Tämä kirjoitus on luettavissa myös Blogger-palvelussa Timo Tropiikista
- Heinäkuun 2021 kuvat Googlen kuvapalvelussa
- Video jossa poika leikkii ja minä kertoilen. Poikakin välillä kommentoi. Youtube. Tämän tein ensimmäistä kertaa YouCut-nimisellä puhelinsovelluksella, jolla on kätevä lisätä puheita aiemmin kuvattuihin videoihin. Sovelluksen käyttö maksaa noin viisi euroa vuodessa. Haaveeni on se, että voisin tehdä videoita puhelimella niin, ettei tarvitsisi niitä varten hankkia tehokasta tietokonetta.
- Video ja ääniblogi suomeksi mitä elämä on täällä koronaeristyksissä. Onneksi pääsee ulos edes omalla pihalla ja riisiepelloille. Teoriassa voisi kävellä hyvinkin pitkälle teitä vältellen.
Säätiedotukset puhuvat ukkosmyrskyistä, mutta juuri koskaan ne eivät ole suomalaisen mittapuun mukaisia ukkosmyrskyjä, jotka katkovat puita ja rikkovat rakennuksia, mistään taifuuneita tai sykloneista nyt puhumattakaan. Vain vähän jyrähtelee ja salamoi ja joskus tuulee normaalia enemmän, sähkötkin saattavat olla poikki mutamia minuuttje, mutta ei sen vakavampaa. Vettä toki tulee valtavasti ja se aiheuttaa pieniä sortumia savimaassa. Mutta kun täällä on kaikkialla tasaista, ei ole maanvyörymiä. Sadevesi on niin lämmintä, ettei sade estä minua menemästä ulos silloin kun on tarvis. Ainoastaan puhelimen ja kuulokkeiden kastumista täytyy varoa.
Covid-19: Koronanuivat ja salaliitotHeinäkuu on ollut koronaviruksen, lähinnä sen uusien muunnosten, kiihtymisvaihetta niin Suomessa kin täällä Vietnamissakin. Enää ei mennä mihinkään, ei edes pyöräilemään kylätielle. Nyt on voimassa koronasulku ja kielto liikkua jopa kylällä ilman pätevää syytä. Ruokaostosten tekeminen kelpaa päteväksi syyksi ainakin paikallisille. Tosin minä en ota riskiä sillä ulkomaalaisena minä voisin olla vähän eri juttu. Minä siis en 11.7. jälkeen ole käynyt edes tuolla uudella mökilläni. Sen lähesyydessä kun on poliisien ylläpitämä tiesulku. Vaimo ja perheensä voivat yrittää päästä siitä puhumalla läpi, mutta minun ei kannata. Ihan tässä meidän kylälläkin on vaimon mukaan viruksen tartuttamia ihmisiä.Aluksi kerrottiin, että posti ja kuriiri eivät enää tuo paketteja, Se huolestutti minua, mutta käytäntö on osoittanut, että ne kulkevat lähes yhtä nopeasti kuin ennekin. Vietnamissa tartunta- ja kuolleisuusluvut ovat nouseet huimasti toukokuusta alkaen. Vietnam on tilastoissa edelleen häntäpäässä eli alhaisimmat luvut sekä kuolleissa että tartunnoissa. Tätä kirjoitttaesssani ja netistä katsoessani kuolemia oli kuun alkupuolella täällä 104 eli noin 1 miljonaa asukasta kohden, tartuntoja oli 24 000, mikä sekin on erittäin pieni luku verrtattuna muihin maihin, jopa Suomeen. Suomessa on liki 1000 ihmistä kuollut viruksen seurauksena ja tartuntoja on rekisteröity liki 100 000. USA:ssa, Venäjällä ja useissa länsimaissa luvut ovat paljon Suomeakin korkeammat. Maailmassa on raportoitu yli 4 miljoonaa kuollutta. Se on paljon vähemmän kuin toisessa maailmansodassa (75 miljoonaa), mutta enemmän kuin Suomen talvi- ja jatkosodissa (yli 80 000). Loppukuuta kohden Vietnamissa tartuntojen määrä ylitti 100 000 ja kuolleita oli jo liki 400. Suomessa rokotusten ansiosta kuolleiden määrä pysyi lähes samana eli ei vielä saavuttanut tuhatta kuollutta.
Informaatio ja disinformaatio, uutiset ja valeuutiset leviävät myös korona-aikana nopeasti, ehkä jopa nopeammin siellä missä ihmisten on ollut pakko jäädä kotiin pyörittelemään peukaloitaan ja ajatuksiaan. Salaliittoteorioita, mm. QAnon-oppeja, ja paljon puhetta, joka muistuttaa Donald Tumpin ja hänen kannattajiensa ajattelua. Sitä löytyy myös Facebook-kavereistani, vegaaneista, joogapiireistä, vaihtoehtoihmisten päästä. Toki demokratiaan kuuluvat elokapinat, maahanmuuttokriittisyys, koronamuivuus, ilmastonmuuksen keiltämiset ja kaikenlaiset muut mielipiteet, jotka pysyvät lakien rajoissa. Koronapandemiasta sanotaan, että se on median paisuttelema ilmiö, suhteessa tautiin kuolleiden ja tehohoidossa olevien määrään ovat rajoitukset ylimitoitettuja. Ihmiset vähättelevät kasvosujusten, maskien, käyttöä eivätkä halua noudattaa viranomaisten asettamia rajoituksia. Tilannetta verrataan liikennekuoelmiin: ne tappavat enemmän ihmisiä kuin koronavirus, mutta silti autoilua ei ole kielletty. Vertaus on ontuva, sillä autot ja liikenne ovat enimmäkseen yhtieskuntien hallinnassa. Ei ole ainakaan vielä riskiä siitä, että autot alkaisivat muuntumaan ja lisääntymään niin, että tulisi autoja, jotka menisivät sinne minne haluavat tai tarkoituksella alkaisivat vahingoittaa ihmisiä. Virukset sen sijaan lisääntyvät ja muuntuvat aina lisääntyessään. Muuntuminen tapahtuu siten, että vahvin ja lisääntymskykyisin selviää ja pääsee jatkamaan sukua. Sukupolvien kierto on niin lyhyt, että jo kuukaudessa kerkiää syntyä useita sukupolvia Emme siis voi tietää mnkälaisia ne ovat huomenna tai ensi vuonna. Minusta on oikein ja terveellistä itsesuojelua, että kaikki yrittävät pitää viruksen aisoissa eli estää niiden leviäminen ja lisääntyminen niin kauan kunnes tämän typin virksista tiedetään enemmän ja valtaosa maapallon väestöstä on saanut tehokkaan rokotesuojan. Onneksi on edes tämä takapiha, jonne voi mennä katselemaan vihreätä kasvustoa. Siellä voi myös käydä katsomassa kaukaisuuteen, pellon toiselle laidalla, jossa on myös pieni joki ja siinä lähtetyvillä 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä. Täällä monet on haudattu sukunsa maille, talojen takapihojen taakse pellon reunaan. Ne haudat ovat siis Vietnamin sodan ajoilta, mutta sitä en tiedä, keitä siellä lepää ja mistä syystä he ovat kuolleet. Voisin arvata, että vaimon äidin suvun esivanhempia siellä on, tai sitten heidän entisiä naapuritaan, joiden jälkipolvi on mynyt maansa, ja niiltä on sitten asumukset purettu.
Vähän se työn tulosten menettäminen kirpaisee, mutta sitten taas muistan, että tämä on minun kuntosalini, eikä kuntosalillakaan nähdä työn tuloksia muualla kuin peilissä ja vaa'alla ja eriytisesti omassa mielessä, usein myös lompakossa. Minun lompakossani tämä projekti ei paljoa tunnu, mutta kehossa ja mielessä sitäkin enemmän. Tunnen nyt itseni terveemmäksi kuin silloin kulkurivuosinani 2010 - 2016. Syön itselleni oikenalaista ruokaa ja nyt nukunkin paremmin kuin aikoihin. Se ei tapahdu luonnostaan vaan siihen tarvitsen apueuvoja. Otan illan pimettyä siinä puoli seitemän ja seitsemän välillä 10 mg melatoniinia ja sitten kohta 25 mg difenhydramiinia sekä saman verran prometatsiinia ja siihen vielä laimean annoksen prasetamoli-ibuprofeeni-yhdistemää, jota täällä myydään. Kipulääkkeet ovaat sitä varten, että minulla usein kipeytyy selkä, sekä ristiselkä että usein myös niskalihakset nukkuessani. Melatoniini on pimeähormooni jota elimistö tuottaa luontaisesti. Se toimii myös antioksidanttina. Nuo kaksi muuta ainetta ovat väsyttäviä antihistamiineja. En ole aiemmin mielelläni käyttänyt mitään kemiallisia lääkeaineita kuin ison tarpeen tai pakon edessä, mutta nyt olen laistanut tuosta periaatteesta ja aion laistaa vastaisuudessakin. Nukun ensimmäiset kuusi-seitsemän tuntia sikeästi tajuamatta mitään juuri muusta kuin siitä jos poika herää tai kierii unissaan päälleni. Sitten alan paikku hiljaa tulla tähän maailmaan, ensin näen unia: hassuja tai neutraaleja. Vain kerran on vaimo minut herättänyt kun huusin usnissani. En tarkkaan muista, mutta ei se tainnut olla painajaisuni vaan sellainen jossa leikin poikani kanssa ja matkin hänelle leijonia ja dinosauruksia joita hän haluaa matkia myös tässä valvemaailmassa. En herätessäni tuntenut nähneeni painajaista. Kerran sellaisen muistan nähneeni kun herättyäni olin kahuhuissani siitä kun olin nähnyt poikani pudonneen minun lapsuuskodiaani rappusia alas kellariin ja loukanneen itsensä. Ennen tätä en ole juuri unia nähnyt sitten 80-luvun, jolloin usein nukuin alkoholia veressäni. Nyt ei sitä ole veressäni juuri koskaan. Nykyään herään siinä 8-9 tuntia nukuttuani. En herää virkeänä kuten ilman lääkkeitä olen tehnyt vaan yleensä herään siihen, että ristiselkääni tai niskalihaksiani särkee, joskus myös käsivarsia. Olen tietoinen siitä, että minulla on epäsopiva patja. Pitäisi löytää kunnollinen joustinpatja joka on minulle juuri sopivana pehmeä tai kova. Vietnamilaiset käyttävät usein hyvin kovaa makuualustaa. Sellainen ei minulle sovi Sekä matkaillessa että kotona nukun aina puhallettava retkipaja, sellainen kapea ja kevyt allani. Kotona sen päällä on ohut petuauspatja tai viltti. Noiden antihistamiinien haittavaikutus minulla on se, että aamulla ovat suu ja silmät kuivat. Ainakaan leikatuille silmilleni se ei tee hyvää. Toisessa on vielä sisällä tekomykiö ja toisesta se on poistettu. Vatsani on hyvin herkkä. Useista valmisuurista ja ravintola-annoksista seuraa se, että täytyy käydä lennättämässä varpusparvea. Niin kävi usein myös Suomessa ja Australiassa. Se ei ole laktoosi-intoleranssia eikä keliakiaa vaan jotakin muuta. Erityisesti ruis saa vatsani sekaisin sekä tietysti Vietnailainen katuruoka, joka on usein seissyt tuntikausia lämpimässä. Useiden edullistan kasvisravintoloidenkin ruoka tehdään aamulla ennen paikan avaamista ja se sitten siesoo tarjoilutiskillä koko päivän. Lisää tehdään vain kun entinen ruoka on loppumassa. Paikallinen kasvisruokakin on varsin epäterveellistä: öljyistä ja suolaista, natriumglutamaatilla kyllästettyä. Sitä täällä myydään jättikokoisilssa pusseissa, isommissa kuin suolaa. Myös sokeria käytetään runsaasti jopa "suolaisesssa" ruuassa. |
Matkusteluvuosssani oli se paha puute, että jouduin syömään itselleni sopimatonta ruokaa. Vegaanista se kyllä oli sikäli kuin saatoin tietää, mutta muuten ei sellasita, jota kotona olisin kokannut. Minulla oli kyllä mukanani usein jopa riisikeitin, jolla saatoin tehdä hotellihuoneessa keittoja ja pataruokia, mutta aina ei ollut jääkaappia. Paikallaanoloa kaipasin osittain siksikin, että olisi oma keittiö, jossa tavarat olisivat paikallaan ja olisi riittävästi hylly- ja muuta tilaa sekä tarvittavat välineet.
Takaisin Suomeen muuttava kaverini lähetti minulle linja-autorahtina ruokakaapista tyhjentämiään tuotteita, joita hänen ei kannattanut videä mukanaan. Siellä oli mm. neljä pussia Turkinpippuri-salmiakkeja, Suomesta tuotuja mausteita, mm. sinapinsiemeniä, maustepippuria, garam masalaa, oreganoa, kuivattua persiljaa. sitten oli vielä Tuoppi-kaljamaltaita, joita hän on käyttänyt saaristolaisleivän tekoon. Valmista jauhoseosta, jota Suomessa myydään hänellä ei ollut, vaan maltaita ja netistä löydetty ohje. Minä käytin jo yhden pussin mallasuutetta oman leipäni pohjana ja hyvä siitäkin tuli. Tein sellaisen runassasti kohotetun mausteisen ja vähän makean limpun.
Mustikka- ja tyrnijauhe ovat liki ainoat tuotteet, joita kannattaisi tilata Suomesta tänne. Turkinpippureita pitäisi tilata kahden kilon tukkupakkaus ja sekin olisi syöty noin viikossa ellei sitten kahdessa päivässä. Ne eivät ole kovin terveellistä syötävää toisin kuin mustikka ja tyrni. Ruisleipää ei tarvitse Suomesta saakka tilata syystä, jota yllä jo mainostinkin.
Kanelipuun kuorta, todella hienostuneen makuista makeaa kanelia. Paketissa tuli myös teräsharja, jolla ulomman kuoren voi raaputtaa pois. |
Linja-autorahtina saapuneessa paketissa oli myös kuorimattomia kanelitankoja, Kaneli on puun kuorta, sitä tulee harvoin ajatelleeksi kun sirottelee puuroon kanelijauhetta. Sitä käytetään myös vietnamialisen po-keiton . Tätä nuudelikeittoa on saatavissa myös useista halvoistakin kasvisravintoloista vegaanisena eli ilman liha- kala- tai kanaliemiä. Se on siitä hyvä ateria, että sen kanssa tarjotaan usein tuoreita lehtivihanneksia.
Kuolleita
En siis enää koskaan pääse nauttimaan Hensley Lawton Band-yhtyeen elävänä esiintymisestä.
MInunkin nykyiset musiikkielämykseni tulevat Youtuben lastenlauluista, enimmäkseen englanniksi lauletuista. Olen oppinut sekä hämähämähäkin että Piippolan vaarin sanat englanniksi ja monta muuta laulua. |
Luettua eli kuunneltua kirjallisuutta
Marjatta lienee tunnetuin sukulaiseni ellei hän sitten ole seitsemäs serkkuni Seppo Heikinheimo, johon sukulinja johtaa äitini äidin Lahja Maria Mäntylän kautta. Isän puoelta ei niinikään ole kovin tunnettuja sukulaisia. Kauko Röyhkän Suursaari-teoksessa ja muista historiikeissa on mainittu Uljas Hämäläinen, joka on viides serkkuni. Myös muutama muu, lähinnä tieteen alalla kunnostautunut etäinen serkku löytyy sieltäkin.
Amerikkaan ja myös Neuvostoliittoon lähteneitä siirtolaisia ja loikkareita on vaikea jäljittää, sillä he usein alkoivat käyttää määränpäässään uutta nimeä, joko omasta tai muiden tahdosta. Muistiinpanoissani on hänestä kerrottu seuraavaa: kadonnut Ameriikassa? luki eräässä asiakirjassa. Ollut Ameriikassa josta 1930-luvulla mennyt Venäjälle (Itä-Karjalaan) jonne kadonnut. Ameriikoissa ollessaan käyttänyt eri nimiä: Korpi, Wilson, Corby, Hamlin On epäilty, että olisi ollut NL:ssä tämä henkilö: Hämäläinen, Arvid Matvejevit?, s. 1889, Impilahti, Viipurin lääni, Suomi; suomalainen; työläinen, Solomannin saha; Solomanni, Äänisenrannan piiri; ammuttu 3.04.1938
|
Milla Peltosen teos Paprilla seisova Perkele
Juhannustanssit ilmestyi kirjana lokakuussa 1964 kun minä elin vasta toista elinvuottani Se tuli minun titetoisuuteeni vasta yli 10 vuotta myöhemmin. Olisiko ollut yläasteen äidinkielen tunnilla, jolloin Reetta Nieminen siitä ja sen herättämästä kohusta kertoi. Itse kirjan lainasin kirjastosta ja luin joskus 1980-luvun loppupuolella. Luin siksi, että se kuuluu yleissivistykseen, kuten silloin ajattelin. Niin lienee edelleenkin, esimerkkinä siitä, miten miten Suomessakin on tuomittu ihmisiä jumalanpilkasta. ja sittemmin uskonrauhan rikkomisesta. Siitä on tuomittu vielä tälläkin vuosituhannella mm. Jussi Halla-Aho blogikirjoituksensa perusteella.
Neuvostovastainen sota on hänen teoksissaan käytetty nimitys jatkosodasta, jossa Suomen porvarit pakottivat työväestön sotimaan fasistien rinnalla Neuvostoliiton työläisiä vastaan, vai miten tuo antifa-propaganda nyt meneekään. Siinä näkijä missä tekijä -toeksen ostin joskus 1980-luvun puolivälissä oululaisesta kirjakaupasta kirja-alesta. Kirjassa oli monta tyhjää sivua ja osa sivuista oli väärin päin. Jonkin verran tuota teosta luinkin. Siitä puhuttiin nuoruudessani aika paljon mm. radion kulttuuriohjelmissa. Kirja ilmestyi aikana, jolloin mnä olin vasta alakoulualinen enkä tiennyt politiikasta tai historiasta paljoakaan, ainakaan muuta mitä äiti ja opettaja Laina Ylitalo olivat kertonut.
Tällaisissa, varsin vastahkoisissa tunnelmissa kuuntelin tämän Peltosen teoksen. Se sisältää paljon tietoa ja paljon teosten analyysia, myös joitakin juoruja, kuten Harri Kaasalaisen itsemurha, jonka taustoista Pentti Saarikoski on kirjoittanut Hymy-lehteen vuonna 1968.
Samoin kuin Antti Heikkisen kirjoittama kirja Päätalosta, tämä toikohteen lähemmäs ja lievensi häntä kohtaan tuntemaani vastanmielisyyttä. Heikiisen toeksen jälkeen kuuntelin satoja tunteja Päätaloa ja vaikutuin, erityisesti Vikke Nilon tarina kirjassa Viimeinen savotta jäi pyörimään mieleen.
Nyt päätin kuunnella Salamalta ainakin muutaman teoksen. Ensimmisenä oli vuorossa Juhannustanssit. Celiasta löytyvässä äänikirjassa ei ole tuota Hiltusen saarnaa, jossa puhutaan Jeesuksesta, aasintammasta ja tuhkamunasta.
Seuraavana sitten pääteos, Siinä näkija missä tekjä Pispala-Eepos, jota on verrattu jopa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -sarjaan (myös kuunneltu viime vuosina). Soljuvaa kerrontaa, roiseja puheita ja tapahtumia, vaikuttava pala historiaa. Kannatti palata siihen uudestaan. Kuunneltuna se lörpöttely ja juoruilu tuntuvat ehkä vieläkin paremmilta. En minä niitä paperilta voisikaan lukea. Joskus nuorena yritin sisulla jopa Dostojevskia. Enää ei selkä eivätkä silmätkään kestäisi.
Desantitt, vastarintaliike, metsäkaarilaiset lomittuneena Salaman oman lapsuuden kuvaukseen (alteregonsa Harri Salmisen kautta), vanhempien, isovanhempien ja heidän toveriensa elämään ja ajjatusmaailmaan sodanaikaisessa Pispalassa, jonka Tiltu oli luvannut jättää rauhaan niin ettei sitä pommiteta. Eikä pommitettu. Ainoat räjäyttäjät olivat kapinalliset jotka taistelivat ohranaa ja Suomen herroja sekä Saksan fasisteja vastaan toveri Stalinin puolesta. Suuri onni ja autuus olisi ollut Suomen liittäminen Neuvostoliittoon tai ainakin sosialstinen Suomi. Tosin muutama kirjan henkilö ei usko enää sosialismiin, koska on Neuvostoliitossa nähnyt 1930-luvun kurjuuden ja vainot. Toiset aas eivät luota omiinsa, työväenluokan tastelijoihin jotka ajavat liikkeessä omia etujaan tai purkavat omia traumojaan. Salama ei kuvaa työläisi ideaaleina sanakareina vaan hyvin raadollisina ihmisinä. Siksi tämä teos sai voimakkaimman kritiikkinsä nimenomaan kommunisteilta kun taas porvarit ylistivät sitä.
Tämän kirjan myöt tulivat tututksi myös Salaman runot ja mm. se, että TV:n runoraati-ohjelmassa hän luki Espoon Keilanimessä kuvattuna runon kokoelmasta Jatkuu huomenna. Mukailtu Kalevala-mitta on kiinnostava, mutta sisältö ei viehätä: populistista herravihaa, katkeraa ruikuttamista. Tosin minuunkin olisi ehkä 1980-90-luvilla saattanut vedota moinen puhe amerikkalaistumisen ja taloudellisten arvojen hegemonian kauhistelu.
Siinä näkijässä siis viitataan siihen, että jotkut eivät enää usko toveri Staliniin vaan ovat itse nähneet ja kuulleet minäklaiseksi terroriksi Neuvostoliitto oli kehittynyt. Siitä onkin hyvä hypät lukulistalla seuraavaan:
Tuurinkin teoksissa kerrotaan Neuvostoliittoon muuttaneista amerikansuomalasista. Myös päähenkilö oli 20 vuotta aiemmin ollut rakennustöissä New Yorkin "taivaanraapijoissa" ja sisämaan kuparikaivuoksilla. Myös kanadansuomalaisten Säde-kommuuna mainitaan.
Suomalaisia alettiin syyttää nationalismista ja oman kansansa suosimisesta. Helppo uskoa, että sen asian kuvaukset ovat Tuurilla ja muilla aitoja: sitä oli Karjalaan muuttaniessa, ja jopa ryssävihaa, neuvostovastaisuuttakin. Kuitenkin sitten kun alettiin ihmisiä siitä syystä ampumaan, tappaminen oli summittaista, Moskovasta asetettuen kiintiöiden täyttämistä, kollektiivisia rangaistuksia, sitä että kaikki vietiin ammuttaviksi. Mielivaltaa ja hulluutta, joille ei ole puolustelua, vaikka monet vieläkin uskovat, että tapetuissa oli itsessäänkin syytä ja he ansaitsivat rangaistuksensa. Venäjän sosiaalsiessa mediassa näkee edelleenkin Stalinin ihailua.
Se oli enemmän tai vähemmän utopistinen yhteisö samoin kuin ne jotka Matti Kurikka oli perustanut ensin Australiaan ja sitten Amerikkaan. Sointula on vieläkin pystyssä Kanadassa, mutta Säde Aunuksessa muutettiin ensin tavalliseksi kolhoosiksi ja sitä myöten lakkasi olemasta. Myös muita suomalaisten asuttamia kolhooseja perustettiin 1930-luvulla, mm. Hopea, Kylväjä ja Hiilisuo. Amerikansuomalaisilla oli niidenkin toiminnassa merkittävä asema.
Suomalaisista ihannesiirtokunnista on kirjoitettu paljon, mm. tämä artikkeli.
Helmikuu 2003 Townsvillessä Australian pohjoisosassa. Istun pihalla lukemassa. |
Kurikan tarina tui minulle tutuksi jo Australiassa vuonna 2003, jossa sattumalta löysin hänestä kirjoitetun kirjan Kurikka's dreaming townsvillel'isen ostoskeskuksen kirjakaupan alennuslaarista. Sitä tihrustelin suurennuslasilla pialla istuen. Vähän myöhemmin sinä vuonna aloin tilaamaan myös äänikirjoja silloisesta näkövammaisten kirjastosta. Niitä tuli, jos tuli, isoina paketteina, jotka sisälsivät C-kasetteja paksuissa muovikoteloissa. Jaksoin kuitenkin kahlata tuon ohuehkon kirjan läpi ihan suurennuslasilla. Myöhemmin löysin myös netistä Yleisradion esittämän kuunnelman sekä muuta materiaalia. Ei ollut Kurikan ensimmäinen projekti Queenslandin Chillagoessa kovinkaan kaukana sieltä, missä 2003-21010 asuin: Townsville ja Cairns.
Kurikka esiintyy myös AnttiTuurin romaanissa Taivaanraapijat, jossa Jussi Ketola on rakennustöissä New Yorkissa 1900-luvun alussa. Kurikka saapuu sinne järjestämään apua Suomen punakaarteille ja saarnaamaan teosofiesta sosialismista. Myös yhteistyö Pekka Ervastin kanssa mainitaan. Vaikka tämä onkin kaunokirjallinen teos, näyttää siltä että olellisilta osiltaan kerrotut asiat pitävät paikkansa.
Voisin hyvinkin kuvitella, että isosetäni Anton olisi voinut hyvinkin olla kiinnostunut sekä Kurikan että Ervastin ajatuksista ja viettäneen Amerikassa samanlaista elämää kuin monet kirjan henkilöt. Pääasiassa se oli kovaa työtä rakennuksilla, kaivoksilla ja metsissä. Työsuojelusta ja työntekijän oikeuksista käytiin tappelua ammattiliittojen ja yhtiöiden välillä. Siinä olivat käytössä kovat aseet molemmin puolin.
Anti Tuuri muodostui sitten minulle kuukauden kirjailijaksi. Edell' mainittujen teosten jälkeen latasin Ruotsin muuttaneista suomalaissirtolaisista kertovan Aavan meren tuolla puolen -romaanin ja vuoden viimeisenä päivinä aloitin Ameriikan ratilla. Ehkä ensi kuussa voisin kuunnella myös romaanit Talvisota ja Pohjanmaa jotta pääisin niihin kytkeytyneistä elokuvista irti. Molemmat olen nähnyt televisiosta ja niiden väkivalta ja raakuus ovat jääneet kaivelemaan.
Kirjailijan kaunokirjallisuutta varten tekemä tutkimus ja esityö eivät ole ainakaan välttämättä tieeteellisiä eikä niistä raporttoida ihan todellisuutta vastaavasti, mutta silti voin mielestäni oppia myös Tuurilta. Saada tarkempaa kuvaa siitä mitä siirtolaisuus oli ja on. Näyttää siis siltä, että kuitenkin käytän kirjallisuutta itseni "jalostamiseen" ja sivistämiseen enkä pelkästään ajantappovälineenä. Tosin nyt koronaeristyksen aikaan myös eskapismi ja ajantappo ovat ihan hyväksyttäviä syitä myöskin.
Kuvamuistoja
Tässä muutamia kuvia, jotka olen jakanut Instagram-tililläni ja siihen linkitetyllä Facebook-sivullani, joka on olemassa toistaiseksi. Pelkään Facebookin poistavan sen ja uuden profiilini niin kuin kävi vanhalle profiililleni tammikuun lopussa. Siksi en käytä Facebookia enää juurikaan. Se on ollut suuri muutos, myös suuri suru, sillä 14 vuoden aikana se oli merkittävä kanava yhteydenpidossa sukulaisten ja ystävien kanssan Suomessa ja monessa muussa maassa. Asiaa on vaikea hyväksyä, koska minulle ei koskaan kerrottu syytä tilini poistoon. Yhteydenottoihini ei edes vastattu.
Vuonna 1970 kesä oli lämmin. Silloin kuljettiin koko kesä pelkissä shortseissa ja paljain jaloin. Minulle ostettiin lomamatkan aikana Shell huoltoasemalta puhallettava avaruusraketti, janka värit ja kuviot olivat USA:n tähtlipusta. Vuotta aikaisemmin oli tapahtunut kuulento jonka aikana ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun pinnalle. Sen tapauksen kunniaksi oli paljon leluja ja muita esineitä. Meille muunmuassa ostettiin seinälle ryijy jonka nimi oli kuunkivet. Elokuussa sitten aloitin koulun. Se oli ensimmäinen vuosi jolloin koulupäivä oli viisipäiväinen. Myös työntekijät saivat nyt lauantain vapaaksi. |
2015 heinäkuussa melkein joka yö heräsin teltassa keskellä suomalaista metsää. Muutaman poronkin näin, ja loppukuusta pääsi jo maistelemaan kypsiä mustikoita kun olin jo saapunut pohjoisesta etelään. Pyöräilin tuolloin Kajaanista Kuusamoon ja sieltä pitkin itärajaa Haminaan, Kotkaan, Porvooseen ja edelleen Nurmijärvelle. |
2.7.2014 poistuin toista kertaa Vietnamista. Lentokentällä oli lasten urheilujoukkue joka halusi ottaa kanssani kaverikuvia. Lensin Ho Chi Minh Citystä Kuala Lumpuriin tapaamaan naista, jonka kanssa olin tehnyt tuttavuttaa netin seuranhakusivustolla.
|
2.7.2013 olin jo Ruotsissa matkalla takaisin Suomeen sen jälkeen kun olin kiertänyt noin tusina Euroopan maata: Suomi-Viro-Latvia-Liettua-Puola-Tsekki-Itävalta-Slovenia-Kroatia-Serbia-Bosnia-Herzegovina-Saksa-Tanska-Ruotsi. Olin lähtenyt matkaan heti toukokuun alussa nousemalla Helsingistä Talliinaan matkaavaan laivaan. . |
2.7.2013 vasta nyt pääsin tutustumaan Ruotsiin vähän tarkemmin. Aikaisemmat matkat olivat vain läpikulkua tai sitten pyörähtäämistä lautta sataman lähellä tai rasvareissuja Haaparantaan. Nyt viivyin maassa reilun viikon aikana myös kävelin pitkin teitä kärryyneni ja yövyin pari yötä teltassa metsässä. |
2.7.2009 olin sisustanut kodin niin että kissoillakin olisi sisällä jotakin tekemistä ja mieluisia paikkoja lepäilyyn. Misu-kissa tykkäsi hyppiä hyllyillä jahtaamassa hyönteisiä. |
3.7.2020. Tämä turvaistuin päätyi riisuttuna kävelykärryyn josta tuli meille lastenrattaat, kulkuneuvo jota käytimme yli puoli vuotta kunnes siirryimme polkupyörään.
|
Heinäkuussa 2017 olin taas koitutunut Vietnamiin vietettyäni kevätkuukuukaudet Ukrainassa ja Suomessa. Kito-koira oli vielä niin pieni, että mahtui ensin pyörän etukoriin ja sitten takakoriin. |
|
2004 perheeseemme Australian Queenslandin osavaltion Woodstockissa kuului neljä kissaa. Nuorin niistä on edelleen hengissä. Misu asuu edelleen Australiassa. |
2004 asuttiin Australian maaseudulla yli 100 vuotta vanhassa mökissä keskellä lehmälaitumia. Dingo yen ulvonta kuului iltaisin metsänreunasta. Kenguruita näkyi usein. Sinä vuonna oli kuivuus huhtikuun lopusta seuraavan vuoden tammikuuhun saakka. Tämä kuva on heinäkuulta jolloin ruoho alkoi jo kuivua. Joulukuussa kaikki oli rutikuivaa. Oli mukava asua tuolla koska ympärillä oli niin paljon tilaa. Vaimolle se ei ollut niin mukavaa, koska hänen piti ajaa joka päivä yli 30 kilometriä suuntaansa kaupunkiin, jonka sairaalassa hän kävi töissä. Hän ei viihtynyt siinä työssään, mutta kun vuonna 2015 muutimme Cairnsiin minun työni perässä, hän alkoi viihtyä työssän. Minä taas en viithtynyt omassani. |
Vuonna 1993 osallistuin Venäjällä pidettylle vapaaehtoisten työleirille. Tarkoituksemme oli auttaa vanhan luostarin restauroinnissa. Kymmenen päivän leirin aikana teimme töitä noin kaksi tuntia. Leirin vetäjät keksivät aina syitä sille miksi tänään ei voi tehdä työtä. Работа не волк. sanoivat pojat lainaten vanhaa venäläistä sanontaa. Asuimme paikallisen maatalousoppilaitoksen asuntolassa, joka oli nyt kesällä tyhjä. Asuntolan ruokalassa meille tehtiin ruuat.
Silloin 1990-luvulla kaikki matkailuni oli suunnattu Venäjälle. Ihan alussa, toukokuussa 1990 olin kuitenkin käynyt Kreikasssa Santorinin saarella, jonne ystäväni Pekka oli kaodunnut keväällä 1989. Kävimme siellä muutaman hänen nuoruudenystävänsä kanssa: Vasta jälkeen päin ymmärsin, että Pekka oli kadonnut omasta halustaan. Hän puhui siitä minulle edellisenä vuonna mutta mitä jotenkin torjuin ajauksen mielestäni. Hämmästelin sitä, miten Nokian johtajan Kari Kairamon itsemurha teki häneen vaikutuksen loppuvuodesta 1988. Kairamo ja Nokia olivat silloin kaukana meistä, kuuluivat bisnesmaailmaan, juppikulttuuriin. Me limme mielestämme ihan jotaiin muta.
Nyt jälkeen päin olen harmitellut sitä, että olin silloin niin tiukasti suuntautunut Venäjään ja venäjän kieleen. Toisaalta ymmärrettävää sillä Aasia ja sen kielet olivat ihan liian kaukana minusta. Toki tietokoneen ansiosta aloin käyttämään ja ymmärtämään paremmin englannin kieltä.
|
2.7.2015 ruoka varastojen täydennystä Taivalkoskella. Pyörän kyytiin ei paljoa kerralla mahtunut eikä olisi säilynytkään.Onneksi matkan varrella oli aina runsaasti ABC-huoltoasemia ja myös ruokakauppoja. Kyllä, otin kuvan kassalta, koska sillä istuva tyttö on niin nätti. Puheisiin en vieraiden tyttöjen enkä muidenkaan kanssa paljoa ajautunut. Ainoat sosiaaliset kontaktit olivat sovittuja tapaamisia. Heidän joukossaan toki oli ennestään tuntemattomia ihmisiä, joita tapasin Facebook-ryhmien ja Couchsurfing-sivuston kautta. Monen luona myös yövyin. Tinder minull aoli joskus puhelimessani, mutta sitä kautta en tavannut ketään, vain yhden kanssa juttelin Suomessa ollessani.
Sota, sota-aika, sotahirstoria. Ne eivät ole lempiteemojani, mutta ne tulevat aina esille kun lukee suomalaista kirjallisuutta. Talvi- ja jatkosotaa, niitä edeltävää ja seuraavaa aikaa käsitellään edelleenkin kijrallisuudessa, toki nyt uusista näkökulmista eikä pelkästään tuntematon sotilas-hengessä. Tuolloin 2015 kun pyöräilin Suomen itärajaa seuraten Kuusamosta alaspäin, pysähdyin mm. Raatteentien taistelujen tapahtumapaikalla. Etenkin tämä kuvassa näkyvä muistomerkki oli todella vaikuttava näky. |
Pysähdyin myös Suomen-rintamalla kaatuneiden ukrainalaisten muistomerkillä. Neuvostoliitto lähetti Suomen rintamille paljon eri kansallisuuksia edustavia sotilaitaan, myös Ukrainalaisia. Minulla on tähän perustuva teoria siitä mitsä Väinö Linnan Tuntematon sotilas-teoksessa esiintyvä dobra huja juontuu. Luulen sen tulleen ukrainan kielisestä hyvän päivän tai hyvän paivänjatkon toivotuksersta, joka lausuttuna kuulostaa lähes samalta: "dobrohodnjaa" доброго дня myös venäjäksi, mutta ukrainalaiset lausuvat sen eri tavalla, g:n kovana h:na. En ole tutkinut asiaa sen tarkemmin, mutta Ukrainassa käydessäni hätkähdin ihmisten lausuessa tuon toivotuksen. Se kuulosti Odessassa ja Kiovassa ainakin samalta kuin tuo dobra huja. |
2015 jossain kainuun metsien tuntumassa. Oli todella suuremmoista matkailla Suomen kesäinen luonto ympärilläni, illan tullen poiketa tieltä metsään, pystyttää teltta sinne ja käydä nukkumaan. En pelännyt susia enkä karhuja, enkä edes tiikereitä tai norsuja, joita Malesiassa asuva silloinen naisystäväni epäiliu metsissä lymyilevän. |
Vietnamissakin on luontoa ja maisemia, joita ihailen. Ne ovat vuoristoalueella: taivaanrannassa siintäviä vuoria ja metsiä. Kuntoni ei salli varsinaista vaeltelua vaan ihailen niitä teiltä käsin. Tämä kuva on heinäkuulta 2020, jolloin matkustin Hanoihin rekisteröimään avioliittoni ja lapseni Suomessa. Niitä varten piti laillistaa paperit Vietnamin viranomaisilla, eikä se onnistunut omin päin. Sitä varten piti palkata agentti, joka hoiti asian viidessä päivässä. Odotellesani matkustin vuoristoalueelle ihan kollisessa Vietnamissa, melkein kiinan rajalla sijaitsevaan turistikaupunkiin nimeltään Sapa. |
Heinäkuussa 2017 kävin erään vietnamilaisen ystäväni luona ja pidin muutaman oppitunnin hänen yksiytisessä kielikulussaan. |
Heinäkuussa 2019 kävimme 30 kilometrin päässä provinssimme pääkaupungissa nimeltään Cao Lanh. Siellä asuu myös vaimon sisko perheineen. Matkalla ylitimme joen lossilla. Tosin nykyään sinne pääsee mös siltoja pitkin kun kiertää vähän kauempaa valtatietä seuraten. |
Heinäkuussa 2020 koronatilanne oli niin hallinassa että saattoi matkustella maan sisällä. Minulla oli syy käydä Hanoissa, koska halusin rekisteröidä poikani Suomen kansalaiseksi. Tarvittavien paikallisten papereiden vahvistamiseen meni aikaa, jonka vietin korkealla vuoristossa ihan maan luoteiskulmassa, Kiinan rajan tuntumassa, jossa sijaitsee turistialue nimeltään SaPa. Kävellessäni tiellä näin vesipuheveleita. |
Sapa, henkeäsalpaavan upeat vuoristomaisemat.
|
Sapa, täällä ruoho on vihreämpää. Oi, miksen hakeutunut tänne naimisiin ja asumaan?
|
Sapa sijaitsee lähellä Kiinan rajaa eikä Laosiinkaan ole kovin pitkästi linnuntietä. Jos matkustaa junalla Vietnamsita Suomeen, voi matkata ensin Hanoista Pekingiin ja sieltä Mongolian kautta Siperiaan, josta edelleen Siperian rataa myöten Moskovaan ja Pietariin, ja sieltä Sibeliuksella Vainaikkalaan. |
2019 heinäkuu oli kuuma Hanoissa. Täällä Sapassa oli raikkaan viileä ilma. Välillä satelikin. |
2018 heinäkuussa asuin eteläisen Vietnamin keskiosan vuoristoalueela. Kävin joogassa ja ostoksilla Dalatin kaupungissa. Sekin on yksi maan turistikeskuksista. Turistja varten on myös hevosajeluja ja ajajien hevoset viettävät vapaa-aikaansa kapungin kaduilla. |
Myös Dalatin seudulla näin joskus vesipuhveleita. |
2011 heinäkuussa olin muuttanut takaisin Australian länsirannikolta Perthistä itärannikolle. Asetuin noin kuukaudeksi Uuden Etelä-Walesin maaseudulle Findon Creek -nimiseen syrjäkylään Kyoglen kaupungin liepeille ystäväni maatilalle, jossa toimi eläinten turvakoti Cariad farm. Sekin on vuoristoista seutua, vanhaa tulivuoren kraateria. Siellä lähellä sijaitsee mm. Nimbin-niminen kaupunki, joka on Australiassa sitä mitä Kristiania Tanskassa. Koko alauella on vaihtoehtopaikan maine, siellä asuu paljon entisiä hippejä ja nykyäänkin sen henkisiä, kasvissyöjiä, vegaaneita, joogaajia, rokotekieteisiä ... |
2013 oli minunkin juhlavuoteni. Heinäkuussa olin matkannut Saksasta Tanskan kautta Ruotsiin kierreltäni sitä ennen Itä-Euroopan maissa noin kaksi kuukautta. Syntymäpäiväkseni olin jälleen palaamassa Austtaliaan. Minulla oli jo varattuna lento Kiinan kautta Sydneyyn josta olin lähtenyt matkaan huhtikuun lopulla. |
Toukokuun alussa olin viipynyt Suomessa vain noin viikon, eläinsuojelukeskus Tuulispäässä Somerolla Vapun ja sitten jonkin aikaa Helsingissä. Kahden kuukauden Eruoopan-kiertomatkan jälkeen olin laivassa matkalla Tukholmasta Suomeen, jossa olisi aikaa viettää pari viikkoa ennen lentoa Australiaan. |
2013 Tammerfestin kuuluisin esiintyjä oli Eppu Normaali. Tulipahan nähdyksi heidät ensimmäistä kertaa, myös Klamydia, Viikate, cheek ja kaiken huippuna Ismo Alanko säätiö. Olihan siellä myös Kari Peiydsmo torikeikalla ja itse festivaaleilla ties keitä, en kaikkea muistakaa. Minä osallistuin vain festivaaliin vain sen ensimmäisenä päivänä. Olin yksin ja päihteittä. Ainoa mistä todella nautin oli Ismo Alanko -säätiön esiintyminen illan jo pimettyä. |
2016 heinäkuussa olin Joensuussa. Ilovaarirock järjestettiin ravintola Kerubin pihalla ja yläkerrassa. Suonna Kokonen esitti siellä tukintojaan Neil Yongin kappaleista. Hänen lisäkseen niitä esittivät hänen yhtyeensä huojuva lato ja joku muukin. Minua hieman häiritsi se, että yleisöä tuli ja minä, minä itse muiden mukana yläkerran ja päälavan väliä. Sielläkin kun oli jotain kiinnostavaa, mm. Tommi Läntinen. Konosta olisi pitänyt kuunnella täysin keskittyneesti paikallaan istuen kin kirkossa. No, hyvä näinkin. Muisto jäi ja myös vähän videota. |
Makuubussi eli linja-auto, jossa on makuupaikat. THACO Mobihome Tämä, jolla matkustin usein Dalatista Saigoniin kuuden tunnin matkan oli luxus-malli, jossa oli väliseinillä eristetyt osastot ja jokaisella TV-ruutu. Siinä oli myös USB-liitäntä, jota saattoi käyttää myös puhelinten ja muiden usb-virtaa käyttävien laitteiden ja akkujen lataamiseen. Useille länsimaisille näissä on liian vähän jalkatilaa, minulle nipinnapin sopivasti.
|
Spartacus-kissa asui naapurissamme Australian Townsvillessä vuonna 2003. Se päätti, että meillä on hauskempaa ja meidän kissatkin hyväksyivät sen ystäväkseen, joten mekin suostuimme se asettumaan taloksi. Sen emäntä oli tietämättämme muuttanut pois toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja naapurissa edelleen asuvat tytön vanhemmat lupasivat kysyä tytöltä, saako kissa muuttaa meidän kanssamme Woodstockiin tammikuussa 2004. Se sai, ja se muutti meidän kanssamme vielä Cairnsiinkin. Spartacus sairasti kissojen immuunikatoa eli aidsia johon se menehtyi vuonna 2015 ehkä 14-15 vuoden ikäisenä. Spartacus oli hyvin hienotunteinen ja ystävälläinen kissa. Muistan kuinka se puski kättäni piileskellessään sohvan alla ja minu työntäessäni kättä sinne päin kun viimeisellä vierailullani elokuussa 2013 kävin tervehtimässä kissoja ja koiria entisessä asunnossani, jossa Nancy edelleen asui eläinten kanssa. |
Tammikuussa 2004 muutimme Townsvillestä Woodstockiin vanhaan maalaismökkiin. Vuokraisännän Maxi-koira päätti asua meillä ja se olikin kuin kotonaan, mm. tappoi useita kanojamme niin että ne piti lopulta sulkea aitaukseen. Heinäkuussa 2004 oli kuivaa ja viileää. Eräänä aamu-yönä Maxi oli retkillään metsän reunassa ja joutui dingon puremaksi. Se juoksi talon alle, pahasti haavoittuneena. Sielä Nancy kaivoi sen esiin ja soitti vuokraisännälle, joka vei Maxin eläinlääkärille. Koiran toipuminen lämmitetyssä kylpyhuoneessa kesti nelisen viikkoa. Vuoden kuluttua siitä asuimme kaikki Cairnsissa ja eräänä aamna ollessani aamulenkillä kahden koiran kanssa Maxi jäi auton alle ja kuoli välittömästi.
|
Mimi-koira ei oikein pidä lapsista. Poikamme se jo hyväskyy pitkän totuttelun jälkeen. Minä olen aina pyytänyt poikaa antamaan koiralle puruluita ja muita makupaloja. Tämä kuva on vuodelta 2019 jolloin asuimme heinäkuuhun saakka vuoristossa Lam Dong-provinssissa lähellä Dalatin lentokenttää.
|
Heinäkuussa 2020 sain viriteltyä vanhan kävelykärryni lastenrattaiksi, joilla työntelin poikaamme pitkin kyläteitä. |
Heinäkuussa 2020 Erik ja sukulaislapsia, myös tuo isompi tyttö on hänen isotätinsä. |
2015 esittelin jollekulle missä kaikkialla Euroopassa olin käynyt viimeisen kahden vuoden aikana. Ihan joka paikassa en tähtiä merkannut kuten esimerkiksi Oslon lentokentällä, jossa oli parin tunnin pysähdys toukokuun lopulla 2014 matkallani Espnjan Alicantesta Thaimaan Bangkokiin. Itäiseen Euroopaan matkani painottuivat. Espanja oli kaikista epämiellyttävin kokemus. |
Erik ja äidinäidinäiti heinäkuussa 2020. Vierailumme hänen luonaan loppuivat, koska hän haukkui minua selkäni takana: olin kuulemma melkein pudottanut lapsen jokeen ja muutenkin kohdellut huonosti. Näin oli joku hänen ystävistään kertonut nähneensä. |
Vuonna 2004 oli Woodstock, Queensland, Australia osoitteemme. Ihastuttava vuonna 1909 rakennettu mökki oli riittävän mukava asumus. Sitä oli tosin vuorattu lasikuitulevuillä ja muilla nykyaikaisilla materiaaleilla. Sisällä ainakin kahdessa makuuhuoneessa olivat lautaseinät vielä näkyvissä, tosin maalattuina.
|
Misu-kissa oli syntynyt Woodstockin kaatopaikalla. Meillä asuessaan hän pysytteli enimmäkseen kotona koirien seurassa, välillä vain kävi istumassa lehmien edessä ja tuijottamalla niitä. Tätä kirjoittaessa Misu elää edelleen Cairnsissa. Hän täytti toukokuussa 17 vuotta. |
2016 Ilovaari-rock alkoi jo iltapäivästä. Alun perin minun oli tarkoitus mennä vapaaehtoistyöhön Ilosaari-rockiin, mutta en päässyt, koska kerroin olevani heikkonäköinen tai oikeammin ilmeisesti siksi, että vapaaehtoisia koordinoinut henkilö ei tiennyt mitä kanssani pitäisi tehdä. .
Kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. Lensin New Yorkiin, sieltä Chigagoon ja sielä pienellä potkurikoneella Marquetteen Michiganissa. Kävin Jerry-seerkun luona Big Bayssa, sen jälkeen hänen tytärtensä Karenin ja Kimblerleyn luona Chigagossa ja lopuksi vanhan ystäväni Marin luona New Yorkissa.
|
Heinäkuussa 2015 tapasin Lasse-serkkuni viimeistä kertaa käydessäni hänen luonaan Outokummussa. Hän menehtyi sairauteensa helmikuussa 2016. |
Heinäkuussa 2016 osallistuin tapettujen eläinten hautajaistilaisuuteen Joensuussa. Tumma puku ei ollut ihan viimeisen päälle,mutta kauas se varmaan näytti ihan puhvulta. |
2015 Arvinsalmen losia käytin pyöräillessäni Outokummusta Rääkkylän kautta Liperiin. Sielä jatkoin Kiteen ja Tohmajärven kautta Niiralaan, jossa en ylittänyt rajaa vaan käännyin kohti etelää. Ensin ajoin pikkuteitä, mutta sitten lähdin taas valtatietä myöten kohti Parikkalaa. |
Heinäkuussa 2018 aseuimme eri paikoissa. Minä asuin viileässä vuoristossa ja vaimo täällä vanhempiensa luona. Hän kuitenkin muutti kohta perässäni Lam Dong-provissiin Duc Trongiin, joka on lähellä Dalatin lentokenttää. |
Kuva Dalatin kaupungista vuodelta 2018. Se on hyvin kaunis kaupunki, siistimpi kuin monet muut ainakin keskustan alueella, ja siellä on paljon istutuksia, kukkia ja puita. |
Sumi-koira Australian Cairnsissa oli löytökoira Machans beach-kaupungiosassa ja sittemmin Caravonicassa. Hän eli maaliskuuhun 2020 saakka eli noin 15-vuotiaaksi. |
2014 heinäkuusta lokakuuhun ja osittain sen jäkeenkin asuin Kuala lumpurissa Malesiassa parisuhteessa ikäiseni naisen kanssa. Hän oli kasvissyöjä ja mielllään kokkasi minullekin ja sinänsä ihan hyvää ruokaa. Ulkoisesti hän tuntui hyvin sopivalta, mutta hänen kaksi aikamiespoikaansa eivät pitäneet minusta enkä minä heistä. |
2016 heinäkuun lopulla sain tarpeekseni Joensuusta ja lähdin pitserian kautta pyöräilemään kohti länttä. Sidoin kävelykärryni pyörän taakse. Se ei ollut mitenkään helposti ohjattava eikä pysäköitävä viritelmä.
|
Eikä ollut aina pyöräteitä eikä edes kunnon piennarta, jolla pyöräillä. |
Sitten olikin juhlaa kun sai ajaa pyörätiellä. |
Juankoskella tupakoitiin kuin Jucie Leskinen kymmenen vuotta aiemmin ennen kuin kuoli. Vuonna 2012 olin käynyt hänen haudallaan Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla. Nyt 2016 kävin hänen muistomerkillään Juankosken torilla. Saavuin sinne aamulla aikaisin enkä jäänyt kovin pitkäksi aikaa. |
Tämä juankoskelainen ravintola, jossa oli Juicea ruokalistalla oli han sen muistomerkin vieressä. Ravintolaan pääsi sisälle, mutta siellä ei ollut ketään edes myymässä. Niinpä en saanut edes kahvikupillista vaan kävin ostamassa syötävät viereisestä kaupasta ja jatkoin matkaani. |
Heinäkuun viimeisenä päivänä olin pyöräillyt jo Lappeenrantaan saakka. Alkukuusta olin ollut Kuusamossa. Molemmissa paioissa sohvasurffasin. Täällä Lappeenrannassa asuin opiskelija-asuntolan solussa tyhjässä huoneessa, jonka minulle oli osoittanut vietnamilainen opiskelijatyttö. En tuolloin vielä ollut tutustunut Laila Hietamiehen Lappeenranta-sarjaan vaan tuo lehmusten kaupunki tuli minulle kirjojen kautta tutusksi vasta kuukausi sitten. Nyt katselisin Lappeenrantaakin uusin silmin. |
2014 asuin heinäkuusta lokakuuhun Malesiassa Kuala Lumpurin esikaupungissa Kepongissa Kepong Sentral-juna-asemalta noin kilometrin päässä. Opetin englantia UNHCR:n vapaaehtoisena lähinnä Myanmarista tulleille pakolaislapsille. Nämä lapset kuuluivat Chin-väestöön, joka oli voimakkaasti uskonnollista, kristittyjä. Joukossa oli myös pari muslimia. |
Vuonna 2013 heinäkuun viimeisenä päivänä näin viimeisen kerran entisen taloni ja siellä asuvat Nancyn, kolme koiraa ja neljä kissaa. Kitti-kissa meni ensin piiloon, mutta tunnisti minut äänestä kun aloin kutsua sitä. Samoin teki Misu. Koirat tietenkin tunsivat minut heti, myös uusi löytökoira Foxy, joka oli tullut taloon minun jälkeeni. |
Vuonna 2012 palattuani Suomesta Hong kongin jaMalesian kautta päätin kokeilla sumista Melbournessa. Olin kaupungissa ensimmäistä kertaa ja ihastuin erityisesti näihin vanhoihin raitiovaunuihin. |
Useimmat Melbournen raitiovaunuista olivat vähän uusempia. Niillä matkustaminen ei ollut aina ihan nopeaa, koska ne joutuivat odottelemaan liikennevaloissa. Metroa ei Melbournessa ole, mutta paikallisjunaverkko kylläkin. Minulle ratikka oli kuitenkin kätevin tapa kulkea paikasta toiseen ellen sitten kävellyt. Polkupyörää minulla ei mukanani ollut. Olin antanut sen pois huhtikuussa lentäessäni Adelaidesta Brisbanen ja Kiinan Guangzhoun kautta Suomeen. |
Woodstock, Queensland, Australia. Vuonna 2004 asuimme tässä viehättävässä talossa, joka oli rakennettu silkkitammesta 1900-luvun alussa. Ikkunatkaan eivät olleet ehkä niin vanhoja vaikka vanhat olivat kuitenkin. |
Findon Creek, Kyogle, New South Wales, Australia. Olin käynyt paikallisessa vegaanien ylläpitämässä eläinten turvakodissa loppuvuodesta 2009 ja ystävästynyt sen isännän kanssa. Palasin tänne sen jälkeen usemman kerran. Siellä oli myös tavaroitani säilössä pitkään. Viimeksi kävin siellä lokakuussa 2013 pitkän kävelyreissuni aikana. |
Townsville, Queensland, Australia heinäkuussa 2003. Meillä oli uusi auto ja melko uusi bluey-koira. Tuolta ajalta tässä blogissa kirjoitus ja vähän videotakin siellä. |
Vihikset, kasvispiirakat, vegaaniset lihapiirakat. Hoviruoka alkoi valmistamaan niitä vuonna 2015, jolloin oleskelin Suomessa liki neljä kuukautta. En muista saiko niitäkaupoista täällä Lappeenrannassa, mutta vastaavia sai Kesämäen leipomista. Ne olivat uunituoreita, ja jos eivät olleet myymälä-kahvilassa oli mikrouuni, jolla niitä saattoi lämmittää. Lämmityspisteessä oli myös sinappia ja ketsuppia. Makuelämys oli mieleenpainuva. Nykyään saisi Lappeenrannasta myös vetyä vegaansiena. |
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.