Aluksi

Tähän tulee jälkeen päin  rakennettu sivu, joka kertoo elämästäni Singaporessa vuonna 2002. Lokakuussa 2002 aloitin kyllä blogin parissakin palvelussa, mutta kumpikaan niistä ei ole enää tallella. Tosin sähköpostiviestejä ja kuvia tuolta ajalta on, ja tietysti muistoja, joten, vaikkei tämä ihan autenttinen kuvaus ole, silti kertonee jotakin silloisesta elämästä. Sen ainakin voi sanoa, että tuolloin kuvani Singaporesta tai yhtään mistään uudesta elämässäni, oli paljon hämärämpi ja jäsentymättömämpi. Kuitenkin on ehkä parasta kertoa ajasta sellaisena kuin näen sen jälkeen päin, eikä yrittää täysin sukeltaa silloisen pääni sisälle. Tämä ei siis yritä olla autenttinen kuvaus Singaporesta eikä mistään muustakaan.

Tammikuu 2002

: asunnon tyhjennys, muut valmistelut ja lähtö.


Sunnuntai-iltana tammikuun 27. vuonna 2002 lähdin Helsingin pakkasista Finnairin leonnolla kohti Singaporea.  Oikean puoleisessa kuvassa noin 18 tuntia myöhemmin lennosta,  aikavyöhykkeen muuttumisesta ja uudesta ympäristöstä ihan sekaisin seisoin trooppisessa yössä nauttien lämmöstä ja kuunnellen minulle tuntemattomien hyönteisten sirityksestä.

 

Tässä kartassa näkyvät minulle tärkeät paikat Singaporessa.
Avaa kartta uuteen ikkunaan


 

Videota

Esittelen asuntoni keittiötä helmikuussa 2002

Pätkä äänikirjettä Punggol-puistosta ja maisemia ympäristöstä marraskuulta 2002, jolloin olttin jo sanomassa jäähyväisiä Singaporelle :


Matka ja saapuminen 28.1.2002

Tässä minä istun Finnairin lentokoneessa jossakin Thaimaan Bangkokin ja Singaporen välilä eli Malesian tai Indonesian yllä. Takana on yli kymmen tuntia lentävässä sikalassa, mutta nyt on rauhallisempaa, kun siat ovat jääneet  Bangkokiin ja sieltä koneeseen on noussut rauhallisesti käyttäytyviä aasialaisnuoria, puheista päätellen opiskelijoita.  Helsingissä koneeseen todellakin oli noussut joukko keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä. Minä istuin ikkunapaikalla, ja keskelle sekä laitaan tuli molempiin sellainen. Minun vierustoverini kaivoi jo ennen nousua laukustaan pullon ja piilotti sen penkin selkänojaan. Hän kysyi minulta, ettei kai minua haittaa, jos hän matkan aikana ottaa muutaman ryypyn, kun hänellä on tuo lentopelko. Sanoin, ettei haittaa. Olisi haitannut, jos olisin tiennyt, miten sekaisin hän niistä parista ryypystä menee. Muutaman tunnin kuluttua hän nimittäin oli lääppimässä minua ja kuvailemalla yksityiskohtaisesti sitä, mitä hän taas pääsee niiden 12-vuotiaiden tyttöjen ja poikien kanssa tekemään. Ja kohta sen jälkeen hän sammui paikalleen ja yritti kääntyä nukkumaan päälleni. Ympärillä riehui koko ajan pari-kolmekymmentä samanlaista tapausta.  Minä käperryn takin sisään, nostin kädet suojakseni, panin kuulokikeet korville ja yritin nukkua.

Helsingissä oli ollut kylmää ja lumista kun illalla sain kyydin lentoasemalle veljeltäni ja oltiin matkalla piipahdettu myös toisen veljeni perheen luona. Myös siskoni, hänen miehensä ja heidän pieni vauvansa olivat saattamassa.

Koneen saavuttua    Bangkokiin, olin aivan hajalla ja päätin pysyä kaukana suomalaista. Pyysin lupaa saada käydä lentokentän tupakkapaikalla. Sain, ja matkani varrella seisovat Thai-naiset opastivat minua eteen päin, osa jopa puhutellen minua sukunimeltä. He olivat ilmeisesti radiopuhelimistaan kuulleet, kuka on tulossa ja mille asialle. Koppi oli pieni ja lasiseinäinen, erittäin kuuma. Seinän takana näkyi aurinkoinen maisema ja palmuja. Se oli minun ensi kosketukseni tropiikkiin. Aurinko ja lämpö saivat synkät ajatukset haihtumaan, samoin kuin lentokenttähenkilökunnan ystävällisyys, ja sitten vielä se, että lento Singaporeen sujui niin sivistyneesti ja rauhallisesti.

En minä siinä koneessa istuessani oikein tarkkaan tiennyt, mihin olen menossa. Tosin se tupakkakopin ikkunan läpi näkynyt trooppinen maisema palmuineen antoi kyllä jonkinlaisen konkreettisen mielikuvan. Ja tokihan olin jonkin verran ennen lähtöä yrittänyt ottaa selvää Singaporesta, nähnyt joitakin kuivakin netissä ja hankkinut netin kautta myös pari ystävää.

Joka tapauksessa koneen laskeuduttua Changin lentokentälle olin hyvin toiveikas ja luottavainen. Maahantulovirkailijoiden ystävällisyyteen en osannut reagoida oikealla tavalla. Vanhana Venäjän-matkaajana olin oppinut sen, että tullissa pitää käyttäytyä kuin syyllinen sekä yrittää kaikin keinoin välttää herättämästä huomiota ja joutumasta mielivallan kohteeksi.

Ilman ongelmia ja mitään tarkastuksia pääsin maahan. Heti lentokentällä tuli erittäin ystävällinen mies luokseni ja tarjosi taksimatkaa. Tietysti taas tulivat  mieleen Venäjä-kokemukset, mutta ei tämä mies näyttänyt miltään Pietarin Suomen aseman suharilta, vaan enemmänkin liikemieheltä. Hän myös näytti jotakin korttia ja kertoi edustavansa virallista taksiyritystä. Kerroin, ettei minulla ole käteistä, vaan luottokortti. Hän kertoi, ettei ongelmaa, kyllä luottokortti käy. Hän myös kertoi hinnan etukäteen eli 30 Singaporen dollaria hotellilleni. Jälkeen päin opin, että se saattoi olla ehkä 20 prosenttia kalliimpi kuin normaali taksimatka, mutta ei missään tapauksessa mikään kiskurihinta kuitenkaan. Mies saatoi minut keltaiseen taksiin, ja saatan vieläkin tuntea ihollani sen kuuman ja kostean löyhähdyksen, kun tropiikin ilmasto ensimmäistä kertaa tervehti kasvojani.

 

Kampong Bahru oli kaupunginosan nimi, ja siellä hotellissa nimeltään Harbour Ville hotel oli minulle varattu pikkuinen huone. Sen oli varannut työnantajani, suomalaisperäinen mobiilialan yritys, jolla olis ensin suuria suunnitelmia, mutta nyt suuria vaikeuksia. Lentolippujenkin kanssa oli ollut ongelmia, ja epäilin, että mitenkähän sen hotellihuoneen kanssa käy. No ei känyt mitenkään muuten kuin että työnantaja ilmoitti, ettei maksa hotellilaskua vaan se jää jokaisen itsensä maksettavaksi. Näin myös oletti hotelli. Asunnon etsimisessä työnantaja toki avusti ja oli järjestänyt meille valtiolta asumisavustukset muiden saamiensa avustusten jatkoksi.  Kuva yllä on itse asiassa aamulta. Illalla hotellille saapuessani oli jo pimeää.  Yirtin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut. Niimpä heräsin jossain vaiheessa ja lähdin kävelylle lähiseudulle. Katselin moskeijan torneja ja kuuta niiden yllä, kuuntelin kimeää siritystä, joka tunki joka puolelta. Nautin lämpimästä ilmasta ihollani. 

Seuraavana aamuna yritin mennä aamiaiselle kun oli jo pimeää. Ketään ei näkynyt, mutta lopulta löysin hotellivirkailijan, jolta kysyin asiaa. Kävi ilmi, että  olin laittanut kelloni kolmisen tuntia edelle  paikallista aikaa, eikä vielä ollut aamiaisen aika. Niimpä lähdin taas kävelylle.  

Yritin kävellä työpaikalleni, joka oli lähellä Singaporen satamaa South Point -nimisessä toimistorakennuksessa.  En kuitenkaan luottanut suuntavaistooni, vaan käännyin takaisin ja vähän myöhemmin otin hotellilta taksin toimistolle. Takseja on joka puolella ja ne ovat halpoja. Periaatteessa joka työmatkan voisi ajaa taksilla ja se tulisi yhtä edulliseksi kuin bussin käyttö kertalipuilla Helsingissä.

Toimisto sijaitsi korkeassa toimstotornissa lähellä kuuluisaa Singaporen satamaa. Hyvä, että oli noin korkea rakennus. Se oli helppo löytää, ajattelin. Tosin sitten myöhemmin huomasin, että esimerkiksi metroaseman suunnasta tullessa alueella oli monia yhtä korkeita rakennuksia, ja jopa korkeampiakin, jotka peittivät tämän rakennuksen näkyvistä.

 Oli vihreää ja lämmintä, ja siitä todella nautin. Ikävä puoli asiassa oli, että tein sen työpaikan tupakkapaikalla ulkona. Olin edellisenä vuonna alkanut vähentää tupakointia ja harkitsin sen lopettamista. Nyt stressi ja olosuhteet hankaloittivat tuota päätöstä. Tupakan kulutukseni taisi kasvaa roimasti Singaporessa.

Helsingissä olin laihduttanut voimakkaasti edellisen vuoden aikana uusimalla ruokavalioni ja harrastamalla säännöllistä liikuntaa. Tännekin olin ottanut mukaan kävelysauvat, sellaiset teleskooppiset, jotka sai mahtumaan pieneen tilaan. Niitä ei sitten tosin tullut käytettyä Singaporessa paljoakaan, mutta vasta seuraavana vuonna Australian Townsvillessä.

Helsingissä olin asunut pari vuotta Meri-Rastilassa. Pari kuukautta ennen vuosituhannen vaihdetta olin saanut sieltä asumisoikeusasunnon. Pidin asunnosta hyvin paljon varsinkin sen jälkeen kun olin saanut sisustettua sen mieleisekseni ja alkanut viettää enemmän aikaani kotona jättäen liiallisen töiden tekemisen menneisyyteen. Noin kymmeneen vuoteen olin suuntautunut enimmäkseen kodin ulkopuolelle, opiskeluun ja työhön ja viettänyt niden parissa myös vapaa-aikani eikä oman kodin laittaminen ollut kiinnostanut. 

Päätös lähteä Singaporeen oli tosiaankin vaikea. Aluksi en ollut lähdössä, mutta annoin muutamien ystävien ja työtoverien ylipuhua itseni. Ja kun päätös oli tehty, se tuntui lopulliselta. Jotenkin ymmärsin sen, että siltä reissulta ei palata takaisin puolen vuoden komennuksen jälkeen. Siksi tyhjensin asuntoni, myin ja annoin pois lähes kaiken, mitä olin siihen mennessä haalinut, myös nuo kuvassa näkyvät jyhkeät Iskun Multiplan-kalusteet, jotka olivat suosikkejani. Niistä olinkin rakentanut linnoituksen, sellaisen baaritiskimäisen, tietokonetyöpisteeni ympärille. Siinä oli mukava viettää myös työpäivät, sillä osan ajasta tein etätyötä kotoa.

Talo oli todella rauhallinen ja hiljainen, todellinen nukkumalähiö se Meri-Rastila. Elo tuntui varsin erakkomaiselta.

Yhtenäisen keittiö-olohuoneen lisäksi minulla oli erillinen makuuhuone ja lisäksi lasitettu parveke sekä sauna.  

Lenkkeilin lähimaastossa Vartiokylän lahden ympäristössä. Aloin myös lokakuusta lähtien käymään Rastilan saunalla talviuinnissa. Siltä ajalta olivat muistona välillä hyvinkin kovat löylyt saunassa. Siellä nimittäin kävivät sunnuntaisin myös löylynheiton SM-kisoja varten harjoittelevat. Ellen väärin muista, taisi siellä olla myös myöhemmin kuuluisuutta niittänyt Timo Kaukonen.

 

Ja metrolla oli helppo päästä keskustaan Rastilan metroasemalta, joka oli lyhyen kävelymatkan päässä.

 

On paljon myös hyviä ja mukvaia muistoja viimeisen Suomen-vuoden ajalta. Olen todella kiitollinen, etten viettänyt sitä koko aikaa töissä tai ulkomailla, kuten  olin tehnyt pari vuotta aiemmin.  Pomon vastustuksesta huolimatta olin jopa viettänyt neljän viikon kesäloman, jonka aikana matkustin pyörineni junalla ensin Paltamoon, sieltä pojin Ouluun, sieltä Raaheen ja sieltä autokyydillä takaisin Helsinkiin.

Kävin myös äitini suvun sijoilla Saloisissa ja tapasin sukulaisia sekä keräsin tietoja suvusta.

 

jatkuu ...

 

 

 



< ... | Joulukuu 2002 >