Siirsin nettipäiväkirjani (tai kirjeeni sukulaisille, kuten niitä alun pitäen kutsuin) pois omalta palvelimeltani tänne vuodatus.nettiin siitä yksinkertaisesta syystä, että täällä niiden ylläpitäminen on helpompaa: ei tarvitse alkaa rakentamaan blogiohjelmistoa omalle palvelintilalle.  Käyttöliittymä täällä oli juuri sitä, mitä olin ajatellutkin.  Edelleenkään en ajatellut kirjoittaa varsinaista blogia vaan kertoa kuulumisia ystäville ja sukulaisille, ihmisille, jotka minut tuntevat.

Vielä viime vuonna kirjoittelin kuulumisiani  kuukausittain. Tänä vuonna on tahti ollut huomattavasti löysempää. Syynä on se, että nykyään sisällä istumisen sijasta tongin ja rakentelen puutarhassa. Itse taloa en paljoakaan remontoi, koska sen osaa, eikä siellä paljoa remonttia tarvitakaan. Kissoille voisi korkeintaan kiipeilytelineitä ja oleskeluhyllyjä rakennella, esimerkiksi portaat terassilta välikatolle, jonne ne voisivat mennä piiloon. Eritoten Lolitha tarvitsisi nyt sellaista piilopaikkaa, koska meille on tulossa vieraita viikoksi: Nancyn äiti ja sisko. Vaikka Lolitha onkin neljä vuotta sitten asunut heidän kanssaan, ei se enää heitä muista, vaan maaliskuussakin asui naapurissa koko heidän vierailunsa ajan. Meitä vastapäätä asui violettitukkainan vanha omituinen psykiatri Una, jonka terassilla Lolitha asusteli.  Nyt olemme ajatellet sulkea sen toimistohuoneeseen vierailun ajaksi.

Uudessa paikassa on mennyt suht mukavasti eläinten kanssa. Ei johtune paikasta se, että Blueyn korvatulehdukset ovat pahentuneet. Nancy käyttää sitä eläinlääkärissa melkein joka toinen viikko. Antibiootit eivät tehonneet, joten nyt kokeillaan siklosporiinihoitoa. Atopica-merkkiset kapselit maksavat noin 13 Australian dollaria eli 7,8 euroa päivässä. Niitä on kohta jo otettu kuuden viikon kuuri, eikä juuri tulosta tule. Parin viikon päästä lääkitys täytyy kait lopettaa ja toivoa parasta. Vielä tosin ovat jäljellä luonnolliset konstit eli ruokavalion muutos lisäaineettomaan kotiruokaan sekä lisäravinteet, jotka sisältävät antioksidantteja, omega-rasvahappoja ja muita atooppisen ihottuman oireita lievittäviä valmisteita.



Tässä pari kuvaa kertomaan harrastuksestani eli leivän teosta. Leivon itse tuhtia ruishapanleipää.  Inspiraation ja alkuohjeet sain aikoinaan australiansuomalaisten foorumilta. Lisäohjeita ja kannustusta tulee edelleenkin samasta paikasta.


Teen juuren yleensä idätetyistä ja maitohappokäytetyistä rukiinjyvistä.  Mitään kerrasta toiseen kulkevaa juurta en käytä. Lisään leipään runsaasti jauhettuja ituja siitä syystä, että ainoat saatavillani olevat ruisjauhot (terveyskaupasta) ovat vähän liian hienojakoisia.  Hyvää leipää siitä tulee, menee aika lähelle suosikkiani eli oululaisen jälkiuunileipiä. Nuo limput käytin pikahiivalla ja niistäkin tuli ihan loistavia. Pyysin elokuussa äitiä lähettämään paketin reissumiestä verratakseni makuja. Reissumies hävisi. Se on minusta liian suolaista ja pehmeää. Ei siinä mikään ruis maistu.

Ennen olin siinä uskossa, ettei sähköuunissa saa paistettua kunnon ruisleipää, ja ajattelin kokeilla sen paistamista vasta kun olisi leivinuuni käytössä. Nyt olen oppinut, että kyllä se kuitenkin onnistuu myös sähköuunissa. Meillä on kiertoilmauuni, jonka saa lämpiämään noin 300 asteeseen. Käytän paistokivinä kahta savesta tehtyä pihalaattaa. Uunin pohjalla on paistinpannullinen vettä. Aloitan paistamisen maksimilämpötilasta, mutta lasken lämmön melko kohta 220 asteeseen. Eiväthän ne limput aina kunnolla sisältä paistu, mutta jälkikypsytys liinojen sisällä muovipussissa auttaa asiaa. 

Oikeastaan minun ei pitäisi tehdä ruisleipää ollenkaan, koska minulla on keliakian oireita. Tai no, ei ainakaan tehdä kovin usein.

Leipääni en syö voin ja maidon kanssa suomalaisittain vaan enimmäkseen ruuan kanssa. Viime aikoina olen jopa alkanut paistaa sitä kuutioina kiinalaiseen tyyliin  vokattujen vihannesten ja tofun kanssa.  Lisään joukkoon vielä kookosmaidosta, misosta, tahinista ja ravintohiivahiutaleista tehtyä kermaista kastiketta.  Ruokavalioni on todellakin aika omituinen sekoitus  suomalaista, venäläistä, kiinalaista, intialaista ja japanilaista ruokakulttuuria, vai mitä lie? Mutta mitäpä määrittelyistä kun itselleni kelpaa, ja enemmänkin: olen sitä mieltä, että prasta minun makuuni sopivaa ruokaa teen minä itse. Yksi lisävivahde ruokailuuni on se, että noudatan vegaanista kasvisruokavaliota eli en käytä ruuassani mitään eläinperäistä: en lihaa, en kalaa, en maitoa, en kananmunaa.  Silti syön erittäin hyvin ja olen edelleenkin hieman ylipainoinen. Kasvisruoka kun ei todellakaan ole pelkkää salaattia ja porkkanoita vaan paljon muutakin: papuja, linssejä, pähkinöitä, soijatuotteita (tofu, miso, tempe), leipiä, perunoita, riisiä, runsaasti tuoreita hedelmiä ja tuoreita vihreitä kasvinosia.  Keittokirjaa en omista, mutta luen toki reseptejä netistä ja kokeilen niitä reilusti soveltaen.




Kuvassa viuhkapalmu talon edessä. Se jouduttiin poistamaan juurineen, koska se on liian lähellä taloa ja aiheuttaa termiittivaaran. Surullista oli luopua tuosta puusta, mutta uskoimme asiantuntijaa, joka  siihen kehotti. Nyt onkin kulunut paljon aikaa siihen, että kaivan multia ja puiden juuria ylös talon seinustoilta  Tarkoitus olisi panna niiden tilalle n. 20 sentin kerros nyrkin kokoisia tai vähän pienempiä kiviä. Näin ei termiiteille olisi mitään ruokaa talon lähettyvillä. Ne kun  syövät mielellään puuta ja kaikkea muuta selluloosaa sisältävää.



   
Tässä talon katolta otettu kuva mäkeä ylös takapihalle.  Siinä näkyy pari viime aikojen projektiani. Jos aloitetaan vasemmalta, näkyy siellä aitaprojektini. Päällystän naapuria vastaan olevaa vanhaa lauta-aitaa kiinalaisella risuaidalla. Se on tehty ohuista risuista punomalla ne yhteen ohuilla rautalangoilla. Olen kiinnittänyt sitä vanhaan aitaan ruuveilla ja rautalangalla. Tarkoitus on vielä kasvattaa köynnöskasveja, passionhedelmää ja  Pesusienikurkkuköynnöstä eli luffaa , sekä satunnaisia pensaita aidan tällä puolella. Tuo vihreä paketti sisältää kolmen metrin pätkän sitä kiinalaista risuaitaa.  Sen vasemmalla puolella oleva tummana näkyvä aita on jo kiinnitettyä aitaa. Enää kuutisen metriä jäljellä, niin sitten on vasemman puolen aita kunnossa. Aidata vähän etuoikealle päin on kaivamani ankkalammikko. Sen yllä on vihreä nailonverkkokangas estämässä roskien ja kypsyvien mangojen putomainen lammikkoon.  Aidan ja lammikon välissä on vielä lammikon tyhjennykseen käytettävä pumppu, mutta se ei näy tässä kuvassa.  Tässä kuvassa ei näy myöskään se, miten ankkojen aitaus jatkuu kapeana aidan viertä  alas päin. Ankkojen aitauksen takana on avokomposti eli valtava kasa palmunrunkoja ja lehviä sekä muuta puutarhajätettä. Olen peittänyt sen hakkeella ja mullalla sekä istuttanut sen päälle vielä muualta puutarhasta kaivamiani ruoho ja rikkaruohotukkoja.  Siksi kasa näyttää noin vihreältä  Kasa ei kuulu ankkatarhaan vaan sen takana olevaan kanatarhaan, jota olen nyt 20.-22.10 viikonloppuna rakennellut. Minulla oli perjantai lomapäivä anopin kylääntulon kunniaksi.  Tuon kanatarhan kompostikasan ja lammikon välissä on vielä suomuinen palmunrunko. Sen kylkeen olen istuttanut orkideaa. Se kasvaa hyvin hitaasti. Ehkä paikka on liian varjoisa. Ankka- ja kanatarhan yläpuolelle nimittäin levittäytyy valtava mangopuu. Sen runko on tuolla vasemmalla naapurin puolella, mutta suurin osa oksista on meidän puolellamme.
 
Lammikosta oikealle on muovinen musta kompostilaatikko ja sen edessä ankkatarhan sisäänkäynti, joka on rakennettu kahdesta pystyyn nostetusta lasten leikkikehän laidasta. Nuo kehän osat ovat kulkeneet mukanamme Townsvillestä saakka, jossa ostimme ne noin 3 vuotta sitten pihakirppikseltä.

Sisäänkäynniltä tarhalle mentäessä oikealla on tuo peltikattoinen rakennus. Se on alunperin papukaijahäkki, mutta toimii nyt ankkojen ja myöhemmin myös kanojen yömajana. Se on nimittäin tehty kokonaan 10 x 10 mm verkosta, josta vain hyvin pieni käärme pääsee läpi.  Ankkojen sisäänkäynti on ankkatarhan puolella ja kanojen kanatarhan. Koppi on jaettu osastoihin niin etteivät ankat ja kanat pääse toistensa puolelle. Muistamme vielä Woodstockista, miten Elvis oli niin hurjana kanojen kimpussa, että nokki yhdeltä toisen silmän sokeaksi. Ei se vihainen niille ollut vaan halusi pelkästään lisääntyä niiden kanssa.  Eivät ilmeisesti sovi ankat ja kanat fyysisesti yhteen tuossa mielessä.  Lintukopin oikealla sivustalla on ihmisen mentävä sisäänkäynti, kun taas pieni kanojen luukku on sen takana. Kanatarhan sisäänkäynti on heti lintuhäkin takana. Kopin katolla näkyykin kanatarhan ovi, jota olen juuri värkkäämässä. Se odottelee  enää vain saranoita ja hakaa.

Häkistä oikealle alkaa maisemointiprojektini. Osa palmuista oli myrskyn kaatamia ja osa minun. Jäljelle jääneet kannot, varmasti 20 - 30 ohutta, yritän kaivaa juurineen maasta.  Aion siirtää nykyisen maan alueen reunoille niin, että keskelle syntyy suuri kuoppa. Tuon kuopan aion sitten täyttää kompostilla, hakkeella ja muulla täytemaaksi sopivalla.  Lopputuloksena olisi nykyistä hieman korkeampi kumpu, jolla kasvaisi kookkaita bambuja. Palmuja en viitsi istuttaa, koska niitä on tontilla ympäristössä jo riittämiin, jopa liikaa.  Bambut kasvavat varsin nopeasti, joten, jos kaikki menee hyvin, on takanaapuria vastaan näkösuojaa jo vuoden kuluttua, viimeistään kahden. 

Nyt jälkeen päin hoksasin, että tästä samasta paikasta on vähän vanhempi kuva tuolla elokuun 2006 merkinnöissä, tämä. Kuvia vertailemalla näkyy ainakin se, miten rankalla kädellä on tuhonnut kasvillisuutta. Osan toki olen vain siirtänyt muualle.  Puutarhan tonkiminen ei ole kovin helppoa, sillä maa on kovaa savimaata. On täytynyt käyttää kemikaalia saven pilkkomiseen ennen kaivamista. Tuo täkäläinen "Gypsum" linee kipsiä eli kalsiumsulfaattia. Sitä on tullut levitettyä puutarhaan jo kymmenkunta kiloa.

Kuvasta jos vielä kerrotaan. Vasemmalla ankkalammikon edessä on pieni kosteikko, jonne johdan osan lammikon tyhjennysvesistä. Siihen on tarkoitus istuttaa banaanipuu tai kaksi heti kun sellainen mukava löytyy, sellainen, joka tuottaa pieniä ja makeita banaaneja.  Ja kun tuolta kohdalta lähdetään suoraan rinnettä alas pain tullaan talon päätyyn, toimistohuoneen ikkunan taakse, varastokopin eteen.



Otin vielä kuvan tuolta ankkalammikon takaa talolle päin.    Tämä on otettu siis tuon kompostikasan viereltä kanatarhan puolelta.  Siinä nyt näkyy ainakin tuo risuaita vähän paremmin, ja se, mitä aita oli ennen risupeiton saamista.  Ja näkyy myös tuo kapea käytävä, jota pitkin ankat pääsevät etupihan aidalle saakka. Ajattelin tehdä tuosta käytävästä vihreän tunnelin, jota pitkin myös kissat pääsisivät etupihalta ankka- ja kanatarhalle koirien häiritsemättä.  Nykyäänhän vain Misu uskaltaa oleskella takapihalla.





Tässä kuvassa Lolitha-kissa nukkuu toimistohuoneessa tietokoneeni näytön päällä. Minulla on vielä molemmissa koneissa vanha jättiläiskokoinen putkinäyttö. Niitä kun saa nykyään melkein ilmaiseksi käytettynä. Ehkä vuoden-parin sisällä siirryn minäkin litteiden näyttöjen aikakauteen. Lolithalla tosin saattaisi olla siihen valittamista: putkinäyttö kun lämmittää mukavasti, mitä litteä ei tee.  Vaikka tropiikissa ollaankin, kissat silti etsivät lämpimiä paikkoja. Joskus ne kyllä myös läähättävät ja etsivät viileää. Niin, monikos teistä on kuullut ja nähnyt kissan tai kanan läähättävän?  Minä olen. Taitaa siitä olla videotakin. Laitan joskus, jos muistan.

Pelko Lolithan reaktioista sukulaisvierailun suhteen oli aiheeton. Lolitha vain vierastaa heitä, mutta ei ole kauhuissaan niin kuin viime kerralla. Lukitsimme hänet toimistohuoneeseen runsaaksi vuorokaudeksi. Sinä aikana Nancyn sisko kävi huoneessa, ja Lolitha pyrki hänen syliinsä.





Nyt 23.10. pyöräilin töihin ja takaisin. Kyllä se neljän kuukauden tauko pyöräilyssä tuntuu. Olen kuvitellut, että laipioiminen ja kuokkiminen puutarhassa kävisivät kuntoilusta, mutta eivätpä näytä pyöräilyä korvaavan. Niin raskaalta se polkeminen jaloissa tuntui varsinkin aamulla. Vai olisikohan vain ollut rasvan puutetta ketjuissa? Joka tapauksessa tällaisia maisemia on matkan varrella. Meidän talomme jää vähän kuvan keskiosan oikealle puolelle, puiden ja joen taakse. Tästä on sinne noin kaksi kilometriä linnuntietä. Hyvin haikea se on tuosta ohi kulkea. Maalaiselämä kun on niin lähellä, mutta silti niin kaukana.  Mukava kuitenkin, että maalaismaisema on matkan varrella.  Lehmiä ei ikävä kyllä ole näkynyt, mutta kukko siellä on. Sen kiekunaa kuulen aamuisin viiden jälkeen kun olen koirien kanssa kävelyllä.

Herään tosiaankin aamulla neljältä (7-8 tunnin unten jälkeen) ja lähden koirien kanssa lenkille. Kävelemme sellaisen tunnin-puolentoista mittaisen lenkin läheisessä puistossa eli aukolla, jolla on se pieni keinotekoinen järvi ja sen ympärillä lenkkirata. Siellä näkee suhteellisen hyvin, koska tähdet ja kuu pääsevät valaisemaan hyvin. Myös talojen valot näkyvät, mutta aika kaukaa onneksi. Annan koirien juosta vapaana, koska muita ei ole niin aikaisin liikenteessä.  Lähtiessämme on Misu melkein aina saattamassa meitä pienen matkaa. Se nukkuu jossain makuuhuoneemme lähettyvillä ja ilmestyy paikalle kun teen lähtöä lenkille. Joskus viikonloppuisin kun nukun myöhempään, sekä Misu että Kitti tulevat katsomaan, mikä minun on kun en ole jo noussut.

Parin viikon ajan lokakuun alussa Misu seurasi meitä koko matkan puistoon ja vieläpä teki kanssamme lenkin järven ympäri. Minä en voinut pitää sauvoineni normaalia vauhtia vaan piti aina pysähdellä ja odottaa Misua. Jos en odottanut, alkoi takaa kuulua surkea vollotus niin, että koiratkin kääntyivät ihmeissään katsomaan siihen suuntaan. Ja miten tyytyväinen kissa kehrää jaloissa kun hänet on taas liitetty laumaan. Niin, kissahan ei ole mikään laumaeläin sikäli kuin biologian oppikirjoja on uskominen. Mutta meidän Misuhan onkin puoliksi koira: se tulee paremmin toimeen koirien kuin kissojen kanssa.  Muut kissat eivät nimittäin pidä siitä, etttä Misu tulee lähelle vaan sähisevät sille. Näin on ollut ihan siitä asti kun me  toimme  hänet kotiin Woodstockin kaatopaikalta kaksi ja puoli vuotta sitten.

Puiston reunalta kotiin on noin puoli kilometriä. Siinä pitää ylittää aika iso tie, jolla kulkee jokunen auto jopa näin aikaisin aamulla. Muutaman kerran Misu asettautui keskelle tietä nuolemaan itseään eikä väistänyt vaikka auto oli tulossa. Kun hätistelin sitä tiehensä, se tietysti lähti, mutta kuin minua härnätäkseen juoksi tien yli auton edestä. Niimpä sitten päätinkin juosta alkumatkan niin että Misu ei pääse seuraamaan vaan jää noin 50 metrin päähän pusikkoon odottamaan meitä. Sieltä se tullessamme säntää tielle ja heittäytyy pötkölleen eteemme vaatimaan huomiota kuten kuvasta näkyy.



Usein olen huolissani kissoista. Ne kun kulkevat vapaasti teillä ja naapurien pihoilla. Aluksi meillä oli tarkoitus jopa rakentaa kissa-aitaus pihalle, mutta luovuimme ajatuksesta. Sen sijaan aiomme aidata myös etupihan ja laittaa myös portin. Näin olisi tarkoitus pikku hiljaa vaikeuttaa kissojen pääsyä pois tontilta. Toivottavasti ehditään tehdä jotakin ennen kuin mitään sattuu. Aidan rakennus  kun etenee yhtä hitaasti kuin muutkin ulkopuolisella teetettävät hommat. Nyt kuuman rakennus- ja remonttibuumin aikana vain ei ole helppo saada edes aidan tekijää.



Nyt elokuun loppupäivinä tätä kirjoittaessani en halua jatkaa jännittävää asunnonmetsästystarinaa vaan menen suoraan lopputulokseen. Olemme muuttaneet alla olevan kartan vihreästä pisteestä sen punaiseen pisteeseen. Linnuntietä mitaten matka näyttäisi olevan vain kuusi-seitsemän kilometriä, autolla tai pyörällä ajaen yksitoista. kaupungin keskusta on tuolla oikealla alhaalla. Siellä ovat meidän molempien työpaikat. Alueet punaisen pisteen oikealla puolella ovat alankoa, lähinnä sokeriruokopeltoja.  Näin lähellä kaupunkia ei ole laajoilla alueille asutusta siksi, että osa maista on meren pinnan alapuolella ja osa taas sitten suojeltua sademetsäistä vuoristoa. Suurin piirtein tuon punaisen ympyrän kautta menevän pystyviivan vasemmalla puolella alkaa vuoristo, Tablelands-niminen ylänkö, joka jatkuu kymmeniä kilometrejä, ellei pari sataakin sisämaahan. Tuo keltainen piste, Kurandan vuoristokylä olisi minulla ollut se haaveiden asuinpaikka. Siellä olisi vielä löytynyt isohkoja, vähintään puolen hehtaarin kokoisia tontteja kohtuuhintaan. Ongelmaksi olisi kuitenkin muodostonut sieltä kulkeminen: tie on suhteellisen kapea ja mutkainen vuoristotie, jolla sattuu aika paljon onnettomuuksia.



Kompromissina työn haasteille jäimme siis kaupunkiin, ihan sen pohjoisreunalle, tai koilliskulmalle. Alueemme nimi on Caravonica. Hyvin lähellä taloamme on pieni järvi, oikeastaan joen laajentuma nimeltään Lake Placid. Melkein takapihaltamme alkaa kansallispuisto nimeltään Barron gorge. Se on vuoristoista sademetsää, komeimpana elementtinä vuorilta alas laskeutuva Barron-joki syvine kanjoneineen. 



Tässä kuvassa ollaan jätetty idyllinen pieni hippikylä, Machans Beach, selän taakse ja ollaan menossa Kapteeni Cookin valtatien alitse kohti tuota punaista pistettä. Oikeastaan se punainen piste jäisi vähän etuvasemmalle. Suoraan edessä näkyykin vuorilla pylväitä. Ne ovat kaapelirata eli "köysirata" Kurandaan. Köysirata on yksi alueen turistipyydyksistä. Liki tunnin mittainen seikkailu kaapelivaunulla yli vuorten ja sademetsien. Meiltä on pari kilometriä vaunujen lähtöpaikalle, Tjapukai-nimiseen alkuasukasmuseoon. Hieman lähemäpä meitä ylhäällä vuoristossa kulkee rautatie Cairnsista Kurandaan. Sillä ei ole varsinaista reittiliikennettä vaan sillä kulkee pelkästään turistijuna aamulla Kurandaan ja iltapäivällä takaisin. Alunperin, 1800-luvun loppupuolella, rata on tietysti rakennettu muuta kuin tursimia varten. Rataan kuuluu 15 käsin kaivettua tunnelia ja 37 siltaa. Rata kulkee parhaimmillaan yli 320 metrin korkeudussa. Se taitaa olla juuri meidän kohdalla, sillä me tosiaankin saatamme kuulla junan kulkevan  taivaalla. 

Kerrottakoon tästä kuvan tiestä. Se on pyörätie, oikeastaan pätkä pyörätietä, joka alkaa yhtäkkiä keskellä tienpiennarta ja päättyy lähes yhtäkkiä. Tuttavani kertoi, että se rakennettiin joskus 1980-luvulla yliopisto-opiskelijoita varten. James Cook -yliopiston Cairnsin sivupiste kun on tuosta kuvan paikasta kolmisen kilometriä oikealle. Mainittakoon, että pyörätien oikealla puolella näkyvä mitta-asteikolla varustettu pylväs on tulvia varten. Tuo ylhäällä sillalla menevä valtatie on usein poikki sadekauden aikaan.



Pyörätie jäi sitten hunningolle muka käytön puutteen takia. Ihmettelen vain, miten joku on kuvitellut sitä käytettävän kun sillä ei ole alkua ja loppua. Täällä uuden asunnon lähettyvillä on muitakin paikkoja, joissa kulkee puoliksi tai alkuunsa rakennettu kevyen liikenteen väylä, joka on sitten jäänyt oman onnensa nojaan. Suomen kaupungeissa, minun kohdallani Oulussa, Jyväskylässä ja Espoossa, ja Helsingissäkin, sai tottua vähän liian hyvälle noiden keveyn liikenteen väylien suhteen. Täällä niitä ei juurikaan ole, ja jos on, ei niitä käytetä tarpeeksi. Haaveilen edelleenkin siitä, että joku rakentaisi loppuun meidän asuinalueeltamme kohti keskustaa lähtevän reitin. Sielläkin on joskus tehty pohjustustöitä ajamalla hiekkaa ja kiviä. Kesken on työ jäänyt niin, ettei reittiä voi käyttää kuin osittain. Pyöräillessäni joskus töihin aloitan ajamalla asuinalueemme halki vanhalle sillalle, jota pitkin ylitän joen. Sitten käännyn joen suuntaisesti vasemmalle ja seuraan pientä hiekkaista polkua valtatien ali. Sitten tulenkin sokeriruokopeltojen laitaan, josta tässä kuva.



Talomme jää pari kilometriä etuoikealle, ja työpaikkani keskustassa etuvasemmalle. Raiteet ovat sokeriuo'on kuljettamista varten. Maanviljelijöillä on pieniä junia, joilla he ruokoa kuskaavat. Kuvaajan selän takana on maatilan laitumet, joilla voi nähdä hevosia ja lehmiä. Jostain täältä päin voin aamulenkin aikana, viiden-kuuden välillä aamulla  kuulla kukon laulavan. Periaatteessa kukon pito on kiellettyä kaupungin alueella. Me emme kuitenkaan uskalla sellaista takapihalle hankkia vaikka mieli tekisikin.



Työmatkasta suurin osa on rauhallista maalaismaisemaa tai omakotialuetta. Vain pari viimeistä kilometriä on ruuhkaista valtatietä. Työpaikkani sijaitsee kuvasta vasemmalle jäävässä kaksikerroksisessa toimistotalossa. Nancyn työpaikka on parin kilometrin päässä tästä tuolla etuoikealla. Siellä on myös kaupungin keskusta.



Tässä kuvassa ollaan palaamassa vanhalta sillalta asuinalueellemme. Joki jää puiden taakse vasemmalle. Uusi tie menee tuolla ylhäällä. Tämä on vanha tie, jota käytetään kevyen liikenteen väylänä. Edessä ovat Lake Placid, vuoret ja sademetsä. Talot ovat etuoikealla. Olimme käyneet täällä päin ajelemassa noin vuotta aikaisemmin juuri muutettuamme Cairnsiin. Tarkoitus oli ollut käydä Placid-järvessä uimassa, mutta siitä ei tullut mitään, koska koirien vienti järven rantaan oli kielletty. Siksi olimmekin uineet joessa vähän kauempana. Nyt toukokuun viimeisinä päivinä 2006 olimme nähneet lehdessä ja internetissä ilmoituksen täällä myytävästä asunnsta, joka jollain tavalla tyydytti meitä. Ei se missään tapauksessa unelma ollut vaan enemmänkin kompromissi. Ihan samalla tavalla kompromissi kuin koko kaupungissa asuminen ainakin minulle.



Me siis tulimme uudestaan katsomaan taloa ja samalla koko aluetta. Kävimme taas joessa uimassa. Tämä uimapaikka on noin kilometrin päässä talosta kuten on se järvikin. Vesi on puhdasta ja viileää, se kun laskeutuu alas vuorilta. Minä istuskelin pitkän aikaa vesiputouksen alla ja annoin sen hieroa niskojani.    



Samana sunnuntaina Nancyn vielä nukkuessa olin pyöräillyt tänne yksikseni testailemaan pyöräilyreittejä. Näin ihmisten ulkoiluttavan koiriaan tällä kentällä noin 500 metrin päässä talokandidaatistamme. Kentällä on pari keinotekoista lampea, joiden rannoilla näkyi pikkupoikia kalastamassa. Eihän tämä Machans beachin saarelle veroja vedä eikä tästä pääse sademetsään tai pelloille kävelemään mutta .. kompromissi jälleen, parempi kuin ihan suljettu lähiö kuitenkin.  Sitä paitsi jos aion pyöräillä täältä töihin, tuo 15 kilometrin matka kestää tunnin verran, ei minulle jää aamulla niin paljoa aikaa lenkkeilyyn koirien kanssa. Nämä alueet ovat tyydyttävät noin tunnin mittaisen sauvakävelylenkin tekemiseen. Lammen ympäri kun kiemurtelee sopiva polku. Sen voi tarvittaessa kiertää parikin kertaa. Sitten lenkkejä tehdessäni huomasin, että parempi on lähteä jo puolen kierroksen jälkeen joen rantaan. Siellä on koirille enemmän haisteltavaa ja jopa jahdattavaa. Ainakin pieniä pussimäyriä kuuluu pusikoissa liikkuvan. Ne ovat huomattavasti kengurua pienempiä, lähinnä kait rotan kokoisia, mutta siitä huolimatta tömistävät varsin kuuluvasti takajaloillaan paetessaan. Myöskin yölintuja on aika tavalla liikkeellä aamulenkkimme aikaan neljän ja kuuden välillä. Luotan siihen, että koirat eivät tee niillekään mitään kunhan vain jahtaavat.



Tuonne vuorten sademetsäalueille, kansallispuistoon ei koiria saa viedä. Eikä sinne kovin läheltä vie edes kulkuväyliä  Barron-joen voimalaitokselle kulkee tie. Olen siellä pari kertaa käynyt kävelemässä, mutta en pidä sitä oikein turvallisena kulkea aamuhämärissä kapean tien laitaa. Siellä kun kulkee jonkin verran autoja jopa siihen aikaan. Muutama on myös pysähdyksissä: turistit yöpyvät niissä.  Tuossa kuvassa yllä on nykyinen kotikatumme Carramar crescent. Se on osa Caravonican lähiötä, melkein Lake Placid-nimisen rajalla tosin. Kuten jo sanoin alue on enemmänkin tavallinen lähiö verrattuna edelliseen asuinpaikkaamme. Talot ovat uudempia, kalliimpia, pihat siistimpiä ja persoonattomampia. Kulkiessa tapaa enemmän ihmisiä, jotka eivät tervehdi vastaantulijaa. Tosin tutustumisretkien aikana myös törmättiin useisiin ystävällisiin ihmisiin, jotka mielellään vastasivat kysymyksiimme. Vaikka jonkin verran kyseltiin, vertailtiin ja otettiin selvää ennen muuttamista ja ostotarjouksen tekemistä, toimimme kuitenkin ehkä vähän liian nopeasti paineen alla. Oltiin niin pitkään odotettu omaan pääsemistä, ja hinnat näyttivät koko ajan nousevan, että oli pakko valita kiireesti jotakin.   Ei nyt sentään mitä tahansa, mutta jotakin meille mieleistä, mutta kuitenkin hieman entistä kauempana unelmasta.



Talo ei ole kadun päässä eikä tontti rajoitu metsään vaan kolmelta puolelta naapuriin. Tontti on 800 neliömetrin rinnetontti. Talo on vajaa 20 vuotta vanha peltikattoinen tiilitalo, siisti ja vastikään maalattu sekä sisältä että ulkoa. Ei olla Australiassa asuttu koskaan näin pienessä talossa. Kaikki huoneet ovat hyvin pieniä. Myöhemmin hankalimmaksi osoittautui keittiön pienuus. Asialle on kuitenkin päätetty tehdä jotain. Lisäksi tilojen pienuutta helpottaa se, että on suojaisa ja katettu terassi. Sinne voi siirtää ainakin ruokailutilan ja myös ison osan säilytystiloista.



Me siis kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran lauantaina, ja sitten uudelleen sunnuntaina, jolloin teimmekin siitä heti ostotarjouksen. Seurasimme lainanvälittäjän neuvoa ja teimme tarjouksen ennen kuntokartoituksen tekemistä. Hänen mukaansa tarjouksen saattoi aina peruttaa, jos kartoituksessa ilmenee jotakin. Nyt jälkeen päin olemme oppineet, että asia ei ole näin, varsinkin kun hän perusteli sitä niin, että jättämällä tarkastukset pankin maksettavaksi säästämme rahaa. Kantapään kautta opimme sen, että kerran allekirjoitettu tarjous on käytännössä sitova varsinkin jos käy niin kuin meille, että toisen osapuolen asianajaja on taitava ja meidän pelkkä vätys. Tarkastuksissa ilmeni, että täälläkin on termiittejä, tosin ei itse talossa vaan puutarhassa liian lähellä taloa. Olisimme halunneet myyjän huolehtivan asiasta sekä parista muusta pikkujutusta. Niin emme voineet tehdä, koska asianajajamme ei sitä puolestamme tehnyt vaan töpeksi siinä pahemman kerran. Hän oli jättänyt kirjeeni huomiotta ja viestinyt vastapuolelle, että meillä ei ole mistään huomautettavaa. Se oli tietysti lain vastaista, mutta meillä ei ollut intoa palkata toista lakimiestä tappelemaan asiasta. Se prosessi olisi ketänyt vähintään vuoden ja olisi saattanut päättyä miten tahansa. Kysymys kuitenkin oli vain noin tuhannen euron toimenpiteistä eli kasvien ja puun juurten poistamisesta talon seinustoilta sekä mahdollisesti seinänvierien myrkytyksestä. Niinpä me annoimme olla ja toivoimme, että meitä ei vedettäisi  nenästä tämän enempää.



Siistihän talon oli sekä sisältä että ulkoa. Sen mukana tuli melkein kaikki tarvittava irtaimisto kuten nämä tässä näkyvät. Vasemman kuvan reunassa oleva lämminvesivaraaja tietysti kuului kiinteistöön. Terassilla olevat pyykinpesukone ja kuivuri tulivat myös talon mukana.



Samoin kodinkoneita, huonekaluja. Akvaarion me sitten otimmekin käyttöön. Ostimme siihen kaloja ja vesikasveja. Tuon sisisen seinän takana on keittiö.



Keittiö on pieni ja epäkäytännöllinen. Remonttisuunnitelmiin kuuluvatkin uudet kaapit.



Ajattelimme myöskin laajentaa keittiötä. Kellon alle olemme suunnitelleet kaappeja, samoin tuohon terassille vievän lasioven edustalle seinän viereen. Ennen siinä oli ruokapöytä, mutta me emme oikeastaan sellaista tarvitse. Me kun  syömme yleensä ulkona tai sohvalla istuen. Takaterasilla on iso pöytä tuoleineen ja etuterassillakin pieni kahden istuttava pöytä.



Taloon kuului myös vanha peräkärry. Se oli niin ruosteessa, ettemme viitsineet ottaa sitä käyttöön - etenkin kun autossamme ei ole vetokoukkua. Minun villeissä haaveissani kärryn päälle olisi voinut asentaa liikuteltavan saunan. Sen olisi sitten voinut kärrätä joen rantaan ja ottaa löylyt ennen uimista. Minulla on suunnitelmia ja ideoita  enemmän kuin rahkeita niiden toteuttamiseen. Siksi peräkärry mieluummin myytiin.



Tässä pieni etuterassi. Sillä juon yleensä aamukahvini katsellen auringon nousua ja kuunnellen lintujen laulua. Nuo istutukset tuossa ikkunan alla, jättimäinen viuhkapalmu mukaan lukien, olivat poistettavien listalla. Talon lähellä kun ei saisi pitää mitään termittejä houkuttelevaa. Niinpä nämä sitten elokuussa poistettiinkin. Asiaa hoitamaan piti palkata puunkaatja sekä kannonpoistaja. Kallista lystiä molemmat. 



Etupihan ympärille haluamme aidan sekä tuohon ajotielle portin. Näin kissoillakin olisi vähän turvallisempaa.



Kesti jonkin aikaa saada makuuhuoneen ikkunaan kunnollinen kissanluukku. Kaupoissa ei ollut tarjolla kuin muovisia, kovaläppäisiä malleja. Sellaiseen oli Lolitha Woodstockissa asuessamme jumiuttanut tassunsa, joten emme halunneetkaan sellaista. Halusimme mieluummin pehmeäläppäisen ja metallisen luukun. Sellaisen löysin internetistä. Siinä on irrotettava läppä. Hoksasin sitten kohta korvata läpän hyttysverkkohapsuilla niin kuin  meillä oli ollut entisissäkin, omatekoisissa kissanluukuissa. Ratkaisu on varsin hyvä. Kitti-kissakin viihtyy mainiosti pihalla nykyään. Lolitha sen sijaan ei enää asustele naapurissa vaan viihtyy hyvin kotona.



Takapiha on hyvin aidattu. Lisäksi se on maisemoitu taloa korkeammalle. Takanaapuri tosin on vieläkin korkeammalla, mutta välissämme on aita. Aidan molemmin puolin on aika tiiheä palmukasvusto. Kookospalmuja on viitisen kappaletta.



Tässä katolta otettu kuva takapihalle. Lintuhäkin kohdalla on kasvustossa aukko. Siihen olen ajatellut istuttaa jotain isoja puita, ehkä bambua.



Lintuhäkki toimii ankkojen kotina. Ne ajetaan sinne yöksi, sillä seudulla liikkuu pyyttoneita. Päivisin ankat saavat kuljeskella melko vapaasti pihalla. Aloitin elokuussa lammikon tekemisen niitä varten.



Koirat ovat aidattuna takapihalle - pois kissojen näkyvistä. Ainoastaan Misu tulee vapaaehtoisesti viettämään aikaa niiden kanssa. Niiden lempipaikka on varjoisalla terassilla. Bluey on viime aikoina kärsinyt pahoista korvatulehduksista. Niitä on hoidettu aluksi antibiooteilla ja lopulta siklosporiinilla. Syyksi on epäilty sekä atooppista ihottumaa että pseudomonas-bakteeria.



Etupihaa makuuhuoneen ikkunan takana. Purkkeihin on istutettu puutarhasta ylös  kaivettuja kasveja. Naapuria vasten olisi tarkoitus rakentaa kunnon aita. Aluksi naapuri jopa lupautui maksamaan siitä puolet, niin kuin tapana yleensä on. Myöhemmin hän kuitenkin perui puheensa. Olen kuitenkin jo oppinut sen, ettei täällä miehen sana paina yhtään mitään. 



Tämäkin palmurykelmä on jo mennyttä. Niitä oli aivan liikaa joka paikassa. Mieluummin haluaisin hedelmäpuita kuin niitä, tai sitten luonnonpuita. Palmuhan ei kuulu Australian alkuperäiseen luontoon.



Kuva edellisestä asunnostamme paria päivää ennen pois muuttoa. Järjestimme pihakirppiksen, jossa myimme ylimääräiset tavart. Nythän me olimme saaneet runsaasti irtaimistoa talon mukana, joten ylimääräistä oli tullut paljon lisää.





< Elokuu | Koko lokakuu | Marraskuu >