Tässä meidän pojat. Vaikka ilveksiltä näyttävätkin, eivät ole veljeksiä kuitenkaan. Myöskin luonteeltaan  Misu ja Spartacus ovat erilaisia: Misu on rohkea,  seurallinen ja röyhkeäkin, kun taas Spartacus on ujo, hienostunut ja kohtelias: hän päästää aina toiset ensin ruokakupille ja syö itse viimeisenä.  Yhteistä pojille on se, että molemmat kiusaavat Lolitha-kissaa.  Misun "stressi-iho" on parantunut huomattavasti. Taisi se naishormoni sittenkin auttaa.  Nykyään kissat pidetään öisin sisällä. Takanaapurilla kun on kissa, ja Misu kävi tervehtimässä (tai kiusaamassa) sitä. Usein aamuvarhaisella kuului hirveä rääkynä kun naapurin kissa valitti suureen ääneen. Ajateltiin, ettei oteta riskiä ja odotella jonkun naapureista saavan hepulin.  Päätettiin siis pitää  Misukin sisällä öisin. Sitä oli suositellut myös eläinlääkäri hoidoksi tuohon stressitautiin. Ja olisihan se kaikin puolin paras vaihtoehto, mutta ei sitä ihan aina viitsi.

Bluey on parantunut



Kertauksena kerrottakoon, että  leikkaus, jossa Blueyn korvakäytävän pystysuora osa poistettiin, tehtiin huhtikuun 16. päivä. Se meni kaikin puolin hyvin.  Leikkauksen jälkeen pidettiin tötteröä kaulan ympärillä, ettei koira pääse raapimaan haavaa. Siitä tötterönpidosta onkin alkupäivinä otettua videota tuolla video-osastolla. Siinä näkyy, kuinka Bluey alkoi ottamaan uutta tilannetta haltuunsa, ei pyrkimään eroon tötteröstä vaan elämään sen kanssa.  Siinä tapahtuikin yllättävää edistymistä joka päivä. Lopulta ennen kuin tötterö otettiin pois, Bluey pystyi se päässään tekemään melkein kaikki asiat, joita se oli tehnyt ilman tötteröäkin: leikkimään, syömään maahan pudonneita kuivamuonia (taivuttamaan tötteröä sivulle tai alas päin opittuaan, että se antaa periksi), hyppäämään mielestään parhaalle kanankatselupaikalle, tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa tuo töyräs, jonka olen rakentanut.  Myös Sumin kanssa kommunikointi onnistui paremmin kun molemmat koirat yhteistuumin oppivat sijoittamaan Sumin pään tötterön sisälle niin, että kuonokontakti onnistui.  No, parempi tötteröttä kuitenkin. Toukokuun ensimmäisessä viikkotarkastuksessa lääkäri sitten antoi luvan olla ilman pantaa suurimman osan aikaa. Vain silloin, jos koira yrittää rapsuttaa haavaa liian innokkaasti, täytyy se panna takaisin.  Ei Bluey koskaan sellaista yrittänyt, joten tötterö unohdettiin. Nyt meillä on taas iloinen, energinen ja leikkisä koira.  Kuulossakaan ei tunnut olevan mitään vikaa.  Kuvassa keskellä yllä näkyy ehkä parhaiten tulos.  Vielä näkyy sekin, että korvan reikä ei ole enää korvassa, vaan korvan alla. Sekään ei enää kauan näy kun karva kasvaa päälle.  Täytyy kuitenkin odotella seuraavaa sadekautta, jotta nähdään, pysyvätkö tulehdukset todellakin kokonaan poissa.



Tässä Lolitha-kissa piileksii poikakissoja, jotka tuppaavat kiusaamaan häntä.

Videoita

Yksi tämän hetken tietokoneprojekteista on vanhojen videoiden läpi käyminen ja sopivien pätkien julkaiseminen YouTubessa (ehkä myös Google-videoissa, en ole päättänyt varmasti). Tuloksia voi seurata tuolta linkistä vasemmalta tai suoraan täältä

Minulla on vieläkin toistasataa 8 millin videokasettia, joilla on kuvaamaani materiaalia alkaen vuodesta 1998, jolloin toin Amerikan-matkaltani videokameran. Se vaihtui keväällä 2000 digitaaliseen, joka edelleen kyllä käyttää kahdeksan millin kasetteja. Tuo kamera, Sony TRV-120E  on edelleenkin käytössä, vaikka siitä hajosi yksi (IE 1394, firewire) portti vuoden 2004 Australia-päivän ukkosmyrkyssä. Saa siitä vieläkin ihan kelvollisen tasoista videota ulos SVHS-portin kautta. Uusia kasetteja en enää osta vaan kierrätän vanhat loppuun. Olen jo siirtänyt kaikki vanhan materiaalin pariinkin kertaan dvd-levyille. Eivät nuo muovinauhat täällä kuumassa ja kosteassa kovin montaa vuotta kestä.  Olen todella tyytyväinen, että muutamana viimeisenä Suomen-vuonna tuli otettua niin paljon turhaakin videota, kuten Helsingin maisemia eri vuodenaikoina tai erityisesti lumista ja kylmää Oulua vuodenvaihteessa 1998-1999.  Ihmisistä tietysti puhumattakaan. Sukulaisia ja kavereita esiintyy nauhoilla ihan kivasti. 


Autoasioita

Kaupungissamme, niin kuin suurimmassa osassa Australiaa, on hyvin hankala pärjätä ilman autoa, koska julkinen liikenne on onnetonta. Sitä eivät käytä yleensä kuin köyhät ja sairaat. Minullakin kestäisi n. 12 kilometrin työmatka bussilla yli tunnin. Meillä toki oli auto myös Townsvillessä silloinkin kun se ei ollut välttämätön. Se hankittiin reilun puolen vuoden kuluttua maahan muutosta. Sitä ennen kuljettiin polkupyörillä, joiden taakse oli sijoitettu korit ostosten kuljettamista varten. Mikä ei pyörille mahtunut, se tuotiin taksilla, kuten Singaporessa varsinkin oli tapana.


    Kuva vuodelta 2003

Oltiin me siitä uudesta autosta vähän leuhkojakin jopa. Olihan se tapaus ja iso askel eteen päin yhteisessä elämässä. Ja erityisesti se oli Nancylle iso asia. Hän kun oli ajanut joulu-tammikuussa kortin ja tarvitsi ajotaitoa työssäänkin.  Aluksi kierreltiin polkupyörillä autoliikkeissä, mutta sitten päädyttiin välittäjään, jota muuttokonsultti oli suositellut.  Palvelu Let me check  oli yhden miehen firma. Hän etsi ja välitti asiakkaan toiveiden mukaisen auton, teetti kuntotarkastukset ja neuvoi vakuutusten ja rekisteröinnin kanssa.  Nancyn kortti sallii vain automaattivaihteisella autolla ajon, joten automaattivaihteinen se sitten piti hankkia. Tämä viisiovinen Toyota Corolla vuosimallia 1992 se sitten ostettiin seitsemällä tuhannella dollarilla. Se oli erittäin siistissä kunnossa ja hyvin pidetty. Mittarissa 108 000 kilometriä.  Silläpä sitten päästiin kauppaan, tutkimaan ympäristöämme sekä ajeluttamaan Bluey-koiraa. Kerran kävimme paikallisen kaatopaikan yhteydessä toimivassa kierrätyskeskuksessa ostamassa koirankoppitarpeita: puutavaraa ja kattopeltiä. Lastasin ne auton takapäähän Bluen seuraksi. Pidimme ikkunaa auki, jotta Bluey voisi katsella ulos ja haistella ilmaa. Yhdessä vaiheessa sitten huomasimme, että koiraa ei ollut enää takapenkillä. Käännyimme takaisin ja näimme sen tien reunassa. Joku auto oli onneksi pysähtynyt auttamaan häntä.  Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut, säikähdys vain kaikin puolin.  Sen jälkeen emme ole pitäneet auton ikkunoita auki kun koirat ovat sisällä emmekä  kuormanneet auton takapäätä raskailla tavaroilla silloin kun koirat ovat siellä.


   Kuva vuodelta 2004

Tuli autokin sitten todelliseen tarpeeseen kun muutettiin Woodstockiin. Nancy ajoi joka päivä Townsvilleen ja takaisin vajaat sata kilometriä yhteensä. Tie oli onneksi ruuhkaton ja suora, joten ei siihen paljoa aikaa mennyt.  Autotallia ei ollut, joten auto seisoi säiden armoilla koko ajan. Vuoden aikana ei juurikaan satanut, joten enimmäkseen se seisoi auringon paahteessa sekä kotipihalla että työpaikan parkkipaikalla. Pieniä ruostevaurioita tai maalinlähtöjä ei vaivauduttu korjaamaan. Myöskään pesu ja vahaus eivät kuuluneet säännölliseen ohjelmaan.


   Kuva vuodelta 2005

Cairnsissa, Machans Beachilla asuessa Nancylla oli käytössään työnantajan auto. Oma auto seisoi, ei ihan taivasalla kuten melkein kaikilla muilla  vaan häthätää viritetyn pressun alla.  Ei ollut riittävä viritys vaan märkiä lehtiä pääsi varisemaan maalipinnalle.  Mottorin kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Auto on käytetty aina 10 000 kilometrin välein tai puolivuosittain huollossa.

Nykyään Nancyllä ei ole enää autoa työn puolesta, koska työtehtävät ovat vaihtuneet sen jälkeen kun hän sai vakituisen viran.  Työmatkat kuljetaan omalla autolla. Kilometrejä ei tule kuin reilu 20 päivässä. 170 000 täyttyy eli on sitä huristeltu jo puolisentoista kertaa maapallon ympäri leveimmältä kohdalta.  Maaliskuussa Nancy päätti, ettei vie autoa huoltoon enää Machans beachille, koska auton jättäminen sinne on hankalaa kun ei pääse odottaessa asioille kaupunkiin.  Niinpä hän vei auton kaupungin keskustassa sijaitsevaan korjaamoon.  Huolto maksoi kaksi kertaa enemmän kuin aiemmat huollot olivat maksaneet.  Huoltomies kertoi, että autossa on niin pahoja vikoja, että sillä ei pitäisi ajaa kaupungin ulkopuolella lainkaan. Se saattaa laueta minä hetkenä hyvänsä. Sitten oli jokin vika, minkä korjaaminen maksaisi 400 dollaria. Se korjautettiin ja maksettiin. Nancy tietysti alkoi huolestua, että hänen allaan on auto, joka laukeaa minä hetkenä hyvänsä.  Alettiin katsella uutta autoa.  Sitä on jo alustavasti katseltu ja mietitty pidemmän aikaa, mutta päädytty siihen, että käytetään ne rahat mieluummin asuntolainan lyhentämiseen ja yritetään vielä sinnitellä tällä nykyisellä. Ja ihan niin kuin kaikkialla, sille nousee vastaväitteeksi se, että pitäisi vaihtaa nyt kun tuosta vanhasta vielä jotakin vaihdossa saa.  Nancy ajatteli, että hänen olisi syytä täydentää ajokorttiaan niin, että sillä saisi ajaa myös käsivaihteista autoa. Niinpä hän parisen viikkoa asiaa mietittyään otti yhteyttä naapurustossa asuvaan ajo-opettajaan ja sopi tämän kanssa ajotuntien ottamisesta. Ensimmäinen ajotunti olikin jo marraskuun viimeisenä lauantaina.



Tähän laitan välipalaksi kuvan etupihalta toukokuun lopussa.  Nuo komeat kosmot on istutettu siemenistä purkkiin joskus viime lokakuussa.  Tuohon oikealle, ajotien eli koirien alueen ja kissojen alueen väliin, olen rakentanut uuden kukkapenkin, johon olen siirtänyt kannat ja muitakin kukkia. Siitä on tarkoitus tulla värikäs kukkapenkki, joka samalla tarjoaa suojaa  kissoille koirien katseilta. Kitti varsinkin kun ei halua nähdä koirien katselevan häntä.

Toukokuun ensimmäisenä, se ei ole meillä vielä vappu, vaan tänä vuonna vappua vastaava juhla on seitsemäs toukokuuta ... niin, toukokuun ensimmäisenä Nancy kävi työnantajansa eli Queenslandin osavaltion terveystoimen autohuutokaupassa alustavasti katselemassa meininkiä ja hintoja. Minä kyllä suosittelin ja suosittelen edelleenkin ison maanlaajuisen välitysfirman käyttöä kuin omin päin seikkailua automarkkinoilla. Huutokaupan jälkeen Nancy toteutti yhden toiveeni eli vei auton tarkistettavaksi entiselle huoltomiehelle Machans beachille. Hän kertoi, ettei autossa mitään muuta vikaa ole kuin se, että sytytys on säädetty pieleen.  En voinut uskoa omia johtopäätöksiäni, joten kysyin asiaa työkavereiltani. He vahvistivat että kyllä asia on niin: jotkut täkäläiset huoltoliikkeet huijaavat erityisesti tietämättömiä naisia ja turisteja tekemällä autoon vikoja, joita siinä ei huoltoon tuotaessa ole. Sytytyksen säätäminen pieleen lienee helpoin ja vanhin kikka. Jos kaikki menee paremmin kuin hyvin huoltomiehen kannalta, hän saa ylimääräisen rahan lisäksi  palkkion uuden asiakkaan houkuttelemisesta  tuttavansa tai liikekumppaninsa autokauppaan.  Eipä ole ensimmäinen kerta kun ottaa päähän meininki tässä maassa. Kyllä sitä välillä täytyy mielessään jupista kuinka Australia on paska maa , täynnä kelmejä ja huijareita, rangaistusvankien ja murhamiesten jälkeläisten asuttama petosten paratiisi.  
Montakohan firmaa minullakin on mustalla listalla epärehellisen tai epäreilun palvelun takia: Qantas, Telstra,  yksi paikallinen eläinkauppa, aitamme tehnyt Luke Jones...  Ja lista kasvaa koko ajan. Samoin tosin kasvaa se valkoinenkin lista eli ne kiitoksen ansaitsevat. Joka maassahan niitä on molempia.  Meillä tällä hetkellä ylistystä veisataan Blueyn uudelle eläinlääkärille. Juro, mutta asiansa osaava ja asiassa pysyvä mies.


Sieniä

Ulkosuomalaisen rooliin kuuluu kaivata etupäässä ruisleipää ja salmiakkia. Lisäksi tulevat sitten Juhlamokka, mustikat ja metsäsienet, Turun sinappi, karjalanpiirakat ...  Monet noista ovat asioita, joita minäkin ainakin alussa kaipasin, mutta sittemmin olen tullut toisiin aatoksiin. Ainakaan mitään "suomalaista" kahvia en tänne lähtisi raahaamaan. Kyllä tämä meidän paikallinen on tuoreempaa ja parempaa. Ruisleipää osaan tehdä itse ja parempaa kuin nykyiset suomalaiset, mutta terveyssyistä en valitettavasti sitä pysty syömään. Ei se mikään iso vahinko ole, sillä nykyiseen elämääni kuuluu niin monia uusia ja herkullisia ruoka-aineita, etten todellakaan ole jäänyt kaipaamaan mitään suomalaista. No, venäläisiä suolakurkkuja (ei mitään suomalaisia etikkalitkussa uivia vaan aitoja venäläisiä, tai ainakin Myrttisen) kyllä kaipaan, ehkä siksi etten ole onnistunut niitä vielä itse tekemään enkä mistään löytämään.  Jos niitä löytäisin, olisikin ruokapuoli melko täydellistä, jäisivät enää puuttumaan  parhaat vegaaniset juustot, joita meidän paikkakunnaltamme ei saa.

Jossain tuolla kaukana etelässä jotkut poimivat metsäsieniä. Täällä saa kaupassa vain purkitettuja herkkusieniä ja sitten niitä valkoisia viljeltyjä. Satunnaisesti saa toki muitakin etupäässä säilöttyjä. Niitä en juuri viitsi syödä. Onneksi tulevat aasialaiset kaupat hätiin. Niistä kun saa monenlaisia kuivattuja sieniä. Minun ehdottomia suosikkejani ovat kuivatut japanilaiset siitakkeet.  Niitä on tässä kuvassa:



Sienet ovat tuossa hellalla, koska käytin valona liesituulettimen lamppua, sen uuden liesituulettimen, joka meille pari viikkoa sitten asennettiin.  Vasemmalla pussissa on kuivattuja siitakkeita. Puolen kilon pussi maksoi 19 dollaria.  Lautasella vasemmalla on kuivattuja suoraan pussista ja oikealla liotettuja.  Liotan sienet siten, että panen ne lasipurkkiin ja kaadan kuumaa vettä päälle. Sitten annan jäähtyä ja hautua huoneenlämmössä kansi päällä. Noin 12 tunnin kuluttua alan käyttää niitä. Ne näyttävät säilyvän hyvin tuossa liotusliemessään jääkaapissa viikon ainakin.  Käytän myös liotusliemeen, sillä en ole kuullut, että siitake olisi mitenkään myrkyllinen.

Käytän noita sieniä yleensä pannulla paistettujen vihannesten ja riisin kanssa. Mausteeksi panen chiliä, miso-tahnaa ja soijakastiketta sekä tuoreita yrttejä, kuten kuvassa näkyvää korianteria.

Uusia maisemia



Käytiin "vapunpäivänä" eli 7.5. kävelyllä vähän syrjemmällä ja löydettiin uusi reitti, jota pitkin pääsee vuorille.  Molemmissa kuvissa talomme jää taka-oikealle viistosti kuvaajan selän taakse.  Kaupungin keskusta sijaitsee tuon lähemmän vuoren takana. Edellinen asuinpaikkamme Machans beach on meren rannalla vähän tuosta valkoisesta lennonjohtotornista vasemmalle.   Köysirata Kurandaan jää takavasemmalle ja rautatie kiemurtelee vuorilla takaoikealla.  Kävellen sinne olisi vain seitsemän kilometriä kunhan ensin löytää oikean vaelluspolun.



Cairns kasvaa. Ihmisasutus valtaa uusia alueita, mm. lähistömme kukkulat. Sen takia sinne ollaan rakentamassa sitä tietä, jota me käytimme lenkkipolkunamme.  Kuvassa näkyy, minkälaista se uusi asutus on eli omakotitaloryppäitä, joissa talot ovat suuria, mutta kiinni toisissaan. Nykystandardien mukaan pitää olla isot autotallit, kotiteatterit ja harrastushuoneet, katetut uima-altaat. Puutarhaa ei talojen väliin mahdu juuri kuin nimeksi.  Nuo ylemmän kuvan järvenrantatalot ovat jostain 1980-90-luvulta.

Tässä google-kartassa näkyy tuo kukkula, jolla kävimme. Meidän talomme on siitä pari nuolen näpäytystä alas päin. 


Mitä? tästähän on tullut blogi ...

Tervehdys Kaarinan blogista tänne poikkeaville, ja Kiitos itselleen Kaarinalle huomionosoituksesta!

Aluksi nämä olivat yksityisiä, tai ainakin puolisellaisia, jaarituksia, kirjeitä kuten näitä kutsuin, ne sijaitsivat omalla palvelimellani, mutta löytyivät myös googlella. Sitten siirsin nämä yleiseen blogipalveluun löydtettyäni alustan, johon olin tyytyväinen, tämän vuodatuksen.  Kohta ilmoitin nettipäiväkirjani blogilistalle. Sieltä sen sitten ovat näemmä löytäneet muutkin kuin sukulaiset ja ystävät. Toki seuraan sivun  kävijämääriä kävijöiden paikkakuntia, ja toki olen pannut merkille, että tällä näyttää olevan muutama vakituinenkin seuraaja. 

Edelleen kuitenkin haluan pitää kiinni vanhasta perinteestäni ja työstää yhtä kirjoitusta koko kuukauden ajan.  Minulla kun ei ole aikaa, halua tai keskittymiskykyä muuhun. Mitään lyhyitä muistilappubloggauksiakaan en halua tehdä.  Eipähän ole kyllä kukaan valittanutkaan tästä käytännöstä.

Nyt sitten herää kysymys, että koskahan siirryn seuraavaan vaiheeseen ja alan laittelemaan tänne bloggaajien meemejä. Minäkinhän seuraan ihmisten blogeja ja nettipäiväkirjoja ja törmään noihin meemeihin ja muihin villityksiin.  Tuohon "Jäitpä kiinni kurkistelusta, nyt sinun täytyy kommentoida"-juttuun olen muutaman kerran törmännyt ja olen jopa jättänyt kommentinkin. Omaan blogiini en sitä kuitenkaan ole laittanut. Joten terveisiä vain kaikille näkymättömille kurkistelijoille: voit edelleenkin jatkaa samaa linjaa, ei sinun ole pakko kommentoida, jos et halua.  Kommentointi on sitä paitsi varsin vaivalloista ainakin minusta. Minä kun en ole kovin hyvä hahmottaja, joten nuo graafiset varmenteet ovat minulle tuskallisia.  No, mutta onhan kommentteja kuitenkin kiva lukea. Minulle niitä voi jättää myöskin tuolta vasemmalta valikosta löytyvän vieraskirjan kautta tai sitten ihan yksityisiä ja nimettömiä kommentteja vastauksia kysymyksiin-sivulta löytyvän lomakkeen kautta (ne todellakin pysyvät yksityisinä. Edes minä en saa niistä muuta tietoa kuin viestin, en näe edes, mistä maasta se on lähetetty).

Bloggauspohdintaa jatkaakseni, ja verkkolokeihin liittyvää sosiaalisuutta tuumaillessani: Olisihan se kiva seurata säännöllisesti tuttavien, joko vanhojen tai uusien,  nettipäiväkirjoja. Erityisesti samanlaisista asioista kiinnostuneiden. Minulle alkaa elämä Suomessa olla jo niin eksoottista, että  sitä olisi ihan kiva seurata, tarkoitan ihan tavallisia asioita, arkista elämää. Politiikkaa, yhteiskunnallisia kannanottoja, baariseikkailujen kuvauksia tai ihmisuhdekiemuroita en juurikaan viitsi seurata.  Mutta muuten saa vinkkejä ja linkkejä laittaa ja tarjota bloginsa seurattavaksi.

Ja nyt on tällä blogilla (nettipäiväkirjalla? omalokilla?) pieni identiteettikriisi. Tämän nimi oli 6.5.2007 saakka Timo Australiassa.  Sitten muutin nimen muotoon  Timo Australiasta.  Ja sitten 8.5. ollaankin Timo tropiikista.  Näin vain siksi, että asiaa kun aloin miettimään, tuntui Australia vähän liian laajalta viitekehykseltä tälle jutulle. Australia kun on niin iso maa ja suurin osa minulle kuitenkin melko tuntematonta sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti, ja sellaisena aion sen pitääkin. Ei ole mitään hinkua nähdä tätä maata kovin paljoa tätä vähää enempää. Tropiikki sen sijaan on vähän läheisempi ja leimaa elämäntapaani ehkä enemmän kuin Australia. Niin, ja tropiikki sisältää myös Singaporen, joka kuitenkin on meidän elämässämme läsnä monella tavalla:  muistoina, ystävinä, sukulaisina.  Ja eihän sitä koskaan tiedä ... aina välillä mietitään, että mitäs jos joskus ... No, joka tapauksessa ainakin Singapore-muistoistani aion kirjoittaa tänne joskus ihan oman kokonaisuuden.

Toukokuulle on tullut jo niin paljon löpinää, että sittenkin päätin jatkaa toisessa kirjoituksessa.


<  Huhtikuu |   Koko toukokuu |   Kesäkuu >