sunnuntai, 2. heinäkuu 2017

Ei Ukraina sittenkään, mutta Vietnamko se on?

Edelleen blogin pito jatkuu vähemmän aktiivisena täällä, ja pikkuisen aktiivisempana Bloggerissa, jossa voin lisätä kuvia suoraan kännykästä Google Photos -palvelun kautta.   

Laitetaan nyt kuitenkin lyhykäinen selostus tännekin. 

Puolet vuodesta 2016 kului Ukrainassa, n. 6 viikkoa Vietnamissa  alkuvuodesta parin viikon Malesian-jäähyväisten jälkeen. Maaliskuusta  kesäkuuhun opetin Ukrainassa,  Suomessa vietin pari kuukautta lähinnä Joensuussa ennen kuin matkustin Kroatian, Montenegron, Makedonian, Bulgarian ja Romanian kautta takaisin Ukrainaan, jossa vietin taas n. 90 päivää opettaen ja hampaita hoitaen. 

20161020_161644-1.jpg

Olin jo huhtikuussa solminut suhteet Harkovan kaupungissa toimivaan AMMA-järjestöön. Palasin heidän luokseen ensimmäisenä, vuikrasin huoneen juopon miehen asunnosta ja kävin joka viikko Kiovan skandinaavisessa koulussa opettamassa.  Vuokraisäntä oli aika rasittava, sellainen kännissä tunteellinen ja selvänäkin melkein yhjtä juntti ukko. Vaimo oli lähtenyt ja lupasi tulla takaisin jos juominen loppuu. Yirtystä oli, mutta ei se selvä kausi paria päivää kauempaa kestänyt.  Ihan rehellinen ja mukava tyyppi sinänsä, mutta en jaksanut sitä. Ja tiesyti kersatkin olivat välillä aika mahdottomia. Jos opettajan ote herpaantuu, ne huomaavat sen käyttävät tilaisuutta hyväkseen pistämällä hulinaksi. 

 

20161026_082859-1.jpg

Asustelin lähiöiden neuvostoaikaisissa kerrostalokämpissä paikallisten kanssa. Puhun sen verran hyvin venäjää, ja ukrainalaisten venäjää ymmärrän myös erittäin hyvin, joten käytännön elämä ei ollut sen hankalampaa kuin paikallisillakaan. Helpompaa se oli sikäli, että taloudellisesti olin paremmassa asemassa kuin monet heistä. Ei tarvinnut venyttää penniä.  Kuitenkin tuo syksyinen sää, leudompi kuin Suomessa toki, ja kulkeminen pitkiä matkoja metrolla, ratikalla ja bussilla kävi aika tavalla voimille.  Vasemman jalkani akillesjänne, jonka oin loukannut jo marraskuussa 205 Malesian viidakoissa, vihoitteli tuossa ilmanalassa pahasti. Kävin hierojalla, joka n. 15 eurolla antoi puolentoista tunnin käsittelyn. Poistatin myös kaikki neljä viisaudenhammasta ja laitatin keraamisen paikan vanhan amalgaamin tilalle.  Eikä ollut kallista sekään lysti, koska saatoin käydä klinikalla, joka oli korkeatasoinen, mutta kuitenkin siellä saattoi asioida venäjäksi. Englanninkielinen hoito olisi saattanut epäilemättä olla kalliimpaa. 

20161105_120512.jpg

Kävin myös Tsernobylin ydinvoimala-alueella, jossa huhtikuussa 1986 tapahtui vakava ydinvoimalaonnettomuus.  Alue on suljettu asutukselta ja hallitsemattomilta vierailuilta, mutta hallitus kuitenkin järjestää sinne laillisia turistimatkoja kerätäkseen rahaa alueen puhdistamiseen ja ylläpitoon. Läheinen Pripyatin kaupunki on myös virallisesti autio. Se on jäänyt suurin piirtein siihen tilaan, mihin asukkaat sen yli 30 vuotta sitten jättivät:  asunnot, koulut, huvipuisto, Vapun juhlintaan valmistavat propagandajulisteet ja koristeet.  Nyt kaikki on rapistunutta ja kasvien sekä eläinkunnan valtaamaa. Huhutaan alueella asustavista susilaumoista Kettuja ainakin on näkyvissä, ja tietysti koiria. 

 

20161105_140313-1.jpg

Minulla oli retkikaverina paikallinen nuori neiti, jonka olin löytänyt Couchsurfing-sivustolta. Myös muita nuoria neitejä tapasin aika tavalla, mutta yhtä vain kerran. No, olihan minulla keväällä ollut se Thaimaalainen neiti tai eronnut rouva, jonka kanssa yritettiin paluuta syyskuussa, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa, tai minun kannaltani hänen mahdottomuuteensa.  Oli siihen rinnalle tullut myös pari muuta: vietnamilaista nettideittiä, joista sitten yhden kanssa juttu eteni niin pitkälle, että lupasin joulukuussa tulla tapaamaan häntä. 

20161113_175219-1.jpg

Marraskuussa väsyin junamatkailuun ja päätin viettää pääosan ajasta Kiovassa. Kuun lopussa istten tulivatkin lumipyryt ja pimeät iltapäivät. Toisaalta nautin siitä, mutta fyysisesti olin väsynyt. 

20161122_145900-1.jpg

Pidin opettamisesta. Opetin sekä suomen että englannin kieltä. Suomen opiskelijat eivät olleet kovin motivoituneita eivätkä korkealla tasolla paria poikkeusta lukuun ottamatta. Mutta kiva oli kuitenkin olla tekemissä lasten ja nuorten kanssa. 

 

20161206_141252.jpg

20161130_132923.jpg

Ja upeita juhlia ne osaavat järjestää. Tässä on kysymyksessä Georgian ja Ukrainan ystävyysjuhla. Joulukuun alussa juhlittiin myös Suomen itsenäisyyspäivää. Paikalla oli myös suurlähettiläs ja muuta lähetystön väkeä. 

 

 

20161209_203521-1.jpg

Kävin myös jututtamassa eli opettamassa keskustelutaitoja teknisen yliopiston opiskelijoille, 16-17 vuotiaille. Se oli lauantai-iltana klo 19 jälkeen. Pari tuntia siinä vierähti kuin siivillä. 
 

20161202_125225-1.jpg

Joulukuun 11. päivä sitten lensin Kiovasta suoralla lennolla Thaimaan Bangkokiin ja sieltä suoraan Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn, joska onkin minulle jo tuttu paikka. Saavuin kolmen kuukauden viisumilla. Olin luvannut Kiovaan palaavani todennäköisesti takaisin heti kun viisumivapaus sallisi eli 90 päivän kuluttua. 

 

 

20161215_085015.jpg

Ho Chi Minjh Cityssä eli Saigonissa oli lämmin. Vierailin englantia opettavassa hostellissa ja asetuin läheiseen hotelliin tuon aiemmin mainitun netti-ihastuksen kanssa. Hän on 29-vuotias, 140-senttinen Pikku-Myy. Ei osaa paljoa englantia, mutta pärjättiin kuitenkin, ja sen verran hyvin meni, että päätettiin matkustaa hänen perheensä luokse Dong Thap provinssiin, Lai Vungin kaupunkiin. 

20161216_160605.jpg20161217_164117.jpg

Aluksi minut vietiin perheen pojan isännöimään komeampaan kaupunkiasuntoon Lai Vungin pikkukaupungissa. Se oli sellainen betonista tehty rivitalotyyppinen asunto. Siellä oli ilmastoinnit ja kaikki.  Keittiössä oli pesuvadissa yön yli eläviä kaloja, joista lähti ällöttävä haju jo ennen paistamista. Minulle kerrottin, että vanhemmat asuvat kolmen-neljän kilometrin päässä maalla. Kaupungista siirryttiin kohta hänen vanhempiensa hökkeliin maaseudulle, ensin katsomaan, mutta kun ilmoitin haluavani mieluummin asua siellä, siirryttiinkin tähän pelti-lautahökkeliin,  jossa  sillä rupeamalla vietinkin sitten liki kolme kuukautta. 
20170101_071742.jpg

Joulunaika oli Suomessa, ja Uusi Vuosi. Vietnamissa ne eivät juuri näkyneet muuten kuin kalliimpien kauppaliikeiden koristelussa. Enkä minä ole sellaisia juhlia koskaan oikein kaivannutkaan.  Odoteltiin jo täkäläistä Uuden Vuoden Juhlaa, joka siis ei ollut joulu-taamikuun vaihteessa vaan myöhemmin. 

Joulukuun lopussa ostin polkupyrön, sellaisen halvan yksivaihteisen. Ei täällä ole juurikaan mäkiä, joten tuolla pärjää, ja kun sen takoitus oli nimenomaan rasvan polttaminen, niin paremminhan se tuollaisella sujuu.  

20170102_154534.jpg

Vietnam on moottoripyörien ja mopojen maa. Yksityisautoja ei juurikaan ole, bussejakin aika vähän, ja suuri rekkoja vähemmän kuin luulisi. Täällä etelässä Mekong-joki ja sen sivujoet ovat merkittävä tavarnkuljetusväylä. Pieniä kuorma-autoja ja kuormamopoja näkee.  Suurkaupunki Saigonissa (Ho Chi Minh) saattaa joutua tilanteeseen, jossa ohitse sojuu tuhansien moottirpyörien katkeamaton virta. Suojatietä ei ole lähimaillakaan, joten katu on yritettävä ylittää omin neuvoin. Ei voi jäädä odottamaan sopivaa rakoa, vaan on hivuttauduttava sekaan. Nimenomaan hivuttauduttava hiljaa. Ei saa juosta. Perussääntö näyttää olevan se, että autojen tielle ei saa mennä, mutta moottoripyörät väistävät jalankulkijaa. Siinä kun kiirehtimättä kulkee, ja turisti voi vielä huitoa käsiään, kuten monet tekevät, niin kyllä sitä sovussa saadaan sumplittua, että kenen tässä on järkevintä mennä ensin. 
20170102_085502.jpg

Julista liikennettäkin on, muttei sen käyttö ole kovinkaan yksinkertaista ellei osaa vietnamin kieltä. Ja minä en ossa. Se oli yksi tekijä, joka arvelutti minua kun mietin valintaa Vietnamin ja Ukrainan välillä. Ukrainassa pärjään paikallisella kielellä, mutta en ole oikein varma, voinko tässä iässä enää oppia taätä laulavaa (tonaalista) lyhyistä äännähdyksistä koostuvaa kieltä.  Toki se auttaa, että jos pääsen opettamaan englantia ja sitä kautta hankin kavereita, jotka osaavat kääntää, se helpottaa asiaa. Ja kumppanini kanssa opetellaan yhdessä sekä vietnamia että englantia. Ja niitä vaikka kuinka paljon nettiresursseja, joidan avulla voi oppia Vietnamia. Erityisesti minulle, koska englanti alkaa olla jo melkein ensimmäinen kieleni, niin pystyn käyttämään sitä opiskelukielenä. 

Joulu-Tammikuussa vierailin sekä saingonissa, että 60 kilometrin päässä sijaitsevassa Can Tho-nimisessä vähän siommassa kaupungissa tutkiskelemassa mahdollisuuskia opettaa englantia.  Ei siitä oikein tullut valmista, enkä minä halunnut isoon kivikylään vaan mieluummin odottaa ja katsoa mitä eteen tulee täällä maalla 

20161229_142733.jpg

Täällä ei autoja ole. Jokia seuraavat pikkutiet, joiden jokea vastakkaisella seurnalla ovat talot ennen riisipeltoja, ovat niin kapeita, ettei niille siompi auto mahdu ilman ongelmia. Joskus näkyy joitain city-maastureita, ja ne näyttävät todella kömpelöiltä ja kolhoilta. Moottoripyörien nopeduet ovat alhaiset  ja kuljettavat ovat hyvin huomaavaisia, tottuneita yhteispeliin.  Tämä on kiva ympäristö minulle.  Paljon tuollaisia pikku teitä. Silloissakaan ei ole kaiteita, vaan täytyy mennä varoen. Joskus niissä on myös jalan mentäviä rakoja. 

20170107_145035.jpg

Kuljeskelin pyörineni aamupäivän tutkaillen maisemia. Tutustuin myös muutamaan ihmiseen, mm. ranskalaiseen mieheen joka on asunut täällä jo yhdeksän vuotta ja on sinä aikana oppinut jopa kieltä jonkin verran. 

20170109_071644.jpg

Kumppani olisi halunnut pitää minut kokona kaiket päivät, mutta sain taisteltua itselleni vähän vapaamman liikkumisoikeuden. Täkäläisessä kulttuurissa yksityisyyttä ei ole niin kuin suomalaisessa tai muissa länsimaalaisissa kultttuureissa. Hän itse on varsinainen kotihiiri, ei halua käydä juuri missään.  Hän ja perhe pelkäsivät päästää minu yksin mihinkään, mutta minä menin. Niinpä siinäkin asiassa saatiin särmät hiottua. Sitähän se suhde on alussa: toisen tuntemisen opettelua ja yhteiten kuvioiden hakemista.  Minulle tietysti laihdutus on hyvä tekosyy saada pyöräillä ja liikkua. 

20170117_190048.jpg

Kumppani asuu vanhempiensa kanssa samassa hökkelissä, ja pihapiirissä ovat äidin sukulaisten, hänen serkkujensa neljä  taloa.  Myös isoäiti asuu omassaan ja isoisän hauta on takapihan perällä riisipellon laidassa.   Äiti ja isä ovat olleet läsnä koko ajan. Äiti on myös laittanut ruuat. Hän ei ole ollut kasvissyöjä, mutta jo tustumisvaiheessa oli puhetta, ellei peräti sovittu tai luvattu, että hän on minun seurassani sellainen Kovin tiukka en asiasta halunnut aluksi olla, mutta ajan myötä ajattelin hitaasti edeten pyrkiä siihen päämäärään. Joku voisi kysyä, että miksi. Eikä tuo ole henkilökohtainen valinta?  No, minä kerroin haluavani lähes vegaanisen kumppanin ja hän kertoi haluavansa olla sellainen. Ei ole kiva suuudella suuta tai maata ihmisen vieressä, joka haisee lihalle tai kalalle. Ja sen todella haistaa kun ei itse niitä tuotteita käytä: jopa maidon ja kananmunat haistaa. 


20170121_103918.jpg

Yllä olevassa kuvassa on vegaaninen juhlapöytä. Vietnmilainen kasvisruoka kun on käytännössä vegaanista.  Noita feikkilihoja ja -kaloja, siis gluteenista tai pavuista tehtyjä, saa kyllä melkein joka kylästä, mutta minä en niistä arkioloissa perusta. Mieluummin syön perusruokaa, johon täällä tietysti kuuluvat riisi, pavun idut, tuoreet lehtivihannekset sekä tofu. Soijapauhan on täällä paikallinen kasvi. Myös mustapapua ja muita papuja on saatavissa, soijamaito niin ikään. 


20170121_110721.jpg

Tätä kirjoittaessa kesäkuussa 2017 kuppani on oppinut kokkaamaan minulle mieleistäni ruokaa, ja  huolenpito on muutenkin sitä tasoa, ettei paljoa valittamista. Suurin huolen aihe ovat takapihalla, heti talon takana röhivät ja haisevat siat. Se haju tunkeutuu myös taloon ohuiden ja rakoisten lautaseinien läpi. 

 

Niin kuin kiinalainen ja thai-ruokakin, vietnamilainen ruoka usein sisältää  sokeria, ja MSG-lyhenteellä kulkevaa inetta,, eli natriumglutamaatia, se on tuo aromivahvike, pussikeittojen ja aromisuolan lsiäaine.  Yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa sitä ei ole todettu millään lailla suolaa vaarallisemmaksi, mutta kyllä sen nauttiminen monille tuntuu päänsärkynä ja vatsanväänteinä.    Olen kuitenkin saanut perille kotona sen ajatuksen, etten minä niitä aineita halua ruokiini,  ja nyt niitä ei ole kuin joissain ostoruuissa. No, sokeria tietysti jälkiruuissa.   Virvoitusjuomiin, limsoihin toki tulee itsekin sorruttua pyöräreissuilla, vaikka mukanani onkin aina pullo jäävettä 

20170110_134412.jpg

Olen minä tääällä ollessa sairastellut.  Tammikuussa oli sinnikäs yskä ja nyt kesäkuussa iski siihen vasempaan jalkaan paha bakteeri-infektio. Ei ollut veritulppa eikä varmaankaan syöpäkään. Juuri toukokuussa Suomessa käydessäni se jalka kuin yhtäkkiä parantui. 
 

Yllä olevassa kuvassa on vietnamilainen sauna.  Siinä minua kylvetettiin kun oli se yskä ja vähän kuumetta.  Se on alumiininen pesuvati, jossa on kiehuvaa vettä ja joitain yrttejä, puiden oksia, joista lähtee miedohko tuoksu. Kylpijä asettuu vadin ympärille varoen polttamasta itseään ja sitten avustaja laittaa hänen päälleen villakankaisen, vai onko se puuvillaisen viltin. Tuntuu todella mukavalta ja kyllä se saunan virkaa minulle hoitaa ihan riittävästi. 

 

20170108_102747.jpg

Kuvaillessani suhdettani tulee itsellenikin mieleen sterotypia: ruma ja lihava länsimainen mies ei löydä naista omasta maastaan, vaan hakee sen Aasiasta: kielitaidottoman, huomattavasti nuoremman tytön, joka elää hänen rahoillaan ja vastapalvelukseksi toimii kotiorjana: kokkina, siivojana ja ... No, minä saan hoivaa ja huolenpitoa, mutta myös tuon jotain taloon eli pari-kolme kuukausipalkkaa joka kuukausi. Maksan tästä kuitenkin vähemmän, mitä maksaisin nomadielämästäni: halvoista hostelleista ja syömisestä edullisissa kasvisravintoloissa. Kaikin puolin tyydyttävä kauppa, harkittu ja suunniteltu valinta. En minä ole halunnut olla loppuikääni kulkuri tai nomadi. Ryhdyin sellaiseksi löytääkseni jotain: uuden paikan, jonne voisin asettua, jossa voisin olla rauhassa, vanheta. Jos lähtemisestä ja kulkemisesta tulee itsetarkoitus ja paikallaan oleminen ei onnistu, ei se ihan terveeltä kuulosta. Se kulostaa juuri nykyisenkaltaiselta ADHD-elämältä, nettisurffailulta, jossa ei pystytä syvnetymään mihinkään, vaan vilkaistaan yhtä sivua muutama minuutti ja sen jälkeen surffataan uudelle. 

20170121_113823.jpg

Tammikuun aikana minulle tuli vanha tunne siitä, että olen siellä mihin kuulun ja missä minun pitääkin olla. En ollut kuitenkaan varma siitä tunteesta ja vastoin haluani jäädä eikä matkustaa enää Ukrainaan, päätin tehdä sen kuitenkin koetellakseni tunnettani ja suhteen kestävyyttä. Kumppani ymmärsi asian täysin ja antoi kolmen kuukauden lomalleni suostumuksen. 

Yllä olevassa kuvassa pönötän puku päällä paikallisen hyväntekeväisyysjärjestön Uuden Vuoden juhlassa tammikuun lopulla. Vietnamilainen Uusi Vuosi, TET, on sama kuukanlenterin mukainen juhla, jota yleisemmin vietetään nimellä Kiinalainen Uusi Vuosi. Sitähän olin jo tottunut viettämään ollessani naimisissa etnisen kiinalaisen kanssa. 

20170309_114205.jpg

Riisinkorjuuta  Näyttää siltä, että riisisatoa tulee vähintäänkin kolme kertaa vuodessa. Kun riisi kylvetään, lainehtii pelto vettä. Sanovat, että riisin kasvattaminen vaatii paljon vettä, mutta näyttää siltä, että se täällä on enimmäkseen sade- ja tulvalettä. Joka paikassa on ojia lampia, johin satanut vesi kerääntyy. 

20170624_061627.jpg

Tässä sama paikka kesäkuussa, joka on tänä vuonna ollut jo hyvin sateinen. Sadekauden huippu ajoittuu yleensä syyskuuhun, mutta nykymaailmassahan nuo asiat eivät enää näytä pitävän paikkaansa. 

20170212_084521.jpg

"kevyen liikenteen väylä", käytännössä polku, muttaa Googleenkin merkitty kulkuväylänä, on tässä kohtaa hyvin kapea, niin että kaksi ohittavaa mopoa on mahdottomuus, vaan toisen täytyy jäädä odottamaan tai peruuttaa. 

20170310_075052.jpg

Ihmiset, joiden seurassa tunsin viihtyväni, vaikkei yhteistä kieltä olekaan.   Perheen olohuoneena on tämä huterahko lautaterassi, jonka pylväisiin on tukevasti kiinnitetty kaksi riippumattoa. Vasemmalla on oviaukko, josta näkee varsinaiseen olohuoneeseen, jossa nyt myös vanhemmat nukkuvat, koska me valtasimme makuuhuoneen, joka on huonekaluilla eristetty, ei ovea, vain verho.  

Vasemmalla näkyy banbusuikaleista punottuja koreja, joita perheen naiset sesonkityönä valmistavat kukkakoreiksi. Niiden kysyntä on huipussaan ennen Uuden Vuoden juhlaa, joka tänä vuonna sattui helmikuun alkuun. 

20170303_105617.jpg

Kukkaset.  Niitä, ja muitankin kauniita kasveja, näkee melkein joka puolella.  IIlman sikoja ja muuta eläintaloutta tämä  alue näyttäisi paratiisilta ja keitaalta.   Sanotaan,e ttä tässä osassa Vietnamia ei ole köyhyyttä, sillä maa on viljavaa, jokisuistoa, jonne Mekong-joki on kuljettanut ravintetita.  Täällä kasvaa hyvin riisi ja täällä kasvavat banaanit, papaijat ja muut trooppiset hedelmät. 

20170212_104038.jpg

Tienvasrien ja takapihojen banaanikasvit. Banaanipuu ei ole puu. Banaani on ruohokasvi, ei puu. 

 

20170219_114357.jpg

Jokilaivat, joet, ja niitä seuraavat pikku tiet, joita joka päivä uudella innolla seurasin ja tutkailin niiden varrella olevia paikkoja. 

 

Aavistus siitä, että tästä paikasta voisi tulla kotini.  Ei haluttanut jättää sitä, mutta päätin vielä kerran ryhtyä seikkailijaksi. En edes lentänyt suoraan Ukrainaan, vaan halusin kokeilla jotain uutta.  

20170311_174723.jpg

Maaliskuun 10. päiväkö se oli kun lensin ensin Bangkokiin, vanha tuttu paikka, ja sieltä otin seuraavana aamuna bussin Pattayalle, tuohon lomaparatiisiin, johon en olisi kuvitellut vapaaehtoisesti meneväni.  No, minähän olin asunutkin Australian Cairnsissa, joka on samanlaisen lomaparatiisin mainessa, mutta josta löytää paljon muutakin. Serkkuni oli siellä töissä suomalaisessa asiakaspalvelu tms. firmassa, ja hän kutsui kylään. Päätin siis mennä. 

20170313_125841.jpg

Siellä tuli sitten tavattua kaksikin serkkupoikaa.   Alkoi jo jossain vaiheessa harmittaa ja kaduttaa, että lähdin ja mietin jo, että kääntyisikö takaisin ja palaisi Vietnamiin.  Suoraa reitti' ei oltu kovinkaan kaukana "kotoa", vaikka olinkin kiert'nyt aika tavalla ajaesani ensin bussilla Ho Chi Minhiin 

 

map1.jpg

Kelaisella tähdellä merkitty paikka on tämä Lai Vung - Sa Dec, Dong Thap -nimisessä provinssissa.  Ja Paattayahan näkyykin merkityn karraan Bangkokin alalpuolelle.  Bangkok on minulla nykyään yleensä lentomatkojen välietappi, koska sieltä ja sinne on halvinta ja kätevinä lentää kun matkaa Euroopan ja Kaakkois-Aasian väliä. 

 

20170313_125623.jpg

ja syötyä erilaista vegaaniruokaa. Myös Turkinpippureita ostin eräästä moottripyörävuokraamosta. 

 

aaukr.jpg

Kolmen päivän kuluttua oli sitten Air Astanan lento Kazakstanin Almatyyn, jossa vietin yhden yön ja yhden päivän. Ei ollut paljoa motivaatiota tutkia kaupunkia. Kävisn syömässä intailaisten Hare Krishna-liikkeen Govinda's kasvisravintolassa ja sitten l'hdin lentokentälle, jossa lorvailin nelisen tuntia.  Eipä voi ihan sanoa, että Kazakstan tuli nähtyä, mutta toisaalta voi, jos luottaa ensivaikutelmaa ja siihen, että kohtalo tai jokin muu ohjaa sinut näkemään ja kokemaan sen, minkä pitääkin.  No, joka tapauksessa ei enää huvita käydä Kazakstanissa ihan pelkkää uteliaisuuttani. Saatankvitella, että sitä samaa neukkulaa se on kuin on Ukrankin - tietyssä mielessä. 

Lento siis oli jaettu kolmeen osaan: ensin tunti Vietnamista Bangkokiin, parin päivän oleskelu siellä, ja sitten melkein samalla aikavyhykkeellä, oliko se nyt 8 tai 9 tuntia vai vähemmän Bangkokista Almatyyn (Alma Ata oli Neuvostoliiton aikana Kazakstanin pääkaupuki nimeltään).  Sieltä sitten lento noin vuorokauden kulutua kolmen aikavyöhykkeen halki kohti länttä ja Ukrainaa. En paljoa muista lennoista, ellei siellä tapahdu jotain ikävää tai hauskaa: pahin on ollut Finnairin lento Helsingistä Bangkokiin tammikuun lopussa 2002: lentävä sikala, täynnä örveltäviä suomalaisa känniukkoja. Monesti noissa vanhojen yhtiöiden koneissa tuppaa ilma loppumaan silloin kun valot himmenevät ja ihmiset nukkuvat.  Niin kävi mm. toukokuusn lopulla 2017 kun lensin Aeroflotilla Helsingistä Moskovan kautta Hanoihin. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta niiden kyydissä.  Moskovan lentokenttä, mikä se nyt oli Serentjevo tai sinne päin, oli töykeä ja ynseä kuin Moskova-baari ja lentokoneessa ei saanut kunnon vegaaniruokaa. . 

20170316_073433.jpg

Vanhaa neukkulaa se on Ukrainakin, tyyliltään, vaikka on näkyvissä aktiivinen pyrky pois siitä kohti jotakin uutta, ja sitä pyrkyä minäkin olen halunnut olla auttamassa opettamalla länsimaisia kieliä, suomea ja englantia ja sitä myöten myös kansainvälistä, läntistä ajattelua, toki myös kokemusteni mukaan kertomalla niistä maista ja kulttuureista, joissa olen llut ja myös valistamalla teinejä neuvostoaikojen meiningistä.  Puolueeton en tuossa asiassa ole, vaan minulla on tietyt arvot ja periaatteet, joiden puolesta haluan puhua - pehmeästi ja kysellen toki, en saarnaten ja käännyttäen.

20170330_130702.jpg

 Betonirakennuksia, vanhoja ladoja, julkisissa rakennuksissa prameutta ja kulltturihistoriaa,  ympärillävenäjää puhuvia ihmisiä, maalaisia kauppaamassa omenoita ja muita maataloustutteita kaduilla ja alikulkutunneleissa, kolisevia metrojunia ja raitiovaunuja, väentungoksia metroasemien liukuportaissa, kauniita puistoja ja kirkkojen kultaisia sipulikupoleita, joista auringon säteet heijastavat sinistä taivasta vasten. Kaunista ja rumaa rinnatusten, mutta nyt minulla oli sellainen apea ja väsynyt mieliala koko ajan. 

20170420_161203.jpg

Kiovassa, Harkovassa, Lvovisssa eli Lvissä ei ole sotaa. Ne ovat turvallisia edullisia paikkoja vierailla. Vierailu sujuu jotenkuten myös englanniksi, mutta halvemmalla pääsee ja enemmän kokee, jos osaa venäjää. Lvivissä sitä ei kovin mielellään puhuta, mutta muualla kyllä. Slaavilaisen sydämellisyyden ja vieraanvaraisuuden, vilpittömän kansanmielen voi kohdata myös taksissa Harkovassa tai Kiovassa, ehkä vielä enemmän pienemmillä paikkakunnilla. Venäjää puhuvat miehet, yleensä vanhemmat ukot, kertovat mielellään koko sukunsa tarinan taksimatkan aikana ja kyselevät vieraan elämästä ja oloista.  Vanhoissa ladoissa tällaista olen enimmäkseen kohdannut.  Uusissa hienoissa autoissa istuu yleensä tympääntyneitä, ehkä ylistressaantuneita kuljettajia, jotka eivät halua puhua venäjää, mutteivät osaa muitakaan kieliä. 

Sota toki näkyy mm. asemilla ja kaduilla liikkuvissa varusmiehissä, sotapalvelukseen määrätyissä, jotka ovat tulossa tai menossa rintamalle, tai turvaamaan rauhaa sinne itään. 

20170420_160653.jpg

Sota, tai Ukrainaan kohdistettu aggressio näkyvät myös julkisesa "propagandassa", viime vuonna Jamalan Eurovisiovoiton aikaan se näkyi kampanjassa jossa haluttiin tuoda esille Krimin tataarien kärsimyksiä, niitä, joista Jamalakin lauloi.   Kuvassa yllä on puistoon luotu Krimin kartan muotoinen mistomerkki. 

20170403_090120.jpg

Kiovassa toimiva skandinaavinen koulu, jonka painopiste ovat vieraat kielet ja kansainvälisyys, oli minun pääsyyni tulla tänne. Koulussa opetetaan pääkielenä englantia ja toisena kielenä joko saksaa, tanskaa, norjaa, ruotisa tai suomea. 
Opetus on suomalaisittain katsoen aika perinteistä, autoritatiivisen opettajan johdolla tapahtuvaa kääntämiseen perustuvaa, siis omaan äidinkieleen vanhvasti tukeutuvaa. Sitä se oli vielä yliopistotasollakin.  Minun vahvuuteni taas on muualla, vaikka osaankin opettaa venäjäksi, en sitä halua tehdä, vaan haluan opettaa nimenomaan englanniksi ajattelua ja niiden ajatusten kommunikointia.  Aika monien kohdalla se onnistuu, erityisesti 10 - 14 votiaat olivat yllättävän hyviä siinä.  Suomen kielen osalta ei voi ihan samaa sanoa Monille suomi oli pakkopullaa, ja niille, joille se ollut, oli vaikea antaa edistynyttä opetusta, koska matalammalla tasolla olevat eivät ymmärtäneet siitä mitään vaan alkoivat häiritä tuntia.  Yhden luoka kanssa minulla oli ihan mahdottomia kurinpito-ongelmia, lähinnä yhden provokaattorin ansiosta.  Ja jos siinä kohtaa opettaja on epävarma ja hermostuu, se vain lisää vettä myllyyn.  Nyt ymmärrän niitä opettajia, jotka kertovat itkevänsä koulupäivän jälkeen. 

20170403_0909434.jpg
 

Mutta suurin osa kokemuksista oli erittäin myötnteisiä, jopa pienempien kanssa. Erityisesti englannin opiskelu motivoi lähes kaikkia, ja sai heidät yrittämään ilmaista ajatuksiaan sillä kielellä ja myös kuuntelmaan kertomuksiani vieraista maista ja myös kokemuksistani Ukrainassa. 

20170319_171921.jpg

Tytöt näyttivät olevan vahvemmilla kommunkoinnin ja keskustelutaitojen suhteet.  He tuntuivat aina dominoivan luokassa. Pojat puhuivat lyhyemmin ja vain silloin kun tytöiltä sai suunvuoron. He eivät kovin voimakkaasti uskaltaneet sanoa mielipiteitään kun taas tytöille tuntui luontuvan  omista ajatauksestaan ja elämästään kertoninen.  Sama juttu oli myös Vietnamissa, jossa alkuvuodesta 2016 opetin ryhmiä. Pienissä ryhmissä, jossa oli vain tyttöjä syntyi jopa luottamuksesllisia keskusteluja esim. seurustelusta. Niiden päätteeksi tytöt olivat itsekin ihmeissään ja sanoivat, että vanhempien kanssa ei tällaisista asioista voi puhua. 


20170319_190647.jpg

Ukrainalainen naiskauneus on tunnettua. VArsinkin Vietnamista tullessa se tietysti pistää silmään jo teinityttöjä katsellessa. He kun ovat pitkiä ja fyysisesti kehittyneitä joa varhaisessa teini-iässä, kun taas Vietnamissa kolmikymppisetkin näyttävät usein lapsilta.   Slaavilaisessa kulttuurissa sekä maskuliinisuus että feminiinisyys näytetään avoimemmin ja ilmaistaan perinteisin keinoin.  Niin tpahtui myös koulun juhlissa.  Kuva yllä on koulun tanssikerhon järjestämästä esityksestä ensimmäisenä sunnuntai-iltapäiänäni  maassa maaliskuun puolivälin jtienoilla. 

 

Totta kai vanha ukko haluaa katsella nuoria nättejä tyttöjä ja nauttia myös heidän seruastaan, nuoruuden innosta ja uteliaisuudesta.  Mutta sivistynyt aikuinan ja opettjan asemassa oleva tietysti pitää rajat ja kunnioittaa opiskelijoitaan ihmisinä ja ymmärtää asemansa ja tehtävänsä. 

 

20170330_151438.jpg

Olen halunnut mainostaa Ukrainaa matkailumaana ja siellä kaivattavia kansainvälisiä kontakteja ja nimenomaan henkistä tukea maan ja sen ihmisten yrittäessä luovia vaikeassa tilanteessa ja vahvistaa omaa kansallista identiteettiään, eli prkiä eroon neuvostoaikaisesta menosta. Toki siinä neuvostoajassa oli varmasti jotainn hyvääkin, jak kaksikielisyys voi olla maassa rikkaus, niin kuin se Suomessa on, mutta silti tarvitaan jotain omaa, jotain mikä erottaa meidät muista. Siinä haluaisin vieläkin olla mukana auttamassa Ukrainaa, mutta tällä hetkellä olen kuintekin haluton matkustamaan sinne uudelleen, vaan olen valinnut Vietnamin. 

Oli kyllä aika lähellä, etten olisi valinnut Ukrainaa. Voisin valita Suomenkin, mutta molemmissa tapauksissa ilmasto on se päätekijä, joka pitää minut poissa.  Ja molemmissa tapauksissa kieli, tai kielet, olisivat se tekijä, joka niihin maihin vetää. Tosin suomen kieli ekä tuntuu paremmalta Suomen ulkopuolella, ihan samoin kuin Venäjää en enää mensisi harjoittamaan Venäjälle. 
 

Jos koulu olisi aktiivisemmin auttanut minua kunnon asunnon löytämisessä eikä keiltäytynyt auttamasta minua "liian kalliin" eli n. 350 euroa kuussa maksavan kämpän, jonka olisin itse vielä maksanut, löytämisessä, ja jos olisi järjestynyt sieltä tai heidän avullaan mahdollisuus pidempiaikaiseen viisumiin, olisin ainakin vielä viime vuonna harkinnut vakavasti sinne siirtymistä. 

Kokemuksistani Ukrainassa ilmestyi alkuvuodesta 2017  Näkövammaisten kultttuuripalvelun Kajastus-lehdseää aritkkeli: 

https://sites.google.com/a/sippala.com/sippala-com/teachertim/opettajana-ukrainassa

20170323_121541.jpg


Kun siis maaliskuun puolivälissä saavuin, oli vielä aika viileä  ilma, kuin Suomen kesä, lehdet vasta puhkeamaisillaan puihin.  Aluksi koulu majoitti minut erään opettajan perheeseen, mutta en pitänyt ajatuksesta. Niinpä kerroin vuokraavani saman kämpän, joka minulla oli ollut aiemmin: remontin alla oleva iso asunto, jossa on pölyä ja ties mitä homeita. Mutta tilaa ja rauhaa siellä kuitenkin oli. 

 

20170316_113757.jpg

Minulle iski paha huuliherpes ja allergiselta päänsäryltä tuntuva päänsärky, mikä oli vaivannut minua jo edellisenä vuonna Ukrainassa. Otin silloin siihen ibuprofeenia ja antihistamiineja, mutta ne eivät paljon auttaneet. Inkivääritee auttoi jonkin verran.  Nyt menin apteekkiin ja pyysin lääkkeitä puolet alahuulesta vallaanneen herpesrakkulan prantamiseksi. Sain Zoviraxia ja Herpevir-nimistä lääkettä, jotka tehosivat.  Olin koko Ukrainassaoloajan väsynyt ja heikkovointinen.  Kuntosalijäsenyyskin jäi käyttämättä ensimmäisen kerran jälkeen. Kuukauden kulut olivat noin 30 euroa. Sillä hinnalla olisi myös päässyt saunaan, tosin kylmään sellaiseen ilman lisämaksua. Noin 10 eurolla olisi päässyt kunnon lämmitettyyn suomalaiseen saunaan. Turkkilainen saunakin oli naapurustossa, mutta ei tullut sitäkään käytetyksi. 

20170427_032828.jpg

Neukkutlaoissa riittää kuumaa vettä ainakin talvikautena.  Se tuotetaan paikallisissa lämpövoimaloissa käyttäen pääasiassa maakaasua, jota on saatu Venäjältä. Nykyään kaasu osetaan Europan maista, koska se on sitä kautta halvempaa. Venäjähän alkoi jo 2000-luvun alussa painostamaan Ukrainaa korottamalla hintoja ja uhkaamalla sulkea kaasuhanat ellei noita tuntuvia korotuksia ja vanhoja velkoja makseta.  Venäjä on läntisen median tietojen mukaan kohdistanut Ukrainaan kaikenlaista painostusta. Nyt tätä kirjoittaessani mielessä ovat viime vikkojen laajat kyberhyökkäykset yritysten verkkoja kohtaan, ja erityisesti Ukrainalaisten tai Ukrainassa toimivien.  Toivon, että ainakin kuliessien takana muut maat tekevät kaikkensa Ukrainan auttamiseksi. Krimiä, jonka Venäjä valtasi "takaisin" vuonna 2014 tuskin saavat takaisin, mutta Itä-Ukrainaa tuskin saavat myöskään haltuunsa.  Nythän siellä on globaalisti katsoen jäätynyt konflikti, vaikka kuukausittain siellä  kuolee tai haavoittuu useita kahinoissa Ukrainan armeijan ja Venäjän tukemien tai lähettämien kapinallisten välillä. 

Yllä kalansilmäkameralla otettu kuva kylpyhuoneestani, Kamera on SJCAM 5000, jonka ostin sieltä palkkarahoillani: opetin suomea myös kaupalliselle yritykselle neljän euron tuntihintaan.  Kylyphuoneen seinät kasvavat ja erittävät ties mitä. Kuumaa vettä tuli kuitenkin hanasta, sellaista Pietarin-kävijöille tuttua, vain vähän puhdistettua välillä ruskehtavaa, välillä kellertävää käyttövettä. Jotkut sitä juovatkin keitettynä, mutta suurin osa joutuu ostamaan vetensä muovipulloissa. 
 

20170426_184638.jpg

Makkuuhuoneen sängyt olivat seläntappajia samoin kuin kaksi olohuoneen sohvaa. Minulla onneksi on aina mukanai ThermARest-puhallettava retkipatja, joka on kallis mutta rielusti hintansa väärti ostos. Sen kun lvirittää lattialle ja käyttää hyväkseen talon tyynyjä  

Ikkunat olivat sellaisia puukehyksisi' kasiruutuisia, joita meill'kin oli 1970-luvulla. Sinne v'liin laitettiin avatut tulitikkuaskit keräämään kosteutta ja talveksi piti teipata raot kiinni. Näinä ei ollut teipattu eivätkä ne edes kunnolla sulkeutuneet. Niinpä minä itse teippasin niitä pakkausteipillä ja viime vuonna paihimman kylmän aikaan jopa teippasin viltin sen teteen, niin ettei veto päässyt sisään.  Suhteellisen lämmin siellä oli kuitenkin, ja jos ei ollut niin ainakin pääsi kuumaan kylpyyn, mitä olisi esimerkiksi Australiassa kylminä aamuina kaivannut. 

 

20170427_032732.jpg
 

Keittö oli samaa tasoa kuin muukin asunto. Siellä oli sähköhella, jossa toimi vain yksi levy, eikä senkään säätönuppi kunnolla, vaan sitä piti taivutella sivuille saadakseen levyn pois päälstä.  Vedenkeittimen ostin sinne jostain  halvalla, samoin kuin sauvasekoittimen, ja espressopannun tietysti.  Ukrainalaisetkin ovat kovia kahvinjuojia. Ainakin kahviloita on paljon ja monet myyvät kadulla moderneilla kahvikoneilla valmistettuja kahveja autojen tapakpäistä ja pienistä kojista 

20170325_091329.jpg

Keittoleveyissä olivat tuollaist keirteiset vastukset. Sileät metallilevyt eivät toimineet. Talossa oli joku vanha rasvainen ja pinnastaan kulunut teflon-panno. Ostin sen tilalle uuden matalan lettu- tai leipäpannun. Sillä lämmitin itselleni rullafalafeleja tai vastaavia.  Kaupasta sai sellaista ohutta leipää, libanonilaista, turkkilaista, mitä ne nyt ovat.  Sellaisen siään voi kääräistä salaattia, tattaripuuroa, mitä nyt mieli tekee.  Minä käytin paljon hapankaalia, etikkapunajuuria, suoakurkkua, korealaisittain maustettua porkkanaraastetta, jota sai ostaa valmiina muovirasioissa.  Sitten vain rullaa lämmitäää ja vähän paastaa pannulla rasvassa. 

 

20170325_091540.jpg

Ukraina on omenoiden luvattu muu. Ne ovat siellä hyviä ja halpoja ja niitä on kaikkialla. Kaupasta ostin usein omena- ja muita hedelmämehuja  sekä jopa koivun mahlaa, ja tietysti kivennäisvettä ellen sitten juonut vuokraisännän tuomaa lähdevettä. 

20170317_134525.jpg

Tattaria, erilaisia papuja, keltaista ja vihreää hernettä, kuului ruokavaliooni siellä.   Tattari on yksi Ukrainan parhaista ja edullisimmista ruoka-aineista. Minä pidän siitä kuorimattomana, vahvemman makuisena.

20170317_131455.jpg

Sieniä on tietysti myös paljon,  joko turoeina tai sitten säilykkeinä. Ruokaa on paljon kaupoissa ja katujen varsillakin tarjolla. Hinnat ovat suomalaisittain hyvin edulliset, eikä ravintoloissakaan syöminen kallista ole.  Viidellä-kuudella eruolla syönee jo aika hyvän aterian. 

20170328_190648.jpg

Löytyipä kaupoista myös suomalaisia, tai suomalaiseksi mainostettuja tuotteita:  Pauligin kahveja, Oltermanni-juustoja, myslejä.  Turkinpippureita ei ikävä kyllä löytynyt. 

 

20170320_133034.jpg

Minulle tarjottiin ruokaa myös koulussa: sellaista perusruokaa, josta oli jätetty liha ja muut eläintuotteet pois: tattaria, perunaa, punajuurta, omenaa, porkkanaa Aika lähellä suomalaista kotiruokaa. Viime syksyän tullessani minulle tarjottiin pari kertaa selvästi lihaliemeen tehtyä ruokaa.  Söin kohteliaisuudesta, mutta myöskin mainitsin asiasta koulun johtajalle ja minua opstamaan määrätylle englannin opettajalle ja osastonjohtajalle. Keittäjä kiisti asian, mutta seuraavana päivänä lihaliemen maku ja haju olivat ruuista poissa ja ne pysyivätk poissa myös nyt keväällä. 

Keskustelin koulussa kasvisruuasta useiden ryhmien kanssa. Asian saattoi  ottaa puheeksi mm. siinä yhteydessä kun keskusteltiin ukrainalaisesta identiteetistä ja perinteistä. Ortodoksinen kristillisyys eli kreikkalaiskatolisuus on maan perinteinen uskonto,, ihan niin kuin Venäjälläkin ja itäisessä Suomessa myös. Heidän perinteisiinsä kuuluu myös paasto laskiaisesta pääsiäiseen. Eipä kukaan tunnustanut paastoavansa, vaan sitä pidettiin uskovaisten mummojen hommana. Kasvisruokaa pidettiin kallinna: jos alkaisi kasvissyöjäksi tai vegaaniksi, pitäisi kuulemma södä tofua ja muita kalliita erikoisruokia. Kalliitta ne ovatkin siellä, ja huonosti saatavilla.  Litra soijamitoa, Alproa tay Joyaa, maksaa suurin piirtein sen mitä Suomessakin, jopa vähän enemmän, kun taas litra lehmänmaitoa on jopa 5 kertaa halvempaa. Minä yritin selittää, että tofua ei tarvitse välttämättä ollenkaan syödä, koska proteiinit voi saada tattarista, pavuista, linseeistä ja muista palkokasveista, joita Ukrainassa on tarjolla yllin kyllin.  Ajatus meni läpi vain muutamalle tytölle, muut väittivät vastan, että kasvava nuori ei voi elää pelkällä kasvisruualla. Samaa mieltä tuntui olevan koulukin. Siellä ei ole tarjolla kasvisruokaa, vaan jos joku on kasvissyöjä, hänen täytyy ruokajonossa vain pyytää jättämään lihanpalat pois annoksestaan. Sitä lihalientä sinne kuitenkin jää.

 

20170317_135307.jpg

Pyykin pesin kylpyammeessa pesuvadissa. Hanasta ja suihkusta tuli vettä sen verran kovalla painaalle, että oikesta kulmasta ohjattu suihku sai aikaan pyörimisliikeen, joka jäljittelee pesukonetta, ainakin melkein. Kuivaksi pyyin sai ripustamalla sen ensin valumaan kylpyhuoneen pyykkinaruille ja puolikuivana isoon olohuoneeseen kävelysavuoista tehdyille tangoille. 

20170322_121744.jpg

Koululla kävin kolmena päivänä viikossa, joskus kahtena, ja opetin neljästä kuuteen tuntiin. Minulla oli irina ohjaajana, henkilönä, joka kertoi mihin luokkkaan piti milloinkin mennä. Tieto tuli joskus myöhässä eikä tietoa luokkamuutoksesta tullut lainkaan.  Muutaman aamuna en löytänyt suomen-luokkaani mistään. Opettaja ilmeisesti ei llut paikalla, ja saattoi olla antanut lapsillekin luvan olla tulematta, tai sitten he olivat menneet johonkin piiloon. Se opettaja oli opiskellut suomea itsekseen lukemalla oppikirjan sanakirjan avulla ja käyttäen nettimateriaaleja. Hänellä ei ollut tietystikään mitään tajua ääntämisestä, eikä hän osannut keskustella suomeksi lainkaan. Siksi minua käytettiin hänen täydentäjänään eli pitåmään tunnit hänen puolestaan kun hän teki jotain muuta joko luokan takaosassa istuen tai sitten lähistöllä.   Jos hän oli poissa, tuli luokasta ihan mahdoton, kuten jo yllä kerroin..  Paljon motivoivampaa oi vetää engalnnin keskusteluja luokissa, joihin minua oki pyydetty vieraaksi, ja jossa omakin opettaja osallistui kiinnostuneena keskusteluun. Yirtin pitää tuota ukrainalaita identiteettiä, maan kielikysymystä ja laasten käsityksiä omasta maastan sekä muusta maailmasta pääteemoina. Tietysti piti aina välillä kertoa Australiasta, Vietnamista, Suomesta. 

20170327_162410.jpg

Vähän suoritettiin myös kielten vertailua. Monet olivat kiinnostuneet esimerkiksi Jpanin kulttuurista ja sitä kautta mös kielestä. Engannin opiskeluun oli korkea motivaatio käytännön syistä. Pidinpä myös tuntia  osittain ruotsiksi ja osittain englanniksi. Ruotisa oppilaat eivät osanneet tarpeeksi käyttääkseen sitä keskustelussa, mutta pitivät erittäin hyvänä sitä kun selitin joitakin kanoja englanniksi, käytiin esimerkiksi läpi maiden ja kaupunkien nimiä ruotsiksi.  ÄÄntäminen on minlla aina yksi opetuksen keskeinen sisältö. Korostan ukrainalaisille aina sitä, että pitäisi välttää liian voimakasta slaavilaista korostusta, koska lännessä se mielletään venäläiseksi, eikä lännesääkään katsota venäläisiä kovinkaan kunnioittavasti.  Tämä ajatus meni kyllä hyvin läpi Ukrainassa. Ei tarvinnut selittää, miksi näin on. 

20170407_153509.jpg

Vokaalit, pitkät ja lyhyet sekä etu- ja tokavokaalit, kaksoiskansonanti, niitä piti harjoitella usein:  kuka - kukka, u,a,o, y,ä,ö, hyvää yötä tuttu nätti tyttö ja muita harjoituksia mitä heille nyt keksinkään.   Mys sakan kielestä tuli juttua saksaa toisena kielenä opiskelevien kanssa. Koulun oma saksan opettja sai pyyhkeitä: ei hän osannut juuri mitään eikä ollut koskaan selittänyt umlauteja kunnolla. Totesin tämän itsekin kun olin hänen tunnillaan. Hänen saksansa jäi kirkkaasti jälkeen jopa minun ruosteisesta saksastani. 
20170403_100650.jpgOpetus on sidoksissa autoritääriseen opettajaan ja lisäksi oppikirjoihin. Tämän huomasin joidenkin ryhmien kanssa: silloin kirjoja ei avata, ollaan kuin vapaalla tai välitunnilla ja silloin saa meluta ja touhuta omiaan. Niinpä opettajakin oli sitä mieltä, että voidaan joskus vain käydä minunkin kanssani kirjan kappaleita läp ja tehdä harjoituksia. Pystyyhän niihinkin ymppäärmään ääntämistä ja selityksiä kielen käytösä sekä lisäkysymyksiä.   Useimmiten kuitenkin kävin keskustelua kirjan aiheesta lukematta edes kyseistä kappaletta. Oppilaat sitten selittivät mistä siinä oli kerrottu ja minä lisäilin omiani. 

Alla pari kuvaa tuosta opettajana Ukrainassa -artikkelista, jonka saa myös pdf-muodossa.  Nämä kuvat ovat vuoden 2016 keväältä Dniprosta eli silloin vielä Dnepropetrovskista, joka on itäisin piste Ukrainassa, missä olen käynyt.

 20170329_213415.jpg20170329_213440.jpg

Perinteiestä turistielämääkin tuli vietettyä kahtena päivänä kun osallistuin couchsrufgin-sivutolta löytämääni ilmaiseen opastuskierrokseen, tai lahjoituksiin perustuvaan, jota vieti historiaa opiskellut, mutta paremmin palkattuu nettityöhän siirtynyt Olga sujuvalla, mutta väliin kömplelölläkin englannilla. 

20170407_155014.jpg

Mihail Bulgakovin talolla käytiin, Tolstoin vaiheista Kiovassa kuultiin samoin kuin vuoden 2014 Maidanin tapahtumista. Hän oli ollut itse paikalla ja osa mielenosoittajajoukkoa, nähnyt jopa nuoria miehiä ammuttavan. 

 

20170407_150948.jpg

Vähän nihkeätä oli kuitenkin koko ajan: olin väsynyt ja tunsin itseni sairaaksi. Olikohan sitä ikävää Vietnamiin, heijastusta tunteesta, että poissa jostakin ja kaikesta täällä olevasta mielenkiintoisesta huolimatta, haluaisin olla "kotona". 

20170407_131738.jpg

Rämisevät ratikat, olisevat metrot, loska ja välillä kylmä viima. Ei ei. Olin jo ilmoittanut lähteväni Suomeen huhtikuun lopulla, ja niin tapahtuikin 27.4.  Lensin Air Balticin pinehköllä potkurikoneella Lativan Riikaan ja siitä saman yhtiön koneella Helsinkiin. Se kone oli täynnä suomalaisia Jopa juttelin vieressä istuvan iäkkäämmän naisen kanssa jonkin aikaa, mutta keskustelu sitten tyrehtyi hänen aloitteestaan jonkin ajan kuluttua. 

20170427_083636.jpg

Helsingin lentoasemalla ei ollut kukaan vastassa. Minulla oli iso matkalaukku, halvalla Ukrainasta ostettu, ei kävelykärryä enää mukanani.  Ajoin junalla Helsingin rautatieasemalle, jossa jätin laukun säilytykseen ja menin Hesburgeriin falafel-purilaiselle chilimajoneesilla. 

20170427_152432.jpg

Vanha kaverini Jarmo sattui olemaan lähistöllä, joten tavattiin pikaisesti ja käveltiin ohi vappulehtiä myyvien teeekkareiden Kiasmalle.  Minä en mennyt sisään, vaan tein jotain odotellessani myöhemmin Saloon menevää junaa. 

Vietin Suomessa kuukauden. Olin valinnut asuinpaikakseni Inkoossa sijaitsevan vanhan puutalon. Kuvittelin viettäväni siellä lämpimiä kevätpäiviä pyöräillen ja ehkä pihalla touhuten. Toisin kävi.   

Suomen-reissustakin saatan innostua laatimaan tällaisen lyhyen sepustuksen. 
 

20170403_09050594.jpg

 

20170407_145636.jpg20170420_144832.jpg20170420_151455.jpg20170407_164849.jpg20170404_122940.jpg20170407_144006.jpg20170407_145233.jpg

 

 

 

sunnuntai, 28. elokuu 2016

Oliko Suomi tyly? Makedoniassa on palmuja ...

tämä on kopio  timotropiikistaaa.blogspot.com -blogistani.  

FYROM, Former Yugoslavian Republic of Macedonia.  Nyt nlen siis ainakin ohi ajaen (Kosovo öiseen aikaan) kahlannut pintapuolsiesti läpi enisen Jugoslavian.  Dubrovnikissa nukuin teltassa kaupungin keskustan tuntumassa parkkialueen lauidalla pudien ja pensaiden varjossa, ehkä se oli pakiallisten kapakatatulijoiden pissapaikka, muttei niitä juuri silloin ollut liikkeellä. 


Olen nyt Skopjessa, halvassa hostellihuoneessa, yhden hengen luukku, joss ailmastointi tekee elämästä viileää kun Aleksanteri Suuren aurinko on porottanut koko keski- ja iltapäivän rakennusten seinät miltei karrelle.

Suomessa viivähdin noin kaksi kuukautta. Taisi mennä siitä viikon yli.  Se reissu oli taas erilainen verrttuna aikaisempiin, tällä vuosikymmenellä jo kuudes kevät- tai kesämatka sinne. Asuin Joensuussa ja halusin tavata erityisesti siellä opiskelevia ja muuten olivia ulkomaalsisia. Muutaman kyllä tapasinkin ja sitten umpijuroja suomalaisia plus mukavia vegaaneja. Sen huomaisn, että karjalainen välittömyys ei ainakaan Joensuussa asu, ehkä olisi pinänyt etsiä sitä Lappeenrannasta. Puheenparsi kyllä kertoi, että ei ole enää paljon eroa siinä, etien S-markein kanssa puhuu sinulle Espoossa, Joensuussa, Ouusssa tia Rovniemellä. Se on sitä samaa yleisssuomea. Ainakin nuoremmilla.

Yiritin myös puöräilyä. Oli liian kylmää, satiesta tai muuten epävakaista. Jätin pyörän Alajärvelle.


Takroituksella vuodatus ilman kuvia. Niitä tulee nyt sitten tässä.  Järjestys on takaperoinen, alkaen Makedoniasta, Kovoson kautta Montenegroon, Dubrovnika ja yö puisossa, Salo aj Halikko, jossa skannasin vanhoja kuvia. Ja Helsinki. Pohjois-Helsingin pyörä- ja kävlytiet, busilla keskustaan. helsinki ja Tampere ovat tarjoneet parhaat Suomi-kokmukset.

Vaikkei Suomi tarjonnut sitämitä odotin, tuli muutamia eritäin positiivisa yllätyksiä tielleni tällä reisulla. ienoja tapaamisia, ihmiset ovat mulle se ykkösjuttu. Eli ei aihetta valittaa kuitenkaan.

Nyt olen matkalla Ukrainaan opettamaan englantia ja suomea. Oodota tilaisuutta pysähytä ja katsella kaikkea rauhassa pienen välimatkan päästä. Paha juttu matkustamisessa on se, että sen pyörteissä tulee liian levottomaksi.

 

 

DSC_0488.JPG

 

 

 

DSC_0486.JPG

 

 

DSC_0485.JPG

 

 

DSC_0483.JPG

 

 

DSC_0477.JPG

 

 

DSC_0475.JPG

 

 

DSC_0472.JPG

 

 

DSC_0464.JPG

 

 

DSC_0463.JPG

 

 

DSC_0458.JPG

 

 

DSC_0454.JPG

 

 

DSC_0450.JPG

 

 

DSC_0449.JPG

 

 

DSC_0438.JPG

 

 

DSC_0437.JPG

 

 

DSC_0439.JPG

 

 

DSC_0435.JPG

 

 

DSC_0432.JPG

 

 

DSC_0430.JPG

 

 

DSC_0402.JPG

 

 

DSC_0383.JPG

 

 

DSC_0380.JPG

 

 

DSC_0379.JPG

 

 

DSC_0377.JPG

 

 

DSC_0375.JPG

 

 

DSC_0338.JPG

 

 

DSC_0334.JPG

 

 

DSC_0331.JPG

 

 

DSC_0330.JPG

 

 

DSC_0312.JPG

 

 

DSC_0276.JPG

 

 

received_696290413858202.jpeg

 

 

DSC_0018.JPG

 

 

tiistai, 24. toukokuu 2016

Nightwish Kiovassa, Uriah Heep, teatteria, oopperaa, simfoniaa.

Huomaa,  Tässä vuodatu-versiossa  eivät näy upotetut videot.  Ne näkyvät alkuperäisssä postituksessa nykyisessä blogissani:  http://timotropiikistaa.blogspot.com/2016/05/nightwish-uriah-heep-la-traviata.html



Nämä entiset Neuvostoliiton alusmaat ja osat ovat kulttuurimatkailulle varsinaisen otollinen alusta. Tulotaso on täällä matala, joten lippujen hinnat on sovietettu sen mukaisesti. Hintataso yöpymistä ja majoittumista ajatellen on myös matala.

No, minä en ole varsinainen kulttuurimatkailija, vaan vapaaehtoistyöntekijä, opetan englantia maksutta. Maksuksi saan ystävyyttä ja paikallista apua, välillä myös konserttilippuja, mutta sitäkin enemmän apua niihin pääsyssä.

20160522-124659.JPG

 

 

 

Harkovassa päätin vihdoinkin käydä katsomassa nuoruuteni suursuosikkia Uriah Heep -yhtyettä. Muistan yhtyeen tuotantoa jo vuodelta 1971 tai 1972, jolloin radiosta kaikui "Hän saapui keskiyöllä, näin viikatteenkin vyöllä, tuo nuori nainen ikuisuuden harso silmilllään. Mä äänen kaukaa kuulin, hän lausui kylmin huulin, oon sieltä mistä takaisin ei tulla elämään "  Ja sitten semmoista aaa-aaaa-aaa stemmalaulua. Se oli suomalainen Lemon yhtye, joka esitti Nainen tummissa-kappaletta. Keski monta vuotta ennen kuin kuulin alkuperäisen ja opin tuntemaan nimen Uriah Heep.  Silloin kun ei ollut youtubea eikä internetiä, radio ja televisiokin näyttivät ja soittivat aika kitsaasti rokkia. Tieto saatiin pääasiassa nuortenlehdistä: Suosikki, Intro, Help!.  Ja tietysti kavereilta.  Minä pääasiassa kuuntelin suomalaista: Hector, Juice ja suurimpana Hurriganes.

00000075.jpg

Jossain vaiheessa minulla oli myös rokiton kausi, ehkä vuosi 1977. Se liittyi sen ajan uskonnollis-eeetiis-elämänkatsomuksellisiin pohdintoihin, jotka alkoivat heräillä 13-vuotiaan päässä.  Vielä 12-vuotiaana olin "Sintti" (lempinimi viittasi pieneen kokooni), jonka luokan tytöt pukivat farkkuihin ja farkkutakkiin, joka kasvatti pitkää tukkaa sen minkä äidin vastalauseilta pystyi, hankki kultasankaiset silmälasit, oli luokassa suosittu, enemmän hulivili kuin mikään pinko. Todistuksessa taisi oll a aika monta vitosta.  Koulun vaihto ja joutuminen täystin toiseen rooliin, kiusatuksi ja hyljeksityksi, vakavoitti ja vei ilon elämästä. No, siinä oli monta muutakin tekijää sekä kotona että kylällä.

 

 

 

 

00000117.jpg

 


No, sitten palailtiin rokin pariin:  Vineyylilevysoitin, Hectoria, Freemania, radiosta Leevi and the Leavings. Minkä nyt mopoilulta ja ennen kaikkiea mopon korjailulta kerkisi.   Se oli aika monipuolista aikaa, itsensä etsintää.  Silloin oli nuorisokulttuurissa Tedit eli 50-luvun ihailijat, punkit ja sitten vanhat hipit.  Minä en osannut valita yhtä niistä viiteryhmäksi. Ainostaan diskohileet oli ryhmä, josta en yhtään tykännyt.  Pitkä tukka miellytti minua edelleenkin. Miesihanteeni oli juuri tuollainen pitkätukkainen hippi. Sellaiseksi olisin halunnut itsekin tulla, mutta en voinut ...

 

 

 

 

 

uh1.jpg

 

 

 

uh2.jpg

 


Käsiini kulkeutui isäni pitämien huutokauppakeikkojen kautta, pino levyjä: alic cooperia, David Bowieta, ja sitten tämä  uriah Heep, Magician's Birthday.  Siit' tuli suosikkilevyni, sit' kuuntelin ja sen värikästä kantta katselin usein istuessani yksin kammiossani muka läksyjä tehden. Olin silloin yksinäinen ja syrjäänvetätyvä, surullinen ja vakava, synkkä.

Kaikki nuo muistot ja tunteet tulivat nyt mieleen kun valmistauduin konserttiin. Gary Thain oli kuollut jo 1970-luvulla, konhta sen jälkeen myös laulaja David Byron.  Hänen jälkeisestä Heep ei enää kiinnostanut, vaan tilalle tulivat Judas Priest ja ennen kaikkea ritchie Blackmoren Rainbow, laulaja Ronnie James Dio.  Jäsi silloin huomiotta John Lawton, joka oli Heepissä varsin pätevä varsinkin sitten tulevina vuosina, etenkin jotkut livetaltioinnit, kuten hänen vierailleessaan Heepin  solistina joskus 2000-luvulla, esim. kappale Sympathy  https://youtu.be/lw720PLWW84 
Ken Hensleykin siellä vieraili, tuo hauskan näköinen maahinen, kuten hänestä ajattelin.

1982 kävin leningradissa lukion venäjän-ryhmän kanssa ja ostin sieltä Uriah Heepin levyn. Tuota uuta Heepia, jota en paljoa jaksanut kuunnella, mutta sitä kautta bädni liittyi minulla jotenkin Neuvostoliittoon.

Siksi olikin nyt jännittävää luoda linkki takaisin menneisyyteen ja käydä tässä Dnepropetrovskin konsertissa ikäisteni ja minuakin vanhempien famien, monet varmaan entisiä kolhoosilaisia ja Kirvoin tehtaiden duunareita, jotka vapaa-aikanaan kuuntelivat länsimaista roskamusiikkia avokelanauhoilta tai kaseteilta, jotka olivat kopion kopioita jo monessa sukupolvessa. Näin minä kuvittelin katsellesani konserttisalissa muuta yleisöä.


 

 

 

 


Musiikillisesti se ein nyt mitään ihmeellistä ollut, vanhoja hittejä puolittain covereina. Mick Box olis edelleen bassossa ja sillä oli pitkä tukka.  Minulle se oli kuitenkin elämys, kuten koko aika täällä ukrainassa.  Se on ollut henkilökohtaisesti hyvin rakentavaa. Elämäni palapelissä monet palat ovat asettuneet paikoilleen, menneeseen on syntynyt uusia yhteyksiä.  Liekö johtunee siitä, että olen elänyt täällä jo yli kaksi kuukautta pääosin venäjäksi, ja olen huomannut, että pystyn käyttämään sitä kieltä.


Sitten alkoi harmittaa hirveästi, että varsinaista neuvostorokkia ei ollut mahdollisuus kuunnella livenä. Olisi ollut Boris Grebenschikov ja Akvarium, mutta heillä ei ollut minulle niin suurta merkitystä, vaikka olikin mahtava nähdä heidät Joensuus Ilosaaressa keikalla vuonna 1990. He esittivät kansainvälisen Billy Braggin kanssa.   Mutta Egor Letov ja Grazhdanskaya Oborona, GrOb, heidät olisin halunnut nähdä keikalla.  Se ei ole mahdollista, sillä Letov meni kuolemaan viinaan vuonna 2008.

Ja tässä videota Nightwishin keikalta  (ei näy tämän artikkelin vuodatus-versiossa., vaan täytyy mennä bloggeriin tai ssuoraan youtubeen https://youtu.be/VoBoxjZhanc    Ja Heep-video yllä näkyy osoitteen https://youtu.be/W2YeSe4C_Zc  kautta. )





Elämys oli mahtava. Oli räimettä ja pauketta, kaunista ja melodista.  Mustiin pukeutuneet goottitytöt puuttuivat yleisöstä, mutta heidän sijastaan oli tavallisia opiskelijoita ja nuoria aikuisia. Suurin osa heistä syntynyt itseäisessä Ukrainssa eikä Neuvostoliitossa. Floor Jansen oli todella mahtava solisti.
Mitään henkilökothaiseen tunne-elämään liittyvää ei tässä ollut mukana.


20160522-181651.JPG

Konserttipaikkana oli Ukraina-palatsi, jossa pari päivää sen jälkeen kerrottiin konsertoivan vuoden 2016 Euroviisuvoittaja Jamalan.  Juuri viikkoa aiemmin hän oli voittanut Eurovision laulukilpailun näyttäen venäjälle symbolisesti pitkää nenää: Venäjä kun kuvitteli voittavansa.  Ja toiseksi Jamalan laulun aiheena on vuoden 1944 Krimin tataarien kansanmurha, jonka oli pannut toimeen toveri Stalin. Noiden aikojen muistelu  ole kovin imartelevaa Venäjälle ja Putinille, joka pari vuotta sitten anasti Krimin niemimaan neuvostotyylisellä silmänkääntötempulla, ja pitää sitä nyt hallussaan kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta.

20160522-211617.JPG

Tilanne tuo mieleen Suomen  1800-luvun lopulla ja myös liki koko 1900-luvun aikana. Venäjän varjossa on rakennettava omaa identiteettiä, ja se tapahtuu paljolti kielen ja kulttuurin kautta.
Minä olen iloinen saadessani olla seuraamassa ja vähän auttamassakin paikan päällä.


Konserttielämyksen jälkeen nukuin yön hotellissa, seuraavan päivän kiertelin Kiovassa ja sitten otin intercity-junan takaisin Lviviin, jossa nyt oleskelen.

 

 

 

 

 

20160523-171429.JPG

 

 

 

 

 

20160523-143319.JPG

 

 

20160523-133540.JPG

 

 

20160523-131014.JPG

 

 

20160522-211932.JPG

 

 

20160522-211641.JPG

 

 

20160522-211631.JPG

 

 

20160522-211617.JPG

 

 

 

 

 

20160522-211602.JPG

 

 

20160522-210327.JPG

 

 

20160522-205906.JPG

 

 

20160522-205859.JPG

 

 

20160522-205030.JPG

 

 

20160522-204657.JPG

 

 

20160522-204651.JPG

 

 

20160522-204154.JPG

 

 

20160522-204148.JPG

 

 

20160522-204145.JPG

 

 

20160522-204140.JPG

 

 

20160522-203145.JPG

 

 

20160522-202856.JPG

 

 

20160522-201520.JPG

 

 

20160522-201514.JPG

 

 

20160522-195736.JPG

 

 

20160522-195531.JPG

 

 

20160522-194640.JPG

 

 

20160522-194632.JPG

 

 

20160522-194622.JPG

 

 

20160522-194302.JPG

 

 

20160522-194255.JPG

 

 

20160522-193803.JPG

 

 

20160522-193245.JPG

 

 

20160522-192654.JPG

 

 

 

 

 

 

DSC_0003.JPG

 

perjantai, 20. toukokuu 2016

Venäjä helppo, ukraina vaikea (kieli)

 

 

 

Jotenkin hävettää se, että olen minäkin tällaisessa post-sovieettisessa tilassa, jossa pärjään vain venäjän kielellä maassa, jossa olisi luontevinta puhua sen omaa kieltä eli ukrainaa.  Tuossa yllä on siihen liittyvä äänibloggaus. 
 
 
DSC_0001.JPG

 

20160519-151034.JPG

 

 

20160519-144209.JPG

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

DSC_0002.JPG

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

image-b186f46d800fb2251e510da1c18d3a6f93

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

20160515-080019.JPG

 

 

20160514-185551.JPG

 

 

20160511-151305.JPG

 

 

20160510-190019.JPG

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

20160508-164106.JPG


Voitonpäivä, 9 toukokuuta, myös Timon päivä, on harvoja tilaisuuksia, jolloin en halua juhlia paikallisten kanssa. Minulle, niin kuin varmaan monelle muullekin suomalaiselle, se on stalinistisen sotahulluuden juhla.  Venäläisille se saattaa olla sitäkin, mutta tuossa juhlassa on varmasti muitakin ulottuvuuksia.  Entinen työtoverini ja Facebook-kaverini Jussi juuri kertoi olleensa Pietarissa ja huusi huraata isossa väkijoukossa. Ehkä minäkin voivin kokeilla sitä joskus?
Mutten kuitenkaan halua omaksua aika yleistä venäläistä käsitystä siitä, että sota olisi ihmiskuntaa eteen päin vievä voima, ongelmia ratkaiseva ja sinällään myönteinen asia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

keskiviikko, 18. toukokuu 2016

Harkovista Lviviin. Kolmas kuukausi Ukrainassa

Lviv[2] (ukr. kyrill. Львів, puol. Lwów, ven. Львов, Lvov, saks. Lemberg, armeniaksi Լվով, Lvov, jiddišiksi לעמבערג Lemberg tai לעמבעריק Lemberik) on vanha kaupunki ja läntisen Ukrainan kultturellinen, poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen keskus.[3] Se on myös Lvivin alueen hallintokeskus. Ukrainan tilastokeskuksen arvio kaupungin väkiluvuksi on 730 272 (2013 alku).[1] Lvivin kantakaupunkia. Lvivissä on tärkeää kone-, auto- ja tekstiiliteollisuutta. Se on tärkeä rautatien ja valtateiden risteyspaikkakunta.[4][5] Lvivin yliopisto on maan vanhin yliopisto. Se on perustettu vuonna 1661,[3] ja sen lisäksi Lvivissä on muun muassa teknillinen korkeakoulu (Lvivin polytekninen yliopisto) ja lääke­tieteellinen yli­opisto.

 Näin sanoo wikipedia tästä paikkakunnasta.
 

onkl.PNG
 
Minulle Lviv oli ensimmäinen käyntikohteeni Ukrainassa. Piipahdin vain pikaisesti huhtikuussa 2015 matkallani Istanbulista Helsinkiin.  Nyt kun saavuin toiselle reissulle Odessa, Dnepropetrovskin ja Harkovan kautta, minulla on jo vertailukohtaa ja näkökulmaa tähänkin kaupunkiin. Suurista kaupungeista tämä on eniten ukrainalaismielisin, ja täällä puhutaan paljon enemmän ukrainaa kuin muualla.  Odessassa, Dnepropetrovskissa ja Harkovassa oli helppoa kun pysytin elämään kuin paikallinen siksi, että osaan venäjää. Tääälläkin venäjää ymmärtävät kaikki, mutta minä en useinkaan ymmärrä mitä he puhuvat. He puhuvat ukrainaa tai sitten venäjää niin nopeasti ja epäselvästi, etten minä edes osaa sanoa, mitä slaavilaista kieltä se on. 

 

DSC_0001.JPG


Eli minä olen nyt tavallani venäjänkielisen housuissa. Olen tai en. Venäjänkieliset ovat yeensä asuneet maassa joko vuosikymmeniä tai ainakin koko ikänsä.  He ovat eläneet ympäristössä, jsssa tänä kieli on kuulunu,  joskus se on voinut olla tukahdutettuna tai typistettynä niin kuin ukrainan kieli neuvostoliiton aikana. Venäjänkieliset eivät ole katsoneet tarpeelliseksi opetella sitä, ovat jopa ylenkatsoneet ja halveksineet sitä. Näinhän oli tilanne myös Virossa.  Etenkin täällä Lvivissä, mutta myös koko maassa halutaan korvata venäjän kieli ukrainan kielellä.  Ne ovat sukulaiskieliä, mutteivät sama kieli. Venäjän ja ukrainan puhujien on ilman opiskelua yhtä hankalaa ymmärtää toisiaan kuin suomen ja viron kielten puhujien toisiaan.

DSC_0003.JPG

tokihan minä ymmärrän ja kannatan ukrainalaisten pyrkimyksiä lujittaa kansallista identiteettiään ja tehdä olemassaolossa ero Venäjään. Vain käytäntö esittää vastalauseen: juuri kun olen päässyt riemuistemasta siitä, miten helppoa on ollut elää venäjäksi Odessassa, Denporossa ja Harkovassa, niin nyt tulenkin Lviviin, jossa kieli on taas minulle vierasta.  Miten pystyisin oppimaan sitä. Ihan totta on se, että vanha aivo ei uuteen kieleen niin helpolla taivu kun taipui aivo joskus peruskojlu- ja lukioiässä.

 

 

 

DSC_0001.JPG

 

 


Venäjä anasti itselleen Krimin niemimaan tyypillisin keinoinsa: väittämällä, että he tulivat vain totetuttamaan ukrainalaisten tahdon. Totta kai moni sielläkin olisi halukas liittymään Venäjään, mutta tokkopa sentään kaikki. Samoin Harkovassa oli paljon venäläismielisiä, mikä näkyi tietysti myös kielessä. Mutta silti ei voi pitää reiluna sitä, että yksi valtio kyttää kieli pitkällä naapuriaan ja yrittää käyttää kaiken separatistihengen omaksi hyväkseen, jopa luoda ja ylläpitää sitä. Toivoa vain soppii, että Itä-Suomi, esim. Savonlinna ei koskaan päätä anoa liittämistä Venäjän valtakuntaan.

Nämä kansalliset jännitteet ovat hyvin näkyvissä täällä. tosin monet eivät halua puhua niistä, koska ovat jo väsyneitä politikointiin.  Toiset jaksavat vielä riemuita siitä, miten pari päivää sitten Jamala voitti Eurovision laulukilpailun Krimin tataarien sorrosta kertovalla kappaleellaan 1944.

 

 

 

 

DSC_0002.JPG


Minä olen paljon tekemisissä paikallisten nuorten ja lastenkin kanssa.  Minun opiskelijani haluavat oppia englantia, eli ovat jollain tasolla jo valintansa tehneet ja katsovat länteen suuntautumisen ja kansainväliset kontaktit hyödyllisiksi. He haluavat oppia kieliä ja matkustaa oman maansa ulkopuolelle: osa jopa haluaisi muuttaa pois maasta, jossa he eivät näe mahdolliseksi rakentaa tulevaisuuttaan.  Toiset näkevät ja haluavat palata parantamaan maansa oloja sen jälkeen kun ovat opiskelleet ja hankkineet kokemusta ulkomailla.

 

 

 

 

20160517-193005.JPG

 


Olen ollut maassa jo kaksi kuukautta. OLen opettanut englantia vapaaehtoisena, ottamatta siitä palkkaa.  Tarkoitus olisi viipyä vielä kuukausi ja sitten lentää Suomeen.

Matkustelun ja omalle itselleen elämisen sijasta on tyydyttävää tehdä jotakin järkevää ja hyödyllistä, auttaa ja olla mukana jossain itseä isommassa hankkeessa.

 

 

 

 

 

20160517-220934.JPG

 

 

 

 

 

 

Nyt tekee myös mieli leikkiä kotia: asua pari-kolme viikkoa kodinomaisissa olosuhteissa, vuokra-asunnossa lyhytaikaisella sopimuksella. 
 
 
DSC_0001.JPG


Tuntuu tarpeelliselta saada tilaa ympärilleen, myös rauhaa ja hiljaisuutta, myös keittiöä, missä voi kokata vegaanista ruokaa.

 

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

 

 

Kuumaa vettä riittävällä paineella, sitä oli Aasiassa ikävä. Nyt sitä saa. Ja kaiken tämän asumisen noin 10 euron vuorokausihintaan. Nautin siitä. 

 

 
 
20160514-201052.JPG


Paitsi Uriah Heep-yhtyeen konsertissa Dnepropetrovskissa, olen käynyt myös oopperassa ja simfoniakonsertissa.  Aion vielä käydä Nightwish-yhtyeen konsertissa Kiovassa.

 

 

20160514-133621.JPG

 

 

 
AMMA on perheitä tukeva vapaaehtoinen organisaatio Harkovassa. Heidän kanssaan minulla oli mahtavia tuokioita englannin opetuksen ja muun hauskan merkeissä.  
 
20160511-173657.JPG
 

 

20160514-132500.JPG

 

 
Ystävystyin monien opiskelijoitteni kanssa. 

 

DSC_0001.JPG

 

 

20160513-184351.JPG

 

 
Vegaaniruokailun tekee helpommaksi Freshline-ketju, joka myy voileipiä, joihin asiakas saa itse valita täytteensä. Itse asiassa se on kopio Subway-konseptista. Subwayt ovat olleet suosiossani matkaillessa. Täällä ovat nyt freshlinet.  Siellä käyminen on hyvä tapa saada kerta-annos tuoreita vihanneksia. 

 

 

 

 

20160510-124337.JPG

 

 
Minua aina ilahduttaa nähdä kevään puhkeaminen. Kevät on suosikkivuodenaikani. Toukokuun ensimmäisellä vikkolla tosin oli jo täysi kesä Harkovassa, jos Suomen mittapuilla mittaa.


DSC_0001.JPG

 

 

 

 
Suomessa on tullut markkinoille nyhtökaura juuri äskettäin. Siellä ovat tavalliset päivittäistavarakaupat alkaneet panostaa vegaanituotteisiin. Niitä on tullut paljon lisää sitten viime käyntini viime elokuussa. Vihikset, Violife-juustot, Taimsed Viinerid. Niiden kimppuun pääsemsitä täytyy odotella vielä kuukausi.


Harkovassa oli vegekauppa, Odessassa pari, Lvivissäkin yksi ravintolan yhteydessä.  Violifea ei sieltä ssanut, Harkovasta vain Cheezlyä, joka on juuston korvikkeeksi aika ontto esitys. Soijanakkeja ja salami-tyylistä makkaraakin sieltä sai.

 

 

 

 

DSC_0002.JPG

 

 
Harkovassa juhlittiin myös voiton päivää, suuren voiton päivää kuten Neusvostolitossa tehtiin, fasismista saavutetun voiton muistopäivää. Ollaan iloisis, että Stalin voitti julman Hitlerin. Siitä ei puhuta, että Stalin todennäköisesti tappoi paljon enemmän ihmisiä kuin Hitler, ja hän usein vielä tappoi omiaan.   Voiton päivä on yhdeksäntenä toukokuuta. Se päivä on myös Timon päivä. Se on ainoita juhlia, jolloin en halua osallistua menoihin paikallisten kanssa.

 


DSC_0001.JPG

 

 

 

 

 
DSC_0001.JPG

 

 

 

 

IMG-20160516-WA0001.jpg

 

 

20160515-162535.JPG

 

 

20160515-162509.JPG

 

 

image-50329a5f95008e8a6e2ff37fed96aec3d6

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

20160510-183956.JPG

 

 

20160510-124722.JPG

 

 

20160510-122712.JPG

 

 

20160510-122646.JPG

 

 

20160510-074226.JPG

 

 

image-fd64de75870b1a861b8036f3b69af25879

 

 

image-3033ceeb3bbfa63c34de1fadad046a43ce

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

20160509-175432.JPG

 

 

20160509-175311.JPG

 

 

20160509-140030.JPG

 

 

 

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

20160508-160411.JPG

 

 

20160508-155830.JPG

 

 

20160508-155223.JPG

 

 

20160507-151427.JPG

 

 

20160507-144339.JPG

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

 

 

 

DSC_0001.JPG

 

 

20160506-171448.JPG

 

 

20160506-170853.JPG

 

 

20160506-165114.JPG

 

 

20160504-211435.JPG