikenlaisia parannussuunnitelmia. Paras olisi yhteinen juoksutarha kanojen kanssa, sellainen, joka seuraisi aidan vieriä melkein koko tontin ympäri. Ja tietysti sitten Misulle korkeita paikkoja, joista katsella maailmaa.

< Kesäkuu | syyskuu >