tiistai, 5. lokakuu 2021

2021 syyskuu - Kuolema Vietnamissa

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Blogger-blogiss Timo tropiikista  Asettelut ja kuvat tulevat sieltä. Siellä ei näy mainoksia. Lokakuun kirjoituksessa kerron, miten ystävälle kävi.  Kosks tänne kirjoittaessani tiedän sen jo, paljastan asian tässä videossa.

 

  •  Kuvat syyskuulta 2021 Googlen kuvapalvelusta 
  • Video Youtubesta. Siinä näytetään poikani leikkeja. Alussa minä kerron sattuneesta kuolemantapauksesta ja sittten muusta. 
 

 

20170919_090526.jpg
Tämä syyskuu on ollut aiempia vuosia vähäsateisempi. Mitään isoa vesiryöpsäystä ei ole tullut iin kin joskus aiempina vuosina. Esimerkiksi vuonna 2017 me saatoimme veneillä Kito-koiran kanssa ympäri tulvivaa riisipeltoa.

 

Sateen syyskuu 

 
Sana syyskuu tuo mieleen alakulon, sen kun kesä on mennyt, vihreys katoaa, tulee kylmä ja täytyy taas pukeutua pitkiin housihin, syystakkiin ja muihin lämpimiin vaatteisiin. Illa pimenevät yhä aikaisemmin, sataa ja tuulee, lehdet putoavat ja lapset aloittavat koulutien.  No, se koulutie aloitettiin minunkin aikanani jo elokuussa, mutta nuo tunnelmat ovat säilyneet päässäni koulun aapiskirjan, omien muistojen ja musiikin ansiosta:  Hectorin Syyskuu ja Kiti Neuvosen Sateen syyskuu   Se musiikki, taide yleensäkin, muistot, elämykset, kaikki se mikä nuorena iskostuu päähän, ei sieltä hevillä lähde. Minun kohdallani se koskee myös venäjän kieltä, jopa venäläistä kymmensormijärjestelmää joka on ja pysyy aivoissani, vaikkei sitä aina ole tullut edes käytettyä. Ikävä vain, etten ymmärtänyt ajaa vietnamin kieltä sinne päähän nuoruudessani, tai edes kiinaa tai mitä tahansa toonaalista kieltä. Minulta vain ei tule sanan eli tavun oikeaa sävelkorkoa, joten yrittäessäni puhua en tule ymmärretyksi. Se asia on iän lisäksi iso este oppimiselle. Niinpä en edelleenkään osaa lunttaamatta laskea kymmeneen.   
 
1632623043160.jpg
Sen verran on tulvinut takapihallakin, että ojan veden pinta on niin korkealla, ettei siellä voi oikein työskennellä.  Yleensä tähän aikaan vodesta on täytynyt olla enemmänn sisätiloissa. Niin nytkin
 
 
 

Ystävän sairaus ja kuolema 

24. syyskuuta menehtyi taas yksi Facebook-kaveri, kuudes tai seitsemäs vanhan fb-tilini kavereista. Onneksi meillä oli yhtyes yllä niin, että löysin hänet heti uuden tilini kaveriksi. Kaikki nämä, jotka lasken Facebook-kavereiksi, olivat kavereita myös netin ulkopuolella.


Tapasimme viime vuonna siellä vuoristoalueella Lam Dong-provinssissa, lähellä Dalatin lentokenttää, jossa asuimme 2018-2019 ja jonne hän muutti kun minä jo olin lähdössä. Tänä vuonna emme tavanneet, koska minä en astunut samaan atoon vaimon sukulaisten kanssa niin pitkää matkaa varten.
received_571899780175120-COLLAGE.jpg

Johtuen siitä, että asuimme eri paikoissa suurimman osan ystävyytemme aikaa, yhteydenpitomme tapahtui suureksi osasksi Facebookissa, mutta aina kun k'vin paikkakunnalla, kävin hänen luonaan, ja usein yövyinkin vierashuonessa. 

 

 

IMG_20190618_044753-COLLAGE.jpg

 

 

 

Kesäkuun 18. vuonna 2019 lensin Bangkokista Ho Chi Minh cityyn mukani yli 40 kilon matkatavarat. En ollut käynyt ostoksilla, enkä edes kuljettanut omaa tavaraani takaisin Vietnamiin, vaan kuljetin erään toisen henkilön tavaroita, henkilön jonka olin tuntenut netin välityksellä vasta vähän aikaa. Olin toki saanut tutkia laukkujen sisällön ja muutenkin tunsin tämän henkilön tarinan niin, ettei ollut aihetta epäillä, että minua olisi käytetty muulina eli huumekuriinina. 

Heti Saigoniin saavuttuani luovutin nuo isot matkalaukut vietnamisiselle naiselle, joka kuljetti ne puolestani sinne vuoristoalueelle, Lam Dong-provinssiin lähelle Dalatin kaupungin lentokenttää. Niitä main oli jo vuokrattuna asunto, johon erään maahanmuuttajan oli määrä asettua jo nyt. 
 
 
Sitä asuntoa ja sen puutarhaa takapihalla oli kunnostettu tälle naiselle ja kahdelle isolle koiralleen monta viikkoa. Nainen lähetti rahaa Vietnamiin paikalliselle naiselle, johon minä olin tutustunut, ja joka osasi englantia sekä halusi auttaa ulkomaalaisia. Jälkeen päin osoittautuin, ettähän myös tienasi tuolla välitystoiminnalla aika hyvin, koska nosti isot palkkiot. Muuten hän oli kyllä ahkera ja avulias, muttei vain tehnyt sitä avoimin kortein vaan vietnamilaisittain.  Minullekin hän oli erittäin ystävällinen, mutta myös liian lipevä: jopa vokotteli välillä. Tietysti hän halusi minunkin vuokranvälittäjäkseni ja puutarhuriksi. Paikkakunnalla asui välillä eräs runoilija Thomas Ames, jota hän myös auttoi. Minä tutustuin Thomasiinkin hänen kauttaan.

Tarina alkoi saman vuoden huhtikuussa, jolloin sain viesti Facebookisss:  "hello...i see you com in the group expats in dalat.....planning to come and live in vietnam in maybe 2 months....now in thailand....i like gardening and i have 2 dogs.....would you say it is easier and cheaper to fin a cheap unfurnished house,away from dalat....i chose this province as my hobby is gardening....and cooler than here...have a good day" 
 
Ja se jatkui: 
- Hi, nice to hear from you. Yes, it will be cheaper here in Ðuc trong. Have you visited Dalat before?
- No..i just want to leave thailand..and come to vietnam...i was born there and came 1 week in 75...that's all...i read many things and chose that province because of weather...must be nice for gardening. I read many things about vietnam and i am pretty sure i shall love it....
- Sure it is a good place for gardening. Can you come alone first and take the dogs later or how do you plan it?
- Not sure..as i cannot take my things with me without a business visa...i am now selling or giving everything...so i think if i find a place for me and my 2dogs when i arrive... i can then look for a house...unless i am very lucky and find a place from here...but a want simple small cheap house with garden..so i think i'll have to find it on my own.not on internet
- I pay about 70 eur for such a place.
- I am very excited to come to vietnam...my visa here finishes in december...but i shall leave before...as soon as i am ready
- I live near Dalat airport. This is in In the mountain area. No beach nearby
- When you go around if you see a house which would be good for me....please tell me. Well.please take photos...and see if i can build a fence for the dogs...my dogs come from france and never mix with local dogs..and i do not want them to wander around and get kidnapped
... ..also i wish to come to vietnam....i waited for this day many years....in 2010.could not enter with truck and 4 dogs
.....now is the good time....and i am lucky already have few friends before even arriving
 
IMG_20190526_154521.jpg
 
Löydettiin talo, erittäin hino ottaen huomioon n. 80 euron kuukausivuokran. Minä maksoin omasta rähjästäni melkein saman. 

Monna lähetti Thaimaasta rahaa tälle rouva Chinille, joka sitten palkkasi ihmiset tekemään aittaa ja kunnostamaan puutarhaa.  Minä kävin välillä ottamassa kuvia.
 
IMG_20190526_153132.jpg

 

Tehtiin suunnitelmia ja sovittiin, että minä käyn kesäkuun puolivälin tienoilla hänellä kylässä eteläisessä Thaimaass,  Sitten ajaisimme yhtä matkaa koirien ja muuttotavaroiden kanssa Bangkokiin. Minä ottaisin 40 kilon paketin AirAsia-yhtiön lennolle. Se on siellä matkatavaroiden ylin sallittu paino. Mona maksaisi ylikiloista. 

 

 
Siinä olin monenlaista sumplimista, vastauksia kysymyksiin, hänen suunnitelmiensa kuuntelemista, pääasiassa tukena olemista. 
 

 

IMG_20190613_150135.jpg

 

 
Bangshaphanin-reissu jäi tekemättä, koska  paria päivää ennen suunniteltua lähtöä sairastuin. Kävin lääkärissä ja hän löysi minulta sappikivet. Vaimo oli käynyt ultrassa raskauden takia. Nyt minäkin pääsin ultraäänitutkimukseen. Sain ihan kuvankin mukaan.  Yleensä minua eivät ole sappikivet vaivanneet. Tämä oli aika poikkeustilanne. Minull aon sellainen tuntu, että ne johtuivat venäläissistä ruisjauhoista, joita olin ostanut ja alkanut käyttämään leivonnassa jokin aika sitten. Ruis ei oikein sovi minulle vaan se aiehuttaa vatsanpuruja. 

IMG_20190614_075214.jpg
 
Viivästytin lähtöäni parilla päivällä niin, että olin maassa yli turistiviisumin salliman ajan.  Sen viisumin olin käynyt hakemassa Singaporesta samalla kun kävin näyttämässä silmääni erikoislääkärille. Silmä saatiin siedettävälle tolalle sitten palattuani Saigoniin. Palvelun ja hoidon taso olivat Singaporen kansallisella silmäklinikalla järkyttävän kehnot. Eivät saaneet edes silmänpaineita otettua. Yrittivät vain myydä huippukallista leikkausta. 
 
No, nyt olin siis sappikivistä sairas, korkea verenpaine ja heikotus niiden seurauksena. Sain käytyä Monnan talolla jättämässä joitain tavaroita kuten polkupyörän. Takapihan aita oli valmis kestämään koirien tönäisyt. 

Lääkärin antama paperi turvasi sen, etten saanut mitään seurrauksia viisumiajan ylittämisestä. 
 
IMG_20190616_143750.jpg

Pääsin lentämään Bangkokiin Suvarnabhumin lentokentälle. Meidän halpayhtiö Vietjet Air operoi sieltäkäsin eikä Don Mueang -kentältä kuten esim. AiraAsia. 
 
Viiden minuutin automatkan päässä Suvarnabhumin kentältä oli tämä lomakeskus:  viihtyisä puistomainen alue, jossa kivoja bungaloveja sekä vähän halvempia huoneita. Ihan siistejä ja viihtyisiä olivat nekin. 
 
IMG_20190616_150949.jpg
 
Kelpo uima-allas, jota yleensä sain käyttää yksin.  Illalla se oli myös valaistu, eikä aamuvarhaisellakaan ollut kielletty uimasta. 

Banshaphan on kauempana eteläisessä Thaimaassa.  Sinne olisi voinut lentää ja sitten matkata bussilla tai ajaa yöjunalla. En kuitenkaan jaksanut. Olin jo ilmoittanut Monnalle, että olen sairas ja edhotin tapaamista Bangkokissa. 

IMG_20190616_174134.jpg

Paikalta ei olisi tarvinnut poistua mihinkään, sillä siellä oli ravintolas, josta sai myös ihan kelvollista vegaaniruokaa: riisiä ja vihanneksi vain ja tofua, ei mitään onimutkaisempaa.  Yritin kuitenkin kävellä viiden kilometrin päähän Tesco-kauppaan, jotta olisin voinut ostella jotakin kotiin viemisiksi. Se osoittautui pieneksi kioskiksi, ei tavartaloksi, joten ostosten teko jäi.  Silloin vielä oli asioita, kuten intailaiset mausteet, joita piti hakea Thaimaasta saakka. Sittemmin olen löytänyt erityisesti nettikaupoista kaiken mitä tarvitsen. Enää ei siis tarvitse lähteä Bangkokiin saakka ostoksille, ei edes Saigoniin. 

Matkalla kotiin löysin intialaisen ravintolan, jossa kävin syömässä muutaman kerran. 
 
 
IMG_20190616_174033-COLLAGE.jpg

 

Sitten hän saapui koirineen ja tavaroineen. Hän asettui läheiseen bungalowiin koiransa kanssa. Hän oli selvästikin väsynyt, joten yhdessäolomme rajoittui vain yhteiseen illalliseen. Olimme kuitenkin puhuneet netissä parin kuukauden ajan lähes joka päivä. Hän antoi minun tarkistaa laukut, jotka jätti kuljetettavakseni. Hän myös saattoi minut ja kantamukset lentoasemalle, sinne kauempana olevalle don Mueangille. Matkaa tuli n.40 km. 
 
Monna jäi odottamaan Bangkokiin, että hänen kiransa Cranky saisi luvan saapua Vietnamiin. Rouva Chi otti vastaan hänen tavaroitaan postipaketteina.  Hän osoitti ensimmäiset merkit itsepäisyydestään, kun hän halusi hakea Mimi-koiran vaimoni veljen talosta itselleen.  Minä olin Saioniin saavuttuani tullut vaimoni kanssa Mekongille hoitamaan avioliittoon tarvittavia asioita provinssin pääkaupunkiin. Piti hakea lääkärintodistukset ja myös käydä psykiatrin haastattelussa. Siellä testattiin molempien älyllinen taso.  Minulle onnistuttiin löytämään englantia osaava lääkäri. Minulta kysyttiin mm. mitä avioliitto minulle merkitsee ja minä vastasin, että perheen perustamista ja vastun jakamista arjesta ja lapsista. Kysyttiin, että mihin metalliin magneetti tarttuu ja kysyttiin maailman pääkaupunkeja. 
 
Tuolla reissulla tein myös päätöksen, että muutetaan elokuun lopussa vaimon vanhempien luokse niin, että hän saa äidiltään apua ja tukea lastenhoidossa.  Olin kertonut kaverilleni siellä, että muutamme joksikin aikaa etelään. Yksi niistä, englannin opettajanainen, josta en koskaan pitänyt, oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja sopinut vuokraavansa talon elolkuun alusta. Niimpä omistaja käski meidän lähteä kuukautta aikaisemmin. Tosin heinäkuun lopussa päättyi myös vuokrasopimuskausi. 
 
Hänen koirallaan oli jokin loinen, jonka takia lentokentällä ei annettu sille lentolupaa. Monna kuitenkin päätti yrittää koiran kanssa maitse autolla Thaimaassta Kambodian kautta Vietnamiin. Rouva Chin ja hänen poikansa hän sai palkattua kuskiksi ja oppaaksi. 
 
Heinäkuun 13. he olivat perillä. Monnan lisäksi yksi koira ja paljon tavaraa. Minä olin aloittanut pakkaamisen ja puutarhan purkamisen. Molemmat olimme kiireisiä tahoillamme. Tapsimme vain pari kertaa. Monna oli selvästi väsynyt ja rasittunut. 
 
67936316_931497653867883_309426611847115
 
Cranky/koira kuoli syyskuussa. Kohta hän otti kaksi uutta pentua, jotka olivat myös isokokoisia. Hänen kuoltuaan ne ovat nyt uudessa kodissa. 
 
m0005.jpg
 
Joulukuussa 2019 tapasimme ystävien häissä sekä hänen kotonaan, jossa olin vieraana pari päivää.  Seuraavan kerran näimme heinäkuussa 2020. Tänä vuonna en käynyt hänen paikkakunnallaan, joten emme tavanneet. 
 
 
1632964298801.jpg
 
 
Kuulin eräältä yhteiseltä tuttavalta joskus syyskuun puolivälin jälkeen, että hän on hyvi sairas ja hänen täytyy ilmeisesti palata Ranskaan saamaan parempaa hoitoa.  Lähetn hänelle seuraavana päivänä viestin ja kysyin vointia. Hän kertoi olevansa lähdössä sairaalaan  Seuraavana päivänä sain viestejä sairaalasta. Hän oli kahden vaiheilla: antaako periksi ja kuolla vai toivoa Ranskaan pääsyä. Yhteinen ystävämme lähetti tietoja hänen sairaudestaan ja myös ultraäänikuvia: kasvain oli levinnyt joka puolelle keuhkoja, maksaa, munuaisia. Kyselin lääkärikavereilta asiasta ja sain kuulla, että toivoa ei ole. Parin päivän päästä myös lääkäri antoi hänelle kaksi päivää elinaikaa. Hän kuoli kolmantena päivänä eli syyskuun 24. 
Asiaan liittyy paljon ikävää byrokratiaa ja myös henkilökohtaisia kaunoja hänen ja siskonsa välillä. Oli epäselvää, kuka saa hoitaa hänen asioitaan ja kuka ei. Monenlaista sotkua. 
Viiden päivän kuluttua kuolmeasta hän oli edelleenkin ruumishuoneella, joka halusi hänestä eroon ahdollsimman nopeasti. Ranskan lähetystö ei voinut mitään, koska sen tapa hoitaa asioita perustui virallisiin papereihin. Niiden kulku takelteli. 

Sisko Ranskassa osasi englantia huonosti, mutta hänellä oli tarve puhua tunteella ja suurin elein kuin ranskalainen. Hän vei paljon kaikkien aikaa, mutta ei sitten tehnyt oikeaa palvelusta kirjoittamalla valtakirjan sairaalassa käyvälle ystävälleni. 
 
 
 
 
 
 
 
 
monnad.jpg
Sain Facebook-veisteinä monta kuvaa kuolemaa tekevästä ihmisestä. Aluksi laittelin niitä jopa instagramiin, mutta nyt haluan muistaa  hänet mieluummin sellaisena kuin hän oli terveenä ollessaan.
 
 
 
 

Monna kirjoitti tälle ystävälleni viimeisen tahtonsa paperille, kertoi haluavansa tuhkauksen ja antavansa kaiken omaisuutensa tälle ystävälle. Hän ei kirjoittanut paperiin ystävän nimeä eikä omaansa eikä tehnyt sitä todistajien läsnäollessa, joten paperi katsottiin mitättömäksi.
Kerroin asiasta hänen alueensa ekspatriaattien ryhmässä, myös hänen entisen asuinpaikkansa Bangsaphanin ryhmässä. 
 
image_2021-09-29_192946.png
 
Sitä kautta ja vähän muutakin pääsin puheisiin hänet tunteneiden ja Ranskan lähteystöön yhtyedessä oleviin ihmisiin. Lähetstä jatkuvasti asioiden olevan hoidossa, mutta siaraalassa käynyt ystäväni sai jatkuvasti painostusta sairaalalta ja poliisilta, että tuhkaus pitäisi hoitaa mahdollsimman nopeasti. 
 
Kuun viimeisenä päivänä asia on edelleen hoitamatta ja hän viruu liian lämpimässä sairaalan ruumishuoneella.  Lähetystö ei pidä siitä, että huolestuneet ystävät oittelevat ja hluavat hänet viimeiseen lepoon mahdollsimman nopeasti ja asiat muutenkin järjestykseen. 
 
monnadeath.jpg
 
Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että kannattaa tehdä hoitotahdot ja testamentit valmiiksi jo siinä vaiheessa kun on terve ja on aikaa ja energiaa.
 

Aleksei Navalnyi

Olen   jatkanut Navlanyi suomeksi-projektin parissa tehden navalnyi.fi-sivustolle sekä Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin kopoioita käännetyistä kirjoituksista. Syyskuun alkupuoli oli siinä suhteessa hyvin kiireistä aikaa, sillä Venäjän parlamentin alahuoneen, duuman vallit olivat 17.-19.9.  
Navalnyi ja hänen tukijoukkonsa valmistivat ihmisiä vaaleihin kehottaen heitä äänestämään ja  äänestämään älykkäästi taktikoiden niin, etteivät äänet mene hukkaan. 
 
Putin ja hänen puolueensa tehostivat toimia opposition tukahduttamiseksi ja vaientamiseksi.  Jopa  Googlea ja Applea sekä Telegram-yhtiötä painostettiin sensuuriin eli poistamaan sovelluksia ja sulkemaan sivustoja. Myös meidän projekti sai tuta sen. Koska olin sairas, en voinut seurata tilannetta pahimpaan sensuurin aikaan vaan tulin koneelle  vasta siinä vaiheessa kun minun tekemiäni suljettuja sivustoja alkoi palailla linjoille. Mitään selityksiä ei tullut Googlelta eikä Facebookilta, mitä on estetty ja miksi. 
 
Vallien aikaan uutisoitiin vaalivlipistä, näytettiin mm.vidoita siitä, miten käsi ilmestyy jostain syrjästä ja pudottaa uuraan ylimäräisiä vaalilippuja. Moskovan alueen sähköisessä äänestämisessä oli skandaali, koska tulos muuttui yhtäkkiä Putinin puolueelle edulliseksi. 
 
Vallien jälkeen sensuuri vain kiristyy, Navalnyitä uhkaa uusi pidempi vankeustuomio, oppositioaktivisteja on muuttanut muihin maihin ja Venäjällä on pidätetty tai painostettu sinne jääneitä. 
 
 Tilanne Venäjällä alkaa olemaan samanlaista terroria ja ihmisen alistamista kuin se on ollut niin monta kertaa ennenkin. Olisi vieläkin Saharovilla töitä.
 
 
 

Andrei Saharov 1921 - 2021 

Hänen syntymästään tuli kuluneeksi sata vuotta kuluvan vuoden toukokuussa. Minä en sitä asiaa tullut silloin noteeranneeksi. Vasta viime kuussa halusin kuunnella äänikirjana hänen muistelmansa. Se on ilmeisesti ollut aika paksu kirja, koska sen kesto on 44 tuntia. Lukijana on Jari Aulu, jonka venäjän kielen taito tulee tässäkin luennassa esiin, ja se, että hän ilmeisesti ajattelee mitä suustaan päästää.  Minulla kuuntelu kestää jonkin verran vähemmän, koska kuuntelen noin 1,3-kertaisella nopeudellla kuten tavallisesti. Kuten tavallisesti, en kuuntele nojatuolissa istuen tai sängyllä maaten vaan vaan muun toiminnan ohjella: ruokaa laittaessani, leipoessani, puutarhassa kaivellessani. 
 
  .

Covid-19

Koronavirus oli Vietnamissa tappanut syyskuun alussa  noin 12 000 ihmistä ja Suomessa noin tuhat. Kun lasketaan ilmaantuvuus eli kuolleita sataa tuhatta tai miljoonaa asukasta kohden, Suomi 5,5 miljoonalla asukillaan on yhä edellä Vietnamin satamiljoonaista väestöä. Vielä heinäkuussa Vietnam oli Suomen kanssa tasoissa kun katsotaan absoluuttisia kuolleiden määriä: noin tuhat, mutta meillä kuolleita alkoi tulla satoja päivässä: 300, 400, jopa 800 raportoitua tapausta.  Tätä menoa Vietnam ohittaa Suomen suhteellisissakin osuuksissa ennen syyskuun loppua. Täällä ei ole vielä voitu aloittaa massarokotuksia eli laumasuojan luomista: vain joitakin erityisryhmiä on rokotettu, noin 3% väestöstä kuun alussa 

Loppukuusta kuolleita oli täällä yli 18 000, päivittäinen kuolleisuus oli jo laskussa ja rokotettujen määrä noussut.

 
vcovid.png
 
 
 

 

 
 

tiistai, 31. elokuu 2021

Elokuu 2021 - kuinka vanha olenkaan?

  •  Elokuun 2021  kuvat Googlen kuvapalvelusta 
IMG_20210816_075659-COLLAGE.jpg
Poikani Erik on kohta kaksivuotias. Lisää kuvia ja videota hänestä on linkeissä yllä. 


Elokuussa ei edelleenkään mennä minnekään: minä ja pikku poikani emme pääse edes kylätielle pyöräilemään. Nettikaupoista tilatut ostokset eivät tule perille, joten uutta viihdykettäkään ei saa ostamalla.  Onneksi sentään netti toimii ja pystymme katselemaan Youtube-vidoieta. Nyt poika viettää omasta halustaan enemmän aikaa äitinsä ja isoäitinsä kanssa toisessa huoneessa leikkien ja videoita katsellen  Ehkä hän on huomannut, että minä olen enemmän poissaoleva ja keskittynyt tietokoneeseeni. Syyn siihen kerron ihan kohta tuossa alempana.  

covidvn.jpg




Syy entistä tiukempiin rajoituksiin on se, että koronan seurauksena kuolleiden määrä on kuukauden aikana noin kymmenkertaistunut. Tässä noin sadan miljoonan asukkaan maassa on raportuitu kuolleita nyt elokuun viimeisenä päivänä yli 11 000. Pahin alue on tuolla Saigonissa, johon minun pitäisi välillä päästä käymään ihan mieleni virkistykseksi. Nyt ei pääse, eivätkä sieltä pääse kuriirit tuomaan nettiostoksiani:  miso-tahnaa, jugurttibakteereja, papuja, tattaria, leipäjauhoa ... kaikkea sellaista, mitä en voi täältä meidän kylältä ostaa.  Myöskään nukkumista auttavia lääkkeitä: prometatsiinia ja melatoniinia, ei saa täällä paikallisesti. Kylän apteekissa on vain yhtä antihistamiinia, joka aiheuttaa minulle seuraavana päivänä kutinaa.  Unilääkkeenä siellä myydään vain vietnamilaista yrttivalmistetta, joka sisältää mm. tuntomimosaa. Muut ainesosat ovat Tuber Stephaniae glabrae 150mg, Folium Nelumbinis 180mg, Herba Passiflorae 600mg, Folium Erythrinae 600mg jaHerba Mimosae pudicae 638mg.  Sen tehosta en vielä osaa sanoa mitään, koska en ole käyttänyt pelkästään sitä. Joka tapauksessa olen sitä mieltä että 8-9 tunnin uni on niin tärkeä terveydelleni, että jotain apuneuvoja sen ylläpitämiseksi täytyy käyttää. Nukahdan illalla hyvinkin helpolla, mutta ilman lääkitystä herään viiden-kuuden tunnin unien jälkeen ja olen sitten päivällä väsynyt. 

Minä en ole rokoteavastainen enkä usko salaliittoteorioihin. Olen tiukkojen rajoitusten kannalla, kuten Vietnamin ja Australian viranomaiset. Välillä tuntuu siltä, että Suomessa päättäjät löysäilevät liikaa, mutta vaikutelma laimenee sen jälkeen kun on tutustunut tilastoihin, joiden mukaan kuolemien, erikoissairaanhoitoa tai tehohoitoa vaativien määrät ovat niin pieniä, että paniikkiin ei ole aihetta. Toisaalta rokotettujen määrä väestöstä on ilahduttavan korkea.  Vietnamissa rokotettujen määrä on hyvin alhainen. Tovottavasti se tilanne paranee. Meidätkin on laitettu jo rokotusjonoon. 


IMG_20210814_070138.jpg

Onneksi pääsen edelleenkin takapihalle lillumaan veteen, kuuntelemaan siellä äänikirjoja ja pengertämään itselleni yksinäistä paikkaa, laguuia, jossa toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa uimaan myös pojan kanssa. 

20210825_113143-COLLAGE.jpg
Kävelykärryä voi käyttää nyt vain omalla pihalla. 

Toistaiseksi me emme mene takapihalle uimaan vaan useimmiten työnnän hänet sinne kävelykärryllä. Se tapahtuu aika harvoin. Tielle emme voi nyt mennä kärryn, polkupyörän tai minkään muun välineen kanssa emmekä ilmakaan. On sentään vähän vaihtelua ympäristöön ja jotakin tutkittavaa. 

Navalnyi suomeksi 

Venäjä ja venäjän kieli ovat olleet kinnostukseni kohteena jo teini-iästä lähtien. Silloin alussa se oli Brezhnevin ajan nevustoliitto sitten 1990-luvulla kun matkustelin siellä, se oli Jeltsinin ajan sekasortoinen pula-Venäjä. Tällä vuosituhannella se on ollut paremmin pärjäävä mutta jälleen tiukasti hallittu Venäjä. En enää muuttaisi siihen maahan enkä kävisikään muuten kuin ajaisin junalla täältä Vietnamista Kiinan, Mongolian ja Venäjän  Siperian halki Suomeen   Olen mukana Venäjän sosiaalisessa mediassa, ymmärrän vielä paljon lukemastani ja kuulemastani venäjän kielestä ja osaan kirjoittaa sitä aika nopeasti aidolla venäläisellä kymmensormijärjestelmällä.  työskenetelin venäjän kielen ja tietokoneiden parissa ja siltä ajalta on paitsi eläkekertymää Suomessa, myös muutamia tuttavuuksia ja kavereita.   Halla-ahonkin tapasin niissä merkeissä. 


aikakoneella.jpg



Niihin aikoihin palaa myös tuttavuus, jonka ansiosta minusta kirjoitettiin artikkkeli Opettajana Ukrainassa.  Nyt sitten tämän vuoden heinäkuussa iloni oli tarjoutua antamaan teknistä apua projektissa, jonka tarkoitus oli saada julkisuuteen venäläisen toisinajattelijan Aleksei Navalnyin tekstejä vankilasta. 

Blogipohjaksi valikoitui Blogger. Niinpä aloin työstämään sen teemaa tarkoitukseen sopivaksi. Sitä sitten hioimme yhdessä muutaman viikon: väejä, asettelua, kuvaa.  En ollut perhetynyt noihin asiohin eli Blogger-blogin hienosäätöön sen jälkeen kun olin perustanut tämän blogin tänne ja saanut sen näyttämään suurin piirtein samalta kuin vanha vuodatus.net-palvelussa ollut bloigini. Ennen sitä olin ollut muutamissa nettipäiväkirjapalvelussa ja tehnyt omia sivujani omalle palvelintilalleni, mutta en ollut hionut ulkoasua juurikaan. Hyvä että sain kuvan ja tekstin jokseenkin paikalleen. 

blogi  Navalnyi suomeksi julkaistiin kuluvan elokuun puolivälissä. Tein sitä tukevat sosiaalisen median sivut Twitteriin, Facebookiin, instagramiin ja parrin linkkipalveluun. 

Urakka on vienyt aika tavalla takapuolenkulutusaikaa tällä tuolilla.  

Tämän kirjoitettuani huomasin, että kerron asiasta tuolla vähän alempanakin. Kirjoitin sen sinne  ensin. Minä kun kirjoittelen tätä pitkin kuukautta enkä aina huomaa, mitä on tullut aiemmin sanottua. En myöskään lue tai korjaile näitä jatkuvasti vaaan annan olla tällaisenaan virheineen kaikkineen. 

Tämä projekti sekä se, että Google sites siirtyy syyskuun alusta tukemaan ja näyttämään vain sen uuden version sivustoja, motivoivat minua entistäkin enemmän nettisivujen suunnitteluun, taitoon, jota aloin harjoittamaan vuonna 1996 ja johon olen aina välillä palannut.  Mietin jopa sitä, että vuokraisin palvelintilaa (Linux) ja alkaisin pitämään siellä taas sivujani. Luovuin kuitenkin ajatuksesta ja sen sijaan pitäydyn käyttämään Googlen palveluita Blogger ja Sites, joissa tuotokseni toivon mukaan säilyvät senkin jälkeen kun en enää jaksa tai pysty uudistamaan palvelusopimukia web-hotellien kanssa. 

Reiksteröin kuintenkin verkkonimen navalnnyi.fi ja pistin sen taakse uudella Google sites-liittymällä tehdyn sivuston.  Projekti on vielä kesken, joten se jatkuu syyskuussa. 

Tietoa blogista ja siihen liittyvistä sivuista on levitetty sosiaalisen verkostoitumisen avulla. Se on antanut minulle myös muuta hupia ja virikkeitaä mm. tiedot Kino-yhtyeen uudelleen kokoamisesta. 

Viidakkorummun käyttö tuotti myös artikkelin Facebook esti Navalnyi-linkin jakamisen  joss verkkouutiset kertoi suomalaisen päätoimittajan närkästysestä siihen, että Facebook päätti poistaa kaikki linkit blogiin, koska ne oli määriteltu roskapostiksi. Kolmen päivän kuluttua linkit palautuivat takaisin ja osoitteen jakaminen on jälleen mahdollista. 


Persut 



image_2021-08-17_114327.png
Jussi Halla-aho ja Riikka Purra. Kuva: Lehtikuva kuvakaappaus Iltalehdestä ja tuotu tänne ilman lupaa 


Jussi Halla-aho on mainittu blogissani monta kertaa. Kesäkuussa luin hänestä kirjoitetun kirjan ja luin uutisita, että hän jättää tehtävänsä perussuomalaisten puheenjohtajana. Seuraaja valittiin nyt elokussa. 
Odotetusti se oli Riikka Purra. En ole puoleen kannattaja enkä jäsen, mutta silti kinnostunut seuraamaan senkin tapahtumia ja edesottamuksia samoin kuin siinä toimivien. Samassa puoluekokouksessa Seinäjoella valittiin Persujen puoluesihteeriksi Arto Luukkanen joka hänkin on jossain määrin tuttu noista Venäjä-kuvioista 1990-luvulla. Hän taisi kuulua Venäjän ja Itä-Euroopan istituutin johtoryhmään ja kävi seillä kokouksissa. Hänen ja Valdemar Melangon äänet kuuluivat kokoushuonesta kirjaston ja työhuoneiden hiljaisuuteen. 



viisikko.jpg
Vasemmalta Li Andersson, Katri Kulmuni, Sanna Marin, Anna-Maja Henriksson ja Maria Ohisalo. Kuva: Valtioneuvosto 2019. Noista Henrikson on minua vain vuoden nuorempi, muut voisivat ikänsä puolesta olla vaikka tyttäriäni. 

Nuoret, ainakin perinteisellä politiikan mittapuulla mitaten, naiset ovat nyt kovasti suosiossa Suomen politiikassa. Hallitusta johtaa Sanna Marin ja hänen mukanaan neljä naispoliitikkoa. Heistä yksi, katri Kulmuni korvattiin vuonna 2020 miehellä.  Tuollaiseen naiskööriin saattaisi Purrakin sopeutua ainakin ulkoisesti, ja muutenkin ellei oteta lukuun hänen ja muiden mielestä tärkeintä eroa ja kynnyskysymystä: maahanmuuttopolitiikkaa. Siinä Purra kertoo puolueen linjan pysyvän edelleenkin hyvin tiukkana. Toinen kivi kengässä varmasti olisi suhtautumien ilmastomuutokseen. 

Tuollaista naisjoukkoa on näin vanhan setämiehen näkökulmasta kiva katsella uutiskuvissa, paljon kivempaa kuin hyväveliköörejä, joita aiemmin on ollut. On tietysti hyvin seksististä ja siten epäreilua kiinnittää naisessa huomiota naisessa ensisijaisesti ulkonäköön eikä hänen tekoihinsa.  toki hallituksessakin on ensijaista sen politiikka eikä jäsenten ulkoäkö tai persoonallisuus, samoin puoluejohdossa, mutta silti minusta on kivempaa, että pääministeri on nuori nainen, ja minä toivoisin Suomen seuraavaksi presidentiksikin alle 50-vuotiasta naista.  


Afganistan 


Se kuului nuoruuteeni ja varhaiseen aikuisuuteeni, ei onneksi henkilökohtaisesti, mutta jälleen Venäjä-yhteyksien kautta. Neuvostoliitto oli hyökännyt Aftanistaniin vuonna 1979 puolustaakseen demokraattisia voimia konservatiivisia muslimeja vastaan   Sitten kun perestroika, glasnot, Mihail Gorbachov ja talouden lait olivat hajoittamassa Neuvostoliittoa oli mahdollista puhua sodasta eritoten sinne lähtettyjen nuorten miesten näkökulmasta Vikto Tsoi  , Jegor Letov ja monet muut hankkiutuivat mielisairaalaan estääkseen rintamalle lähettämisen, mutta tekivät lauluja sodasta. 
Noita lauluja olin henkilökohtaisesti kuulemassa muiden esittämänä matkoillani Pietariin ja Suzdaliin, Vladimiriin, Petroskoihin. 

Sitten 1980-luvun lopulla Neuvstoliitto veti joukkonsa pois Afganistanista ja mm. Yhdysvaltojen tukemat maslimivoimat saivat maan haltuunsa.  Sitten vuonna 2001 alkoi uusi sota jossa jenkit yrittivät samaa mitä neukut aiemmin eli palauttaa maahan demokratian, puheissa kukistaa terrorismin.  Kymmenluvulla sekä Obama, Tump että Biden ovat yrittäneet irrottaa maata sodasta. Viimein nyt kuluvana vuonna se on onnistunut,,  ja tässä kuussa ollaan niin pitkällä, että  Taliban  on saanut maan haltuunsa, ulkomaalaiset pakenemassa maasta kaaoksen keskellä. Erityisesti naiset pelkäämässä tiukan islamistisen kurin palaamista maahan:  huntupakkoa ja vetämistä pois julkisista viroista, tyttöjen koulunkäynnin loppumista ja heidän naittamistaan jo 12-vuotiaina perheen valitsemille miehille.  Tällaista voi tapahtua myös Suomessa asuvien sukulaisille. Jos maasta päästään pakoon, se tarkoittaisi pakolaisia myös Suomen rajoille ja sitä, että  Purran ajama turvapaikanhakijoiden nollalinja ei voi toteutua.  

Suomi lähetti sotilaita Afganistaniin turvaamaan suomalaisten ja heidän palveluksessaan olleiden evakuoinnin. Aluksi joukosta jätettiin pois alihankkijoiden kautta palkatut turvamiehet, mutta sitten kun asiasta nousi pieni haloo, heidät päätettiin perheineen ottaa mukaan ryhmään. Hyvä päätös ulkoministeri Pekka Haavistolta.  Suomi välttyi smanalaiselta moraaliselta häpeältä kuin sillä ainakin olisi ollut syytä tuntea toisen maailmansodan jälkeen kun ei pelastettu Suomeen paenneita inkeriläisi ja muita suomensukuisia Stalinin vainoilta. 


Luettua eli kuunneltua


Isä pullossa




Olen Timo ja alkoholisti ...  Olenko? En mielestäni. En voi olla, koska kävin AA:ssa jo ennen kuin olin maistanut pisaraakaan viinaa. Olen kuitenkin alkoholistin poika ja suomalainen.Molemmat niistä riskitekijöitä. 


al1.jpg


Australiassa kävin vuosittaisessa terveystarkastuksessa, koska se oli ilmaista minulle, tai tuli kylkiäisenä vaimon yksityisen sairasvakuutuksen mukana. Kysyttiin alkoholinkäytöstä sanomalla, että australialaisille suositellaan kahta alkoholitonta päivää vikkossa, onko se minulle vaikeaa?  Sanoin, että on kyllä vaikea, jos täytyy juoda viitenä päivänä viikossa vaikkapa vain yksi kalja päivässä. 

al2.jpg



Toisin oli 1980-luvulla Oulussa. Olin omaksunut rappioromantiikan: jopon "taiteilijan" ihanteen, jota edustivat mm. Juice Leskinen yhtyeineen sekä muut esikuvat musiikista ja kirjallisuudesta.  Tuollainen ihanne kuului ainakin omasta mielestäni myös opiskelijan, etenkin humanistin, olemiseen. Piti istua Rattori-lupilla, Rauhalassa ja Haarikassa ilta illan jälkeen. Edes kerta viikossa ei riittänyt, puhumattakaan niin porvarillisesta tavasta, että käytäisiin "viihteellä" vain viikonloppuisin. 

Minulle alkoholi osa sosiaalisuutta. En halunnut juoda sitä yksin kämpillä. Silloin kun olin yksin kämpillä yritin kunnostautumista, elämänmuutosta. Halusin lukea tenttiin, käydä tenteissä, opiskella niin että Valtion opintotukikeskus ja Kela olisivat tyytyväiset. Oma valmistuminen ei ollut tavoitteena, koska en uskonut pääseväni koskaan niin pitkälle.  Toki jossain tilanteissa, phaimmissa, silloin kun tyttöystävä oli jättänyt, teki mieli vetää pää täyteen myös yksin ja kotona ja sen jälkeen hypätä vaikka Merikoskeen tai junan alle. Se oli pahaa oloa, jota tiesin voitavan lääkitä alkoholilla. En kuitenkaan käyttänyt sitä lääkettä montaakaan kertaa akuutissa tilanteessa.  Mieluummin menin ilta illan jälkeen kapakkaan ja toivoin sieltä löytäväni jonkun ihmeen, tyttöystävän, pelastajan, pelastuksen. Silloinen kapakkakaverini, ystväni, myöhemminkin ystäväni tapasi loilottaa pitkin katuja:  "Mä näoin Jeesuksen!". Minä en nähnyt, joten ei hänkään ollut minua pelastamassa. Eikä pelastysta tuonut myöskään parisuhde, se epämääräinen "en tiiä"-tilanne. Set toi vain kipua ja tuskaa, pahensi tilannetta.
Mutta harvoin silti teki mieli ottaa kotona kalsarikännit. Siitä puuttui se olelllinen puoli eli sosiaalisuus. Tietysti eri asia oli ja olisi ollut, jos kotona olisi ollut seurana kavereita ja tuttuja. Niin ei ollut, koska heidän kassaan sitä aina mentiin jonkein.  

Ehkä se oli tietokone, joka pelasti minut huoholta elämältä, alkoholismilta. Se ainakin vauhditti ja konkretisoi haluani pärjätä paremmin elämässä. Olin muuttanut Oulusta Jyväskylään 1988 ja aloitin samana syksynä yhteiskuntapolitiikan opinnot. Sen ammatillinen suuntautuminen olisi ollut sosiaalityöntekijä. Jos niin olisi tapahtunut, olisin seurannut isäni jalanjäljissä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, vaan pian muut aineet veivät mielenkiintoini: filosofia, psykologia ja venäjän kieli. Kahta viimeksi mainittua opiskelinkin hyvin pitkälle, psykologiaakin ihan proseminaariin saakka. Venäjän kielessä saavutin vähintäänkin hyvän käytännön taidon etenkin sitten kun aloin käyttämään kieltä myös Venäjällä matkustellessani ja työssäni Helsingin yliopistossa sekä Venäjän ja Itä-Euroopan instituutissa sekä itsenäisenä yrittäjänä.  Siinä vaiheessa ihanteeni oli muuttunutt boheemista elämäntaiteilijasta nörtiksi, jonka uran suurin täyttymys olisi viettää yö konehuoneessa jotain tietotkenistä ongelmaa ratkoe. 

Johanna Pohjolan kirja Isä pullossa kirvoittaa tällaisiin enkilökohtaisiin muisteloihin ja pohdintoihin. Tosin se menee myös yli oman henkilökohtaisen kokemukseni ja tietojeni, joten on myös sivistävää luettavaa.   Toki myös sillä tasolla kirja oli avartava lukukokemus, että se auttoi valottamaan oman isäni elämäntarinaa ja työuraa. Muistan hänen puheistaan työpaikkana kriminaalihuollon. Siellä ollessaan hän todella alkoholisoitui, ksäittääkseni siksi, että alkoholi kuului siellä työkulttuuriin?  Tai ainakin se kuului työkavereiden kulttuuriin. Sitten muistan kuinka hän joskus 1975 tai 1976 vei minut viikonlopuksi Vantalaan. En tiennyt, enkä jälkeenpäinkään ottanut selvää mikä paikka se oli. Sieltä vain muistan, miten asuimme Männistön muori -nimisessä huoneessa ja miten siellä oli paljon hänen tuttujaan. Oli talvi, ehkä 1974, ja katsottiin hiihtokilpailuja. Minä rakensin piahlla lumilinnaa Ollin, Åken ja Benin kanssa. He puhuivat vanhemmilleen ruotsia mutta minulle suomea Sitten joskus myöemmin kävimme heidän kotonaan Espoon Haukilahdessa, isossa talossa meren rannalla. 

00000109-COLLAGE.jpg
Sodankylän Sattanen 1979 

Sitten kesällä 1979 isä vei osan meistä lapsista mukanaan Lappiin. Se oli ensimmäinen Lapin-matkani, aiemmin oltiin aina pysähdytty Raahen korkeudelle, jossa on äidin sukua. Nytkin toki tultiin Raahen kautta ja oltiin käyty myös Oulussa, jossa isä näytti minulle talon Intiön Vesitorninmäellä, paikan, jossa olin asunut pari ensimmäistä elinkuukauttani sen jälkeen kun minut oli tuotu kotiin Helsingin kätilöopistolta, todennäköisesti Pornaisissa sijaitsevan mummolan kautta.  Sattasella oli Setlementtiyhdistyksen maja, Sattaspirtti muistaakeni. Me olimme siellä talkoissa tekemässä polttopuita a siivoamassa. Isä oli tuolloin jo raitistunut ja oli työssä sekä HYKS:in sosiaalipuolella ett tyttökodissa Malmilla. Sitä kutsuttiin myös nuorisohotelliksi ja hän tituleerasi itseään hotellinjohtajaksi. Sielläkin Malmilla Latokartanontiellä olevassa vanhassa kartanossa ja sen pihamökissä mekin lapset olimme käyneet useamminkin. Myöhemmin isä piti huutokauppoja Malmin työväentalolla. Hän heitti huulta ja veti verbaalista showta tavaraa mydessään, sellaista kuolinpesien rihkamaa, jolla ei ollut paljoa arvoa. Sellaisen huutokaupan hän piti myös Lappiin menessämme Rovaniemen kansantalolla. Parin vuoden kuluttua olin hänen mukanaan Tanskassa, Kööpenhaminassa ostamassa antiikkia, jota hän toi kuorma-autolla Suomeen. Se oli minun 18-vuotispäivälahjani.  Purjehdimme Turusta Tukholmaan Viking Sally-nimisellä laivalla, joka vuonna 1994 oli nimeltään M/S Estonia ja upposi Itämereen matkallaan Tallinsta Tukholmaan.

Isäni näkyi myös televisiossa muutamia kertoja, mm. MTV:n lauantaitanssit-ohjelmassa, joka oli hyvin suosittua viihdettä 1970-luvulla.  Hänessä siis oli meille jotain arjesta eroavaa hohtoa. Jopa lapsuudesa muistoni hänestä ovat jännittäviä, eivät pahoja ja pelottavia. Hän kertoi myöhemmin tehneensä kaikki ryyppyreissunsa ja naisseikkailunsa kodin ulkopuolella. Koskaan hän ei juonut kotona. Sen voivat muistoni vahvistaa. Kun hän saapui reissuiltaan, oli äiti tietysti vihainen. Muistan hänen kertoneen, että isi on juonut viinaa. Sitä ei tietenkään lapsen mieli voinut käsittää, koska kotona sitä viinaa ei juotu. En muista miten tarkkaan äiti sen asian selitti. Muistan vain sen, että isä oli hauska ja iloinen kun taas äiti itki ja oli vihainen. Vasta myöhemmin äiti kertoi, kuinka isä usein vei hänen kaikki rahansa, rahat jotka äiti oli tienannut virassaan kunnankätilönä. Isä itse ei pysynyt työpaikoissaan kovinkaan pitkään. Minulla on muistoja siitä, kuinka äiti vei minut linja-autolla silmälläkäriin Turkuun isoon sairaalaan. Samalla käytiin myös kuunteluttamassa sydäntäni, koska minulla oli todettu vauvana systoninen sivuääni. Sitä ei kuultu enää sen koommin ja seuranta lopetettiiin tultuani kouluikään. Silmiä vielä käytiin näyttämässä Taina Majaniemelle, joka oli niiden leikkaamiseenkin osallistunut. Minulla oli synnynnäinen harmaakaihi, joka huomattiin vasta noin seitsemän kuukauden iässä ja leikattiin vasta ollessani vuoden ja 2 kuukautta. Tuohon viivästykseen saatoi hyvinkin vaikuttaa isäni tilanne: se, että hän oli juonut sotilasuransa Oulussa ja siitä johtuen äiti ei enää halunnut olla töissä Oulun kaupunginsairaalssa vaan alkoi etsiä kunnankätilön paikkoja. Muutimme Oulusta Kihniöön, sieltä Niinisaloon (?) ja edelleen Pertteliin, josta äitini sai vakinaisen viran vuonna 1964 tai -65. 

Näistä muistoista johtuen olen päättänyt, ettei minusta tule sellaista isää, joka vain kuorii kerman eli pitää lasten kanssa hauskaa ja antaa äidin tehdä likaisen työn. Tällainen tilannehan on kuvainnollisesti myös se, jossa äiti pyörittää arkea, raataa lastensa eteen, välillä purkaa heihin kiukkua ja väsymystä kun taas  isä hakee heitä vain silloin tällöin luokseen, vie jätskille ja huvipuistoon, nauraa ja vitsailee. Sitten kun hän kyllästyy, hän voi kuskata lapset äidin hoiviin jolloin isä voi taas alkaa ryyppäämään tai muuten toetuttamaan itseään. Äiti ei usein halua mollata isää lapsilleen vaan hänen täytyy yrittää hyväksyä lapsilleen syntynyt väärä kuva tilanteesta.  Näin ei ollut ainakaan meillä vaan kyllä minä suhtauduin isään hyvin epäluuloisesti ollesani hänen luonaan käymässä. Tosin sitten kun opin tuntemaan hänet paremmin, tuli myös luottamus. Se tuli erityisesti sen jälkeen kun isä kertoi minulle lopettaneernsa juomisen ja vei minut mukanaan AA:han.


Alkoholistiperheessä ja avioerolapsena kertoo kasvaneensa myös Suomen nykyinen pääministeri  Sanna Marin


Ei se ollut yksistään alkoholi, osuutensa oli myös sodalla ja sen seurauksilla, jyrkällä uskonnolisuudella joka aiheutti ehkä liian varhaisen avioitumisen ainakin isäni kannalta sekä ajatuksen siitä, että lapsia pitää olla paljon, ehkä myös siitä, että lapsi tuo mukanaan ratkaisun ongelmiin, auttaa sitomaan isän kotiin.  


 
Tommy Hellsten mainitaan Pohjosen kirjassa. Minulle hän on nimenä ehkä puolituttu, mutta ajattelijana oli täysin tuntematon ennen kuin innostuin ottamaan hänestä selvän lukemalla hänestä kirjoitetun kirjan Tommi Sarlin: Tommy Hellsten: Ihmisyyden matkamies.. 

Minuun olisivat hänen kirjoittamansa kirjat uponneet silloin 1980-luvulla itseni etsintävaiheessa. Enää en ole varma, jaksanko sellaista.  Mitenkään häntä ja hänen tyylilajiaan halveksimatta sanon näin. Tunnustan toki että hän on auttanut ja auttaa edelleenkin monia ihmisiä eikä hän tee sitä lainkaan pahalla tavalla. Ties vaikka itsellenikin joskus tulee isompi avun tarve. Mutta ei nyt. 


Antti Tuomainen 


Ehkäpä Antti Tuomaisen kirjassa Jäniskerroin on hieman myös Hellstenin edustaman kielenkäytön, elämäntapavalmennuksen, työelämävalmennuksen... mitä se nyt on, tämän puhetavan ironisointia ellei pilkkaa. En edes osaa ulkomuistista toistaa noita hienon kuuloisia mielikuvituksellisia puheenparsia. Piti siis virkistää muistia Googlen avulla:  "- Matka ydinkohdennettuun syväonnistumiseen on yhteydessä tiimi-ilon kehittymiseen ja sitä kautta yksilölliseen mielikehosieluloikkaan. Ratkaisu on usein tunnesiirtoprosessissa ja siinä interaktiotiheydessä mikä luo parhaiten keskinäistä default-dynamiikaa. ".  Myyviä ja muodikkaita ilmaisuja joiden takana on ... mainosmies. 

Tulin nauttineeksi Antti Tuomaisen kaksi teosta: Veljeni vartija ja tämän Jäniskerroin-romaanin. Viime kädessä se tapahtui siksi, että pari Facebook-kaeria kehui häntä. Ja kyllä täytyy erityisesti tämän Jänsikertoimen kieltä ja huumia kehua.  Saattoipa siis löytyä suomalaiseen kirjailijakaartiin toinen Antti T ja kolmas Antti, joiden tuotantoa pitää silmällä. Se toinen on Tuuri ja kolmas Heikkinen. 

Jäsniskertoimesta tehdään myös Hollywood-elokuva. Ehkä se on syy, miksi hänestä nyt puhutaan niin paljon. TArina on kiehtova siksi, että se on niin erkoinen. Kovin realistiselta se ei taas tunnu, mutta sen voi antaa anteeksi tässä tyyliljaissa. 

Rikosromaanit, toiminta, jännitys, ne eivät ole minun heiniäni, mutta silti olen kuunnellut aika monta rikosromaania viimeisen vuosikymmenen aikana. Niitä kun ilmestyy paljon ja ne ovat suosittuja. Ja kyllä nisitä minäkin voin nauttia. Kyse on paljon siitä, mihin niissä kiinnittää huomiota: kieli ja tyyli eivät ole niissä pelkkää roskaa, kuten joskus aiemmin ajateltiin, silloin 1970-luvun lopussa kun minä luin Mauri Sariolan Susikoski-kirjoja ja Jerry Gottoneita.  Kaverin vinkistä tässäkin kuussa eksyi korviini lassikko: Kuka murhasi rouva Skrofin. Se on Mika Waltarin kynästä ja minullekin tuttu jo 1970-luvulta Matti Kassilan elokuvana. Muistan kuka on syyllinen, mutta ei se himmennä tarinan arvoa lainkaan. 

Johtuen siitä, että nettiostokset eivtä kulje, on lukemisessa ilmennyt viime aikoina ongelmia, siis kuuntelemisessa:  Bluetooth-kaiuttimeni putosi veteen ja se ei enää toimi, joten en voi käyttää sitä työskennellessäni takapihan vesialtaalla. Siellä minulla on myös 12 voltin aurinkopaneeli ja siinä aukku, jotaka antavat voimaa 12-votin autosereoille. Myöskään se järjestelmä ei toimi kunnolla, koska akku tyhjenee liian nopeasti.  Sitä olen nyt yrittänyt viritellä toimimaan paremmin. 


Vanheneminen 


Vanheneminen on sairaus, edellä linkki Uusi Suomi-lehden juttuun, jossa arvioidaan David Sinclairin ja Matthew Laplanten kirjaa Elinkaari, mistä vanheneminen johtuu ja mitä sille voi tehdä? 
Tuo kirja on ollut minulla välipalakuuntelussa jo muutaman kuukauden verran. Löysin sen, kuten niin monen muunkin kirjan, Celia-kirjaston nettisivujen etusvulta, jossa esitellään äänikirjoina julkaistuja kirjauutuuksia. Minulla on nyt runsaasti aikaa ja tarcetta kuunnella kirjoja, niin paljon, että nyt kelpaavat sellaisetkin, jotka aiemmin olen hylännyt luettavien luettelosta. Se luettelo on puhelimella äänikrjojen kansiosta, josta luku- eli kuunteliohjelmani Smart Audiobook Player kirjat löytää. toki siinä luetttelossa on paljon kirjoja, jotka poistan myös lukematta Esimerkiksi Knut Hamsun (Maan siunaus) ja F E Sillanpää (Nuorena nukkunut)  saivat mennä ilman että pääsin ensimmäistä sivua pidemälle  Hannu Salamankin sai jossain viheessa mennä, mutta viime kuussa pakotin itseni kaivamaan hänet uudelleen esille. Timo K Mukka, nuoruuteni suosikki, ei ole vielä päässyt takaiin listalle. Näin hetki sitten ketun -teosta yritin kuunnella joskus Australiassa ollessani, mutta ei se vain toiminut. Ehkä Maa on on syntinen laulu tai Kyyhky ja unikko pääsevät joskus kuunteluun. Ne olen lukenut nuoruudessani pariinkin kertaan paperikirjoina.

Niin, tämä vanhenmiskirja, sitäkin olen ollut jo poistamassa ennen kuin olen kerinnyt kuuntelemaan sen loppuun, en pelosta vaan siksi ettei se aihe kiinnosta minua kovin paljoa. Sitten kuitenkin ajattelin että voihan tuon kuunnella siksi, että tuostakin aiheesta, ja genetikasta, on hyvä tietää jokain. DNA, RNA ja muut siihen liittyvät asiat kun ovat putkahtaneet elämääni sekä sukututkimuksen (suku-dna-testit) että vallitsevan koronatilanteen ja sen hoitamiseksi keihitettyjen rokotteiden saaman julkisuuden takia. 

En tinnusta pelkääväni vanhuutta enkä mielestäni halua elää ikuista elämää, en edes 100-vuotiaaksi. En ainakaan halua maata missään hoitolaitoksessa lillen omissa liemissäni tietämättä kuka olen, tuntematta muita ihmisiä ja kykenemättä selvään kommunikointiin heidän kanssaan. En halua, että minulle syötetään kanalintejä ja lehmänmaitoa luottaen siihen, etten tajua mitä minulle tehdään. En halua istua pyörtuolissa tv:n edessä rivissä muiden vanhusten kanssa. Tällaisia tapauksia näin vuonna 2009 Australiassa kun olin edellisenä vuonna jättänyt työpaikan,, jossa en viihtynyt ja heittäytynyt tyhjän päälle ja sitten hakeutunut kolmen kuukauden vanhustyön koulutukseen, johon kuului kuukauden harjoittelu hoivakodissa. Eihän minusta sille alalle ollut, koska en tunnistanut ihmisiä eikä hoidokeilla ollut isoa nimilappuja kaulassaan. En ole niin kätevä muutenkaan, että osaisin nostella ja pestä ihmisiä, huvä kun itseäni. 

rappio.jpg
Se alkoi rappioromantiikasta: Uno Kailas, Juice Leskinen, Timo K Mukka. Sitten siitä tuli orjuuttava tapa kunnes lopetin sen.  Tupakka on myrkkyä vaikka tupakoiva ihminen saattaakin näyttää hyvältä kuvissa. 

En jo nuroesta kuulunut siihen toiseen ryhmään,, joka ei ole ollut maailmassa kotonaan ja joka on pikemminkin toivonut elämästä pois pääsyä kuin sen pitkittämistä. Toki nyt tilanne on hieman muuttunut, koska minull aon syy pysyä mukana ja elossa, koska uskon poikani tarvitsevan minua, minun olemassaoloni antavan hänelle elämässä jotain mitä muut tässä ympäristössä eivät pysty antamaan. Rahan lisäksi se muu on kielitaito, maailmankansalaisen elämänkokemus, suomalaisuus ... En siis suunnittele itsemurhaa enkä tee sitä myöskään epäsuorilla keinoilla hitaasti,kuten aiemmin tein mm. tpakoimalla, juomalla alkoholia tai laiminlyömällä terveydestäni huolehtimisen.  Tuo nuoruusvuosieni rappioromantiikka ja sen vaikutus minuun harmittaa nyt jälkeen päin siitäkin huolimatta, että menneisyyden katuminen ei ole kovin hedelmällistä. Paempi siitä on vain oppia niin kuin mielestäni olen tehnytkin. 

Nyt olen mielestäni tuossakin asiassa kulkenut kohti kultaista keskitietä eli hyväksyn sen, minkä "kohtalo on mulle määräävä" vaikka yirtänkin elämäntavoillani edistää terveyttäni, mikä saattaa johtaa myös ellei jokin virustauti, syöpä tai muu onnettomuus pääse väliin. Niin pelkäsin käyvän tämän vuoden huhtikuussa  jolloin sairastuin vakavasti ja vietin sairaalassa pari päivää. Nykyisen käsitykseni mukaan kohtaus johtui liiallisen lääkinnän, mukaan lukien tarpeeton rabies-rokotus, aiheuttamasta sisäisestä verenvuodosta. 

Se on perinteisen käsityksen mukaan hyvin amerikkalainen ilmiö, että halutaan ikuinen elämä, ainakin tiselle ja omille läheisille jos ei kaikille. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että elämä Yhdysvalloissa on niin mukavaa ja helppoa, että siitä ei haluta luopua?  Vai merkitseekö se sittenkin kuolemanpelkoa, vieraantumista kuolemasta vai sitä että aina halutaan pidempä, suurempaa ja mahtavampaa? 
Mistä vanheneminen sitten johtuu?  Miten selittyvät fyysiset muutokset meissä?  Eihän niitä pitäisi tapahtua, koska ihmiskehon solutkin uusiutuvat jatkuvasti. Oliko se nyt niin, ettei meistä löydy seitsemää vai kymmentä vuotta vahempia soluja? 

Älyllisesti tämä on mielenkiintoinen ongelma ja siitä on hyödyllistä tietää jotakin, ainakin lukea. 
Ongelmasta lukeminen ja kuuleminen saa miettimään tulevaisuutta.. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani nykyinen älypuhelin olisi kuulostanut hurjalta tietoisfantasialta: televisiä, kirjoituskone, puhelin, radio - kaikki samassa laitteessa, joka mahtuu ttaskuun ja toiii tuntikausia pienenpienellä akulla. Lisäkse se pystyy olemaan yhteydessä toisiin samanlaisiin laitteisiin ympäri maailmaa ja lähttämään niihin tekstiä, kuvaa ja ääntä. Esineitä voidaan monistaa tulostamalla, 3D-tulostus, se on minulle vieläkin varsin mullistava ajatus. Ties miten pitkälle sekin vielä menee. Tulevaisuudessa perustetaan siirtokuntia muille planeetoille, pystytään parantamaan useampia sairauksia, pystytään jopa voittamaan kuolema?  Pystyäänkö myös torjumaan ilmastomuutos ja koronavirus?  Entä pystyäänkö koskaan keksimään rokote tai lääke tai geenimuunnos, jolla saataisiin kaikki sodat, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus, köyhyys ja syrjäytyminen poistettua maailmasta? 

Jo nyt näyttää siltä, että ainakin eläinten julma tehotuotanto ja niiden tappaminen ravinnoksi saattaa vähetä tai jopa kokonaan loppua koko maapallolta viimeistään siinä vaiheessa kun kansainvälinen kapitalismi ja sen papittaret, suuryritykset, ovat saanee kehitettyä  laboratorilihan tuotannon ja markkinoitua sen tulokset. 

Tuo kirja siis herätti alussa voimakkaita ajatuksia, vastarintaa: vanheneminen kuuluu elämään eikä sitä saa vastustaa.  Loppua kohden vastarinta hälveni ja tilalle nousi kunnooitus biotekniikka ja sen tutkimusta kohtaan, sitä miten etsitään tietoa siitä, mitä vnnhenemisessa tapahtuu: miten solut lakkaavat uusiutumasta ja miten häiriöt informaatiossa lisääntyvät ajan myös. Kirjassa raportoidaan menetelmistä, lääkeaineista, joilla on ainakin eläinkokeissa saatu nämä häriöt korjattua ja uusiutuminen jatkumaan. 


Suruttomat 


venla Hiidensalon kijra Suruttomat piirtää varsin ärksin kuvan taiteilija Tyko Sallisesta ja hänen suhteestaan  ensimmäiseenvaimoonsa sekä lapsiinsa. Mulkku mieheksi jää mielikuvaksi, samanlainen itsekäs ja kypsymätön narsisti kuin Maria Jotunin kirjan Huojuva talo päähenkilö, jonka esikuvana uskotaan olleen suuren humanistin Viljo tarkiaisen. Muistan tuon teoksen 1990-luvun lopusta kun televsisiossa esitettiin siihen perustuva sarja. Harvoin niinkin, että dramatisointi on jäänyt noin vahvasti mieleeni. Jotunin kirjaa en ole ainakaan vielä lukenutkaan. 

Ensimmäisen vaimon Helmi Vartiaisen sekä tyttären, kirjailija Irja Sallana tunnetun, traagiset elämänvaihteet löytyvät myös Wikipediasta ja muista lähteistä, joten ei ole tämäkään tarina pelkkää fiktiota. Geni-sukupuusta myös tarkistin, että sekä Helmi että Taju Birgitta Tiara ovat minulle kaukaisia serkkuja, suurin piirtein yhtä kuakaisia kuin edesmennyt Seppo Heikinheimokin eli noin seitsemänsiä serkkuja. Näin olleen yhteiset esivanhemmat sijoittuvat jonnekin 1600-1700-lukujen taitteeseen. Geneettisesti noin kaukainen sukulaisuus näkyy mutta vain hieman.  Nyt kun tuolla Geni-sivustolla rakennettava yheinen sukupuu on Suomenkin osalta kasvanut jo melkoisesti, sieltä löytää jo tuhansaia sukulaisia. Monet heistä ovat useampaakin kautta sukua, kuten esimerkiksi isän puolen ensimmäinen serkku, joka paljastui myös kuudenneksi serkuksi äidin puolelta. 
 

Antti Tuuri 

 Tuurin siirtolaisaiheiset tarinat löysin jo viime kuussa. Tässä kuussa ne ova jatkuneet mm. teoksilla Lakeuden kutsu, Aukko Taivaasa ja Eerikinpojat. Myös Bospor express ja Kuinka kirjoitan romaanin ovat olleet kuuntelussa. Hänen tuotantoonsa tutustuminen jatkunee tästäkin muttei yhteen pötköön. 

Raija-Liisa Mäkelä, Minä muilutetun tytär. 

Tämä kirja jatkaa teemaa suomalaiset ulkomailla ja suomalaiset Neuvstoliitossa. Muilutuksesta kertoi jo Antti Tuurin Ikitie viime kuussa ja teos Palkintona pelko ja kuolema. Nyt tämä erittäin mielenkiintoinen ja koskettava tarina Karjalan tasavallasta sen suomalaisesta kulttuuristaa ja elämästä. 
Siitä kertoo lisää Arto Rinne kirjassaan Karjalaan kaikonneita kunhan se tulee minunkin saatavilleni äänikirjana. 

Lucinda Riley 

Hän kuoli kesäkuussa. Hänenkin kirjansa löysin Celianetin etusivulta joskus alkuvuodesta ja koko sarja Seitsemän sisarta tuli kuunneltua lukuunottamatta viimeisintä Kadonnut sisar-kirjaa, joka ei ole vielä ilmestynyt Celiaan..  Nyt elokuussa tuli äänikirjana saataville hänen viimeisin teoksena Vaarallinen kirje, joka kertoo kuvitteellisen tarinan Iso-Britannian kuningasperheestä v1900-luvulta. 

Päätin kuitenkin kuunnella tuon Knut Hamsunin teoksen maan siunaus, joka on kirjoitettu vuonna 1919. Se alkoikin sitten viemään mukanaan. Erityinen teema siinä sai ajattelemaan: miten vielä 1900-luvulla moni nainen päätyi tappamaan lapsensa siksi, että oli käynyt vaihinko eli annettua periksi "tikanpojalle" ennen papin aamenta. Toiset turvautuivat enkelintekijöihin eli anttautuivat pusokarin käsiin, jotka poistivat sikiön kohdusta sukkapuikolla tai muilla kansankeinoilla. Moni kuoli siihen toimenpiteeseen. Muistan sellaisesta kuvauksen Mihail Solohovin romaanista Hiljaa virtaa Don, jonka kuuntelin viime vuonna (Kannattaa muuten lukea tuo linkattu Kari Naskisen blogipostau Solohovin kirjaan).  Jotkut taas antoivat lapsen syntyä ja surmasivat hänet vasta sen jälkeen elleivät sitten jättneet korissa vauraan talon, korkon tai sairaalan portaille. He salasivat rakautensa muilta ja menivät sitten metsään tai joen rannalle synnyttämään ja sitten hukuttivat lapsensa. Muistan myös tarinoita siitä miten kätilöllä oli synnytysvuoteen vieressä vesiämpäri, johon hän hukutti lapsen jos se oli vammainen tai väärää sukupuolta eli tyttö. Näin ainakin ont ehty Kiinassa yhden lapsen politiikan aikana ja varmasti sen jälkeenkin.  Myös omasta suvustani tiedän yhden lapsensurman 1900-luvun alusta. Tekijä jäi siitä kiinni ja istui jonkin aikaa vankilassa.
 

En varmasti ole ainoa, joka kokee inhon ja surun väirstyksiä lukiessaan tapauksista, joissa vanhempi on surmannut lapsensa. Sellaisia uutisia kantautuu aina aika ajoin. Tässä kuussa kerrottiin brittiläisestä teiniäidistä, joka jätti vähän alle kaksivuotiaan, meidän pojan ikäisen, pienokaisen yksin kotiin kuudeksi päiväksi sillä aikaa kun oli itse juhlimassa syntymäpäiväänsä. Lapsi oli jätetty heitteille aiemminkin ja imeisesti siksi oli oppinut että siinä tilanteessa ei itku auta, oli vain hiljaa kärsinyt ja sitten kuollut janoon ja nälkään. Teon hirvittävyyttä ei lievennä paljoakaan se, että äiti ei tajunnut tekonsa seurauksia vaan osasi ajatella vaan omaa kivaansa.  Ja sitten on Suomesta tapaus, jossa äiti hukutti lapsensa ja aikoi sen jälkeen hukuttaa itsensä, mutta ei onnistunut omalla kohdallaan. Ja sitten se tapaus, jossa lapsen kanssa kotona ollut äiti tukehdutti lapsensa muovipussilla, äiti joka läheisten mukaan oli iloinen ja tasapainoinen äiti, mutta joka oman kertomuskensa perusteella kärsi vakavista psyykkisistä ongelmista. 

Andrei Saharov 

Muistan joulukuulta 1989 uutisista tiedon Andrei Saharovin kuolemasta.  Sitä ennekin, erityisesti Perestroikan aikana olin kuullut tästä Gorkin kaupunkiin eristetystä vetypommin keksijästä, fyysikosta ja ihmisoikeusaktivistista, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1975.  Vasta nyt tutustun häneen tarkemmin kuuntelemalla hänen muistelmansa. Siinä on paljon asiaa mm. fysiikan teorioista, ja ne menevät minulta yli hilseen. Toki siellä on paljon muisteluita ja tietoa Neuvstoliitosta koko sen olemassaolon ajalta lukuun ottamatta paria viimeistä vuotta, jolloin Saharov ei ollut enää todistamassa tapahtunutta. Onneksi hän sentään ehti kokea Perestroikan ajan ja saada ansaitsemansa tunnustuksen myös muista kuin tieteellisistä ansioistaan.  

Teos ei olekaan yllättäin sukellus pelkästään menneisyyteen vaan monet KGB:n ja hallinnon virkamiesten toimet tuovat mieleen sen, mitä Vladimir Putin on tehnyt ja tekee. Hänhän onkin entinen KGB-mies. 

Aleskei Navalnyi someksi 

Ensimmäisen kerran kuulin hänestä vuonna 2007 tavatesssani Vihreitä naisia  eli  senaattiin pyrkivän Larissa Watersin ja häntä tukeneen tamanialaisen senaattori Christine Milnen. Muistan hänen kertoneen venäläisestä Alexista ja muista toisinajatteljoista, joita vainotaan Vladimir Putinin Venäjällä. Ilmaisin epäuskoni kertomukseen: eihän siellä enää toimita kuin Neuvostoliitossa. Olin väärässä!


Blgisivusto  Navalnyi suomeksi on avattu! Saa nähdä kauanko se pysyy auki. Tekovaiheessa se ja sen keihitysversio jo ehdittiin sulkea väitetyn sääntörikkomuksen suhteen. Siinä yhteydessä huomasin, että Google näyttää toimivan yhtä epäreilusti kuin Facebook: ne vain sulkevat tilin tai blogin kertoen, että se on rikkonut yhteisön sääntöjä vastaan. Sitä, mitä sääntöä vastaan on rikottu ja miten, ei kerrota. Facebook ei sulkemisen jälkeen ottanut huomioon lähettämiäni oikaisupyyntöjä, mutta Google otti ja palautti Blgin tarkastuksen jälkeen vain muutamassa tunnissa. Tämä kuitenkin on terve muistutus minulle siitä, että kuvat, youtube-kanavani, blogini, kaikki saattavat lentää taivaan tuuliin jonkun teknisen virheen tai vain yksittäisen sensorin sekopäisyyden takia, puhumattakaan mistään trollitehtaiden tai muiden tarkoituksellisten toimijoiden tpposista.  Tässäkohdin elämän ja kaiken muun katoavaisuus hieman kirpaisee. 

Aleksei Navalnyi , tai Navalny, Navalni, ihan miten vain on venäläinen oppositioaktivisti, Vladimir Putinin hallinnon vastustaja, joka tällä hetkellä kärsii työleirituomiota. Viime vuonna hänet yritettiin tappaa myrkyttämällä, panemalla novichok-hermomyrkkyä hänen kalsareihinsa. Siitä ei ole tietoa, kuka tuota temppua yritti, mutta ainakin uhrin omassa leirissä epäillään Vladimir Kalsarinmyrkyttäjää eli Putinia. Tuota vaarallista hermomyrkkyä kun ei ihan jokajeppe käsiinsä saa vaan siinä täytyy olla valtiollisia tai muita suhteita oikeisiin tahoihin. 

Minä osallistuin teknisenä apurina projektiin, jossa käännöstyön tekee Päivi, minulle tuttu jo 1990-luvulta kun moelmmat olimme kiinostuneet Venäjästä ja venäjästä. Minä annoin hänelle tietotekniikan käyttön liittyvää apua jo silloin.  Hän kirjoitti minusta  jutun Opettajana Ukrainassa Kajastus-lehteen. 
Minä en ole koskaan olut mikään huippuasintuntija nettisivujen teossa, en eteenkään niiden graafisessa ulkoasussa. Kuitenkin olen saanut myös tämän blogini näyttämään suurin piirtein siltä miltä sen haluakin näyttävän. Olkoonkin, että tyyli ja käyttämäni työkalut sen luomiseen ovat 1990-luvulta tai ainakin vuosikymmenen ensimmäiseltä kymmeneltä, "nollarilta", kuten sitä nykytrendin mukaan nimitetään.  Joskus kymmenluvun puolivälissä, kun päätin siirtää blogini "virallisesti" vuodtus.net-palvelusta Bloggeriin, tuli kait viimeksi hiottua teemaa. Nyt sitten oli edessä tietämyksen päivitys niin että pystyin tekemään halutut asettelut. En edelleenkään osaa kaikkia hienouksia mitä tyylien ja muiden uudermpien ominaisuuksien jouheva käyttö edellyttää, mutta enemmän olen nyt perillä blogipohjista Bloggerissa. Tosin en koe tarvitsevani moniakaan noista uusista ominaisuuksista. Joistain niistä on kaltiselleni vanhalle jäärälle jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. 
 
 Tekovaiheessa Google poisti blogin ja sen kolme kehitysalustaa mainiten ne sääntöjen vastaisiksi. Ne kaikki kuitenkin palautettiin esitettyäni asiasta vastalauseen. Googlen hakutuloksissa blogia ei näkynyt, sen sijaan se näkyi venäläisessä Yandex-palvelussa samoin kuin Microsoftin Bing-hakukoneella. '

Loin blogille myös tukisivut muihin palveluihin .Nekään eivät näy Googlessa.
Venäjän syyskuun 2021 duuman vaaleja koskevan kirjoituksen jälkeen Facebook poisti kaikki jaot blogiin eikä sallinut uusien tekemistä. Facebook-sivu oli kuitenkin vielä tallella. Venäjän sosiaalisessa mediassa olivat myös tallella linkit siihen.

IMG_20210823_201709.jpg

Sitten Facebook poisti kaikki jaot blogiteksteihin, muttei ainakaan poistanut Facebook/sivua.  Ilmoituksesta saattoi esittää eriävän mielipiteen, mutta siihen tuli vastaus, että asiaa ei voida käsitellä, koska Covid-19-tilanteesta johtuen asian käsittelyyn ei ole riittävää henkilökuntaa. Facebook on pahis, siitä on monia mielipiteitä ja on seitsemän syytä hyvästellä Facebook  Minun syyni perustuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin. En ollut huolissani yksityisyydestä enkä uskonyt yhtiön epärehellisyyteen ennen kuin joulu-tammikuussa 2020-21 jouduin itse sen kiusaamisen uhriksi. Vai kuka se kiusaaja lieneekään?  Saattoi olla eräs vietnamilainen hotelli, jonka petollisesta toiminnasta huutelin ympäri nettiä  ja jonka seurauksena sain epäilyttäviä kaveripyyntöjä ja niiltä asuinosoitettani urkkivia viestejä. JOka tapauksessa Facebook lähetti minulle useita vahvistuspyyntöjä, joissa piti laittaa kuva itsestäni ja sitten lopulta pyynnön vahvsitaa puhelinnumeroni antamalla johonkin kolmesta poistetusta numerosta lähetetty vahvistuskoodi. Lähetin oikaisupyyntöjä ja selityksiä sekä suomeksi että englanniksi käyttäjätukeen, mutta minkäänlaista vastausta ei tullut. Niinpä tammikuussa 2021 tilini poistettiin.   

Tälläkään kertaa ei oikaisupyyntöihin reagoitu vaan kerrottiin yksiselitteisesti, että linkit blogiin ovat yhteisösääntöjen vastaista roskapostia. Tietysti heräsi epäilys että ovatko asialla olleet trollitehtaan sabotöörit vai onko kyseessä jonkin valvontarobotin eli tietokoneohjelman virhe. Joka tapauksessa pidän tätäkin tointa yhtä epärieluna ja epäoikeudenmukaisena kuin vanhan tilini poistamista.  Näin siksi, että ei annettu tilaisuutta puolustautua ja vaatia oikaisua. Näyttää siltä,e ttä yhtiöllä on vain varaa ja kiinnostusta myydä mainostilaa, siihen kyllä riittää henkiökuntaakin, mutta ei tavallisen käyttäjän palvelemiseen. 

Olisi kyllä ilo hylätä koko Facebook, mutta täysin tyydyttävää vaihtoehtoa sille ei ole. Minulla kun ei ole tosielämässä juuri lainkaan sosiaalisia kontakteja, joiden kanssa voisin kommunikoida kunnolla suomeksi, englanniksi tai edes venäjäksi, ovat minun kontaktini pääosin netissä.  


Tokion Olympialaiset


Tokion olympiakisat pidettiin t'ss' kuussa. Ne oli siirretty viime vuodelta. MInua ne eivät muuten kiinnostaneet paitsi siten, että kuinka paljon ne levittivät koronvirusta. Yhtään niihin osallisuvaa urheilijaa en osaa nimetä. En olisi niistä tiennytkään ellei niistä olisi kerrottu Suomen tiedotusvälineissä, joita seuraan lähinnä Ilta-Sanomien nettilehden ilmaisversiosta. 

Covid-19 

Vietnamissa koronavirustilanne on erittäin vakava. Valtio on julistanut ainakin Ho Chi Minhin kaupunkiin poikkeustilan eikä kukaan saa poistua kotoaan. Sotilaat tuovat ihmisille ruokaa kaupoista ja tukkuliikkeistä.  Tässä sadan miljoonan asukkaan maassa on kuollut viruksen aiheuttamaan sairauteen elokuun aikana join 300 ihmistä päivässä.


Suomesta kantautuu uutisia, joiden mukaan osa väestä on kaikki rajoituksia ja rokotuksia vastaan, osa jopa jakaa sellaisia valeuutisia, joiden mukaan rokotuksiin kuoleen enemmän ihmisiä kuin itse viruksen aiheuttamaan tautiin.  Mikä on sitten totuus?  Minä ainakin uskon enemmän viranomaisia kuin näitä somehörhöjä, joihin kuuluu myös sukulaisiani.  Suomessa on alettu rokottamaan myös lapsia, mikä on järkyttänyt joitakin niin, että he ovat tunkeutuneet kouluihin jakamaan rokotevastaista propagandaa.


Neuvostoliitto hajosi 30 vuotta sitten 

Viralliseesti se tapthui vasta joulukuussa 1991, mutta paha kuolinisku oli annettu jo elokuussa, kun vanhoillisten vallankaappausyritys epäonnistui ja Jeltsinistä tuli kansan sankari, ainakin niiden äänekkäiden. 

Minä olin tuolloin aloittanut seikkailuni tietoverkoissa, mm. Fidonet-verkossa, joka toimi yksityishenkilöiden voimin puhelinlinjoja myöten. Soittelin Pietarin teknilliseen instituuttiin modeemilla noutaen ja lähettäen yksityisviestit ja uutisryhmien keskustelut. Vallankaappauksen aikaan linja oli suljettu, mutta hieman jälkeen pystyin lukemaan tapaukseen liittyvät keskustelut ja uutiset. 

Vaikuttavin kaikista oli Reijo Nikkilän dokumentti Elokuun vallankumous joka esitettiin TV:ssä kohta tapahtumien jälkeen. 
 
piet1992.jpg



Elokuun 1992 vietin Pietarissa.  Siellä sain kuulla ensimmäistä kertaa muusikko Viktor Tsoista ja hänen Kino-yhtyeestään. Kävin elkuussa 1990 kuolleen Tsoin haudalla ja hänen muistokonsertissaan. Ostin hänen levyjään kotiin viemiseksi. 

Vasta nyt, elokuussa 2021 sain kuulla, että Kino-yhtye on alkanut esiintymään uudelleen kahden entisen muusikon voimin ja lauluosuuksin, jotka on otettu vanhoilta nauhoilta. Kino v Sevkabele Youtubesta katsottuna oli mahtava elämys!  Jos olisi mahdollista käydä vastaavassa konsertissa, voisin hyvinkin tehdä sen. 

Kino ja Tsoi eivät nekään ole pelkkää katsausta historiaan vaan myös nykypäivää. Jo kymmen vuotta sitten Venäjän oppositio käytti  kappaletta Peremen tapaahtumissaan, ja tällä vuosikymmenellä tuota uutosta vaativaa laulua ovat laulaneet Valko-Venäjällä muutosta vaativat.  Se on ärsyttänyt myös viranomaisia, jotka ovat halunneet estää tällaisen "vallankumous-rockin". 



sunnuntai, 1. elokuu 2021

2021 Heinäkuu - Koronaeristyksessä Vietnamissa

 Tämä kirjoitus on luettavissa myös Blogger-palvelussa  Timo Tropiikista

  • Heinäkuun 2021 kuvat Googlen kuvapalvelussa 
  • Video jossa poika leikkii ja minä kertoilen. Poikakin välillä kommentoi. Youtube. Tämän tein ensimmäistä kertaa YouCut-nimisellä puhelinsovelluksella, jolla on kätevä lisätä puheita aiemmin kuvattuihin videoihin. Sovelluksen käyttö maksaa noin viisi euroa vuodessa.  Haaveeni on se, että voisin tehdä videoita puhelimella niin, ettei tarvitsisi niitä varten hankkia tehokasta tietokonetta. 
  • Video ja ääniblogi suomeksi mitä elämä on täällä koronaeristyksissä. Onneksi pääsee ulos edes omalla pihalla ja riisiepelloille. Teoriassa voisi kävellä hyvinkin pitkälle teitä vältellen. 

     
IMG_20210726_170821-COLLAGE.jpg
Pojalla on tarmoa ja voimaa. Hän nauttii esineiden heittelystä. Kerran hän heitti painavan ja teräväkulmaisen kehittävän puulelun ilmaan.  Lelu osui päähäni. Siitä tuli niin paljon verta, että luulin isonkin haavan tulleen. Jäähaude höystettynä paikallisista yrteistä tehdyllä tahnalla paransi haavan niin että muutaman tunnin kulutua näkui vain pieni "reikä". Lelulle ja pojalle ei koitunut tapauksesta seuraamuksia.  
 
 
20210711_103254-COLLAGE.jpg
 
Juuri mitään ei tapahdu, ei ainakaan paljoa eikä siompaa uutta paitsi uudet asiat, jotka lapsi oppii ja ne jotka koronavirus tuo. Niitä mitenkään tietysti väheksymättä. Poikani ja hänen touhunsa ovat elämän pääsisältö. Koronavirus on ajassa lähes poikkeuksetta pääsisältö.  Poikani kanssakaan en jaksa  touhuta koko aikaa.Täällä on liian kuuma siihen, joten minun pitää välillä mennä takapihalle riisipellon laitaan seisomaan kaulaani myöten saviseen veteen. Onneksi vuoden kuumin aika on ohi nyt kun sadekausi on päässyt kunnolla vauhtiin. Sateiden aikana aurinkoa ei näy eikä ole niin kuuma. Ilma on jopa raikkaan viileää. Netin lämpömittarin mukaan on jopa alle 30 astetta iltapäivisin ja öisinkin lämpö laskee jopa 24 asteeseen eli alle suomalaisen hellerajan.  Tästä riumusta saadaan nauttia noin jouluun saakka, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Sen jälkeen alkaa sitten tuskallinen neljän-viiden kuukauden paahde. 
 
 
 
IMG_20210707_200428_316.jpg

Säätiedotukset puhuvat ukkosmyrskyistä, mutta juuri koskaan ne eivät ole suomalaisen mittapuun mukaisia ukkosmyrskyjä, jotka katkovat puita ja rikkovat rakennuksia, mistään taifuuneita tai sykloneista nyt puhumattakaan. Vain vähän jyrähtelee ja salamoi ja joskus tuulee normaalia enemmän, sähkötkin saattavat olla poikki mutamia minuuttje, mutta ei sen vakavampaa. Vettä toki tulee valtavasti ja se aiheuttaa pieniä sortumia savimaassa. Mutta kun täällä on kaikkialla tasaista, ei ole maanvyörymiä.  Sadevesi on niin lämmintä, ettei sade estä minua menemästä ulos silloin kun on tarvis. Ainoastaan puhelimen ja kuulokkeiden kastumista täytyy varoa. 
 
IMG_20210714_114759_766.webp
Katsellaan dinosaurusia turvallisesti piilosta. 
   

Covid-19: Koronanuivat ja salaliitot 

 

  Heinäkuu on ollut koronaviruksen, lähinnä sen uusien muunnosten, kiihtymisvaihetta niin Suomessa kin täällä Vietnamissakin. Enää  ei mennä mihinkään, ei edes pyöräilemään kylätielle. Nyt on voimassa koronasulku ja kielto liikkua jopa kylällä ilman pätevää syytä. Ruokaostosten tekeminen kelpaa päteväksi syyksi ainakin paikallisille. Tosin minä en ota riskiä sillä ulkomaalaisena minä voisin olla vähän eri juttu. Minä siis en 11.7. jälkeen ole käynyt edes tuolla uudella mökilläni. Sen lähesyydessä kun on poliisien ylläpitämä tiesulku. Vaimo ja perheensä voivat yrittää päästä siitä puhumalla läpi, mutta minun ei kannata. Ihan tässä meidän kylälläkin on vaimon mukaan viruksen tartuttamia ihmisiä. 

Aluksi kerrottiin, että posti ja kuriiri eivät enää tuo paketteja, Se huolestutti minua, mutta käytäntö on osoittanut, että ne kulkevat lähes yhtä nopeasti kuin ennekin. 
  
 
IMG_20210721_193407_899.webp
 
Vietnamissa tartunta- ja kuolleisuusluvut ovat nouseet huimasti toukokuusta alkaen.  Vietnam on tilastoissa edelleen häntäpäässä eli alhaisimmat luvut sekä kuolleissa että tartunnoissa.  Tätä kirjoitttaesssani ja netistä katsoessani kuolemia oli kuun alkupuolella täällä 104 eli noin 1 miljonaa asukasta kohden, tartuntoja oli 24 000, mikä sekin on erittäin pieni luku verrtattuna muihin maihin, jopa Suomeen. Suomessa on liki 1000 ihmistä kuollut viruksen seurauksena ja tartuntoja on rekisteröity liki 100 000. USA:ssa, Venäjällä ja useissa länsimaissa luvut ovat paljon Suomeakin korkeammat. Maailmassa on raportoitu yli 4 miljoonaa kuollutta.  Se on paljon vähemmän kuin toisessa maailmansodassa (75 miljoonaa), mutta enemmän kuin Suomen talvi- ja jatkosodissa (yli 80 000). Loppukuuta kohden Vietnamissa tartuntojen määrä ylitti 100 000 ja kuolleita oli jo liki 400. Suomessa rokotusten ansiosta kuolleiden määrä pysyi lähes samana eli ei vielä saavuttanut tuhatta kuollutta.  
 
ffv.jpg
Heinäkuussa 2021 Vietnam ohitti Suomen kun lasketaan lukumääräiset koronatartunnat ja -kuolemat. Väkimäärään suhteutettuna Vietnamin luvun ovat edelleen paljon alhaisemmat. 
 



Informaatio ja disinformaatio, uutiset ja valeuutiset leviävät myös korona-aikana nopeasti, ehkä jopa nopeammin siellä missä ihmisten on ollut pakko jäädä kotiin pyörittelemään peukaloitaan ja ajatuksiaan.  Salaliittoteorioita, mm. QAnon-oppeja, ja paljon puhetta, joka muistuttaa Donald Tumpin ja hänen kannattajiensa ajattelua. Sitä löytyy myös Facebook-kavereistani, vegaaneista, joogapiireistä, vaihtoehtoihmisten päästä. Toki demokratiaan kuuluvat elokapinat, maahanmuuttokriittisyys, koronamuivuus, ilmastonmuuksen keiltämiset ja kaikenlaiset muut mielipiteet, jotka pysyvät lakien rajoissa.   Koronapandemiasta sanotaan, että se on median paisuttelema ilmiö, suhteessa tautiin kuolleiden   ja tehohoidossa olevien määrään ovat rajoitukset ylimitoitettuja. Ihmiset vähättelevät kasvosujusten, maskien, käyttöä eivätkä halua noudattaa viranomaisten asettamia rajoituksia. Tilannetta verrataan liikennekuoelmiin: ne tappavat enemmän ihmisiä kuin koronavirus, mutta silti autoilua ei ole kielletty. Vertaus on ontuva, sillä autot ja liikenne ovat enimmäkseen yhtieskuntien hallinnassa. Ei ole ainakaan vielä riskiä siitä, että autot alkaisivat muuntumaan ja lisääntymään niin, että tulisi autoja, jotka menisivät sinne minne haluavat tai tarkoituksella alkaisivat vahingoittaa ihmisiä. Virukset sen sijaan lisääntyvät ja muuntuvat aina lisääntyessään. Muuntuminen tapahtuu siten, että vahvin ja lisääntymskykyisin selviää ja pääsee jatkamaan sukua. Sukupolvien kierto on niin lyhyt, että jo kuukaudessa kerkiää syntyä useita sukupolvia Emme siis voi tietää mnkälaisia ne ovat huomenna tai ensi vuonna. Minusta on oikein ja terveellistä itsesuojelua, että kaikki yrittävät pitää viruksen aisoissa eli estää niiden leviäminen ja lisääntyminen niin kauan kunnes tämän typin virksista tiedetään enemmän ja valtaosa maapallon väestöstä on saanut tehokkaan rokotesuojan. 

IMG_20210705_132531.jpg

Onneksi on edes tämä takapiha, jonne voi mennä katselemaan vihreätä kasvustoa. 

IMG_20210720_062656.jpg

Siellä voi myös käydä katsomassa kaukaisuuteen, pellon toiselle laidalla, jossa on myös pieni joki ja siinä lähtetyvillä 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä. Täällä monet on haudattu sukunsa maille, talojen takapihojen taakse pellon reunaan.  Ne haudat ovat siis Vietnamin sodan ajoilta, mutta sitä en tiedä, keitä siellä lepää ja mistä syystä he ovat kuolleet. Voisin arvata, että vaimon äidin suvun esivanhempia siellä on, tai sitten heidän entisiä naapuritaan, joiden jälkipolvi on mynyt maansa, ja niiltä on sitten asumukset purettu. 
 
IMG_20210720_062738.jpg
Nyt heinäkuussa on satanut aika tavalla. Osa riisipelloista jo lainehtii vedesä. Sinne on tuotu ankanpoikasia kasvamaan ja syömään tuholaisia.  Loka-marraskuussa tulvalvesien laskettua isot ankat tapetaan. 
 
IMG_20210712_063331.jpg
Runsaat sadevedet pehmentävät savimaata. Osa minun työmaastani aina silloin tällöin romahtaa takaisin veteen. 
 
 
IMG_20210725_073433.jpg

Vähän se työn tulosten menettäminen kirpaisee, mutta sitten taas muistan, että tämä on minun kuntosalini, eikä kuntosalillakaan nähdä työn tuloksia muualla kuin peilissä ja vaa'alla ja eriytisesti omassa mielessä, usein myös lompakossa. Minun lompakossani tämä projekti ei paljoa tunnu, mutta kehossa ja mielessä sitäkin enemmän. 

Tunnen nyt itseni terveemmäksi kuin silloin kulkurivuosinani 2010 - 2016. Syön itselleni oikenalaista ruokaa ja nyt nukunkin paremmin kuin aikoihin. Se ei tapahdu luonnostaan vaan siihen tarvitsen apueuvoja. Otan illan pimettyä siinä puoli seitemän ja seitsemän välillä 10 mg melatoniinia ja sitten kohta 25 mg difenhydramiinia  sekä saman verran prometatsiinia  ja siihen vielä laimean annoksen prasetamoli-ibuprofeeni-yhdistemää, jota täällä myydään. Kipulääkkeet ovaat sitä varten, että minulla usein kipeytyy selkä, sekä ristiselkä että usein myös niskalihakset nukkuessani. Melatoniini on pimeähormooni jota elimistö tuottaa luontaisesti. Se toimii myös antioksidanttina.  Nuo kaksi muuta ainetta ovat väsyttäviä antihistamiineja.   En ole aiemmin mielelläni käyttänyt mitään kemiallisia lääkeaineita kuin ison tarpeen tai pakon edessä, mutta nyt olen laistanut tuosta periaatteesta ja aion laistaa vastaisuudessakin.  Nukun ensimmäiset kuusi-seitsemän tuntia sikeästi tajuamatta mitään juuri muusta kuin siitä jos poika herää tai kierii unissaan päälleni.  Sitten alan paikku hiljaa tulla tähän maailmaan, ensin näen unia: hassuja tai neutraaleja. Vain kerran on vaimo minut herättänyt kun huusin usnissani. En tarkkaan muista, mutta ei se tainnut olla painajaisuni vaan sellainen jossa leikin poikani kanssa ja matkin hänelle leijonia ja dinosauruksia joita hän haluaa matkia myös tässä valvemaailmassa. En herätessäni tuntenut nähneeni painajaista. Kerran sellaisen muistan nähneeni kun herättyäni olin kahuhuissani siitä kun olin nähnyt poikani pudonneen minun lapsuuskodiaani rappusia alas kellariin ja loukanneen itsensä.  Ennen tätä en ole juuri unia nähnyt sitten 80-luvun, jolloin usein nukuin alkoholia veressäni.  Nyt ei sitä ole veressäni juuri koskaan.  

Nykyään herään siinä 8-9 tuntia nukuttuani. En herää virkeänä kuten ilman lääkkeitä olen tehnyt vaan yleensä herään siihen, että ristiselkääni tai niskalihaksiani särkee, joskus myös käsivarsia. Olen tietoinen siitä, että minulla on epäsopiva patja. Pitäisi löytää kunnollinen joustinpatja joka on minulle juuri sopivana pehmeä tai kova. Vietnamilaiset käyttävät usein hyvin kovaa makuualustaa. Sellainen ei minulle sovi  Sekä matkaillessa että kotona nukun aina puhallettava retkipaja, sellainen kapea ja kevyt allani. Kotona sen päällä on ohut petuauspatja tai viltti. 

Noiden antihistamiinien haittavaikutus minulla on se, että aamulla ovat suu ja silmät kuivat.  Ainakaan leikatuille silmilleni se ei tee hyvää. Toisessa on vielä sisällä tekomykiö ja toisesta se on poistettu. 
 
 
IMG_20210720_065323.jpg
 

Vatsani on hyvin herkkä. Useista valmisuurista ja ravintola-annoksista seuraa se, että täytyy käydä lennättämässä varpusparvea. Niin kävi usein myös Suomessa ja Australiassa.  Se ei ole laktoosi-intoleranssia eikä keliakiaa vaan jotakin muuta. Erityisesti ruis saa vatsani sekaisin sekä tietysti Vietnailainen katuruoka, joka on usein seissyt tuntikausia lämpimässä. Useiden edullistan kasvisravintoloidenkin ruoka tehdään aamulla ennen paikan avaamista ja se sitten siesoo tarjoilutiskillä koko päivän. Lisää tehdään vain kun entinen ruoka on loppumassa. Paikallinen kasvisruokakin on varsin epäterveellistä: öljyistä ja suolaista, natriumglutamaatilla kyllästettyä. Sitä täällä myydään jättikokoisilssa pusseissa, isommissa kuin suolaa. Myös sokeria käytetään runsaasti jopa "suolaisesssa" ruuassa. 
 
Onneksi osaan tehdä melkein kaiken ruokani itse. Ja kaikki on vegaanista. Olen ollut vegaani vuodesta 2005 lähtien eli jo 16 vuotta. Toki aasialaisissa kasvisravintoloissa ei tehdä eroa vegaanisen ja muun kasvisruuan välillä. Useissa ruuissa on käytetty ainakin munanvalkuiaista ja entistä useammissa valmistuotteissa on käytty kaseinaattja, kaseiinin suoloja, jotka on valmistettu lehmänmaidosta ei eivät kuulu vegaaniseen ruokavalioon. 

Matkusteluvuosssani oli se paha puute, että jouduin syömään itselleni sopimatonta ruokaa. Vegaanista se kyllä oli sikäli kuin saatoin tietää, mutta muuten ei sellasita, jota kotona olisin kokannut. Minulla oli kyllä mukanani usein jopa riisikeitin, jolla saatoin tehdä hotellihuoneessa keittoja ja pataruokia, mutta aina ei ollut jääkaappia. Paikallaanoloa kaipasin osittain siksikin, että olisi oma keittiö, jossa tavarat olisivat paikallaan ja olisi riittävästi hylly- ja muuta tilaa sekä tarvittavat välineet. 
 
IMG_20210729_055722.jpg

 

 

 


Takaisin Suomeen muuttava kaverini lähetti minulle linja-autorahtina ruokakaapista tyhjentämiään tuotteita, joita hänen ei kannattanut videä mukanaan. Siellä oli mm. neljä pussia Turkinpippuri-salmiakkeja, Suomesta tuotuja mausteita, mm. sinapinsiemeniä, maustepippuria, garam masalaa, oreganoa, kuivattua persiljaa. sitten oli vielä Tuoppi-kaljamaltaita, joita hän on käyttänyt saaristolaisleivän tekoon. Valmista jauhoseosta, jota Suomessa myydään hänellä ei ollut, vaan maltaita ja netistä löydetty ohje. Minä käytin jo yhden pussin mallasuutetta oman leipäni pohjana ja hyvä siitäkin tuli. Tein sellaisen runassasti kohotetun mausteisen ja vähän makean limpun. 
 
Minun leipäni nykyään  näyttää ja maistuu suomalaiselta ruisleivältä tai tummalta limpulta, jos teen siitä pehmeämpää. Kunnollinen maitohappokäyminen ei näissä oloissa, liian kuumasssa ja kosteassa, oikein onnistu. Sitä toki yritän lisäämällä taikinaan maitohappobakteereja jauheena. Enemmän kokohtusta tapahtuu kuitenkin käyttämässäni tummassa jauhoseoksessa oleva entsyymi, josta sivummenen sanoen en ole saanut selkoa onko se eläinperäinen. Käytän myös hiivaa kohottamiseen, koska leipäni sisältää palkokasvien, gluteenin ja muden kasvisproteenien mm. soijan, tattarin, kauran ja siementen lisäksi myös vehnäjauhoja.  Jos haluan pehmeämpää leipää eli kunnolla kohotettua, käynnistän hiivan ensin vehnäjauhovellillä ja vasta kun se kuplii kunnolla, lisään siihen päivää-pariaä-viittä aiemmin tehneen entsyymeillä käytetyn tumman seoksen.  En ole oppinut voitelemaan leipiäni ennen enkä jälkeen paiston, joten niissä näkyy tuota valkoista jauhoa. Minua se kun ei häiritse.  Paistan leipäni airfryer-kuumailmakypsentimellä aina limppu kerrallaan käyttöön ja sitten uusi kun edellinen on loppumassa.  Myös jälkiuunileivän tyylisiä kovempia ja lättänöitä leipiä teen silloin tällöin.  Joskus teen myös intialaisen roti-leivän tai suomalaisen rieskan tyylisiä. 
 
Tyrnijauhe, mustikkajauhe, karpalojauhe, kokonaisena pakastetut puolukat, vaikka muutamaan kertaa uudelleenkin pakastetut, voi, mitä herkkuja! Niitä kelpaa sekoittaa kotiekoisen kaurajugurtin joukkoon kotitekoisen suklaajäätelö, tuoreen banaanin, jakkihedelmien ja mangosiivujen kaveriksi. 

Mustikka- ja tyrnijauhe ovat liki ainoat tuotteet, joita kannattaisi tilata Suomesta tänne. Turkinpippureita pitäisi tilata kahden kilon tukkupakkaus ja sekin olisi syöty noin viikossa ellei sitten kahdessa päivässä. Ne eivät ole kovin terveellistä syötävää toisin kuin mustikka ja tyrni. Ruisleipää ei tarvitse Suomesta saakka tilata syystä, jota yllä jo mainostinkin.

 
1627545241095.jpg
Kanelipuun kuorta, todella hienostuneen makuista makeaa kanelia. Paketissa tuli myös teräsharja, jolla ulomman kuoren voi raaputtaa pois. 

Linja-autorahtina saapuneessa paketissa oli myös kuorimattomia kanelitankoja, Kaneli on puun kuorta, sitä tulee harvoin ajatelleeksi kun sirottelee puuroon kanelijauhetta. Sitä käytetään myös vietnamialisen po-keiton .  Tätä nuudelikeittoa on saatavissa myös useista halvoistakin kasvisravintoloista vegaanisena eli ilman liha- kala- tai kanaliemiä.  Se on siitä hyvä ateria, että sen kanssa tarjotaan usein tuoreita lehtivihanneksia.
 

 

 

 

Maustepippuri ei ole pippuri vaan myrttikasvi, sukua mm. mausteneilikalle ja aika paljon sen makuinenkin. Sellaisenkin asian opin vasta nyt kun kaverin paketissa oleva iso pussillinen sekä Suomesta tuotu pieni purkillinen saivat minut tutkimaan sen ominaisuuksia ja käyttöä. en edes tiennyt, mitä se on englanniksi. Sekin piti katsoa Googlesta. Allspice, ahaa! Nyt sytytti: sen nimistä maustetta olen kyllä ostanut Australiassa. Luulin, että se on sekoitus, mutta eipäs olekaan. 
 

 

IMG_20210708_131448.jpg
Täällä uudessa paikassa en ole päässyt käymään sitten alkukuun. Silloin pelästyin tästä kuvasta, joka näyttäisin talon olevan vajoamassa yhdeltä kulmaltaan. Piti ihan käydä tarkistamsassa asia vatupassilla. Talo on suorassa, mutta puhelimen neljän linssin kuvasta päättelemä kuva on vääristynyt. 
 

 

 
IMG_20210711_124036.jpg
Siellä odottavat vesirännit tekijäänsä. Ajan myötä olen ajatllut hankkia myös lisää tankkeja niin, että vuoden neljän-viideen kaukauden aikana saatan kastella puutarhaa sadevedellä likaisen jokiveden sijasta. 

 

IMG_20210711_133004.jpg
Tien virus kaipaa myös kunnollista aitaa ja lukittavaa porttia. Puita ja pensaita sekä kukkia aion myös istuttaa niin, ettei aurinko pääse paahtamaan pihalle eikä edes talon katolle. Tosin tähän etualalle olisi tarkoitus myös rakentaa päärakennus vaimolle ja ehkä myös hänen vanhemmilleen.  Jos siihen rakennukseen tulee tilat myös minulle, voisi harkita tuon nykyisen mökin muuntamista saunaksi, tai yhdistetyksi sauna-suikuhuoneeksi.  Sinne taakse eli tuonne vesitankkikuvan osoittamaan paikkaan vielä uima-allas. 
 
1627388250844.jpg
Jaan tietokoneen poikani kanssa. Aiemmin ajoin siinä vain hänen Youtube-videoitaan sekä päänäytöltä että kytketyltä lisänäytöltä. Tiesin, että lisänytön saa myös päänäytön leventäjäksi eli sinne voi lähettää jonkun ikkunan vaikkapa näyttämään videota samalla kun pääikkunassa tekee muuta, minun tapauksessani kirjoittaa blogia tai ohjelmoi Linuxissa jotakin tarvitsemaani automatiikkaa.

Nyt siirsin lisänäytön lähemmäs sänkyä, jotta poika pysyisi poissa työpöydältäni ja pystyn kääntelemään näyttöä tarvittavaan asentoon. Kokeilin ja havainnon niksit, joilla hänelle saa omat ohjelmansa lisänäyttöön ja äänet toistettua kaituinsysteemillä Bluetoothin tai HDMI:n kautta. Nyt järjestely toimii jo tyydyttävästi.  Suurin ongelma on se, että pojasta tulee päivä päivältä entistä vaativampi: hänelle ei kelpaa se mitä annetaan vaan hän protestoi jos ei pidä näkemästään ja kuulemastaan. 

Ensi kuussa on käytössä ihan erillinen soitin hänen videoilleen. Olen sen jo tilannut netistä ja se on saapunut, mutta tarvittava HDMI2DVI-kaapeli on vielä tulematta. Sitä andoid-pohjaista soitint hän varmaan oppii nopeasti käyttämään itsekin kaukosäätimellä, joten saa sitten omatoimisesti valita katsottavansa. 

Tuohon nurkkaan on tulossa myös hyllykkö, jonka haluan tehdä itse puusta käyttäen seinälevyjen takana olevaa metallirunkoa apuna. Ennen sitä pitää vain korjata lattia, jonka alle ovat hiiret ja rotat tehneet pesiään niin että ne välillä syövät tiensä jopa huoneeseen. 
 

 


Kuolleita 



 

 

John Lawton kuoli ihan kesäkuun lopulla, mutta uutinen tavoitti minut vasta pari viikkoa myöhemmin. Uriah Heep-yhtye, vanha suosikkini, on viimeisen vuoden aikana menettänyt kolme entistä jäsentään: Lee Kerslake, Ken Hensley ja nyt Lawton.  Hensley ja Lawton niistä ovat olleet ihailuni kohteena. Lawtonista en pitänyt silooin 1970-luvulla kun hän oli bändin solistina. En pitänyt levyistä Fallen Angel ja Innocent Victim. Häneen kiinnitin huomioni västä tällä vuosituhannella kun löysin Youtubesta videoita  joissa hän esiintyy bändin vieraana.  Vieraillessani Bulgariassa 2015 ja 2016 sikäläinen ystäväni kertoi Lawtonin asuneen siellä ja pitäneen konsertteja.  Siellä käydessäni hän ei pitänyt yhtään, joten emme voineet käydä niissä kuten suunnittelimme.  Myöemmin luin  tarkemmin hänen toiminnastaan Bulgariassa. Kun vuonna 2016 kävin elämäni ensimmäisessä Uriah Heep-konsertissa Ukrainan Dniprossa, eivät bändin riveissä olleet enää kumpikaan Hensley eivätkä Lawton, ei edes Kerslake. Vain Mick Box oli edelleen bassossa, ja 1980-luvulta saakka laulajana toiminut Bernie Shaw tietenkin solistimikrofonin varressa.  Oli se silti elämys, erityisesti siksi, että yleisössä oli runsaasti minun ikäisiäni ja minua vanhempiakin entisiä neuvostokansalaisia, joille tuolloin 1970-luvulla länsimainen rock-musiikki oli harvinaista herkkua. Minulla itsellänikin oli  kaksi neuvostoliittolaisen Melodija-yhtiön painamaa Uriah Heepin levyä. Toinen niistä Fallen Angel ja toinen Look at Yourself. Kappaleiden nimet oli käännetty venäjäksi. vinyyli oli niin pehmeää, ettei se kestänyt montaa soittokertaa. 

 

 
En siis enää koskaan pääse nauttimaan Hensley Lawton Band-yhtyeen elävänä  esiintymisestä. 
 
IMG_20210709_120615.jpg
MInunkin nykyiset musiikkielämykseni tulevat Youtuben lastenlauluista, enimmäkseen englanniksi lauletuista.  Olen oppinut sekä hämähämähäkin että Piippolan vaarin sanat englanniksi ja monta muuta laulua. 

 


 

 

Luettua eli kuunneltua kirjallisuutta 

Teemu Keskisarjan teoksia olen lukenut ennenkin,mm. vuosiin 1917 ja 1918 liittyen, kirvesmurhaaja Toivo Harald Kolojsesta,  Aleksis Kivestä... ja nyt viimeksi tässä kuussa toksen Murhanenkeli – Suuren Pohjan sodan ihmisten historia.  Se on yksi niistä tarinoista jotka kertovat vanhoista "hyvistä" ajoista, ajoista jolloin tavallisen kansan elämä Suomessakin oli kovaa, kohtelu julmaa ja raakaa.  Keskisarja kirjoittaa värikkkästi ja eloisasti, pienen ihmisen näkökulmasta.  Yksi noista pienistä ihmisitä, jotka hänkin mainitsee oli 1700-luvun alussa elänyt Marjatta Heikintytär Puusti  (Tässä linkki Geni-sukupuuhun).on minulle seitsemäs esiäiti. Olen hänen poikansa Jaakon (jonka venäläiset veivät mukanaan, mutta joka palasi takaisin) , tämän pojan Juuson, tämän tyttären Marian, tämän pojan Jaakon, tämän pojan Herrastuomari Erik Jaakonpoika Sippalan, tämän pojan Henrikin eli Heikki Sippalan pojan  Piehingin Yliopään myllärin, Erkin tyttären poika.  Myös toinen yhteys, mutei verisukulaisuus minulla on tähän esiäitiini. 
Marjatta lienee tunnetuin sukulaiseni ellei hän sitten ole seitsemäs serkkuni Seppo Heikinheimo, johon sukulinja johtaa äitini äidin Lahja Maria Mäntylän kautta.  Isän puoelta ei niinikään ole kovin tunnettuja sukulaisia. Kauko Röyhkän Suursaari-teoksessa ja muista historiikeissa on mainittu  Uljas Hämäläinen, joka on viides serkkuni. Myös muutama muu, lähinnä tieteen alalla kunnostautunut etäinen serkku löytyy sieltäkin. 
 
image_2021-07-27_165935.png
Amerikkaan ja myös Neuvostoliittoon lähteneitä siirtolaisia ja loikkareita on vaikea jäljittää, sillä he usein alkoivat käyttää määränpäässään uutta nimeä, joko omasta tai muiden tahdosta. 
Muistiinpanoissani on hänestä kerrottu seuraavaa: 

kadonnut Ameriikassa? luki eräässä asiakirjassa.

Ollut Ameriikassa josta 1930-luvulla mennyt Venäjälle (Itä-Karjalaan) jonne kadonnut.

Ameriikoissa ollessaan käyttänyt eri nimiä: Korpi, Wilson, Corby, Hamlin

On epäilty, että olisi ollut NL:ssä tämä henkilö: Hämäläinen, Arvid Matvejevit?, s. 1889, Impilahti, Viipurin lääni, Suomi; suomalainen; työläinen, Solomannin saha; Solomanni, Äänisenrannan piiri; ammuttu 3.04.1938

 

 

Laila Hirvisaari kuoli viime kuussa. Sen jälkeen olen kuunnellut häneltä sekä Lehmusten kaupunki-sarjan, Lappeenranta-sarja että Sonja-sarjan. Myös aiemmin muistan lukeneeni ainakin hänen Katariina-suuresta kirjoittamansa kirjan. Laveaa kerrontaa "naisnäkökulmaa" olisi ennen sanottu eli kerronnassa painottuvat historian tpahtumat naisten ja lasten kokemusten näkökulmasta. Sonja-sarjassa esiintyvät Pietarin ja lähialueiden aateliset sekä Romanovien keisariperheen jäsenet. Tarinat ovat osittain sepitettä, mutta silti hyvin uskottavia: Keisariperheen suunnaton rikkaus, aatelisten laoitelias elämä, kansan köyhyys ja sivisttymättömyys, piittamattomuus ihmiselämästä, vallankomousksen johtajien korrputoituneisuus, julmuus, piittaamattomuus, Stalinin vainot... kaikki tämä tulee esille Sonja-sarjassa. Se on tuttuaa myös Keskisarjan ja monen muun tuotannosta, myös venäläisistä teoksista. 

 

 
Hannu Salama elää vieläkin. Jos hän elää vielä lokakuussa hän täyttää 86 vuotta. Hän on pari votta äitiäni vanhempi. Minulle äitini ikä sellainen mittatikku, johon verrtaan yli 70-vuotiaita ihmisiä. 
Milla Peltosen teos Paprilla seisova Perkele

Juhannustanssit ilmestyi kirjana lokakuussa 1964 kun minä elin vasta   toista elinvuottani  Se tuli minun titetoisuuteeni vasta yli 10 vuotta myöhemmin. Olisiko ollut yläasteen äidinkielen tunnilla, jolloin Reetta Nieminen siitä ja sen herättämästä kohusta kertoi. Itse kirjan lainasin kirjastosta ja luin joskus 1980-luvun loppupuolella. Luin siksi, että se kuuluu yleissivistykseen, kuten silloin ajattelin.  Niin lienee edelleenkin, esimerkkinä siitä, miten miten Suomessakin on tuomittu ihmisiä jumalanpilkasta. ja sittemmin uskonrauhan rikkomisesta. Siitä on tuomittu vielä tälläkin vuosituhannella mm. Jussi Halla-Aho blogikirjoituksensa perusteella. 
 
Neuvostovastainen sota on hänen teoksissaan käytetty nimitys jatkosodasta, jossa Suomen porvarit pakottivat työväestön sotimaan fasistien rinnalla Neuvostoliiton työläisiä vastaan, vai miten tuo antifa-propaganda nyt meneekään.  Siinä näkijä missä tekijä -toeksen ostin joskus 1980-luvun puolivälissä oululaisesta kirjakaupasta kirja-alesta. Kirjassa oli monta tyhjää sivua ja osa sivuista oli väärin päin. Jonkin verran tuota teosta luinkin. Siitä puhuttiin nuoruudessani aika paljon mm. radion kulttuuriohjelmissa.  Kirja ilmestyi aikana, jolloin mnä olin vasta alakoulualinen enkä tiennyt politiikasta tai historiasta paljoakaan, ainakaan muuta mitä äiti ja opettaja Laina Ylitalo olivat kertonut. 
En tiennyt siitä, mistä Salama, Pirkko Saisio ja monet muut "edistykselliet" kirjailijat ovat kertoneet: miten tiedostava nuoriso oli neuvostomielistä, stalinistista "Mitäs menitte!" on usein kuultu siteeraus suhtautumisesta Suomen käymiin sotiin, joista oli tuolloin kulunut alle 30 vuotta.

Tällaisissa, varsin vastahkoisissa tunnelmissa  kuuntelin tämän Peltosen teoksen. Se sisältää paljon tietoa ja paljon teosten analyysia, myös joitakin juoruja, kuten Harri Kaasalaisen itsemurha, jonka taustoista Pentti Saarikoski on kirjoittanut Hymy-lehteen vuonna 1968.  

Samoin kuin Antti Heikkisen kirjoittama kirja Päätalosta, tämä toikohteen lähemmäs ja lievensi häntä kohtaan tuntemaani vastanmielisyyttä.  Heikiisen toeksen jälkeen kuuntelin satoja tunteja Päätaloa ja vaikutuin, erityisesti Vikke Nilon tarina kirjassa Viimeinen savotta jäi pyörimään mieleen. 

Nyt päätin kuunnella Salamalta ainakin muutaman teoksen. Ensimmisenä oli vuorossa Juhannustanssit. Celiasta löytyvässä äänikirjassa ei ole tuota Hiltusen saarnaa, jossa puhutaan Jeesuksesta, aasintammasta ja tuhkamunasta.  

Seuraavana sitten pääteos, Siinä näkija missä tekjä Pispala-Eepos, jota on verrattu jopa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -sarjaan (myös kuunneltu viime vuosina). Soljuvaa kerrontaa, roiseja puheita ja tapahtumia, vaikuttava pala historiaa. Kannatti palata siihen uudestaan. Kuunneltuna se lörpöttely ja juoruilu tuntuvat ehkä vieläkin paremmilta. En minä niitä paperilta voisikaan lukea. Joskus nuorena yritin sisulla jopa Dostojevskia. Enää ei selkä eivätkä silmätkään kestäisi. 

Desantitt, vastarintaliike, metsäkaarilaiset lomittuneena Salaman oman lapsuuden kuvaukseen (alteregonsa Harri Salmisen kautta), vanhempien, isovanhempien ja heidän toveriensa elämään ja ajjatusmaailmaan sodanaikaisessa Pispalassa, jonka Tiltu oli luvannut jättää rauhaan niin ettei sitä pommiteta. Eikä pommitettu. Ainoat räjäyttäjät olivat kapinalliset jotka taistelivat ohranaa ja Suomen herroja sekä Saksan fasisteja vastaan toveri Stalinin puolesta. Suuri onni ja autuus olisi ollut Suomen liittäminen Neuvostoliittoon tai ainakin sosialstinen Suomi. Tosin muutama kirjan henkilö ei usko enää sosialismiin, koska on Neuvostoliitossa nähnyt 1930-luvun kurjuuden ja vainot. Toiset aas eivät luota omiinsa, työväenluokan tastelijoihin jotka ajavat liikkeessä omia etujaan tai purkavat omia traumojaan. Salama ei kuvaa työläisi ideaaleina sanakareina vaan hyvin raadollisina ihmisinä. Siksi tämä teos sai voimakkaimman kritiikkinsä nimenomaan kommunisteilta kun taas porvarit ylistivät sitä. 
 
20210720_075238_00005.jpg
 
Muita teoksia en välttämättä kuuntele.  Osaa niistä jopa kirjailija itse, myös kritiikki, on pitänyt hätäpaskoina, teoksina, jotka on pitnyt kirjoittaa siksi että kirjailija on rahapulassa ja ulkaista hajanaisina, ehkä keskeneräisinä. Tuttu kuvio mm. tuon ajan Timo K Mukan teoksista (ainakin Laulu Sipirijan lapsista vaikuttaa siltä). 

Tämän kirjan myöt tulivat tututksi myös Salaman runot ja mm. se, että TV:n runoraati-ohjelmassa hän luki Espoon Keilanimessä kuvattuna runon kokoelmasta Jatkuu huomenna. Mukailtu Kalevala-mitta on kiinnostava, mutta sisältö ei viehätä: populistista herravihaa, katkeraa ruikuttamista.  Tosin minuunkin olisi ehkä 1980-90-luvilla saattanut vedota moinen puhe amerikkalaistumisen ja taloudellisten arvojen hegemonian kauhistelu. 

 
Siinä näkijässä siis viitataan siihen, että jotkut eivät enää usko toveri Staliniin vaan ovat itse nähneet ja kuulleet minäklaiseksi terroriksi Neuvostoliitto oli kehittynyt. Siitä onkin hyvä hypät lukulistalla seuraavaan: 
 
 
Palkkana pelko ja kuolema, kirja, jonka on kirjoittanut Ossi Kamppinen kertoo Neuvosto-Karjalaan muuttaneista suomalaisista ja heidän kohtaloistaan, myös siitä, mitä he tekivät erityisesti alueen metsäteollisuuden hyväksi.  Tämä teos auttaa hahmottamaan mitä elämä on ollut silloisessa Karjalassa ja sitä, ketkä sinne lähtivät.  Sinne lähti suomalaisten kommunistien lisäksi myös seikkailijoita ja uuden etsijöitä, 1930-luvun alussa paljon lapuanliikettä ja kansinvälistä talouslamaa pakoon. Lamaa pakoon lähti myös moni USA:an ja Kanadaan aikoinaan muutanut suomalainen. Niin kerrotaan tehneen myös isosetäni eli isoisäni veli  Anton Matinpoika Hämäläinen  Hän oli 1920-luvulla lähtenyt Amerikkaan, ja sieltä sitten Kanadan kautta Neuvostoliittoon, jossa hän oli kadonnut Itä-Karjalassa. Hänen jäljittämistään vaikeuttaa se, että hän, kuten monet muutkin suomalaiset olivat Amerikassa käyttäneet muuta nimeä kuin alkuperäistään, tai se oli maahan tullessa kirjoitettu asiakirjoihin virheellisesti, Lieneekö Anton lähtenyt yhdessä sisarensa  Lempin kanssa, joka avioitui toisen suomalaissiirtolaisen Helge Grenmanin kanssa ja sai kolme lasta. Nuorimman heistä, Jerryn lapsineen ja vaimoineen tapasinkin heidän käydessään Suomessa 1997 ja minun käytyäni seuraavana vuonna vastavierailulla  Big Bayssa Michiganin osavaltiossa. 
 
Tästä teoksesta opin myös sen, että muusikko Arto Rinne on juuriltaan suomalainen. Sen toki kuulee jo hänen puheestaan ja suomenkielisestä laulustaan. Niissä ei ole lainkaan venäläistä korostusta kuiten joillakin muilla Petroskoin suomenkielisillä, mm. radiossa jossa rinne on toimittajana. Hän on tuttu myös Myllärit ja Sattuma-yhtyeistä, minullekin jo 1990-luvulta. Kävin Helsingissä kahdesti heidän keikoillaan ja sittemmin olen seurannut Rinnettä sosiaalisen median kautta. Hänen isovanhempansa isän puolelta olivat loikanneet Suomesta Neuvostoliittoon. Isosiä Uuno Rinne ammuttiin kansanvihollisenä vuonna 1938. 
 
Edellisessä kirjassa mainittu Antti Tuurin romaani Ikitie, joka niin ikään kertoo Petroskoin alueen suomalaisista 1930-luvulla, sinne muilutetusta Jussi Ketolasta, jolla on kirjailijan mukaan esikuva oikeassa elämässä.  Romaanista on tehty myös elokuva. Minä kuitenkin pidän enemmän äänikirjojen kuuntelusta kuin elokuvien katselusta. Kirjan päähenkilö joutuu lapuanliikkeen eli äärioieiston muiluttamaksi, eli hänet kuljetettiin Suomesta Venäjälle vastoin tahtoaan. Sitä tapahtui 1930-luvun alussa kommunisteille ja vasemmistolaisiksi tunnetuille tai epäillyille. Joitakin myös tapettiin. 

Tuurinkin teoksissa kerrotaan Neuvostoliittoon muuttaneista amerikansuomalasista. Myös päähenkilö oli 20 vuotta aiemmin ollut rakennustöissä New Yorkin "taivaanraapijoissa" ja sisämaan kuparikaivuoksilla. Myös kanadansuomalaisten Säde-kommuuna mainitaan. 

Suomalaisia alettiin syyttää nationalismista ja oman kansansa suosimisesta. Helppo uskoa, että sen asian kuvaukset ovat Tuurilla ja muilla aitoja: sitä oli Karjalaan muuttaniessa, ja jopa ryssävihaa, neuvostovastaisuuttakin. Kuitenkin sitten kun alettiin ihmisiä siitä syystä ampumaan, tappaminen oli summittaista, Moskovasta asetettuen kiintiöiden täyttämistä, kollektiivisia rangaistuksia, sitä että kaikki vietiin ammuttaviksi. Mielivaltaa ja hulluutta, joille ei ole puolustelua, vaikka monet vieläkin uskovat, että tapetuissa oli itsessäänkin syytä ja he ansaitsivat rangaistuksensa.  Venäjän sosiaalsiessa mediassa näkee edelleenkin Stalinin ihailua. 


Se oli enemmän tai vähemmän utopistinen yhteisö samoin kuin ne jotka  Matti Kurikka oli perustanut ensin Australiaan ja sitten Amerikkaan. Sointula  on vieläkin pystyssä Kanadassa, mutta Säde Aunuksessa muutettiin ensin tavalliseksi kolhoosiksi ja sitä myöten lakkasi olemasta. Myös muita suomalaisten asuttamia kolhooseja perustettiin 1930-luvulla, mm. Hopea, Kylväjä ja Hiilisuo. Amerikansuomalaisilla oli niidenkin toiminnassa merkittävä asema. 
Suomalaisista ihannesiirtokunnista on kirjoitettu paljon, mm. tämä artikkeli.
 
2003-02-16-08h03m33.JPG
Helmikuu 2003 Townsvillessä Australian pohjoisosassa. Istun pihalla lukemassa.
{C}
Kurikan tarina tui minulle tutuksi jo Australiassa vuonna 2003, jossa sattumalta löysin hänestä kirjoitetun kirjan Kurikka's dreaming townsvillel'isen ostoskeskuksen kirjakaupan alennuslaarista.  Sitä tihrustelin suurennuslasilla pialla istuen. Vähän myöhemmin sinä vuonna aloin tilaamaan myös äänikirjoja silloisesta näkövammaisten kirjastosta. Niitä tuli, jos tuli, isoina paketteina, jotka sisälsivät C-kasetteja paksuissa muovikoteloissa.  Jaksoin kuitenkin kahlata tuon ohuehkon kirjan läpi ihan suurennuslasilla. Myöhemmin löysin myös netistä Yleisradion esittämän kuunnelman sekä muuta materiaalia.   Ei ollut Kurikan ensimmäinen projekti Queenslandin Chillagoessa kovinkaan kaukana sieltä, missä 2003-21010 asuin: Townsville ja Cairns. 

Kurikka esiintyy myös AnttiTuurin romaanissa  Taivaanraapijat, jossa Jussi Ketola on rakennustöissä New Yorkissa 1900-luvun alussa. Kurikka saapuu sinne järjestämään apua Suomen punakaarteille ja saarnaamaan teosofiesta sosialismista.  Myös yhteistyö Pekka Ervastin kanssa mainitaan. Vaikka tämä onkin kaunokirjallinen teos, näyttää siltä että olellisilta osiltaan kerrotut asiat pitävät paikkansa. 

Voisin hyvinkin kuvitella, että isosetäni Anton olisi voinut hyvinkin olla kiinnostunut sekä Kurikan että Ervastin ajatuksista ja viettäneen Amerikassa samanlaista elämää kuin monet kirjan henkilöt. Pääasiassa se oli kovaa työtä rakennuksilla, kaivoksilla ja metsissä. Työsuojelusta ja työntekijän oikeuksista käytiin tappelua ammattiliittojen ja yhtiöiden välillä. Siinä olivat käytössä kovat aseet molemmin puolin. 
 
Niin ne ajat muuttuvat ja ihmisten murheet niiden mukana. Tämän vosikymmen murheet tuntuvt kirjallisuuden ja julkisuuden perusteella olevan se, minkälaisia sipsejä ostaisi tänään ja parisuhteessa se, jos sipsimaku ei täsmää kumppanin kanssa ja tietenkin kakkahäpeä, se ettei uskalla käydä veessassa tai piereskellä kun kumppani on kotona.  No, onhan tietysti sitten kaikenlainen syrjintä, mm. metoo, seksuaalinen hyväksikäyttö ja nyt tämä korona. Sitäkin käsittelevää kaunokirjallisuutta lienee odotettavissa.  Onneksi ei olekaan lähihistoriassa sen isompia kriisejä, joista kirjoittaa. Ja vaatiihan seajallista ja kulttuurista väimatkaa kirjoittaa tapahtumista kriittisesti ja analyyttisesti, niin että teksti tarjoa jotakin lukijalle. 
 
Sata vuotta sitten olivat Stalin ja Hitler jo aloittaneet tiensä valtaan. Ja sitten molempien aikaansaamat kauhut alkoivat todella jyllätä 1930-40-luvilla. Käsittämättömän paljon oli hulluutta siihen aikaan ihmisten ajatuksissa ja teoissa. Myös Suomessa oli sekä vasemman että oikean laidan ääriajattelulla laajaa kannatusta. Varmasti monet kommunistit hautoivat revanssia tai ainakin uskoivat vallankumouksen vielä koittavan, ja monet äärioikeistolaiset, lapualaiset ja suojeluskuntalaiset, ajattelivat, että kommunismi on paha sairaus, kuin rutto, ja kaikki sen saastuttamat ihmiset on tuhotyttava. Tuskin kukaan neljästä isovanhemmastani kuuluivat kumpaankaan ryghmään vaan olivat maltillisempia, niin kuin suurin osa kansasta varmaankin, hekin halusivat vain elää arkeaan rauhassa. Kyllä jokaista äitiä ja isääkin varmaan kirpaisi kun tuli tieto, että poikein on lähdettävä sotaan.  Toki molempien vanhempien puoella on oltu enemmän oikealla kuin vasemmalla, ommunismia ja jopa sosialidemokraatteja on vieroksuttu jos ei muuten niin uskonnonvastaisuuden takia. 

Anti Tuuri muodostui sitten minulle kuukauden kirjailijaksi. Edell' mainittujen teosten jälkeen latasin Ruotsin muuttaneista suomalaissirtolaisista kertovan Aavan meren tuolla puolen -romaanin ja vuoden viimeisenä päivinä aloitin Ameriikan ratilla. Ehkä ensi kuussa voisin kuunnella myös romaanit Talvisota ja Pohjanmaa jotta pääisin niihin kytkeytyneistä elokuvista irti. Molemmat olen nähnyt televisiosta ja niiden väkivalta ja raakuus ovat jääneet kaivelemaan. 

Kirjailijan kaunokirjallisuutta varten tekemä tutkimus ja esityö eivät ole ainakaan välttämättä tieeteellisiä eikä niistä raporttoida ihan todellisuutta vastaavasti, mutta silti voin mielestäni oppia myös Tuurilta. Saada tarkempaa kuvaa siitä mitä siirtolaisuus oli ja on.  Näyttää siis siltä, että kuitenkin käytän kirjallisuutta itseni "jalostamiseen" ja sivistämiseen enkä pelkästään ajantappovälineenä.  Tosin nyt koronaeristyksen aikaan myös eskapismi ja ajantappo ovat ihan hyväksyttäviä syitä myöskin. 
 

 Kuvamuistoja 

Tässä muutamia kuvia, jotka olen jakanut Instagram-tililläni ja siihen linkitetyllä Facebook-sivullani, joka on olemassa toistaiseksi.  Pelkään Facebookin poistavan sen ja uuden profiilini niin kuin kävi vanhalle profiililleni tammikuun lopussa. Siksi en käytä Facebookia enää juurikaan. Se on ollut suuri muutos, myös suuri suru, sillä 14 vuoden aikana se oli merkittävä kanava yhteydenpidossa sukulaisten ja ystävien kanssan Suomessa ja monessa muussa maassa.  Asiaa on vaikea hyväksyä, koska minulle ei koskaan kerrottu syytä tilini poistoon. Yhteydenottoihini ei edes vastattu. 

 

IMG_20210703_173605_994.jpg
Vuonna 1970 kesä oli lämmin. Silloin kuljettiin koko kesä pelkissä shortseissa ja paljain jaloin.  Minulle ostettiin lomamatkan aikana Shell huoltoasemalta puhallettava avaruusraketti, janka värit ja kuviot olivat USA:n tähtlipusta. Vuotta aikaisemmin oli tapahtunut kuulento jonka aikana ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun pinnalle. Sen tapauksen kunniaksi oli paljon leluja ja muita esineitä. Meille muunmuassa ostettiin seinälle ryijy jonka nimi oli kuunkivet. Elokuussa sitten aloitin koulun. Se oli ensimmäinen vuosi jolloin koulupäivä oli viisipäiväinen. Myös työntekijät saivat nyt lauantain vapaaksi.

 

 

 

IMG_20210702_091405_583.jpg

2015 heinäkuussa melkein joka yö heräsin teltassa keskellä suomalaista metsää. Muutaman poronkin näin, ja loppukuusta pääsi jo maistelemaan kypsiä mustikoita kun olin jo saapunut pohjoisesta etelään. Pyöräilin tuolloin Kajaanista Kuusamoon ja sieltä pitkin itärajaa Haminaan, Kotkaan, Porvooseen ja edelleen Nurmijärvelle. 

 

IMG_20210702_091853_444.jpg

 

 
2.7.2014 poistuin toista kertaa Vietnamista. Lentokentällä oli lasten urheilujoukkue joka halusi ottaa kanssani kaverikuvia. Lensin Ho Chi Minh Citystä Kuala Lumpuriin tapaamaan naista, jonka kanssa olin tehnyt tuttavuttaa netin seuranhakusivustolla. 
 

 

 

IMG_20210702_092417_441.jpg
2.7.2013 olin jo Ruotsissa matkalla takaisin Suomeen sen jälkeen kun olin kiertänyt noin tusina Euroopan maata:  Suomi-Viro-Latvia-Liettua-Puola-Tsekki-Itävalta-Slovenia-Kroatia-Serbia-Bosnia-Herzegovina-Saksa-Tanska-Ruotsi.  Olin lähtenyt matkaan heti toukokuun alussa nousemalla Helsingistä Talliinaan matkaavaan laivaan. .

 

 

IMG_20210702_092829_319.jpg

2.7.2013 vasta nyt pääsin tutustumaan Ruotsiin vähän tarkemmin. Aikaisemmat matkat olivat vain läpikulkua tai sitten pyörähtäämistä lautta sataman lähellä tai rasvareissuja Haaparantaan. Nyt viivyin maassa reilun viikon aikana myös kävelin pitkin teitä kärryyneni ja yövyin pari yötä teltassa metsässä.

 

 

IMG_20210702_093626_163.jpg
2.7.2009 olin sisustanut kodin niin että kissoillakin olisi sisällä jotakin tekemistä ja mieluisia paikkoja lepäilyyn. Misu-kissa tykkäsi hyppiä hyllyillä jahtaamassa hyönteisiä.

 

 

IMG_20210703_170350_698.jpg

 

 
3.7.2020. Tämä turvaistuin päätyi riisuttuna kävelykärryyn josta tuli meille lastenrattaat, kulkuneuvo jota käytimme yli puoli vuotta kunnes siirryimme polkupyörään.

 

 

IMG_20210703_170725_891.jpg
Heinäkuussa 2017 olin taas koitutunut Vietnamiin vietettyäni kevätkuukuukaudet Ukrainassa ja Suomessa. Kito-koira oli vielä niin pieni, että mahtui ensin pyörän etukoriin ja sitten takakoriin. 

 

 

IMG_20210703_171143_993.jpg

 

 
2.7.2015 Kuusamo, siihen paikkakuntaan liittyy paljon muistoja 1980-luvulta. Silloin 1985-1987 riiasin Oulussa Kuusamosta kotisin olevaa tyttöä ja muutaman kerran kävinkin hänen kotonaan Karhutiellä. Tytön isä oli kunnan maatalousneuvoja. 

 

 

IMG_20210703_171915_781.jpg
2004 perheeseemme Australian Queenslandin osavaltion Woodstockissa kuului neljä kissaa. Nuorin niistä on edelleen hengissä. Misu asuu edelleen Australiassa.

 

 

IMG_20210703_172334_532.jpg
2004 asuttiin Australian maaseudulla yli 100 vuotta vanhassa mökissä keskellä lehmälaitumia. Dingo yen ulvonta kuului iltaisin metsänreunasta. Kenguruita näkyi usein. Sinä vuonna oli kuivuus huhtikuun lopusta seuraavan vuoden tammikuuhun saakka. Tämä kuva on heinäkuulta jolloin ruoho alkoi jo kuivua. Joulukuussa kaikki oli rutikuivaa. 

Oli mukava asua tuolla koska ympärillä oli niin paljon tilaa. Vaimolle se ei ollut niin mukavaa, koska hänen piti ajaa joka päivä yli 30 kilometriä suuntaansa kaupunkiin, jonka sairaalassa hän kävi töissä. Hän ei viihtynyt siinä työssään, mutta kun vuonna 2015 muutimme Cairnsiin minun työni perässä, hän alkoi viihtyä työssän. Minä taas en viithtynyt omassani. 
 

 

 

 

 

IMG_20210703_173122_981.jpg

 

 
Vuonna 1993 osallistuin Venäjällä pidettylle vapaaehtoisten työleirille. Tarkoituksemme oli auttaa vanhan luostarin restauroinnissa. Kymmenen päivän leirin aikana teimme töitä noin kaksi tuntia. Leirin vetäjät keksivät aina syitä sille miksi tänään ei voi tehdä työtä. Работа не волк. sanoivat pojat lainaten vanhaa venäläistä sanontaa. Asuimme paikallisen maatalousoppilaitoksen asuntolassa, joka oli nyt kesällä tyhjä. Asuntolan ruokalassa meille tehtiin ruuat. 

 
IMG_20210720_054005_273.webp
 
Silloin 1990-luvulla kaikki matkailuni oli suunnattu Venäjälle. Ihan alussa, toukokuussa 1990 olin kuitenkin käynyt Kreikasssa Santorinin saarella, jonne ystäväni Pekka oli kaodunnut keväällä 1989. Kävimme siellä muutaman hänen nuoruudenystävänsä kanssa:  Vasta jälkeen päin ymmärsin, että Pekka oli kadonnut omasta halustaan. Hän puhui siitä minulle edellisenä vuonna mutta mitä jotenkin torjuin ajauksen mielestäni. Hämmästelin sitä, miten Nokian johtajan Kari Kairamon itsemurha teki häneen vaikutuksen loppuvuodesta 1988. Kairamo ja Nokia olivat silloin kaukana meistä, kuuluivat bisnesmaailmaan, juppikulttuuriin. Me limme mielestämme ihan jotaiin muta. 
 
Nyt jälkeen päin olen harmitellut sitä, että olin silloin niin tiukasti suuntautunut Venäjään ja venäjän kieleen. Toisaalta ymmärrettävää sillä Aasia ja sen kielet olivat ihan liian kaukana minusta. Toki tietokoneen ansiosta aloin käyttämään ja ymmärtämään paremmin englannin kieltä. 

 


 

IMG_20210702_090752_189.jpg

 

2.7.2015 ruoka varastojen täydennystä Taivalkoskella. Pyörän kyytiin ei paljoa kerralla mahtunut eikä olisi säilynytkään.Onneksi matkan varrella oli aina runsaasti ABC-huoltoasemia ja myös ruokakauppoja. Kyllä, otin kuvan kassalta, koska sillä istuva tyttö on niin nätti. Puheisiin en vieraiden tyttöjen enkä muidenkaan kanssa paljoa ajautunut. Ainoat sosiaaliset kontaktit olivat sovittuja tapaamisia. Heidän joukossaan toki oli ennestään tuntemattomia ihmisiä, joita tapasin Facebook-ryhmien ja Couchsurfing-sivuston kautta. Monen luona myös yövyin. Tinder minull aoli joskus puhelimessani, mutta sitä kautta en tavannut ketään, vain yhden kanssa juttelin Suomessa ollessani. 

 

IMG_20210708_100155_724.jpg
Sota, sota-aika, sotahirstoria.  Ne eivät ole lempiteemojani, mutta ne tulevat aina esille kun lukee suomalaista kirjallisuutta. Talvi- ja jatkosotaa, niitä edeltävää ja seuraavaa aikaa käsitellään edelleenkin kijrallisuudessa, toki nyt uusista näkökulmista eikä pelkästään tuntematon sotilas-hengessä.   Tuolloin 2015 kun pyöräilin Suomen itärajaa seuraten Kuusamosta alaspäin, pysähdyin mm. Raatteentien taistelujen tapahtumapaikalla.  Etenkin tämä kuvassa näkyvä muistomerkki oli todella vaikuttava näky.
 
IMG_20210708_100623_027.jpg
Pysähdyin myös Suomen-rintamalla kaatuneiden ukrainalaisten muistomerkillä. Neuvostoliitto lähetti Suomen rintamille paljon eri kansallisuuksia edustavia sotilaitaan, myös Ukrainalaisia.  Minulla on tähän perustuva teoria siitä mitsä Väinö Linnan Tuntematon sotilas-teoksessa esiintyvä dobra huja juontuu. Luulen sen tulleen ukrainan kielisestä hyvän päivän tai hyvän paivänjatkon toivotuksersta, joka lausuttuna kuulostaa lähes samalta:  "dobrohodnjaa" доброго дня myös venäjäksi, mutta ukrainalaiset lausuvat sen eri tavalla, g:n kovana h:na. En ole tutkinut asiaa sen tarkemmin, mutta Ukrainassa käydessäni hätkähdin ihmisten lausuessa tuon toivotuksen. Se kuulosti Odessassa ja Kiovassa ainakin samalta kuin tuo dobra huja. 
IMG_20210708_100359_315.jpg
2015 jossain kainuun metsien tuntumassa. Oli todella suuremmoista matkailla Suomen kesäinen luonto ympärilläni, illan tullen poiketa tieltä metsään, pystyttää teltta sinne ja käydä nukkumaan. En pelännyt susia enkä karhuja, enkä edes tiikereitä tai norsuja, joita Malesiassa asuva silloinen naisystäväni epäiliu metsissä lymyilevän.
IMG_20210709_085917_407.jpg

Vietnamissakin on luontoa ja maisemia, joita ihailen. Ne ovat vuoristoalueella: taivaanrannassa siintäviä vuoria ja metsiä. Kuntoni ei salli varsinaista vaeltelua vaan ihailen niitä teiltä käsin. Tämä kuva on heinäkuulta 2020, jolloin matkustin Hanoihin rekisteröimään avioliittoni ja lapseni Suomessa.  Niitä varten piti laillistaa paperit Vietnamin viranomaisilla, eikä se onnistunut omin päin. Sitä varten piti palkata agentti, joka hoiti asian viidessä päivässä. Odotellesani matkustin vuoristoalueelle ihan kollisessa Vietnamissa, melkein kiinan rajalla sijaitsevaan turistikaupunkiin nimeltään Sapa
 
IMG_20210709_090457_827.jpg
Heinäkuussa 2017 kävin erään vietnamilaisen ystäväni luona ja pidin muutaman oppitunnin hänen yksiytisessä kielikulussaan. 
IMG_20210709_090125_659.jpg
Heinäkuussa 2019 kävimme 30 kilometrin päässä provinssimme pääkaupungissa nimeltään Cao Lanh. Siellä asuu myös vaimon sisko perheineen. Matkalla ylitimme joen lossilla. Tosin nykyään sinne pääsee mös siltoja pitkin kun kiertää vähän kauempaa valtatietä seuraten.  
IMG_20210709_085808_483.jpg
Heinäkuussa 2020 koronatilanne oli niin hallinassa että saattoi matkustella maan sisällä. Minulla oli syy käydä Hanoissa, koska halusin rekisteröidä poikani Suomen kansalaiseksi. Tarvittavien paikallisten papereiden vahvistamiseen meni aikaa, jonka vietin korkealla vuoristossa ihan maan luoteiskulmassa, Kiinan rajan tuntumassa, jossa sijaitsee turistialue nimeltään SaPa.  Kävellessäni tiellä näin vesipuheveleita. 
IMG_20210709_084825_518.jpg
Sapa, henkeäsalpaavan upeat vuoristomaisemat. 

 

IMG_20210709_083314_848.jpg
Sapa, täällä ruoho on vihreämpää. Oi, miksen hakeutunut tänne naimisiin ja asumaan? 
IMG_20210710_101155_477.jpg
Sapa sijaitsee lähellä Kiinan rajaa eikä Laosiinkaan ole kovin pitkästi linnuntietä. Jos matkustaa junalla Vietnamsita Suomeen, voi matkata ensin Hanoista Pekingiin ja sieltä Mongolian kautta Siperiaan, josta edelleen Siperian rataa myöten Moskovaan ja Pietariin, ja sieltä Sibeliuksella Vainaikkalaan.  

 

 

 

IMG_20210708_095108_241.jpg
2019 heinäkuu oli kuuma Hanoissa. Täällä Sapassa oli raikkaan viileä ilma. Välillä satelikin. 
 
IMG_20210710_102248_835.jpg
2018 heinäkuussa asuin eteläisen Vietnamin keskiosan vuoristoalueela. Kävin joogassa ja ostoksilla Dalatin kaupungissa. Sekin on yksi maan turistikeskuksista. Turistja varten on myös hevosajeluja ja ajajien hevoset viettävät vapaa-aikaansa kapungin kaduilla. 
IMG_20210711_073609_469.jpg
Myös Dalatin seudulla näin joskus vesipuhveleita. 
IMG_20210710_111914_364.jpg
2011 heinäkuussa olin muuttanut takaisin Australian länsirannikolta Perthistä itärannikolle. Asetuin noin kuukaudeksi Uuden Etelä-Walesin maaseudulle Findon Creek -nimiseen syrjäkylään Kyoglen kaupungin liepeille ystäväni maatilalle, jossa toimi eläinten turvakoti Cariad farm.  Sekin on vuoristoista seutua, vanhaa tulivuoren kraateria. Siellä lähellä sijaitsee mm. Nimbin-niminen kaupunki, joka on Australiassa sitä mitä Kristiania Tanskassa.  Koko alauella on vaihtoehtopaikan maine, siellä asuu paljon entisiä hippejä ja nykyäänkin sen henkisiä, kasvissyöjiä, vegaaneita, joogaajia, rokotekieteisiä ...  
IMG_20210712_105703_894.jpg
2013 oli minunkin juhlavuoteni.  Heinäkuussa olin matkannut Saksasta Tanskan kautta Ruotsiin kierreltäni sitä ennen Itä-Euroopan maissa noin kaksi kuukautta.  Syntymäpäiväkseni olin jälleen palaamassa Austtaliaan. Minulla oli jo varattuna lento Kiinan kautta Sydneyyn josta olin lähtenyt matkaan huhtikuun lopulla. 
IMG_20210713_200630_792.jpg
Toukokuun alussa olin viipynyt Suomessa vain noin viikon, eläinsuojelukeskus Tuulispäässä Somerolla Vapun ja sitten jonkin aikaa Helsingissä. Kahden kuukauden Eruoopan-kiertomatkan jälkeen olin laivassa matkalla Tukholmasta Suomeen, jossa olisi aikaa viettää pari viikkoa ennen lentoa Australiaan. 
IMG_20210719_032457_283.webp
2013 Tammerfestin kuuluisin esiintyjä oli Eppu Normaali.  Tulipahan nähdyksi heidät ensimmäistä kertaa, myös Klamydia, Viikate, cheek ja kaiken huippuna Ismo Alanko säätiö. Olihan siellä myös Kari Peiydsmo torikeikalla ja itse festivaaleilla ties keitä, en kaikkea muistakaa. 

Minä osallistuin vain festivaaliin vain sen ensimmäisenä päivänä. Olin yksin ja päihteittä. Ainoa mistä todella nautin oli Ismo Alanko -säätiön esiintyminen illan jo pimettyä. 

 

IMG_20210715_084004_681.webp
2016 heinäkuussa olin Joensuussa. Ilovaarirock järjestettiin ravintola Kerubin pihalla ja yläkerrassa. Suonna Kokonen esitti siellä tukintojaan Neil Yongin kappaleista. Hänen lisäkseen niitä esittivät hänen yhtyeensä huojuva lato ja joku muukin.  Minua hieman häiritsi se, että yleisöä tuli ja minä, minä itse muiden mukana yläkerran ja päälavan väliä. Sielläkin kun oli jotain kiinnostavaa, mm. Tommi Läntinen. Konosta olisi pitänyt kuunnella täysin keskittyneesti paikallaan istuen kin kirkossa. No, hyvä näinkin. Muisto jäi ja myös vähän videota

 

 

20210724_085811.jpg
Makuubussi eli linja-auto, jossa on makuupaikat. THACO Mobihome Tämä, jolla matkustin usein Dalatista Saigoniin kuuden tunnin matkan oli luxus-malli, jossa oli väliseinillä eristetyt osastot ja jokaisella TV-ruutu. Siinä oli myös USB-liitäntä, jota saattoi käyttää myös puhelinten ja muiden usb-virtaa käyttävien laitteiden ja akkujen lataamiseen. Useille länsimaisille näissä on liian vähän jalkatilaa, minulle nipinnapin sopivasti. 
 
20210726_173117.jpg
Kuala lumpurissa, Malesiassa, bussit näyttävät siltä kuin ne olisivat vanhoja Singaporen SBS-busseja. Niin ne saattavat ollakin, sillä Singaporessa ei vanhaa autokantaa suvaita.  Tämä kuva on vuodelta 2012, jolloin olin lentäny Brisbanesta Singaporen kautta Helsinkiin, mutta pysähdtynyt vain muutamaksi tunniksi lentokentälle.  Siellä minua tuli tapaamaan japanilainen Minami, joka oli käynyt ostamassa meille Veganburg-ravintolasta vegaaniset hampurilaisateriat. Ne me söimme jossain metroaseman uumenissa ja juttelimme. Olin tavannut hänet viimeksi Singaporessa käydessäni vuonna 2010. Olin hänen juhlissaan joulupukkina.  Nyt kun olin viettänyt kaksi ihanaa kuukautta Suomessa ja yhden Hong Kongissa, pysähdyin päiväksi Kuala lumpuriin ennen lentoa Melbourneen. 
 
20210725_054011.jpg
Kuala lumpurissa 2012.  Yövyin hostellissa muslimialueella ja kävelin sieltä keskustaan. Matkalla ihastelin nätisti pukeutuneita musiminaisia, jotka tutkivat ostoskadun liikkeiden alennusmyyntitavaroita. Oli tulossa Hari Raya, muslimien vuoden suurin juhla, ja sitä varten ostettiin uusia vaatteita.  Näin myös nuoria musliminaisia tiukoissa legginseissään ja tuskin hiukset peittävissä päähuiveissa. Muistakaan vartalon muodoista ei jäänyt paljoa arvailujen varaan En vain kehdannut  ottaa kuvia heistä. 
 
20210724_091939.jpg

2012 olin Hong Kongissa Australian passillani.  Uusi, toukokuussa uusittu, Suomen-passini oli vielä ilman leimoja. Hong kongista lengisn Malesiaan ja sieltä takaisin Australiaan. 

 

IMG_20210720_053717_668.webp
Spartacus-kissa asui naapurissamme Australian Townsvillessä vuonna 2003.  Se päätti, että meillä on hauskempaa ja meidän kissatkin hyväksyivät sen ystäväkseen, joten mekin suostuimme se asettumaan taloksi. Sen emäntä oli tietämättämme muuttanut pois toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja naapurissa edelleen asuvat tytön vanhemmat lupasivat kysyä tytöltä, saako kissa muuttaa meidän kanssamme Woodstockiin tammikuussa 2004. Se sai, ja se muutti meidän kanssamme vielä Cairnsiinkin. Spartacus sairasti kissojen immuunikatoa eli aidsia johon se menehtyi vuonna 2015  ehkä 14-15 vuoden ikäisenä. Spartacus oli hyvin hienotunteinen ja ystävälläinen kissa. Muistan kuinka se puski kättäni piileskellessään sohvan alla ja minu työntäessäni kättä sinne päin kun viimeisellä vierailullani elokuussa 2013 kävin tervehtimässä kissoja ja koiria entisessä asunnossani, jossa Nancy edelleen asui eläinten kanssa. 
 
IMG_20210720_053458_293.webp
Tammikuussa 2004 muutimme Townsvillestä Woodstockiin vanhaan maalaismökkiin. Vuokraisännän Maxi-koira päätti asua meillä ja se olikin kuin kotonaan, mm. tappoi useita kanojamme niin että ne piti lopulta sulkea aitaukseen.  Heinäkuussa 2004 oli kuivaa ja viileää. Eräänä aamu-yönä Maxi oli retkillään metsän reunassa ja joutui dingon puremaksi. Se juoksi talon alle, pahasti haavoittuneena. Sielä Nancy kaivoi sen esiin ja soitti vuokraisännälle, joka vei Maxin eläinlääkärille. Koiran toipuminen lämmitetyssä kylpyhuoneessa kesti nelisen viikkoa.  Vuoden kuluttua siitä asuimme kaikki Cairnsissa ja eräänä aamna ollessani aamulenkillä kahden koiran kanssa Maxi jäi auton alle ja kuoli välittömästi. 
 
IMG_20210720_051522_822.webp
Mimi-koira ei oikein pidä lapsista.  Poikamme se jo hyväskyy pitkän totuttelun jälkeen. Minä olen aina pyytänyt poikaa antamaan koiralle puruluita ja muita makupaloja.  Tämä kuva on vuodelta 2019 jolloin asuimme heinäkuuhun saakka vuoristossa Lam Dong-provinssissa lähellä Dalatin lentokenttää.
 
20210726_172419.jpg
Heinäkuussa 2020 sain viriteltyä vanhan kävelykärryni lastenrattaiksi, joilla työntelin poikaamme pitkin kyläteitä. 



 
20210726_172302.jpg
Heinäkuussa 2020 Erik ja sukulaislapsia, myös tuo isompi tyttö on hänen isotätinsä. 

 
20210725_052531.jpg
2015 esittelin jollekulle missä kaikkialla Euroopassa olin käynyt viimeisen kahden vuoden aikana.  Ihan joka paikassa en tähtiä merkannut kuten esimerkiksi Oslon lentokentällä, jossa oli parin tunnin pysähdys toukokuun lopulla 2014 matkallani Espnjan Alicantesta Thaimaan Bangkokiin.  Itäiseen Euroopaan matkani painottuivat. Espanja oli kaikista epämiellyttävin kokemus. 
 
20210725_051504.jpg
Erik ja äidinäidinäiti heinäkuussa 2020. Vierailumme hänen luonaan loppuivat, koska hän haukkui minua selkäni takana: olin kuulemma melkein pudottanut lapsen jokeen ja muutenkin kohdellut huonosti. Näin oli joku hänen ystävistään kertonut nähneensä. 
 
20210724_092534.jpg
Vuonna 2004 oli Woodstock, Queensland, Australia osoitteemme. Ihastuttava vuonna 1909 rakennettu mökki oli riittävän mukava asumus. Sitä oli tosin vuorattu lasikuitulevuillä ja muilla nykyaikaisilla materiaaleilla. Sisällä ainakin kahdessa makuuhuoneessa olivat lautaseinät vielä näkyvissä, tosin maalattuina. 
 
20210724_092345.jpg
Misu-kissa oli syntynyt Woodstockin kaatopaikalla. Meillä asuessaan hän pysytteli enimmäkseen kotona koirien seurassa, välillä vain kävi istumassa lehmien edessä ja tuijottamalla niitä. Tätä kirjoittaessa Misu elää edelleen Cairnsissa. Hän täytti toukokuussa 17 vuotta. 

 

IMG_20210715_084251_010.webp
2016 Ilovaari-rock alkoi jo iltapäivästä. Alun perin minun oli tarkoitus mennä vapaaehtoistyöhön Ilosaari-rockiin, mutta en päässyt, koska kerroin olevani heikkonäköinen tai oikeammin ilmeisesti siksi, että vapaaehtoisia koordinoinut henkilö ei tiennyt mitä kanssani pitäisi tehdä. . 
   
IMG_20210714_091029_389.webp
Heinäkuussa 2020 sain nauttia lentämisestä toistaiseksi viimeisen kerran. Olen aina pitänyt lentokoneessa istumisesta. 
 
IMG_20210720_064247_809.webp
Heinäkuusssa 2002 oltiin päätetty Nancyn kanssa, että minä ja kitti voimme  jäädä Singaporeen. Kitti oli kasvanut isoksi vaikka näyttääkin pieneltä tämän 21-tuumaisen monitorin vierellä. 
IMG_20210720_054300_190.webp
Heinäkuussa 2001olin lomalla ja kävin mm. Saloisten hautausmaalla kuvaamassa sukulaisten hautoja. Isosiäni Erkki Sippalan serkku ja täyskaima Erkki Johannes Sippala oli veljensä tavoin menettänyt henkensä jatkosodassa. Tarkemmin sanoen veli Veikko menehtyi Lapin sodassa Tornion taisteluissa. Erkki kaatui heti jatkosodan alussa Pistojoen taistelussa. 
 
 
 
 
 
 
IMG_20210720_052709_550.webp
Heinäkuun lopulla ovat mustikatkin jo kypsiä ainakin eteläisessä Suomessa. Jo kuun puolivälissä saattoi niitä löytää paikoin.  Sekin asia on täältä katsoen eksotiikkaa. Tosin minun näkökyvylläni ei niitä paljoa poimita, mutta suuhun niitä näen laittaa sen veerran, että makuun pääsee.  

Tämä kuva on heinäkuulta 2015, todennäköisesti jossain Etelä-Savossa kun olin lähestymässä Savonlinnaa pohjisesta.

20210725_052138.jpg

Tämä kuva lienee samalta ajalta. Reissumies-leipää ja sen päällä mustikoita suoran pensaasta, mikäp sen makoisampaa evästä!  Useimmiten tuli kyllä syötyä ohra- tai kauraleipää, joita vastsani sietää paremmin kuin ruisleipää. 
 
 
IMG_20210720_052334_354.webp

Ja kaunis suomalainen luonto aina sykähdyttää ja sitä usein kaipaa: puhdasta vettä, roskattomia tienvarsia, viileää ilmaa.  Tosin se viileä ilma on suurimman osan vuotta minule hieman liian viileää. 
 
IMG_20210720_052438_048.webp
Pyöräteitä ja pyöräilyä myös kaupungeissa. Niitäkin osaa arvostaa vasta kun niitä ei ole. 
 
IMG_20210720_052954_163.webp
Kesäillan saunaa, pulahtamista paljuun tai järveen. Niitä myös muistelen kaiholla. viimeksi sain nauttia niistä toukokuussa 2017.  Kuva on veljeni luota Nurmijärveltä. 
 
IMG_20210720_052244_662.webp
Ortodooksinen tasasouna jossain Ilomantisn tienoilla. Kreikkalaiskatolinen karjalaisuus, siihen en ole vielä tutustunut kunnolla.  Joensuussa en siihen törmännyt kun siellä asuin heinäkuussa 2016 
 
20210726_172722.jpg
Parikkalan patsaspuisto osui matkani varrelle heinäkuussa 2015 ja siellä pysähdyin ystäväni Jarmon suosituksesta.  Oli kylmä ja satinen päivä ja minua vähän vilutti ja yskitti. 
 
20210724_091017.jpg

Vuoden 2015 reissulla pysähdyin myös Savonlinnassa, jossa sohvasurffasin Suomeen muuttaneen venäläisperheen luona.  Oli kaunis kesäpäivä kun kuljin kaupungilla. Kävin myös itse linnassa, mutta sisällä kävin vain pikaisesti. Ulkona oli pajon mukavampaa. 
 
20210724_090516.jpg
Vuosi 2015 mutta oliko tämä Savolinnan vai Lappeenrannan torilla. Molemmissa kaupungeissa vietin pari päivää.  Lappeenrannassa minut majoitti nuori vietnamilainen tyttö opiskelija-asuntolan huoneeseensa. Itse hän yöpyi kaverinsa huoneessa. Siinä solussa asui myös italialainen tyttö, jonka kanssa olemme vieläkin Instragram-kavereita.  Lörtsyjä olin nauttinut tällä matkalla ensimmäistä kertaa jo Suomussalmella. 
 
IMG_20210711_074338_428.jpg
En tiedä, oliko aito juoksuhauta, enkä muista missä päin Itä-Suomea tämä ol, mutta tällaisia ne varmasti olivat sotienkin aikana. 
 
IMG_20210711_074532_283.jpg
Olen hyvin iloinen siitä että ennen vakiintumistani Vietnamiin tulin kierrelleeksi Suomea. Vielä pitäisi Ahvenanmaalla käydä.  En ole koskaan astunut maihin edes Marianhaminassa. 
 
IMG_20210713_200211_550.jpg

Niin helppo on lähteä ja jatkaa matkaa, mutta vaikea on jäädä kohtaamaan elämän haasteet. 
 
IMG_20210711_074222_046.jpg
Tämä söpö pieni kylä taisi olla Nurmes ellei sitten ollut Lieksa. 
   
IMG_20210711_075155_446.jpg
Heinäkuussa 20020 oli viimeinen kuukauteni Singaporessa Openmobilen palveluksessa. Kuvassa työkavereitani: David   Kiinasta ja Alima  Intiasta. 
 
 
IMG_20210711_074922_453.jpg
Kalastajakylä Hong kongissa. 
   
IMG_20210714_093018_766.webp
Hong kongissa katselin myös kauniita naisia. 
 
IMG_20210714_093510_332.webp
Hong kongissa vietin koko heinäkuun 2012. Kävin liki joka päivä uimassa ja joogassa. Useina päivinä kävin useammallakin joogatunnilla. 
 
IMG_20210714_085205_978.webp
Heinäkuu 1998 New York, Brighton beach. 
Kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. Lensin New Yorkiin, sieltä Chigagoon ja sielä pienellä potkurikoneella Marquetteen Michiganissa. Kävin Jerry-seerkun luona Big Bayssa, sen jälkeen hänen tytärtensä  Karenin ja Kimblerleyn luona Chigagossa ja lopuksi vanhan ystäväni Marin luona New Yorkissa.  

 
IMG_20210716_111051_420.webp
Heinäkuussa 2015 tapasin Lasse-serkkuni viimeistä kertaa käydessäni hänen luonaan Outokummussa. Hän menehtyi sairauteensa helmikuussa 2016. 

 

 

 

IMG_20210715_084626_401.webp
Heinäkuussa 2016 osallistuin tapettujen eläinten hautajaistilaisuuteen Joensuussa. Tumma puku ei ollut ihan viimeisen päälle,mutta kauas se varmaan näytti ihan puhvulta. 

 

 

IMG_20210715_084859_441.webp
2015 Arvinsalmen losia käytin pyöräillessäni Outokummusta Rääkkylän kautta Liperiin. Sielä jatkoin Kiteen ja Tohmajärven kautta Niiralaan, jossa en ylittänyt rajaa vaan käännyin kohti etelää. Ensin ajoin pikkuteitä, mutta sitten lähdin taas valtatietä myöten kohti Parikkalaa. 

 

 

 

 

 
IMG_20210716_110206_213.webp
Heinäkuussa 2018 aseuimme eri paikoissa. Minä asuin viileässä vuoristossa ja vaimo täällä vanhempiensa luona.  Hän kuitenkin muutti kohta perässäni Lam Dong-provissiin Duc Trongiin, joka on lähellä Dalatin lentokenttää.  

 

IMG_20210717_052037_886.webp
Kuva Dalatin kaupungista vuodelta 2018. Se on hyvin kaunis kaupunki, siistimpi kuin monet muut ainakin keskustan alueella, ja siellä on paljon istutuksia, kukkia ja puita.  

 


 
IMG_20210718_205005_665.webp
Sumi-koira Australian Cairnsissa oli löytökoira Machans beach-kaupungiosassa ja sittemmin Caravonicassa. Hän eli maaliskuuhun 2020 saakka eli noin 15-vuotiaaksi. 

 

IMG_20210719_031759_160.webp

2014 heinäkuusta lokakuuhun ja osittain sen jäkeenkin asuin Kuala lumpurissa Malesiassa parisuhteessa ikäiseni naisen kanssa.  Hän oli kasvissyöjä ja mielllään kokkasi minullekin ja sinänsä ihan hyvää ruokaa. Ulkoisesti hän tuntui hyvin sopivalta, mutta hänen kaksi aikamiespoikaansa eivät pitäneet minusta enkä minä heistä. 

 

 
 
20210728_054133.jpg
2016 heinäkuun lopulla sain tarpeekseni Joensuusta ja lähdin pitserian kautta pyöräilemään kohti länttä. Sidoin kävelykärryni pyörän taakse. Se ei ollut mitenkään helposti ohjattava eikä pysäköitävä viritelmä.  

 

 

20210729_062619.jpg
Eikä ollut aina pyöräteitä eikä edes kunnon piennarta, jolla pyöräillä.     

 

20210729_062407.jpg
Sitten olikin juhlaa kun sai ajaa pyörätiellä. 

 

 

 

 

IMG_20210731_085946_252.jpg
Juankoskella tupakoitiin kuin Jucie Leskinen kymmenen vuotta aiemmin ennen kuin kuoli. Vuonna 2012 olin käynyt hänen haudallaan Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla. Nyt 2016 kävin hänen muistomerkillään Juankosken torilla.  Saavuin sinne aamulla aikaisin enkä jäänyt kovin pitkäksi aikaa.

 

 

 

 

 

IMG_20210731_090237_327.jpg
Tämä juankoskelainen ravintola, jossa oli Juicea ruokalistalla oli han sen muistomerkin vieressä. Ravintolaan pääsi sisälle, mutta siellä ei ollut ketään edes myymässä. Niinpä en saanut edes kahvikupillista vaan kävin ostamassa syötävät viereisestä kaupasta ja jatkoin matkaani. 

 

 

IMG_20210731_090704_043.jpg
Heinäkuun viimeisenä päivänä olin pyöräillyt jo Lappeenrantaan saakka. Alkukuusta olin ollut Kuusamossa. Molemmissa paioissa sohvasurffasin. Täällä Lappeenrannassa asuin opiskelija-asuntolan solussa tyhjässä huoneessa, jonka minulle oli osoittanut vietnamilainen opiskelijatyttö. 
En tuolloin vielä ollut tutustunut Laila Hietamiehen Lappeenranta-sarjaan vaan tuo lehmusten kaupunki tuli minulle kirjojen kautta tutusksi vasta kuukausi sitten. Nyt katselisin Lappeenrantaakin uusin silmin. 

 

 

 

IMG_20210731_091219_308.jpg
2014 asuin heinäkuusta lokakuuhun Malesiassa Kuala Lumpurin esikaupungissa Kepongissa Kepong Sentral-juna-asemalta noin kilometrin päässä.  Opetin englantia UNHCR:n vapaaehtoisena lähinnä Myanmarista tulleille pakolaislapsille. Nämä lapset kuuluivat Chin-väestöön, joka oli voimakkaasti uskonnollista, kristittyjä. Joukossa oli myös pari muslimia. 

 

 

IMG_20210731_091603_780.jpg
Vuonna 2013 heinäkuun viimeisenä päivänä näin viimeisen kerran entisen taloni ja siellä asuvat Nancyn, kolme koiraa ja neljä kissaa.  Kitti-kissa meni ensin piiloon, mutta tunnisti minut äänestä kun aloin kutsua sitä. Samoin teki Misu. Koirat tietenkin tunsivat minut heti, myös uusi löytökoira Foxy, joka oli tullut taloon minun jälkeeni.

 

 

IMG_20210731_091828_389.jpg
Vuonna 2012 palattuani Suomesta Hong kongin jaMalesian kautta päätin kokeilla sumista Melbournessa. Olin kaupungissa ensimmäistä kertaa ja ihastuin erityisesti näihin vanhoihin raitiovaunuihin. 

 

 

20210728_054646.jpg
Useimmat Melbournen raitiovaunuista olivat vähän uusempia.  Niillä matkustaminen ei ollut aina ihan nopeaa, koska ne joutuivat odottelemaan liikennevaloissa.  Metroa ei Melbournessa ole, mutta paikallisjunaverkko kylläkin. Minulle ratikka oli kuitenkin kätevin tapa kulkea paikasta toiseen ellen sitten kävellyt. Polkupyörää minulla ei mukanani ollut. Olin antanut sen pois huhtikuussa lentäessäni Adelaidesta Brisbanen ja Kiinan Guangzhoun kautta Suomeen.  

 


 
IMG_20210731_092508_144.jpg
Woodstock, Queensland, Australia. Vuonna 2004 asuimme tässä viehättävässä talossa, joka oli rakennettu silkkitammesta 1900-luvun alussa. Ikkunatkaan eivät olleet ehkä niin vanhoja vaikka vanhat olivat kuitenkin. 
 
>IMG_20210731_092155_657.jpgVuoden 2011 alussa olin lentänyt Singaporesta Länsi-Australian Perthiin, jossa asuin puoli vuotta ennen kuin sain tarpeekseni ja muutint avaroineni takaisin itäärannikolle. Olin kuitenkin ostanut lentolipun Perthistä Jakartaan tapaamaan netti-ihastustani, jonka kanssa oli jo avioliitto suunnitteilla. Meillä oli mennyt niin hyvin Skypessä. Tuli edullisemmaksi lentää Brisbanesta Perthiin ja sielä Jakartaan kuin muuttaa lennon lähtöpaikkaa, joten otin halpalennon Brisbanesta Perthiin ja sielä sitten jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaan Jakartaan. 
 
 
 
20210728_054747.jpg
Findon Creek, Kyogle, New South Wales, Australia.  Olin käynyt paikallisessa vegaanien ylläpitämässä eläinten turvakodissa loppuvuodesta 2009 ja ystävästynyt sen isännän kanssa. Palasin tänne sen jälkeen usemman kerran. Siellä oli myös tavaroitani säilössä pitkään.  Viimeksi kävin siellä lokakuussa 2013 pitkän kävelyreissuni aikana. 
 
20210728_055242.jpg
Townsville, Queensland, Australia heinäkuussa 2003. Meillä oli uusi auto ja melko uusi bluey-koira. Tuolta ajalta tässä blogissa kirjoitus ja vähän videotakin siellä. 
 
 
20210729_063407.jpg
Vihikset, kasvispiirakat, vegaaniset lihapiirakat. Hoviruoka alkoi valmistamaan niitä vuonna 2015, jolloin oleskelin Suomessa liki neljä kuukautta. En muista saiko niitäkaupoista täällä Lappeenrannassa, mutta vastaavia sai Kesämäen leipomista. Ne olivat uunituoreita, ja jos eivät olleet myymälä-kahvilassa oli mikrouuni, jolla niitä saattoi lämmittää. Lämmityspisteessä oli myös sinappia ja ketsuppia. Makuelämys oli mieleenpainuva.  Nykyään saisi Lappeenrannasta myös vetyä vegaansiena.  
 

 

torstai, 1. heinäkuu 2021

2021 kesäkuu - Täällä Vietnamissa ei mennä minnekään

  • Kesäkuun 2021 Kuvat  Googlen palvelusta. 
  • Video, jossa pyöräilen kotikulmilla ja puhelen kuulumisia. Koostin sen parista pätkästä, jotka otin kokeeksi testakseni polkupyörään kiinnitettävää telinettä puhelimelle. Youtube on videon tallennuspaikka. Samasta paikasta viikkoa myöhemmin ja eri tavalla sekä eri puheilla. 
  • Tämän kirjoituksen alkuperäinen versio Blogger-palvelussa
Henkilökohtaiset kuulumiset ja kuvat tulevat tällä kertaa kirjoituksen loppuun kirjallisuus- ja kuntavaaliturinoiden jälkeen. 
 
IMG_20210628_075648.jpg

 

 

 

 
Tässä kuussa tuli kuvien säilöminen Google photos eli Goolen kuvapalveluun maksulliseksi sen jälkeen kun 15 gigatabua yhteenlaskettua tallennustilaa on käytetty.  Levytilan kasvatus sataan gigatavuun maksaa noin 20 euroa vuodessa, mikä ei ole minusta paljoa. MInä olen maksanut sen jo parin vuoden ajalta. Jos tämän blogin kuvat joskus katoavat, se johtunee siitä, että kuoleman tai jonkun muun syyn takia en ole enää pystynyt maksamaan enkä edes käyttämään Google-tiliäni, jolloin kuvani katoavat ikuisesti. Tällainen ajatuskulku tulee mieleen siitä, että ikuiseksi luulemani Facebook-tilini poistettin mitättömästä tai olemattomasta  syystä kuluvan vuoden tammikuussa. Se on muuttanut asennettani kaikkea nettikäyttöä ajatellen. Ehkä minun pitäisi alkaa tekemään enemmän kuvakirjoja tärkeimmistä kuvistani ja jaella niitä lähisukulaisille tai sitten tehdä kokonainen kirja teksteineen ja kuvineen säilyttääkseni elämästäni edes jotakin tulevaisuuden tutkijoille tai muuten uteliaille. En minä halua kadota ihan kokonaan sitten kun minusta aika jättää. 
 
10150845301239121.jpg

 

 

 

 
Yhden kuvakirjan olen tehnyt äidilleni jokunen vuosi sitten. Siinä kerroin vuodesta 2002 jolloin poistuin Suomesta ja Singaporessa ollessani adoptoin kissan, tutustuin sen löytäjään, rakastuin ja sain vastarakkautta ja viiden kuukauden seurustelun jälkeen avioiduin. 
 
Olisi paljon muutakin kerrottavaa, ei pelkästään omasta elämästäni vaan myös muiden. Jopa sukuni vaiheista, sekä isän että äidin puolelta, tiedän paljon enemmän kuin sisarukseni heidän lapsistaan puhumattakaan. Omalle pojalleni pitäisi kaikki tuo myös välittää, ja se lienee parasta tehdä papreilla, koska nettiin en enää luota. Kiitos vain, Facebook!
 
Ensimmäinen askel, jonka nyt otinkin, on ladata varmuuskopio blogista omalle tietokoneelle. On myös olemassa Blogbooker-niminen sivusto, joka tekee tämän helpommalla kuin jos ryhtyisi käsin väkertämään.  Tietysti voisi mhös puhua mp3-tiedostoille, ottaa videota, kerätä kuvia ja tallettaa kaiken tämän ulkoiselle kiintolevylle ja sitten sitä mukaa kuin tallennusvälineet kehittyvät, kopioida se uudelle välineelle. 
 
 
IMG_20210529_123400.jpg

 

 

 

 

Kiitos kirjoista, Risto Isomäki 

Isomäki on mielenkiintoinen tapaus kirjallisuuden kentässä siitä syystä, että hänellä on selvä kirjallisuuden ulkopuolinen tendenssi tuotannossaan. Maailman pelastaminen, elämän jatkuminen  maapallolla tai ainakin niihin liittyvien kysymysten vakava pohdinta sekä fiktiivisissä teokssissa että asiateksteissä.  Älyllinen uteilaisuus, tiedonhalu, halu muuttaa maailmaa ja ratkaista ongelmia yhdistyneenä mielikuituksellisiin visioihin ja teorioihin, jotka menevät välillä tieteen tuolle puolen mutta eivät ole kuitenkaan pelkää fantasiaa. Siinä samalla tulee myös tieteellisestikin todistettuja käsityksiä ja faktoa. Hyvin kiintoisaa. 
 
Ruoka, ilmasto ja terveys Katso valaiseva arvostelu tästä linkistä.  Siinä arvioidaan kirja paremmin kuin mitä minä pystyn tekemään tässä. Tämä tietokirja on tekijänsä mielestä hänen tärkeimpänsä ja arvioiden mukaan vuoden (2021) paras tietokirja Suomessa.  Vegaanit voivat olla tästä myös iloisia, sillä se on myös vahva motivoija vegaanisen ravinnon ja elämäntavan valitsemiseksi. Kirja esittelee monia eläintuotannon ja siten lihansyönnin haittoja: suuret hiilipäästöt, sato syötetään eläimille sen sijaan että laidunalueilla kasvatettaisiin ravintoa, jonka ihmiset voisivat syödä ilman että se kierrätetään eläinten kautta. 
 
IMG_20210628_075400.jpg

 

 

 

 
Liha on muuttunut entistä epäterveellisemmäksi siksi että tuontto-olosuhteet tekevät siitä entistä rasvapitoisempaa.  Eläinten hyväksikäyttö on myös syy pandemioille. Eälimile syötetään suurin osa maailmalla käytetyistä antibiooteista, mikä tuottaa antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja. Termillä passiivinen lihansyönti Isomäki tarkoittaa sitä, että vaikkei ihmisyksilö itse söisikään lihaa, hän joutuu silti kärsimään lihantuotannon haitoista. Hän joutuu myös verojen muodossa maksamaan liahntuotannosta sillä liha on voimakkaasti valtioiden subventoimaa ruokaa. 
 
IMG_20210613_142722.jpg
Uimalammikkoni ja ikuineen työmaani riisipellon laidassa. 

 

 

 

Puussa kasvava ruoka olisi hänen mukaansa kaikista paras vaihtehto kokonaisuutta ajatellen. Erilaisita pähkinöistä esimerkiksi voidaan teollisesti valmistaa ruokien raaka-aineita, jotka sulavat helpommin eivätkä maistu "puulta". Myös palmuöljyä hän pitää turhaan vieroksuttuna tuotteena.  Samaa mieltä ovat tuossa Wikipedia-linkissä siteeratut tutkijat:  "Ranskalaistutkijat Alain Rival ja Patrice Levang toteavat, ettei öljypalmua sinänsä ei ole järkevää boikotoida, vaan viljelymenetelmiä tulisi kehittää kestävämmiksi. Öljypalmulla on monia ympäristöetuja muihin öljykasveihin verrattuna. Öljypalmu esimerkiksi pärjää paljon pienemmällä määrällä kasvinsuojeluaineita kuin muut öljykasvit. Palmuöljyn viljely myös vaatii paljon vähemmän hyönteismyrkkyjä kuin muiden öljykasvien."

IMG_20210609_095446_679.jpg


 Hän myös kertoo, miksei tämä meidän tulvavesissämme kasvatettu riisi ole kovin ekologista: siksi, että sen sivutuotteena syntyy metaania, jota katkaisut korret johtavat ilmakehään. Aiemmin olen ihmetellyt sitä, miksi niin monet haluavat välttää riisiä. Yksi syy on sen korkea arseenipitoisuus ja toinen sen viljelyssä tarvittavat vesimäärät. Olen ajatellut, ettei vedenkulutus ainakaan ole hyvä syy välttää riisiä, sillä ainakin meillä sen tarvitsema vesi tulee taivaalta sadekauden aikana ja kuivana kautena jokiin varastoituneena vetenä. Täällä Vietnamissa se on ihmisten pääruoka-aine, ehkä kalan lisäksi. 
 
IMG_20210608_181432_543.jpg
 
Verrattuna Pentti Linkolaan Isomäki on positiivisempi ja rakentavampi. Hän esittää mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja sekä yksilöille että yhteisöille, mm. tieteelle ja valtioille siitä mitä pitäisi tehdä haittojen korjaamiseksi. Häneen verrattuna Linkolan vanhat tekstit tuntuvat lapsellisen raivokkaalta pillitykseltä siitä miten kaikki on mennyttä eikä pelastusta enää ole. 
 
Isomäki on ottanut kantaa myös nyt vallitsevaan koronakriisiin,  puhunut tiukkojen rajoitusten puolesta, jotta virukset eivät pääsisi leviämään nopeasti ja levitessään muuntumaan entistä vaarallisemmiksi. 
 
 
 
Sarasvatin hiekkaa ilmestyi vuonna 2005 ja sen jatko-osa Vedenpaisumuksen lapset vuonna 2020. Tarina kertoo monella tasolla vedenpaisumuksista, megatsunaameista, jäätikpiden sulmaisesta ja niihin liittyvistä surista haasteista kuten jään vangitsemien suurten metaanipäästöjen pääsystä ilmakehään. Ekologisen sanoman oheen limittyy filosfiaa ja mytologiaa. Kirjat ovat trillereitä, kaunokirjallista draamaa, joka hyvinkin, ainakin osittain, voisi joku päivä realisoitua. Tarinassa etsitään ratkaisuja ihmiskunnan pelastamiseksi, mm. ajatus, että sijoittamalla satoja tuhansia tuulimylljä napa-alueille, voitaisiin pitää yllä jäätiköitä. Tuulimyllyt pumppaisivat vuoden kylmänä aikana vettä jään alta sen päälle, jolloin pakkasilma tekisi siitä uutta jäätä. Tuulimyllyilllä ekokatastroia vastaan, niin, ja jatko-osassa käydään ydinpommilla ekokatastrofia vastaan. Onko loppu onnellinen vai ei, sitä ei kirjat luettuaankaan voi tietää. 
 
Joka tapauksessa hyvin tehokas tapa vaikuttaa asioihin myös fiktion kautta, levittää sitä kautta mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita, jotka kuitenkin perustuvat faktoihin.  Vielä kun joku tekisi hänen toestensa pohjalta elokuvan. Vai lieneeköhän jo tehnyt? 



Isomäki uskoo edistykseen, toisin kuin Linkola, siihen että ihmiset ovat valmiita muuttamaan valintojaan, siihen että tiede ja teollisuus pystyvät kehittämään ympäristöystävällisempiä ratkaisuja ja tuotteita, mm. keinoliha, joka saattaa syrjäyttää eläintehtaiden tuotteet hyvinkin pian. Myös kasvisruuan ja vegaanisen ruuan suursuosio eivät hämmästytä häntä.  Aurinkopaneelien hinnan lasku ja sitä myötä yleistyminen voivat hänen mielestään jatkua edlleen ja siten olla osana ongelmien ratkaisua. 
 
IMG_20210628_073902.jpg

 

 

 

Myyttiseen ainekseen liittyy mm. teoria siitä, että tarujen saari tai manner Atlantis olisikin Kreikan sijasta sijainnut Intiassa, eli länteen Intiasta katsoen eikä Kreikasta. Platon olisi sen mukaan kopioinut tiedot Atlantiksesta itäisiltä viisailta. 

Toinen käsitys, joka tuodaan fiktion lomassa esiin, on se, että ihminen olisi biologiselta luonnoltaan merinisäkäs eikä viidakkoapina. Vai miten tuo apinan määritelmä nyt menikään? 
 
 
Joitain muitakin ruokaa (ja ilmastoa) käsitteleviä teoksia olen kuunnellut viime vuosina, mm. Jonas Konstigin Pyhä ruoka, Mitä oikein saa syödä? Tämä entisen vegaanin tai kasvissyöjän, sittemmin karppaajan aaotksista koostunut kirja on isomäkeen verrattuna lähes vastakohta.  Paljoa minulle ei jäänyt siitä mielenpohjalle. Se tuntuu Isomäkeen verrattuna hyvin egoistiselta: henkilökohtaisten mieltymysten ja uskomusten julistukselta, sen pohdinnalta, mihin koulukuntaan uskoa Oman kehon palvontaa.  Kasvisrasvat ovat hänen lähteidensä mukaan epäterveellisiä kun taas eläinrasvat terveellisiä ja välttämättömiä.   
 
IMG_20210630_101428.jpg

 

 

 

 
Ehkä tuollainen "informaatio" ei vetoa minuun, koska minä en ole koskaan pohtinut mitä ruokavaliota noudattaisin. Kasvissyönti on ollut minulle selvä valinta jo teini-iässä, vaikka pystyinkin toetuttamaan sen täysin vasta Suomesta lähdön aikoihin vuonna 2002. Sitä ennen oli joko pakosta tai käytännön syistä syötävä lihaa, jopa joskus kalaa, viakka olen inhonnut niitä lapsesta saakka. Toki lihapullista ja makkarasta pidin, samoin kuin maitopohjaisista juustoista. Vasta vegaaniksi ryhtyminen vuonna 2015 oli tetoinen valinta ja sen tein myös terveyssyistä. Saatoin olla allerginen maidolle tai laktoosille. Sitä ei ole koskaan testattu, mutta se tuntui mahassa.  Nyt en luopuisi vegaanisesta ruokavaliosta, tai kasvipohjaisesta kovinkaan helpolla enkä mielelläni. 
 
IMG_20210629_082236.jpg

 

 

 

 
Täällä ei ole saatavissa sellaisia kehittyneitä vegaanituotteita, kuten juustoja, vihiksiä, vöneriä tai vegaanisia jäätelöitä suoraan kaupasta. Niitä pitäisi käydä ostamassa tuolta Saigonista, tilattava neti n kautta tai,kuten olen valinnut, tehtävä itse. Raaka-aineet tilaan netistä tai ostan kaupasta tai torilta täällä, mutta ruuat teen niistä itse. Teen sellaista leipää, jonka syönnin jälkeen en tule kipeäksi kuten ruisleiväst. Minun leivässäni on paouja ja siemeniä sekä tummaa leipäjauhoseosta, jsssa on myösö vähän ruisjauhoja. Entsyymejä siinä on niin paljon että niiden ja maitohappobakteerien lisäksi ei tarvitse edes hiivaa lisätä. On niin iso ilo, että saan syödä joka päivää leipää, joka tarjoaa hampaille kunnon haasteen, sellaista jälkiuunileivän tapaista kovaa ja sitkeää, mutta kuitenkin vatsalle lempeämpää ja monipuolisesti ravinteikkaampaa. Kumina antaa sille vanhan tutun maun. 
 
Teen myös itse kaurajugurttia käyttämällä netistä tilattuja jugurttia varten kehitettyjä bakteerivalisteita.  Banaanista ja kaakojauheesta, öljystä, sokerista, duriosta, jakkihedelmästä teen jäätlöä, jota syön aamuisin sen jugurtin kanssa. Suklaajäätelöjugurtti on hyvää!  Hapankurkkuja, hapankaalia teen lähes jatkuvasti. Janojumaksi teen volganieniteetä jota on terästetty käytetyllä punajuuri-inkiväärimehulla. Joskus tehosekoitan joukkoon myös vihreitä kasviksia. 

Merilevä, misotahna, tofu, erilaiset linssit ja pavut, tattari kuuluvat ruokavaliooni. Valitettavasti en ole onnistunut kasvattamaan omassa puutarhassa juuri muita papuja kuin mustaa mung-papua.
 
Edelleenkään en osaa tehdä mielisiäni vegaanisia makkaroita, vaikka minulla on soijaproteiinia ja gluteenia ostettuna. 
 
 
IMG_20210629_061609.jpg
Uusi pihamökkini joen toiselta rannalta kuvattuna. Sieeläkin kulkee samanlainen tie ja tien takana on taloja vieri vieressä. Talojen ja takapihojen takana aukeavat laajat riisipellot. 

 

 

 

 

Lucinda Rley

 

 
Lucinda Riley menehtyi syöpään 11,6,2021  Hänen tuotantonsa tuli minulle tutuksi vasta tänä vuonna, jolloin löysin yhden Seitsemän sisarta-kirjasarjan kirjoista Celianetin etusivulta. Sieltä yleensä poimin kuunneltavat uutuudet.  Ja koska kuuntelen nykyään erittäin paljon äänikirjoja, kynnys valtia jokin kirja on hyvin matala, varsinkin jos sitä mainostetaan latauspalvelun etusivulla. Minä siis kirjaudun Celianetiin, valitsen kirjat ja sitten lataan ne zip-paketteina omalle koneelleni, nykyään puhelimelle, ja kuuntelen ne mp3-muotoa tukevalla ohjelmalla Smart Audiobook Player, joka on mainio, Ukrainan Kiovassa asuvan ohjelmoijan tekemä.  Siinä pystyy mm. vaihtamaan lukunopeutta ilman että äänen korkeus muuttuu.  Kuuntelen kirjoja Bluetooth-korvanapin kautta yhdella korvalla niin, että kuuntelu onnistuu myös pyöräillessä tai puutarhassa työskennellessä. Vedessä kaivaessani käytän blutetooth-kaiutinta, joka on puutarhavajassa suunnattuna lattian raosta kohti veden pintaa. Vesi kantaa äänen lähes kaikkialle, missä liikun työskennellessäni. 
 
Anna-Leena Härkönen suositteli pakinakokoelmassaan Suvi Ratisen kirjaa Matkaystävä, jonka tapahtumat sijoittuvat vanhoillislestadiolaiseen ympäristöön. Pidin kirjasta kovasti. Se toi muistoja 1970- ja 80-luvuilta.   Pidin myös hänen toisesta teoksestaan Hyvä tarjous. Epäilemättä Suvi Ratinen kuuluu Antti Heikkisen ohella niihin suomalaisiin kirjailijoihin, joiden seuraavaa tesota jään odottelemaan. 

Paljon muitakin, tässä mainitsemattomai kirjoja olen tämän vuoden aikana kuunnellut. Nykyään en tavoittele itseni sivistämistä tai jalostamista maailmankirjallisuuden, tai edes suomalaisen kirjallisuuden, klassikoilla ja korkeakirjallisilla valioilla. Minulle riittää se, mikä menee päähän, mikä kiinnostaa. Siihen kuuluu paljon nuortenkirjoja, viimeksi Tyttönä olemisen säännöt  Onkohan se jopa luokiteltu tyttökijaksi? Myös dekkareita, joita Celia tuottaa ahkrrasti. Paljon on naisten kirjoittamia ja lukemia, paljon myös miesten. Enimmäkseen suomalaista kirjallisuutta, ja mieluiten uutta sellaista. Toki myös joitakin käännökirjoja ja toisia kuuntelen englanniksi tai ruotsiksi, mutta eniten kuitenkin suomeksi. 
Peikkosadut, Tolkienit, Harry Potterit eivät vain kiinnosta. Toivoisin, että ne kiinnostaisivat enemmän. Eikö minulla ole enää mielikuvitusta?  No, kunhan poika tuosta kasvaa, yritän hänen kanssaan uppoutua myös satujen maailmaan. 
 
 
IMG_20210630_065040.jpg

 

 

 

Kuntavaalit 2021 

 
En voi äänestää Suomen kuntavaaleissa, koska minulla ei ole kotikuntaa Suomessa. Valtiollisissa vaaleissa voin kuitenkin äänestää siinä vaalipiirissä, jossa viimeisin kotikuntani (Helsinki) sijaitsi. 
Moni tuttu ja sukulainen on vaaleissa ehdokkaana. Puoluekirjo on heidänkin keskuudessaan moninainen: kokoomuksen ehdokkaita ainakin kolme, Keskustan yksi, yksi feministi, kaksi eläinoikeuspuolueen ehdokasta. 
 
Vaikken saakaan äänestää, kävin silti Helsingin Sanomien vaalikoneessa katsomassa,kuka olisi minun valintani. Kysymykset painottuivat ympäristöasioihin ja hyvinvointiin. Leo Stranis olisi sen mukaan ollut ehdokkaani: ympäristöaktivisti, vegaani, absoultisti, jo nyt kaupunginvaltuutettu, mutta kansanedustajaksi hän ei ole vielä päässyt vaikka on tainnut olla ehdokkaana ainakin kaksissa vaaleissa. 
Myös muita vihreitä ja vasemmistolaisia oli kärkisijoilla minun ehdokaslistallani. 
 
Stranius ylsi varasijalle Helsingissä. Yksi serkkuni pääsi varasijalle Vantaalla. Toinen serkkuni, pappi, pääsi läpi Hollolassa 86 äänellä. Serkkuni 20-vuotias tytär Moonika sai Rovaniemellä 11 ääntä. Se ei ihan riittänyt. Harva sen ikäinen vielä tuleekaan valituksi.   Salossa entinen työkaverini Esko taekwondo-asussaan ja lupauksellaan antaa potkua kunnallispolitiikkaan jäi valitsematta, samoin Porvoossa kaksi eläinoikeuspuolueen ehdokasta. Rannalle jäi myös Imatralla kokoomuksen ehdokkaana ollut Krista, johon tutustuin täällä Vietnamissa hänen asessaan perheineen Saigonissa.
 
IMG_20210630_064952.jpg
Kaksi vuotta sitten rakennettu takapihan hökkeli talon suunasta katsottuna. Se on kokonaan puiden ja köynnöskasvien peitossa. 
 

 

 

 

 
Varmasti muitakin tuttyuja, Facebook-kavereita ja puolituttuja on ollut ehdolla vaaleissa, mutta koska en enää juurikaan käytä Facebookia, moni on päässyt livahtamaan ohtiseni.  
 
Tuttuihin, tai entisiin tuttuihin, vähintäänkin puolituttuihin täytyy tietysti laskea Jussi Halla-aho, jonka kassa tiemme kohtasivat ennen kuin hän oli edes tunnettu bloggaaja saati sitten poliitikko ja puoluejohtaja.  Nyt hän oli taas koko Suomen ääniharava liki 19 000 äänellä ja tuli valituksi Helsingin valtuustoon. Hän on myös pyrkimässä Helsingin pormestariksi.  Minä en häntä olisi kuitenkaan äänestänyt sillä poliittiset mielipiteeni ovat hyvin kaukana hänen mielipiteistään.  Olihan minun aikanani laitoksemme kirjoilla myös Anni Sinnemäki, mutta tuolloin ainakaan minä en ollut hänen kanssaan tekemisissä kuin kerran ja silloinkin lyhyen puhelun verran.  Myös Sinnemäki pääsi läpi, reilut 7000 ääntä Helsingissä. Hänkin on ehdokkaana pormestariksi. 
 
Tietystikään tapauksissa, joissa puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja, hallituksen ministeri tai eruoparlamentaarikko on ehdolla kuntavaaleissa, ei voi välttyä ajattelemasta, että hän pystyisi olemaan mukana paikallispolitiikassa täysipainoisesti vaan pikemminkin että hän on keräämässä ääniä puolueelleen ja näkyvyyttä itselleen. Nykyisen hallituksen ministereistä 17 oli ehdolla, mukaan lukien pääministeri ja puolueensa puheenjohtaja Sanna Marin. Kansanecustajistakin selvä enemmistö oli ehdolla, europarlamentaarikoista ainakin Teuvo Hakkarainen perussuomalaisista. 
 
image_2021-06-29_104348.png
Google Earth (C) -palvelun kuvakaappaus meidän alueestamme. Lähes kaikki vihreä on riisipeltoja. Aluetta halkovat pienet joet ja kanavat, joiden vesi tulee sateista tai isosta Mekong-joesta. Jokia seuraavat tiet sen kahden puolen. Teiden varsilla ovat auuinrakennukset ja lähes kaikki muu. Vihreyden sävyerot jothuvat riisin eri kypsyysasteista ja eri lajikkeista.  

 

 

 

Jussi Halla/aho, epävirallinen elämäkerta kirjoittajana Lauri Nurmi tuo minullekin paljon uutta tietoa ja virkistää vanhaa. Uutta oli erityisesti tieto hänen suvustaan. Tarkemmin asiasta kertoo tuo linkki.  Siinä toki myös kerrotaan tarkemmin hänen poliittisen uransa tapahtumista, myös siltä ajalta kun hän oli vielä yliopistossa kirjoilla ja alkoi päivittää kotisivujaan, ilmeisesti minulta perityssä työhuoneesssa istuen ja sitten myöhemmin blogiaan. Mielenkiintoista oli lukea tai kuulla, miten hänen isänsä on ollut lennättämässä Irwin Goodmania helikopterilla ollessaan Tauno Suojasen ohjelmatoimiston leivissä, tai viinoissa, miten vain. Tästä aiheesta olen lukenut paljon, joskaan omakohtaista kokemusta ei ole muuta kuin Irwinistä radion ja TV:n välityksellä jo 1970-luvun alussa. 
 
IMG_20210630_063852.jpg
Takapihan hökkeli riisipellolta päin katsottuna. 

 

 

 

 
Tämän kuun lopulla Halla-aho oli taas otsikoissa sen takia, että hän ilmoitti ettei ole ehdolla puolueensa puheenjohajaksi alkusyksyn puoluekokouksessa. Hän oli neljä vuotta sitten, kesäkuussa 2017 kannattajineen vallannut koko perussuomalaisen puolueen sen perustajiin kuuluneelta Timo Soinilta. Se oli aiheuttanut silloin hallituksesssa istuneen puolueen jakautumisen kahtia: Soini ja muut ministerit sekä osa eduskuntaryhmästä oli perustanut Sininen tulevaisuus -nimisen ryhmän.  Juuri pidettyjen kuntavaalien alla Halla-ahosta kohistiin siksi, että hän pohti työveäenliikkeen pyhiin arvoihin kuuluvaa työehtospimusten yleissitovuutta.  Vaaleissa hän oli Helsingin ääniharava. Viime vuosina koko puolue on julkisuudessa henkilöitynyt häneen. Nyt ilmoitetun puheenjohtajatehtävien jättämisen hän sai tuntumaan dramaattisemmalta ilmoittaessan, että hän on kirjoittanut asiaan liittyvän tiedonannan, joka ulkaistaan vasta kymmenen vuoden kuluttua.  Se on suljettu kirjekuoreen ja annettu politiikasta kirjoittavan henkilön säilytettäväksi ja aikanaan julkaistavaksi.  
 
 
IMG_20210625_061652.jpg

 

Pari päivää tuon uutisen jälkeen kohistiin somessa siitä, miten Halla-aho oli vieraillut ympäristöliikeen Elokapina-tapahtumassa ja esiintynyt peukkua näyttäen seksuaalista moninaisuutta symboloivan sateenkaarilipun edessä mieltään osoittavien nuoren kanssa.  Tämä on jossain tulkittu osoitukseksi miehen uudesta linjasta. Aika näyttää. 

 

 
 
Laila Hirvisaari, entinen Laila Hietamies, menehtyi 16.6.2021.  Minulla sattui olemaan puhelimelle ladattuna muutama hänen kirjansa odottamassa kuunteluvuoroa. Muutaman teoksen olen häneltä aiemminkin lukenut. Erityisesti Venäjän ja Karjalan historia tietenkin kiinnostaa. Sitten kuolinuutisen jälkeen innostuinkin kuuntelmaan hänen esikoisteoksensa Lehmusten kaupunki ja sen perään muita Lappeenranta-sarjan kirjoja. Ne vievät 1920-1940-luvuille niin kuin niin monte muutkin uuntelemani kirjat.   Hirvisaarta tai Hietmestä silloin muistan kutsutun naisten viihdelukemistoksi. Nyt en ihmettele miksi. Kulttuuripiireissä ei 1970-luvulla ollut tapana muistella sota-aikoja muuten kuin Suomen herrojen typeryyden seurauksena: miten Ryti ja Mannerheim Suur-Suomi haaveineen löivät päänsä Karjalan mäntyyn ja tapattivat kymmeniä tuhansia Suomen työläisiä. Silloin oltiin vasemmistolaisia, taistolaisia, neuvostomielisiä. Niistäkin ajoista olen lukenut esimerkiksi Pirkko Saision Punaisen erokirjan viimeksi.  
 
Tuntematon sotilas, sitä en ole jaksanut kastoa elokuvana sitten 1980-luvun enkä lukeakaan. Täällä Pohjantähden alla kyllä kuuntelin joskus viime vuosina. Pidän tästä Hietamiehen tyylistä enemmän, jopa siitä miten hän kuvaa naisten pukuja ja kotien sisustusta, olkoon sitten naiskirjallisuutta vai mitä, mutta kyllä nuokin asiat ovat aina kuuluneet elämään, ja ihmisten tunteet, sota myös lasten ja naisten kokemusten kautta eikä pelkästään miehisten urotekojan kehyksenä.  Läheisten menetyksent, kuolema, kodin menetys, evakkoaika ovat olleet kova koettelemus myös sotatantereiden ulkopuolella. Ne ovat heiastuneet jopa minun elämääni, minun joka synnyin vain 19 vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. 
 
Varsin vähän olen kuullut isäni sisaruksilta, jotka ovat häntä vanhempia, muistavat sota-ajan ja senkin ajan kun he lähtivät Suomesta sotalapsina Ruotsiin. Sotalapsista kertoo paljon Lehmusten kaupunki -sarjan osa Koivu ja täht8 Siinä Taun Tukevan kaksi lasta lähetettiin sotalapsisksi Tanskaan, jossa he joutuvat kohtaamaan myös saksalaisten juutalaisvainot, joista tavallisilla suomalaisilla oli hyvin vähän, jos lainkaan hajua. 
 
 
Karjalaan ja evakkoaikaan vie myös Lotta Saahkon kirjoittama Papan kanssa kahvilla. Linkki vie heidän Youtube-kanavansa esittelyvideoon. Ne ovat nuo samat Lotta ja Pappa, jotka ovat tulleet tunnetuksi sosiaalisessa mediassa kanavallaan Lotan ja Papan koronalaulut.  
 
Tässä vielä kirjoitettu arvostelu kirjasta (Kulttuuritoimitus).
 
Ensin ajattelinkin vähän skeptisesti, että kannattaneeko kuunnella, sillä saattaa olla köykäistä suosiolla ratsastamista. Ei ollut.vaan ihan jotakin muuta. Itsekin karjalan evakkojen jälkeläisenä (isän puolelta Koiviston Kiisiklän Hämäläisiä) oli mukava kuulla tämäkin tarina hyöstettynä lähelle tulevalla sympaattisella kerronnalla. Ja se Lotan kysymys: mitä on karjalaisuus koskettaa minua myös siten, että mietin sitä omalla kohdallani, erityisesti se pohdinta, että tuleeko vaikeus tai kyvyttömyys asettua paikoilleen, halu kulkea, karjalaisesta perimästä tai evakkoajan kokemuksista. 
 
 
Lotan Jorma-papan juuret ovat Impilahdella ja hänen sukunsa olivat uskonnoltaan ja kulltturiltaan ortodokseja. Evakkoon joutuessaan he siis olivat kenties enemmän ryssiä kuin minun sukulaiseni Karjalan kannaksella. Sielähän väestö oli pääosin luterilaisia eikä monikaan heistä osannut venäjää, vaikka Pietari olikin merkittävä paikka käydä kauppaa venäläisten kanssa. Jostain toisesta kirjasta aikanaan luin vahvistuksen sille, että vähäinenkin venäjän taito ja sinne päin "posmottaminen" kuten isäsni isä, Pornaisten äijä, Hämäläisen matti asian ilmaisi, oli arvostettua. Äijäkin osasi muutamia sanoja ja sanontoja, jotka kuulostivat venäjältä, mutta eivät lukiossa kieltä lukevalle auenneet. Hieman harmittaa se, että hän kuoli vuonna 1989 alle 80-vuotiaana eikä minulla ollut koskaan kiiinostusta haastatella häntä enemmän tai edes kuulla hänen tarinoitaan Koiviston Kiiskilästä. Toki häntä silloin tällöin tapasin ja hän kävi myös meillä joskus 1970-luvun lopussa kun Salossa olivat karjalaisten kesäjuhlat.  Vuonna 1994, kun perustettiin Koiviston Hämäläisten sukuseura ja minäkin aloin käymään sen tilaisuuksissa, ei äijää enää ollut. 
 
 

Pihamökki - mausoleumini 

IMG_20210608_100503.jpg
 
Kutsun sitä   mausoleumikseni, koska tämä yksihuoneinen  pieni mutta korkea rakennus muistuttaa hieman vauraampien perheiden pystyttämiä hautamuistomerkkejä takapihoilla tai hautausmailla. 
 
IMG_20210606_093229.jpg
 
Mökkiprojekti etenee, nyt hitaammin siitä syystä, että tähän asti tehty on syönyt kaikki säästöni ja syö vieläkin liki kaikki tuloni ainakin vielä parin kuukauden ajalla. Sen jälkeen alkaa taas taloudellisesti helpottamaan ja saan taas säästöjä pankkitililleni sen verran että yllättävät menot kuten mahdolliset sairastamiset ja matkat saisi rahoitettua. Matkoista tosin ei voi nyt kuin haaveilla: koronavirustilanne on Vietnamissa pahentunut niin, että isommat kaupungit ovat sulussa, bussit eivät kulje joka paikaan, esimerkiksi Vung Tau, jossa on suomalainen sauna, ei ota vastaan lainkaan busseja tai laivoja Saigonista.  Täällä ei ole vielä päästy siihen tilanteeseen kuin esimerkiksi Suomessa, jossa rajoituksia o alettu höllentämään ja suuri osa väestöstä on jo rokotettu virusta vastaan. Sieltä päästettiin ihmisiä myös itärajan yli Pietariin seuraamaan jalkapallon em-kisoja ja sitten takaisin jopa ilman testauta karanteenista nyt puhumattakaan. Muutama sata tartuntaa, niistä suurin osa vaarallisempaa delta-muunnosta, he toivat Suomeen tullessaan. 

Tilanne tuntuu täällä vain pahenevan ja sitä myötä rajoitukset tiukkenevat. Yhä useampi ulkomaalainen on jättämässä maan ellei jo jättänyt. Vung Taushunkin saattaa jäädä vain pari suomalaista ja saunan toiminta  saattaa keskeytyä ellei sitten loppua kokonaan. 
 
Ihan meidän naapurissa on yksi mies epäiltynä altistumisesta. Hän on kotikaranteenissa kaksi viikkoa. Viidentoista kilometrin päässä on yksi tartunnan saanut sairaalassa. 

Minä toivon, että vuoden 2022 huhti-toukokuuhun mennessä olisi jo tilanne niin hyvä, että pääsisi matkustamaan. Minun pitää silloin käydä uusimassa Suomen passini ja sen jälkeen hakea uutta oleskelulupaa tänne. Onneksi siitä pitää huolehtia vain kolmen-viiden vuoden välein, aina kun passi vanhenee. 
 
Paikallinen liikeyritys kävi tuomassa käyntikorttinsa tai mainoslahjansa uuteen kotiin: kaksi betonista valmistettua penkkejä. Niitä näkyy paljon puistoissa ja talojen edustalla. Penkkiin on aina painettu lahjoittavan yrityksen tiedot. Toinen penkistä menetti toisen tukijalkansa yrittäessäni siirtää sitä kauemmas. 
 
 

IMG_20210606_093809.jpg

Jo viime kjuussa saatiin tehtyä sisäkatto metallirangalla tuetusta muovilevyistä. Jo urakasta sopiessamme tekijä varoitti, että hän ei pysty saamaan reunoja kovin siisteiksi. Hän piti sanansa: tiili-betoniseinän yläosa jäi todella törkeän näköiseksi.  Olin jo suunnitellut, mitä tekisin asialle. Käyttäisin movista teippiä tai seinätarraa peittääkseni ruman jäljen.  Aloin etsimään ratkaisua nettikaupoista. 
 
image_2021-06-14_093231.png

 

 

 

Löytyi tällaista tiiliseinää jäljittelevää pehmeää muovitarraa. Sillä voisi päällystää isommakin alan seinää, sillä pehmeä muovi myös pehmentäisi akustiikkaa. Nyt huoneen betoni- ja laattapinnat kaikuvat niin, että huoneessa ei ole miellyttävää kuunnella musiikkai tai edes puhua. Se on kuin vietnamilaiset koululuokat. 

IMG_20210606_093759-COLLAGE.jpg
 
Pyysin tuomaan vaimon perheen omistamasta kaupunkiasunnosta tikkaat ja muut tavarani, jotka olin hankkinut sinne kun ajatuksena oli käyttää sitä keittiönäni,leipomona sekä yksinolopaikkana. 

Tikkaat olivat kuitenkin minulle sopimattomat: eivät tarpeeksi korkeat ja tukevat, tai oikeammin sanoen minä olen niitä varten liian lyhyt ja painava.  Niinpä pyysin vaimon siskon miestä avukseni kiinnittämään tarroja seinään. Myös vaimon sisko halusi auttaa ja hän kiipesi työtasolle nostetuille tikkaille tekemään työn siltä kohdin. 
 
Hyvä yritys, mutta ei hyvä tulos!

IMG_20210607_110142.jpg

Tarroja ei kiinnitetty ihan sillä tavalla kuin halusin. Lisäksi betoninmuruja ja pölyjä ei pyyhitty alta pois. Minun tarkoitukseni  oli kiinnittää tarran yläosa muovikattoon ja vasta muu osa seinään. Rako on liian ruma. Pienempi harmi on se, että sininen maali kuultaa tarran läpi. Olisi piätnyt laittaa sinistä tarraa. Sitäkin olisi ollut saatavana.  Täytyi siis suunnitella korjausta: tilata lisää tarraa.  
 
 
IMG_20210619_130323.jpg
 
 
Mökki ni takapihalle olen väsäämässä rakennusjätteistä kompostia ja ulkosuihkua. 
IMG_20210619_130423.jpg
 
 
Olen siivonnut  pihaa muovijätteestä ja muusta roskasta sekä keräillyt biojätettä kompostin pohjaksi. 
 
 
 

 

IMG_20210619_130304.jpg

 

 

Olen myös hakenut paikkaa ensimmäiselle sadevesitankille. Rännien asentajan pitäisi tulla jossain vaiheessa laittamaan kourut ja rännit paikalleen.  Nyt on jo sadekausi ja taviaalta tullut vettä välillä isojakin määriä kerrallaan. 

 

 
IMG_20210610_142803.jpg

 

Etupihan aidan viereen olen kylvännyt papuja, mm. clitoriaa, siniherne.  Myös intiansasmikki (murraija) ja ihmeköynnös ovat lähteneet hyvin kasvamaan. Täältä vanhasta paikasta siirretyt kairapalmun (pandanus) pistokkaat eivät ole oikein lähteneet kasvamaan. 

 

 
 
Tämä paikka, siis uusi, ei ole minulle oikein mileeen. Talo ei ole minun makuuni, tontti on pieni ja naapuri, vaimon äidin äidin veli perheineen on minusta ärsyttävä tyyppi  "Good morning teacher"-huutoineen. Sen enempää hän ei englantia osaa. Hänen veljensä joka asuu hänen talonsa toisella puolella, osaa vähän enemmän muttei hänkään ole mieleeni. 
 
1624769720365.jpg
 
Täällä vanhassa paikassa, pienellä ostamallamme maapalalla on minulle paljon miellyttävämpi paikka, se puusta ja pellistä tehty rotisko mökki, joka on osittain vajonnut ja tulvan aikaan on lattiastaan veden peitossa, on kuitenkin minun paratiisini. 
 
1624769720385.jpg 
 
Siellä seison tuntikausia kaulaani myöten vedessä ja laipoin pohjalta savea, jolla pengerrän maata niin, että voin istuttaa sinne joskus hedelmäpuita ja muita hyötykasveja. 
 
 
 
IMG_20210627_113744.jpg

 

 

Mökki on tuolla takana etupuoleltaan täysin kasvillisuuden peitossa. 

 

 
1624769720395.jpg

 

Toisella puolella, riispellon laidassa, kasvaa jo mangopuu neljättä vuottaan. Myös mustaa mung-papua tulee sieltäkin ihan kohta. Haaveeni on pengertää maata niin ylös, etteivät tulvavedet vie kasveja mennessään ja sitten istuttaa sinne aiakion duriota (durian) ja ehkä lisää mangoa. Banaanit siellä kasvavat jo pyytämättäkin, vaikkakaan eivät juuri satoa tuota kun minä leikkelen niistä lehdet usein. Papaijaa siellä kasvoi ennen, mutta nyt puut ovat kuolleet ilmeisesti tuohon alumiinipitoiseen saveen tukehtumalla. 

 

 
Täälä minä nautin yksinolosta muiden katseilta suojassa. Täällä minä kuuntelen äänikirjoja bluetooth-kaiutin lattian raosta veteen suunattuna.  Kuunnellessani minä teen hiljakseen töitä eli nostelen savea penkereille. Usein työni valuu hukkaan isompien sateiden aikana tai siksi, etten ole tuhlannut rahojani riittäviin tukirakenteisiin jotka esttäisivät maan sortumisen. 
 
Juuri siksi, että teen samalla töitä, voin kuunnella niin paljon äänikirjoja. Samalla se on kuntoilua ja uimista. Viileä vesi ja pellotla puhaltava tuuli saavat minut voimaan paremmin. 
 
IMG_20210627_113841.jpg

 

Vesi on harmaata ja savisen suskeaa, mutta se ei ole likaista. Ainakaan siinä ei kellu ihmisten jätteitä, koska olen siivonnut kaikki muovitkin pois eikä kukaan pasko tai heittle sinne roskapusseja. En tiedä, mistä kaikkialta vesi tulee, mutta ei se ainakaan haise. Luulen, että isossa joessa tien toisella puolella on laikaisempaa vettä, ja siellä monet uivat. 

 

 
Kuvassa oikealla näkyvä vesikasvi on syötävää. Nypin sitä joskus kourallisen ja keitön yhdessä merilveän ja jasmikikinlehtien kanssa keitoksi, johon lisään lopuksi misotahnaa ja paistettuja tofukuutioita ja vähän chiliä. 
 
 
 
 

Poikani on vuoden ja 8 kuukautta vanha 

 
IMG_20210619_183428.jpg
 
 
 
Lisää kuvia ja videoitakin Erikistä löytyy kuukauden albumista (ja myös vanhemmista).  
Isyyttäni ajatellessani tulee taas mieleen Halla-aho, tietenkin tuon juuri lukemani kirjan ansiosta ja sen mieleen palauttamien muistojen. Muutama vuosi sen jälkeen kun olin nähnyt tuon omituisen pitkätukan viimeksi omissa läksiäisissäni, luin hänen nettisivuiltaan, lienee ollut jo blogi, hänen ajatuksiaan tuoreesta isyydestään sen jälkeen kun hän oli koti-isänä hoitamassa ensimmäistä lastaan.  Hän kirjoitti tuntemuksistaan, mm. siitä miten lapsi korjaa hänessä jotain sellaista, jonka hän ei ollut edes tajunneen olleen rikki.  Tuona aikana minä olin myös kotona odotellen viisumia, oleskelulupaa ja sitten sopivaa työpaikkaa.  Minusta oli sinänsä hauska olla kotona, maaseudulla Queenslandin Woodstockissa kissojen, koirien, kanojen, ankkojen ja naapurin lehmien keskellä.  Vaimolla oli hyvä työpaikka, josta hän ei silloin nauttinut, vasta työ Cairnsissa oli hänelle mieleen. Minä tunsin vähän syyllisyyttä siitä, että lorvin kotona kun vaimo kärsi työssä. Olisin halunnut hyvän syyn olla kotona. Puutarha, joka ei tuottanut tuloja, ei ollut sellainen hyvä syy. Lapsi olisi ollut. Sellaisen hankkimista välillä suunniteelimme, mutta emme olleet kumpikaan varma siitä, halusimmeko vai emme. Siksi päätimme, että se tulee jos on tullakseen. Ei tullut. 

2007_Ly_Thi_Mai-COLLAGE.jpg

Myöhemmin sitten aloimme sponsoroimaan erään järjestön kautta vietnamilaista lasta, Ly Thi Mai. Asia oli näin muodollisesti, ja me saimme hänen nimissään kirjoitettuja kirjeitä vaikka tosiasiassa lähetimme rahaa, joka meni hänen kylänsä tai koulunsa hyväksi. Tunnen vieläkin syyllisyyttä siitä, että työkiireiden, minäkin kävin jo tuolloin 2005 töissä, emme saaneet kijroitettua hänelle kovinkaan usein emmekä edes vastanneet kirjeisiin, vaikka ilmiselvästi kontakti meihin oli hänelle tärkeä. Sitten vuonna 2014 kun olisin halunnut käydä tapaamasta häntä pohjoisessa, melkein Kiinan rajalla olevassa kylässä, pyyntöni torjuttiin vedoten siihen, että tyttö oli kiireinen pienten lastensa ja perheensä kanssa. Nancylle oli järkytys aikanaan kun tyttö 17-vuotiaana kun järjestö kertoi tytön menevän naimisiin kotikylässään. Hän olisi halunnut lähettää lisää rahaa, että tyttö olisi voinut opiskella enemmän. 
 
 
IMG_20210610_195259.jpg
 
 
Erik herää aamulla seitsemän ja kahdeksan välillä. Minä toivoisin, että hän heräisi tuntia aikaisemmin, jolloin ulkona olisi viileämpää, vaikka jo valoisaa. Aurinko alkaa nousta siinä kuuden tienoissa. Vuodenaikaiset vaihtelut valoisuudessa ovat vähäiset, ehkä korkeintaan tunnin sinne-tänne. Niin oli vielä vuosi sitten, jolloin saatoimme lähteä kävelylle minä häntä kävelykärrystä tehdyillä rattailla työtäen. Puoli seitsemän maissa tiellä liikkui myös koululaisia, joiden aamuvuoro aloitti koulun seitsemältä.  Kahdeksalta heitä ei enää näy ja aurinkokin on niin korkealla että tulee hiki kun me lähdemme pyöräilemään joko kahdeksalta tai vasta yhdeksän jälkeen. 
 
IMG_20200726_074457-COLLAGE.jpg
 
 
Molemmat kulkuplit ovat minun tuunaamiani. Kävelykärry, jota olen käyttäntt kulkurielämäni aikana sai uuden elämän lastenrattaina. Kaksipyöräisillä oli hyvå kääntyä ja niitä oli suhteellisen hyvä työntääkin, koska pyörät ovat isot. Täytyy vain löytää tasapaino kallistamalla ajopeliä juuri sopivasti. Sama asia oli tärkeää myös laitteen alkuperäisessä elämässä.  Käytämme sitä nykyään melko harvoin, esimerkiksi silloin kun Erik jostain syystä itkee normaalia pidempään, hänet saa rauhoittumaan työntämällä kärryssä. 
 
Polkupyörä on kiinalainen maastopyörä tai sellaisen risteytys maantiepyörän kanssa eli hybridi. Siihen olen hankkinut ohjaustangon ja varsinaisen istuimen väliin asennettavan lastenistuimen, jossa on sekä turvavyö, että turvakaari, jotka pitävät lapsen paikallaan. Ohjaustanko on moottoripyörää varten tehty korkea malli, joten pyöräillessäni minun ei tarvitse kumartua liikaa pojan yli niin että hänenkin pitäisi kumartua. Sen alaosaa, etukorin yläpuolelle olen asentanut poikkitangon, jonka sisällä on piiska koiria varten. Putken ympärille olen teipannut pehmusteet siltä varalta, että jaruutuksen tai törmäyksen seurauksena poika lentää eteen päin ja lyö päänsä korin yläreunaan tai ohjaustankoon. Tuohon muoviputkeen olen myös kiinnittänyt telineen puhelinta varten. Siihen kiiinitettyllä puhelimella olen juuri kuvannut tämän kirjoituksen alussa katsottavaksi tarjoamani videot. 
 
 
IMG_20210621_090229.jpg
 
Erik ei vielä puhu, mutta me toki jo kommunioimme, jaamme yhteisiä kokemuksia ja kerromme niistä toisillemme. Usein kun hän näkee minut muutaman tunnin tauon jälkeen, hän katsoo minuun ja tekee kädellään kaivinkoneen kauhaa jäljittelevän liikkeen ja ääntelee kuten Blippi, se videon kaivinkonemies ääntelee.  Poika myös tuo minulle nähtäväksi autoja ja sanoo "böö" tarkoittaen autoa englanniksi eli "car". Jos hän on toisessa huoneessa ja isosta TV:stä siellä tulee jotain missä on autoja, hän tulee hakemaan minut sormesta vetäen katsomaan ja kertoo että siellä on taas autoja. En minä ole tarkoituksella tuputtanut hänelle miehisiä juttuja. Niin vain on käynyt. Enkä minä ole tarkoittanut, että hänellä olisivat aina videot lapsenvahtina mutta niin vain on käynyt. Jopa illalla viimeksi hänen täytyy katsella Youtube-videoita äitinsä puhelimelta: lastenlauluja ja niitä lapsille tarkoitettuja auto- ja traktorivideoita.  Aamuisin ja aiemmin illalla hän katsoo videoita minun kanssani täällä ilmastoiduissa työ- ja makuuhuoneessa tietokoneeseen kytketyltä isolta näytöltä.  Musiikki kuuluu kaiutinjärjestelmästä, jossa myös basso kuuluu erillisen bassokaiuttimen ansiosta.  Katselemme ja kuuntelemme siis Youtubesta englanninkielisiä lastenlauluvideoita, joissa on piirrettyä tai nukkeanimaatiota.  Ne ovat aikuisellekin ihan keovollista katseltavaa ja kuunneltavaa: käsittelevät jopa lasten kokemia ongelmatilanteita, mm. sitä kun äiti sanoo aina kaikkeen ei. Isä ei videoissakaan sano koskaan ei vaan on aina hauska leikkikaveri. Niin se on meilläkin kotona. 
 
IMG_20210628_080533.jpg
 
 
 

  Mikä tahansa ei enää kelpaa vaan täytyy olla sen hetkiseen mielentilaan sopivaa materiaalia. Eri kommunkoi tyytymättömyytensä joko itkemällä tai entistä enemmin "puhumalla" eli sanomalla "nounounou" ja samalla vetämällä minut sormesta vaihtamaan levyä. 
 
IMG_20210621_090236.jpg
 
Pojan elämä ei toki ole pelkkää passiivista kuvaruudn tuijottamista vaan usein hän leikkii autoilla, palikoilla tai mllä tahansa mikä käteen osuu.  Ja usein hän myös tutkii ja kokeilee kaikkea muuta mitä talosta ja pihapiiristä löytyy.  
 
Minua vaivaa se, että täällä on liian kuuma kulkea, tutkia ja leikkiä hänen kanssaan ulkona tai edes tämänn ilmastoidun huoneen ulkopuolella. Toki myös se jurppii, että vaimo ja hänen vanhempansa ovat aina kieltämässä ja rajoittamassa leikkejä.  Onneksi sentään saamme joskus olla kahden ja leikkiä  vedellä, kastella vaatteet, sotata ruualla. 
 
 
Suomessa ovat olleet viime aikoina hirmuhelteet: lämpötila on kivunnut päivisin jopa 30 asteeseen eikä aina ole yölläkään mennyt alle 20 asteen. Lukija voi vain kuvitella, mitä on elämä täällä kun lähes joka päivä ympäri vuoden on lämpötila yli 30 celsius-astetta ja öisinkin vain kylminä talviöinä ainharvoin menee alle 20 asteen.  Siihen ei totu täysin, mutta kyllä se virkistävältä tuntuu kun on vain 25 tai 22 astetta. Paikalliset pukeutuvat silloin talvitakkeihin. 
 
Iltahämärä ei kestä kauaa eikä se ole muutenkaan hyvä aika lähteä ulos, sillä silloin on hyttysiä, ei lainkaan niin paljoa kuin suomessa, mutta sellaisia lähes näkymättömän pieniä mäkäräisiä on ja ne purevat aika ilkeästi ja lapselle niistä tulee paukamia. 
 
Kotona me myös ppirtelemme. Hänen suosikkihahmonsa on ymyrä. Tietysti myös autot ja kaivinkoneet ovat myös piirtämisessä tapetilla. Minä piirrän hänelle sellaisen hahmon ja hän yrittää täydentää sitä. 
 
Erik yrittää jo muodostaa lauseita. Minusta tuntuu, että hän ymmärtää paljon enemmän kuin osaa ilmaista verbaalisesti. Eläimistä hän matkii tällä hetkellä eniten leijonaa. Koirasta hän osaa sanoa dog ja ankasta duck, molemmat melkein samalla tavalla. Edleeenkin auto, pallo ja vene ovat kaikki boo tai böö tai boaa. Joskus hän sanoo autosta  zee boo tai jotain muuta. Hän alkaa jo ymmärtämään, että sanoja voi laittaa peräkkäin.  Odotan innolla sitä päivää kun hänen kansaan voi kägdä jo keskusteluja: vastailla kysymyksiin, loruilla ja satuilla. 
 

Kuvamuistoja

 
Jakelen usein Instagramissa, aiemmin myös Facebookissa vanhoja kuvia tyyliin tämä päivä n vuotta sitten.  Vaellusvuosiltani 2010 - 2017 olevien kuvien pohjalta erityisesti voi muistella missä olin tänä päivänä n vuotta sitten ja mitä olisi voinut tapahtua jos ...  Minä pidän menneiden muisteluista, sekä omista muistoistni että kirjallisuuden kautta toisten muistoista erityisesti niiltä vuosilta, jotka ovat ollet läsnä omassa tai vanhempieni tai isovanhempieni elämässä. Se ei ole kovin muodikasta eikä mediaseksikästä.Tuntuu siltä, että erityisesti sosiaalisessa mediassa se mikä oli eilen, ei ole enää millään tavalla kiinnostavaa.  Monet eivät edes säästä eilisen päivityksiään. Monet sovelukset sallivat niiden jopa tuhoutua. Tuskin monenkaan aikuisen mielissä asia on näin.  Menneisyys vaikuttaa nykyisyyteen. Jotkut menneet tapahtumat hävettävät, toiset naurattavat, toiset saavat haikailemaan takaisin menneeseen. 



 
AAZTh5UQIL9J6zKgcDdQloe_yxfptpwRWuqZ0O2b
 
Kesäkussa 1978 olin 14-vuotias, mutta olin mopoillut jo runsaan vuoden Tunturi Start-mallisella punaisella Pappa-mopolla. Asuin Perttelissä, joka on  nykyisin osa Salon kaupaukia. Kävin koulua Salon kaupungin peruskoulun Laurin yläasteella, eikä se ollut niin kivaa. Olin koulukiusattu. Vasta aikuisena sain tietää,mistä se johtui kun luokkakokouksessa saman koulun opettajaksi päätynyt Jaana halusi kertoa sen minulle: olin ensimmäinen "tunekeilija" luokkaan, joka oli ollut yhdessä ala-asteelta lähtien.  Varmasti muitakin syitä oli, sellaisia jotka liittyivät hankaloituineihin kotioloihin. Kotikylillä myös vanhat kaverit alkoivat vieroksumaan minua. 
 
IMG_20210614_114457_149.jpg
 
 
Kesäkuussa 2017 olin palannut Ukrainan- ja Suomen-reissuiltani ja silloinen tyttöystäväni, myöhempi vaimoni, oli ottanut koiranpennun. Kito-koirasta tuli pyöräilykaverini ja sittemmin kävelykaverini reilun vuoden ajaksi. Tammikuussa 2019 se joutui mitä ilmeisimmin varakaiden saaliiksi ja päätyi koiranlihamarkkinoille. Ainakin vielä silloin ennen koronavirusta koiranlihaa myytiin erityisesti Kiinasta ja Koreasta saapuneille turisteille. Koiranliha on kuulunut myös vietnamilaisiin rituaaleihin: miehekkäät miehet ovat nauttineet sitä juomingeissaan ja muutenkin todistaakseen miehisyyttään.
 
IMG_20210610_084003_740%2B-%2BCopy.jpg
 
Kito oli korissa pyörän takana, aluksi etukorissa, suhteellisen kiltisti. Kuitenkin hän kasvoi nopeasti liian isoksi ja painavaksi siihen. Lisäksi hän joutui kerran toisen koiran hyökkäyksen ja pureman uhriksi mikä jätti pysyvät vammat niin ettei hän halunnut lähteä enää kansaani pidemmille retkille. 
 
 
1624414165043-COLLAGE.jpg
 
Lähetin Nancylle Whatsapp-viestin kysyäkseni Misu- ja Lolita-kissoista. Lolita menehtyi n 20-vuoden iässä viime joulukuussa.  Misu-kissa on edelleen hengissä, nyt 17-vuotias. Hän seurustelee edelleenkin koirien kanssa. Eräällä nappureista, suomalais-vietnamilainen pariskunta, on koira, joka haluaisi Nancyn mukaan syödä Misun.  En usko niin tapahtuvan. 
 
IMG_20210626_090138_687.jpg
 
Misu ei ole ulkonäöltään paljoakaan vanhentunut.  Mehän löysimme hänet Woodstockin kaatopaikalta. Hän oli ainoa pentueensa henkiin jäänyt, urhea selviytyjä. Kun veimme häne kotiin keskelle lehmälaitumia, hän kävi katsomassa lehmiä ja teki tuttavuutta myös Bluey-koiran kanssa. Tässä siitä video
 
 
 
 
IMG_20210618_101236_774.jpg
 
 
Vuonna 2012 vietin aikaani Oulussa  asuen Välkkylän opiskelija-asuntolassa, joka toimi kesähotellina. 
Huoneen avaimilla pääsi myös kellariin ja siellä sijaitsevaan pyykkitupaan. Pesin siellä myös pyykkiä.  Otin kuvia pyykkikoneista ja kuivausrummusta, jotka olivat ihan samanlaisia kuin ne olivat olleet vuosina 1984-88, jolloin asuin välkkylässä opiskelijana. Nyt jaoin ne instagramissa. 
IMG_20210615_113926_044%2B-%2BCopy.jpg

 
Kiipesin myös seiskatalon eli sen korkeimman, jossa hotelli toimi, katolle ottamaan kuvia Oulu-hallille ja jäähallille päin. 
IMG_20210613_094052_887%2B-%2BCopy.jpg
 
Tietenkin kävin myös Rauhalassa, joka 1980-luvulla oli ollut ylioppilastalo ja sen alakerrassa toimiva ravintola. Siellä oli tullut istuttua useampi tunti kuin luentosaleissa.  Jo syksyllä 1984 olin istunut siellä yksikseni ja yksinäisenä, koska minulla ei ollut kavereita. Olin niin ujo. Iso olut oli tilaukseni tiskillä. Häpesin sitä kun jotkut alkoivat matkia minua pöydissään.  Silloin en ymmärtänytyt sitä mitä nyt eli että pelkäsin tulevani kiusatuksi. Pelkäsin ihmisiä.  En osannut hakea apua mistään. Kaitsu, opistokaverini Kälviältä 1982-83 oli päässyt opiskelemaan Kemiin, joten hänen kanssaan tapasin harvoin, en edes joka viikonloppu. 

 Sitten vuoden 1985 tammikuussa kaikki muuttui kun eräänä päivänä luennon jälkeen pistäydyimme Seden kanssa Rauhalassa. Opiskelijaelämä riistäytyi käsistä,  mös juominen.  Siihen aikaan kaljalla istuminen kuului opiskelijaelämään, myös nuoruuteen paljon enemmän kuin se kuuluu nykyään. Kavereita tavattiiin usein vain kapakassa tai baarissa ja öisin valomerkin jälkeen jatkoilla. Alkoholinkäyttö, boheemi elämä  oli syöpynyt minunkin maailmaani myös ihanteena, rappioromantiikkana. Se kuului mielestäni humanismiin. Jupit ja tietokonemiehet, insinöörit olivat muualla, toisessa maailmassa, vaikka heitä istuikin usein Rattori-lupilla. jonne minäkin ekstyin monesti viikossa. 


 Tuli ihmissuhdeongelmia, opintojen kariutuminen ja lopulta vuonna 1988 ryhdistäytyminen ja muutto Jyväskylään. 
 
Nyt jälkeen päin ajatellen,suren noita tyhmästi elettyjä vuosia: väärin valittuja ihanteita ja sosiaalisia viiteryhmiä ja sitä kautta myös seuraa, rahan tuhlaamista kaljaan ja tupakkaan.  Se kaikki saattoi olla nuoruuden kapinaa, joka olisi pitänyt elää varhaisempina teinivuosina, ei enää kaksikymppisenä. Silloin teinivuosina koulukiusaamisen aiheuttama pelko ja epävarmuus sekä hankaluudet kotona äidin ja isäpuolen parishteessa sekä sitä kautta koko perheessä, olivat tehneet minusta vangin. Perheen ensimmäinen lukolainen, jonka tehtävä oli opiskella pienessä kellarihuoneessaan. Kylällekään en pahimmillaan uskaltanut poistua, koska pelkäsin sielläkin kiusaamista eli niitä entisiä kavereita, joiden kanssa oli aiemmin pyöräilty, tehty majoja metsään, leikitty sotaa ja lorvittu hiekkakuopalla.  Kaikki muuttui sitten kun peruskoulun myötä siirryin pienestä Kuusjoen yhteiskoulusta isoon kouluun Salon kaupunkiin, Laurin yläasteelle. Siellä koettu sitten alkoi heijastua myös koulun ulkopuoliseen elämään ja kehittyvään persoonaani. 
 
 
 
 
IMG_20210613_093955_744%2B-%2BCopy.jpg

Nyt vuonna 2012 en juonut edes keskiolutta kun istuin Rauhalan esiintymisteltan yleisössä kuuntelmassa Raidopuhelimet-yhtyettä "alasti" eli akustisesti, yhtyeen sähköiseen soitantoon verrattuna hyvin hiljaisella voluumilla. Yhtyeen kitaristin ja monien kappaleiden tekijän Jarno Mällisen kanssa istuimme juttelemassa keikan jälkeen. Hän oli kurssikaverini kulttuurien tutkimuksen koulutusohjelmassa joss silloin 1980-luvulla olin minäkin kirjoilla. Sen jälkeen olimme tavanneet muutaman kerran yhtyeen keikoilla Jyväskyläss, Helsingissä ja Oulussa. 
 
Nyt, siis 2012, teltassa esiintyivät myös Tumppi Varonen, Esa Eloranta ja Erin, Nylon beat-yhtyeestä tuttu somalainen naislaulaja, joka oli minulle suhte tuntematon. Tumppi Varonen esiintyi soolona. Tuon kahden kukkauden aikana näin hänet kolmesti: ensin Helsingissä Kumpulann kesäjuhlilla Pelle Miljoonan bändin rumpalina ja toisena laulajana, sitten tämän soolokeikan Oulussa ja kolmannen kerran tämän jälkeen Helsingin Malmilla ravintola Malminkestin yökeikalla. 
 
Olin nähnyt 1980-luvulla Rauhalan salissa monta keikkaa. Mieleen jäivät se-yhtye ja Hector. 
 
IMG_20210613_094338_301%2B-%2BCopy.jpg

Åströmin nahkatehtaan entisissä rakennuksissa toimi 1980-luvulla Oulun yliopisto humanistinen tiedekunta, Snellmaniassa olivat useimmat luennot, joille osallistuin, myös pääsykokeet kesäkuussa 1984.  Myös historian laitoksellakävin aate- ja oppihistorian luennoilla vielä vuonna 1986.  Tentteihin en oikein uskaltanut mennä, koska en ollut mielestäni lukenut tarpeeksi. Ja sitä lukemista hidasti ennen "kohkaamiskautta"  myös heikko näköni, joho en saanut riittävästi asianmukaista kuntoutusta. Siitä asiasta kerroinkin jo  tämän vuoden toukokuun kirjoituksessani. 
 
IMG_20210612_084215_283.jpg 
 
Oulun torin rannassa olivat jo 1980-luvun puolivälissä kaupunginteatteri ja kirjastorakennus. Olin kirjastolla silloin kun viereisessä teatteritalossa Jumalan teatteri pommitti yleisöään paskalla ja koiranpommeilla. Se oli sekä valtakunnallisesti että paikallisesti iso puheenaihe.
 
Kaupungineatterilla olin käynyt jo syksyllä 1984 yksinäni katsomassa muutaman näytelmän, mm. Berarda Alban talo ja Seitsemän veljestä. Opistokaverini äiti oli sidoksissa teattreriin, ehkä ollut siellä töissä, en muista, mutta hänen kauttaan sain sinne vapaalippuja. 
 
Myöhemmin en käynty enää kaupunginteatterissa kuin ehkä kerran, mutta sen siaan Oulun ylioppilasteatterissa oli tullut katsottua ainakin Faust ja Woyzcek. Jälkimmäisen ohjasi Jari Juutinen, jo opiskelemaan tullessaan teatterista innostunut. Hän oli myös kurssikaveritani ja hänet muistan kannustavana ja rohkaisevana kaverina, joka kutsui minut kerran kyläänkin luokseen kahville ja keskustelemaan Markku Lahtelasta ja elämästä yleensäkin muistaakseni. 
 
 
 
IMG_20210617_092232_524%2B-%2BCopy.jpg
 
Kirjastotalossa oli mukava käydä lorvimassa ja kahvilla.  Lukusalissa oli myös lukutelevisio, mutta muistini mukaan en käyttänyt sitä vaan pelkästään katselin kaukaa. En kehdannut kysyä henkilökunnalta lupaa sen käyttöön. Häpesin niin näkövammaani. 
 
Nyt vuonna 2012, jolloin yllä oleva kuva on otettu, olivat kirjasto ja teatteri yhä paikallaan, mutta kauniina kesäpäivänä elämä oli keskittynyt itse torille, kauppahalliin ja makasiineille.  Siellä istui kahvilla, ruualla ja kaljalla paljon väkeä. Toripolliisin luona ottatti moni turisti tisestään kuvia, myös minä. 

Rau Charles on ehkä kuulusin ihminen, tnnetuin megatähti, jonka olen nähnyt elävänä. No, oikeasti minä en häntä juurikaan nähnyt, mutta olin paikalla hänen konsertissaan kesällä 2001. Hän esiintyi juuri täällä Oulun torrilla. Lippu oli kallis, mutta Kaitsun mieliksi ostin sen ja tulin paikalle pyöräillen Paltamosta kaverini mökiltä. En pitänyt konsertista vaan kiipesin erään makasiinin vintille istumaan yksikseni juomaan siideriä ja nauttimaan näkymästä.  Otin sieltä jokusen kuvankin, mutta en nyt löydä niitä mistään.  Muisto tapahtumasta lämmitää nyt kun tiedän, että tuo vuosi 2001 oli viimeinen vuoteni 
suomessa ainakin toistaaeksi. Linkki vie videoon eli ääniblogiin, jossa muistelen tuota votta vuonna 2015. Blogissani on myös tuota vuotta koskeva kirjoitus
 
IMG_20210616_112653_342%2B-%2BCopy.jpg
 
Marjan tapasin vuonna 1998 kun tein joululomamatkan Ouluun tapaamaan siellä vielä asunutta "kohkaamiskaveriani" vuodelta 1985. Marja oli kiinnostunut opiskelemaan venäjää samoin kuin harrasti venäläistä kirjallisuutta. Se oli syy tutustuttaa meidät toisiimme. Tapasimme myös vuonna 2000 ja 2001 muistaakseni. Sitten vuonna 2008 meistä tuli Facebook-kavereita, jotka säännöllisesti kommentoivat toistensa postauksia - ainakin Marja minun. Niinpä tapasimme tuona vuonna 2012, jolta tämäkin kuva on. Marja vei minut torille, jossa näytimme naamaamme nettikameralle. Varsinaisia kuvia hän ei halunnutmeistä otettavan. Tämän taisin napata siitä nettikameran otoksesta, en muista tarkkaan.  Kävimme katsomassa myös kuulluisaa Paska kaupunni-seinäkirjoitusta, joka on vuosien myötä pesty montaa kertaa pois, mutta aina on joku käynyt tekemässä sen uudestaan. Tällä kertaa se oli hyvin suttuinen, tuskin luettava.  Siinä tosiaankin luki  kaupunni eikä kaupunki.  
 
IMG_20210618_101053_236%2B-%2BCopy.jpg


Seuraavana päivänä tapasimme taas, vain lyhyesti ennen kuin hänen oli määrä lähteä työhön Oulun tietomaahan.  Hän halusi järjestää minulle ohjelmaa, joten hän raahasi minut turistien infopisteeseen, jossa kysyi sopivaa ohjelmaa. Meille ehdotettiin opastettua kiertokävelyä Intiön hautausmaalla.  Marja vei minut sinne, mutta itse en ollut kovin innoissani ajatuksesta. Olin väärässä, sillä oppaan kertomat asiat kaupungin historiasta ja menneiden aikojen julkkisjuorut olivat todella mielenkiintoisia. Marja oli mukana aluksi, mutta sitten hänen piti lähteä. Hän vei minut vähän syrjemmälle ja hyvästeli. Hän sanoi hätäisesti, että hänellä on syöpä, johon hän saattaa tulevina vuosina menehtyä. Hän poistuin nopeasti paikalta ja minä liityin takaisin ryhmään vähän ällikällä lyötynä. Oppaan tarinat veivät minut mukanaan niin, että unohdin tuon syöpäuutisen. Ehkä torjuin ajatuksen mielestäni. Ehkä se oli Marjan tarkoitus: kertoa asia mutta kuitenkin niin, ettei se jäänyt kaivelemaan mieltäni. 
 
IMG_20210619_083024_606%2B-%2BCopy.jpg
 
Seuraava Oulun-reissuni, ja toistaiseksi viimeisin, tapahtui kesäkuussa 2015 kun kävin siellä osana pitkää juna-pyörärekeäni ympäri Suomen. Vielä juhannuksena sää oli niin kylmä, etten voinut pyöräillä ja yöpyä teltassa vaan matkustin junalla avielä juhannuksen jälkeenkin Oulusta Kajaaniin, josta vasta aloitin pyöräilyn. Sitä sitten kestikin koko heinäkuun ajan, jolloin olin kiertänyt Taivalkosken ja Kuusamon kautta itärajalle ja sitä seuraten koukkasin Joensuun ja Outokummun kautta takaisin via Karelialle. Outokummussa olin tavannut Lasse-serkun viimeistä kertaa ennen hänen vuonna 2016 tapahtunutta kuolemaansa. 
 
Vietin Juhannksen Kaitsun ja hänen lähtiestensä kanssa. Lähetin jossain vaiheessa myös viestin Marjalle kertoen olevani Oulussa muutaman päivän. En saanut siihen vastausta ennen kuin vasta junassa matkalla Kajaaniin. Niinpä tapaaminen jäi siltä kerralta.  Myös Facebook-yhteydenpitomme harveni, koska hän kävi siellä enää suhteellisen harvoin eikä postittanut juuri mitään, ei edes komentoinut paljoa.  Hän tuli mieleeni vasta vuonna 2017 jolloin kävin Suomessa, mutten Oulussa. Kävin hänen Facebook-proffilissaan ja huomasin sen olevan muistotilassa. Lähetin viestin muutamalle hänen fb-kaverilleen, joilla näkyi olevan sama sukunimi. Veljen vaimo kertoi hänen syövästään ja poismenostaan vuonna 2016. Vasta silloin muistin tuon hautausmaalla kerrotun syöpäuutisen. Kuulin, että sairaudesta johtuen hän ei viime voosinaan enää paljoa pystynyt kirjoittamaan päivityksiä tai kommentteja.  Vuonna 2016 menehtyivät myös Outokummussa edellisenä vuonna tapaamani Lasse-serkku, joka menehtyi helmikussa 2016.   Saman vuoden elokuussa tapasin lyhyesti entisen työkaverini Jussi Heinosen, joka oli Facebook-viestissään kertonut sairastavansa haimasyöpää. Parin kuukauden kuluttua onnittelin häntä hänen Facebook-profiilissaan syntymäpäivän johdosta.  Sain viestin hänen äidiltään, että Jussi oli menehtynyt syöpään Terho-kodissa.  Myös Jussin kanssa oli ystävyys aktivoitunut Facebookin myötä. Hän oli lähes viimeiseen asti ahkera seuraajani ja kommentoija. Itse hän julkaisi päivityksiä harvemmin.  
 
Virpin, Laasen ja Jussin lisäksi ovat Facebook- ja tosielämän kavereeistani menehtyneet Rintalan Anne vuonna 2018 ja Aaltosen Kiti vuonna 2021.  En enää pääse heidän profiileihinsa verestämään muistojani, koska Facebook murhasi oman vanhan profiilini tammikuussa 2021. Se on edelleen hyvin katekra pala minulle erittyisesti siitä syystä, että minulle ei koskaan kerrottu poiston syytä. Tietysi olin erittäin huono käyttjä yhtiön ja heidän miljoonia takovan markkinakoneistonsa kannalta, koska postitin paljon kuvia ja videoita, mutta estin mainokset parhaani mukaan. Jokaisen suodattimesta läpi päässeen mainospostituksen kohdalla avasin valikon ja ruksasin vaihtoehdon että se mainos on minulle epärelevantti tai loukkaava. Lisäksi olin arvostellut suorin sanoin minulle huonoa palvelua tarjoneeita yrityksiä.  Tuon tapauksen perusteella luottamukseni sosiaaliseen mediaan ja internetissä toimiviin yrityksiiin on romahtanut. Mietin koko ajan myös istä, että mitä jos tämä Blogger eli Google, sen kuvapalvelut, Youtube, jonain päivänä lakkaavat olemasta. Silloin lähes kaikki muistoni olisivat lentäneet taivaan tuuliin. Minulla kun ei ole paperisia albumeja, ei edes kirjoja vaan kaikki on sähköisessä muodossa. 
 
IMG_20210612_084048_531%2B-%2BCopy.jpg
 
 
Tämä kuva taitaa olla Jyvskylästä vuodelta 2015 tai 2016 jolloin molempina kävin siellä, samoin myös vuonna 2012. Minähän asuin Jyväskylässä vuodet 1988-2012. Muutin pois vuoden viimeisenä päivänä aloittaakseni uudtet opinnot Espoossa Arlainstituutissa.  Ihailen Somen pyöräilykulttuuria ja hyvää infrastruktuuria sen toteuttamiseksi.  Jo vuonna 1984 oli Oulussakin paljon pyöriä ja hyvät pyörätiet. Minäkin pyöräilin eirtyisesti kauniina kevätiltoina ympäri kaupunkia ja tarpeen tulleen Linnanmaalle, jonne useimmat yliopiston palvelut ja laitokset olivat siirtyneet tai siirtymässä. Humanistinen tiedekuntakin siirtyi sinne, mutta vasta minun vuosieni jälkeen.
 
IMG_20210617_091622_569%2B-%2BCopy.jpg
 
 
Vuonna 2012, 2013 ja 2014 en pyöräillyt Suomessa lainkaan tai juurikaan, mutta vuoden 2015 päätin omistaa pitkälle reissulle siellä. Alussa tein pidemmät siirtymät jnnalla, mutta kuljin pyörällä ensin Akalla, jossa yövyin vegaanituttavan luona. Olin perustanut Facebook-ryhmän vegaanimajoitus, jota kautta sain muutamia kutsuja vegaanien luo, sekä vanhojen tuttujen että uusien. Akaalla vietin pari pivää. Sieltä jatkoin Tampereelle, joss yövyin serkkuni luona. Tamperelta ajoin junalla Orivedelle, jossa sain viettää muutaman päivän vanhassa maalaistalossa vegaanin vieraana. Hänen kanssaan oli yhteist kokemuspohjaa, sillä hän oli opiskellut latvian kieltä "meidän laitoksella" Helsingin yliopistossa, tosin vasta minun vuosieni jälkeen. 

IMG_20210617_091125_523%2B-%2BCopy.jpg
 
Annika tarjosi minulle vegaanisia herkkuja, mm. aquafabasta eli  palkokasvien säilytysliemestä tehdystä kananmunan valkuaisen korvikkeesta tehtyä marenkia ja sen kanssa voikukkasiirappia. 
 
IMG_20210617_091401_034%2B-%2BCopy.jpg
 
 
Talo oli viehättävän perintisen suomalainen: punamultaseinät, valkoiset ikkunoiden ja ovien puitteet, kaakeliunit, puuhella. Ympärillä runsaasti tilaa, pihalla koia, sisällä aiaakin yksi kissa muistaakseni. 
 
IMG_20210615_112436_235%2B-%2BCopy.jpg
 
Kesäkuussa 2015 tein pienen matkan vanhalla kiskobussilla eli lättähattujunalla Jyväskylästä Vaajakoskelle (muistaakseni).  Se oli joku erityinen kesätapahtuma, muistaakseni taidenäyttely. 
 
IMG_20210618_100245_085%2B-%2BCopy.jpg
 
 Vuonna 2015 tein kesä-elokuussa pitkän pyörämatkan ympäri Suomea. Aluksi kuljin junalla, koska oli kylmä, mutta Kajaanista aina Kuusamoon ja siitä itärajaa pitkin alas päin pyöräilin ja yöt vietin joko teltassa nukkuen tai sitten sohvasurffaten tuttujen tai uusien tuttujen luona. 
 
 
IMG_20210625_063655_196.jpg
Kävin Tampereella Kekkosentien Nestellä, joka oli jo tuolloin  kuuluisa siitä, että sieltä sai monenlaisia vegaanisia hampurilaisia, ehkä muitakin vegaaniruokia.  Nyt kesäkuussa 2021 paikka järjesti tapahtuman, jonne oli kutsuttu Urho Kekkosen näköisiä miehiä.   Samassa paikassa on kunnostauduttu muutenkin, mm. näyttelemällä Juho juntusen pilakuvia Kekkosesta. 


 
 
IMG_20210603_085326_009%2B-%2BCopy.jpg
Kesäkuussa 2017 Kito-koira oli odottamassa minua kun palasin Suomesta. Se oli niin pien, nukkui yönsä muovisäkissä, jossa oli pieniä reikiä. 
 
IMG_20210608_084608_273%2B-%2BCopy.jpg
2017 kävin ensi kertaa mös Kroatissa samoin kuin yli kymmenessä muussa Euroopan maassa. 
 
IMG_20210608_085122_009%2B-%2BCopy.jpg
Tämä kuva on Kroatiasta tai sitten Bosnia-Herzegovinasta 
 
 
 
IMG_20210612_082932_209%2B-%2BCopy.jpg
2013 matkasin bussilla Sarajevosta Mostariin. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. 
 
IMG_20210612_083016_504%2B-%2BCopy.jpg
2013 Mostar, Bosnia & Herzegovina. 
 
 
 
IMG_20210613_092310_164%2B-%2BCopy.jpg
2016 olin vielä kesäuun alussa Ukrainan Kiovassa ja nautin vegaanista saslikia. 
 
IMG_20210613_093353_275%2B-%2BCopy.jpg
2013 Mostar
 
IMG_20210613_093633_446%2B-%2BCopy.jpg
2013 Mostarissa näkyi edelleen pommitusten jälkiä, mm. valtavia lasinsiruröykkiöitä pommitetun pankki- ja toimistorakennuksen raunioilla. Siitä oli sodan aikana tullut tarkka-ampujien pesäke, siksi se pommitettiin hajalle. . 
 
 
 
IMG_20210614_125111_478%2B-%2BCopy.jpg
2013 Mostar. Näkymä tarkka-ampujien tornista. 
 
 
 
IMG_20210618_163944_409%2B-%2BCopy.jpg
1996 vierailin Petroskoissa Karjalan tasavallassa. Kukonmäellä tässä talossa asui Aino Virronen kahden poikansa kanssa. Aino oli karkotettu Inkeristä lapsena kauas Sipeiraan. Myöhemmin hänen annettiin muuttaa Petroskoihin. Hän harkitsi Suomeen muuttoa, mutta ei koskaan päässyt sinne saakka. Hän kuoli vuonna 2000. 
 
IMG_20210618_163832_381%2B-%2BCopy.jpg
1996 Petroskoi. Sokea Igor näytti miten tekee puutöitä näkövammaisten työkeskuksessa. 
 
 
 
IMG_20210618_164133_937%2B-%2BCopy.jpg
1996 Petroskoin lähellä kesämökki, jonka sokea Igor kertoi rakentaneensa itse jätelaudoista. Kuvassa Igorin vaimo sekä Aino Virronen. Molemmat heistä olivat Suomen-sukuisia, mutta vain Aino osasi puhua suomea. Hän puhui sitä lähes täydellisesti. 


 
 
 
IMG_20210615_114658_627%2B-%2BCopy.jpg
 
1974. Minä en koskaan oppinut soittamaan kitaraa, vaikka sellainen oli kotona. Eräs vanha mies, taiteilija oli antanut sen meille lainaan, mutta se meni rikki leikeissämme. 
 
 
 
IMG_20210528_093400_222.jpg
2013 kesäkuussa poseerasin Serbian Belgradissa tunnetun boheemirunoilijan patsaan vierellä. 
 
IMG_20210615_114542_626%2B-%2BCopy.jpg
Kesällä 1980 ajoin itseni ensimmäistä kertaa täysin kaljuksi. Seuraava kerta oli vuonna 2000 ja siitä lähtien linja on pysynyt. Ajelen parran ja hiukset noin kerran päivässä.Pisin ajamaton kausin 20 vuoteen oli joskus 2013, jolloin annoin tukan kasvaa viisi päivää ajamatta. Sitten alkoi tuntua oudolta ja ajoin taas. Harmittelen sitä, että omaksunut tapaa jo aiemmin.  Hiukseni eivät olleet enää 1990-luvulla kovinkaan nautittavaa katseltavaa. 
 
IMG_20210615_114826_647%2B-%2BCopy.jpg
1968 tai 1969 Perttelin Inkereellä Kajalanrinteen rivitaloalueella. 
 
 
IMG_20210615_113813_896%2B-%2BCopy.jpg
2012 Oulussa kävin myös Intiön kasarmialueella vesitornin juurella. Siellä oli sijainnut ensimmäinen kotini syksyllä 1963. 
 
IMG_20210615_113202_093%2B-%2BCopy.jpg
2014 olin matkustanut Suomeen huhtiuun lopulla. Sieltä lähdin hyvin äkkiä Espanjaan. Ikävä Aasiaan oli kova enkä pitänyt Espanjasta lainkaan. Siksi lensinkin Alicantesta Oslon kautta Bangkokiin. Tämä kuva on otettu Phuketissa jossa kävin "kosimassa" erästä siellä asuvaa japanilaista vegaania. 
 
 
IMG_20210615_114205_879%2B-%2BCopy.jpg
2003 kesäkuussa asuin Townsvillessä Australiassa. Pentti ja Liisa jokisalo olivat kutsuneet pastori Voitto Pokelan kylään. Hän järjesti hartaustilaisuuden, jossa kävi muitakin hänen rippilapsiaan, Austraian suomalaisia.  Pentti oli jo vakavasti sairas. Hän kuoli mutamaa kuukautta myöhemmin. Pokela eli vielä 7 vuotta tuon jälkeen. Kaija Mesiainen kuoli kolmen vuoden kuluttua. 
 
IMG_20210616_110319_641%2B-%2BCopy.jpg
Aiemmin oli aina ikävä tätä Thaimaan 7-11-kioskeissa myytävää durian-jäätelöä. Nyt ei enää ole niin paljoa, koska pystyn tekemään kotona samanmakuista.  Viimeksi ostin tätä kesäkuussa 2019 kun kävin uusimassa viisumiani Bangkokissa. 
 
IMG_20210618_095625_170%2B-%2BCopy.jpg
Kesäkuussa 2019 lensin takaisin Vietnamiin AirAsia-yhtiön koneella. Sellä ovat lentomännät hyvin nätejä ja pukeutuneet seksikkäästi. Opin, että olisi kuitenkin helpompaa saapua vietnamilaisen yhtiön kyydillä. Ne eivät nihhota pienistä, mm. siitä, että viismihakemuksessa on yksi ylimääräinen numero kohdassa Passin numero. Niin minulle kävi ja jouduin ostamaan paluulipun, jota en koskaan käyttäisi. 
IMG_20210618_085457_016%2B-%2BCopy.jpg
Nyt ei enää lennellä sillä koronavirustilanne Vietnamissa on katsottu niin pahaksi, etä maassa ovat ankarat rajoitukse. Rokotuksia ei vielä anneta kuten Suomessa ja monissa muissa maissa on tehty. Nyt on tartuntoja löydetty myös meidän lähettyviltämme, n. 10 kilometrin päästä.Bussit Saigoniin eivät enää kulje, eivät myöskään sinne  Vung Tauhun, jossa ei voitu järjestää juhannussaunaa. Yksi saunojista on sitä paitsi lähdössä Suomeen, joten ei enää jää ehkä tarpeeksi isoa porukkaa sitä ylläpitämään. 
IMG_20210626_085640_239.jpg
Kesäkuu 2002. Openmobile Singapore (myös YoZoo,  200 Cantonment road, Tanjung pagar. Henkilökunta viettää erään kollegan syntymäpäivää. Olivat minun viimeiset päiväni tuossa toimistossa. Työsuhteeni päättyi heinäkuun lopussa ja viimeisen kuukauden pidin lomaa. Olin rakastunut ja halusin jäädä maahan. Rakkaani tuki ja auttoi minua siinä ja kaikessa muussa. 
 
 
 
 
 

keskiviikko, 30. kesäkuu 2021

2020 kesäkuu - Eristyksen voima