lauantai, 31. elokuu 2019

Elokuu 2019 - kotivävyn paluu

 

 

Taas niin kiireinen kuukausi, ettei ole ollut paljoa aikaa (mukamas, siis paremminkinkin intoa) istua kirjoittamaan. Suurimman osan ajastani vie oma mökki ja puutarhan tekele. 
 
Heinäkuun viimeisen viikon aluksi muutin viimein minäkin tänne Mekong-joen suistoalueelle vaimon vanhempien luo. Eräs Facebook-kaverini kommentoi asiaa, että palana kotivävyksi. Niinhän se teknisesti ottaen on, vaikka asia on täällä ehkä hieman eri kuin Suomessa ja sikäläisessä kulttuurissa.  Se oli minun aktiivinen valintani, jonka puolesta on pitänyt jopa vähän tapella, tai ainakin olla jämpti.   Kumppani esitti aluksi, että hän matkustaisi äitinsä luokse synnyttämään ja viettäisi siellä aikaa pari kuuakautta äitinsä ja muiden suvun naisten autettavana.  Minä kuintekin halusin, että muutamme pidemmäksi aikaa sinne kuumaan ja sianpaskan hajuun. Tiesin, että lapsen kanssa meillä kahdestaan olisi hankalaa, ja eritoten minulla, koska olisi sidottu kotiin ja perheeseen koko ajan.

Lähettyvillä asui toki hänen veljensä ja tämän perhe: vaimo ja kaksi poikaa, soinen syntyi pari päivää sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt.  En kuitenkaan luota siihen  perheeseen. Siihen on syynsä, joista en kuitenkaan ala avautumaan sen enempää.

Palasimme siis takaisin vanhaan, siihen ympäristöön, jossa asuimme joulukuusta 2016 toukokuuhun 2018. Et voi astua kahta kertaa samaan virtaan, vai miten se sanonta menee. Ja se pitää taaskin paikkansa.  Tulin takaisin viisaampana ja kokeneempana. Nyt pystyn paremmin punnitsemaan monia asioita.  Ensimmäisenä vaikkapa lämpötila: siellä vuoristossa ilma on viileämpää kun katsotaan lämpöasteita: tähän aikaa vuodesta yölämpötila laskaa n. 20 asteen tietämille, vähän allekin, ja päivälämpötila 30 asteen tienoille.  Täällä sen sijaan yöllä on ehkä alimmillaan 25 astetta ja iltapäivällä päälle kolmen kymmenen. Mutta tuntu on ihan erilainen. Huomasin sen jo pari vuotta sitten ensi kertaa käydessäni täältä käsin siellä Lam Dong -provinssissa, yli kilometrin Korkeudessa  meren pinnasta.  Siellä on vähän niin kuin Suomessa, että kun lämpötila saavuttaa hellerajan, ja jo ennenkin sitä, on sellainen sisältä päin tunkeva tukala kuumuus, joka ei nosta kunnolla hikeä pintaan, vain sellasita haisevaa nihkeyttä. Täällä sen sijaan hiki virtaa n. 30 asteen tuntumassa, minulla se virtaa vetenä, mikä saa tietysti ihon tuntumaan viileämmältä, ei niin tukalalta.  Siellä vuoristossa kuiva ilma tuntui silmissä ja iholla.  Minulla hallkeili jalkapohjien iho, kuten niin monesti teki Suomessa jo lapsuudessa. Se lähti suurina palasina kun sitä mielikseen  huvikseen repi. Se kun lähti niin helpolla. Täällä kosteassa ei ole ollut sellaista ongelmaa lainkaan. 
 
Jo heinäkuussa tilasin itselleni talon. Tarkoitus oli tilata vain katto ja lattia ja rakentaa itse seinät luonnonmukaisesti savesta ja ohjista. Kumppani ei kuitenkaan ymmärtänyt sellaista ajatusta, joten mökistä tuli vähän erilainen kuin alun perin halusin, mutta hyvä kuitenkin tarkoituksiini. Äijäluola, pakopaikka, puutarhamaja, joogahuone, varasto ... miksi sitä nyt parhaiten kutsuisi.  Siitä tuli paikka, joka on eniten minun: juridisesti se ei ole minun eikä se ole myöskään täysin hallinassani, mutta niin paljon kuin se voi olla minun, se on.  Sen ympärille olen nyt rakentamassa puutarhaani. 

 
 
20190726_073240.jpg
Se on kapea kaistale maata riisipellon ja naapurin hedelmätarhan välissä. Sadekauden aikana syys-joulukuussa se on osittain tulvalvesien peitossa. 

 

20190727_104523.jpg
Luonnonläheisyyttä, puutaa, riippumatto ja joogakeinu. 

 

 

20190804_171730.jpg
Mimi-koira on usein seuranani. 

 

 

20190805_154815.jpg
Kylätiellä kävellessäni näen usein, miten kaivinkoneilla nostetaan savea joesta. Minä teen sitä sama käsipelillä pienestä ojasta. 

 

 

20190806_054155.jpg
On onni kun saa raataa. En nauttisi elämästä palmun alla juomia nauttien.
Mudassa kaivaminen on kivempaa. 

 

 

20190808_094549.jpg
Vähän siistimpi saisi tämä paikka olla. Suvun taloilta minun majalleni vie tämä polku, Sateella se on mutainen ja liukas.
Sen varrella on muovia ja kaikkea muuta roskaa.
 

 

 

20190808_095035.jpg
Puoliso ja hänen perheensä asuvat vielä tässä lautaseinäisessä peltikattoisessa mörskässä. Se on oikeastaan ihan kodikas, kodikkaampi kuin ne uudet betonimöhkäleet, jollaisesta hekin haaveilevat.  Tuossa oikealla on se minun muovinen, värivaloin koristettu huoneeni. Vasemmalla olevan pöydän ääressä syön. Minä syön yksin vegaaniruokaa, muut syövät etuterassilla mitä syövät. Mimi-koira kärkkyy molemmissa paikoissa.
 

 

 

20190828_112127.jpg
Käytössämme olisi myös kaupunkiasunto tuolla kolmen kilometrin päässä, paritalon puolikas.  En kuitenkaan pidä siitä paikasta, koska se on meluisan kadun varrella ja taloon tulee kalan haju jostakin. Se on juuri sellainen kolkko betonimöhkäle.  Olen kuitenkin rakentanut siihenkin taloon äijäluolan, virittänyt valkokankaan ja äänentoistojärjestelmän, tietokoneen ja projektorin. Siellä kunntelien välillä heviä värivalot vilkkuen: Rainbow, Nightwish, Uriah Heep.  Siellä käyn myös tekemässä joogaa silloin tällöin, vaikka useimmiten joogaan siinä takapihan majassani. 

 

 

20190812_102932.jpg
Jooganurkkaus.  Muu osa mökkiäni on sekalaisessa varastokäytössä. 

 

 

 

20190812_102950.jpg
Mämä verhot tilasin netistä noin 30 eurolla.  Ne eivät ole luonnonmateriaalia vaan muovia, mutta sopivat tänne.
Kattoa en halunnut tehdä pellistä vaan palmunlehvistä.  Se vuotaa, kun sataa vähän reilummin. 

 

 

 

20190826_091200.jpg
Mutta se on hyvin kaunis katto katsella. Eikä se pidä sateella niin isoa meteliä. Nuo sivustan pellit tehtiin vastoin ohjeitani. Olisin halunnut siihenkin luonnonmateriaalia. 

xxxx

 

 

20190813_064738.jpg
Clitoria ternatea,  "pimpsaherne".  Kukka muistuttaa muodoltaan naisen sukuelintä.
Sitä käytetään mm. riisin värjäämiseen siniseksi. 

 

 

 

 

 

 

20190814_054504.jpg
Avaraa riisipeltoa ja nappurien puutarhoja ympärillä. Riisipellolta käy mukava tuuli ja oja on sen verran syvä, että sekin tuo viileyttä. 

 

 

 

20190814_054843.jpg
Maata olisi puutarhaa varten, vaikka perhe ottikin kaksi lehmää, joita ruokitaan tässä kasvavalla ruoholla. 

 

 
20190818_055829.jpg
Aamulenkki suuntautuu kylätietä pitkin kilometrin-parin päähän ja takaisin. Emme tee niin pitkiä lenkkejä kuin teimme siellä vuoristossa. Siellä heräin kahden-kolmen aikaan yöllä. Nukuin aina liian vähän. Täällä nukun paljon paremmin, ja lenkkikin tehdään vasöta viiden-kuuden aikaan, joskus jopa seitsemältä.  Lenkki tehdään hihnassa, jos ollaan myöhässä Mutta  kotona, riisipellollon laidassa Mimi saa juosta vapaana. 
 
20190820_180427.jpg
Täällä on tapana käydä ultraäänessä joka kuukausi. Elokuussa otettiin lapsesta myös sydänfilmi ja tehtiin muutenkin tarkemmat tutkimukset. Tuloksisssa mainittiin hieman laskeutunut eli etinen istukka, josa ei kuitenkaan ole ollut vaivaa. Joka tapauksessa on todennäköistä, että lapsi syntyy keisarileikkauksella. Se on täällä tapana, koska naiset ovat pienikokoisia ja suhteensa heidän kokoonsa vauvat ovat isoja. 
 
20190821_070507.jpg
Isoltahan se näyttää nyt viikolla 34,
vaikka painoa onkin vasta noin kaksi kiloa,
ehkä vähän allekin. 
 
 
20190828_105139.jpg
Tässä se kaupunkiasunto ulkoa päin, puolet paritalosta. Kuvassa naapuri ja hänen vieraittensa mopot. Tämä talo minulle ensimmäisenä esiteltiin perheen kotina. En pitänyt siitä silloinkaan yhtään, enkä pidä nyt sen enempää.  Kun perhe on kotona, nuo pairovet pidetään yleensä auki, jolloin yksityisyys katoaa ja kadun melu pääsee häiritsemään. Seinät ovat beonia, joten ne kaikuvat ilkeästi. 
20190826_091334.jpg
Maalaiselämä kiehtoo minua enemmän. Ainoa mieluinen kaupunkiasunto minulle on ollut Helsingin Vuosaaressa, Meri-Rastilan tie 11:n asunisoikeusasunto vosina 1999 - 2002.  Mutta muuten olen kyllä mieluiten asunut maalla. Tosin sitä ihanteellista paratiisia ei ole koskaan ollut,vaan se on edelleenkin haaveissa ja työn alla. 
 
20190826_091311.jpg
Paljon olen tämän kuuna aikana kaivanutkin mutaa ja liejua puutarhan pohjaksi.  Ojan pengertä pitää korottaa, jotteivät tulvavedet vie puutarhan kasveja. Appivanhempien papaija- ja banaaniviljelmät ovat vielä aluueella. Ja hyvä, että ovat. Jo nyt saan joka päivä tuoretta papaijaa omasta puusta, ja banaaneja tulee aina jostakin, vaikkei vielä täältä. 
 
20190828_161736.jpg
Löysin lähikaupungista taimimyymälän.
Ostin sieltä jasmiiniköynnöksen ja mangopuun taimen. Y
irin ostaa myös limettipuuta, mutta minulle myytiin kaksi betel-palmua.
Istutin nekin kuitenkin Onhan se melkein velvollisuus tässä ilmastossa
välillä istua myös palmun alla. 
 
20190826_091444.jpg
Kauankohan vielä menee ennen kuin saan paikan kukoistamaan?   Palkokasveja olen jo istuttanut: papuja, kik-hernettä ja muita. Olen oppinut, että palkokasvit ovat hyvä aloitus puutarhalle. Ne sitovat ilmasta typpeä ja siten lannoittavat maata. Ne myös kasvavat nopeasti ja tuottavat sitten vihreää "lantaa" kompostoitavaksi. 
 
20190826_092222.jpg
Likaista hommaahan se kaivaminen on. Savea on joka paikassa, myös  mökin lattialla, mutta katon läpi tuleva sadevesi huuhtelee sen kyllä pois ajan myötä.  Kovin voimakasta hajua ei siinä liejussa ole, vain ihan pohjaan on ilmeisesti kehittynyt metaania puunoksien ja mujn biojätteen lahotessa saven seassa, mutta sitä ei ole paljon. On oikeastaan ihan virkistävää touhutua siellä vedessä kuumana päivänä. Olen aina kaivannutkin tänne uima-allasta. Nyt minulla on sellainen. Ainakaan vielä en ole siarastunut tuosta vedestä. 
 
20190828_060405.jpg
Eihän tämäkään mikään kaunis paikka ole, ainakaan vielä. Vähän samanlainen ryysyranta kuin päärakennuskin.  Mutta onpahan haastetta. Ja sitä haastetta riittää. Täällä en voi marssia tai pyräillä rautakayppaan ostamaan mitä tarvitsen, vaan kaikki hankinnat ovat työn takana: yleensä pitää pyytää apuaa perheeltä. He, myös puoliso, ovat sen suhteen hyvin hitaita ja nihkeitä, niin että välillä tuppaavat päreet palamaan heidän kanssaan. Puoliso ei myöskään pidä siitä, että kaivan mudassa. Se ei varmaankaan ole täkäläisten standardien mukaan valkoisen miehen hommaa. Olen kuitenkin kieltäytynyt palkkaamasta siihen ketään, koska se on niitä harjoja hommia, jotka pystyn itse tekemään. Rakennustata olisi saanut omin voimin pystyyn, en edes hankittua tarvittavia materiaaleja.  Nyt käytän kaiken sen mikä on saatavissa, mikä on jäänyt yli itseltä ja toisilta. Oli onni, että toimme sieltä vuoristosta ison muuttokuorman. Olin kasannut siihen myös kaikkea lähinnä jätteeksi luokiteltavaa. Nyt sille on käyttöä.
 
20190828_060246.jpg
Perhe ei kompostoi juuri mitään, ei oksia ja risuja, vaan kasaa ne takapihalle yhdessä muovin ja kaiken muun jätteen kanssa.   Joskus jätekasa poltetaan ja sen tuhka käytetään puutarhassa: siis mys palaneen muovin tuhka. Minua ärsyrtävät tietysti pihalla lojuvat muoviroskat. . Haluaisin kerätä ne säkkiin. Olen joskus sen tehnytkin. 
 
20190828_063856.jpg
Mökkini on siis ison ojan päällä, ja sinne mennään pienemmän ojan yli kapeaa siltaa pitkin. 
 
20190828_064525.jpg
Nuo kaletrit häiritsivät alussa ja halusin poistaa ne. Ehkä poistankin osan myöhemmin, vaikka nyt olen jo tottunut niihin. Ne kuitenkin myös kuvastavat tilannettani verrattuna takavuosien nomadielämään: neljä-viisi vuotta enemmän tai vähemmän kodittomana kulkurina. Nyt on sitten pallo jalassa ja opittava nauttimaan häkissä olemisesta.  Ja kyllähän varhaisena aamuna auringon noustessa on mukava istua tuossa nurkassa jakkaralla ja soittaa huilua kuin Nuuskamuikkunen, tai rimpuilla riippumatossa, joogakeinussa. 
 
20190828_101628.jpg
Varsinaista villiä luontoa täällä on hyvin vähän. Kaikki on ihmisen tekemään ja istuttamaa. Kuitenkin nautin myös kylätiellä kävelystä, kaunnista kukista, pamupuista, koulumatkalla kulkevien tai pihoillaan leikkivien lasten tervehdyksistä
 
20190828_161706.jpg
Kaukaisuuteen katsominen, riisipellon toiseen laitaan, jossa näkyy 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä.  Siellä siis lienee ollut joskus taloja.  Siellä vuoristossa saatoin katsoa vuoria. Täällä ei niitä ole. Ei tullut sitten koskaan kiivettyä niille vuorille muuta kuin tietä pitkin. Jos niitä tulee ikävä, tieädn nyt, miten niiden luo pääsee.  Daatiin jäi kuitenkin isompi joukko kavereita ja tuttavia kuin mitä minulla on täällä koskaan ollut. Täällä on vaikea löytää ketään, joka osaisi riittävästi englantia, jotta pystyisi edes keskustelemaan. 
 
20190829_080743.jpg
Nuo valkoiset ovat niitä vanhoja hautoja. Niiden tyyli on ilmeisesti opittu ranskalaisilta. Hautakivi on siis joko arkun muotoinen  tai pieni mökki. 
 
20190830_061029.jpg
Tämän tilan edellinen omistaja, vaimoni isoisä on haudattuna aika lähelle mökkiäni.
Hautaa ei ole pidetty kunnossa, vaikka hänen vaimonsa isoäiti on vielä elossa ja motkottaa siitä.
Vanhin poika, siis vaimoni setä, joka asuu viereisessä talossa, peri suurimman osan maista.
Hänen siskonsa, siis vaimon äiti, sai ain vanhan talon ja sen alla olevan maan. Tähän taloon kuljetaan
seädn maiden halki. Hän kasvattaa pihalla kukkia myytäväksi, mutta ei pidä pihaa hyvässä kunnossa.
Sateella pihan täyttää iso veislammikko.  Sellaista en ole nähnyt muissa taloissa. 
20190830_061126.jpg
Vaimon vanhemmat pitävät pienellä maatilkulla kahta lehmää, aiemmin sikoja. Sikojen hajua ja ääntä en voi sietää, mutta lehmät ovat enemmän mieleen. Kuitenkaan en voi mitenkään iloita siitä, että joudun näkemään eläinten hyväksikäyttöä ja joskus heikkoa kohtelua. Nämä on saatettu ostaa sitä paitsi minun taloon tuomillani rahoilla.  Täällä eläintuotanto on tosiaankin näkyvää toisin kuin Suomessa, jossa teollisuusnavetat ovat yleisöltä piilossa. Muös sikojen teurastus kuuluu ja näkyy Siitä sain muistutuksen päivää ennen häitäni, jossa jouduin kuuntelemaan toista minuuttia tapettavan sian kiljuntaa. 
 
 
20190821_054705.jpg
Eihän tämä tosiaankaan ole paratiisi, mutta toistaiseksi ainakaan en tiedä paremmasta. 





 
 
 

lauantai, 31. elokuu 2019

Elokuu 2019 - kotivävyn paluu

 

 

Taas niin kiireinen kuukausi, ettei ole ollut paljoa aikaa (mukamas, siis paremminkinkin intoa) istua kirjoittamaan. Suurimman osan ajastani vie oma mökki ja puutarhan tekele. 
 
Heinäkuun viimeisen viikon aluksi muutin viimein minäkin tänne Mekong-joen suistoalueelle vaimon vanhempien luo. Eräs Facebook-kaverini kommentoi asiaa, että palana kotivävyksi. Niinhän se teknisesti ottaen on, vaikka asia on täällä ehkä hieman eri kuin Suomessa ja sikäläisessä kulttuurissa.  Se oli minun aktiivinen valintani, jonka puolesta on pitänyt jopa vähän tapella, tai ainakin olla jämpti.   Kumppani esitti aluksi, että hän matkustaisi äitinsä luokse synnyttämään ja viettäisi siellä aikaa pari kuuakautta äitinsä ja muiden suvun naisten autettavana.  Minä kuintekin halusin, että muutamme pidemmäksi aikaa sinne kuumaan ja sianpaskan hajuun. Tiesin, että lapsen kanssa meillä kahdestaan olisi hankalaa, ja eritoten minulla, koska olisi sidottu kotiin ja perheeseen koko ajan.

Lähettyvillä asui toki hänen veljensä ja tämän perhe: vaimo ja kaksi poikaa, soinen syntyi pari päivää sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt.  En kuitenkaan luota siihen  perheeseen. Siihen on syynsä, joista en kuitenkaan ala avautumaan sen enempää.

Palasimme siis takaisin vanhaan, siihen ympäristöön, jossa asuimme joulukuusta 2016 toukokuuhun 2018. Et voi astua kahta kertaa samaan virtaan, vai miten se sanonta menee. Ja se pitää taaskin paikkansa.  Tulin takaisin viisaampana ja kokeneempana. Nyt pystyn paremmin punnitsemaan monia asioita.  Ensimmäisenä vaikkapa lämpötila: siellä vuoristossa ilma on viileämpää kun katsotaan lämpöasteita: tähän aikaa vuodesta yölämpötila laskaa n. 20 asteen tietämille, vähän allekin, ja päivälämpötila 30 asteen tienoille.  Täällä sen sijaan yöllä on ehkä alimmillaan 25 astetta ja iltapäivällä päälle kolmen kymmenen. Mutta tuntu on ihan erilainen. Huomasin sen jo pari vuotta sitten ensi kertaa käydessäni täältä käsin siellä Lam Dong -provinssissa, yli kilometrin Korkeudessa  meren pinnasta.  Siellä on vähän niin kuin Suomessa, että kun lämpötila saavuttaa hellerajan, ja jo ennenkin sitä, on sellainen sisältä päin tunkeva tukala kuumuus, joka ei nosta kunnolla hikeä pintaan, vain sellasita haisevaa nihkeyttä. Täällä sen sijaan hiki virtaa n. 30 asteen tuntumassa, minulla se virtaa vetenä, mikä saa tietysti ihon tuntumaan viileämmältä, ei niin tukalalta.  Siellä vuoristossa kuiva ilma tuntui silmissä ja iholla.  Minulla hallkeili jalkapohjien iho, kuten niin monesti teki Suomessa jo lapsuudessa. Se lähti suurina palasina kun sitä mielikseen  huvikseen repi. Se kun lähti niin helpolla. Täällä kosteassa ei ole ollut sellaista ongelmaa lainkaan. 
 
Jo heinäkuussa tilasin itselleni talon. Tarkoitus oli tilata vain katto ja lattia ja rakentaa itse seinät luonnonmukaisesti savesta ja ohjista. Kumppani ei kuitenkaan ymmärtänyt sellaista ajatusta, joten mökistä tuli vähän erilainen kuin alun perin halusin, mutta hyvä kuitenkin tarkoituksiini. Äijäluola, pakopaikka, puutarhamaja, joogahuone, varasto ... miksi sitä nyt parhaiten kutsuisi.  Siitä tuli paikka, joka on eniten minun: juridisesti se ei ole minun eikä se ole myöskään täysin hallinassani, mutta niin paljon kuin se voi olla minun, se on.  Sen ympärille olen nyt rakentamassa puutarhaani. 

 
 
20190726_073240.jpg
Se on kapea kaistale maata riisipellon ja naapurin hedelmätarhan välissä. Sadekauden aikana syys-joulukuussa se on osittain tulvalvesien peitossa. 

 

20190727_104523.jpg
Luonnonläheisyyttä, puutaa, riippumatto ja joogakeinu. 

 

 

20190804_171730.jpg
Mimi-koira on usein seuranani. 

 

 

20190805_154815.jpg
Kylätiellä kävellessäni näen usein, miten kaivinkoneilla nostetaan savea joesta. Minä teen sitä sama käsipelillä pienestä ojasta. 

 

 

20190806_054155.jpg
On onni kun saa raataa. En nauttisi elämästä palmun alla juomia nauttien.
Mudassa kaivaminen on kivempaa. 

 

 

20190808_094549.jpg
Vähän siistimpi saisi tämä paikka olla. Suvun taloilta minun majalleni vie tämä polku, Sateella se on mutainen ja liukas.
Sen varrella on muovia ja kaikkea muuta roskaa.
 

 

 

20190808_095035.jpg
Puoliso ja hänen perheensä asuvat vielä tässä lautaseinäisessä peltikattoisessa mörskässä. Se on oikeastaan ihan kodikas, kodikkaampi kuin ne uudet betonimöhkäleet, jollaisesta hekin haaveilevat.  Tuossa oikealla on se minun muovinen, värivaloin koristettu huoneeni. Vasemmalla olevan pöydän ääressä syön. Minä syön yksin vegaaniruokaa, muut syövät etuterassilla mitä syövät. Mimi-koira kärkkyy molemmissa paikoissa.
 

 

 

20190828_112127.jpg
Käytössämme olisi myös kaupunkiasunto tuolla kolmen kilometrin päässä, paritalon puolikas.  En kuitenkaan pidä siitä paikasta, koska se on meluisan kadun varrella ja taloon tulee kalan haju jostakin. Se on juuri sellainen kolkko betonimöhkäle.  Olen kuitenkin rakentanut siihenkin taloon äijäluolan, virittänyt valkokankaan ja äänentoistojärjestelmän, tietokoneen ja projektorin. Siellä kunntelien välillä heviä värivalot vilkkuen: Rainbow, Nightwish, Uriah Heep.  Siellä käyn myös tekemässä joogaa silloin tällöin, vaikka useimmiten joogaan siinä takapihan majassani. 

 

 

20190812_102932.jpg
Jooganurkkaus.  Muu osa mökkiäni on sekalaisessa varastokäytössä. 

 

 

 

20190812_102950.jpg
Mämä verhot tilasin netistä noin 30 eurolla.  Ne eivät ole luonnonmateriaalia vaan muovia, mutta sopivat tänne.
Kattoa en halunnut tehdä pellistä vaan palmunlehvistä.  Se vuotaa, kun sataa vähän reilummin. 

 

 

 

20190826_091200.jpg
Mutta se on hyvin kaunis katto katsella. Eikä se pidä sateella niin isoa meteliä. Nuo sivustan pellit tehtiin vastoin ohjeitani. Olisin halunnut siihenkin luonnonmateriaalia. 

xxxx

 

 

20190813_064738.jpg
Clitoria ternatea,  "pimpsaherne".  Kukka muistuttaa muodoltaan naisen sukuelintä.
Sitä käytetään mm. riisin värjäämiseen siniseksi. 

 

 

 

 

 

 

20190814_054504.jpg
Avaraa riisipeltoa ja nappurien puutarhoja ympärillä. Riisipellolta käy mukava tuuli ja oja on sen verran syvä, että sekin tuo viileyttä. 

 

 

 

20190814_054843.jpg
Maata olisi puutarhaa varten, vaikka perhe ottikin kaksi lehmää, joita ruokitaan tässä kasvavalla ruoholla. 

 

 
20190818_055829.jpg
Aamulenkki suuntautuu kylätietä pitkin kilometrin-parin päähän ja takaisin. Emme tee niin pitkiä lenkkejä kuin teimme siellä vuoristossa. Siellä heräin kahden-kolmen aikaan yöllä. Nukuin aina liian vähän. Täällä nukun paljon paremmin, ja lenkkikin tehdään vasöta viiden-kuuden aikaan, joskus jopa seitsemältä.  Lenkki tehdään hihnassa, jos ollaan myöhässä Mutta  kotona, riisipellollon laidassa Mimi saa juosta vapaana. 
 
20190820_180427.jpg
Täällä on tapana käydä ultraäänessä joka kuukausi. Elokuussa otettiin lapsesta myös sydänfilmi ja tehtiin muutenkin tarkemmat tutkimukset. Tuloksisssa mainittiin hieman laskeutunut eli etinen istukka, josa ei kuitenkaan ole ollut vaivaa. Joka tapauksessa on todennäköistä, että lapsi syntyy keisarileikkauksella. Se on täällä tapana, koska naiset ovat pienikokoisia ja suhteensa heidän kokoonsa vauvat ovat isoja. 
 
20190821_070507.jpg
Isoltahan se näyttää nyt viikolla 34,
vaikka painoa onkin vasta noin kaksi kiloa,
ehkä vähän allekin. 
 
 
20190828_105139.jpg
Tässä se kaupunkiasunto ulkoa päin, puolet paritalosta. Kuvassa naapuri ja hänen vieraittensa mopot. Tämä talo minulle ensimmäisenä esiteltiin perheen kotina. En pitänyt siitä silloinkaan yhtään, enkä pidä nyt sen enempää.  Kun perhe on kotona, nuo pairovet pidetään yleensä auki, jolloin yksityisyys katoaa ja kadun melu pääsee häiritsemään. Seinät ovat beonia, joten ne kaikuvat ilkeästi. 
20190826_091334.jpg
Maalaiselämä kiehtoo minua enemmän. Ainoa mieluinen kaupunkiasunto minulle on ollut Helsingin Vuosaaressa, Meri-Rastilan tie 11:n asunisoikeusasunto vosina 1999 - 2002.  Mutta muuten olen kyllä mieluiten asunut maalla. Tosin sitä ihanteellista paratiisia ei ole koskaan ollut,vaan se on edelleenkin haaveissa ja työn alla. 
 
20190826_091311.jpg
Paljon olen tämän kuuna aikana kaivanutkin mutaa ja liejua puutarhan pohjaksi.  Ojan pengertä pitää korottaa, jotteivät tulvavedet vie puutarhan kasveja. Appivanhempien papaija- ja banaaniviljelmät ovat vielä aluueella. Ja hyvä, että ovat. Jo nyt saan joka päivä tuoretta papaijaa omasta puusta, ja banaaneja tulee aina jostakin, vaikkei vielä täältä. 
 
20190828_161736.jpg
Löysin lähikaupungista taimimyymälän.
Ostin sieltä jasmiiniköynnöksen ja mangopuun taimen. Y
irin ostaa myös limettipuuta, mutta minulle myytiin kaksi betel-palmua.
Istutin nekin kuitenkin Onhan se melkein velvollisuus tässä ilmastossa
välillä istua myös palmun alla. 
 
20190826_091444.jpg
Kauankohan vielä menee ennen kuin saan paikan kukoistamaan?   Palkokasveja olen jo istuttanut: papuja, kik-hernettä ja muita. Olen oppinut, että palkokasvit ovat hyvä aloitus puutarhalle. Ne sitovat ilmasta typpeä ja siten lannoittavat maata. Ne myös kasvavat nopeasti ja tuottavat sitten vihreää "lantaa" kompostoitavaksi. 
 
20190826_092222.jpg
Likaista hommaahan se kaivaminen on. Savea on joka paikassa, myös  mökin lattialla, mutta katon läpi tuleva sadevesi huuhtelee sen kyllä pois ajan myötä.  Kovin voimakasta hajua ei siinä liejussa ole, vain ihan pohjaan on ilmeisesti kehittynyt metaania puunoksien ja mujn biojätteen lahotessa saven seassa, mutta sitä ei ole paljon. On oikeastaan ihan virkistävää touhutua siellä vedessä kuumana päivänä. Olen aina kaivannutkin tänne uima-allasta. Nyt minulla on sellainen. Ainakaan vielä en ole siarastunut tuosta vedestä. 
 
20190828_060405.jpg
Eihän tämäkään mikään kaunis paikka ole, ainakaan vielä. Vähän samanlainen ryysyranta kuin päärakennuskin.  Mutta onpahan haastetta. Ja sitä haastetta riittää. Täällä en voi marssia tai pyräillä rautakayppaan ostamaan mitä tarvitsen, vaan kaikki hankinnat ovat työn takana: yleensä pitää pyytää apuaa perheeltä. He, myös puoliso, ovat sen suhteen hyvin hitaita ja nihkeitä, niin että välillä tuppaavat päreet palamaan heidän kanssaan. Puoliso ei myöskään pidä siitä, että kaivan mudassa. Se ei varmaankaan ole täkäläisten standardien mukaan valkoisen miehen hommaa. Olen kuitenkin kieltäytynyt palkkaamasta siihen ketään, koska se on niitä harjoja hommia, jotka pystyn itse tekemään. Rakennustata olisi saanut omin voimin pystyyn, en edes hankittua tarvittavia materiaaleja.  Nyt käytän kaiken sen mikä on saatavissa, mikä on jäänyt yli itseltä ja toisilta. Oli onni, että toimme sieltä vuoristosta ison muuttokuorman. Olin kasannut siihen myös kaikkea lähinnä jätteeksi luokiteltavaa. Nyt sille on käyttöä.
 
20190828_060246.jpg
Perhe ei kompostoi juuri mitään, ei oksia ja risuja, vaan kasaa ne takapihalle yhdessä muovin ja kaiken muun jätteen kanssa.   Joskus jätekasa poltetaan ja sen tuhka käytetään puutarhassa: siis mys palaneen muovin tuhka. Minua ärsyrtävät tietysti pihalla lojuvat muoviroskat. . Haluaisin kerätä ne säkkiin. Olen joskus sen tehnytkin. 
 
20190828_063856.jpg
Mökkini on siis ison ojan päällä, ja sinne mennään pienemmän ojan yli kapeaa siltaa pitkin. 
 
20190828_064525.jpg
Nuo kaletrit häiritsivät alussa ja halusin poistaa ne. Ehkä poistankin osan myöhemmin, vaikka nyt olen jo tottunut niihin. Ne kuitenkin myös kuvastavat tilannettani verrattuna takavuosien nomadielämään: neljä-viisi vuotta enemmän tai vähemmän kodittomana kulkurina. Nyt on sitten pallo jalassa ja opittava nauttimaan häkissä olemisesta.  Ja kyllähän varhaisena aamuna auringon noustessa on mukava istua tuossa nurkassa jakkaralla ja soittaa huilua kuin Nuuskamuikkunen, tai rimpuilla riippumatossa, joogakeinussa. 
 
20190828_101628.jpg
Varsinaista villiä luontoa täällä on hyvin vähän. Kaikki on ihmisen tekemään ja istuttamaa. Kuitenkin nautin myös kylätiellä kävelystä, kaunnista kukista, pamupuista, koulumatkalla kulkevien tai pihoillaan leikkivien lasten tervehdyksistä
 
20190828_161706.jpg
Kaukaisuuteen katsominen, riisipellon toiseen laitaan, jossa näkyy 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä.  Siellä siis lienee ollut joskus taloja.  Siellä vuoristossa saatoin katsoa vuoria. Täällä ei niitä ole. Ei tullut sitten koskaan kiivettyä niille vuorille muuta kuin tietä pitkin. Jos niitä tulee ikävä, tieädn nyt, miten niiden luo pääsee.  Daatiin jäi kuitenkin isompi joukko kavereita ja tuttavia kuin mitä minulla on täällä koskaan ollut. Täällä on vaikea löytää ketään, joka osaisi riittävästi englantia, jotta pystyisi edes keskustelemaan. 
 
20190829_080743.jpg
Nuo valkoiset ovat niitä vanhoja hautoja. Niiden tyyli on ilmeisesti opittu ranskalaisilta. Hautakivi on siis joko arkun muotoinen  tai pieni mökki. 
 
20190830_061029.jpg
Tämän tilan edellinen omistaja, vaimoni isoisä on haudattuna aika lähelle mökkiäni.
Hautaa ei ole pidetty kunnossa, vaikka hänen vaimonsa isoäiti on vielä elossa ja motkottaa siitä.
Vanhin poika, siis vaimoni setä, joka asuu viereisessä talossa, peri suurimman osan maista.
Hänen siskonsa, siis vaimon äiti, sai ain vanhan talon ja sen alla olevan maan. Tähän taloon kuljetaan
seädn maiden halki. Hän kasvattaa pihalla kukkia myytäväksi, mutta ei pidä pihaa hyvässä kunnossa.
Sateella pihan täyttää iso veislammikko.  Sellaista en ole nähnyt muissa taloissa. 
20190830_061126.jpg
Vaimon vanhemmat pitävät pienellä maatilkulla kahta lehmää, aiemmin sikoja. Sikojen hajua ja ääntä en voi sietää, mutta lehmät ovat enemmän mieleen. Kuitenkaan en voi mitenkään iloita siitä, että joudun näkemään eläinten hyväksikäyttöä ja joskus heikkoa kohtelua. Nämä on saatettu ostaa sitä paitsi minun taloon tuomillani rahoilla.  Täällä eläintuotanto on tosiaankin näkyvää toisin kuin Suomessa, jossa teollisuusnavetat ovat yleisöltä piilossa. Muös sikojen teurastus kuuluu ja näkyy Siitä sain muistutuksen päivää ennen häitäni, jossa jouduin kuuntelemaan toista minuuttia tapettavan sian kiljuntaa. 
 
 
20190821_054705.jpg
Eihän tämä tosiaankaan ole paratiisi, mutta toistaiseksi ainakaan en tiedä paremmasta. 





 
 
 

lauantai, 31. elokuu 2019

Elokuu 2019 - kotivävyn paluu

 

 

Taas niin kiireinen kuukausi, ettei ole ollut paljoa aikaa (mukamas, siis paremminkinkin intoa) istua kirjoittamaan. Suurimman osan ajastani vie oma mökki ja puutarhan tekele. 
 
Heinäkuun viimeisen viikon aluksi muutin viimein minäkin tänne Mekong-joen suistoalueelle vaimon vanhempien luo. Eräs Facebook-kaverini kommentoi asiaa, että palana kotivävyksi. Niinhän se teknisesti ottaen on, vaikka asia on täällä ehkä hieman eri kuin Suomessa ja sikäläisessä kulttuurissa.  Se oli minun aktiivinen valintani, jonka puolesta on pitänyt jopa vähän tapella, tai ainakin olla jämpti.   Kumppani esitti aluksi, että hän matkustaisi äitinsä luokse synnyttämään ja viettäisi siellä aikaa pari kuuakautta äitinsä ja muiden suvun naisten autettavana.  Minä kuintekin halusin, että muutamme pidemmäksi aikaa sinne kuumaan ja sianpaskan hajuun. Tiesin, että lapsen kanssa meillä kahdestaan olisi hankalaa, ja eritoten minulla, koska olisi sidottu kotiin ja perheeseen koko ajan.

Lähettyvillä asui toki hänen veljensä ja tämän perhe: vaimo ja kaksi poikaa, soinen syntyi pari päivää sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt.  En kuitenkaan luota siihen  perheeseen. Siihen on syynsä, joista en kuitenkaan ala avautumaan sen enempää.

Palasimme siis takaisin vanhaan, siihen ympäristöön, jossa asuimme joulukuusta 2016 toukokuuhun 2018. Et voi astua kahta kertaa samaan virtaan, vai miten se sanonta menee. Ja se pitää taaskin paikkansa.  Tulin takaisin viisaampana ja kokeneempana. Nyt pystyn paremmin punnitsemaan monia asioita.  Ensimmäisenä vaikkapa lämpötila: siellä vuoristossa ilma on viileämpää kun katsotaan lämpöasteita: tähän aikaa vuodesta yölämpötila laskaa n. 20 asteen tietämille, vähän allekin, ja päivälämpötila 30 asteen tienoille.  Täällä sen sijaan yöllä on ehkä alimmillaan 25 astetta ja iltapäivällä päälle kolmen kymmenen. Mutta tuntu on ihan erilainen. Huomasin sen jo pari vuotta sitten ensi kertaa käydessäni täältä käsin siellä Lam Dong -provinssissa, yli kilometrin Korkeudessa  meren pinnasta.  Siellä on vähän niin kuin Suomessa, että kun lämpötila saavuttaa hellerajan, ja jo ennenkin sitä, on sellainen sisältä päin tunkeva tukala kuumuus, joka ei nosta kunnolla hikeä pintaan, vain sellasita haisevaa nihkeyttä. Täällä sen sijaan hiki virtaa n. 30 asteen tuntumassa, minulla se virtaa vetenä, mikä saa tietysti ihon tuntumaan viileämmältä, ei niin tukalalta.  Siellä vuoristossa kuiva ilma tuntui silmissä ja iholla.  Minulla hallkeili jalkapohjien iho, kuten niin monesti teki Suomessa jo lapsuudessa. Se lähti suurina palasina kun sitä mielikseen  huvikseen repi. Se kun lähti niin helpolla. Täällä kosteassa ei ole ollut sellaista ongelmaa lainkaan. 
 
Jo heinäkuussa tilasin itselleni talon. Tarkoitus oli tilata vain katto ja lattia ja rakentaa itse seinät luonnonmukaisesti savesta ja ohjista. Kumppani ei kuitenkaan ymmärtänyt sellaista ajatusta, joten mökistä tuli vähän erilainen kuin alun perin halusin, mutta hyvä kuitenkin tarkoituksiini. Äijäluola, pakopaikka, puutarhamaja, joogahuone, varasto ... miksi sitä nyt parhaiten kutsuisi.  Siitä tuli paikka, joka on eniten minun: juridisesti se ei ole minun eikä se ole myöskään täysin hallinassani, mutta niin paljon kuin se voi olla minun, se on.  Sen ympärille olen nyt rakentamassa puutarhaani. 

 
 
20190726_073240.jpg
Se on kapea kaistale maata riisipellon ja naapurin hedelmätarhan välissä. Sadekauden aikana syys-joulukuussa se on osittain tulvalvesien peitossa. 

 

20190727_104523.jpg
Luonnonläheisyyttä, puutaa, riippumatto ja joogakeinu. 

 

 

20190804_171730.jpg
Mimi-koira on usein seuranani. 

 

 

20190805_154815.jpg
Kylätiellä kävellessäni näen usein, miten kaivinkoneilla nostetaan savea joesta. Minä teen sitä sama käsipelillä pienestä ojasta. 

 

 

20190806_054155.jpg
On onni kun saa raataa. En nauttisi elämästä palmun alla juomia nauttien.
Mudassa kaivaminen on kivempaa. 

 

 

20190808_094549.jpg
Vähän siistimpi saisi tämä paikka olla. Suvun taloilta minun majalleni vie tämä polku, Sateella se on mutainen ja liukas.
Sen varrella on muovia ja kaikkea muuta roskaa.
 

 

 

20190808_095035.jpg
Puoliso ja hänen perheensä asuvat vielä tässä lautaseinäisessä peltikattoisessa mörskässä. Se on oikeastaan ihan kodikas, kodikkaampi kuin ne uudet betonimöhkäleet, jollaisesta hekin haaveilevat.  Tuossa oikealla on se minun muovinen, värivaloin koristettu huoneeni. Vasemmalla olevan pöydän ääressä syön. Minä syön yksin vegaaniruokaa, muut syövät etuterassilla mitä syövät. Mimi-koira kärkkyy molemmissa paikoissa.
 

 

 

20190828_112127.jpg
Käytössämme olisi myös kaupunkiasunto tuolla kolmen kilometrin päässä, paritalon puolikas.  En kuitenkaan pidä siitä paikasta, koska se on meluisan kadun varrella ja taloon tulee kalan haju jostakin. Se on juuri sellainen kolkko betonimöhkäle.  Olen kuitenkin rakentanut siihenkin taloon äijäluolan, virittänyt valkokankaan ja äänentoistojärjestelmän, tietokoneen ja projektorin. Siellä kunntelien välillä heviä värivalot vilkkuen: Rainbow, Nightwish, Uriah Heep.  Siellä käyn myös tekemässä joogaa silloin tällöin, vaikka useimmiten joogaan siinä takapihan majassani. 

 

 

20190812_102932.jpg
Jooganurkkaus.  Muu osa mökkiäni on sekalaisessa varastokäytössä. 

 

 

 

20190812_102950.jpg
Mämä verhot tilasin netistä noin 30 eurolla.  Ne eivät ole luonnonmateriaalia vaan muovia, mutta sopivat tänne.
Kattoa en halunnut tehdä pellistä vaan palmunlehvistä.  Se vuotaa, kun sataa vähän reilummin. 

 

 

 

20190826_091200.jpg
Mutta se on hyvin kaunis katto katsella. Eikä se pidä sateella niin isoa meteliä. Nuo sivustan pellit tehtiin vastoin ohjeitani. Olisin halunnut siihenkin luonnonmateriaalia. 

xxxx

 

 

20190813_064738.jpg
Clitoria ternatea,  "pimpsaherne".  Kukka muistuttaa muodoltaan naisen sukuelintä.
Sitä käytetään mm. riisin värjäämiseen siniseksi. 

 

 

 

 

 

 

20190814_054504.jpg
Avaraa riisipeltoa ja nappurien puutarhoja ympärillä. Riisipellolta käy mukava tuuli ja oja on sen verran syvä, että sekin tuo viileyttä. 

 

 

 

20190814_054843.jpg
Maata olisi puutarhaa varten, vaikka perhe ottikin kaksi lehmää, joita ruokitaan tässä kasvavalla ruoholla. 

 

 
20190818_055829.jpg
Aamulenkki suuntautuu kylätietä pitkin kilometrin-parin päähän ja takaisin. Emme tee niin pitkiä lenkkejä kuin teimme siellä vuoristossa. Siellä heräin kahden-kolmen aikaan yöllä. Nukuin aina liian vähän. Täällä nukun paljon paremmin, ja lenkkikin tehdään vasöta viiden-kuuden aikaan, joskus jopa seitsemältä.  Lenkki tehdään hihnassa, jos ollaan myöhässä Mutta  kotona, riisipellollon laidassa Mimi saa juosta vapaana. 
 
20190820_180427.jpg
Täällä on tapana käydä ultraäänessä joka kuukausi. Elokuussa otettiin lapsesta myös sydänfilmi ja tehtiin muutenkin tarkemmat tutkimukset. Tuloksisssa mainittiin hieman laskeutunut eli etinen istukka, josa ei kuitenkaan ole ollut vaivaa. Joka tapauksessa on todennäköistä, että lapsi syntyy keisarileikkauksella. Se on täällä tapana, koska naiset ovat pienikokoisia ja suhteensa heidän kokoonsa vauvat ovat isoja. 
 
20190821_070507.jpg
Isoltahan se näyttää nyt viikolla 34,
vaikka painoa onkin vasta noin kaksi kiloa,
ehkä vähän allekin. 
 
 
20190828_105139.jpg
Tässä se kaupunkiasunto ulkoa päin, puolet paritalosta. Kuvassa naapuri ja hänen vieraittensa mopot. Tämä talo minulle ensimmäisenä esiteltiin perheen kotina. En pitänyt siitä silloinkaan yhtään, enkä pidä nyt sen enempää.  Kun perhe on kotona, nuo pairovet pidetään yleensä auki, jolloin yksityisyys katoaa ja kadun melu pääsee häiritsemään. Seinät ovat beonia, joten ne kaikuvat ilkeästi. 
20190826_091334.jpg
Maalaiselämä kiehtoo minua enemmän. Ainoa mieluinen kaupunkiasunto minulle on ollut Helsingin Vuosaaressa, Meri-Rastilan tie 11:n asunisoikeusasunto vosina 1999 - 2002.  Mutta muuten olen kyllä mieluiten asunut maalla. Tosin sitä ihanteellista paratiisia ei ole koskaan ollut,vaan se on edelleenkin haaveissa ja työn alla. 
 
20190826_091311.jpg
Paljon olen tämän kuuna aikana kaivanutkin mutaa ja liejua puutarhan pohjaksi.  Ojan pengertä pitää korottaa, jotteivät tulvavedet vie puutarhan kasveja. Appivanhempien papaija- ja banaaniviljelmät ovat vielä aluueella. Ja hyvä, että ovat. Jo nyt saan joka päivä tuoretta papaijaa omasta puusta, ja banaaneja tulee aina jostakin, vaikkei vielä täältä. 
 
20190828_161736.jpg
Löysin lähikaupungista taimimyymälän.
Ostin sieltä jasmiiniköynnöksen ja mangopuun taimen. Y
irin ostaa myös limettipuuta, mutta minulle myytiin kaksi betel-palmua.
Istutin nekin kuitenkin Onhan se melkein velvollisuus tässä ilmastossa
välillä istua myös palmun alla. 
 
20190826_091444.jpg
Kauankohan vielä menee ennen kuin saan paikan kukoistamaan?   Palkokasveja olen jo istuttanut: papuja, kik-hernettä ja muita. Olen oppinut, että palkokasvit ovat hyvä aloitus puutarhalle. Ne sitovat ilmasta typpeä ja siten lannoittavat maata. Ne myös kasvavat nopeasti ja tuottavat sitten vihreää "lantaa" kompostoitavaksi. 
 
20190826_092222.jpg
Likaista hommaahan se kaivaminen on. Savea on joka paikassa, myös  mökin lattialla, mutta katon läpi tuleva sadevesi huuhtelee sen kyllä pois ajan myötä.  Kovin voimakasta hajua ei siinä liejussa ole, vain ihan pohjaan on ilmeisesti kehittynyt metaania puunoksien ja mujn biojätteen lahotessa saven seassa, mutta sitä ei ole paljon. On oikeastaan ihan virkistävää touhutua siellä vedessä kuumana päivänä. Olen aina kaivannutkin tänne uima-allasta. Nyt minulla on sellainen. Ainakaan vielä en ole siarastunut tuosta vedestä. 
 
20190828_060405.jpg
Eihän tämäkään mikään kaunis paikka ole, ainakaan vielä. Vähän samanlainen ryysyranta kuin päärakennuskin.  Mutta onpahan haastetta. Ja sitä haastetta riittää. Täällä en voi marssia tai pyräillä rautakayppaan ostamaan mitä tarvitsen, vaan kaikki hankinnat ovat työn takana: yleensä pitää pyytää apuaa perheeltä. He, myös puoliso, ovat sen suhteen hyvin hitaita ja nihkeitä, niin että välillä tuppaavat päreet palamaan heidän kanssaan. Puoliso ei myöskään pidä siitä, että kaivan mudassa. Se ei varmaankaan ole täkäläisten standardien mukaan valkoisen miehen hommaa. Olen kuitenkin kieltäytynyt palkkaamasta siihen ketään, koska se on niitä harjoja hommia, jotka pystyn itse tekemään. Rakennustata olisi saanut omin voimin pystyyn, en edes hankittua tarvittavia materiaaleja.  Nyt käytän kaiken sen mikä on saatavissa, mikä on jäänyt yli itseltä ja toisilta. Oli onni, että toimme sieltä vuoristosta ison muuttokuorman. Olin kasannut siihen myös kaikkea lähinnä jätteeksi luokiteltavaa. Nyt sille on käyttöä.
 
20190828_060246.jpg
Perhe ei kompostoi juuri mitään, ei oksia ja risuja, vaan kasaa ne takapihalle yhdessä muovin ja kaiken muun jätteen kanssa.   Joskus jätekasa poltetaan ja sen tuhka käytetään puutarhassa: siis mys palaneen muovin tuhka. Minua ärsyrtävät tietysti pihalla lojuvat muoviroskat. . Haluaisin kerätä ne säkkiin. Olen joskus sen tehnytkin. 
 
20190828_063856.jpg
Mökkini on siis ison ojan päällä, ja sinne mennään pienemmän ojan yli kapeaa siltaa pitkin. 
 
20190828_064525.jpg
Nuo kaletrit häiritsivät alussa ja halusin poistaa ne. Ehkä poistankin osan myöhemmin, vaikka nyt olen jo tottunut niihin. Ne kuitenkin myös kuvastavat tilannettani verrattuna takavuosien nomadielämään: neljä-viisi vuotta enemmän tai vähemmän kodittomana kulkurina. Nyt on sitten pallo jalassa ja opittava nauttimaan häkissä olemisesta.  Ja kyllähän varhaisena aamuna auringon noustessa on mukava istua tuossa nurkassa jakkaralla ja soittaa huilua kuin Nuuskamuikkunen, tai rimpuilla riippumatossa, joogakeinussa. 
 
20190828_101628.jpg
Varsinaista villiä luontoa täällä on hyvin vähän. Kaikki on ihmisen tekemään ja istuttamaa. Kuitenkin nautin myös kylätiellä kävelystä, kaunnista kukista, pamupuista, koulumatkalla kulkevien tai pihoillaan leikkivien lasten tervehdyksistä
 
20190828_161706.jpg
Kaukaisuuteen katsominen, riisipellon toiseen laitaan, jossa näkyy 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä.  Siellä siis lienee ollut joskus taloja.  Siellä vuoristossa saatoin katsoa vuoria. Täällä ei niitä ole. Ei tullut sitten koskaan kiivettyä niille vuorille muuta kuin tietä pitkin. Jos niitä tulee ikävä, tieädn nyt, miten niiden luo pääsee.  Daatiin jäi kuitenkin isompi joukko kavereita ja tuttavia kuin mitä minulla on täällä koskaan ollut. Täällä on vaikea löytää ketään, joka osaisi riittävästi englantia, jotta pystyisi edes keskustelemaan. 
 
20190829_080743.jpg
Nuo valkoiset ovat niitä vanhoja hautoja. Niiden tyyli on ilmeisesti opittu ranskalaisilta. Hautakivi on siis joko arkun muotoinen  tai pieni mökki. 
 
20190830_061029.jpg
Tämän tilan edellinen omistaja, vaimoni isoisä on haudattuna aika lähelle mökkiäni.
Hautaa ei ole pidetty kunnossa, vaikka hänen vaimonsa isoäiti on vielä elossa ja motkottaa siitä.
Vanhin poika, siis vaimoni setä, joka asuu viereisessä talossa, peri suurimman osan maista.
Hänen siskonsa, siis vaimon äiti, sai ain vanhan talon ja sen alla olevan maan. Tähän taloon kuljetaan
seädn maiden halki. Hän kasvattaa pihalla kukkia myytäväksi, mutta ei pidä pihaa hyvässä kunnossa.
Sateella pihan täyttää iso veislammikko.  Sellaista en ole nähnyt muissa taloissa. 
20190830_061126.jpg
Vaimon vanhemmat pitävät pienellä maatilkulla kahta lehmää, aiemmin sikoja. Sikojen hajua ja ääntä en voi sietää, mutta lehmät ovat enemmän mieleen. Kuitenkaan en voi mitenkään iloita siitä, että joudun näkemään eläinten hyväksikäyttöä ja joskus heikkoa kohtelua. Nämä on saatettu ostaa sitä paitsi minun taloon tuomillani rahoilla.  Täällä eläintuotanto on tosiaankin näkyvää toisin kuin Suomessa, jossa teollisuusnavetat ovat yleisöltä piilossa. Muös sikojen teurastus kuuluu ja näkyy Siitä sain muistutuksen päivää ennen häitäni, jossa jouduin kuuntelemaan toista minuuttia tapettavan sian kiljuntaa. 
 
 
20190821_054705.jpg
Eihän tämä tosiaankaan ole paratiisi, mutta toistaiseksi ainakaan en tiedä paremmasta. 





 
 
 

sunnuntai, 2. kesäkuu 2019

Toukokuu 2019 - Uusi silmäleikkaus Vietnamissa

 

Toukokuu alkaa vapusta, Vapun päivästä.  Vietnamissa sitä ei vietetä, enkä minäkään ole kovin innokas sen juhlan viettäjä. Saigonissa olisi ollut aattona paikallisten suomalsiten juhla, mutta en vaivautunut paikalle. Minä kun kävin siellä jo huhtikuun alussa ja seuraava silmälääkärikäynti oli sovittu toukokuun puoliväliin.

 

 

 

 

20190430_102158.jpg

Sen verran oli arjesta poikkeavaa juhlan tuntua, että sain vieraakseni kaksi neitokaista Saigonista. Toiseen niistä olin tutustunut sohvasurffaussivuston kauta jo tammikuussa ja olimme tavanneet Saigonissa maaliskuussa. Hän on vegaani ja hyvin kiinnostunut Suomesta. Siksi hän halusi jutella kanssani.  He ajoivat moottoripyörällä Saigonista ssaakka tänne meille ylös vuoristoon, noin 250 kilometrin matkan. 

 

 

 

 

20190430_140740.jpg
Kävimme paikallisilla vesiputouksilla heidän ja muutaman paikallisen miespuolisen kaverin kanssa.  Oli vietnamilaisillakin kuitenkin jokin lomakausi, ja paikalla oli paljon turisteja muista kaupungeista. Nämä tytöt olivat Saigonista ja halusivat puhua kanssani englantia.    Lisää kuvia tuosta retkestä on huhtikuun albumissa

 

 

20190430_142217.jpg
Buddhalaisia temppeleitä jylhissä vuoristomaisemissa, metsiä. Tällaista löytyy tästä ihan muutaman kymmenen kilometrin säteellä kotoa. Sinne meielni halajaa, mutta toistaiseksi täytyy tyytyä näihin puoliurbaaneihin maanviljelysmaisemiin. Toki hieman toivoa on päästä vähän kauemmas isoista teistä,  lähemmäs vuosia ja metsiä.

 

 

 

20190428_062347.jpg
toki näissä rähjäisissä sivukaduissa ja kyläteissäkin on oma viehätyksensä. Aamuvarhaisella Mimi-koiran kanssa kävelyllä käydessäni ne ovat vielä melko tyhjiä muista ihmisistä.

 

 

 

 

 

 

20190501_053141.jpg
Neitoset majoittuivat toisen yönsä muutaman kilometrin päässä kotoamme hostellissa. Toinen heistä, tämä  Suomi-fani, halusi asua suhteelisen lähellä voidakeseni käydä kanssamme varhaisen aamun kävelylenkillä.  Ensimmäisenä aamuna kävimme, mutta toisena aamuna hän nukkui seitsemään asti.   

 

 

 

 

 

20190501_055048.jpg
Olimme Mimin kanssa lähteneet kotoa jo ennen neljää ja tavanomaisen reitin sijasta suunnistimme kohti heidän hotelliaan. Heidän kertomansa mukaan sitä lähellä oli pieni koski, jonne nyt suuntasimme. Saatoin antaa Mimin juosta vapaana täällä. 

 

 

20190501_061952.jpg
Istuksimme pienellä sillalla ja odottelimme tyttöjä.  Sitten he tulivat aikanaan: kävelimme kahville ja ammiaiselle. Mimikin sai palan makkaraa.  Sitten työt lähtivät ajamaan moottoripyörällä kohti Saigonia. 

 

 

20190505_082750.jpg
Talo vuokrattavana tästä muutaman kilometrin päässä, siellä, missä usein käyn aamukävelyllä koirani kanssa.  Olen mainostanut Facebookin Dalat-ryhmässä tätä paikkaa yhtenä vahtoehtona ulkomaalaiselle asettua asumaan. Joitakin tiedusteluja sainkin, mutta useimmat tulivat niiltä, jotka etsivät epätoivoisesti opetustöitä. Muutama eläkeläinenkin tai muuten työelämän ulkopuolella oleva oli myös kiinnostunut.  Yhden, Thaimaassa asuvan Vietnamilaisjuurisen 70-vuotiaan ranskattaren kanssa pääsimme niin pitkälle, että olemme erään paikallisen tuttavan avustuksella hankkineet hänelle talon vuokralle. Hänellä on kaksi koiraa, joten talon taakse puutarhan ympärille täytyy tehdä luja aita. 

 

20190512_051736.jpg
Kauniit maisemat lähistöllä olevan järven rannalla. Kuljemme tästä ohi usein aamun sarastaessa itäiseltä taivaanrannalta. 
 
20190505_085001.jpg
Talon on myös sisältä hyvin siisti.  Vuokra on 2 miljoonaa Vietnamin dongia eli noin 80 euroa kuukaudessa. 
 
20190505_082340.jpg
Talo on melko lähellä tietä ja keskellä maanviljelysalueeta. Jostain tuolta päin aion minäkin hankkia seuraavan asunnon.
 
 
20190524_054656.jpg
Leivon edelleenki leipäni itse. Ja teen sen ilman leivinuunia, ilman sähköuunia käyttäen vain paistinpannua ja Airfryer-merkkistä kuumailtmagrilliä.   Taikina on puoliksi hapatettu ja puoliksi hiivalla käytetty niin, että sen voi säilyttää jääkaapissa jopa viikon.  Käytän taikinassa runsaasti papuja ja kasviksia, kaurahiutaleita ja sitten vehnäjauhoja. Tosin nyt olen löytänyt paikan, josta voin ostaa venäläisiä ruisjauhoja. Käytän niitä hapatteen tekemiseen ja jonkin verran litteiden leipien leivittämiseen.  Tummaa väriä tuotan mustapavulla ja soijakastikkeella. 
 
 
20190524_054701.jpg
Minun ruokakulttuurini on hyvin intialainen. Tosin siihen on sekoittunut aineksia lähes joka puolelta maailmaa: myös Suomesta ja Karjalasta.  Joskus teen karjalanpiirakan muotoisia leipiä, jotka täytän riisi-papumössöllä tai jollain muulla. 
 
20190528_055540.jpg
Huhtikuussa kävin Saigonissa kerran. Se käynti liittyi maaliskuussa tehtyyn silmälaikkaukseen. Neljäs päivä poistettiin tikit oikeasta silmästä.  Toukokuussa kävin Ho Chi Minh Cityssä kaksi kertaa:  16.5. kävin äänestämässä Euroopan parlamentin vaaleissa ja 28.5. käsin sitten poistattamassa sen leikkauksen tikit.  Kaksi matkaa tietää yhteensä noin vuorokauden bussista istumista, tai puolittain makaamista. Nämä bussit ovat makuubusseja eli jokaisella matkustajalla on oma pieni makuuosasto, joka penkin saa pysty- tai makuuasentoon.  Paikkoja bussissa on yhteensä 28, kahdessa kerroksessa ja kolme rinnakkain.   Lähdin maktaan kotoa noin puolen yön jälkeen ja olin perillä aamulla kuuden maissa. Sitten kävelin kohti silmäklinikkaa ja noin puolimatkasta otin Grab-nimisellä puhelinsovelluksella tilatun mopotaksin.

Takaisin tulin myös yöbussilla niin, että olin kotona aamulla neljältä-viideltä.  
 

Maaliskuun kertomuksessa on tarinaan silmieni tilasta: synnynnäinen harmaakaihi, nystagmus eli silmävärve, kaihilasit, tekomykiöt Jakartassa vuonna 2011.  Oikean silmän tekomykiön poisto maaliskuussa 2019, koska mykiö oli siirtynyt pois paikaltaan, irronut ja hangannut sarveiskalvoa piloille.

 

20190515_183059_00001.jpg
Jo Singaporen konsultaatiossa minulle kerrottiin, että myös vasemman silmän tekomykiö vaatisi korjausta. Se on melkein irronnut ja heiluu pahasti silmävärveen (mystagmus) tahdissa.   Minä en sitä oikein halunnut uskoa, koska vasen silmä on ihan hyvä minusta, paljon parempi kuin oikea. OIkea on ollut herkkä valolle siitä vuoden 2011 laikkauksesta lähtien. Lääkäri laittoi siihen ensin sellaisen siipiensä varassa kelluvan linssin, joka sitten kiinnittyisi mykiön kapseliin. Näin ei käynyt vaan se luiskahti pois paikaltaan tai ei koskaan asettunutkaan paikoilleen. Niinpä se otettiin pois ja korvattiin iirikseen kiinnitettävällä linssillä, kuten oli jo vasemmassa sillmässä tehty.  Lääkäri kaivoi sitä vanhaa huonoa linssiä silloin viitisentoista minuuttia aiheuttaen minulle epämukavaa kipua ja varmastikin vahingoittaen silmääni.

Tässä kuvassa silmä punoittaa toukokuun 2019 leikkauksen jälkeen. Iirikseen on kiinnitetty tekomykö vahvemmin kuin aiemmin. 

 

Ennen leikausta oikea silmä oli ollut paras silmäni. Käytnin sitä lukemiseen.  Minä en ole koskaan nähnyt kahdella silmällä yhtä aikaa, eli minulla ei ole stereonäköä, bifokaalista näköä, vaan olen aina käyttänyt kumpaakin silmää erikseen.  Leikkauksen jälkeen vasen silmä on ollut selvästi parempi ja oikea huono: etenkin kirkkaassa päivänvalossa oikea silmä häikäistyy paljon enemmän kuin vasen.  Aluksi luulin sen johtuvan siitä, että siihen on kiinnitetty tuo silmän sisäinen linssi (IOL), mutta näin ei ollutkaan: sen ongelmat varmaankin johtuvat sarveiskalvon vahingoittumisesta.

 

 

20190528_013039.jpg
Vuonna 2011 pääsin eroon vahvoista kaihilaseista (+10 ... +15 lukulasit). Ne korvattiin tekomykiöllä. Se ei suurenna niin paljon kuin plus-linssit, mutta se myöskin pysyy kirkkaana eikä siihen tule likaa tai rasvatahroja.  Lasit päässä kuitenkin näytän paremmalta ja lasit suojaavat silmiä kolhuilta ja lialta sekä suodattavat myös kirkkautta. Varsinaisia aurinkolaseja en voi oikein käyttää, koska näköni perustuu niin paljon värisävyjen erottamiseen.  Nykyään lasien käyttö tuntuu epämukavalta, joten yritän välttää niitä. Suomessa jos olisin, olisi pakko käyttää niitä, koska siellä aurinko paistaa niin lähellä taivaanrantaa ja käy kylmä tuuli niin, että silmät rasittuvat paljon enemmän. 

 

 

 
20190501_052054.jpg
Oli aina juhlaa kun pääsi suurkaupungin kuumuudesta ja melusta tänne viileämpään maalisteille. 

 

 

20190521_051533.jpg
Mimi-koirakin vamraan aina odotti minun paluutani. Poissa ollessani kun ei kukaan vienyt häntä ainakaan pitkille kävelyille. 

 

 

 

20190519_103828.jpg
Buddhan syntymäpäivää vietetään laajasti koko maassa, myös meidän naapurin temppelissä. 

 

 

20190519_105552.jpg
Se on ihka-uusi raknnus, joka on osittain vielä viimeistelemättä. 

 

 

 

 

20190530_091623.jpg
Dalatissa käyn edelleen joogassa ja ostoksilla, mitä nyt on tullut taukoja leikkausten takia. Välillä haen sieltä myös uusia tutustumuskohteita. 

 

20190530_114344.jpg
Eräs Suomessa opiskellut nainen on kutsunut minua vierailemaan omistamalleen eko-lomakeskukselle, jonka yhteydessä hänellä on myös luomutila. Kävin siellä tarkoituksenani tutustua paikaan mahdollisena leirikoulu/ulko-opetuspaikkana. 

 

 

20190530_114423.jpg
Oli iloinen yllätys tavata siellä ukrainalaisia nuoria ihmisiä, jotka matkustelevat täällä päin.  Tämä 8-vuotias tyttö oli mielissän kun sai puhua kanssani koirista venäjäksi. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20190530_091828.jpg
Täällä ylhäällä vuoristossa, ylängöllä, on jopa mäntymetisä. 
 
 
20190528_065116.jpg
Saigonissakin, suurkaupungissa ja sen pilvenpiirtäjissäkin on oma viehätyksensä, ainakin kaukaa katsoen. 
20190524_172233.jpg
Mutta paras on kotona, kodin rauhassa ja hiljaisuudessa! 
 
 

 

maanantai, 29. huhtikuu 2019

Huhtikuu 2019 - vauvauutisia

  • Huhtikuun kuva-albumi Google-kuvista 
  • Huhtikuun kuulumisia eli ääniblogi, video youtubesta.  Tämä on äänitetty ja kuvattu varhain aamulla 27.4. suoraan puhelimella. Video lähti Youtubeen kyljellään, joten siitä ei ole kovin paljoa iloa, koska kaiken lisäksi on pimeää.
  • Tässä video ultraäänitutkimuksesta 23.4.2019.
  • Tässä video  Tammi-Helmikuun 2019 pätkistä. Samassa ympärisössä asumme vieläkin.  
  • Videota koirista helmi-maaliskuulta 2019. 
  • Singapore, muistojen Singapore, Youtube-video matkaltani Singaporeen maaliskuussa 2019 

 

20190423_134108.jpg
Yksi poika sieltä on tulossa. Tässä kuvassa on kaksi kuvaa ydhistettynä.
 
Poikahan se on. Tyttö olisi ollut minulle superkiva yllättys, samoin vaimon perhe oli sitä mieltä, että hänen vanhempiensa olisi ollut aika saada ensimmäinen tyttölastenlapsi, kun poikia on jo puolisen tusinaa.    
20190410_172023.jpg
Suvun nousevassa polvessa eli puolison sisarussarjassa on jo kuusi poikaa tämän syntyessä. Tyttöjä ei ole yhtään. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Mutta näinhän se on tässäkin asiassa kun on vallituloksenkin suhteen: pulinat pois eikä ole valitusoikeutta, joten näillä mennään. Lapsi on yhtä rakastettu oli se sitten kumpi tahansa. Siihen ja muihin ensimmäisen lapsen tuloon ja vanhemmuuteen astumiseen liittyviin asioihin on vielä puolisen vuotta aikaa totutella.
 
20190423_113354.jpg
Ykstiyinen äitiysklinikka Dalatissa.  Lääkäri tekee ultraäänitutkimusta. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20190423_114605.jpg
Klinikalla otettiin myös verinäytteet.  Joo, hoitajalla on kypärä päässä. Se johtunee siitä, että hänet kutsuttiin vielä palvelukseen, kun hän oli jo lähdössä ulos ruokatunnille. Ja täällähän moottoripyörä on yleisin kulkuväline. Ja kypärän käyttöä valvotaan, koska kaikki aikuiset käyttävät sitä. Mopon kyydissä olevat vauvat ja lapset eivät käytä. Siinä olisi jollekin binneksen paikka, tai hallitukselle paikka säätää kypäräpakko myös lapsille. 

 

 
20190403_061048.jpg
Tässä aiemmin otettu ultraäänikuva, joka ei kerro minulle juuri mitään. 
 

 

 

 

 

20190402_075854.jpg
Tämä alkuvuosi on ollut hyvin kuiva, sateeton. Puutarhaa on täytynyt kastella joka päivä. Papuja on tullut erittäin runsaasti, muuten se on ollut lähinnä rikkaruohojen kasvua. 

 

 

 

 

 

20190402_075931.jpg
Näitä luulin aluksi härkäpavuiksi, mutta ei se ole härkäpapu vaan kidney-papu Nämäkin pauvt täytyy liottaa hyvin ennen kittämistä ja heittää ensimmäinen keitinvesi pois. . 

 

 

 

 

20190403_062329.jpg
Lisään papuja myös leipään. Lisään siihen myös hapankaalia eli kaalista tehtyä hapatetta kuivahiivan lisäksi. Ruisjauhoja saisi netistä tilaamalla. Ne ovat kalliita. Vatsani ei kestä ruista, joten käytän mieluummin vehnäjauhoja. Olen löytänyt hyviä sellaisia eräästä erikoiskaupasta, jossa käyn aina samalla kun käyn Dalatissa joogassa.

 
20190406_123021.jpg
Ajan sinne Dalatin kaupunkiin edelleen paikallisbussilla. Aiemmin kävin siellä joomaamassa kaksi kertaa vikossa, mutta nyt vain kerran viikossa. Edelleenkin olen ollut ainoa osallistuja näillä iltapäivän tai aamun englanninkielisillä joogatunneilla. Niinpä meillä on ollut vapaus opettajan kanssa joustaa ja muutella aikoja kummankin tarpeiden mukaan. 
 
20190416_072437.jpg
Nyt olemme muuttaneet aikataulua niin, että käyn tunneilla vain kerran viikossa, yleensä aamulla. Yksi kerta kestää kaksi tuntia ja sen aikana teemme lisäliikkeitä ja muunnoksia perintieseen 21 liikkeen Sivananda-sarjaan.  Muina päivinä teen joogaa yksin kotona seuraten ääniohjeita, jota olen kopioinut ja muokannut eräästä Youtube-vidoesta.

 

20190403_171904.jpg
Kävelylenkille varustaudumme Mimin kanssa huomioliivillä, heijastavalla  kepillä ja hihnalla. Lisäksi on mukana hälytin, voimakas lamppu sekä tietenkin puhelin.  Olen myös hankkinut kaulapantaan kiinnitettävän gps-paikantimen. En ole saanut sitä vielä toimimaan. Ehkä se ei toimi hankkimani SIM-kortin kanssa. Kortin pitäisi tukea 2G-verkkoja ja GPRS-protokollaa.  Luullakseni kaikki kortit tekevät niin. 

 

 
20190412_055904.jpg
Tässä ovat meidän pihapiirin koirat. Mimi katselee kun nuori poikakoira on emonsa hoivattavana.  Tämä pentu syntyi joulukussa 2018. Siitä on minulla ao. kuukauden kirjoituksessa videotakin.
 

 

20190412_055656.jpg
Tämä "tMimin tyttöystävä", siis kuvassa vasemmanpuoleinen, menehtyi viime vikkolla. Yhtäkkiä sitä ei vain näkynyt moneen päivään tiellä muiden koirien kanssa. Pyysin vaimoa kysymään talon omistaalta, missä heidän koiransa on. Se kuoli, oli mennyt tielle ja ajanut moottoripyörää takaa, kten sillä joskus on tapana. Siinä yhteydessä oli kuolema tullut. Oli ilmeisesti vairoitunut aika tavalla, koska huomattiin, että sillä oli taas pennut sisällä.   Tämä koira oli myös minua kohtaan hyvin ystävällinen. Tuli aina tervehtimään nuolemalla. 

 

 

 

20190405_120009.jpg
Talomme editse kulkeva tie on suhteellisen turvallinen koirille. Ainoastaan, jos ne menevät isolle tielle, uhkaa vaara. Mimi menee isolle tielle vain hihnassa. 

 

 



 
20190421_053441.jpg
Tällä tiellä me usein kävelemme, sellaisen tunnin-kahden lenkin. Käymme myös tällä hautausmaalla. Usein teemme lenkkimme aamuhämärissä, jolloin tiellä ei ole muita ihmisiä eikä ajoneuvoja.  Mimi kun tuppaa ajamaan niitä takaa vapaana juostessaan ja silloin kun niitä tulee harvoin. 
20190424_052925.jpg
Kyllä me kävelemme joskus hautausmaalla, silloin kun kukaan ei näe. Ja mimi juoksee haudoilla. 

 

20190413_061829_00001.jpg
Jos kävelisimme myöhemmin, siinä kuuden jälkeen, näkisimme paljon näitä koululaisia pyöräilevän kouluun. Monilla on sähköpolkupyörät tai sähköavusteiset pyörät. Niillä ajetaan täällä lähes yhtä kovaa kuin bensamopoillakin, mutta vain sähköpyörää saavat ajaa alle 18-vuotiaat ja kortittomat. 

 

20190415_043003.jpg
Harvoin on viime vuosina tullut katseltua tähtiä. Nyt se tapahtuu aina silloin kun tähtitaivas on näkyvissä. Se ei ole yhtä usein ja yhtä upea kuin se oli esimerkiksi Australiassa. Erityisesti siellä Woodstockissa katuvalottomalla maaseudulla oli todella upea tähtitaivas, jota tuli viileinä öinä ihailtua. 
 
20190426_040930.jpg
Joskus leikin kameran asetuksilla ja otan pitkällä valotusajalla ihan käsivaralla yökuvia. Tämän järven rannalla on buddhalainen temppeli, jossa soitetaan kellojja, kongia, puoli viiden aikaan aamulla.

 

20190426_045831.jpg
Aamu alkaa sarastaa siinä viiden jälkeen. Silloin me jo käännymme kohti kotia, koska teillä alkaa liikkumaan ihmisiä. 

d

 

 

20190418_052002.jpg
Mimi on suhteellisen kiltti ja tottelevainen koira: haluaa tulla lähelleni eikä juokse karkuun kun haluan kytkeä sen takaisin hihnaan. Useimmiten hän ei vedä,v aan kulkee kiltisti rinnalla, edellä tai perässä. Ainoastaan kun näkyy kissa, hän villiintyy. Ja silloin kun aamulla saa juosta vapaana, ja ohi ajaa yksinäinen moottoripyörä tai auto, sen perässä täytyy saada juosta ja haukkua sitä. Tosin kun minä olen lähellä ja kiellän, Mimi uskoo eikä lähde perään. 

 



20190426_045856.jpg
Isolla tiellä kulkee autoja jatkuvasti: yötä-päivää kulkee mm. busseja Saigonista Dalatiin ja Dalatista Saigoniin. Lentokenttä on viiden kilometrin päässä, mutta sieltä ei kuulu juuri koskaan mitään ääniä, koska lennot tulevat toisesta suunnasta ja lähtevät myös toiseen suuntaan. 

 

 

 

20190404_164524.jpg
Makuubussi, linja-auto, jossa on nukkumapaikat. Tällaisen voin ottaa esimerkiksi puolen yön aikaan tai yhdeltä ja olla sitten aamun sarastaessa Saigonissa, joka on viralliselta nimeltään Ho Chi Minh City, mutta kyllä se vielä muistetaan entisen Etelä-Vietnamin pääkaupunkina. 
 
20190404_060048.jpg
Viimeksi matkustin yöbussilla huhtikuun neljännen päivän ensimmäisinä tunteina. Olin illalla jo nukkunut kotona viiden tunnin unet ennen kuin lähdin bussiasemalle.  Minibussi kävi minut hakemassa kodin läheltä olevan ison tien varresta ja vei 7 kilometrin pähän Duc Trongin bussiasemalle. Siellä sain sitten isosta bussista nukkumapaikkani.  Olin suht pirteänä Saigonissa auringon nousun aikoihin. 

 

20190404_062218.jpg
Jäin pois siellä, missä iso bussi jättää matkustajat ja tarjoaa minibussin kaupungin keskustaan. D2, District two, on  muutamien kilometrien päässä itään. Minulla oli runsaasti aikaa ennen aamun silmälääkäriaikaa, joten päätin kävellä. 

 

 

 

 

20190416_065931.jpg
Minulta poistettiin oikeasta silmästä tekomykiö maaliskuussa, ja nyt oli vuorossa tikkien poisto. Lääkäri ei sitä muistanut tehdä ollenkaan, ja minäkin vasta muistin käynnin päätarkoituksen laskua maksaessani. Hän on sellainen minua ehkä pari vuotta nuorempi hollantilaisjuurinen tyyppi, joka on asunut jossain Amerikan-mantereella ja pitänyt siellä vastaanottoaan. Ihan mukava ja reilu kaveri, oli ensivaikutelmani, mutta nyt kuva ei ollut yhtä positiivinen. Hän yritti pelottelemalla ja väkisin runnomalla saada minut suostumaan siihen, että vasemman silmän tekomykiö joko uusitaan laittamalla se silmän takaosaan tai edes kiinnitetään paremmin pupuilliin. 

 

 

 

 
2011-08-03-09h38m18-2.JPG
Ja minä suostuin, joskaan en mielelläni. Ajattelin, että ehkä voin sittne perua sen leikkauksen myöhemmin sähköpostilla. Ei vain tullut hyvä mieli sellaisesta aggressiivisesta tpuputtamisesta . Vieläkin olen kahden vaiheilla, että suostuisiko vai ei. Suostuin siihen, että nykyinen linssi kiinnitetään uudelleen iirikseen. Se ei ole vielä irti, mutta kahden lääkärin mukaan heiluu ja on heikosti, "vain yhdellä säikellä kiinni". Minusta vasen silmä toimii oikein hyvin enkä haluaisi koskea siihen.  Leikkauksen hinta, 850 euroa, tietysti tuntuu myöa aika kovalta.  Minullahan ei ole tässä maassa mitään sosiaaliturvaa eikä terveydenhoitoa, ei edes ykstyistä vakuutusta, joten kaikki sairaskulut täytyy itse maksaa.  Siinäpä on hyvä syy yrittää pitää itsensä mahdollisimman tervennä.

Yllä oleva kuva on Indonesian Jakartasta elokuussa 2011, jolloin tekomykiöt asennettiin. 
 
20190404_110136.jpg
Suomen eduskuntavaalit olivat nyt huhtikuussa 2019.  Minä olen Suomen kansalainen sen lisäksi että olen myös Australian kansalainen, joten minulla on äänioikeus molemmissa maissa.   Minä kävin äänestämässä Suomen kaupallisessa edustustossa Saigonissa. Sinne oli ennakkoäänestystä toimittamaan saapunut mies Hanoin lähetystöstä. 

 

 

 

20190404_112204.jpg
Paikalla oli enemmänkin suomalaisia, myös lähikaupungeista, osa heistä entuudestaan tuttuja, osa uusia tuttavuuksia.  
20190404_112146.jpg
Nuoret naiset olivat leiponeet mokkaploja tapaamiseen. 
 

 

 

 

 
 
20190402_163053.jpg
Minulle kerrottiin,, että tämän kuvan kertoman perusteella voi päätellä, että tuleva lapsi on tyttö. Vatsan muodosta sen voi päätellä 

 

 

 

 

20190421_053617.jpg
Äitini, joka on Kätilöopistolla 1950-luvun lopulla koulutettu kätilö, entinen Perttelin kunnankätilö, nyt eläkkeellä, on sitä mieltä, että vastan muodosta ei voi päätellä lapsen sukupuolta.  No, ennen ultraäänitutkimuksia sen asian selville saamiseen ei tainnut olla parempiakaan keinoja. Monet eivät halua tietääkään, mikä on  tulevan lapsen sukupuoli vaan haluavat pitää sen yllätyksenä synnytykseen asti, toiset tietävät, mutteivät kerro sitä. Me olemme kertoneet Facebookissa ihan avoimesti. 

 

 

 

 

 

20190406_123024.jpg
Taloja Dalatin kaupungissa, eteläisen Vietnamin ylänköalueella 1500 metrin kokreudessa merenpinnasta. Sanovat, että arkkitehtuurissa on hyvin paljon ranskalaisia vaikutteita. No, minä en ole koskaan käynyt Ranskassa, eikä ransakalaisuudessa ole mitään mieltäni kiehtovaa. Notre Dame de Paris-kirkon tulipalo tässä kuussa ei koskettanut minua kovinkaan syvältä. 

 

 

20190412_090317.jpg
Kuva meidän katolta, ensimmäinen vedenlämmittimeni:  mustaa letkua kuumalla katolla. Lähes joka päivä tämä yksinkertainen ratkaisu toimii tarjoten minulle kuumaa vettä peseytymistä varten aamulla klo 9 ja iltapäivällä klo 15 välillä. Muina aikoina peseytyessä täytyy käyttää sähköä tai kaasua veden lämmittämiseen. Suihkua ei miellä ole, vaan peseuytymiseen riittää vadillinen tai ämpärillinen lämmintä vettä, jota annostellaan kauhalla. 

 

 

 

 

20190412_085927.jpg
Talon vesitankin ylivuotovesi valuu katolle, josta putkea pitkin tähän käytettynä hankkimaani varatankkiin.  Varsinainen tankki täytetään pumpulla silloin kun se on tyhjä tai silloin kun omistaja muistaa. Pumppu täytyy käynnistää käsin. Joskus sitä ei tehdä, joten on ihan kätevää, että on vettä varatankissa.  Osa sadevestistä valuu myös tähän.  Nuo kaksi sinistä hanaa kuuluvat kuumavesijärjestelmääni. Toisesta syötetään letkulla vettä sisään, ja tuosta vasemmanpuolseisesta saa laskettua lämminä vettä.  Keskellä olevasta punaisesta hanasta saa varatankin vettä. Sen alla on pissapaikkani, joka huuhtaoutuu isoon kuoppaan samoin kun sen ohi virtaava pesukoneen poistovesi.
 
20190325_081916.jpg
Tuo iso kuppa on tämän häkkivaraston lattiassa. Sen reunat näkyvät kuvassa.  Maa on tiivistä hiekka-savimaata. Sinisen takin toisella puolella, vasemmalla on kaksi likakaivoa, jonne talon viemärit laskevat. Osa tämänkin kuopan vesistä ehkä valuu sinne hiekan ja soran läpi. Kuopan takaseinästä on noin merti tankki ympäröivään sorakerrokseen. Sadekautena tämä kuoppa kerää pihan sadevedet Myöhemmin, kunhan saan käsiini jätemateriaaleja, aion kattaa tuon kuopan ja istuttaa katteen päälle varjossa viihtyviä kasveja.
 
 
 
20190412_094310.jpg
Samalla kun virittelin mustaa muoviputkea vedenlämmittimeksi, poistin katolta ylimäärisiä pitaija-kaktuksen haaroja. Tänne muuttaessani elokuussa 2018, katto oli ihan täynnä niitä. Tuo lintujen pesäpaikka ei silloin näkynyt ollenkaan. Sähköjohdot, sekä käytösä olevat että käytöstä poistetut, roikkuvat matalalla ja koskettavat kattoa Kukaan ei tunnu välittävän siitä. Pitaijat ja vasemmalla olevan papaijapuunn oksatkin koskettivat niitä ennen kuin siivosin aluetta. 
 
 
 
 
20190412_090321.jpg
Tässä näkymä katolta meidän pihakadulle, joka tekee talomme kohdalla  salaman muotiisen mutkan.  Iso tie on noiden tuastalla näkyvien talojen takana. 
 
20190418_064556.jpg
Keinokastelu ei korvaa sadetta. Puutarha makuuhuoneen ikkunan takana kärsii vähän kuivuudesta. Lisäksi pavut ovat jo vanhoja ja kuolevat eivätkä uudet ole vielä päässeet kasvamisen vauhtiin vähäisten sateiden takia. 
 
20190425_050749.jpg
Minä nautin näistä maisemista: vuoria, metsiä, jokia, pieniä järviä. Kuitenkin täällä ovat myös kuapungin edut: eli kauppoja löytyy ihan naapurista ja joukkoliikenne isompiin kaupunkeihin pelaa päiväsaikaan ihan hyvin. 
 
 
20190413_154148.jpg
Haaveitteni asuinpaikka olisi tosin lähempänä vuorta, ehkä sen rinteellä vähän kauempana naapureista: sellainen suomalainen unelma, Impivaara. 
 
20190416_061700.jpg
Paikoin täällä on hyvinkin kaupunkimaista. 
 
 
 
20190416_111453.jpg
Ja Dalatin kaupungissa, siellä, missä käyn kerran viikossa, on siistimpää ja hyvin kaunista. 
 
 
20190413_062748.jpg
Mutta siellä on liian urbaania meille.
 
20190420_052558.jpg
Välillä täytyy päästä metsään ja möyrimään savessa ja mullassa. 
 
 
 
20190413_062418.jpg
 
20190421_053443.jpg
 
 
  P.S. täällä vuodatuksessa en aina pysty antamaan kommenteille julkaisulupaa enkä vastaamaan niihin, mutta itse näen ne.  Kiitos siis niistä!  On kiva nähdä, että jotkut vanhoista seuraajistani silloin tällöin vielä piipahtavat.