• Ennen häitä: koira puri ja minua petettiin (2.3.2018 myös videota)
• Ukkomies 4.3.2018  (Kieku) 
• Suurkaupungissa 10.3.2018  ( Kieku )
• Matkalla, lomalla 11.3.2018 (Kieku ) 
• Sikaa tapetaan - haluatko nähdä?  16.3. (kieku) 
• Aamulla sateen jälkeen (22.3.) (kieku)
• Lauantai-illan muumaa (24.3.) (kieku) 
• Neljä vuodenaikaa ja rahaa (25.3.) (kieku) 
• Aamulla koirakävelyllä (27.3.) (Kieku) Katso video artikkelin lopussa. 

Häät Vietnamissa

Häistä tuli jauhettua jo aika paljon helmikuussa. Ja maaliskuussa ne sitten pidettiin. Niistä näkyy runsaastiv videota noissa linkeissä yllä.  Ja tässä ihan oma sivunsa niiden videoille ja kuville.  
Se oli ohi eikä takaisin ollut järkeä haikailla, joten uutta piti etsiä. yrityksiä oli kuuden vuoden aikana  useita, mutta eivät ne onnistuneet.  Eikä tämäkään kuin rasvarttu mennyt vaan minun on täytynyt tehdä töitä suhteen eteen - tai oman itseni, oman asenteeni.  Uskoon kuitenkin mahdollisuuteeni luoda näillä eväillä jotain uutta, uutta parasta aikaa, ei samanlaista kuin entinen, vaan uudenlaista.
 
Joka tapauksessa, kun toukokuussa 2017 palasin Ukrainan ja Suomen-reissulta, lupasin kumppanilleni että häät pidetään seuraavan kuukalenterin mukaisen Uuden Vuoden alussa. Kiinalainen Uusi Vuosi, tet Vietnbamissa, sen ajankohta vaihtelee verrattuna viralliseen aurinkokalenterin mukaiseen vuodenkiertoon.
    Ajattelin, että siirtämällä häitä näin "kauas" antaisin ajalle mahdollisuuden näyttää ja itselleni löytää jonkin pakotien ja ulospääsyn kammottavasti sitoutumisesta. Kyllä, kuten joulukuussa kerroin, minua on vaivannut paikaaleni jäämisen pelko ja sitoutumiskammo. Niitä vastaan olen yrittänyt taistella ja toistaiseksi taidan olla selättänyt ne,  ainakin osittain....
 
En siis lähtenyt pakoon tammikuussakaan kun olin matkustanut Thaimaahan. Sen sijaan luonnonmukaisen rakentamisen kurssi antoi minulle uutta pontta ja toivoa, uuden unelman: bambumaja, savimaja, olkimaja, jonka pystyisin rakentamaan pienellä budjetilla.
   
Yksi konkreettinen asia olivat auringonkukat, joita istutin häitämme varten. Ne olivat häiden aikaan melkein kaikki parhaassa kukassa, ja ne olivat vielä niin matalia, etteivät peittyneet pihalle pysytettyjen katosten reunojen taakse.

 

Tuossa niitä näkyy oikealla. Ehkä kukaan muu ei niihin paljoa kiinnittänyt huomiota, ne kun ovat täällä niin arkisia ja tavallisia, mutta minulle oli tärkeää, että sain edes jotain omaa juhlaan.
Ja käytettiinhän niitä sitten poseerauskuvissakin minun vaatimuksestani.

     Minulla ei ole sujuvaa yhteiskä kieltä kumppanini eikä hänen perheensä kanssa. Arkiset asiat sujuvat jotenkuten, välillä Google-kääntäjää ja kuvia käyttäen, mutta isommat periaatteelliset keskustelut vaativat tulkkia. Sellaista ei ole lähettyvillä saatavissa.  Olen jatkuvasti toivonut, että saisin englantia ja vietnamia osaavia kavereita käymään, jotta he voisivat auttaa minua kommunikoimaan perheen kanssa.  Tuo kommunikaation puute saattaa olla myös tekijä, jonka ansiosta olen jäänyt tänne. Kun en ole osannut selittää riittävän selkeästi, miksi lähden, on ollut pakko jäädä?
 
Tällainen tilaisuus sattui viime heinäkuussa, jolloin eräs nuori mies kävi meillä.  Olin tutustunut häneen jo vuoden 2014 toisella Vietnamin-matkallani. Hän osaa sen verran hyvin englantia, että toimi kielen opettajana pikkukaupungissa, josta on kotoisin: Kien Tuot. Kävin itsekin siellä hänen vieraanaan ja vierailevana opettajana elokuussa.  Thien auttoi minua keskustelemaan perheen kanssa. Keskutelimme myös häistä ja sovimme mielesätni, että perhe saa ostaa häihin lihaa ja kalaa, mutta eläimiä ei saa kasvattaa eikä tappaa niitä varten täällä takapihalla.
 
Tämä päätös rikottiin. Tammikuussa ollesani Thaimaassa takapihalle oli rakennettu sika-aitaus niin, ettei sitä helpolla näe. Se paljastui minulle helmikuun alussa sattumalta. Olin hyvin näreissäni moisesta petoksesta.
 

Varoitus, Video ei herkille!

    Murhatyön jälkeen sikaa tappaneet miehet: appiukko ja lankomiehet ja muutama muu aloittivat juopottelun samalla kun naiset alkoivat valmistamaan ruokaa häitä varten. Tämä oli se häiden ensimmäinen päivä, tajusin vasta nyt. Silloin ei tule vieraita vaan se vietetään perheen kesken häitä valmistellen. 
 
Paikalle tulivat ruokailukatosten, pöytien ja tuolien pystyttäjät.  Se oli yritys, joka hoiti häät melkein joka talossa. Täällä on ikärakenne hyvin nuorta, väkeä paljon ja hätiä melkein joka viikko.
 


Minä liukenin paikalta. Lähdein lähikaupunki Lai Vungiin viettämään aikaa siskoni kanssa. Hän oli tullut sinne muutamaa päivää aikaisemmin tyttärineen. He asuivat edullisessa hotellissa, liki kaupungin ainoassa.
  Vietimme paljon aikaa läheisessä kahvila-ravintolassa, jonka pitäjä osaa aika hyvin englantia. Tapasin myös kadulla pari englantia puhuvaa ihmistä. En olisi noita asioita kokenut ilman vieraitani.
 Samanalaisia, ihan uusia kokemuksia sain jo helmikuun lopulla kun vietin viertaitteni kanssa aikaa Saigonissa. Häiden jälkeenkin vielä tapahtui sama: löysin ihan uudenlaisia asioita Saigonin turistialueelta, pahamaineisen Bui Vien -kadun varrelta.


    Viikkoa ennen häitä Myy joutui koian puremaksi. Kolmea päivää ennen häitä, helmikuun viimeisen piäivän aamuna sama tapahtui minulle. Molemmissa tapauksissa oli kyse siitä, että Mimi-koira halusi tapella toisen poikakoiran kanssa: tai vain ärhennellä sille, ja meteli oli valmis kun toinen vastasi haasteeseen.   Molemmissa tapauksissa oli vastapuolena eri koira.  Minä tein sen virheen, että menin mukaan tappeluun: pidin Mimiä hihnassa lähellä jalkojani ja yritin ärisemällä ja huutamalla sekä kepillä huitomalla saada toisen koiran lähtemään tiehensä, tai Mimin sen luota. Sehän teki minusta yden tappelun osapuolen ja sain jossain vaiheessa hampaista nilkkaani. Sama taisi käydä Myylle aiemmin.   Minun tapauksessani purija oli Mimi, mutta en kertonut sitä kenellekään.
 

Seurasi käynti poliklinikalle. Lähin on noin seitsemän kilometrin päässä. Purijaksi syyttämäni koiran omistaja vei minut sinne moottoripyörällä ja Myy seurasi toisella, siskonsa ohjaamalla. Hän ei ollut omana puremapäivänään käynyt ottamassa rabies-rokotetta, joten olipa onni, että nyt hänellekin tarjoutui tekosyy sen ottamiseen.  Ilmeisesti hän sai puhuttua minut normaaliksi paikallsieksi potilaaksi, vai onko se seurausta siitä, että olen virallisestikin vieraana heidän talossaan ja heillä on vastuu minusta?  Joka tapuksessa noin kymmenellä eurolla saatiin molemmille rokotukset rabiesta vastaan:  Abhayrab on valmiste, joka sisältää passivoitua rabies-virusta.   Täällä ei koiria rokoteta rabiesta vastaan, joten pureman sattuessa rokotus täytyy antaa purruksi tuleelle ihmiselle.

 
Ensimmäinen pistos saadaan heti pureman tapahduttua, toinen kolmeantena päivänä, kolmas viikon kuluttua ja neljäs kuukauden, jotensakin niin. Sitten voi käydä vuoden välein saamassa yhden pistoksen vahvistukseksi.  Meillä siis on erityinen hääpäivän seremonia tiedossa: käydä yhdessä piikillä!
 

Piikin jälkeen jäin Lai Vungin kaupunkiin kävelemään siskoni kanssa.  Sama toitstui päivää ennen häitä kun oli käyty vahvistuspiikillä.

Käytiin basaarissa katselemassa hänelle ostettavia tuliaisia ja kotiinviemisiä.  Tiia-tyttö pysyi hotellissa ilmastoidussa huoneessa ja netin ulottuvissa.

Me sen sijaan kävimme syömässä hyvän kasvisaterian pienessä edullisessa lounaspaikassa, Noin 50 eurosentillä riisiä, kasviksia ja voimakkaasti myös natriumglutamaatilla maustettua ruokaa maistui myös siskolle, joka ei ole mitenkään kasvissyöjä.

    Lisää ruokaa meille tarjottiin kohta temppelissä, jonne kävelimme kahvilasta kuultuamme, että sen omistajan äiti on siellä vapaaehtoisena. Nyt äiti oli käymässä kahvilassa, mutta hänen oli määrä mennä sinne iltapäivällä.




Menimme ensin rakennuksen pihalle. Temppeli, tai pagoda, kuten täällä sanottaisiin, ei ihan muistuttanut buddhalaista temppeliä  Meitä tuli tervehtimään joukko valkoisiin puettuja naisia, ja kohta myös muutama mies.  Meidät vietiin jonkinlaiseen saliin, jossa oli lattialla tyynyjä polvistumista varten. Naisten puoli oli vasemmalla ja miesten oikealla.  Tyynyillä tehtiin liikesarja, johon kuului kumarruksia polvistuneena. Aivan samaa, mitä olin kokenut Indoensian Jakartassa ja Palembangissa kun vierailin netissä tapaamai Swannin luona. Swanni oli vegaani ja Iloista Buddhaa (Happy Buddha) palvovan Maitreya, Maitreija-liikkeen edustaja.  Hän on vegaani ja hän etsi itselleen miestä kasvissyöjien deittipalstalla. Minä olin siellä etsimässä naispuolista vegaanikumppania. Me löysimme toisemme, aloimme jutella ja kohta olimme ihastuneet ja päätimme mennä naimisiin.  Siitä se suhde yleensä Aasiassa alkaa: mennään naimisiin tai vakaasti aiotaan.  Matkustin Jakartaan elokuussa 2011 puolen vuoden nettituttavuuden jälkeen. Oli silmäleikkaus, tapahtui itsemurha ja kaikenlaista muuta. Rakkaus ei syttynyt eikä jatkunut. Kävin muutamia kertoja hänen kanssaan hänen kotitemppelissään ja siellä meno oli ihan samanlaista kuin täällä Kaodai-temppelissä Lai Vungissa.
 

Kaodaismi  (engl. Caodaism, ks. Wikipedia-arittkeli) on todellakin se eri uskontojen aineksia yhdistävä liike, jonka temppelissä vierailimme. Sen tiedon saaminen vaati kaverin ja Googlen käyttöä.  Liikkeellä on tällä seudulla aika vanhva kannatus.



Temppelikäynnin jälkeen minä sain autokyydin Saigoniin. Myyn veljen ystävällä on tilataksi, sellainen kahdeksan hengen pikkubussi, jolla hän kyyditsee ihmisiä maksusta.  Hänen kyydissään, n. 50 euron hintaan sisko ja tyttärensä pääsivät Saigonista tänne helmikuun 25. päivä. Nyt hän oli lähdössä hakemaan Suomesta saapuvia muita vieraita lentokentältä:  Juha-serkkuni, joka oli ollut myös ensimmäisisssä häissäni oli tulossa "valeserkun" eli hyvän kaverinsa kanssa.

Lähdimme matkaan iltapäivällä kahden maissa, koska lennon oli määrä saapua joskus 18 jälkeen. matkattuamme reilun tunnin, tuli viesti matkalaisilta Hong Kongin lentoasemalta.  He eivät saaneet paikkaa Hong kongista Saigoniin tulevaan Finnairin koneeseen, koska ne oli myyty jollekulle toiselle. Sellaistahan sattuu, mutta minulle ie ole koskaan sattunut.
 
Minulla oli useita tunteja aikaa Ho Chi Minh Cityssä. Olin Facebookin viestijärjestelmän kautta yhteydessä uusimpaan tuttavaani siellä: nuoreen naiseen, jonka olin tavannut permakulttuurifoorumilla. Hän oli vastannut postitukseeni, jossa kerroin suunnitelmistani puutarhan ja luonnonmukaisen rakentamisen suhteen.  Hän kertoi työskentelevänsä maatalouden parissa ja haaveilevensa paikasta, jossa voisi osallistua luonnonmukaiseen rakentamiseen ja puutarhanpitoon. Olimme keskustelleet jonkin verran ja nyt halusin tavata hänet ja kutsua myös häihin tulkiksi sukulaisilleni. Hän kun näyttää puhuvan hyvää englantia ja on äidinkieleltään vietnamilainen.

Tapasimme kasvisravintolassa ja juttelimme muutaman tunnin.  Hän ei kuitenkaan halunnut tulla häihin, mutta lupasi tulla myöhemmin käymään. Ei ole kuitenkaan vielä tätä kirjoittaessa tullut, enkä usko että tulee.

Vietnamisssa, niin kuin yleensäkin Aasiassa miehen ja naisen välinen ystävyyttä ilman mitään taka-ajatuksia pidetään lähes mahdottomana silloin kun toinen tai molemmat osapuolet eivät ole naimattomia. Minä tiedän tämän, mutta kuitenkin olen päättänyt olla sopeutumatta tähän täysin vaan haluan pitää myös joitakin naispuolisia ystävyyssuhteita.  Toki asia on paljon helpompi, jos tällä naispuolisella on kumppani eli siitä tulisi pariskuntien välistä ystävyyttä.

Puoen yön jälkeen oli lento laskeutunut ja vieraat lentoasemalla, jossa me kuskin kanssa odottelimme. Läpi yön ajoimme Lai Vungiin, jossa olimme vasta aamu neljältä. Minä lähdin pyöräilemään sieltä koti kotia, jossa olin vasta noin viiden aikoihin.  Minä en kestä nykyään valvomista vaan menen siitä aivan sekaisin. Ja vielä enemmän menin sekaisin nyt kun edessä olivat häät, joiden ohjelmast minulla ei vieläkään ollut tarkkaa kuvaa.


 

Juhlan oli määrä alkaa seitsemältä, jolloin olisi pitänyt lähettää hotellille moottoripyörät hakemaan vieraitani. Siellähän oli neljä ihmistä nukkumassa..  Puoli kahdeksalta herätessäni oli puhelmimessa heiltä ihmetteleivä viestejä.  Niinpä sitten jouduin patistamaan perhettä hoitamaan asian. Aluksi olin ajatellut, että haluan vegaanihäät tai vegehäät: pelkkää kasvisruokaa. Siihen kumppanikaan ei halunnut suostua. Hänen mielestään täkäläiset ihmiset eivät pidä kasvisruuasta vaan heidän täytyy saada lihaa.  Asian sulatteleminen ja hyväksyminen kesti kuukausia. Ensin opin luopumaan ajatuksesta, että ne olisivat minun hääni.  Eivät ne ole. Minulla on ollut jo yhdet hyvät häät enkä oikeastaan tarvitse toisia. Minulla on varaa antaa kumppanilleni hähnen ensimmäiset häänsä ja suurin piirtein sellaisina kuin hän ne haluaa. Niitä varten oli säästetty vuoden verran. Viitisen tuhatta euroa on häiden budjetti. Täkäläisittäin se on iso raha: monille yli vuoden palkka.  Minulle oli pitkään arvoitus se, mihin kaikkeen se raha menee.  Vähitellen sain selville, että suurin osa siitä menee morsiamen koruihin. Hänelle ostetaan kalliit korut, jotka pannaan hänen ylleen eli esitellään vieraille hääjuhlassa.

 

Ne olivat sellaiset kiiltkuvamaiset, värikkäät ja äänekkäät köyhän kansan prinsessahäät. Sellaiset, jotka hän halusi. Sellaiset, joissa näytetään kyläläisille ja sukulaisille: leveillään koruilla ja rahalla. Jälkeen päin kuulin, että oli veikattu, että kuinkahan paljon minä annan rahaa, myötäjäisiä morsiamen perheelle tai käteistä hänelle itselleen.  Kyllä ainakin kymmenen tuhatta dollaria olin kuulemma antanut.  Ja isoäitikin kuului odotelleen rahalahjoitusta.  Ennen häitä eräs täällä asuva ranskalainen kaverini kertoi, että hän oli ollut mukana häissä, jossa sulhanen oli lainannut isoja seteleitä paikalla olleelta ulkomaalaiselta, oli antanut ne hääseremonian aikana morsiamelle, ottanut häiden jälkeen takaisin ja antanut lainaajalle.
 
Pääosa ajastani kului siihen, kun jouduin olemaan kuvattavana morsiamen kanssa. Hän vaihtoi pukua muutaman kerran juhlan aikana ja niin minäkin halusin tehdä. Joistain kuvissa minulta roikkuu paita housuista. Täällä se ei ole niin tarkkaa. Ja minun paitanihan kaiken lisäksi kiristi mahan kohdalta.
     
Häiden jälkeen sisko ja tytär lähtivät Saigoniin viettämään pari päivää uima-altaalla ennen Suomeen lentoa.  Matkaan he lähtivät samanlaisella tila-autolla kuin olimme tulleetkin Saigonista. Samalla autolla lähtivät kahden päivän kuluttua myös miehet.
  Sitä ennen he viettivät paljon aikaa paikallisessa kahvilassa. Kahvilan pitäjä puhuu englantia ja olemme nyttemmin ystävystyneet häenn kanssaan.


  Ennen lähtöään he vierailivat meillä perheen luona myös ns. rääppäisissä runsaan alkoholilastin kera. Siellä juotiin myös minun tekemääni salmiakkivodkaa. Olin tuottanut häihini ison purkin turkinpippureita, sellaisen parin kilon tukkupakkauksen.  Niistä tein muutaman litran mustaa tököttiä, jota ainakin oppiukko jo lankomies suostuivat juomaan.
  Sikoja ei alueella ole varmaankaan kovin paljoa, koska se on islamilaisen väestön pääpaikka. Tosin muut kuin muslimit ovat ehkä kuitenkin enemmistönä alueella.    
Mutta toista olisi kun pääsisi kiipeämään vuorelle tai kalliolle.
Niin tehdäkseen täytyy ajaa autolla kolmisen tuntia länteen päin.
Me pysähdyimme matkalla tällaisessa paikassa, jossa oli puisto, kahviloita ja kävelyreittejä kallioiolle, myös kallion sisällä olevaan luolastoon. Luolissa ei ole minulle mitään kovin kiinnostavaa. Sein sijaan nouseminen yksin, erityisesti aamuvarhaisella olisi mieluisampaa.

Sam-vuori on tuon vuoren nimi. Sen rinteillä ja luolissa on paljon temppeleitä. Alueen väestö on Khmerejä,  niitä, joita on Kambodzassa enemmän. Myös etnisiä kiinalaisia on paljon.
  Ba Chucin verillöyly tapahtui huhtikuussa 1978.  Kamputsean punakhmerien armeija tunkeutui sosialistisen Vietnamin alueelle ja surmasi yli 3000 ihmistä tässä kylässä.  Se ei ollut ainoa rajaloukkaus ja väkivallanteko.  Se oli kuitenkin yksi suurimmista ja yksi syistä, jotka johtivat sotaan Kambodzan ja Vietnamin välillä.  Sota johti Kamputsean hallinnon vaihtumiseen, Pol Potin syrjäyttämiseen.  Vietnam valtasi Kamgodzan ja piti sitä hallussaan melkein koko 1980-luvun. Se jatkui sisällissotana, ja rauha solmittiin vasta 1991.
   
No, nyt oltiin turistimatkalla vuokra-autolla, palkatun kuljettajan kyydissä eikä ollut aikaa pysähtyä kovin pitkäksi aikaa.  Lisäksi ulkona oli kuuma kun alettiin lähestyä puoltpäivää.  Tietenkään sää ei saisi olla täälläkään este minkään asian tekemiselle, mutta joskus sitä vain ajattelee jäävänsä odottelemaan parempia ilmoja.

  Perhe otti meidät sydämellisesti vastaan yksinkertaisessa asumuksessaan: suurin piirtein samanlainen vanha pelti-lautahökkeli mitä meillä on asuntona täälläkin.
 

       
Tällainen vanha mörskä olisi minulle ihan riittävä asumus, kunhan siellä vain on sähköt ja netti sekä vettä. Kumppanin haaveissa on vähän modernimpi talo.

Päätettiin, että jätetään tuolle seudulle muuttaminen toistaiseksi. Sielä kun on todella pitkä matka kulkea mihinkään ilman omaa moottoripyörää tai autoa. Ja meistä kumpikaan ei pysty sellaisia ajamaan.  
Mutta eniten se on kiinni rahan puutteesta.  Olen varsin epämiellyttävässä tilanteessa. Olen aikanani päättänyt, etten havittele omistamista vaan elän melkein kuin kädestä suuhun säästämättä liikoja ja ottamatta myöskään lainaa, haalimatta liikaa omaisuutta.  Nyt kaikkeen tähän ovat suuret paineet. Raha ei tee ongellisesksi, muttei myöskään sen puutteessa kärvistely.   Minulla on vietnamilaisittain ihan kohtuulliset tulot, suomalaisittainkin hieman yli köyhyysrajan.  Paineet ovat kuitenkin kovat, koska minua yritetään asettaa rikkaan ulkomaalaisen rooliin.   Prosessi on vielä kesken, enkä tiedä, milloin siitä tulee valmista.   Istuivat iltapäivästä aamuyöhön näissä hotellinsa lähiseudun baareissa.   Minä yövyin lähiseudun kapselihostellissa ja välillä liityin heidän seuraansa.  Tavattiin jopa pari suomalaistyttöä, jotka olivat täällä reppereissulla. Heiltä sain hyvän vinkin vegaaniruuasta.  
Omistaja, brittiläinen mies on hyvin puhelias, sarkastisella huumorilla varustettu mies, joka varsin hyvin sopii stereotypiaan brittimiehestä.  Hän on vegaani ja laatinut ravintolaansa vegaanimenun. Hän valmistaa itse vegaanisia juustoja.
         

Puutarha

Murraya koenigii eli curry-puu, karipuu on ollut yksi susosikeistani siitä lähtien kun tutustuin siihen Singaporessa vuonna 2002.  Kasvatin sitä myös Australiassa puutarhassaniu, mutta ei se kerinnyt kasvaa kovin suureksi ennen kuin muutin pois. Ja monta istukasta taisi kuollakin.
 

Helmikuussa sain pistokkaan tuttavan kautta  Ananda Marga-järjestön joogaopettajalta.   Kävin hakemassa sen henkilökohtaisesti helmikuussa Saigonissa ollessani sillä aikaa kun sisareni tyttärineen nukkuivat. Toin kasvin kotiin, josssa se kuukauden jälkeen on edelleen hengissä, joskaan ei vielä kasvanut. Se onkin hidas juurtumaan uuteen paikkaan. Siihen, että kasvu lähtee kunnolla alkuun, saattaa mennä pari-kolmein vuotta.


Se kasvaa tuossa  yllä olevan kuvan paikassa ison puun ja tuon vihreän taimilokerikon välissä. Ruukku on istutettu multaan kahden nailonverkon välissä olevan kasvimaan reunaan, kanatarhan viereen. Se on melko varjoisa paikka, mitä karipuu vaatiikin.

Tuon vihreän verkon taakse olen siirtänyt kaikki lokeroissa olevat numeroidut taimet, koska ne ovat kasvaneet aika heikosti, tai suurin osa niistä. On ollut iltapäivisin niin kuuma, liian kuuma tomaateille ainakin. Mutta on siellä muutama tomaatintaimikin kituuttamassa. Papuja on paljon erilaisia, jopa härkäpapua.  Palkokasvithan ovat erinomaisia typen sitojia ja siten maan parantajia.
   
Minä vain odotan, että pääsisin rakentamaan puutarhaani, erakkomajaani, virittämään kompostiani.
Uskoni niiden totuetumiseen on taas alkanut horjumaan.


Olen taas kärvistellyt likaa täällä paskan hajussa ja likaisessa ympäristössä. Se masentaa välillä myös mieltä. Köyhyys ja yksinkertainen asuminen eivät minua sinänsä häritise, mutta  eläinten pito liian lähellä ja julmuus niitä kohtaan, piittaamttomuus ympäristöstä, takapihan likaaminen, niihin en vain voi tottua enkä takuulla haluakaan.
   

Koirat

Yksi mieltä painavista asioista ovat olleet koirat, oikeammin asanottuna muiden suhtautuminen niihin.  On tullut valituksia siitä, että kävelytän niitä vapaana. Siksi olen siirtänyt kävelyt aamulla vieläkin varhaisemmaksi: kävelemme yleensä neljästä viiteen.  Mimi on innokas kävelemään, mutta Kito haluaa usein kääntyä takaisin. Nyt tiedän miksi. 

Kun olen mennyt sen lähelle ja koskettanut sitä, huomaan, että sen sydän hakkaa ihan hillittömästi. Se pelkää!  Se pelkää pimeässä joko muiden koirien hyökkäystä tai liikeellä olevia pahoja miehiä, jotka varastavat koiria ja  pistävät ne lihoiksi, jotka sitten myyvät.  Muutamaa naapurin miestä Kito todellakin karttaa, enkä minäkään aisti mitään hyvää heistä. Haistaakohan Kito sen, että ne syövät koiran lihaa tai ne ovat tappaneen koiria? Luulen niin.
 

Mimi sen sijaan on rohkeaa poikaa milloin vain: yli-innokas, joskin sen verran seestynyt ja tottelevainen, että uskoo kun kiellän sitä menemästä muiden pihoille ja lähestymästä muita koiria. Yleensä se vain pitää pahaa ääntä, räksyttää kuten pikkukoirien tapana on.



Löytyy sieltä tämmöisiäkin saarekkeita: pieni joki  josta miehet pyytävät verkoillaan kalaa, ja jonka töyräillä kasvaa baanaania ja ruohikkoa. Täällä kävimme Kiton kanssa retkillä viime loka- ja marraskuussa, jolloin pellot lainehtivat vedestä eikä niillä kasvanut riisiä. Silloin niillä kasvatettiin ankkoja ja kaloja.


Nyt tuonne kävellessä kuitenkin täytyy kävellä kapeaa polkua, ja se koirilta suju riisiä tallomatta. Kaiken lisäksi ne innostuvat sinne mennessä niin, ettei niitä pidättele mikään hyppimästä ja pomppimasta, kisailemasta keskenään ruohikossa ja riisin keskellä, kuten tästä videosta alla näkyy.




  Kun minä lähden täältä johonkin ilman koiria, ne tietysti haluavat seurata. Perhe ei ole pystynyt pitämään niitä aloillaan vaan ne ovat monesti lähteneet perääni.  Kun lähdimme porukalla katsomaan sitä aprin kilometrin päässä levaa maapalstaa, Kito lähti seuraamaan meitä kun minä ajoin polkupyörällä ja Myy isänsä kyydissä moottoripyörällä.

Ajoimme siihen suuntaan, jossa Kito viime lokakuussa joutui koiran puremaksi, joten hän ei ole halunnut mennä sinne.  Oletin, että se kääntyy takaisin ennen tuota taloa, jonka edustalla hyökkäys tapahtui.  Nyt ei kääntynytkään, ilmeisesti, koska meitä oli isompi lauma: Myy ja isänsä myös mukana. He ajoivat edellä moottripyörällä. Minä en halunnut kadottaa heitä, joten en kääntynyt takaisin videäkseni Kiton kotiin. Näin Kiton jouksevan johonkin. Siotten kun ylitin joen kapeaa siltaa pitkin, kuulin Kiton haukuntaa sieltä talolta päin ja jonkun miehen huutavan jotakin vietnamin kielellä. En kääntynyt takaisin vaan jatkoin toisten perään.




Tällaisia peltoteitä oli siellä, josta olisin voinut ostaa maapalani, jos minulla olisi renemmän rahaa.

Sen puute ja perheen virheellinen oletus, että saisin sitä järjestymään sai mieleni apeaksi. Palatessanmme kotiin jotenkin rekisteröin, että Kito ei ollut vastassa, mutta en kiinnittänyt asiaan enempää huomiota. Talossa olivat vielä veljet vaimoineen häävieraina.
    Vasta lähempänä nukkumaanmenoa Myy ihmetteli, ettei Kitoa löydy mistään.  En ollut ainoa, joka siit hätääntyi. Lähdimme etsimään, mutta tulosketta. Panin nukkumaan entistäkin murheellisemmalla mielellä.  Sitten heräsin siihen, että huoneemme ovi kävi. Joku päästi Kiton sisään.  Se oli tullut itsekseen kotiin illalla yhdentoista maissa.  Kyllä helpotus ja riemu oli suuri!


Arvoitukseksi oli jäänyt, missä se oli ollut ja mitä oli tapahtunut.  Oliko joku yrittänyt varastaa sen tai ottanut kotiinsa hoitoon?  Oliko se peloissaan piiloutunut muilta koirilta jonnekin ja uskaltautunut kotiin vasta kun muut koirat oli otettu sisälle?  Vaikea olisi uskoa, että karkaamisen syynä olisi ollut tyttökoira tai jokin "luonnollinen" syy. Monista lähteistä on tullut vahvistusta sille, että koira tosiaankin saattaa joutua varastetuksi. Niitä varkauksia on tässäkin kylässä sattunut useita.




Olin jo viime vuonna vaatinut hankittavaksi isoa koiratarhaa, johon koirat voisi panna silloin kun niiden ei haluta poistuvan pihalta.  Se vaatimus kaikui pitkään kuuroille korville, samoin kuin vaatimus siitä, että Mimi on kastroitava.

Olin jo menettää hermoni siinäkin koiratarha-asiassa,kunnes sitten  nyt kuun lopulla tuli mies, joka oli luvannut sen rakentaa.  No, ei siitä tullut koiratarhaa vaan iso metallinen häkki, johon koirat voi toki sulkea tunniksi-pariksi.  Ne voi itse asiassa lukita sinne, ja häkin verkko on niin vahvaa metallia, ettei sieltä pysty viemään koiraa ilman erikoistyökaluja.  Hintaa tuolle häkille tuli 2.2. miljoonaa eli noin 80 euroa.

Kyllä, nämä ihmiset  täällä ovat joskus käsittämättömän avuttomia ja saamattomia. Olen monta kertaa suuttunut siihen, kun en ole saanut pyytämääni ja kohtuulliseksi katsomaan apua tai palvelusta, edes silloin kun olen tarjoutunut maksamaan sen.  Puutarhassa tarvittava multa on täytynyt ostaa. Sen saamisessa on joskus mennyt jopa viikko-pari.  Minun on vaikea hyväksyä sitä,e ttä kun tarvitse jotain, en voi vain ottaa pyörää ja ajaa kauppaan ostamaan sen mitä tarvitsen, vaan minun pitää anella ja odottaa toisten apua.


 

Kirjallisuus

Sillä rintamalla on ollut melko hiljaista. Bussi- ja autoatkoilla olen kuunnellut hieman jotakin: mm. Juha Hurmeen Niemi-teosta, joka on vieläkin kesken.

Elämäkerroissa on ollut vuorossa Hiski Salomaa eli Hiskias Möttö,  Amerikkaan lähtenyt suomalainen 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta.  Lännen lokari,  "Minä vaan tiskaan astioita ja luualla lakasen lattioita",  Iitin tiltu oli viidentoista kun pääsi se rippikoulusta ... Niitä kuulin minäkin jo lapsena radiosta.  Tämä teos,  Pitkänen, Silja & Sutinen, Ville-Juhani: Hiski Salomaa – värssyjä sieltä ja täältä. Helsinki: Teos, 2011, sitten syventää noiden värssyjen antamaa kuvaa ja samalla se on tietysti yksi siirtolaisuutta ja ulkosuomalaisuutta käsittelevä teos. Sellaisena minulle arvokas. 

Tässä radi-ohjelma  Hiskias Mötön Tarina.

 "Piutti" ja "Retulaatsi" tarkoittavat Butten ja Red Lodgen kaivoskaupunkeja. "Lokari" on väännös "loggerista" eli metsurista.  


Hiski Salomaa syntyi Kangasniemellä, ja sinne hän olisi halunnut muuttaa takaisinkin vanhoilla päivillä, Puulajärven rannalle. Puulajärvi, onko se sama kuin Puulavesi?   En aluksi muistanut, missä päin on Kangasniemi, mutta muistelin, että olen Suomessa retkeillessäni ollut Puulaveden rannalla. Se oli varmastikin vuoinna 2015, jolloin tein siellä pyöräretken.  Piti sitten katsoa Googlen kartasta ja  Facebookista. Totta tosiaan, olen ollut Kangasniemellä 9.6.2015, jolloin yövyin  teltassa metsässä Puulaveden rannalla.  Siitä muistona on minulla googlen kartassa tähti ja Facebook-päivitys.

Kangasniemellä olisi Salomaan muistomerkki tosin ei ihan lähellä tätä paikkaa, joss yövyin vaan Harjumaan kylässä.

No, enhän minä mikään Hiski Salomaa-fani ole ollut koskaan, mutta tuliphan vain mieleen vetää tämäkin yhtäläisyys muistojen tueksi.
 

Ihana muisto vapauteni päiviltä!  Saankohan enää koskaan nauttia vapaasta kulkurin elämästä?
No, olinhan minä tuolloinkin parisuhteessa, mutta otin siitä noin puolen vuoden loman. Ehkäpä saan tehtyä vastaavia irtiottoja tässäkin suhteessa. Tosin silloin kumppani ei ollut minusta taloudellisesti riippuvainen, koska hän kävi töissä ja ansaitsi suhteellisen mukavasti elääkseen elämäänsä Malesiassa.  Nykyään minua painaa ainakin jossain määrin elättämisen vastuu.