maanantai, 2. heinäkuu 2018

Kesäkuu 2018 - Uusi elämä etäsuhteessa ?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

IMG_20180601_205813.jpg

 

 

 

 
 

Ero kolme kuukautta häiden jälkeen!  Kyllä minä sen tiesin, ettei siitä tule mitään.  Niin vastuuton tyyppi, käyttää vain hyväkseen nuoria aasialaistyttöjä.  Samahan tapahtui silloin Australiassa Nancyn kanssa: ensin lähti muka työreissuille, mutta sitten muutaman kuukauden jälkeen kerrottiinkin erosta.
 

IMG_20180531_084048.jpg

 


Tällaisia pohdintoja on varmastikin käyty Suomessa ja ehkä muuallakin Facebook-päivitysteni pohjalta. Minä tietysti kiistän kaiken. Tarkoitus ei ole erota, mutta tarkoitus ei ole myöskään uhrautua ja jäädä sinne sianpaskan hajuun ja tukalaan ympäristöön  peräkammarin mieheksi, joka istuu tietokoneensa ääressä ja tulee syömään käskettäessä ja joka kuukauden lopussa siirtää pankkitilille sovitun summan majoituksesta ja ruuasta ja vähän myös säästettäväksi. Minä haluan aktiivisempaa elämää: liikkua enemmän: kävellä, juosta, joogata. Haluan tavata ihmisiä, puhua ihmisten kanssa, haluan ystäviä.  Haluan myös olla hyödyksi: opettaa.

 

 

 

 

IMG_20180630_134603.jpg

 


Olen lähtenyt tänne unelmieni maisemiin:  vuoria, jokia, järviä, metsiä, jopa mäntymetsiä. Olen asettunut tänne, missä on välillä liian kuuma, mutta useimmiten ihan siedettävä ilma jopa ulkoiluun.  Olen alkanut käymään joogatunneilla, Sivananda-joogaa kerran-pari viikossa. Pystyn taas olkapääseisontaan ja jopa jonkinlaiseen päälläseisontaan seinää vasten.  Tunnen eläväni ja tunnen, että kehoni on palautumassa normaaliksi: pystyn nukkumaan paremmin, tunnen enemmän nälkääkin. Välillä on hieman vilu, välillä hiki virtaa. Ilamsto on täällä kuin Suomen kesä, silloin kun on +26, hiki valuu. Näin ei ollut tuolla alempana tropiikissa. Tämäkin on tropiikkia, mutta ollaan tuhannen metrin korkeudessa.  Joogaa ja länsimaisia kontakteja varten matkaan paikallisbussilla 30 minuuttia ja 30 kilometriä 500 metriä ylemmän Dalat-nimiseen kaupunkiin.

 

 

 

 

 

 

IMG_20180627_071512.jpg

 

 

 

 


Sinne matkaan yleensä tiistai-iltapäivälä. Klo 17:30 on puolentoistatunnin joogatunti: hengitysharjoituksia, aurinkotervehdyksiä ja muita liikeharjoituksia, rentoutumista. Tunnit ovat kaksikielisiä: englanniksi ja vietnamiksi.  Toisin kuin aiemmin, en enää yritä ahnehtia eri tyyppisiä joogakokemuksia vaan yritän nyt juurtua tähän. Tämä on riittävän lähellä sitä, mitä oli jooga Cairnsissa vuonna 2009 kun aloitin sen Knoff yoga -studiolla.  Opettajani ja ystäväni James ja Nicky ovat nyt myyneet studionsa ja siirtyneet Aurinkorannikolle viettämään eläkepäiviään.

 

 

 

IMG_20180627_104659.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiistain ja keskiviikon välisen yön vietän hostellissa noin 5 - 7 euron hintaan.  Hostellia pitää sakalainen kaveri vietnamilaisen vaimonsa kanssa. Hän osaa myös venäjää, ja hän leipoo ruislimppuja, joita ostan yleensä yhden tai kaksi viikon herkkuhetkiin.

Sitten keskiviikkoaamuna käyn vielä 7:30 - 9:00 tunnilla, minkä jälkeen otan noin 50 eurosentin hintaisen paikallisbussin takaisin tänne vähän alavimmille maille.  Tällä minulla on mukava asunto, haastavia opetuskokemuksia kaikuvissa luokkahuoneissa meluavien lasten keskellä.

IMG_20180615_190356.jpg

Suomen koulujärjestelmän maineella ratsastaen yritän saada jotain parannuksia aikaan tässä yksityisessä kielikoulussa, joka puitteiltaan muistuttaa kuitenkin venäläistä valtion koulua tai suomalaista kansakoulua 1960-luvulta.


IMG_20180629_105655.jpg

Olen ostanut polkupyörän, jonka koreissa kannan kotiin läheiseltä torilta ostettuja vihanneksia ja hedelmiä.  Välillä käyn ostamassa juuri jauhettuja kahvipapuja. Pyydän myyjää jauhamaan arabica-robusta-skoituksen, keskipaahtoa, silmieni edessä.  Sen kilohinta on noin 5 euroa.  Minä keitön puolivahvaa espresseo mutteripannulla. Sen sekoitan soijamaitoon ja juon lattena.



IMG_20180627_104647.jpg


Kaupungin halki menee Dalat-Saigon valtatie. Sillä on paljon kuorama-autoliikennettä. Isoja rekkoja nämä tiet eivät kestä. Mutta sadan metrin päässä valtatiestä on joki ja sen takana maalaismaisemia kivisine ja kuoppaisine sorateineen.  Täällä sataa melkein joka päivä, yleensä iltapäivästä. Se ei minua häiritse.

VID_20180630_140134.mp4


IMG_20180630_151456.jpg

Torilta saa perunaa, punajuurta, tomaattia, kaalia.  Kilometrin päässä asunnolta on myös kauppa, josta saa ostettua vegaanista makkaraa ja lihankorvikkeita.


Koirat, totta kai minulla on niitä ikävä, samoin kuin emäntääkin. He ovat vajaan 400 kilometrin päässä, mutta matka sinne kestää noin 14 tuntia. Saigonissa pitää vaihtaa bussia, mutta siellä usein myös yövyn ja käyn osotoksilla. Minulle sopivia vaatteita saa vain sieltä, Dalatissa niitä ei juuri ole: jopa kalsarit ovat liian pieniä.

 

 

 

 

 

 

 

IMG_20180624_071746.jpg

 

 

 

 


Juhannuksena kävin Saigonissa juhlimassa paikallisten suomalaisten kanssa. Pikkutunneille asti siinä venähti ja aamulla parin tunnin unien jäkeen meno jatkui, minulla huomattavasti rauhallisemmin kuin muilla, joten hyvin kunto sen kesti  Tuli käytyä jopa saunassa ja uima-altaassa. 

Se oli ihan eri maailma kuin se, missä elän arkeani. Oli kiva käydä, mutta kyllä minä mieluummin elän täällä paikallisten keskellä lähempänä heidän elämäntyyliään ja elintasoaan. Tosin jos olisin rikkaampi, lähestyisin ehkä hieman tuota ekspatriaattien hulppeaa ja omiin piireihinsä eristäytynyttä elämää.



IMG_20180619_121758.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Heinäkuun puolivälissä, yli 6 viikon tauon jälkeen käyn Lai Vungissa viikon lomalla tervehtimässä Myytä ja koiria. Hän saattaa tulla sen jälkeen viikoksi-pariksi tänne. Elokuun lopulla minulla umpeutuu viisumi, ja täytyy käydä Thaimassa tai muualla ulkomailla hakemassa uusi.












 

 

keskiviikko, 30. toukokuu 2018

Toukokuu 2018 - Opettajan paluu

  • Toukokuun 2018 Kuva-albumi (Google-kuvat)
  • Kieku minicast  1.5.2018: Vappunakin joisin mieluiten suomalaista kraanvettä. Vuonna 2012 kävin Suomessa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Vapusta muistan sen, miten vanha hokeam "Klrava vappen, hela natten, dricka bara kranavatten" tuli todeksi. Siman sijasta maistuin kraanavesi.  Tässä kerron suhteestani juhlapäiviin: uusimpina Vietnamin TET-juhla, kuukalenterin mukainen Uusi Vuosi, sitä ennen Kiinalainen Uusi Vuosi Singaporessa ja Australiassa.  Vapusta ei ole kovin montaa hienoa juhlamuistoa. Toki olen simaa ja munkkeja nauttinut joskus.
  • Tässä vapunaaton tunnelmia  30.4.2018: Sauvakävelyllä Vietnamissa (Kieku minicast).
  • Google slides -diaesitys toukokuun kvista ja tapahtumista.  Esitys on myös upotettu alle. Olen opetustehtäviäni varten tutustumassa Google-työkaluihin, joiden avulla melkein kaiken sen, mitä Microsoft-officella pystyi ennen tekemään omalla tietokoneella, voi nyt tehdä verkossa, jopa puhelimalla tai tabletilla




Vapun ja kuninkaan juhlapäivän jälkeen lähdin taas sinne ylänköaluulle Lâm Ð?ng-nimiseen maakuntaan Dalatin kaupungin liepeille Duc Trongin piirikuntaan Lhien Nghia-nimiseen pikkukaupunkiin.  Majoituin samaan Khai Khai -hotelliin kuin pari viikkoa sitten.   Kävin paikallisessa kielikoulussa haastattelussa, anooin opetusnäytteen ja tulin hyväksytyksi vapaaehtoiseksi opettajaksi.  Ansiotyötä en saa tällä hetkellä tehdäkään, koska tilanteen mukaisen viisumin hakeminen on kesken ja se vie oman aikansa. Tosin en minä ansiotyötä ole etsimässäkään vaan vapaaehtoista osapäivätyötä. 

Tapasin paikkakunnalla myös nuoria auikuisia, jotka halusivat parantaa englannin osaamistaan keskustelemalla kanssani tai muuten vaan halusivat kontakteja ulkomaalaiseen.  Tämä kaikki sopii minulel erittäin hyvin. Verrattuna nykyiseen asuinpaikaan Mekong-joen suistossa, jossa minulla ei ole juurikaan kaverieta ja sosiaalisia kontakteja, tuo paikka tuntuu paratiisilta: siellä on ihmisiä, joiden kanssa voin jutella, joilta saan apua jokapäiväisissä asioissa, hankinnoissa.  Reilun puolen tunnin ja vajaan euron maksavan bussimatkan päässä on Dalatin kaupunki, jossa on sitten enemmän ulkomaalaiskontakteja tarjolla. Sieltä saa myös ruisleipää ja hapankaalia, ehkä paljon muitakin tuotteita, josita täällä etelässä voi vain haaveilla.
Reilun viikon päästä palasin kotiin noin kuukaudeksi, ehkä vajaaksi. Hiki valuen ja kuumuudesta läähättäen odotan pääsyä takaisin viileään: sauakävelyä, opettamista, uusia haasteita. Nyt koulu on etsimässä minulle sopivaa asuntoa ja minä olen aloittanut paperityöt saadakseni asianmukaisemman viisumin. Siinä menee muutama kuukausi aikaa. Kun kaikki on valmista, voimme muuttaa yhdessä asumaan uudelle paikkakunnalle, tai sitten olla vuorotellen siellä ja täällä. Miten se nyt sattuukin parhaiten sopimaan. 

Minä odotellessani valmistelen uutta materiaalia opetusta varten: alan käyttämään uusia työkaluja, enemmän Googlen palveluita myös opetuksessa. Heillä on opetuksen tueksi jopa erityinen ohjelma. 

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä matkustan bussilla Saigoniin, vietän siellä pari päivää tehden ostoksia Dalatia ja opetustyötä varten: mm. siistejä työvaatteita, paitoja, jotka eivät soi vatsan kohdalta.  Sitten Dalatissa olisi tarkoitus alkaa sauvakävelemään ahkerammin, käymään joogassakin.

 

 

Kävisikö nyt niin, että peräkammarin miehestä, huoneeseen suljetusta lemmikistä, tulee aktiivinen ja toimiva aviomies?  Aluksi se merkitsisi osittaista etäsuhdetta. Jos asiat lähtevät siellä sujumaan, niin sitten kun aika on kypsä, voitaisiin asettua sinne ja käydä täällä vain "mökillä".

20170603-060856.jpg

 

 

 

Joitakin varjoja asiaan myös liittyy, mm. se, että koirat jäävät aluksi tänne ilman jokaamuista lenkittäjäänsä. Ne kuitenkin saavat ihan hyvää hoitoa täällä, vaikka eivät pääsekään kauemmas kävelylle. 


Kuvassa yllä Kito-koira noin vuosi sitten. Minä olin juuri palannut Suomesta Hanoin kautta kotiin, ja pieni koiranpento oli täällä odottamassa. 

 

 

 

 

 

20180528_065822.jpg

 

 

 

 
Kumppani hyväksyy ajatuksen osittaisesta erillään olosta pienen miettimisen jälkeen. Hänelle ei riittäisi syyksi pelkkä vapaaehtoistyö, vaan asiassa täytyy olle myös itsekkäämpiä ja rahakkaampia motiiveja:  työnantaja voi avustaa viisumin hankinnassa ja myöhemmin, sitten kun minulla on työlupa, myös maksaa palkkaa.  Vietnamissa palkat ovat onneksi niin matalat, ettei ole pelkoa eläkkeen tulorajojen ylityksestä. 
 

 

20180528_070222.jpg

 

 
Puutarhani etupihassa rehottaa erityisesti palkokasveja, joukossa on myös yrttejä ja mm. chiliä: kaikki suloisesti sekaisin ja toinen toistaa tukien.  Siellä elää myös muutama sammakko, ja ne kurnuttavat öisin.  Jasmiinin tuoksu leviää sieltä aamuvarhaisella kun suuntaamme siitä ohi koirien kanssa kävelylle. 
 

 

20180528_070509.jpg

 

 
Kumppanin perhe on siirtynyt sianhoidosta kukkien kasvatukseen. Lisämaan ostokin on hiljalleen nytkähdellyt eteen päin, vaikka luulin, ettei siitä tule koskaan mitään.

 

20180528_070723.jpg

 

 
Sateet ovat jo alkaneet, ja etupiha on usein veden vallassa. Sinne pitäisi oikeastaan ajaa monta kuormaa soraa. 

 

20180528_070805.jpg

 

 
Takapihalla minulla on toinen puutarhapalsta kanatarhan aidan vierellä. Siellä kasvaa tomaattia ja muita kuumalle etupihalle sopimattomia kasveja.  Etualalla pylvään vieressä näkyy suosikkikasvini Murraya koenigii, currypuu.  Se on lähtenyt yllättävän hyvin kasvamaan oksapistokkaasta. Sen pistokkaan helmikuussa saigonilaiselta joogaopettajalta. 

 

 

20180528_070901.jpg

 

 

 
Tässä se takapihan puutarha. Taustan vaalealla muovilla peitetyssä kopissa oli ennen sikoja, nyt kukkien taimia. Tuon vihreän verkon takan ovat kaikki taskuista siirretyt taimet, nuo jotka näkyvät ylemmäksin kuvassa, mm. se murrraija.  Taimitaskut eivät ole tällä hetkellä käytössä. 
 
 

 

 

 

 

 

 

maanantai, 30. huhtikuu 2018

Huhtikuu 2018 - Kävin siellä, missä voi nähdä vuorille

Ääntä 

  • 1.4.  Istun pellon laidassa ja katselen kun riisiä korjataan ja koirat telmivät - Youtube
  • 8.4.  Kansalaissota 100-vuotta sitten: kieku.
  • 10.4.  Tulin viileämpään - DaLat, Vietnam, Youtube
  • 15.4.  Mietteitä Dalatissa, Youtube
  • 17.4.  Pitsalla Youtube
  • 18.4. Aamaisella kasvisravintolassa - Youtube
  • 22.4. Kolonialistinen aamiainen:  kieku
  • 29.4.  Tunnelmia aamukävelyltä kotoa tmatkan jälkeen, Kieku 

Kuvia

 

 

20180330_150741.jpg


Maaliskuussa oli häät ja häävieraita: oleskelua heidän kanssaan lähikaupungissa ja Saigonissa. Kuun puoliväliin mennessä olivat vieraat lähteneet,  ja elämäni oli pysähtynyt kotielämää.   Puutarhamaan hankinnasta ei tullut mitään uutta. Uusia ostettavia maita tarjottiin muutamia, joten minun oli toppuuteltava niiden tuputtamista ja kerrottava, ettei ole rahaa enkä aio lainata sitä mistään.

Sen pienen maapalon, josta kaupat ovat olleet tekeillä helmikuussa, suhteen ei näytä tapahtuvan edistystä. Käsiraha katosi johonkin eikä minulle kerrota tarkkaan, mitä on tapahtunut.

 

 

 

 

20180401_162320.jpg


Menneet sukupuolvet, kuolleet esivanhemmat ovat läsnä arkipäivässä. Hiedän hautojaan on takapihiilla ja riisipelloilla. Onkohan tässä ollut joskus asuintaloja vai onko vainjat haudattu tarkoituksella pelloille?    Joissakin kivissä on kuolinaika 1960-luvun puolivälissä. Silloinhan tämä oli Etelä-Vietnamin valtiota, ja täällä toimi Pohjois-Vietnamista tulleita sissejä, jotka halusivat kaataa USA-mielisen hallituksen.  Mitähän silloin tapahtui nimenomaan tällä paikalla, tässä kylässä, tämän joen varrella?

 

 

 

 

 

20180401_070155_00000.jpg

 

 

 

 
Riisipelloilla näkyy vuoden kierto.   Nyt huhtikuun alussa korjattiin sato. Se korjataan eri tiloilla vähän eri aikaan. Aika riippuu ilmeisesti lajikkeesta ja pellon kosteusolosuhteista. 
 
20180425_060450.jpg
 
Loppukuussa pellolla jo orasti uusi riisi. Vanhan sandon oljet oli poltettu, maa kynnetty tai äestetty ja uusi sato kylvetty. Pelloille oli ilmeisesti myös pumpattu vettä joesta uuden sadon itämisen varmistamiseksi.

 

20180425_060154.jpg

 

 
Alkukuusta saatoimme kävellä koirien kanssa pellolla ihan vapasti, ylittää sen joen rantatöyräille, joilla kasvoi banaania ja joitakin puita. Koirat tykkäävät tonkia ja haistella siellä. Taitaa olla paljon lintujen ja pienten eläinten pesiä.   Loppukuusta voimme kävellä vain sarkojen välisilllä penkereillä. Koirat eivät kuitenkaan malta pysyä niillä, vaan juoksevat märässä liejussa liaten itsensä. 
 
20171004-152834.jpg
 
Vielä yksi stao ehtinee ennen sadekauden huipentumaa, jolloin pellot muutuvat järviksi ja niillä kuljetaan käyttäen kapeita puuveneitä, joita työnnetään eteen päin pitkää keppiä käyttäen. Tähän aikaan  pelloilla ei viljellä riisiä vaan pidetään ankkoja ja kaloja. Ne ilmeisestikin lannoittavat pellot tulevaa satokautta varten. Ehkä niiden ansiosta vietnamilainen riisi ja muu kasvisruoka sisältää B12-vitamiinia?  Teoria on minun omani, enkä ole löytänyt sille vahvistusta. 


Yllä oleva kuva on otettu lokakuussa 2017 samalta paikalta kuin  riisipeltokuvat yllä.

 

 

 

Koiranluukku ja koiratarha

 

20180404_173136.jpg

 

 

 

 Viime vuonna jo olin asentanut pienen koiranluukun, jonka olin ostanut nettikaupasta. Se oli itse asiassa kissanluukku, josta vain pieni koira mahtui kulkemaan läpi.  Vain Mimi-koira saattoi käyttää sitä, Kito ei.  Tammikuussa kun on kuuma aika ja koirat juoksentelivat jatkuvasti huoneeseen ja huoneesta pois, niitä varten piti aina avat huoneen metallinen liukuovi, ja siinä samalla sisään pääsi lämmintä tai kuumaa ilmaa, aloin etsimään uutta koiraovea, sellaista isoa, osta moelmmat koirat mahtuisivat kulkemaan.  Aloin etsimään paikallisista ja kiinalaisista nettikaupoista ovea, jonka mitat olisi ilmoitettu.  Sellainen löytyi kiinalaisesta nettikaupasta, ja tilaus tuli perille kuudessa viikossa.

Oven asentaminen on täällä helppoa, koska huoneemme seinät on tehty pehmeästä muovista, jota on helppo leikata tavallisella mattoveitsellä. Laikkasin seinään oven kokoisen reiän, tein sen ympärille pikku reiät ruuveja varten ja kokosin oven näiden ympärille. 

Sattui olemaan puolison sisko kylässä lapsineen, ja lapsi alkoi käyttää ovea ennen koiria. Äkkiä ne koiratkin sitten oppivat kulkemaan siitä läpi, Ktio ensimmäisenä.

 

 

 

20180409_064625.jpg

 


Olen myös jo pidempään halunnut rakennuttaa pihalle pienen koiratarhan, jonne koirat voisi sulkea silloin kun ne on pesty tai kun minä lähden pyöräilemään tai kävelylle ilman niitä eivätkä kotiin jävät pysty pidättelemään niitä. Maaliskuussahan sattui niin, että Kito koira lähti seuraamaan kun lähdimme polkupyörillä ja mopoilla muutamab kilometrin päähän katsastamaan ostettavaa maapalaa, ja se sitten jäi jälkeen ja katosi useaksi tunniksi.

 

 

 

 

20180409_064540.jpg

 


Tarkoitus oli  itse asiassa teettää puukehyksiin kanaverkosta tehty häkki, mutta kieliongelmien takia tuli hyvin tukeva, mutta aiottua pienempi rautahäkki. Se on tehty hyvin vahvaksi ja varustettu lukonpidikkeellä niin, ettei sieltä pysty koiriua varastamaankaan, jos sen lukitsee riippulukolla.

Myös koirien häkissäoloajasta meillä oli eri käsitykset perheen kanssa. Heidän mielestään koirat olisivat siellä lähes koko ajan, kun minä taas halusin rajoittaa häkin käyttöaikaa  ja tehdä siitä niin miellyttävän kokemuksen, ettei se tuntuisi koirista vankeudelta.

Parin viikon päästä tultuani matkalta, josta seuraavaksi kerron, huomasin, ettei häkki ollut enää koirien käytössä, vaan siellä oli kukko. Taas anopin päätös varmaankin. Kerroin puolisolle mitä mieltä olen asiasta ja ajoin kukon pois häkistä. Otin sen uudelleen koirien käyttöön.

 

 

 

 

 

 
Käynti viileässä 


Vuoden kuumin aika on helmikuusta toukokuuhun. Tilastonumeroina ero vuoden kylmimpään aikaan, marras-joulukuuhun ei ole kovin suuri: keskimäärin alle kymmen astetta. Mutta se tuntuu paljon suuremmalta, ehkä siksi, ettei kuumana aikana ole paljoa sateita eikä tuultakaan ehkä niin paljoa kuin sadekautena.

Nyt huhtikuun aikana olen todellakin kärsinyt kuumasta samalla tavalla kun aloin kärsimään siitä Australiassa oltuani tropiikissa yhtäjaksoisesti vuosia.

 

 

20120428_175350.jpg

 

 

 

 

Nyt olen ollut lumettomissa ja pakkasettomissa oloissa vasta vajaan vuoden. Täällä oli marras-joulukuussa suhteellisen viileää:  lämpötila laski alle 20 lämpöasteen muutamana yönä. Sitten tammikussa vietin pari vikkoa Thaimaassa luonnonmukaisen rakentamisen kurssilla. Puolet kurssiajasta oli viileää: nukuin teltassa pihalla ja jouduin käyttämään paksuja vaatteita, koska lämpömittari näytti välillä +12 astetta.  Vaikka välillä heräsin kylmään, tunsin myös uneni laadun  parantuneen.  Mutta se ei ilmeisestikään ollut tarpeeksi. Nyt kehoni suorastaan huutaa viileää ilmaa!

Ehkä kehoni muistaa tämän vuosikymmenen lähes jokaisen vuoden, jolloin olen viettänyt huhti-toukokuun viileässä ilmassa, lähes jokaisen:  vuonna 2010 olin aurinkorannikolla ja Brisbanen seudulla. Oli alkusyksy ja huomattavasti viileämpää kuin Cairnsissa, jossa olin asunut edeltävät vuodet, kuumassa tropiikissa yli seitsemän vuotta. Vuonna 2011 lensin Brisbanesta Suomeen 26.4. Siltä ajalta on tuo yllä oleva kuva. Se on otettu Hakaniemestä keskustaan kävellessä, vähän ennen Pitkää siltaa.  Ne olivat suuremmoiset kaksi kuukautta: kävin monessa paikkaa ja tapasin monta vanhaa kaveria ja sukulaista.  Siitä on jäänyt upeat muistot.

 

 

 

20130506_073359.jpg

 


Vuonna 2013 olin Suomessa vain viikon verran myös vähän ennen vappua kunnes sitten matkustin Viron kautta keskiseen Itä-Euroopaan: Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Slovenia, Itävalta, Serbia, Kroatia, Bosnia .... Ennen matkaa olin jo nauttinut viileästä säästä pyöräillessäni Sydensystä Melbournen kautta Adelaideen. Kuusi viikkoa ja yli 1500 kilometriä, yöt enimmäkseen teltassa metsissä ja leirintäalueilla.  Nyt en kulkenut pyörällä vaan aloin käyttää 50-vuotispäivälahjaksi saamaani kävelykärryä.  Se olikin sitten seuranani monena päivänä, ensin Europpassa ja sitten Australiassa, jossa tein pitkän kävelymatkan itärannikon pohjoisosasta etelään, ihan Tasmaniaan saakka kunnes tammikuussa 2014 lensin Melbrounen kautta pois, enkä ole vieläkään palannut takaisin.

 

 

 

 

2014-04-30-12h50m21.jpg

 


Vuonna 2014 saavuin niinikään huhtikuun lopulla Suomeen, tällä kertaa Vietnamista Bangkokin kautta lentäen. Tosin viivyin vain muutaman päivän ennen kuin lensin Espanjaan kävelykärryineni. Se koko reissu oli täysi floppi, ja se päättyi siihen, että lensin takaisin Aasiaan.  Päällimmäisesksi muistoksi tuolta matkalta jäi vappuviikonloppu Somerolla eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Sieltä on tuo yllä näkyvä kuva, jossa talutan hevosta.

 

 

 

 

 

 

20150823_191528.JPG

 

 

 

 

 

 

 Sitten vuonna 2015 olin sidottuna parisuhteeseen, mutta otin siitä pitkän loman ja lensin Malesiasta Istanbuliin, josta lähdin matkaamaan busseilla ja junilla kohti Suomea. Toista kuukautta nautin Iätisen Euroopan keväästä kunnes toukokuun yhdeksäs päivä lensin Puolan Gdanskista Suomeen. Kolmatta kuukautta meni Suomessa ja viikon verran vielä Ruotsissakin ennen kuin lensin takaisin Malesiaan.
Ruotsin Åmålissa kävin ystäväni maatilalla, jossa tein mm. heinätöitä hevosella. Suomessa olin tehnyt pitkän pyöräretken, osan siitä junilla ja autolla johtuen kylmästä säästä,  Jyväskyään, Ouluun, Kajaaniin, Taivalkoskelle, Kuusamoon ja sieltä itärajaa pitkin alas aina Vaalimalle saakka, sieltä vielä Pornaisiin ja takaisin Nurmijärvelle.

 

 

 

20160624-145212.JPG

 

 

 

 

Vuonna 2016 lähdin Malesiasta ja siellä olleesta parisuhteesta jo tammikuun puolivälissä.  Olin Vietnamissa maaliskuun puoliväliin saakka kunnes lensin sieltä Bangkokiin ja edelleen Ukrainan Odessaan. Odessasta matkasin Dnepropetrovskiin, sieltä Harkovaan ja Lviviin. Myös Kiovassa kävin. Suomeen pääsin vasta kesäkuun puolivälissä ja viivyin siellä pari kuukautta. Elokuussa en lähtenytkään Aasiaan vaan takaisin Ukrainaan muutaman Balkanin maan Moldovan kautta. Ukrainassa toimin opettajana aina joulukuun puoliväliin saakka, jolloin saavuin tänne Vietnamiin.  Tuona vuonna kerkisin siis kokea jonkinasteisen sateisen ja kolean syksyn, myös talven ensimmäiset lumisateet. Lähtiessäni Kiovasta oli maa jo lumesta valkoinen, joskin syksy ja talvi olivat siellä yleensä ottaen lempeämmät kuin Suomessa.

 

 

 

 

20170407_153509.jpg

 

 

 

 
 


Samoin oli kevät paljon pidemmällä silloin kun maaliskuun puolivälissä 2017 saavuin Kiovaan täältä Vietnamista Thaimaan ja Kazakstanin kautta.  Vietin Kiovassa reilun kuukauden ja Suomessa toisen mokoman. Lähes koko ajan oli kylmä molemmissa paikoissa. Se tuntui inhottavalta ja teki minut sairaaksi. Ajattelin, että liian kuuma on paljon parempi kjuin liian kylmä.

 

 

20170511-073218.jpg


Niin ajattelin nukkuessani tässä ei-talviasuttavassa vanhassa mökinmörskässä Inkoossa. Olin hakeutunut sinne kokeakseni jotain uutta Suomessa. Joka vuosi on tehnyt mieli etsiä uutta myös vanhasta tutustua ympäristöstä.  Suomen lisäksi sitä uutta on tällä vuosikymmenellä tullut myös Ruotsista.  Se maa on tullut minulle paljon läheisemmäksi. Voisin harkita siellä asumista yhtä paljon tai vähän kuin Suomessakin asumista.  Mutta toistaiseksi aiankin harkitsen pääasiassa täällä Vietnamissa asumista.

 

 

 

 

20011125-083041-1.JPG


Kuumaa ja kylmää, saattaapa olla, että molempia tarvitaan. Tasapaino on paras. Vähän niin kuin avantouinnissa, joka on yksi niistä asioista, joita muistelen kaiholla. Sitä olen harrastanut viimeksi 16 vuotta sitten eli alkuvuodesta 2002.  Avntouinti ja sauna yhdessä. Ilman saunaa en ole koskaan avantoon uskaltautunut.

 

 

 

 

 

 

20000101-064709.jpg

 

 


Ei siis tunnu nyt hyvältä olla paikallaan kuumassa, vaan tekisi mieli viileämpään.  Ja tarkemmin ajatellen tekisi mieli myös matkustaa kauas Suomeen. Olen kuitenkin päättänyt, etten tänä vuonna matkusta vaan pidän tauon jos suinkin mahdollista.   Rahastahan se on kiinni, ja myös osittain siitä, että matka olisi hyvin raskas. Lentokoneessa sistuminen sinänsä menettelee, jo odottelu kentillä. Niiden aikana oin kuunnella äänikirjoja. Mutta sitten lennon jälkeen: usein tulen sairaaksi ja väsyneeksi.  Vanhuus sitä se varmasti on. Se heikentää ääriolosuhteiden sietokykyä. Ja sitä heikentää myös ylipaino, josta ei näy pääsevän kokonaan eroon koskaan.

Suomen-matka tulee yleensä todella kalliksi, joten sitä ei voine muutenkaan näissä oloissa tehdä joka vuosi. Ja minua kuitenkin viehättäisi ajatus pysyä paikallani,,kuten olen niin monesti toistellut. Tosin, niin kuin näkyy, se ei ole ihan helppo ja yksiselitteinen päätös. Kulkuri nostaa aina välillä päätään ja vaatii tien päälle.

 

 

 

 

Dalat 

Virallinen kirjoitusasu on  Đà Lạt (linkissä kaupunkia koskeva Wikipedia-artikkeli. Ja tässä Wikitravel-artikkeli) . Vietnamissa on hyvin tärkeä mainita se mihin provinssiin jokin paikka kuuluu.  Da lat kuuluu Lam Dong -provinnssiin.

 

 

 

 

 

 Nyt on tutkailun alla ratkaisuehdotus paikallaanpysymisen ja kuumuuden ongelmaan. Entäpä jos matkailisin Vietnamissa ja kävisin välillä kylmillä seuduilla.  Tällaisen koematkan tein huhtikuun alkupuolella. 

 

 

 

20180409_170808.jpg


Lähdin kotoa 10.4. aamubussilla Saigoniin. Mopotaksilla asemalle, siellä lipun osto ja bussiin. Ostan yleensä lipun istumabussiin.  Vihaan noita makuubusseja. joita on yleensä pidemmillä reiteillä, joskus myös tällä.

 

 

 

 

 

20180409_125522.jpg

 


Saigonissa tällä Phuong Trang -yhtiöllä oli vain niiti. Minun siis piti ostaa kuitenkin lippu tähän vihaamaani hökötykseen.  Sänkynä on sellainen kapea metallikehtikko, ikään kuin kallistettu penkki. Pahinta on se, ettei kallistuskulmaa voi säätää, eli silloin kun haluaa istua, ei voi tehdä sitä mukavasti. Jalkojakaan ei saa roikkumaan sängyn ulkopuolelle. Yläpteillä ehkä saisi, mutta ei ei ole kovin mukavaa.  Joka tapauksessa minulla tulee niissä bussesissa pää ja niskat kipeäksi. Niin tuli nytkin. Pari päivää sai kärsiä "krapulaa" tuon 8 tunnin matkan jälkeen.

20180410_133403.jpg

Maisemat matkan varrella ovat upeat: tie kiemurtelee ylös vuoristoon 1500 metrin korkeuteen. Ilma on viileän raikasta. Olisiko se "krapula" osittain johtunut myös ilmaston vaihdoksesta. Olisiko kyseessä ollut sittenkin lievä vuoristotauti eli sopeutumisilmiö korkeampaan paikkaan saapuessa?

 

 

 

 

 

20180409_204259.jpg


Bussi saapui kuapunkiin illalla kahdeksan aikoihin. Minibussi vei miut varaamaani hotelliin. Olin saanut huoneen edullisemmin Sohvasurffaus-yhteisön kautta.  Hotelinomistajan poika tarjosi edullisempia huoneita vanhempiensa omistamasta hotellista.  Iso huone omalla kylpyhuoneela noin 7 euroa.   Seillä nukuin vain yhden yön, ja jo aamulla kahdeksalta olin matkalla hieman takaisin päin,

20180410_124432.jpg

 mäkeä alas n. 10 kilometriä sijaitsi tämä vasta rakennettu hirsihuvila.  Minulle oli luvattu sinne erittäin edullinen majoitus tuttavan kautta.  Isäntäväki oli kuulemma kasvissyöjiä ja "joogaihmisiä", Ananda Marga-liikkeen jäseniä.  Asia oli järjestetty sen samaisen joogaopettajan kautta, jolta sain helmikuussa karipuun (Murraya Koenigii) taimen, joka muuten on lähtenyt ihan kiitettävän hyvin kasvamaan pihallamme.

20180410_075754.jpg

 

 

 

 

 

 

 

Perheen reilu parikymppinen tytär kuljetti minut sinne kaupungista moottoripyörällään. Vimmeinen puoli kilometriä minun piti kävellä mopon takana ylös vuoren rinnettä. Tontti oli aidattu ja vieressä oli sukulaismiehen tontti ja lähettyvillä muita taloja. Pihalla oli myös koira, joka vietti siellä yksinään päivät. Tosin sen liikkuma-ala oli suuri ja sillä oli ruokaa ja vettä. 

 

20180410_133814.jpg

 


Kokkasin meille ruokaa jääkaappiin jätetyistä vihanneksista ja sienistä sekä tofusta.
Kohta tytär lähti kaupunkiin ja minä jäin talolle koiran kanssa. Lähtiessään hän ilmoitti minulle majoituksen hinnan, joka oli huomattavasti korkeampi kuin aiemmin sovittu viikkohinta.  Sanoin sen hänelle ja hän lupasi keskustella perheensä kanssa.

20180410_085355.jpg

Ei se hinta mitenkään tavaton ollut, suurin piiretin sama kuin hotelliyö kaupungissa. Olisin sen voinut hyvin maksaakin, mutta en halunnut, koska tunsin itseäni huijatun, tulleeni vedätetyksi.

Hieno paikkahan se oli: hyvät maisemat, lähettyvillä metsää, jonne saattoi tehdä kävelyretkiä. Ties mitä olisi seudulta löytynyt, jos olisin asunut siellä sen suunnitellun viikon.

 

 

 

 

20180411_054011.jpg

 

 


Illalla perhe ilmoitti uuden hinnan Facebook-ryhmäviestillä. 200 000 oli vuorokausihinta. Viikko-tai kuukausihintoja ei enää hyväksytty. Tuo saigonilainen joogaopettaja yritti vielä taivutella minua hyväksymään sen, hän kertoi perheen äidin, joogaavan vegetaristin, jopa suostuneen alentamaan hintaa alun perin lupaamaansa vuorokausihintaan.   Ilmoitin etten hyväksy, erosin viestiryhmästä kerrottuani, että lähden seuraavana aamuna. Joogaopettaja yritti vielä taivutella kahdenksekisesssä keskustelussa, mutta kerroin, etten hyvänksy tuota toimintatpaaa: hinnoista pitää neuvotella ennen saapumistani eikä vasta sen jälkeen.  Lisäksi olin pettynyt siihen, että olinkin perheelle etupäässä maksava asiakas enkä ystävä ja hengenheimolainen, samoinajatteleva, kuten olin yhteydenpidon perusteella olettanut.  Lisäksi paikka ei herättänyt minussa positiivisia värähtelyjä, vaan tunsin siellä jotain kiusallista. Se tosin saattoi johtua myös tuosta krapulapäänsärystä.

Nukuin seuraavaan aamuun. Päätä särki ja harmitti. Minullahan oli tuo matkasta johtunut "krapula" pahimmillaan.  Se hellitti vasta seuraavana iltana kun olin ostanut apteeksita ibuprofeenia ja päivän mittaan syönyt niitä muutaman kahvin kanssa.   Maksoin pyydetyn korkeamman summan ensimmäisestä yöstä. Jätin rahat vieraskirjan väliin.

Lukitsin ovet perässäni ja laitoin avaimet sovittuihin paikkoihin. Koira jäi pihalle. Se ei ollut vieläkään tottunut minuun vaan kyräili matkan päästä. Ainoastaan ensimmäisenä aamulla kun tulin ulos, se istui oven takana kylmissään ja tuli kanssani sisälle paijattavaksi. Mutta heti kun se oli lämmennyt hyväilyistäni, se alkoi taas pelkäämään ja juoksi ulos.

 

 

 

 

 

20180418_085224.jpg

 

 

 

 

Aamun ollessa vieläkin kirpakan viilkeä lähdin painava reppu selässäni ja keppi kädessäni  kävelemään kothi parin kilometrin päässä olevaa keskusta, jossa oli vesiputous ja siihen liittyvä maksullinen puisto turisteille (Prenn-vesiputous) sekä tori paikallisille, muutamia kahviloita ja ruokapaikkoja.   Perille päästyäni istuin kahvilaan, tilasin kahvin ja kasvispatongin, banh mi, perua ranskan siirtomaa-ajoilta, suosittu aamiainen, mutta yleensä muulla kuin kasvistäytteellä.  Kuvassa yllä näkyvät leivät olleet tuosta paikasta vaan myöhmemmin kaupungin kasvisravintolasta.


20180422_132214.jpg

Yritin kysyä kahvilaa pitävältä vain vietnamia puhuvalta naiselta mopotaksia tai muuta taksia Dalat cityyn.  Ymmärrän sen verran vietnamia, että hän mainitsi bussin ja viittasi kädellään vieressä kulkevalle nelikaistaiselle tielle (moottoritie se olisi muissa maissa).  Hän kävin vielä näyttämässä minulle, mistä sinne tien varteen oikaistaan.  Ylitin toiseen suuntaan menevät kaistat ja jäin odottamaan keskiviheriölle.  Eipä minun tarvinnut seistä siinä kuin minuutti-pari kun joku rähjäinen bussin näköinen ajoi kohti. Minähän en aina näe, onko se bussi vai joku muu. Australiassa olen pysäyttänyt kuorma-auton ja ambulanssinkin bussina.


20180418_122823.jpg

Tämä bussi meni ainakin oikeaan suuntaan ja rahastajakin ymmärsi kun sanoin Dalat city ja suostui laskuttamaan minulta 15 000 Vietnamin dongia eli alle puolen euroa matkasta.   Seuraavien päivien aikana näin kaupungissa paljon paikallisbusseja, ja käytinkin sellaista vielä uudelleen kaupungista poistuessani. Olin varsin haltioissani siitä, että näytän olevan kaupungissa, jossa paikallisliikenne toimii ja jossa toimii myös Grabbike, tuo Uberin kilpailija ja sittemmin Uberin ostanut auto- ja mopotakiyhtiö, josta voi tilata kyydit mobiilisovelluksella ja ennen kyytiin astumista nähdä, kuka on kuljettaja, minkälainen on ajoneuvo ja myöskin sen, paljonko kyyti maksaa. Täällä meillä Lai Vungissa ei toimi Grab, ja siksi kyytien hinnat ovat jopa kolme-neljä kertaa kalliimmat kuin Saigonissa tai Dalatissa.

 

 

 

 

20180417_112250.jpg


Dalatissa olen käynyt aiemminkin: ensimmäisen kerran huhtikuussa 2014  olemassa pari päivää ja seuraavan kerran saman vuoden joulukuussa: vietimme silloisen kumppanin Shuin kanssa siellä joulun ajan. Minä olin joulupukkina lähistön kylässä, jossa asui joitain paikallisia alkuasukkaita.

 

 

 

 

 

20180415_091624.jpg


Järven ympäri pystyy kävelemään ilman että täytyy ihan autotiellä kävellä. Sen rannalla näkyi jopa hevosia. Kaupungin keskusta on pieni ja osa siitä on käytännössä maaseutua.

 

 

 

 

 

20180416_095403.jpg


Seutu on hyvin mäkistä, joten pyöräily on vähän työläämpää täällä, mutta jotkut sitäkin harrastavat. Pitää vain olla hyvät jarrut. Jalankulkijanakin täytyy ottaa huomioon se, että alamäkeen rullaava tai ylämäkeen vauhdilla kaasuttava auto ei välttämättä pysähdy ihan heti. Ruugkia ei ola paljoa, ja Saigonin jälkeen ruuhkaisenkin tien ylittäminen tuntuu helpolta.

 

 

 

 

 

20180411_174947.jpg


Da lat on turistikaupunki. Siellä on runsasti sekä edullisia hostelleja reppumatkaajille että satojen eruojen luksuslomakyliä vähän äveriäämmille. Kutienkaan siellä ei tunnu samanlainen turistihulina kuin Saigonissa. Tai minä en ainakaan ole löytänyt Bui Vien-katua vastaavaa paikkaa. Täytyy kutsua asiaan paremmin perehtyneitä sukulaisia tai kavereita vierailuille sillä ilman heitä minä en taida tuollaisiin paikkohin edes vahingossa eksyä.

Vanhoja Ladojakin näkyy katukuvassa vai ovatko ne Fiateja?  Kaupunki ei ole niin suttuinen ja likainen kuin muut Vietnamin kaupungit vaan niihin verrattuna se on rauhallinen ja kultivoituneempi, jotenkin eurooppalainen. En tiedä, miten ranskalainen se on, koska en ole koskaan käynyt Ranskassa. Ranskalaisin kaupunki, jossa olen käynyt on Belgian Bryssel. Sinne tuli tehtyä työmatkoja viime vuosituhannen vaihteessa.

 

 

 

 

 

20180413_152741.jpg


Aamulla kaupunki on usein sumuinen, iltapäivällä sateinen. Joskus sataa koko päivän jopa monta päivää peräkkäin. Näin on minulle kerrottu.  Itse en muista kokeneeni sadetta aiemmilla käyntikerroilla vaan on ollut aurinkoista.

 

 

 

 

 

 

20180416_071921.jpg


Lämpötilat kaupungissa ovat nyt huhtikuussa +12:n ja +30:n välillä kun ne täällä Lai Vungissa ovat +22:n ja +35:n välillä. Dalatissa on aamuyöstä ja aamusta slevästikin kylmä. Se itse asiassa tulee illalla heti auringon laskettua siinä kuuden aikoihin. Pystyn siis kävelemään sekä aamulla että illalla viileässä säässä.  Aamu- ja iltapäivällä on hieman kuuma, muttei sentään niin hiostavaa kuin täällä etelän tasangoilla.

 

 

 

 

 

 

20180416_070646.jpg

 


Minun ei siis tarvitse pysytellä ilmastoiduissa sisätiloissa kuin muutaman tunnin päivisin. Muulloin voin kävellä ja tutkia ympäristöäni. Valittaen täytyy myös todeta, että kävely ilman koiria ja niiden mukanaan tuomia paineita, vastuuta, tuntuu myös hyvältä.  Koirien kanssa ei ole kiva kävellä kaupungissa, ihmisten ilmoilla vaan niiden kanssa ptiäisi päästä kauemmas peltoteille ja metsäpoluille.

 

 

 

 

 

 

20180411_172251.jpg

 


Kasvisravintola, joka ainakin aiemmin oli Loving Hut, nytkin se nimi näkyy vielä ainakin ruokalistassa. Se tarjoaa vegaanista buffettia alle eurolla. Ilmeisesti se on tarkoitettu paikallisille, mutta eivät ne minuakaan kieltäneet siitä syömästä.  Toisin kuin muissa paikoissa, täällä voi ottaa ruuat itse. Muualla ne annostelevat varsin säästeliäästi.  Täällä oli tarjolla jopa raakasalaattia ja runsaasti keitettyjä vihreitä kasviksia. Buffetti on tarjolla aamukymmenestä iltakuuteen. Ravintola oli suurimman osan ajasta lähes tyhjä. Se ei sijainnut ihan kaupungin keskustassa, vaan parin kilometrin päässä ydinalueelta. Minä satuin olemaan kolme ensimmäistä yötä hotellissa siinä lähellä.  Siellä oli mukava omistajapariskunta ja heidän kaksi tytärtään. Heidän kanssaan pystyi juttelemaan oikeasti englanniksi.

 

 

 

 

 

20180411_164150.jpg


Täältä saa myös noita täytettyjä patonkeja heti aamusta.

 

 

 

 

 

 

20180416_075937.jpg

 

 

 

 

 
Evitäkä lista-annoksetkaan ole hinnalla pilattuja. 
 
 
20180415_112319.jpg


Muutam kerta tuli syötyä ihan herroiksi eli maksoin lähelle kymmentä euroa pitsasta ja oluesta tai sitten intialaisesta ruoka-annoksesta ja oluesta. En juo olutta humaltuakseni vaan otan sitä pitsan tai intailaisten leipäruokien kanssa. Tässä kuvassa on dahl-keittoa, eli keltaisista herneistä tehtyä mausteista hernekeittoa  chapati- ja roti-leipien kera.  Oli muuten ihan hyvää, mutta mausteita oli liian vähän eikä mausteena ollut käytetty asafoetidaa eli hing-jauhetta. Aitoon intialaiseen kasvisruokaanhan eivät kuulu sipuli eikä valkosipuli. Tässä niitä oli. Ne eivät mhyöskään kuulu kiinalaiseen kasvisruokaan, eivätkä vietnamilaiseen.

 

 

 

20180412_201340.jpg

 

 

 

 

Löysin ruisleipää. Kyllä, tuo epämääräisen siniharmaa möykky on ruis-vehnähapanleipää. Oli se kuitenkin hyvää hapankurkkujen ja tomaatin kanssa. Kyllä, hapankurkkuja eikä mitään etikkakurkkuja. Leipää ja kurkkuja valmistaa Hobbit-hostellin pitäjä, saksalainen kaveri, joka puhuu myös erinomaista venäjää sekä monia muita kieliä.  Hänen hostellissaan kävin erään usbekistanilaisen sohvasurffaajan kanssa juuri siksi, että hän oli Facebook-ryhmässä mainostanut ruisleipäänsä. Päivällä käydessämme leipä ei ollut vielä valmista ja se oli kaikki varattu. Lupasin tulla illlalla venäläiseen iltaan ja samalla katsoa, josko joku olisi peruuttanut leipätilauksensa.  Illassa ei ollut minun lisäkseni ketään, ja leipiä olisi ollut useampikin saatavilla. Otin kaksi. 

 

 

 

 

Leivissä on käytetty aitoa hapanjuuriruistaikinaa, mutta 2/3 jauhoista on vehnää., Ohjeistin kaveria käyttämään jotain tummaa väriainetta esimerkiksi suolan asemesta laittamaan tummaa soijakastiketta. Niin hän tekikin jatkossa, ja niistä leivistä tuli paljon parempia.  Jauhot ovat aika hienojakoisia niin kuin olivat nekin, joita minä käytin Australiassa. Minä loin leipiini karheutta käyttämällä taikninajuuren asemesta hapatettuja vehnän ituja, jotka olin jauhanut karkeiksi tehosekoittimella.

 

ryebread.JPG


Kuva elokuulta 2006, jolloin oltiin juuri muutettu taloon, jossa oli hyvä leivinuuni, sähköuuni vain, mutta kun siihen oli hankkinut pitsakiven, tuli reikäleivistä ihan kelvollisia.   Nämä olivat kyllä hyviä leipiiä, mutta ne pierettivät todella valtavasti. Nämä saksalaisen tkemät eivät pierettäneet juurikaan.

 

 

 

20180416_071923.jpg

 

 

 

Neljä yötä asuin tuossa hostellissa.  Usein istuin pienessä oleskelutilassa juttelemassa siellä käyneiden vieraiden, enimmäkseen eurooppalaisia ikäisiäni miehiä.  Mietin, että jos asuisin täällä, olisi täältä helppo käydä hakemassa sosiaalisia kontakteja. Myös englannin opettaminen olisi tuossa piakassa mahdollista, ei olisi täysin poissuljettua etteikö myös suomen kielen.

 

 

20180413_145753.jpg

 

 

ystävystyin myös erään hanoilaisen miehen kanssa.  Olin ottanut Grab-motskaritaksin läheiselle isommalle järvelle ja lähdin kävelemään sen ympäri.  Mies kyyditsi minua pari tuntia moottoripyörällään samalla kun tutustui itsekin ensimmäistä kertaa alueeseen. 

 

 

20180415_094000.jpg

 

 

Kaupungin keskustan järven rannalla sijatsi Big C -tavaratalo tai valintamymälä. Sieltä sai jonkin verran vaatteita, ja myös ulkomaalaisille sopivia isompia kokoja. Myös  ulkomaalaisten havittelemia ruokia siellä oli paljon enemmän kuin täällä meidän paikallisessa Co-opmartissa. 

 

 

 

 

 

20180420_071035.jpg

 

 
Kaikki nämä hyvät puolet tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että päätin harkita ja kokeilla, voisiko tehdä niin, että asuisi osan vuotta Dalatissa ja osan Lai Vungissa. Ja ehkä sitten joskus myöhemmin muuttaisi kokonaan Dalatiin, jos se vielä viehättäisi.  Päätin kertoa ajatuksesta alustavasti vaimolle. Sanoin, että haluan asua täällä kaksi-kolme kuukautta ja sitten tulla takaisin. Se oli hänelle suuri järkytys. Ilmeisesti hän suuttui siitä kovatikin. Luulin jo hänen laittavan välit täysin poikki.  Hän kysyi, onko minulla täällä tyttöystävä, jonka kanssa haluan muuttaa tänne asumaan. Se tuntui olevan hänelle ainoa ajateltavissa oleva syy moiseen.  Ei tuntunut menevän perille, vaikka monta kertaa ja erilaisin sanakääntein yritin selittää, että tunnen itseni sairaaksi ja yksinäiseksi täällä, jossa voin lähteä kävelylle vain aamuyöllä ja aina tulee vaikeuksia koirien takia, koska niiden kävely tuntuu häiritsevän aina jotakuta. Yritin selittää, että Dalatissa minulla on kavereita, joiden kanssa voin puhua englantia. 
 

Ehkä ajatus meni jossain vaiheessa perille, tai hän oletti minun peruneen suunnitelmani, koska viesteihin alkoi ilmestyä jälleen sydänaiheisia hymiöitä.
 

20180422_121551.jpg

 

 

Nyt vapunaattona tätä kirjoitusta viimeistellessä otin asian jälleen puheeksi, sille seudulle muuttamisen. Nyt minulla oli konkreettinen ehdostus, sillä olin saanut siltä seudulta alustavan tarjouksen opettamisesta: vapaaehtoisena aluksi asuntoa vastaan.  Aion lähteä sinne nyt toukokuun ensimmäisellä viikolla pariksi viikoksi.

20180421_164830.jpg

Ai minne?   Kolmenkymmenen kilomertin pääähän Dalatista kohti etelää. Duc Trong on paikan nimi. Se on tunnettu siitä, että siellä on Dalatin kansainvälinen lentokenttä. Sinne voi lentää Bangkokista ja lisäksi muista Vietnamin kaupungeista. 

 

 

 

20180420_065018.jpg


Kävin tuossa pikku kaupungissa viime vuoden heinäkuussa, sillä siellä asuu Myyn veli vaimoinen ja lapsineen.  Hänen voisi olla helpompi hyväksyä sinne muuttaminen kuin varsinaisen Dalatin kaupunkiin. 

20180420_173447.jpg

Duc Trong on kilometrin verran meren pinnan yläpuolella eli 500 metriä Dalatia alempana.  Se sijaitsee laaksossa vuorten ympäröimänä. Lämpötilat ovat suhteellsien samoja kuin Dalatissa, ehkä pari astetta ylempänä. Maasto ei ole niin mäkistä, rakennukset ovat rumempia kolkompia ihan kuin muissakin kaupungeissa.

 

 

 

 

 

20180418_121055.jpg

 

 

 

 

 

Tärkeintä on, että sieltä pääsee bussilla Dalatiin ja takaisin suhteellisen nopeasti, erittäin edullsiesti ja helpolla. Voisi käydä BigC:ssä ostoksilla, hostelleissa ja baareissa tapaamassa muita eruooppalaisia., opettamassa englantia kenties.

 

 

 

 

 

20180421_115706.jpg

 

 
Englantia voi opettaa siellä Duc Trongissakin, ja enemmän ehkä siellä. Siellä on kielikoulu, johon otin yhteyttä matkalta palattuani, ja sain sieltä lupauksen asunnosta, jos opetan heille vapaaehtoisena muutaman tunnin viikossa. Se sopisi minulle vallan hyvin. 


Keskiviikkona 18. päivä hostellin omistajarouva auttoi minua varmaan huoneen Khai Khai-hotellista  Facevbook-ryhmässä kysyin busseista sinne ja sain riittävät tiedot. Otin Grab-moottoripyörätaksin, jonka kuljettaja, nuori nainen, vei minut bussille.  Bussi lähti kaksi minuuttia sen jälkeen, olisi varmaan lähtenyt aiemminkin, mutta taksikuskini oli kiilannut motskarinsa sen eteen niin, ettei se päässyt lähtemään ilman minua.

 

 

 

20180418_125636.jpg


Khai Khai -hotelli oli edullinen, hieman rempallaan, mutta riittävän siisti minulle. Ja mikä parasta patja sängyssä oli pehmeämpi kuin patjat täällä yleensä, ei kuitenkaan lötkö vaan joustinpatja, juuri sopiva minulle. Eihän minulla ole kotonakaan hyvää paltjaa vaan käytän kovan patjan päällä pehmentäjä ja joustajana Thermarest-ilmapatjaa.

Huoneessa oli jääkaappi ja se toimi.  Kuumaa vettäkin tuli suihkusta välttävästi kunhan piti veden paineen erittäin matalana. Se on aika yleistä täällä. kaikissa maissa, jossa on sellainen varaamaton vedenlämmitin, joka lämmittää lämmityselementtien ohi virtaavan veden.  No, kotona minä en käytä lämmintä vettä juuri lainkaan, vain auringon putkissa lämmittämää. Joskus vddenkeittimellä lämmitettyä peusvatiin laskettua. Vatia voisi käyttää hotelleissakin. Sehän ei kaupassa paljoa maksaisi.

20180419_105601.jpg

Hotellista viiden minuutin kävelymatkan päässä oli hyvä ja yksinkertainen kasvisravintola, josta sai Pho-keiton alle eurolla ja aamiaiseksi niitä banh mi -täytettyjä sämpylöitä.

Hyvään kahvipaikkaan on rielu kaksi kilometriä, enemmän kuin lentoasemalle, josta ehkä voisi saada myös hyvää kahvia.

 

 

 

 

 

20180420_081646.jpg

 


Oli hienoa viettää päivät rauhassa yksikseen, ptkään nukkuen (sitä se viileä ilma teettää), äänikirjoja kuunnelleen, välillä kävelyllä käyden ja kaukana siintäviä vuoria ihaillen.

 

 

 

 

20180421_112938.jpg

 


Myy tuli sitten perheensä kanssa minibussilla veljensä talolle.  Mukana olivat vanhempien lisäksi toinen veli, tämän vaimo ja pieni lapsi.

 

 

 

 

20180420_161815.jpg

 


Minä olin jo keskipäivällä asettunut lähistöllä sijaitsevaan toiseen hotelliin, jota veli oli suositellut. Hänen tuttunsa oli sen juuri rakentanut ja avannut.  Se ei ollut samalla tavalla mieleeni kuin Khai Khai, mutta loppujen lopuksi olimmekin siellä vain yhden yön. Seuraavan päivän vietimme veljen talolla, jossa sukulaiset juhlivat veljen vaimon isän kuoleman vuosipäivää.

 

 

 

 

20180421_120246.jpg


Minä kuljeskelin lähistöllä ihaillen maisemia, vihreitä viljeyksiä kauempana siintäviä vuoria.  Tämä paikka oli noin viiden kilometrin päässä Duc Trongin keskustasta, sieltä Khai khaista. .

 

 

 

 

 

 

 

20180420_161840.jpg

 

 

Illaksi sitten lähdimme Dalatin kaupunkiin.  Veljen lapsi kuitenkin sairastui matkalla kuumeeseen, joten ilta meni sairaalassa odotellessa. Yöksi mentiin paikalliseen hotelliin. Aamulla toiset lähtivät katselemaan jotain nähtävyyksiä ja minä käveleskelin yksinäni kaupungilla, niin kuin olin tehnyt viikon ajan ennen sitä. 

 

 

 

20180422_103958.jpg

 

 

 

Sunnuntaina 22.4.  palattiin sitten veljen talolle. Myy ja äiti tekivät viime hetken ostokset: perunaa, papuja, punajuuria, kurkumaa sekä tuoreena että juurina, runsaasti kahvia papuina ja ostajan nähden jauhettuna. Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kun eräs kahvia valmistava yhtiö jäi kinnnit mm. käytettyjen paristojen muun jätteen jauhamisesta kahvin joukkoon. Täkäläinen kahvi paahdetaan todella kitkeräksi joskus.

 

 
 

 20180421_164826.jpg

 

 Iltapäivällä neljän jälkeen lähdettiin sitten ajamaan kotia kohti. Matka kesti noin kahdeksan tuntia. Kotona oltiin yöllä yhden jälkeen.

 
 

 

20180425_052916.jpg

 

 
Koirat pääsivät taas pitkästä aikaa aamulenkille. Aluksi kävimme riisipellolla, mutta siellä alkoi olla jo aika kuraista. 
 

Minulla on ollut tämä matkan jälkeinen viikko todella hikiset oltavat. Ilmastointilaite paahtaa aamusta iltaan ja silti on aika tukalaa. 

 

 

 

Puutarha

 

 

 

 

 

20180409_064704.jpg


Etupihan puutarhapläntti rehottaa mukavasti ja levittää hyviä tuoksuja: mm. oregano ja jotkut paikalliset kukvat ympäriinsä. Siinä kasvavat parhaiten istuttamani pavut. Ne sitovat typpeä ja siten parantavat maan laatua toimimalla luonnollisena lannoitteena kun ne kompostoi.


20180424_130854.jpg

Takapihalla minulla ei ole enää niitä kasvatustaskuja vaan ennen Dalatiin lähtöä istutin kaikki taimet maahan kanatarhan aidan viereen. Sieltä on hitaasti nousemassa ainakin tomaatteja, mutta myös joitakin papuja, paprikoita, chilejä.

20180424_130958_00000.jpg

Myös Murraya koenigii, tuoksuva karipuu, curry tree, on ilmeisesti juurtunut hyvin ja kasvattanut uusia versoja.  Tämän puu liittyy juuri noihin yllä kerrottuihin joogaihmisiin ja siihen epäonnistuneeseen hirsimökkiin asettumiseen.

Varsinaisesta rehottamisesta ei voi näiden kasvien kohdalla puhua. Ehkä on liian kuuma ainakin tomaateille, lajikkeet eivät ole tänne soveltuvia, maa on liian savista eikä siinä ole riittävästi ravinteita. Pitäisi lannoittaa.  Sateita on alkanut tulemaan, mutta ehkä ei vielä tarpeeksi.


20180424_130850.jpg

 

 

 

 

 

 

Kirjallisuutta

 

 

 

 
 
Huhtikuussa olen kuunnellut todella runsaasti äänikirjoja. Kaikki mainitsemisen arvoisetkaan eivät ole saaneet mainintaa alla.

 

Viimeinen tyttö

Olin Isisin vankina
Rankka selviytymistarina naisesta, joka pakeni terroristien seksiorjuudesta.
Irakilaisen 21-vuotiaan Nadian rauhaisa elämä muuttui täysin, kun Isis valloitti kotikylän, tappoi hänen perheensä ja myi hänet seksiorjaksi. Sama kohtalo on ollut tuhansilla muilla jesiditytöillä. Harvinainen Isisin sisäpiirin kuvaus paljastaa, millaista on elää terroristien hirmuhallinnon vankina.
Mukana myös ihmisoikeusjuristi Amal Clooneyn esipuhe!

Tämä oli suora kopiointi kustantajan sivulta.  Järkyttävyydessään koskettava. Uskomatonta, että tällaista ihmisen nöyryyttämistä ja häpäisyä vieläkin tapahtuu. No ei se kenellekään liene yllätys.
 

Mari Saat, Lasnamäen lunastaja

Mari Saat, virolainen kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus. Viro taas on maana minulle ainakin hieman tuttu, sen historia ja kulttuuri, myös synkkä neuvostoaika ainakin sikäli kuin Sofi Oksanen antaa siitä luotettavan kuvan.

Dostojevskiläisiä teemoja. Ainakin minulle tuli kohta mieleen Sonja Marmeladova Rikos ja rangaistus -romaanista. Keronta ja pohdinta on samantyyppistä: maailmoja syleilevää ja sen kaikkia ongelmia suurella tunteella taivastelevaa. Toki dostojevskimäisen laveaa ei tämä kerronta ole, mutta perusjuonteeltaan samanalista. Aiheet toki ovat hyvin maanläheisiä:  venäjänkielisen elämä Virossa kun ei osaa viron kieltä: ei saa helpolla töitä vaan pahimmillaan joutuu elättämään tisensä protituoituna. Tosin sitäkin on hieman pehmennetty: kyse ei ole baari- tai katuhuoraamisesta vaan vähän rajoitetummasta piiristä.  Päähenkilöllä on tytär: lahjakas ja pätevä, vastuullinen teini,, joka toki tekee sen verran virheitä, että hänetkin ihmiseksi tunnistaa.

Tämä aloitti teeman, joka näyttää nyt olevan näissä huhtikuun kirjoissa: naisen elämä oloissa, joihin hän ei ole itse syypää, vaan ne tulevat "miesten maailmasta": tässä taannoin tapahtunut Viron neuvostomiehitys, kommunistisen yhteiskunnan luominen .... Niissä oloissa täytyy vain käyttää arkipäivän älykkyyttä ja taitoja, myös sydäntä, selvitäkseen niin kuin parhaiten taitaa.

Uskonto, venäläinen ortodokisuus näyttelee myös omaa rooliaan tässä teoksessa. Ja se tuo mukaansa myös dostojevskiläisen profeettahahmon. Nyt en heti keksi, minkä niminen kaksoisveli hänelle voisi Dostojevskiltä löytyä.

Ainakin tämän lukijan mielessä teos saa onnellisen lopun, melkein sadunomaisen. Joskin se jää vain mahdollisuutena ilmaan.

 

 

 

Heidi Köngäs, Sandra 



"Voisi yleisesti sanoa, että se kertoo sodasta kotirintaman näkökulmasta, eli naisten, lasten ja vanhusten. Erittäin mielenkiintoista kerrontaa ja mukaansa tempaavia, silmät kostuttavia tapahtumia: eli ei siis räiskintää ja politiikkaa vaan niiden aiheuttamia arkisia ongelmia: mistä saada leipää ja vaatteita lapsille, missähän se mies on ja milloinka se tulee kotiin, miten saada viljat kylvettyä ja korjattua ilman miehiä. Tapahtumat ovat välillä varsin raakoja ja julmia, niin kuin oli se vuoden 1918 sotakin."

Näin minä luonnehdin sitä eräässä Facebook-ryhmässä vastauksena kysymykseen: Mistä kirja kertoo?

Aamulehden arvostelu kertoo tarkemmin. 

 

 

 

 

 

 

Minulle tämä oli ensimmäinen ikinä Heidi Köngäksen kirjoittama kirja. Aiemmin vain nimi on ollut tuttu - jostain.Tämän perusteella voisin hyvinkin jatkaa myös hänen muitten teostensa parissa.

Kanslaissota, vapaussota, punakapina. Suomi oli virallisesti itsenäistynyt joulukuussa 1917 samaan aikaan kun Venäjällä oli menossa työläisten ja talonpoikien bolshevikkinen vallankumous. Myös Suomessa monet työtätekevät, köyhät ja sorretut unelmoivat vallankumouksesta ja paremmista ajoista, jolloin kaikkien kesken vallitsisi tasa-arvo eivätkä raha ja syntyperä määrittelisi ihmisen olemista. Silloin ne määrittelivät paljon enemmän kuin nyt. Oltiin vielä hyvin lähellä sääty-yhteiskuntaa, jossa vallitsi tiukka hierarkia, ja jossa alemmat olivat olemassa palvellakseen ylempiä. Nämä ylemmät näkivät asemansa Jumalan säätämänä, ehkä palkintona omista tai isien hyvistä töistä, joka tapaukswssa järjestelmänä, jota ei sovi rikkoa.

Punaiset julistivat vallankumouksen alkaneeksi tammikuussa 2018.  Se alkoi etelästä ja eteni noin Tampereen korkeudelle saakka. Punakaartit koostuivat enimmäkseen amatööreistä ja heidän aseistuksensa oli heikkoa. VAstassa olivat vahvemmat valkoiset, joilla oli enemmän koulutettuja ja kokeneita sotilaita riveissään. He saivat myös apua saksasta, mm. suomalaisia jääkäreitä kouutettiin siellä.

Punaiset hävisivät ja olivat antatutuneet toukokuuhun mennessä. Monia oli teloitettu puolin ja toisin, osa heistä ilman oikeudenkäyntiä, sattumanvaraisesti. Osa hävinneistä suljettiin vankileireille, joissa he kuolivat nälkään ja tauteihin, jopa janoon!

Näiden kaikkien myllerrysten keskellä olivat naiset, eivät naiskaartilaiset tai naissotilaat, vaan tavalliset naiset, jotka yrittivät pyörittää arkea: hankkia lapsilleen vaatteita ja ruokaa, suojaa sillä aikaa kun isät olivat rintamalla. Heillä oli huoli miehistään ja pojistaan, joiden olinpaikka tai kohtalo oli pitkään tietymättömissä.  Joskus heidän tehtävänsä oli haudata miestensä ruumiit, jotka tulivat kotiin arkussa tai sitten ne vain kipattiin sinne reestä tai hevoskärryiltä, auton lavalta. Politiikasta tai suurista aatteista  he eivät juuri välittäneet, arkipäivän selviytyminen oli heidän aatteensa. Epäilemättä työväenaatteeseen tuolloin liittynyt raittiusaate, alkoholijuomien myyntiä ja nauttimista koskeva kieltolaki saattoi olla heidän mieleensä. Se oli yksi työväenliikkeen vaatimuksista, Ja viina oli vienyt monen köyhänkin perheen vielä syvemmälle köyhyyden suohon.

Totta kai jokainen valtio rankaisee valtion vastaisesta toiminnasta ja kumouksellisuudesta, varsinkin nuori valtio, jonka olemassaolo on vielä hataralla pohjalla. Punaisia rangaistiin ankarasti: ampumalla, näännyttämällä nälkään, kiduttamalla. Eihän se oikein ole ihmistä kohtaan, vaikka tuolloin ei ollutkaan vielä YK:n yleistä ihmisoikeuksien julistusta. Toki oli Suomessakin monia, jotka tuomitsivat koston väkivallan ja kapinan nujertamista seuranneet rankaisutoimet, varsinkin silloin kun ne tapahtuivat oikeuslaitoksen ulkopuolella.  Jotkut jopa vaativat kotiin jääneitä naisiakin tilille, vaikkeivät he olisi suoraan osallistuneetkaan väkivaltaan: vetäneet housuja jalkaansa ja ottaneet kivääriä käteen. Tarinoiden mukaan housujen käyttäminen oli yksi kumouksellisen naisen merkki ja saattoi johtaa teloitukseen.

Naisnäkökulma kansalaissotaan, voisi sanoa ellei se kuulostaisi jo hieman lattealta. Ja kyllähän teoksesssa on myös nykynäkökulma läsnä: kokoavana kertojana,  päähenkilö Sandran lapsenlapsena, joka on free lance -näyttelija ja alkaa tutkimaan isovanhempiensa historiaa, josta he eivät olleet paljoa puhuneet, eivät ainakaan tästä kipeästä asiasta.  Useinhan  kanslaissotaan liittyvista kokemuksista ei ole haluttu puhua.  No, viime aikoina, Suomi 100 -juhlavuoteen liittyen niistäkin on puhuttu, yritettiin painaa jopa kansalaissotaan liittyvä juhlaraha, jossa näkyi teloituskomppania.

Huomatessaan tappionsa punaiset yrittivät suurin joukoin paeta Venäjälle, mutta heidät saatiin pysäytettyä, esimerkiksi Lahden seudulla näin kävi ja siellä olivat suuret vankileirit ja monia teloitettiin. Ne, jotka pääsivät pakenemaan työveäen ihmemaahan, menettivät aika todennäköisesti henkensä  Stalinin puhdistukseissa 1930-luvulla tai joutivat suljetuksi vankileiriin, gulagiin, vielä sotien jälkeenkin.

Entä jos punaiset olisivat voittaneet?  Olisiko Suomi liitetty Neuvostoliittoon ja sen väestö pikkuhiljaa sulautettu muuhun neuvostokansaan ja venäläistetty? Vai olisiko käynyt niin kuin virolaisille, että jouduttiin taipumaan, mutta lopullisesti ei murruttu, vaan pystyttiin säilyttämään oma identiteetti ja päästämään se esille sorron vuosikymmenten jälkeenkin?


Minä asun nyt maassa, jossa kommunistit eli punaiset voittivat. Vietnamin sota tosin oli pidempi, kansainvälisempi ja monella tapaa erilainen kuin Suomen sisällissota.

Samaan sotaan uusi näkökulma tuli seuraavassa teoksessa.

  Anneli Kanto, Lahtarit

Tämä on varmasti sitä miesnäkökulmaa, valkoiselta puolelta ja pohjalaisten miesten sekä valkoisen Suomen virallisten dokumenttien valossa.  Ryssä piti ajaa pois Suomessta, eli venäläinen sotaväki ja lisäksi punikit piti panna kuriin. Siinä tarvittiin nuoria poikia, joista moni joutui ensimmäistä kertaa tappamaan ihmisen.

 

Väkivallan muodollinen tarkoitus: vihollisen eliminointi, ja valkoisten kannalta kapinan kukistaminen, usien ylittyivät ja ampumisista tuli mielivaltaista ja tarpeettoman julmaa. Ajauduttiin koston kierteeseen.

Tämä teos tuo kuvaan mukaan valkoisen näkökulman, ja pohjalaisen, ihan murretta myöten.  Dokumentinomainen tyyli, eli päiväkirjat ja viralliset asiakirjat ovat kerronnan välineinä.   Puhe on hyvin suoraa, mm. ryssäviha, joka periytyy Nuijasodasta ja Isonvihan ajoilta lähtien: miten ryssät ovat mellastaneet Suomessa ja tehneet täällä pahojaan. Nyt on aika ajaa pois ja lahdata jokainen, joka vähänkin haisee ryssälle. Ja ryssälle haisevat tuo ryssien aivopesemä punainen roskasakki.   Tosin sitten on myös kristillinen näkökulma: "älä tapa" ja sen toteaminen, että miten ne teloitettavast punikit näyttävät ihan tavallisilta ihmisiltä. Mutta tappamiseen tottuu: siinä menee ikään kuin johonkin verehhimoiseen hurmioon. 


Kostotoimissa oli myös rotuhygienia-näkökulmaa, puhdistusta: Suomen puhdistamista punataudista, kommunismin rutosta, ryssän levittämästä saastasta. Siihen aikaanhan olivat vallalla käsitykset rodun ja kansan puhtaudesta: siitä, miten tiettyjen kansanosien eliminoimisella tai ainakin lisääntymisen estämisella yritettiin vaikuttaa tulevaisuuteen. Siihenhän sitten vähän myöehmmin pyrki Adolf Hitler, mutta Suomen kansalaissodan aikoihin hän lienee jo pyöritellyt noita asioita mielessään.



  

Täällä Pohjantähden alla

Väinö Linna on kirjoittaja, kuten varmaan melkein jokainen yli kolmikymppinen suomalainen ainakin tietää.  Vai tietääkö?  Tuntematon sotilas on tullut uutena elokuvaversion minunkin elinaikanani kahdesti. Pohjantähdestä ei ole tullut uutta versiota sitten sen ensimmäisen, vuodelta 1968. Muistan siitä joitakin pätkiä kun se esitettiin televisiossa joskus 1970-luvun puolivälissä: ainakin sen kun ryhmä naisia teloitettiin ampumalla heitä konepistoolilla ja muita teloituskohtauksia. Sitten tuli Akselin ja Elinan tarina viisitettynä elokuvasta. 

Elokuva ja kirja eivät ole sama asia, vaikka joskus elokuvan näkeminen estää kirjaan tarttumisen.  Niin kävi minulle Pohjantähden suhteen monen vuoden ajan. Ja äänikirjaan "tarttumisen" esti erittäin vanha luenta, joka on teknisesti ja sisällöllisesti joskus esteenä kirjan kuuntelulle.

Nyt siitä tuli Celiaan Martti Mäkelä lukema uusi versio, tai kaksi ensimmäistä osaa. Siinäpä oli oiva tekosyy ottaa se luettavaksi. Kaiken kaikkiiaan liki kolme vuorokautta siihen olisi mennyt, jos ihan pötköön, nukkumatta olisi kuunnellut.  Alussa oli suo, kuokka ja Jussi ... niihän se alkaa, kertomuksella siitä, miten Jussi kovalla työllä raivaa pappilan mailla olevaa suota torpakseen, alkaa viljellä sitä perheineen maksaen vuokraa työllään eli tekemällä taksvärkkiä pappilaan. Niihän sitä vielä 1910-luvulla tehtiin.  Linna kuvaa, miten torpparia riistettiin enemmän tai vähemmän, ja miten tuo riisto synnytti vihaa ja katkeruutta, ja miten työväenliike sen vihan ja katkeruuden auttoi kanavoimaan toiminnaksi: uhmaksi, väkivallaksi, vallamkumoukseksi. Torpparien häädöt ja häätöuhat ovat yksi esimerkki toisen puolen vallankäytöstä. Pitäjän pappi ja hänen rouvansakin syyllistyvät ainakin epäoikeudenmukaiseen kohteluun.   Jussin Akseli-pojasta tulee punapäällikkö, jolla on ominaisuuksia, jotka sitten kulminoituvat Tuntemattoman sotilaan vänrikki koskelaan, joka on tämän Akselin poika, omapäinen mutta oikeudentuntoinen Vilho.  

Linnan teoksessa esitetään hyvin selkeästi se syy, miksi Akselin kuolemantuomiota ei pantu täytäntöön huhtikuun 2018 jälkeen. USA ja Englanti olivat esittäneet diplomaattiensa kautta vastalauseen sille, että Suomen valkoinen valta toimeenpani yöllisiä teloituksia ilman oikeudenkäyntejä puhdistaakseen maan punaisesta saastasta.  Ne uhkasivat evätä Suomen itsenäisyyden tunnustamisen, ellei tuollainen barbaria lopu. Se siis loppui - loppui painostuksen alla. 
Tässäkin, niin kuin muissakin edellä mainituissa teoksissa ovat läsnä nälkä ja taudit, jopa janoon kuoleminen vankileireillä, myös lasten ja naisten teloitukset, jopa ihan sattumalta paikalle osuneiden, kuten erään viipurilaisen koulupojan, jolla on vain venäläinen sukunimi, vaikka hän onkin suomenkielinen, kantaa repussaan suomalaisia koulukirjoja.

Toinen osa päättyy siihen miten Akseli palaa vankileirin kuolemansellistä kotiin, miten Elina saa hänet takaisin. Vähän samalla tavalla kuin Sandrakin saa miehensä taksin kuolemalta ja sodalta.
Kolmas osa on vielä tulematta uusintana. Toki juonen siitäkin jo tiedän, mutta en yksiityiskohtaisempaa tapahtumien kerrontaa.

Pauliina Rauhala, synninkantajat 


Tässäkin käydään sotaa, ei fyysisin asein vaan hengen asein, henkisin asein: kansalaissotaa uskonnollisen liikeen sisällä: valtaa pitävät, "laillinen esivalta" käy harhautuneiden ja väärälle tielle eksyneiden kimppuun yrittäen puhdistaa heistä kososlaisuuden, väärän hengen, lakihengen, hempeyden hengen, omavanhurskauden .... Puhdistus ja sen sosiaaliset, yhteiskunnaliset taustat ...
Kyllä, minäkin olen lukenut Taivalaulun, Pauniina Rauhalan esikoisteoksen ja kirjan, josta moni sen ilmestyttyä puhui: Nainen synnytyskoneen vanhoillislestadiolaisuudessa, naisen osa seurojen kahvinkeittäjänä ja pullanleipojana, seurakunnan yhteydestä erottamiset ja syntien sitomiset osana miehistä vallankäyttöä. Kaikki tuo sisältä päin nähtynä, naisen kokemana.  Anna-Maija Ylimaulan Papin tyttö ilmestyi jo 1970-luvulla, sitten jo tällä vuosituhannella Riikka Pelon Taivaankantaja. Lyyristä kieltä ja vahvaa luonnokuvasuta oli myös Timo K Mukan teoksessa Maa on syntinen laulu, ja sen seurakuvaus toi mieleen juuri lestadiolaisuuden.  Ja olihan itse Lars Leevi Laestadiuksen saarnoissakin vahvoja kielikuvia luonnosta.

 Ei siis ihan ensimmäinen tästä aihepiiristä oleva teos tämä Synninkantajat, mutta oli se vaikuttava.

Rauhala siirtyi ammattikirjailijaksi Taivaslaulun menestyksen myötä ja kertoi halauvansa kirjoittaa muusta kuin lestadiolaisuudesta.  Kuitenkin hän sitten kirjoitti toisen teoksensa hoitokokouksista, liikeen ilmiöstä, joka oli voimakkaimmillaan 1970-luvulla ja jatkui vielä 1980-luvullakin piilossa, kuten on kerrottu. 


Tämä ei ole enää mukaansa tempaava romaani vaan useille lukijoille varmasti hankalakin: pitkiä lonnonkuvauksia ja runsaasti kielikuvia. Kirjailija varmastikin on halunnut vieraannuttaa sekä itsesään että lukijaansa  hoitokokous-aiheesta ja lestadiolaisuudest.  Hän tuo mukaan myös nykyisyyteen sijoittuvan kertojan, joka yllättin luo siteen Taivaslauluun - sehän on Viljan aviomies!

Kyllä, tämä on kirjallisuutta ja ammattimaista sanankäyttöä eikä pelkkä tarina. Henkilöissä on elävyyttä ja kielessä niin monia tasoja, että kaikki ei ensimmäisella lukukerralla aukea.


 

Katkeroitunut vegaani

Nyt siirryttiin pois kirjallisuudesta erääseen kuukauden uutistapahtumaan. Nyt käydään yhden naisen sotaa suurta kansainvälistä yritystä vastaan. Voisin kertoa myös siitä, miten nyt käydään Suomessa oikeutta Turun puukottajaa vastaan:  Marokkolainen mies tappoi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa Turun kauppatorilla, minullekin tuttu paikka, elokuussa 2017. Hän oli radikalisoitunut ja halusi puolustaa Isalmia ja ISIS-järjestöä. Eli hänkin halusi käydä sotaa vihollista vastaan.

Mutta tämä vegaani ... 
 

Youtube-ampuja oli katkeroitnut vegaani.  näin uutisoitiin joissakin lehdissä tapausta, jossa intialaistaustainen amerikkalaisnainen suuttui Youtubelle, ajoi heidän päämajaansa Kalifornian San Brunoon ja ampui kolmea ihmistä siellä. Lopuksi hän surmasi itsensä.  Otsikko voi sinällään olla ihan oikein: hän oli katkeroitunut ja hän oli vegaani. Mutta olivatko nuo asiat syynä ampumisiin?  Tarkemmin uutisia seurattua tietää, että hän oli katkeroitunut siitä, että Youtube-muutti käytäntöjään niin, että sisältöön liittyvistä mainoksista ei tule niin helpolla tuoja kuin mitä tuli aikaisemmin. Ne olivat olleet tämän "sometähden" ainoat tulot ja niiden menetys suututti hänet.  Hän oli määritellyt itsensä muun muassa vegaanikehonrakentajaksi, mutta ymmärtääkseni hänen kanaviensa sisältö ei ollut ainkaan pelkästää, tai edes korostetusti vegaaniaiheista. Toki hän puhui ainakin eläinten oikeuksista, mutta sehän ei ole kovin harvinaista nykyään.  Ja kyllä hän puhui maailman vääryydestä, jonka yksi ilmenesmismuoto voi olla eläiten riisto. Mutta enemmän se vääryys hänen viimeaikaisissa tuotoksissaan näyttäytyi Youtuben vääryytenä häntä kontaan: sensuurina ja ohjailuna.

Otsikon perusteella toki voisi ymmärtää, että hänen katkeruutensa johtui vegaaniudesta  ja se sai hänet ampumaan.  Tuollainen tulkinnan mahdollisuus tuli mieleeni, ja tietnkin se sai minut huolestumaan oman viiteryhmäni puolesta:  kohtako joka puolella toitotetaan siitä, että vegaanit ovat niin epätasapainoisia ja hihhuleita, että ovat valmiita tarttumaan aseeseen.  Näinhän ei tyesti ole, vaikka vegaaneissa on toki kaikenlaista tallaajaa, myöskin mielenterveysongelmaisia (ja) sellaisia, joiden käsitys maailmasta ja ympäristöstään on hyvin negatiivinen, jopa vainoharhainen.

Tietysti vegaanin kohdalla on joidenkin mielestä aina niin, että sattuipa vegaanille mitä tahansa, se on aina varrallisen vegaaniruokavalion syytä.  "Normaali" ihminen sairastuu flunssaan siksi, että sitä on liikeellä, mutta vegaani sairastuu flunssaan, koska vegaaniruokavalio on heikentänyt hänen vastustuskykyään niin, että kaikki taudit tarttuvat.  Jos vegaani ampuu tai tekee terroriteon, se on tietenkin veganismin syytä?

No, eipä tästä sen laajemmin somekansa revennyt eikä raivostunut.  Joitain yksittäisiä kommentteja tyyliin "Tätä se sokea ideologia tekee, kun uskoo yhteen ainoaan ”totuuteen” kykenemättä myöntämään, että muitakin vaihtoehtoja on, ja tuosta sokeasta uskosta johtuva hulluus alkaa aina korvien välistä." (Pirkan blogi) 
Jos tämä  otsikko olisi kirjallisuuden alaotisikkona, voisi vetää yhtäläisyyksiä edellä kerrotun aiheisiin: nainen kansalaissodan pyörteissä, vironvenäläinen nainen itsenäistymisen synnyttämissä valtiollisissa ongelmissa.  Tässä nainen, nykynainen, hän on ideologisesti aktiivinen, perheen sijasta suuntautunut sosiaalisen mediaan, on valmis toimimaan aatteensa ja uskomustensa puolesta. No, on naissotureita ja taistelijoita ollut ennenkin, oli niitä housuja käyttäviä naisia myös kansalaissodassa ainakin punaisten sotureina ja agitattoreina, ja on naispuolisia joukkoampujia ja massamurhaajiakin kait ollut niitäkin. Mutta enimääkseen ne ovat olleet miehiä.  Ja tässä tapauksessa motiivina olivat enemmän tai vähemmän naisen omat sisäiset tekijät.

Israelissa on paljon vegaaneja ja israelilainen veganismi on näyttäytynyt minulle jotensakin karumpana kuin esimerkiksi suomalainen "ituhippeily".  Erityisesti Gary Yourofsky on ollut siellä suosittu ja hän lienee käännyttänyt siellä tuhansia ihmisiä veganismiin. Hänen suomalaisittain hyvin kuumakallemainen toimintansa ja kiihkeät saarnansa tuntuvat juuri sellaisilta, jotka sillä alueella ihmisiin uppoavat. Tulipahan vain mieleen kun näin tämän ampujan pari vuotta sitten nettiin lataaman Youtube-videon, jossa hän voimistelee Israelin lipun edessä.

Alkoi asia sen verran kiinnostaan, että etsin lisätietoa tästä tapauksesta:

Nasim Aghdam on sukujuuriltaan iranilainen.  Hän julkaisi materiaalia englannin, farsin ja turkin kielillä.  Hän  kertoi olleensa ensimmäinen persialainen vegaanikehonrakentaja ja kustantaneensa ensimmäisen vegaanimaiksen Iranin TV:ssä.  Useilla videoilla hän tanssii perinteisen iranilaisen musiikin tahdissa.  Monilla hän jakaa vegaanireseptejä ja puhuu eläinten oikeuksista.

Hän puhuu siitä, miten sensuuri toimii sosiaalisissa medioissa: Jos haluaa puhua moraalista ja ihmisyydestä, ei tule nostetuksi esiin ja huomioiduksi.   Hän siis väittää Youtuben, ja sitä kautta sen omistajan Googlen harjoittavan sensuuria, olevan uudentyyppinen diktatuurin muoto.  Se tekee ihmisitä ohjelmoituja robotteja, jotka uskovat siihen, mihin nämä aivopeisjät saavat heidät uskomaan ja ovat kiinnostuneita siitä, mitä ne heille tuputtavat.  Nämä sensorit pystyvät piilottamaan tärkeät asiat ihmisten huomiolta:  terveyspalvelujen alasajon, eläinten hyväksikäytön, luonnon saastuttamisen, perhearvojen tuhoamisen. Niiden sijaan ne tarjoavat materialismia ja seksuaalista rappiota vapauden nimissä.

Nainen siteeraa Einsteinia, Martin Luther King junioria ja jopa Adolf Hitleriä: "Tee valheesta suuri, tee siitä yksinkertainen, toista sitä yhä uudelleen ja uudelleen ja ennenpitkää he uskovat sen"

Nainen teki väkivallanteon, ei surmannut muita, mutta haavoitti, yhtä hyvin vakavasti, aiheutti vaaratilanteen. Oliko hänen tarkoituksensa tapaa mahdollimman monta?  Vai oliko hänen tarkoituksensa tapaa vain itsensä mutta tehdä itsemurha niin, että se saa mahdollisimman suuren huomion?  Jos näin oli, niin siinä hän epäilemättä onnistui.  Hän käytti väkivaltaa, sekä itseään että muita kohtaan saadakseen huomiota itselleen ja asialleen.   Sitä hän epäilemättä halusi. Halusiko hän pitää uhrimäärän "kohtuullisena" tai "mahdollisimman pienenä", mutta silti riittävänä saadakseen asiansa esiin?

Kaikki vegaanit eivät ole eläinoikeusaktivisteja ja kaikki eläinoikeusaktivistit (tai vegaanit) eivät hyväksy väkivaltaa. Me "ituhipit"  ahimsa-vegaanit (ahimsa - elämän kunnitoittamisen periaate), pitäisikö sanoa "tolkun vegaanit" emme hyväksy väkivaltaa muita eläviä olentoja kohtaan, mukaan lukien ihminen ja me itse.  Minä ja monet muut vegaanit tuomitsemme naisen teot: väkivalta ei ole kestävä ratkaisu mihinkään.  Tämä nainen saattoi tehdä toiminnallaan enemmän vahinkoa asialleen, veganismille ja eläinoikeusliikkeelle kuin hyötyä ajamilleen asioille.

Näihin samoihin aikoihin on puhuttu Facebookista kriitiseen sävyyn, miten se on myynyt tai ainakin sallinut, edesauttanut käyttäjiensä tietojen myynnin ulkopuolisille tahoille ja käytettäväksi tarkoituksiin, joista käyttäjille ei ole kerrottu: Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaan, Britannian Brexit-äänestykseen.  Tämä on tehty Facebook-testejä hyväksi käyttäen.

On ihmisiä, jotka melkein paranoidisuuteen asti välttelevät sosiaalista mediaa: Facebookia, Twitteriä, kaikkia Googlen ylläpitämiä palveluja. Minä en kuulu heihin, ja olen tässäkin asiassa mieluummin liian hyväuskoinen kuin varovainen.  En oikein usko menettäväni siitä mitään ainakaan yksilönä, vaikka tietoni ja asiani ovat netissä levällään. Ongelmani ei ole siinä, että ihmiset näkevät vaan siinä, etteivät ne halua katsoa: blogipostaukseni, videoitteni podcastieni ja muitten tuotoksieni yleisömäärät ovat yleensä kymmenissä, jopa alle.  Suomen kieleen liittyvät opetusvideot ovat suosituinta materiaaliani. Joillakin on jopa kymmeniä tuhansia katseluita, yhdellä vielä enemmän: suosituimmalla videollani, Counting in Finnish  on tätä kirjoittaessani yli neljännesmiljoona katselua, ja kommenteista päätellen sitä on ihan oikeastikin katseltu.   Jossain vaiheessa sen on joku "sensori" huomannut ja nostanut esiin: se tulee ensimmäisenä esille hauissa, siihen on linkkejä useilta sivustoilta. 

Jos siis haluaisin suuria yleisömääriä, minun kannattaisi lopettaa näiden suomenkielisten vuodatustan kirjoittelu ja keskittyä opettamaan suomea joko englanniksi tai venäjäksi.
En aio sitä tehdä, sillä en usko pystyväni olemaan koskaan niin suosittu, että ainakaan merkittäviä rahasummia pystyisin tienaamaan. Sen sijaan tietysti houkuttelisi ajatus olla hyödyksi ja tuottamaan jotakin yhteiskunnallista tai yksityistä hyötyä ja positiivista iloa.

Teitojen keruu on tieysti eri asia kuin sosiaalinen huomio. Jos jollakulla olisi aihetta, minusta saisi varsin hyvän profiilin tehtyä - ainakin jos sen tekisi suomeksi lukemalla. Mutta siihen menisi hyötyyn nähden ihan kohtuuttomasti aikaa, eikä noissa Facebookin yhteydessä puheena olevissa tapaukseissahan tiedonkeruu on afutomatisoitua: se perustuu tykkäyksiin ja siihen, mitä vaihtoehtoja valitsee persoonallisuus- ym. testeissä.  Tällaisia anonyymejä profiileita sitten myydään kaipuallisiin tarkoituksiin.   Minä en ole kovin huolissani asiasta. Totta kai meitä yritetään aivopestä joka suunnalta ja sen tekijät yrittävät löytää entistä tehokkaampia menetellmiä päämme kääntämiseksi.

En ole kovin huolissani siitä, jos aivopesijänä ovat läntiset hallitukset tai jopa yritykset: toimijat, jotka ovat länsimaisen kulttuurin piirissä, jossa niille on aina olemassa myös vastavoima: kritikot, paljastusten tekijät ja tietovuotajat, median ja eri sosiaalisten tieteiden analyytikot. Enemmän olen holissani siitä, mitä Venäjä ja muut toisenlaista ajattelutapaa ja toisenlaisia päämääriä edustavat tekevät: yrittävät vaikuttaa muiden maiden asioihin ja rapauttaa vihollisiksi kokemiensa maiden yhteiskuntaa mm. yrittämällä kääntää ihmiset toisiaan vastaan.

 

 

 

Gösta Sundqvist

Hän kuoli 46-vuottiaana elokuun 16. päivänä 2003.  Minä olin täyttänyt 40 kolmea päivää aikaisemmin. Asuttiin silloin Australian Townsvillessä. Minulla ei ollut työlupaa eikä pysyvämpää oleskelulupaa, odoteltiin sitä samoin kuin yksivuotishääpäiväämme.

Kesällä 1978 taisin ajaa punaisella Pappa-tunturilla ellei se ollut rikki. Täytin 15 vuotta elokuussa. En muista sitä päivää enkä tuota kesää kovin tarkasti. Muistan kuitenkin, miten radiosta tuli tuo kappale Mitä kuuluu Marja-Leena ja minä ajattelin, että sen esittää Hector.  Siitä lähtien on tullut seurattua Gösta Sundqvistin tuotantoa, muttei kuitenkaan aktiivisesti eikä famittaen.

Nyt luin hänestä ja hänen musiikistaan kertovan kirjan.

Elisenda-kappaleesta tuli vapun seudun korvamato tämän kirjan ansiosta.




Timo Kalevi Forss,  Gösta Sundqvist  -kirja oli varauksessa Celiassa, ja nyt kun se oli luettu äänikirjaksi, lainasin ja kuuntelin sen.

Hyvin antoisa kokemus.

Ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys Suomirockin suurmiehestä, Leevi and the Leavingsin nerokkaasta Gösta Sundqvistista (1957-2003).

Leevi and the Leavings -yhtyeen nokkamies Gösta Sundqvistin (1957-2003) elämäkerta Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo on puuttuva teos suomalaisen populaarikulttuurin kaanonissa. 
Sundqvist oli värikäs persoona ja Suomi-rockin suurmies. Monista hänen tekemistään lauluista kuten Teuvo, maanteiden kuningas, Pohjois-Karjala ja Mitä kuuluu Marja-Leena? on tullut klassikkoja, joissa suomalainen arkitodellisuus jäsentyy omaperäiseksi lempeän humoristiseksi kokonaisuudeksi. Sundqvistin teksteissä oli myös syvempi pohjavire, jossa nousivat esiin yhteiskunnalliset teemat kuten heikomman puolella oleminen, ympäristönsuojelu ja ihmisoikeudet.

Leevi and the Leavingsin lisäksi Sundqvist muistetaan myös Yleisradiolle tekemistään radio-ohjelmista, kuten Koe-eläinpuistosta. Hän teki myös nousujohteisen uran luotsaamansa ja omistamansa jalkapallojoukkueen Johanneksen Dynamon valmentajana ja omistajana.

Gösta Sundqvist on Reino Helismaan ja Juha Vainion perinteen jatkaja, joka yhdisti rahvaanomaisen jätkäkulttuurin terävän ironiseen rockkulttuuriin. Pienten piirien kulttisuosikista tuli koko kansan Gösta, joka jätti pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan.

Gösta Sundqvist karttoi julkisuutta ja keikkailua. 
Elämäkerta pureutuu persoonaan myytin takana. Kirja koostuu Sundqvistin kanssa työskennelleiden sekä ystävien haastatteluista, arkistomateriaalista sekä Sundqvistin laajan tuotannon esittelystä ja analysoinnista.

 

 

 

 

lauantai, 31. maaliskuu 2018

Maaliskuu 2018 - Lisää häävieraita, ja häät Vietnamissa

Mentiin naimisiin, pidettiin häät ja jatkettiin elämää sen pohjalta eli yhteisen kodin laittamisen ensi askeleet, mikä merkitsi maan hankkimista omaa kotia varten.

 

Kuvia


Sain bloggerissa palautetta, jossa toivottiin kuvia vähän isompina.  Asia on vähän ongelmallinen, sillä kuvien koko näyttää riippuvan laitteesta, jolla blogia lukee.  Yritetään ratkaista ongelma vaikkapa näyttämällä kuva-albumit erikseen. Tässä:

Täällä vuodatuksessa kuva näkyy suurempana, kun napsauttaa eli "klikkaa" sitä hiirellä. 

 

 Ääniblogi / podcast 

Häät Vietnamissa


Häistä tuli jauhettua jo aika paljon helmikuussa. Ja maaliskuussa ne sitten pidettiin. Niistä näkyy runsaastiv videota noissa linkeissä yllä.  Ja tässä ihan oma sivunsa niiden videoille ja kuville.
 
Olen myös kertonut elämäni suurista rakkauksista, suurimmasta, joka sattui Singaporessa vuonna 2002 Kitti-kissan avustuksella. Tarina siitä on tässä.  Silloisista häistä ei ole yhtenäistä kertomusta, mutta olen palannut niihin usein  Joitakin videoita on ollut netissä, kuten tämäja tämä.   Se kaikki oli kuin suurta johdatusta, jonka pyötityksessä ei tarvinnut kysellä eikä epäillä.  No, toki siinä oli mukana myös varjoja, kuten anoppi ja Suomeen mukaan tullut häävieras.  Mutta se rakkaustarina, me kaksi ja meidän eläimet: neljä kissaa ja kaikkiaan kolme koiraa, on jäänyt mieleeni enkä ole koskaan päässyt siitä edes täysin yli.  Niin paljon positiivista ja "elämän parasta aikaa" siihen liittyi. 
 
2002-06-08-18h30m23.jpg

Se oli ohi eikä takaisin ollut järkeä haikailla, joten uutta piti etsiä. yrityksiä oli kuuden vuoden aikana  useita, mutta eivät ne onnistuneet.  Eikä tämäkään kuin rasvarttu mennyt vaan minun on täytynyt tehdä töitä suhteen eteen - tai oman itseni, oman asenteeni.  Uskoon kuitenkin mahdollisuuteeni luoda näillä eväillä jotain uutta, uutta parasta aikaa, ei samanlaista kuin entinen, vaan uudenlaista.
 
20170530-152701.jpg

Joka tapauksessa, kun toukokuussa 2017 palasin Ukrainan ja Suomen-reissulta, lupasin kumppanilleni että häät pidetään seuraavan kuukalenterin mukaisen Uuden Vuoden alussa. Kiinalainen Uusi Vuosi, tet Vietnbamissa, sen ajankohta vaihtelee verrattuna viralliseen aurinkokalenterin mukaiseen vuodenkiertoon.
 
20170619_175944.jpg
 
 
 
Ajattelin, että siirtämällä häitä näin "kauas" antaisin ajalle mahdollisuuden näyttää ja itselleni löytää jonkin pakotien ja ulospääsyn kammottavasti sitoutumisesta. Kyllä, kuten joulukuussa kerroin, minua on vaivannut paikaaleni jäämisen pelko ja sitoutumiskammo. Niitä vastaan olen yrittänyt taistella ja toistaiseksi taidan olla selättänyt ne,  ainakin osittain....
 
20180108_080547.jpg

En siis lähtenyt pakoon tammikuussakaan kun olin matkustanut Thaimaahan. Sen sijaan luonnonmukaisen rakentamisen kurssi antoi minulle uutta pontta ja toivoa, uuden unelman: bambumaja, savimaja, olkimaja, jonka pystyisin rakentamaan pienellä budjetilla.
 
bb36.jpg
 
Usempia pehmeitä laskuja siihen tarvittiin: konkreettisia asioita, jotka tekivät edessä olevasta totta. Yksi niistä oli hääkuvien otaaminen helmikuun alussa, ja toinen sitten nidien valmistuminen. Toinen noista kuvista tulisi möllöttämään appivanhempieni seinällä lopun ikääni ...  Kuvat näyttivät oikeastaan hyviltä molemmat. Onneksi studiossa osattiin käyttää kuvanmuokkausta, photoshopata. Minulle sellainen sopii vallan mainiosti erityisesti näihin häihin, koska ne tuntuivat minusta koko ajan jotenkin vierailta, unenomaisilta, ouduilta.  Asiaan ehkä vaikutti sekin, ettei minulle koskaan selkeästi kerrottu mitä niissä tapahtuu. Aluksi vain sanottiin, että tulee kaksipäiväiset häät, joissa ihmiset syövät ja juovat.   Siihen en saanut koskaan selkeää vastausta, minkälaisia seremonioita siellä on, mitä minun pitää tehdä. Olin vain kuullut huhuja ja lukenut netistä teeseremoniasta, myötäjäisten antamisesta.... 
 
20180225_151519.jpg

Yksi konkreettinen asia olivat auringonkukat, joita istutin häitämme varten. Ne olivat häiden aikaan melkein kaikki parhaassa kukassa, ja ne olivat vielä niin matalia, etteivät peittyneet pihalle pysytettyjen katosten reunojen taakse.

 
20180303_080159.jpg


Tuossa niitä näkyy oikealla. Ehkä kukaan muu ei niihin paljoa kiinnittänyt huomiota, ne kun ovat täällä niin arkisia ja tavallisia, mutta minulle oli tärkeää, että sain edes jotain omaa juhlaan.
Ja käytettiinhän niitä sitten poseerauskuvissakin minun vaatimuksestani.

 
pigs.jpg
 
 
 Minulla ei ole sujuvaa yhteiskä kieltä kumppanini eikä hänen perheensä kanssa. Arkiset asiat sujuvat jotenkuten, välillä Google-kääntäjää ja kuvia käyttäen, mutta isommat periaatteelliset keskustelut vaativat tulkkia. Sellaista ei ole lähettyvillä saatavissa.  Olen jatkuvasti toivonut, että saisin englantia ja vietnamia osaavia kavereita käymään, jotta he voisivat auttaa minua kommunikoimaan perheen kanssa.  Tuo kommunikaation puute saattaa olla myös tekijä, jonka ansiosta olen jäänyt tänne. Kun en ole osannut selittää riittävän selkeästi, miksi lähden, on ollut pakko jäädä?
 
20180303-043656.JPG

Tällainen tilaisuus sattui viime heinäkuussa, jolloin eräs nuori mies kävi meillä.  Olin tutustunut häneen jo vuoden 2014 toisella Vietnamin-matkallani. Hän osaa sen verran hyvin englantia, että toimi kielen opettajana pikkukaupungissa, josta on kotoisin: Kien Tuot. Kävin itsekin siellä hänen vieraanaan ja vierailevana opettajana elokuussa.  Thien auttoi minua keskustelemaan perheen kanssa. Keskutelimme myös häistä ja sovimme mielesätni, että perhe saa ostaa häihin lihaa ja kalaa, mutta eläimiä ei saa kasvattaa eikä tappaa niitä varten täällä takapihalla.
 
20180303-043619.JPG

Tämä päätös rikottiin. Tammikuussa ollesani Thaimaassa takapihalle oli rakennettu sika-aitaus niin, ettei sitä helpolla näe. Se paljastui minulle helmikuun alussa sattumalta. Olin hyvin näreissäni moisesta petoksesta.
 
VID_20180302_061343.mp4
Varoitus, Video ei herkille!
 
Sitten vielä satuin näkemään ja kuulemaan kun ne siat tuerastettiin takapihalla: tajuissaan olevaa sikaa pidettiin kiinni miesvoimin ja siltä viillettiin hitaasti kurkku auki. Se kiljui kuin tapettava sika muutaman minuutin ennen kuin hiljeni. Minua kylmäsi ajatella, että myös minun onneni takia tuotetaan tuollaista kauhua ja tuskaa.  Silloin jälleen kerran ajattelin, että pitäisikö keskeyttää koko homma.  Purin mieltäni Facebookin buddhalaisryhmässä ja sain joitakin lohduttavia vastauksia: että se tappaminen kuitenkin koitui häävieraitteni iloksi.  En nyt ihan sellaista voi lohtuna hyväksyä, mutta yritin kuitenkin suhtautua asiaan tyynesti.
 
 
Sikaa_tapetaan.png
 
Jos joku halua anähdä, miten sikoja joskus, tai yleensä, en tiedä, tapetaan täällä päin, siitä on olemassa videoita .... Mutta VAROITUS   tämä video on erittäin raaka ja julma.   Se ei ole minun kuvaamani, enkä minä nähnyt tätä meidän takapihan tapausta. Vain kuulin, että sika kiljui vähintäänkin pari minuuttia. 
 
 
Murhatyön jälkeen sikaa tappaneet miehet: appiukko ja lankomiehet ja muutama muu aloittivat juopottelun samalla kun naiset alkoivat valmistamaan ruokaa häitä varten. Tämä oli se häiden ensimmäinen päivä, tajusin vasta nyt. Silloin ei tule vieraita vaan se vietetään perheen kesken häitä valmistellen. 
 
20180301_143839.jpg

Paikalle tulivat ruokailukatosten, pöytien ja tuolien pystyttäjät.  Se oli yritys, joka hoiti häät melkein joka talossa. Täällä on ikärakenne hyvin nuorta, väkeä paljon ja hätiä melkein joka viikko.
 
20180302_075902.jpg



Minä liukenin paikalta. Lähdein lähikaupunki Lai Vungiin viettämään aikaa siskoni kanssa. Hän oli tullut sinne muutamaa päivää aikaisemmin tyttärineen. He asuivat edullisessa hotellissa, liki kaupungin ainoassa.
 
20180301_133327.jpg
 
Vietimme paljon aikaa läheisessä kahvila-ravintolassa, jonka pitäjä osaa aika hyvin englantia. Tapasin myös kadulla pari englantia puhuvaa ihmistä. En olisi noita asioita kokenut ilman vieraitani.
 Samanalaisia, ihan uusia kokemuksia sain jo helmikuun lopulla kun vietin viertaitteni kanssa aikaa Saigonissa. Häiden jälkeenkin vielä tapahtui sama: löysin ihan uudenlaisia asioita Saigonin turistialueelta, pahamaineisen Bui Vien -kadun varrelta.


 
abha.jpg
 
 
Viikkoa ennen häitä Myy joutui koian puremaksi. Kolmea päivää ennen häitä, helmikuun viimeisen piäivän aamuna sama tapahtui minulle. Molemmissa tapauksissa oli kyse siitä, että Mimi-koira halusi tapella toisen poikakoiran kanssa: tai vain ärhennellä sille, ja meteli oli valmis kun toinen vastasi haasteeseen.   Molemmissa tapauksissa oli vastapuolena eri koira.  Minä tein sen virheen, että menin mukaan tappeluun: pidin Mimiä hihnassa lähellä jalkojani ja yritin ärisemällä ja huutamalla sekä kepillä huitomalla saada toisen koiran lähtemään tiehensä, tai Mimin sen luota. Sehän teki minusta yden tappelun osapuolen ja sain jossain vaiheessa hampaista nilkkaani. Sama taisi käydä Myylle aiemmin.   Minun tapauksessani purija oli Mimi, mutta en kertonut sitä kenellekään.
 
p1.JPG


Seurasi käynti poliklinikalle. Lähin on noin seitsemän kilometrin päässä. Purijaksi syyttämäni koiran omistaja vei minut sinne moottoripyörällä ja Myy seurasi toisella, siskonsa ohjaamalla. Hän ei ollut omana puremapäivänään käynyt ottamassa rabies-rokotetta, joten olipa onni, että nyt hänellekin tarjoutui tekosyy sen ottamiseen.  Ilmeisesti hän sai puhuttua minut normaaliksi paikallsieksi potilaaksi, vai onko se seurausta siitä, että olen virallisestikin vieraana heidän talossaan ja heillä on vastuu minusta?  Joka tapuksessa noin kymmenellä eurolla saatiin molemmille rokotukset rabiesta vastaan:  Abhayrab on valmiste, joka sisältää passivoitua rabies-virusta.   Täällä ei koiria rokoteta rabiesta vastaan, joten pureman sattuessa rokotus täytyy antaa purruksi tuleelle ihmiselle.

 
20180320_085244.jpg

Ensimmäinen pistos saadaan heti pureman tapahduttua, toinen kolmeantena päivänä, kolmas viikon kuluttua ja neljäs kuukauden, jotensakin niin. Sitten voi käydä vuoden välein saamassa yhden pistoksen vahvistukseksi.  Meillä siis on erityinen hääpäivän seremonia tiedossa: käydä yhdessä piikillä!
 
20180301_122903.jpg


Piikin jälkeen jäin Lai Vungin kaupunkiin kävelemään siskoni kanssa.  Sama toitstui päivää ennen häitä kun oli käyty vahvistuspiikillä.

Käytiin basaarissa katselemassa hänelle ostettavia tuliaisia ja kotiinviemisiä.  Tiia-tyttö pysyi hotellissa ilmastoidussa huoneessa ja netin ulottuvissa.

Me sen sijaan kävimme syömässä hyvän kasvisaterian pienessä edullisessa lounaspaikassa, Noin 50 eurosentillä riisiä, kasviksia ja voimakkaasti myös natriumglutamaatilla maustettua ruokaa maistui myös siskolle, joka ei ole mitenkään kasvissyöjä.

 
20180302_115818.jpg
 
 
Lisää ruokaa meille tarjottiin kohta temppelissä, jonne kävelimme kahvilasta kuultuamme, että sen omistajan äiti on siellä vapaaehtoisena. Nyt äiti oli käymässä kahvilassa, mutta hänen oli määrä mennä sinne iltapäivällä.

te1.jpg


Menimme ensin rakennuksen pihalle. Temppeli, tai pagoda, kuten täällä sanottaisiin, ei ihan muistuttanut buddhalaista temppeliä  Meitä tuli tervehtimään joukko valkoisiin puettuja naisia, ja kohta myös muutama mies.  Meidät vietiin jonkinlaiseen saliin, jossa oli lattialla tyynyjä polvistumista varten. Naisten puoli oli vasemmalla ja miesten oikealla.  Tyynyillä tehtiin liikesarja, johon kuului kumarruksia polvistuneena. Aivan samaa, mitä olin kokenut Indoensian Jakartassa ja Palembangissa kun vierailin netissä tapaamai Swannin luona. Swanni oli vegaani ja Iloista Buddhaa (Happy Buddha) palvovan Maitreya, Maitreija-liikkeen edustaja.  Hän on vegaani ja hän etsi itselleen miestä kasvissyöjien deittipalstalla. Minä olin siellä etsimässä naispuolista vegaanikumppania. Me löysimme toisemme, aloimme jutella ja kohta olimme ihastuneet ja päätimme mennä naimisiin.  Siitä se suhde yleensä Aasiassa alkaa: mennään naimisiin tai vakaasti aiotaan.  Matkustin Jakartaan elokuussa 2011 puolen vuoden nettituttavuuden jälkeen. Oli silmäleikkaus, tapahtui itsemurha ja kaikenlaista muuta. Rakkaus ei syttynyt eikä jatkunut. Kävin muutamia kertoja hänen kanssaan hänen kotitemppelissään ja siellä meno oli ihan samanlaista kuin täällä Kaodai-temppelissä Lai Vungissa.
 
sw1.jpg


Kaodaismi  (engl. Caodaism, ks. Wikipedia-arittkeli) on todellakin se eri uskontojen aineksia yhdistävä liike, jonka temppelissä vierailimme. Sen tiedon saaminen vaati kaverin ja Googlen käyttöä.  Liikkeellä on tällä seudulla aika vanhva kannatus.

20180225_134848.jpg

Temppelikäynnin jälkeen minä sain autokyydin Saigoniin. Myyn veljen ystävällä on tilataksi, sellainen kahdeksan hengen pikkubussi, jolla hän kyyditsee ihmisiä maksusta.  Hänen kyydissään, n. 50 euron hintaan sisko ja tyttärensä pääsivät Saigonista tänne helmikuun 25. päivä. Nyt hän oli lähdössä hakemaan Suomesta saapuvia muita vieraita lentokentältä:  Juha-serkkuni, joka oli ollut myös ensimmäisisssä häissäni oli tulossa "valeserkun" eli hyvän kaverinsa kanssa.

Lähdimme matkaan iltapäivällä kahden maissa, koska lennon oli määrä saapua joskus 18 jälkeen. matkattuamme reilun tunnin, tuli viesti matkalaisilta Hong Kongin lentoasemalta.  He eivät saaneet paikkaa Hong kongista Saigoniin tulevaan Finnairin koneeseen, koska ne oli myyty jollekulle toiselle. Sellaistahan sattuu, mutta minulle ie ole koskaan sattunut.
 
Saigon0203.jpg

Minulla oli useita tunteja aikaa Ho Chi Minh Cityssä. Olin Facebookin viestijärjestelmän kautta yhteydessä uusimpaan tuttavaani siellä: nuoreen naiseen, jonka olin tavannut permakulttuurifoorumilla. Hän oli vastannut postitukseeni, jossa kerroin suunnitelmistani puutarhan ja luonnonmukaisen rakentamisen suhteen.  Hän kertoi työskentelevänsä maatalouden parissa ja haaveilevensa paikasta, jossa voisi osallistua luonnonmukaiseen rakentamiseen ja puutarhanpitoon. Olimme keskustelleet jonkin verran ja nyt halusin tavata hänet ja kutsua myös häihin tulkiksi sukulaisilleni. Hän kun näyttää puhuvan hyvää englantia ja on äidinkieleltään vietnamilainen.

Tapasimme kasvisravintolassa ja juttelimme muutaman tunnin.  Hän ei kuitenkaan halunnut tulla häihin, mutta lupasi tulla myöhemmin käymään. Ei ole kuitenkaan vielä tätä kirjoittaessa tullut, enkä usko että tulee.

Vietnamisssa, niin kuin yleensäkin Aasiassa miehen ja naisen välinen ystävyyttä ilman mitään taka-ajatuksia pidetään lähes mahdottomana silloin kun toinen tai molemmat osapuolet eivät ole naimattomia. Minä tiedän tämän, mutta kuitenkin olen päättänyt olla sopeutumatta tähän täysin vaan haluan pitää myös joitakin naispuolisia ystävyyssuhteita.  Toki asia on paljon helpompi, jos tällä naispuolisella on kumppani eli siitä tulisi pariskuntien välistä ystävyyttä.

Puoen yön jälkeen oli lento laskeutunut ja vieraat lentoasemalla, jossa me kuskin kanssa odottelimme. Läpi yön ajoimme Lai Vungiin, jossa olimme vasta aamu neljältä. Minä lähdin pyöräilemään sieltä koti kotia, jossa olin vasta noin viiden aikoihin.  Minä en kestä nykyään valvomista vaan menen siitä aivan sekaisin. Ja vielä enemmän menin sekaisin nyt kun edessä olivat häät, joiden ohjelmast minulla ei vieläkään ollut tarkkaa kuvaa.

IMG_20180303_053659.jpg
 
Kotiin saapuessani oli tietysti hirveä hässäkkä: kampaukset, meikkaukset, kokkaukset sun muut olivat käynnissä eikä minuun tietysti kovin paljon ollut aikaa kiinnittää huomiota. Niinpä rojahdin sängylle ja nukuin.


Juhlan oli määrä alkaa seitsemältä, jolloin olisi pitänyt lähettää hotellille moottoripyörät hakemaan vieraitani. Siellähän oli neljä ihmistä nukkumassa..  Puoli kahdeksalta herätessäni oli puhelmimessa heiltä ihmetteleivä viestejä.  Niinpä sitten jouduin patistamaan perhettä hoitamaan asian.
 
 
Niinpä sitten pukeuduin mitenkuten juuri parahiksi vastaanottamaan ensimmäiset vieraani, siis minun vieraat, ihmiset, jotka minä tunsin ja olin kutsunut.  Niitäkin onneksi oli sukulaisten lisäksi. 
 
 
20180303_075507.jpg
 
 
 
Aluksi olin ajatellut, että haluan vegaanihäät tai vegehäät: pelkkää kasvisruokaa. Siihen kumppanikaan ei halunnut suostua. Hänen mielestään täkäläiset ihmiset eivät pidä kasvisruuasta vaan heidän täytyy saada lihaa.  Asian sulatteleminen ja hyväksyminen kesti kuukausia. Ensin opin luopumaan ajatuksesta, että ne olisivat minun hääni.  Eivät ne ole. Minulla on ollut jo yhdet hyvät häät enkä oikeastaan tarvitse toisia. Minulla on varaa antaa kumppanilleni hähnen ensimmäiset häänsä ja suurin piirtein sellaisina kuin hän ne haluaa. Niitä varten oli säästetty vuoden verran. Viitisen tuhatta euroa on häiden budjetti. Täkäläisittäin se on iso raha: monille yli vuoden palkka.  Minulle oli pitkään arvoitus se, mihin kaikkeen se raha menee.  Vähitellen sain selville, että suurin osa siitä menee morsiamen koruihin. Hänelle ostetaan kalliit korut, jotka pannaan hänen ylleen eli esitellään vieraille hääjuhlassa.

 
IMG_20180303_084104.jpg


Ne olivat sellaiset kiiltkuvamaiset, värikkäät ja äänekkäät köyhän kansan prinsessahäät. Sellaiset, jotka hän halusi. Sellaiset, joissa näytetään kyläläisille ja sukulaisille: leveillään koruilla ja rahalla. Jälkeen päin kuulin, että oli veikattu, että kuinkahan paljon minä annan rahaa, myötäjäisiä morsiamen perheelle tai käteistä hänelle itselleen.  Kyllä ainakin kymmenen tuhatta dollaria olin kuulemma antanut.  Ja isoäitikin kuului odotelleen rahalahjoitusta.  Ennen häitä eräs täällä asuva ranskalainen kaverini kertoi, että hän oli ollut mukana häissä, jossa sulhanen oli lainannut isoja seteleitä paikalla olleelta ulkomaalaiselta, oli antanut ne hääseremonian aikana morsiamelle, ottanut häiden jälkeen takaisin ja antanut lainaajalle.
 
IMG_20180303_084133.jpg

Pääosa ajastani kului siihen, kun jouduin olemaan kuvattavana morsiamen kanssa. Hän vaihtoi pukua muutaman kerran juhlan aikana ja niin minäkin halusin tehdä. Joistain kuvissa minulta roikkuu paita housuista. Täällä se ei ole niin tarkkaa. Ja minun paitanihan kaiken lisäksi kiristi mahan kohdalta.
 
hk1.jpg
 
Muutama tunti siinä meni: oli värikästä ja meluisaa, ilmeisen hauskaa kaikilla.  Kuvassa yllä meidän lisäksemme täkäläinen isoäiti sekä tuo Suomesta tullut "valeserkku". 
 
rp2.jpg

Häiden jälkeen sisko ja tytär lähtivät Saigoniin viettämään pari päivää uima-altaalla ennen Suomeen lentoa.  Matkaan he lähtivät samanlaisella tila-autolla kuin olimme tulleetkin Saigonista. Samalla autolla lähtivät kahden päivän kuluttua myös miehet.
 
rp3.jpg
Sitä ennen he viettivät paljon aikaa paikallisessa kahvilassa. Kahvilan pitäjä puhuu englantia ja olemme nyttemmin ystävystyneet häenn kanssaan.


 rp1.jpg
 
Ennen lähtöään he vierailivat meillä perheen luona myös ns. rääppäisissä runsaan alkoholilastin kera. Siellä juotiin myös minun tekemääni salmiakkivodkaa. Olin tuottanut häihini ison purkin turkinpippureita, sellaisen parin kilon tukkupakkauksen.  Niistä tein muutaman litran mustaa tököttiä, jota ainakin oppiukko jo lankomies suostuivat juomaan.
 
20180306_055539.jpg
 
Häissä oli läsnä myös anoppini sisko, joka asuu tästä länteen päin melkein Kambodžan rajalla. Siellä on vähemmän ihmisiä kuin täällä ja maan hinnat edullisempia.  Päätin siis, että haluan lähteä sinne katsomaan. Niinpä lähdimme anopin, appiukon ja Myyn kanssa samalla autolla, joka oli tullut jo tutuksi kuljetuksista Saigoniin ja Saigonista. Matkalta poimittiin myös isoäiti mukaan. Oltiinhan menossa hänen toisen tyttärensä luokse.
 
 
vg.JPG
 
Saigonista ei pääse sinne suoraan bussilla, vaan pitää vaihtaa muutama kerta. Siinä menee helpollakin päivä matkatessa. Ehkä helpommin pääsee Phu Quoc -saarelle, joka on hyvin suosittu matkailukohde myös suomalaisten keskuudessa. Siellä on jopa oma lentokenttä.  Monille loma Phu Quocilla on vaihtoehto Thaimaan lomalle. Se saari on muuta vietnamia kalliimpi mutta silti erittäin edullinen länsimaiselle turistille.  Sinne olisi helppo houkutella vieraita Suomesta ja sitten käydä heitä tervehtimässä tai saada heidät käymään meillä.   Tosin ei sieltä pääsisi kovin helpolla edes Phu Quocille, koska bussit ovat paikallisia eivätkä näitä Phuong Trang Futa-busseja, jotka kulkevat säännöllisesti ja joissa on ilmastointi.
Sikoja ei alueella ole varmaankaan kovin paljoa, koska se on islamilaisen väestön pääpaikka. Tosin muut kuin muslimit ovat ehkä kuitenkin enemmistönä alueella.
 
 
 
20180306_061711.jpg
 
Ving Gia, An giang -provinssissa sijaitsee tästä noin 140 kilometrin ja reippaan neljän tunnin automatkan päässä. Täällä teiden kunto ja muut liikenneolot eivät salli sen suurempia nopeuksia. 
Lisäksi matkan varrella oli yksi lauttaylitys Mekong-joen yli. 
 
 
 
20180306_070853.jpg
 
Lautta on suurin pirrtein samanlainen kuin on Korekeasaaren lauat. Väkeä niille otetaan niin paljon kuin mahtuu tai on tulossa. No, ei se ole tungeksimista anarkian vallassa, vaan kyllä siellä on liikenteen ohjaajat eikä tungosta ole varmaankaan niin paljon kuin esimerkiksi Indonesiassa. 
 
 
20180306_090310.jpg
 
Täällä meidän Mekong-joen suistoalueen maisemassa olen kaivannut vuoria, edes taivaanrannan tuntumassa ja joskus myös kiivettäväksi, edes korkeita mäkiä. Täällä ainoat korkeat paikat ovat joen ylittävät kaarisillat. Niiden korkein paikka on pari-kolme metriä tietä ylempänä.  Sen parempaa ei juurikaan löydy, paitsi jostain kauempaa ison joen eli itse Mekongin ylittävät riippusillat jotka saattavat olla jopa 10 metriä veden pinnasta. Niitä ei taida olla kuin kaksi. 

Mutta toista olisi kun pääsisi kiipeämään vuorelle tai kalliolle.
Niin tehdäkseen täytyy ajaa autolla kolmisen tuntia länteen päin.
Me pysähdyimme matkalla tällaisessa paikassa, jossa oli puisto, kahviloita ja kävelyreittejä kallioiolle, myös kallion sisällä olevaan luolastoon.
 
 
20180306_162246.jpg
 
Oli kuuma iltapäivä ja puistossa oli ihmisiä ja minä olin osa ryhmää.
Luolissa ei ole minulle mitään kovin kiinnostavaa. Sein sijaan nouseminen yksin, erityisesti aamuvarhaisella olisi mieluisampaa.

Sam-vuori on tuon vuoren nimi. Sen rinteillä ja luolissa on paljon temppeleitä. Alueen väestö on Khmerejä,  niitä, joita on Kambodzassa enemmän. Myös etnisiä kiinalaisia on paljon.
 
20180306_092922.jpg
 
Menomatkalla tädin luo kätyiin vielä katsomassa tuhansia pääkalloja.
Ba Chucin verillöyly tapahtui huhtikuussa 1978.  Kamputsean punakhmerien armeija tunkeutui sosialistisen Vietnamin alueelle ja surmasi yli 3000 ihmistä tässä kylässä.  Se ei ollut ainoa rajaloukkaus ja väkivallanteko.  Se oli kuitenkin yksi suurimmista ja yksi syistä, jotka johtivat sotaan Kambodzan ja Vietnamin välillä.  Sota johti Kamputsean hallinnon vaihtumiseen, Pol Potin syrjäyttämiseen.  Vietnam valtasi Kamgodzan ja piti sitä hallussaan melkein koko 1980-luvun. Se jatkui sisällissotana, ja rauha solmittiin vasta 1991.
 
20180306_092939.jpg
 
En ole vielä ihan kunnolla perehtynyt tämän maan historiaan. Tokli muistan siitä jotakin jo lapsuudesta ja jälkeenkin päin olen paljon oppinut  Mutta paikkojen näkeminen itse, se tuo asiat ihan eri tavalla esille.  My Lain verilöyly  tapahtui 50 vuotta sitten. Olin silloin alle viisivuotias enkä tietenkään muista kuulleeni siitä silloin, mutta myöhemmin kyllä. Samoin kuulin myöhemmin kasvimyrkyistä ja napalmista, joita tänne kylvettiin 1960- ja 70-luvuilla. 
 
20180306_093214.jpg
 
Pikkuhiljaa, hitasati opin lisää kieltä, kulttuuria ja Vietnamin historiaakin. 
 

No, nyt oltiin turistimatkalla vuokra-autolla, palkatun kuljettajan kyydissä eikä ollut aikaa pysähtyä kovin pitkäksi aikaa.  Lisäksi ulkona oli kuuma kun alettiin lähestyä puoltpäivää.  Tietenkään sää ei saisi olla täälläkään este minkään asian tekemiselle, mutta joskus sitä vain ajattelee jäävänsä odottelemaan parempia ilmoja.

 
20180306_121831.jpg
 
Ajettiin vielä toista tuntia maaseudulle.  Vuoret häipyivät näkyvistä ja alkoi näkyä vain kyliä ja peltoja, sitä samaa suht ankeaa puoliurbaania maalaismaisemaa, jota on kaikkialla täällä.
Perhe otti meidät sydämellisesti vastaan yksinkertaisessa asumuksessaan: suurin piirtein samanlainen vanha pelti-lautahökkeli mitä meillä on asuntona täälläkin.
 
20180306_122613.jpg
 
Yksi miehistä oli innokas linssilude ja halusi poseerata Uuden Vuoden puun edessä.

20180306_134925.jpg
 
20180306_124407.jpg
 
Muut talon asukkaat esittelivät meille hedelmätarhaa.  Siellä kasvoi ehkä eniten mangoa. 
 
20180306_125007.jpg
 
Tällä seudulla olisi maata ostettavissa edullisesti:  ainakin suuri ala pienen hintaan neliöltä. Mutta minä en välttämättä niin suurta tarvitsisi. 
 
20180306_144411.jpg

Tällainen vanha mörskä olisi minulle ihan riittävä asumus, kunhan siellä vain on sähköt ja netti sekä vettä. Kumppanin haaveissa on vähän modernimpi talo.

Päätettiin, että jätetään tuolle seudulle muuttaminen toistaiseksi. Sielä kun on todella pitkä matka kulkea mihinkään ilman omaa moottoripyörää tai autoa. Ja meistä kumpikaan ei pysty sellaisia ajamaan.
 
 
20180307_180133.jpg
 
Kotiin palattuamme kävimme katsomassa täältä noin kahden kilometrin päässä olevaa maapalaa. Sitä oli myymässä mies, joka oli viime syyskuussa rakentanut tämän huoneen. Itse asiassa hänellä oli aluksi n. 17 000 euroa maksava iso maapala myytävänä. Kun torjuin sen liian kalliina, hän tarjosi pienempää, n. 3000 euron palasta.  Perhe kuitenkin lopulta torjui sen, koska sinne ei olisi saanut helpolla sähköjä ja he halusivat meidän hankkivan maata lähempää.  Tai en minä tiedä tarkkaa syytä. Minulle ei kerrota ihan kaikkea. Se johtuu osittain myös kieliongelmista.

Mutta eniten se on kiinni rahan puutteesta.  Olen varsin epämiellyttävässä tilanteessa. Olen aikanani päättänyt, etten havittele omistamista vaan elän melkein kuin kädestä suuhun säästämättä liikoja ja ottamatta myöskään lainaa, haalimatta liikaa omaisuutta.  Nyt kaikkeen tähän ovat suuret paineet. Raha ei tee ongellisesksi, muttei myöskään sen puutteessa kärvistely.   Minulla on vietnamilaisittain ihan kohtuulliset tulot, suomalaisittainkin hieman yli köyhyysrajan.  Paineet ovat kuitenkin kovat, koska minua yritetään asettaa rikkaan ulkomaalaisen rooliin.
 
 
20180307_180859.jpg
 
Se olisi ollut hyvä paikka. Ympärillä oli peltoja ja paljon pieniä päällystämättömiä tietä, joilla ei ollut juurikaan liikennettä. Tietysti oli pieni joki lähellä. 
 
20180313_060458.jpg
 
Nyt maaliskuun loppuessa on tilanne se, että ollaan palattu siihen kauppaan, josta käsiraha on jo maksettu. Se on pieni kaistale tässä perheen kotitalon vieressä. Yhdessä vaiheessa myyjä ilmoitti, ettei mykään tonttia, koska hänen lapsensa vastustavat kauppaa.  Perhe ei kuitenkaan suostunut purkaamaan kauppaa eikä ottamaan käsirahaa takaisin, joten he sopivat myyjän kanssa, että myydään pienempi alue:  tuolta riisipellon päästä kuvan takaosaan mentäessä jäisi pieni kaistale myyjälle.
Prosessi on vielä kesken, enkä tiedä, milloin siitä tulee valmista.
 
20180310_065109.jpg
 
Pari päivää tuon "häämatkan" jälkeen minä lähdin Saigoniin. Siellä "serkkupojat" olivat vielä lomailemassa, pahimmalla turistikadulla nimeltään Bui Vien.  Sinne minäkin suuntasin ja olin kaikkiaan neljä yötä kapselihotellissa sen kadun varrella. 
 
 
20180308_164346.jpg
 
Tapasin miehen menneisyydestä. Oulu, vuosi 1984. Oulun yliopisto. Humanistinen tiedekunta, Kulttuurin tutkimuksen koulutusohjelma, kotimainen kirjallisuus, Yleinen Aate- ja oppihistoria. Snellmania, historian laitos. Åströmin nahkatehdas, kasarmintie.  Välkkylän opiskelija-asuntoalue. Siinä puitteet, joissa olemme viimeksi tavanneet. Nyt sitten tapasimme 34 vuoden kuluttua uudelleen. Hän oli laittanut Facebookiin päivityksen vierailustaan Saigonissa. Minä ehdotin tapaamista. Se oli yksi syy minulle tulla kaupunkiin täältä noin neljän tunnin bussimatkan päästä. 
 
On aina mielenkiintoista tavata ihmisnen kaukaa menneisyydestä. No, noin pitkän ajan takaa olen kyllä harvoin ketään tavannut: Facebookissa lisännyt muutaman kaveriksi, mutta he ovat sitten osoittautuneet myksiksi tai vähäpuheisiksi.  Ja yksi lapsuuden kaveri osoittautui tasapainottomaksi alkoholistiksi, joten ei koskaan tavattu ja Facebook-kaveruudenkin sanoin irti huomattuani, ettei tuon kansas tule mistään mitään.
 
20180310_080823.jpg
 
 
Ja toinen syy olivat nämä kaksi häävierasta, jotka olivat juuttuneet tänne baarikadulle, Bui Vien.
Istuivat iltapäivästä aamuyöhön näissä hotellinsa lähiseudun baareissa.   Minä yövyin lähiseudun kapselihostellissa ja välillä liityin heidän seuraansa.  Tavattiin jopa pari suomalaistyttöä, jotka olivat täällä reppereissulla. Heiltä sain hyvän vinkin vegaaniruuasta.
 
 
20180309_181414.jpg
 
Bookworm's cafe on Bui Vienin vilkkaalla turistialueella oleva ravintola-baari, jossa on myös kirjojen vaihtopiste, suuri määrä kirjoja. 

Omistaja, brittiläinen mies on hyvin puhelias, sarkastisella huumorilla varustettu mies, joka varsin hyvin sopii stereotypiaan brittimiehestä.  Hän on vegaani ja laatinut ravintolaansa vegaanimenun. Hän valmistaa itse vegaanisia juustoja.
 
20180309_174920.jpg§
 
Listalla on myös vegaanipitsa. Vaikkei sitä olekaan paistettu italialaistyyppisessa pitsauunissa, on se silti yksi parhaista täällä syömistäni. 
 
 
20180310_072028.jpg
 
Listalla oli myös brittiläinen aamiainen vegaanisena. Siitä en pitänyt, joten käydessäni siellä aamiaisella otin perunaa ja papuja vegaanisella makkaralla. 
 
20180309_150320_00001.jpg
 
Baarielämä, turistielämä, yöelämä. Ne eivät ole minua varten. Onneksi noiden päivien aikana tuli myös tehtyä muuta: käytyä ostoksilla, käveltyä, tavattua muutamia kavereita, mm. Itävallasta tuleen pariskunnan, joka on täällä töissä jonkin aikaa. Heidät tapasin ensimmäistä kertaa jo viime elokuussa, jolloin sohvasurffasin heidän luonaan pari yötä ja kävin heidän kanssaan useammankin kerran vegaaniruokapaikoissa.  Niin käytiin nytkin. 
 
20180317_210607.jpg
 
Sovittiin silloin, että he yrittävät Euroopasta tulevine vieraineen päästä käymään meillä. Niin tapahtuikin viikon päästä.  Autoin heitä vuokraamaan tuon samaisen auton ja kuljettajan sekä varaamaan hotellihuoneen sieltä samasta, jossa uutkin vieraani olivat yöpyneet. 
 
20180318_130535.jpg
 
He tulivat lauantaina iltapäivällä ensin tänne meille maalle. Täältä kävelimme Lai Vungiin, jossa otimme hotellihuoneet heille. Sitten lähdimme lähikahvilaan sovitulle vegaani-illalliselle. Kahvilan omistaja, jonka kanssa olimme tutustuneet alkukuusta, järesti meille illallisen ja aamiaisen vegaanisena toiveitteni mukaan. Hänen kauttaan heille järjestyi myös kyyti takaisin Saigoniin. 
 
Kaikkien näiden kokemustan jälkeen olen valmiimpi ottamaan tänne vastaan vieraita. Tiedän miten toimia. 
 

Puutarha


Murraya koenigii eli curry-puu, karipuu on ollut yksi susosikeistani siitä lähtien kun tutustuin siihen Singaporessa vuonna 2002.  Kasvatin sitä myös Australiassa puutarhassaniu, mutta ei se kerinnyt kasvaa kovin suureksi ennen kuin muutin pois. Ja monta istukasta taisi kuollakin.
 
murraya_koenigii.jpg


Helmikuussa sain pistokkaan tuttavan kautta  Ananda Marga-järjestön joogaopettajalta.   Kävin hakemassa sen henkilökohtaisesti helmikuussa Saigonissa ollessani sillä aikaa kun sisareni tyttärineen nukkuivat.
 
20180223_090201.jpg
 
Oli hienoa tavata nämä ihmiset  tutustua heihin. Vietimme puolisen tuntia jutellen ja tutustuen toisiimme kuvassa olevien  äidin, tyttären ja tyttären tyttären kanssa.  He pyröittävät joogastudiota ja ovat kasvissyöjiä.  Heidän kauttaan olen saanut myös yhteyden muualla Vietnamissa oleviin heidän ystäviinsä, jotka ovat luvanneet minulle paikan, jossa voin yöpyä erittäin edullsiesti viileässä ilmanalassa vuoristoisella maaseudulla. Siitä pääsen toivottavasti kertomaan ensi kuussa tai seuraavassa. 
 
 
20180330_071023.jpg
 
 
Toin kasvin kotiin, josssa se kuukauden jälkeen on edelleen hengissä, joskaan ei vielä kasvanut. Se onkin hidas juurtumaan uuteen paikkaan. Siihen, että kasvu lähtee kunnolla alkuun, saattaa mennä pari-kolmein vuotta.


Se kasvaa tuossa  yllä olevan kuvan paikassa ison puun ja tuon vihreän taimilokerikon välissä. Ruukku on istutettu multaan kahden nailonverkon välissä olevan kasvimaan reunaan, kanatarhan viereen. Se on melko varjoisa paikka, mitä karipuu vaatiikin.

Tuon vihreän verkon taakse olen siirtänyt kaikki lokeroissa olevat numeroidut taimet, koska ne ovat kasvaneet aika heikosti, tai suurin osa niistä. On ollut iltapäivisin niin kuuma, liian kuuma tomaateille ainakin. Mutta on siellä muutama tomaatintaimikin kituuttamassa. Papuja on paljon erilaisia, jopa härkäpapua.  Palkokasvithan ovat erinomaisia typen sitojia ja siten maan parantajia.
 
 
 
20180325_065043.jpg

Minä vain odotan, että pääsisin rakentamaan puutarhaani, erakkomajaani, virittämään kompostiani.
Uskoni niiden totuetumiseen on taas alkanut horjumaan.


Olen taas kärvistellyt likaa täällä paskan hajussa ja likaisessa ympäristössä. Se masentaa välillä myös mieltä. Köyhyys ja yksinkertainen asuminen eivät minua sinänsä häritise, mutta  eläinten pito liian lähellä ja julmuus niitä kohtaan, piittaamttomuus ympäristöstä, takapihan likaaminen, niihin en vain voi tottua enkä takuulla haluakaan.
 
tk1.jpg


 
 
20180330_150636.jpg
 
Sen verran on muutosta tapahtunut takapihalla, että siellä ei enää pidetä sikoja vaan niiden asumuksen paikalla kasvatetaan nyt kananpoikia ja ankanpoikia. Niiden haju ei ainakaan ole yhtä paha kuin sikojen. Tosin sitä sikojenkin hajua tulee edelleen naapurista. Sieltä se pahin haju onkin useimmiten tainnut tulla.
 
20180326_061710.jpg
 
 

Koirat

 

Yksi mieltä painavista asioista ovat olleet koirat, oikeammin asanottuna muiden suhtautuminen niihin.  On tullut valituksia siitä, että kävelytän niitä vapaana. Siksi olen siirtänyt kävelyt aamulla vieläkin varhaisemmaksi: kävelemme yleensä neljästä viiteen.  Mimi on innokas kävelemään, mutta Kito haluaa usein kääntyä takaisin. Nyt tiedän miksi. 

Kun olen mennyt sen lähelle ja koskettanut sitä, huomaan, että sen sydän hakkaa ihan hillittömästi. Se pelkää!  Se pelkää pimeässä joko muiden koirien hyökkäystä tai liikeellä olevia pahoja miehiä, jotka varastavat koiria ja  pistävät ne lihoiksi, jotka sitten myyvät.  Muutamaa naapurin miestä Kito todellakin karttaa, enkä minäkään aisti mitään hyvää heistä. Haistaakohan Kito sen, että ne syövät koiran lihaa tai ne ovat tappaneen koiria? Luulen niin.
 
20180320_085244.jpg


Mimi sen sijaan on rohkeaa poikaa milloin vain: yli-innokas, joskin sen verran seestynyt ja tottelevainen, että uskoo kun kiellän sitä menemästä muiden pihoille ja lähestymästä muita koiria. Yleensä se vain pitää pahaa ääntä, räksyttää kuten pikkukoirien tapana on.

20180326_061321.jpg
 
Päivänvalossa Kito tuntuu olevan aktiivisempi ja rohkeampi. Minä en kuitenkaan enää mene päiväsaikaan koirien kanssa mhinkään.   Tilanne on sama kuin oli Cairnsissa Australiassa:  koirien kanssa kulkeminen aiheuttaa konflikteja muiden ihmisten kanssa ja sitä myötä minulle hyvin epämukavan olon.   Olen toivonut, että löytäisin uuden Woodstockin: paikan, jossa meille olisi runsasti tilaa kävellä ja nuuskia ilman, että häiritsemme ketään. Woodstockilla viittaan vuonna 2004 asuttamaamme vanhaan mökkiin keskellä lehmälaitumia Queenslandin maaseudulla Townsvillestä Charters towersiin päin.

c.jpg
 
Tässä kuva tuosta paratiisista.   Tästä blogist löytyy vuoden 2004 kirjoituksia, joissa kerron elämästämme Woodstockissa.  Sitä jatkui vielä pari kuukautta vuonna 2005 kunnes sitten sain työpaikan Cairnsista ja muutimme sinne kaupunkiin. 
 
Siellä oli niin kuin täääläkin: liikaa ihmisiä,liian ahdasta, koirien kanssa oli minun vaikea kulkea. Kissojenkin takia tuli sanomista naapureilta: etenkin Misu-kissan. 
 
 
20180325_064658.jpg
 
 
Tämäkin, vaikka on maaseutua, on käytännössä liian urbaania minulle: kuin se omakotialue Cairnsiss, jossa asuin yli kolme vuotta Nancyn ja eläinten kanssa. Siellä pääsi sentään edes jonnekin metsään tai pellon laitaan.Woodstockissa pääsi kävelemään lehmälaitumille. Täällä ei pääse mihinkään muualle kuin tielle, koska takapihalta aukeavat riisipellot ovat vetisiä eikä niille voi tietystikään mennä kävelemään senkään takia, että koirat talloisivat riisin.

Löytyy sieltä tämmöisiäkin saarekkeita: pieni joki  josta miehet pyytävät verkoillaan kalaa, ja jonka töyräillä kasvaa baanaania ja ruohikkoa. Täällä kävimme Kiton kanssa retkillä viime loka- ja marraskuussa, jolloin pellot lainehtivat vedestä eikä niillä kasvanut riisiä. Silloin niillä kasvatettiin ankkoja ja kaloja.

20171016-150957.jpg
Tämä on tosiaankin sitä samaa maisemaa, joka silloin sadekaudella muistutti järveä.

Nyt tuonne kävellessä kuitenkin täytyy kävellä kapeaa polkua, ja se koirilta suju riisiä tallomatta. Kaiken lisäksi ne innostuvat sinne mennessä niin, ettei niitä pidättele mikään hyppimästä ja pomppimasta, kisailemasta keskenään ruohikossa ja riisin keskellä, kuten tästä videosta alla näkyy.




 
 
Kun minä lähden täältä johonkin ilman koiria, ne tietysti haluavat seurata. Perhe ei ole pystynyt pitämään niitä aloillaan vaan ne ovat monesti lähteneet perääni.  Kun lähdimme porukalla katsomaan sitä aprin kilometrin päässä levaa maapalstaa, Kito lähti seuraamaan meitä kun minä ajoin polkupyörällä ja Myy isänsä kyydissä moottoripyörällä.

Ajoimme siihen suuntaan, jossa Kito viime lokakuussa joutui koiran puremaksi, joten hän ei ole halunnut mennä sinne.  Oletin, että se kääntyy takaisin ennen tuota taloa, jonka edustalla hyökkäys tapahtui.  Nyt ei kääntynytkään, ilmeisesti, koska meitä oli isompi lauma: Myy ja isänsä myös mukana. He ajoivat edellä moottripyörällä. Minä en halunnut kadottaa heitä, joten en kääntynyt takaisin videäkseni Kiton kotiin. Näin Kiton jouksevan johonkin. Siotten kun ylitin joen kapeaa siltaa pitkin, kuulin Kiton haukuntaa sieltä talolta päin ja jonkun miehen huutavan jotakin vietnamin kielellä. En kääntynyt takaisin vaan jatkoin toisten perään.


20180307_175551.jpg

Tällaisia peltoteitä oli siellä, josta olisin voinut ostaa maapalani, jos minulla olisi renemmän rahaa.

Sen puute ja perheen virheellinen oletus, että saisin sitä järjestymään sai mieleni apeaksi. Palatessanmme kotiin jotenkin rekisteröin, että Kito ei ollut vastassa, mutta en kiinnittänyt asiaan enempää huomiota. Talossa olivat vielä veljet vaimoineen häävieraina.
 
20180307_231340.jpg
 
 
Vasta lähempänä nukkumaanmenoa Myy ihmetteli, ettei Kitoa löydy mistään.  En ollut ainoa, joka siit hätääntyi. Lähdimme etsimään, mutta tulosketta. Panin nukkumaan entistäkin murheellisemmalla mielellä.  Sitten heräsin siihen, että huoneemme ovi kävi. Joku päästi Kiton sisään.  Se oli tullut itsekseen kotiin illalla yhdentoista maissa.  Kyllä helpotus ja riemu oli suuri!


Arvoitukseksi oli jäänyt, missä se oli ollut ja mitä oli tapahtunut.  Oliko joku yrittänyt varastaa sen tai ottanut kotiinsa hoitoon?  Oliko se peloissaan piiloutunut muilta koirilta jonnekin ja uskaltautunut kotiin vasta kun muut koirat oli otettu sisälle?  Vaikea olisi uskoa, että karkaamisen syynä olisi ollut tyttökoira tai jokin "luonnollinen" syy. Monista lähteistä on tullut vahvistusta sille, että koira tosiaankin saattaa joutua varastetuksi. Niitä varkauksia on tässäkin kylässä sattunut useita.


20180330_070827.jpg

Olin jo viime vuonna vaatinut hankittavaksi isoa koiratarhaa, johon koirat voisi panna silloin kun niiden ei haluta poistuvan pihalta.  Se vaatimus kaikui pitkään kuuroille korville, samoin kuin vaatimus siitä, että Mimi on kastroitava.

Olin jo menettää hermoni siinäkin koiratarha-asiassa,kunnes sitten  nyt kuun lopulla tuli mies, joka oli luvannut sen rakentaa.  No, ei siitä tullut koiratarhaa vaan iso metallinen häkki, johon koirat voi toki sulkea tunniksi-pariksi.  Ne voi itse asiassa lukita sinne, ja häkin verkko on niin vahvaa metallia, ettei sieltä pysty viemään koiraa ilman erikoistyökaluja.  Hintaa tuolle häkille tuli 2.2. miljoonaa eli noin 80 euroa.

Kyllä, nämä ihmiset  täällä ovat joskus käsittämättömän avuttomia ja saamattomia. Olen monta kertaa suuttunut siihen, kun en ole saanut pyytämääni ja kohtuulliseksi katsomaan apua tai palvelusta, edes silloin kun olen tarjoutunut maksamaan sen.  Puutarhassa tarvittava multa on täytynyt ostaa. Sen saamisessa on joskus mennyt jopa viikko-pari.  Minun on vaikea hyväksyä sitä,e ttä kun tarvitse jotain, en voi vain ottaa pyörää ja ajaa kauppaan ostamaan sen mitä tarvitsen, vaan minun pitää anella ja odottaa toisten apua.

20180330_070636.jpg
 
 

Kirjallisuus


Sillä rintamalla on ollut melko hiljaista. Bussi- ja autoatkoilla olen kuunnellut hieman jotakin: mm. Juha Hurmeen Niemi-teosta, joka on vieläkin kesken.

Elämäkerroissa on ollut vuorossa Hiski Salomaa eli Hiskias Möttö,  Amerikkaan lähtenyt suomalainen 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta.  Lännen lokari,  "Minä vaan tiskaan astioita ja luualla lakasen lattioita",  Iitin tiltu oli viidentoista kun pääsi se rippikoulusta ... Niitä kuulin minäkin jo lapsena radiosta.  Tämä teos,  Pitkänen, Silja & Sutinen, Ville-Juhani: Hiski Salomaa – värssyjä sieltä ja täältä. Helsinki: Teos, 2011, sitten syventää noiden värssyjen antamaa kuvaa ja samalla se on tietysti yksi siirtolaisuutta ja ulkosuomalaisuutta käsittelevä teos. Sellaisena minulle arvokas. 

Tässä radi-ohjelma  Hiskias Mötön Tarina.

 "Piutti" ja "Retulaatsi" tarkoittavat Butten ja Red Lodgen kaivoskaupunkeja. "Lokari" on väännös "loggerista" eli metsurista.  


Hiski Salomaa syntyi Kangasniemellä, ja sinne hän olisi halunnut muuttaa takaisinkin vanhoilla päivillä, Puulajärven rannalle. Puulajärvi, onko se sama kuin Puulavesi?   En aluksi muistanut, missä päin on Kangasniemi, mutta muistelin, että olen Suomessa retkeillessäni ollut Puulaveden rannalla. Se oli varmastikin vuoinna 2015, jolloin tein siellä pyöräretken.  Piti sitten katsoa Googlen kartasta ja  Facebookista. Totta tosiaan, olen ollut Kangasniemellä 9.6.2015, jolloin yövyin  teltassa metsässä Puulaveden rannalla.  Siitä muistona on minulla googlen kartassa tähti ja Facebook-päivitys.

Kangasniemellä olisi Salomaan muistomerkki tosin ei ihan lähellä tätä paikkaa, joss yövyin vaan Harjumaan kylässä.

No, enhän minä mikään Hiski Salomaa-fani ole ollut koskaan, mutta tuliphan vain mieleen vetää tämäkin yhtäläisyys muistojen tueksi.
 
puulavesi.JPG


Ihana muisto vapauteni päiviltä!  Saankohan enää koskaan nauttia vapaasta kulkurin elämästä?
No, olinhan minä tuolloinkin parisuhteessa, mutta otin siitä noin puolen vuoden loman. Ehkäpä saan tehtyä vastaavia irtiottoja tässäkin suhteessa. Tosin silloin kumppani ei ollut minusta taloudellisesti riippuvainen, koska hän kävi töissä ja ansaitsi suhteellisen mukavasti elääkseen elämäänsä Malesiassa.  Nykyään minua painaa ainakin jossain määrin elättämisen vastuu.







 

torstai, 1. maaliskuu 2018

Helmikuu 2018 - Häävieraita

 

 

Niin kuin tammikuun kirjoituksesta kävi ilmi, oli uusi mahdollinen ostettava maapala vahvasti näköpiirissä. Naapuritontin nainen oli valmis myymään kapean kaistaleen, joka oli hänellä lähinnä vesijättömaana. 

 

 
ff4.jpg

 

 

 

 

Jonkin verran saisi töitä tehdä maan korottamiseksi vieressä olevan hedelmätarhan tasolle sekä veiojien uudelleen järjestämiseksi. Optimistina aloin tehdä suunnitelmia erakkoamajan ja puutarhan rakentamiseksi. Kerroin asiasta myös Facebookissa ystävilleni sekä joissakin permakulttuuriryhmissä. 

 

 
ff1.jpg
 

 

 

 

Olisi niin kätevä järjestää olemassa olevalta tontillta eli kumppanini vanhempien ja muun suvun asuttamalta käynti tuolle meidän paikallemme, aluksi lähinnä minun. Pienellä rahalla pääsisi oman alkuun ja sitten voisi pikku hiljaa parannella ja laajentaakin sitä.  Aluksi ei tarvittaisi sähköä, vessaa, suihkua, nettiä, keittiötä eikä kunnon taloakaan, kun oma paikka olisi takapihalla.  Ei tarvitsisi koiriakaan viedä tielle, vaan ne voisit itsekseen kävellä kahden asuinpaikan väliä. 
 
20180214_154249.jpg
Havittelemamme maakaistale on tuossa vasemmalla tuo kapea niitetty alue. Siitä vasemmalle jäävä hedelmätarha ei kuuluisi kauppaan, mutta se tuntuisi parhaalta mahdolliselta naapurilta. 
 
 Alkukuusta oli jo käsiraha makettu ja odotettiin Uuden Vuoden juhlahumun ja häähumun jälkeistä aikaa, jolloin kaupat tehtäisiin.  Muutaman päivän kuluttua siitä tuli myyjä, vanha rouva, käymään ja sanoi, että hänen lapsensa vastustavat kauppaa.  Niinpä hän halusi peruuttaa sen. Myy ei kuitenkaan suostunut, vaan yritti taivuttaa häntä myymään siitä huolimatta. Asia jäi siis roikkumaan. Se tietysti oli minulle suuri pettymys. Olin jo menettää toivoni ajatellen, ettei tästä mitään tule.  Vaimo onneksi ei ole niin herkkä antamaan periksi vaan halusi tiastella ja löytää ratkaisun.  
 
 
 

 

 

 

20180214_154424.jpg
 
Olin jo aiemmin kysynyt, eikö perhe, eli lähinnä isoäiti ja yksi serkuista, haluaisi myydä osaa riisipellosta meille tontitksi.  Vastaus oli ollut ei.   Se kuitenkin muuttui myöntäväksi, tai ehkä-muotoon sen jälkeen, kun ensimmäinen myyjä alkoi perumaan kauppaa. 
 
 Kuun lopulla ilmeni vielä yksi vaihtoehto ja ennen lopullisia kauppoja tilanne varmaankin elää. 
 
ff2.jpg
 
 
Paikallinen tiilitehdas kertoo siitä, että maaperässä on hyvää savea, erityisesti jokien pohjassa 
 
 
ff3.jpg
 
Inga ja Marek Puolasta kävivät kylässä. He asuivat isoäidin mökissä muutaman päivän, enimmäkseen sairastelivat. 
 
 
k3.jpg
 
Sitten kävi saksalainen sohvasurffari, joka oli yhden illan yhden yön. Kumppani ja perhe ovat alkaneet pitää siitä, että meillä käy vieraitani. 
 
 
k1.jpg
 
Erityisen mukavaa on kun käy englantia ja vietnamin kieltä osaava vieras, joka voi olla minulle ja perheelle tulkkina. Sellainen kävi vähän ennen  täkäläistä Uutta Vuotta

 

k2.jpg

 

 
Uutena vuotena kävi perheenjäseniä vieraisilla. Juhlinta ei ollut ollenkaan niin railakasta kuin se oli ollut viime vuonna. 
 
 
k4.jpg


Hääkuvat oli otettuina ja kutsut lähetetty kun 21.2. lähdin Saigoniin vastaanottamaan ensimmäisiä häävieraitani: ihan Suomesta saakka.  Heidän kanssaan asuin muutaman päivän länsimaisissa oloissa Ho Chi Minh Cityssä.

 

 

 

k5.jpg

 

 

 

 
 
Sitten tultiin tänne maalle ja tutustuttiin uuteen perheeseeni. 

Kuun viimeisestä viikosta olisi paljonkin tarinoitavaa, mutta sanotaan vain, että oli vauhdikasta ja erilaista aikaa, myös makoisaa!


k6.jpg

 
Kuun lopussa alkoi häävalmisteluitten loppukiri.  Auringonkukkani olivat kukassa juuri oikeaan aikaan.


k7.jpg

 

 

 

Kuun viimeisen päivän aamuna minua puri koira. Tuli käynti lääkärillä ja rabies-rokotteen otto, itse asiassa sarjan aloitus. Abhayrab on valmisteen nimi. Sitä otetaan neljän pistoksen sarja.

Kieku

 

 

 

Uusi profiilini  Kieku-palvelussa.  Kieku on Suomessa kehitettävä podcast- ja minicast-palvelu, sekä portaali että oma palvelu. Eli sinne voi jakaa podcast-syötteitä ja myös tehdä omia minicasteja.
 
Profiilissa yllä on nähtävillä uusimmat tuotokseni. Tässä alla Youtubeen kopioituja jaksoja. Tämä on se ääniblogi, podcast, minicast. 

 

Kuukauden kirjat

Martti Miettunen, Näinhän se oli.

Syynä tämän kirjan lainaamiseen ja kunteluun oli sukututkimus.  Tiesin, että äitini äitipuoli oli Martti Miettusen pikkuserkku. Molemmat ovat jo kuolleet. Juuri muuta en hänestä tiennyt. Hän kyllä kertoi muistojaan 1980-luvun puolivälissä kun vietin mummon luona Raahessa muutamia viikonloppuja. Pappa eli Piehingin kunnan Ylipään kylän mylläri oli jo kuollut muutama vuosi aikaisemmin.  En enää muista hänen kertomuksistaan juuri muuta kuin, että hän oli ollut Ylitorniolla kaupassa töissä ja sitten Haapavedellä, josta Erkki-pappa oli hänet löytänyt.  Erkillä oli myllystä valtavat velat, jotka hän aluksi jätti kertomatta tuoreelle vaimolleen. Kun tämä sai tietää niistä, hän mietti lähtemistä, mutta päätti uitenkin jäädä, koska oli luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Reilun 25 vuotta se liitto kesti, viimeiset alle viisi vuotta omakotitalossa Raahessa. Piehingin Mylly oli myyty vieraalle. 
 
Vaikkei olekaan verisukulainen, halusin silti selvittää Ailin sukutaustan. Ei löytynyt mitään netin sukututkimuslähteistä, joten täytyi tilata virkatodistus Simon kunnan kirkkoherranvirastosta.  Sieltä  oli mennyt paperi äitini luokse Saloon, jossa se minulle skannattiin.  Oli yllätys, etei hänen alkuperäinen nimensä ollutkaan Aili Sofia Marttila vaan Aili Sofia Miettunen.  Yritin saada selville, mistä nimenmuutos johtuu. Oliko hän ollut naimisissa ennen isoisääni jonkun Marttilan kanssa?
Sitten hoksasin, että hänen molemmat vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessaan alle 10-vuotias. Hänet oli siis adoptoitu johonkin Marttilan perheeseen ja hän oli saanut heidän sukunimensä?
Aili siis oli syntynyt vuonna 1918 hieman sisällissodan (kansalaissota, vapaussota, punakapina) jälkeen.  Hänen isänsä kuoli 45 -vuotiaana seuraavana vuonna.  Mihin?   Äiti Hilda Henriikka Pahniala kuoli kymmentä vuotta myöhemmin 51-vuotiaana. Mihin?

Sain äidiltäni ja hänen sisareltaan tietää, että Aili oli säilyttänyt laatikossaan vanhaa kihlasormusta.  Oli ollut jokin kihlaus, joka sitten oli purkautunut. Käsitin, että asiaan olisi liittynyt jotakin dramatiikkaa. Tämä on saattanut tapahtua vuosina 1947 - 1950, sillä Aili oli muuttanut Simon seurakunnasta Kemiin vuonna 1947, sieltä jossain vaiheessa Ylitorniolle, josta sitten palasin takaisin Simon seurakuntaan vuonna 1950. Sieltä hän muutti vuonna 1951 Haapavedelle.

Äidin sisko sai kaivettuaan muistista, että "mummu", siten he Ailia kutsuivat aikuisina, oli kertonut muuttaneensa äidin kuoleman jälkeen Konstu-veljensä taloon.  Virkatodistuksesta löytyikin Jaakko Konstantin Miettunen s. 1898 eli hän oli jo tuolloin yli 30-vuotias.

Nyt pitäisi löytää asiaa koskevat adoptio- ja muut asiakirjat.

Päätin lukea Martti Miettusen kirjan saadakseni selville jotakin hänen suvustaan. Ehkä voisi ohimennen mainita myös Ailin perheen? 
 
 
Miettunen kertookin sukujuuristaan:  "Sukuni on asunut Simon kunnan Simoniemen kylässä yli 200 vuotta. ... Simoniemen kylän Pekkalan talon asukkaiksi on vuodesta 1742 lähtien merkitty Lauri ja Marja Pekkala ja heidän kanssaa asuva "gamla" Mattz Miettunen. Matts Miettunen on asunut Simoniemessä neljännesmanttaalin kokoisella verotilalla. Vuonna 1712 Matts Miettunen on merkitty lautamieheksi.  Kirkonkirjojen mukaan hänellä ei ollut lapsia.  Miettusen nimi on kuitenkin häneltä peräisin, sillä muita Miettusia ei ole kirjoihin merkitty ennen kuin  Lauri Laurinpoika ja Maria Pekkala muuttivat nimensä Miettuseksi vuonna 1763 Maria Pekkala oli alkuperäiseltä nimeltään Maria Olavintytär (Olai) Ruicka.  Lauri Lauinpojan isä Lauri Pekkala oli syntynyt 1684 ja kuoli 1763.  Hänen vaimonsa Maria oli syntynyt 1702 ja kuoli 1758.     Lauri Laurinpoika (1741 - 1809).
Johan  Laurinpoika Miettunen (1784 - 1824), puoliso Saara Maria Johanintytär Rajanen".  Seuraa tarkka sukuselvitys, joka on Geni-palvelussa.  Tässä Martti Juhani Miettusen Geni-profiili.


Sittn "Kotitilamme Kuussari oli lohkottu Pekkalan tilasta. Peltoa  oli kymmenisen hehtaaria ja metsää noin 100 hehtaaria. Tyypillinen pienviljelystila siis. Isosiäni Antti Miettusen osuus tilasta oli jaettu kahtia. Toista puolta vieljeli isäni veli Jaakko Miettunen. "   Tämä jaakko Miettunen ei ole siis Ailin isoisä, vaan seuraavan sukupolvan Jaakko, Ailin isän serkku.

 marttimiettunen.JPG

Tässä siis esimerkki siitä, mitä sukututkimus usein on: päättelyä, järkeilyä, palapelin tekemistä, ihmisten elämäntarinoiden miettimistä - ihmisiin tutustumista varsin laajassa mielessä.
 
miettunensukua.JPG


Geni on jo niin laaja maailmanlaajuinen sukupuuprojekti, että sama ihminen voi olla sukua useampaa kautta, erityisesti sukulaisen sukulaisia on valtava määrä. Jopa Ruotsin kuninkaallisiin löytyy minultakin sukuyteys, siis yhteys, ei sukulaisuutta.  Sukulaisuuttahan on se, että jo kahdelle henkilölle voidaan osoittaa yhteinen esivanhempi, josta molemmat polveutuvat, he ovat sukua.  Aivoliiton kautta ei voi olla tässä mielessä sukua, vaikka sanotaanhan, että kaksi sukua yhdistyy avioitumisen myötä. No, lapsissa näin tapahtuukin. Sen sijaan avioliiton kautta muodostuu sukututkimuksenkin kannalta puolisoiden sukulaisten välille sukuyhteys, ei tietenkään verisukulaisuutta.

 
miettunen2.jpg


Politiikkaa

Ennen sukutietojen kertomista Miettunen kertoo Urho Kekkosen viime vuosista, joihin liittyy presidenttipeli hänen seuraajastaan: Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen taistelu sekä Mauno Koiviston suosio kansan keskuudessa. Kirja muistuttaa siitä, miten tuolloin oltiin puheissa ja teossa jos ei nyt rähmällään niin ainakin varpaillaan Moskovan suuntaan. Piti korostaa Suomen ulkopolitiikan rauhantahtoisuutta ja muuttumattomuutta.

Minulla liittyy tuohon tohtorien taisteluun  ja sen ratkaisuun vuoden 1981 Kuopiossa pidetyssä keskustapuolueen puoluekokouksessa omakin henkilökohtainen muisto kolme vuotta sen jälkeen. Ostin joskus Oulussa pelastusarmeijan kirpputorilta mustan samettisen pikkutakin. Sen taskusta löytyi kaksi äänestyslippua:  viherä virolaiselle ja punainen karjalaiselle tai päinvastoin. Kumpaakaan ei ollut käytetty.

 
00000194.jpg



Vuotta ennen kirpputorilöytyö eli vuonna 1983 Miettunen oli julkaisuut tämän kirjansa. En sitä silloin lukenut, vaikka olin hyvin kiinnostunut politiikasta. Ylioppilaaksi tuloni jälkeen vuonna 1982 olin hakenut Tampereen yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa ja tiedotusoppia. Olin myös hakenut Oriveden opiston kirjoittajalinjalle ja Jyväskylän kauppaoppilaitoksen kirjastolinjalle. Mihinkään noista en päässyt edes varasijalle, joten elokuussa olin tyhjän päällä. Viime tipassa soittelin kansanopistoihin ja kysyin peruutuspaikkoja. Sellainen löytyi Kälviältä Keski-Pohjanmaan opistosta. Sinne minut äiti sitten vei, ja minut laitettiin samaan huoneeseen toisen linjani opiskelijan, Korhosen Kaitusn kanssa.   Yllä oleva kuva on lavastettu markkeeraamaan hurjaa opiskelijaelämää. Siitä ei näy kunnolla, että minulla oli ruskea samettinen pikkutakki, valkoinen kauluspaita ja farkut. Tukan olisinn halunnut pitää pitkänä, mutta eihän se onnistunut kuin vasta seuraavana vuonna.

Hannu Hirvi opetti meille yhteiskunnallisia aineita Sosiaalis-yteiskunnallisella linjalla. Hän oli Tampereen yliopiston käynyt mies: teoriaa, kalvoja, huumoria, nauhankappaleita poliittisista radio-ohjelmista. Tentin myös monta valito-opin kirjaa. Niistä sai aina hyvät arvosanat kun kaikissa mahdollsiissa tilanteissa kehui Suomen muuttumatonta ulkopolitiikkaa, joka oli Suomen ja Neuvostoliiton hyvien suhteiden ja syvän keskinäisen luottamuksen kulmakivi. 
 
 
Tuon ulkopolitiikan alistamana tehtiin myös sisäpolitiikkaa: kaikissa ratkaisuissa, mm. henkilövalinnoissa piti aina ottaa huomioon se, mitä mieltä Moskovassa ollaan siitä. Ja sitä usein näytiinkin kysyvän. Samasta aiheesta olen jo viime vuonna lukenut presidentti Paasikiveä ja hänen linjaansa käsittelevän kirjan Hirmuinen mies.  Miettunen jatkaa ja syventää tarinaa. Hän toimi pääministerinä 1950- ja 70-luvuilla ja kertoo noista vuosikymmenistä ja niinä vaikuttaneista poliitikoista. Useat nimet ovat minulle tuttuja jo kansakoulun neljänneltä luokalta, jolla mainio opettajamme Martti Heinonen Perttelissä sai minut innostumaan myös uutisten seuraamisesta. V.J. Sukselainen, Johannes Virolainen, Kalevi Sorsa, Ahti Karjalainen tulivat tutuiksi niminä. Olisiko myös Miettunen, joka oli silloin Lapin läänin maaherra?  Omassa Turun ja Porin läänissämme hallitsi Sylvi Siltanen.
 
kaiko.jpg
 

Minulla ei ole tuolta ajalta juurikaan kuvia. Yllä on Perttelin Kaivolan koulu 2010-luvulla. Silloin 1970-luvulla tontilla oli enemmän puita, myös Kiettäjäpariskunnan puutarha. Inkeri ja Sulo Nietula olivat perhetuttuja. Myös tuossa tien vieressä oli puurakennus, joka nyttemmin on purettu. Siinä olivat ensimmäinen ja toinen luokka. Ne luokat olin käynyt Inkereen koulussa, joten en koskaan käynyt tuossa rakennuksessa koulua. Sen sijaan tuossa pysytssä olevassa kävin. Sen sisäänkähynnit taisivat olla hieman erilaiset. Vasemmalta kuitenkin mentiin kolmaanen ja neljännen luokan tiloihin. Ensimmäisen kuukauden syksyllä 1973 meitä opetti Pentti Palkkinen suuressa yhteisluokassa neljäs, viides, ja kuudes. Luokallamme olivat Inkereeltä yhtä aikaa kanssani siirtynyt Kaj Jansen. Viidennellä tai kuudelnnella oli Markku Mutanen, silloinen perhetuttu, Kurajoen kansalaiskoulun opettajan Ermo Mutasen poika, joka nykyään tunnetaan tittelistään ADHD-aikuinen.

Kekkosen kuva oli luokan seinällä, samoin joidenkin muidenkin mahtimiesten.

Tuolloin 1973 tuli öljykriisi, seuraavana tai sitä seuraavana vuonna kun jo opiskelin Kuusjoen yhteiskoulussa, tuli lama ja suurtyöttömyys. Presidentti Kekkonen julisti kansallisen hätätilan ja sitä paikkaamaan asetti hätätilahallituksen. Alettiin rakentamaan Kostamuksen kaivoskaupunkia Neuvostoliiton puolelle lähelle Suomen rajaa.  Se loi työtä tuhansille suomalaisille, mutta tarinan mukaan ei ollut koskaan kannattava venäläisille, vaan olin poliittinen hanke kekkosen tukemiseksi. Vuonna 1974 Kekkonen oli saanut neljän vuoden jatkokauden, mutta 1978 olivat taas vaalit tulossa.

Tämä Miettusen kirja valottaa Suomen sisäpolitiikkaa, hallituspolitiikkaa aina 1940-luvulta saakka hyvinkin pikkutarkasti. Siinä muistellaan henkilötitä: Kekkosta, Karjalasita, Virolaista ja kerrotaan kuliessien takaisista tapahtumista: siitä, miten Neuvostoliitto ei luottanut SDP:hen ja sen poliitikkoihin mm. Väinö Tanneriin, miten Kekkonen ei pitänyt Virolaisesta ja suuttui tälle tämän omapäisten lausuntojen takia ja julkisesti syytti tätä Suomen ulkopolitiikan linjan tuhoamisyrityksistä eli surutta löi häntä ulkopolitiikalla kun kyse oli itse siassa sisäpolitiikasta.

 Useammastakin kirjast aolen jälkeen päin saanut lukea, kuinka veitsen terällä Suomen itsenäisyys saattoi olla ina 1980-luvun puoliväliin saakka. Suomen saattoi pelastaa Kekkosen ja hänen klaaninsa toiminta, sitä ennen Paasikiven, ja sitten 1980-luvulla hyvä tuuri:  Brezhnev oli jo vihannes ja seuraajat Andropov ja Chernenko olivat niin sairaita ja lyhyen aikaa vallassa, etteivät ehtineet saada paljoa mitään aikaan. Sitten tuli Gorbatshov, eikä vaaraa kait enää ollut.

Saattoi olla siis aika tipalla, etten minä syntynyt neuvostokanslaisena tai ettei minusta tullut sellaista. Silloin suuri ja mahtava kommunismin pelko oli naurun aiheena ja ryssäviha tuomittiin vanhanaikaisena ja vahingollisena.  Nykyään puhutaan russofobiasta, ja sen tuomitsevat vain lähinnä Venäjän poliitikot ja Venäjä-mieliset antifat ja muut lännessä.

 Minun kiinnostukseni alkoi siirtyä politiikasta kirjallisuuden ja musiikin sekä oikeasti hurjan opiskelijaelämän suuntaan, jota harjoitin Oulussa vuosina 1984-87.. En kovin paljoa seurannut päivänpolitiikkaa ennen kuin vasta vuonna 1988, jolloin minusta tuli yhteiskunnallisten aineiden opiskelija. Niistä kiinnostukseni hyppäsi venäjän kieleen ja tietokoneisiin, joista tulikin sitten ammattini 1990-luvulla.  Tietokoneen ostin vuonna 1990 ja nettiin pääsin jo vuonna 1991.