Tässä kirjoituksessa  kerron joulukuusta 2010, jolloin olin Singaporessa (A), juuri tullut sinne Indonesiasta (H), sitä ennen Thaimaasta (G), ja kohta oli tarkoitus palata Australiaan ja muuttaa tänne Perthin kaupunkiin (F), jossa olen ollut tammikuun alusta 2011 lähtien.

 

Minun jouluni oli mukava ja unohtumatohn, perinteisessä mielessä ei ehkä kovin jouluinen, mutta mukava ja trooppinen kylläkin. Aatonaattona saavuin vajaan parin viikon pituiselta Indonesian reissulta takaisin Singaporeen, johon olin  jo saapunut kaksi kertaa viimeisen kahden kuukauden aikana.

 

Melkein voisin sanoa, että kotiin -sekä hyvässä että pahassa. Ainakin vanhaan tuttuun Singaporeen, jossa ihmiset ovat jäykempiä, väsyneempiä, stressatumpia ja siten myös tylympiä. Kaikenkaikkiaan kuitenkin pidän maasta edelleenkin hyvin paljon. Kokonaisuutena se on hyvin omintakeinen ja kiinnostava paikka. Edelleenkin voisin harkita asuvani Singaporessa. 

 Sain kokea singaporelaisen elämänrytmin seuraukset  heti matkatessani lentokentältä taksilla asunnolleni. Taksikuskiksi sattui vanha kiinalainen mies, jolla ilmeisesti aistit ievät enää planneet kunnolla. Hän oletti minun neuvovan tien, mutta kun en osannut, eikä puheeni korostuskaan miellyttänyt häntä, hän alkoi äksyilemään, ei varsinaisesti aggressiivisesti vaan enemmänkin epätoivoisen lapsellisesti. Tilanteesta selvittiin kun järjestin hänet puhumaan kännykkään paikallisen tuttavani kanssa, joka neuvoi tien. Ukkp-paran olisi pitänyt siihen aikaan yöstä ja muutenkin olla kotona nukkumassa eikä suinkaan auton ratissa. En osannut olla hänelle vihainen, vaan poistuin taksista hymysuin molempien naureskellessa ja toivottaessa toisilleen hyvää yötä.

 

 Singaporen elämäntyylin erilaisuus verrattuna kahteen naapurimaahan, Thaimaahan ja Indonesiaan kävi minulle todella konkreettisesti selväksi.

No, minä pidän Singaporesta ja nyt halusin nähdä loputkin vanhoista tutuista paikoista. Jo lokakuussa tänne ensi kertaa kahdeksaan vuoteen saapuessani olin käynyt jo entisillä asuinpaikoillani. Nyt kävin myös entisen työpaikkani seutuvilla sekä monissa muissa paikoissa, joissa tuli silloin ennen kuljettua. 

Ei se kuitenkaan  pelkkää vanhojen luiden kaivelua ollut, vaan löysin myös paljon uutta, mm. tapasin paljon uusia ihmisiä erilaisten tapahtumien kautta.

Olin ennakolta puhunut itseni joulupukiksi muutamaan tilaisuuteen.

Ensimmäinen niistä, harjoituskierros tavallaan, oli yksityisessä juhlassa, jossa oli paljon paikallisia  ja muita aasialaisia nuoria.

 

.Tämä sattui ihan oikeaan aikaan aattoiltana. Seuraavana päivänä oli kuitenkin vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen tilaisuus, hyväntekeväisyystapahtuma paikallisessa vanhusten asuinyhteisössä (vanhainkodeiksi ei niitä kait Suomessakaan enää kutsuta).

 

Toiset asukkaista eivät enää puhuneet edes äidinkieltää kiinaa, mutta yhteinen kieli löytyi kätten välityksellä, lämmin kosketus ja hymy korvaavat monta sanaa.

Tämän vanhan merimiehen kanssa sen sijaan olisi juttua riittänyt tuntikausiksi myös englanniksi.

Lasten kanssa ei tullut oltua tekemisissä kuin kerran. Tämä tyttö pelkäsi aika lailla, ja suostui yhteiskuvaankin vasta pitkän empimisen jälkeen.

 

Tapaninpäivänä sitten syötiin. Nautin täyteläisen ja täyttävän kiinalaisen puffettiaterian paikallisten kasvissyöjien seurassa

Liikunta, myös jooga oli jäänyt väliin jo parin viikon aikana, ja ruokaseikkailuja oli tullut harrastettua aika tavalla niin, että aloin tuntea vaatteiden kiristävän. Eli sekin aika jouluinen ilmiö myös siellä Suomessa.  Oli siis aika ryhtyä miettimään elämänmuutosta, minun kohdallani kuitenkin paluuta terveellisempään arkeen.