Opiskelu

Opiskelussa on päästy nihkeänlaisen alun jälkeen vähän parempaan vauhtiin, samoin työharjoittelukin on alkanut työpaikkakoulutuksella. Yleensä minä olen aina istunut luentosaleissa etupenkissä, mutta nyt olen joutunut auditorion ylälauteille johtuen siitä, että siellä on ainoa siedettävä paikka käyttää kannettavaa tietokonetta. Sitä käytän muistiinpanojen tekemiseen kuin myös oppikirjojen lukemiseen, sillä sain hankittua suurimman osan opiskelumateriaaleista sähköisenä.  Siellä istuessa tapaan haikailla, että olisivatpa olleet tällaiset resurssit käytössä silloin 1980-luvulla kun aloittelin tätä näemmä ikuisen opiskelijan uraani. Olisi ollut edes kotitietokoneet ja internet... Nyt on niin helppoa, jos esimerkiksi ei näy taululle, voi joko käyttää kännykkäkameraa kiikarina tai sitten kaivaa laukusta videokameran.

Mainittakoon, että minä olen ainoa, joka käyttää kannettavaa tietokonetta ja sähköistä materiaalia luennoilla. Muut turvautuvat kirjoihin sekä kynään ja paperiin. Taidan olla myös ainoita, jotka kommunikoivat opettajien kanssa sähköpostilla ja jättää kotitehtävänsä pdf-muodossa.

On ollut todellakin piristävää lähteä IT-maailmasta katselemaan jotakin muuta. Erityisesti sen jälkeen, kun lähdin valtiota, en ole oikein pitänyt sen alan ilmapiiristä enkä tuntenut omaksi suurinta osaa niistä ihmisistäkään, joita olen siellä tavannut. Nämä runsaat kolme vuotta Cairnsissa ovat ollet varsin ikävää ja tylsää siltä kannalta. Nyt on vähän mukavampaa, kun voi tavata erilaisia ihmisiä, hankkia uusia tuttavia, ystäviä ja kokemuksia. Ja tietysti sekin, että mitä ja miten tällä mantereella opiskellaan, on ihan tutustumisen arvoista - kaikesta huolimatta.  Opiskelutovereissani on runsaasti aasialaisia, mutta toki myös muutama eurooppalaislähtöinen. Ja vaikka osaankin englantia varsin hyvin, ovat uudet haasteet aina myös haasteita kielen kannalta: tulee uusia korostuksia ja puhujia, joita täytyy harjaantua ymmärtämään. Ja tietysti kotitehtävien kirjoittaminen on haaste sinänsä sekin, vaikkeivät tehtävät sinänsä olekaan vaikeita.

Suomalaiseksi kasvoin käymällä vähintäänkin pari vuosikymmentä eriliaisa kouluja: se oli silloin 1970-luvulla ympäristöoppia, kun opeteltiin kotipihan kasveja, liikennesääntöjä, käytöstapoja ja muuta suomalaisena olemista. Sitten opeteltiin oman ja naapurimaiden maantietoa (toki myös Australian, kun kerrottiin kaniongelmasta ja kultakuumeesta), jatkettiin biologiassa syventäen tietämystä lähinnä suomalaisista kasveista ja eläimistä, historian ja yhteiskuntaopin tunneilla tuli tutuksi Suomen historia ja yhteiskunta. Kaikki tuli opittua Suomen kannalta. Kun ei ole omia lapsia, eikä muitakaan lapsia lähellä joka päivä, jään täällä paitsi sitä huvia, että voisi seurata, miten Australian koulujärjestelmä toimii, mitä lapsille opetetaan selaamalla heidän koulukirjojaan. Lapsilta ilmeisesti oppisi aika paljon, koska sen perusteella, mitä olen kuullut, täällä vanhemmat joutuvat osallistumaan lapsensa koulunkäyntiin enemmän kuin Suomessa: suorittamaan erilaisia koulu- ja retkimaksuja, laittamaan eväät mukaan, sillä kouluruokailua ei ole järjestetty, osallistumaan vapaaehtoisena erilaisiin koulun tempauksiin ja ilmeisesti myös olemalla mukana enemmän kotitehtävien teossa.  No, netistähän tuosta aiheesta voisi varmaankin opiskella hyvin paljon. Käytännön kosketus siihen on jäänyt siitäkin syystä, etten viime vuonna päässyt muutamaan hakemaani työpaikkaan koulun it-tukihenkilönä.

Kuvasta ei ehkä täysin välity se, että porukka on sen verran vaihtelevan ikäistä, että minulla ei ole minkäänlaista syytä ikäkompleksiin, vaikka harmittelenkin sitä, että olen mielestäni liian vanha viemään läpi monivuotisia opintoja, vaan pitää tyytyä lyhyempiin kursseihin. Se hyvä puoli tässä yhteiskunnassa on, että ikään näytetään tuijotettavan paljon vähemmän kuin Suomessa. Täällä ei edes kuusikymppistä pidetä toivottoman vanhana, jos terveys on muuten kohdallaan. Ikävuosia merkittävämpi kriteeri on seä, voiko ajaa autoa eli saako ajokortin. Se tuntuu olevan epävirallinen kyvykkyyden kriteeri monissa paikoin.  No niillä kriteereillä minä en ole kyvykäs, mutta itselleni kelpaa tuo mopo vallan mainiosti.

Mopoilu

Kaupunkiin mopoillessa tulee välillä muistutuksia siitä, että matka saattaa katketa yllättäin. Tällä paikalla, reilun kilometrin päässä kotoa, ajoi vuosi sitten mies päin puuta ja kuoli. Maaliskuun alkupuolella äiti ja 9-vuotias tytär tulivat tuolta edestä päin oikealta väärälle kaistalle ja törmäsivät samankaltaiseen maastoautoon kuin näkyy kuvassa. Sekä äiti että tytär  kuolivat heti, mutta maastoauton väki säilyi vammoitta.

Näitä ristejä ja kukkapuskia tosiaankin näkyy teiden varsilla ika usein. Tosin aina ei ole kyse tuoreesta tapauksesta, vaan niitä voidaan laittaa myös muistopäivinä.

Minä joudun noilla kohdin ylittämään tien, joka on varsin vilkkaasti liikennöity. Sähkömopo kun ei kiihdy riittävästi, niin ainoa turvallinen tapa on taluttaa tien yli. Lähimmälle suojatielle on tietysti matkaa satoja metrejä. Vielä entistäkin varovaisempi tulee tuollaisen ristin nähtyäni oltua, mutta eihän se aina auta, jos joku toinen törttöilee. Erityisesti iltaisin ja viikonloppuaamuisin on syytä melkein lähteä kaikkia autoja karkuun, sillä aika tavallista on, että sen kuljettajalla on ainakin jonkin verran alkoholia veressään vaikkei ihan tukkihumalassa olisikaan.

Jooga

Oma joogakoulumme, vaikka onkin kansainvälisesti tunnettu, ei ole tuottanut nettiin videota, enkä ole sitä itsekään kuvannut, joten käytän tässä netistä otettua materiaalia.

Joogaan tutustuin ensimmäistä kertaa jo liki kolmannesvuosisata sitten lukion uskonnon ja psykologian tunneilla, jolloin opettaja kertoi siitä ja teki kanssamme joitakin harjoituksia. Yritin joskus opetella sitä itsekseni, mutta eihän siitä mitään sen valmiimpaa tullut kuin vähän alkeita. Tai chi -kurssilla kävin joskus 1990-luvun puolivälissä, mutta sekin homma jäi, koska opettaja ei ollut mielestäni oikeanlainen, osasi vain näyttää liikkeet, muttei selittää niitä kunnolla eikä motivoida asiaan olemalla itse vilpittömän innostunut siitä.

Nancy on monesti muistuttanut, että minun pitäisi alkaa tekemään jotain sille asialle, että minulla on huono selkä, huono ryhti ja olen kaikkea muuta kuin notkea ja taipuisa liikkeissäni. Hänen äitiään muistellessa, joka siis oli joogan harrastaja nuoruudessaan, tuli asia taas esille. Ja koska kaipasin niitä uusia haasteita ja olin itsekin sitä mieltä, että toivoton pökkelö, etsin viime marraskuussa netistä tietoa kaupunkimme joogakursseista. Löysin sen, jolla oli parhaat nettisivut ja josta tuli välittömästi ystävällinen vastaus sähköpostitiedusteluun ja kutsu johdantokurssille, joka allkoi joulukuun alussa.  Nuo pari viikkoa ennen joulua onnistuivat vakuuttamaan meidät molemmat siitä, että haluamme jatkaa peruskurssille, vaikka se onkin kaupungin kallein. Opettajat olivat mukavia ja päteviä ja kurssin sisältö oli minulle juuri sitä, mitä halusinkin. Nancy on asiassa vähemmän vaativa. 

Nyt on käyty kurssia jo neljättä kuukautta ja olen edelleenkin innostunut asiasta. Nyt todella huomaan sen, että pelkästään sauvakävely, hölkkä ja lapiotyöt puutarhassa eivät riitä pitämään kehoa kunnossa, vaan jotain jumpan tapaista on hyvä olla. Jossain kuntoalilla olisin voinut ruveta tietysti käymään ja saada kunnon valmennusta, mutta minulla on aika vahvat ennakkoluulot sitä toimintaa kohtaan; En ole koskaan käynyt kaupallisella kuntosalilla. Jooga tuntuu kuitenkin paremmalta. Se kun tuntuu rauhallisemmalta ja "henkisemmältä". Se ei ole pelkkää lihasharjoittelua vaan kehon ja mielen tasapainon hakemista. Harjoituksiin kuuluu liikesarjojen lisäksi meditaatiota ja rentoutumista.

Tässä malliksi video siitä, mitä nuo liikesarjat voivat olla. Aurinkotervehdys on perusliikesarja, josta lähdetään liikkeelle.

Meilläkin liikkeiden suorittamiseen saa hyvät verbaaliset ohjeet. Alussa minun oli hyvin vaikea yrittää keskittyä samanaikaisesti sekä oman kehoni hallintaan että opettajan antamiin ohjeisiin ja kaiken lisäksi vielä muistaa hengittää rauhallisesti nenän kautta koko ajan.  Nyt se jo sujuu paremmin. Omaan aikaisempaan itseeni verraten olen edistynyt valtavasti.

Olkapääseisonta on toistaiseksi ehkä vaativin liike, mitä pystyn tekemään. Ainakin se oli ensimmäinen välitavoitteeni. Parin ensimmäisen kuukauden aikan en onnistunut siinä, vaan opettajan piti tuoda avukseni puinen, säleillä päällystetty puutynnyri, josta saatoin ottaa tukea. Sitten yhtäkkiä vain onnistuinkin tekemään sen ilman apua, minkä oli suuri riemu paitsi itselleni myös opettajalle ja parille kannustavalle kaverille.

Tässä tuo liike hallitusti tehtynä:

Todella mukavaa ja rentouttavaa seistä pää alas päin. En minä sitä kuitenkaan noin fiksusti osaa tehdä, enkä esimerkiksi saa käsiäni yhteen selän takana niin kuin tuo Esther verryttelyn aikana, mutta edistystä tapahtuu koko ajan minullakin.  Meillä käy muuten usein tunneilla kouluikäisiä lapsia vanhempiensa mukana, ja heiltä tuntuvat nuo taivutukset sujuvan ihan luonnostaan. Minä en edes lapsena ollut kovin notkea, vaikka joskus katoilla ja puissa yritinkin kiipeillä sekä kaikenlaisissa telineissä roikkua muiden mukana.

Sanotaan, että jooga ei yksinomaan kehitä notkeutta ja kohota fyysistä kuntoa vaan myöskin rentouttaa ja auttaa keskittymään. Se myös saattaa kohentaa terveyttä, sillä liikesarjat kuulemma "hierovat" sisäelimiä, mm. tuo olkapäillä seisominen aktivoi kilpirauhasta. Minä haen joogasta myös parannusta noihin viime vuosina esiintyneisiin epämääräisiin "vanhenemisoireiisiin" tai tropiikkiin sopeutumisoireisiin, joista olen aiemmin kertoillut. Mitään lääketieteellistä sairauttahan minulta ei ole löytynyt, vaan kaikki tuntuu olevan ihan kunnossa. Sen sijaan vaihtoehtolääketieteen edustajat ovat kaikki puhuneet alhaisesta energiatasosta. En tiedä, tarjoavatko he sitä selitystä kaikille, mutta minustakin se vastaa omaa kokemustani: kaikki ei ole niin hyvin kuin voisi olla.  Vähän ennen joogan aloittamista kävin taas yhdellä "puoskarilla", ne kun kuuluvat täällä vapaaehtoisen terveysvakuutuksen korvaamiin hoitoihin, ja niihin pääsee jonottamatta toisin kuin lääkäreille. Häneltä sain aika pätevän neuvon ja diagnoosin: minun pitää juoda paljon enemmän vettä ja syödä enemmän viilentäviä ruokia. Kuumentavat ruuat, kuten chili, mangot, banaanit ja maustetut karrit pitää jättää vähemmälle ja syödä enemmän kurkkua, omenaa ja muita viilentäviä ruokia. Tuo jako elimistöä viilentäviin ja kuumentaviin ruokiin taitaa tulla vähän samoista lähteistä kuin jooga eli ayervedasta, joka on vanhaa itämaista lääketiedettä. Myös kiinalaiset, kuten Nancyn äiti, tuntevat sen. Länsimaissa harjoitettava veriryhmiin perustuva ruokavalio, veriyhmädieetti, suosittelee minulle aika paljon samanlaisia ruokia vähän eri perusteluilla.  Kovin syvälle en kuitenkaan noihin asioihin ole uppoutunut, mutta ainakin se veden juonnin lisääminen jopa 6 litraan päivässä nyt kuumaan aikaan on auttanut, tai oikeammin sanottuna nestetasapainon ylläpitäminen. Eihän sitä pelkkää vettä voi noin paljoa juoda, vaan siinä pitää olla suoloja ja glukoosia mukana. Vielä kun onnistuisi niistä mangoista, kahvista ja muista huumeista pysymään erossa.

Dengue-kuume

Yksi terveyshaaste on tuo seudulla joulukuusta asti vaikuttanut dengue-kuume-epidemia. Siihen on sairastunut muutama sata ihmistä, muttei toistaiseksi kait kuollut kuin pari. Dengue-kuume on erään hyttyslajin levittämä viruksen aiheuttama kuumetauti. Tässä siitä lisätietoa halukkaille. Meillä se merkitsee  konkreettista sairastamisriskiä, mm. yksi opettajistani sairastui joulukuussa, ja kertoi myöhemmin, että ne olivat tuskaiset kaksi viikkoa valtavien lihassärkyjen ja kouristusten takia.  Lisäksi se merkitsee sitä, että nyt sadekautena viranomaiset tekevät kaikkensa hyttysten lisääntymisen estämiseksi. Kaupungin edustajat tekevät tarkastuksia tonteilla, ja heillä on oikeus sakottaa, jos he löytävät seisovaa vettä, jossa hyttyset voivat lisääntyä. Meillä kävi terveysviranomaisen edustaja heittämässä vesiränneihin kemikaalia ja kehottamassa hävittämään palmunlevät niin, ettei niihin pääse kertymään vettä.

Säätila

Helmikuun loppu ja maaliskuun ensi päivät ovat olleet kohtuullisen lämpimiä ja vähäsateisia. Sadekauden tukahduttava kuumuuden keskellä on jo alkanut tuntua raikkaita syksyn tuulahduksia. Joinakin aamuna on suorastaan ollut vilkpista, mittari jopa +22 asteessa ja itäinen merituuli.

Maaliskuun seitsemäntenä kauden toinen sykloni, nimeltään Hamish pyykäisi ohi parin sadan kilometrin päästä merellä. Se toi muassaan sateita ja lisää raikkaita tuulia.

Raportoimisen arvoista tapahtumassa on aina se, ettei sitä etukäteen voi täysin varmasti tietää, minkälainen lähestyvä sykloni on, kuinka nopeasti se voimistuu ja heikkenee, kääntyykö se takaisin merelle vai kenties maalle. Aina kun on anettu varoitus, on syytä varautua pahimpaan. Käytännössä se näkyy niin, että kauppojen elintarvikehyllyille ilmestyy tyhjiä koloja. Erityisesti leipä näyttää tekevän kauppansa. Se kun on täällä sellaista ruokaa jota syödään muutenkin eväinä kouluissa ja työpaikoilla. Voileivät osaa kuka tahansa valmistaa, vaikka sähkötkin katkeaisivat.

Tätä kirjoittaessa myrsky on jo kaukana etelässä ja kääntymässä merelle. Voihan se sieltä vielä takaisinkin kääntyä, ei sitä koskaan tiedä.

 

< Helmikuu | Koko maaliskuu | huhtikuu >