perjantai, 18. lokakuu 2019

Meille syntyi vauva - voi tätä onnea!

Lokakkuun puolivälissä se tapahtui:  poikamme syntyi täällä Vietnamissa. Hänen isänsä on suomalainen, myös Australian kansalainen, ja äitinsä vietnamilainen.   Poikamme on siis monikulttuurivauva ja hänestä toivon mukaan kasvaa valistunut ja sivistynyt maailmankansalainen.  Ihan luonnostaan hän oppii ainakin kahta kieltä: vietnamia ja englantia, tosin aion opettaa hänelle myös ainakin jonkin verran suomea 

Tässä video, jolla kuvaan pyöräillessäni laitokselle katsomaan vauvaa ja äitiä. Puhun siinä aluksi englantia, sitten suomea, ja myöhemmin taas molempia kieliä vuorotellen - en sekaisin!  Sekaisin puhun vain suome ja ruotsia. 

Vanhemmuus tuntuu hienolta, tosin myös haastavalta, pelottavaltakin, jos sellaisille ajatuksille antaisi vallan, mutta minä en anna, koska ... 

”Kuule, istuta vielä se omenapuu / vaikka tuli jo tukkaasi nuolee / vaikka huomenna saaste jo laskeutuu / vaikka huomenna aurinko kuolee ..."   Juice Leskinen

Sitaatti tulee mieleen kun miettii, että kannattaako tähän pahaan maailmaan  tehdä lapsia.   
Pienen lapsen vanhempana sitä uskoo hyvään ja uskoo siihen, että maailman ongelmat saadaan ratkaistua. Siihen uskoo myös Greta Thunberg.  Je suis Greta.  provosoin tuolla varsinaisessa blogissani bloggerin puolella. Yleensä kopioin sieltä kirjotukset suoraan tänne, mutta nyt tämä sivusto oli mykkänä parisen viikkoa? 

 

Tässä muutama kuva syötiksi. Lisää löytyy bloggerista ja facebookista (kavereille).

IMG_20191018_181117.jpg

 

 

IMG_20191016_203158.jpg

 

IMG_20191016_112234.jpg

 

IMG_20191015_120431.jpg

 

 

IMG_20191015_132541.jpg

 

 

 

 

 

IMG_20191015_112233.jpg

 

 

IMG_20191015_084042.jpg

 

 

IMG_20191014_112848.jpg

 

 

IMG_20191014_114716.jpg

 

 

IMG_20191013_131847.jpg

 

 

IMG_20191013_120940.jpg

 

 

IMG_20191013_120933.jpg

 

 

IMG_20191013_112225.jpg

 

 

IMG_20191013_113142.jpg

 

 

 

lauantai, 31. elokuu 2019

Elokuu 2019 - kotivävyn paluu

 

 

Taas niin kiireinen kuukausi, ettei ole ollut paljoa aikaa (mukamas, siis paremminkinkin intoa) istua kirjoittamaan. Suurimman osan ajastani vie oma mökki ja puutarhan tekele. 
 
Heinäkuun viimeisen viikon aluksi muutin viimein minäkin tänne Mekong-joen suistoalueelle vaimon vanhempien luo. Eräs Facebook-kaverini kommentoi asiaa, että palana kotivävyksi. Niinhän se teknisesti ottaen on, vaikka asia on täällä ehkä hieman eri kuin Suomessa ja sikäläisessä kulttuurissa.  Se oli minun aktiivinen valintani, jonka puolesta on pitänyt jopa vähän tapella, tai ainakin olla jämpti.   Kumppani esitti aluksi, että hän matkustaisi äitinsä luokse synnyttämään ja viettäisi siellä aikaa pari kuuakautta äitinsä ja muiden suvun naisten autettavana.  Minä kuintekin halusin, että muutamme pidemmäksi aikaa sinne kuumaan ja sianpaskan hajuun. Tiesin, että lapsen kanssa meillä kahdestaan olisi hankalaa, ja eritoten minulla, koska olisi sidottu kotiin ja perheeseen koko ajan.

Lähettyvillä asui toki hänen veljensä ja tämän perhe: vaimo ja kaksi poikaa, soinen syntyi pari päivää sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt.  En kuitenkaan luota siihen  perheeseen. Siihen on syynsä, joista en kuitenkaan ala avautumaan sen enempää.

Palasimme siis takaisin vanhaan, siihen ympäristöön, jossa asuimme joulukuusta 2016 toukokuuhun 2018. Et voi astua kahta kertaa samaan virtaan, vai miten se sanonta menee. Ja se pitää taaskin paikkansa.  Tulin takaisin viisaampana ja kokeneempana. Nyt pystyn paremmin punnitsemaan monia asioita.  Ensimmäisenä vaikkapa lämpötila: siellä vuoristossa ilma on viileämpää kun katsotaan lämpöasteita: tähän aikaa vuodesta yölämpötila laskaa n. 20 asteen tietämille, vähän allekin, ja päivälämpötila 30 asteen tienoille.  Täällä sen sijaan yöllä on ehkä alimmillaan 25 astetta ja iltapäivällä päälle kolmen kymmenen. Mutta tuntu on ihan erilainen. Huomasin sen jo pari vuotta sitten ensi kertaa käydessäni täältä käsin siellä Lam Dong -provinssissa, yli kilometrin Korkeudessa  meren pinnasta.  Siellä on vähän niin kuin Suomessa, että kun lämpötila saavuttaa hellerajan, ja jo ennenkin sitä, on sellainen sisältä päin tunkeva tukala kuumuus, joka ei nosta kunnolla hikeä pintaan, vain sellasita haisevaa nihkeyttä. Täällä sen sijaan hiki virtaa n. 30 asteen tuntumassa, minulla se virtaa vetenä, mikä saa tietysti ihon tuntumaan viileämmältä, ei niin tukalalta.  Siellä vuoristossa kuiva ilma tuntui silmissä ja iholla.  Minulla hallkeili jalkapohjien iho, kuten niin monesti teki Suomessa jo lapsuudessa. Se lähti suurina palasina kun sitä mielikseen  huvikseen repi. Se kun lähti niin helpolla. Täällä kosteassa ei ole ollut sellaista ongelmaa lainkaan. 
 
Jo heinäkuussa tilasin itselleni talon. Tarkoitus oli tilata vain katto ja lattia ja rakentaa itse seinät luonnonmukaisesti savesta ja ohjista. Kumppani ei kuitenkaan ymmärtänyt sellaista ajatusta, joten mökistä tuli vähän erilainen kuin alun perin halusin, mutta hyvä kuitenkin tarkoituksiini. Äijäluola, pakopaikka, puutarhamaja, joogahuone, varasto ... miksi sitä nyt parhaiten kutsuisi.  Siitä tuli paikka, joka on eniten minun: juridisesti se ei ole minun eikä se ole myöskään täysin hallinassani, mutta niin paljon kuin se voi olla minun, se on.  Sen ympärille olen nyt rakentamassa puutarhaani. 

 
 
20190726_073240.jpg
Se on kapea kaistale maata riisipellon ja naapurin hedelmätarhan välissä. Sadekauden aikana syys-joulukuussa se on osittain tulvalvesien peitossa. 

 

20190727_104523.jpg
Luonnonläheisyyttä, puutaa, riippumatto ja joogakeinu. 

 

 

20190804_171730.jpg
Mimi-koira on usein seuranani. 

 

 

20190805_154815.jpg
Kylätiellä kävellessäni näen usein, miten kaivinkoneilla nostetaan savea joesta. Minä teen sitä sama käsipelillä pienestä ojasta. 

 

 

20190806_054155.jpg
On onni kun saa raataa. En nauttisi elämästä palmun alla juomia nauttien.
Mudassa kaivaminen on kivempaa. 

 

 

20190808_094549.jpg
Vähän siistimpi saisi tämä paikka olla. Suvun taloilta minun majalleni vie tämä polku, Sateella se on mutainen ja liukas.
Sen varrella on muovia ja kaikkea muuta roskaa.
 

 

 

20190808_095035.jpg
Puoliso ja hänen perheensä asuvat vielä tässä lautaseinäisessä peltikattoisessa mörskässä. Se on oikeastaan ihan kodikas, kodikkaampi kuin ne uudet betonimöhkäleet, jollaisesta hekin haaveilevat.  Tuossa oikealla on se minun muovinen, värivaloin koristettu huoneeni. Vasemmalla olevan pöydän ääressä syön. Minä syön yksin vegaaniruokaa, muut syövät etuterassilla mitä syövät. Mimi-koira kärkkyy molemmissa paikoissa.
 

 

 

20190828_112127.jpg
Käytössämme olisi myös kaupunkiasunto tuolla kolmen kilometrin päässä, paritalon puolikas.  En kuitenkaan pidä siitä paikasta, koska se on meluisan kadun varrella ja taloon tulee kalan haju jostakin. Se on juuri sellainen kolkko betonimöhkäle.  Olen kuitenkin rakentanut siihenkin taloon äijäluolan, virittänyt valkokankaan ja äänentoistojärjestelmän, tietokoneen ja projektorin. Siellä kunntelien välillä heviä värivalot vilkkuen: Rainbow, Nightwish, Uriah Heep.  Siellä käyn myös tekemässä joogaa silloin tällöin, vaikka useimmiten joogaan siinä takapihan majassani. 

 

 

20190812_102932.jpg
Jooganurkkaus.  Muu osa mökkiäni on sekalaisessa varastokäytössä. 

 

 

 

20190812_102950.jpg
Mämä verhot tilasin netistä noin 30 eurolla.  Ne eivät ole luonnonmateriaalia vaan muovia, mutta sopivat tänne.
Kattoa en halunnut tehdä pellistä vaan palmunlehvistä.  Se vuotaa, kun sataa vähän reilummin. 

 

 

 

20190826_091200.jpg
Mutta se on hyvin kaunis katto katsella. Eikä se pidä sateella niin isoa meteliä. Nuo sivustan pellit tehtiin vastoin ohjeitani. Olisin halunnut siihenkin luonnonmateriaalia. 

xxxx

 

 

20190813_064738.jpg
Clitoria ternatea,  "pimpsaherne".  Kukka muistuttaa muodoltaan naisen sukuelintä.
Sitä käytetään mm. riisin värjäämiseen siniseksi. 

 

 

 

 

 

 

20190814_054504.jpg
Avaraa riisipeltoa ja nappurien puutarhoja ympärillä. Riisipellolta käy mukava tuuli ja oja on sen verran syvä, että sekin tuo viileyttä. 

 

 

 

20190814_054843.jpg
Maata olisi puutarhaa varten, vaikka perhe ottikin kaksi lehmää, joita ruokitaan tässä kasvavalla ruoholla. 

 

 
20190818_055829.jpg
Aamulenkki suuntautuu kylätietä pitkin kilometrin-parin päähän ja takaisin. Emme tee niin pitkiä lenkkejä kuin teimme siellä vuoristossa. Siellä heräin kahden-kolmen aikaan yöllä. Nukuin aina liian vähän. Täällä nukun paljon paremmin, ja lenkkikin tehdään vasöta viiden-kuuden aikaan, joskus jopa seitsemältä.  Lenkki tehdään hihnassa, jos ollaan myöhässä Mutta  kotona, riisipellollon laidassa Mimi saa juosta vapaana. 
 
20190820_180427.jpg
Täällä on tapana käydä ultraäänessä joka kuukausi. Elokuussa otettiin lapsesta myös sydänfilmi ja tehtiin muutenkin tarkemmat tutkimukset. Tuloksisssa mainittiin hieman laskeutunut eli etinen istukka, josa ei kuitenkaan ole ollut vaivaa. Joka tapauksessa on todennäköistä, että lapsi syntyy keisarileikkauksella. Se on täällä tapana, koska naiset ovat pienikokoisia ja suhteensa heidän kokoonsa vauvat ovat isoja. 
 
20190821_070507.jpg
Isoltahan se näyttää nyt viikolla 34,
vaikka painoa onkin vasta noin kaksi kiloa,
ehkä vähän allekin. 
 
 
20190828_105139.jpg
Tässä se kaupunkiasunto ulkoa päin, puolet paritalosta. Kuvassa naapuri ja hänen vieraittensa mopot. Tämä talo minulle ensimmäisenä esiteltiin perheen kotina. En pitänyt siitä silloinkaan yhtään, enkä pidä nyt sen enempää.  Kun perhe on kotona, nuo pairovet pidetään yleensä auki, jolloin yksityisyys katoaa ja kadun melu pääsee häiritsemään. Seinät ovat beonia, joten ne kaikuvat ilkeästi. 
20190826_091334.jpg
Maalaiselämä kiehtoo minua enemmän. Ainoa mieluinen kaupunkiasunto minulle on ollut Helsingin Vuosaaressa, Meri-Rastilan tie 11:n asunisoikeusasunto vosina 1999 - 2002.  Mutta muuten olen kyllä mieluiten asunut maalla. Tosin sitä ihanteellista paratiisia ei ole koskaan ollut,vaan se on edelleenkin haaveissa ja työn alla. 
 
20190826_091311.jpg
Paljon olen tämän kuuna aikana kaivanutkin mutaa ja liejua puutarhan pohjaksi.  Ojan pengertä pitää korottaa, jotteivät tulvavedet vie puutarhan kasveja. Appivanhempien papaija- ja banaaniviljelmät ovat vielä aluueella. Ja hyvä, että ovat. Jo nyt saan joka päivä tuoretta papaijaa omasta puusta, ja banaaneja tulee aina jostakin, vaikkei vielä täältä. 
 
20190828_161736.jpg
Löysin lähikaupungista taimimyymälän.
Ostin sieltä jasmiiniköynnöksen ja mangopuun taimen. Y
irin ostaa myös limettipuuta, mutta minulle myytiin kaksi betel-palmua.
Istutin nekin kuitenkin Onhan se melkein velvollisuus tässä ilmastossa
välillä istua myös palmun alla. 
 
20190826_091444.jpg
Kauankohan vielä menee ennen kuin saan paikan kukoistamaan?   Palkokasveja olen jo istuttanut: papuja, kik-hernettä ja muita. Olen oppinut, että palkokasvit ovat hyvä aloitus puutarhalle. Ne sitovat ilmasta typpeä ja siten lannoittavat maata. Ne myös kasvavat nopeasti ja tuottavat sitten vihreää "lantaa" kompostoitavaksi. 
 
20190826_092222.jpg
Likaista hommaahan se kaivaminen on. Savea on joka paikassa, myös  mökin lattialla, mutta katon läpi tuleva sadevesi huuhtelee sen kyllä pois ajan myötä.  Kovin voimakasta hajua ei siinä liejussa ole, vain ihan pohjaan on ilmeisesti kehittynyt metaania puunoksien ja mujn biojätteen lahotessa saven seassa, mutta sitä ei ole paljon. On oikeastaan ihan virkistävää touhutua siellä vedessä kuumana päivänä. Olen aina kaivannutkin tänne uima-allasta. Nyt minulla on sellainen. Ainakaan vielä en ole siarastunut tuosta vedestä. 
 
20190828_060405.jpg
Eihän tämäkään mikään kaunis paikka ole, ainakaan vielä. Vähän samanlainen ryysyranta kuin päärakennuskin.  Mutta onpahan haastetta. Ja sitä haastetta riittää. Täällä en voi marssia tai pyräillä rautakayppaan ostamaan mitä tarvitsen, vaan kaikki hankinnat ovat työn takana: yleensä pitää pyytää apuaa perheeltä. He, myös puoliso, ovat sen suhteen hyvin hitaita ja nihkeitä, niin että välillä tuppaavat päreet palamaan heidän kanssaan. Puoliso ei myöskään pidä siitä, että kaivan mudassa. Se ei varmaankaan ole täkäläisten standardien mukaan valkoisen miehen hommaa. Olen kuitenkin kieltäytynyt palkkaamasta siihen ketään, koska se on niitä harjoja hommia, jotka pystyn itse tekemään. Rakennustata olisi saanut omin voimin pystyyn, en edes hankittua tarvittavia materiaaleja.  Nyt käytän kaiken sen mikä on saatavissa, mikä on jäänyt yli itseltä ja toisilta. Oli onni, että toimme sieltä vuoristosta ison muuttokuorman. Olin kasannut siihen myös kaikkea lähinnä jätteeksi luokiteltavaa. Nyt sille on käyttöä.
 
20190828_060246.jpg
Perhe ei kompostoi juuri mitään, ei oksia ja risuja, vaan kasaa ne takapihalle yhdessä muovin ja kaiken muun jätteen kanssa.   Joskus jätekasa poltetaan ja sen tuhka käytetään puutarhassa: siis mys palaneen muovin tuhka. Minua ärsyrtävät tietysti pihalla lojuvat muoviroskat. . Haluaisin kerätä ne säkkiin. Olen joskus sen tehnytkin. 
 
20190828_063856.jpg
Mökkini on siis ison ojan päällä, ja sinne mennään pienemmän ojan yli kapeaa siltaa pitkin. 
 
20190828_064525.jpg
Nuo kaletrit häiritsivät alussa ja halusin poistaa ne. Ehkä poistankin osan myöhemmin, vaikka nyt olen jo tottunut niihin. Ne kuitenkin myös kuvastavat tilannettani verrattuna takavuosien nomadielämään: neljä-viisi vuotta enemmän tai vähemmän kodittomana kulkurina. Nyt on sitten pallo jalassa ja opittava nauttimaan häkissä olemisesta.  Ja kyllähän varhaisena aamuna auringon noustessa on mukava istua tuossa nurkassa jakkaralla ja soittaa huilua kuin Nuuskamuikkunen, tai rimpuilla riippumatossa, joogakeinussa. 
 
20190828_101628.jpg
Varsinaista villiä luontoa täällä on hyvin vähän. Kaikki on ihmisen tekemään ja istuttamaa. Kuitenkin nautin myös kylätiellä kävelystä, kaunnista kukista, pamupuista, koulumatkalla kulkevien tai pihoillaan leikkivien lasten tervehdyksistä
 
20190828_161706.jpg
Kaukaisuuteen katsominen, riisipellon toiseen laitaan, jossa näkyy 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä.  Siellä siis lienee ollut joskus taloja.  Siellä vuoristossa saatoin katsoa vuoria. Täällä ei niitä ole. Ei tullut sitten koskaan kiivettyä niille vuorille muuta kuin tietä pitkin. Jos niitä tulee ikävä, tieädn nyt, miten niiden luo pääsee.  Daatiin jäi kuitenkin isompi joukko kavereita ja tuttavia kuin mitä minulla on täällä koskaan ollut. Täällä on vaikea löytää ketään, joka osaisi riittävästi englantia, jotta pystyisi edes keskustelemaan. 
 
20190829_080743.jpg
Nuo valkoiset ovat niitä vanhoja hautoja. Niiden tyyli on ilmeisesti opittu ranskalaisilta. Hautakivi on siis joko arkun muotoinen  tai pieni mökki. 
 
20190830_061029.jpg
Tämän tilan edellinen omistaja, vaimoni isoisä on haudattuna aika lähelle mökkiäni.
Hautaa ei ole pidetty kunnossa, vaikka hänen vaimonsa isoäiti on vielä elossa ja motkottaa siitä.
Vanhin poika, siis vaimoni setä, joka asuu viereisessä talossa, peri suurimman osan maista.
Hänen siskonsa, siis vaimon äiti, sai ain vanhan talon ja sen alla olevan maan. Tähän taloon kuljetaan
seädn maiden halki. Hän kasvattaa pihalla kukkia myytäväksi, mutta ei pidä pihaa hyvässä kunnossa.
Sateella pihan täyttää iso veislammikko.  Sellaista en ole nähnyt muissa taloissa. 
20190830_061126.jpg
Vaimon vanhemmat pitävät pienellä maatilkulla kahta lehmää, aiemmin sikoja. Sikojen hajua ja ääntä en voi sietää, mutta lehmät ovat enemmän mieleen. Kuitenkaan en voi mitenkään iloita siitä, että joudun näkemään eläinten hyväksikäyttöä ja joskus heikkoa kohtelua. Nämä on saatettu ostaa sitä paitsi minun taloon tuomillani rahoilla.  Täällä eläintuotanto on tosiaankin näkyvää toisin kuin Suomessa, jossa teollisuusnavetat ovat yleisöltä piilossa. Muös sikojen teurastus kuuluu ja näkyy Siitä sain muistutuksen päivää ennen häitäni, jossa jouduin kuuntelemaan toista minuuttia tapettavan sian kiljuntaa. 
 
 
20190821_054705.jpg
Eihän tämä tosiaankaan ole paratiisi, mutta toistaiseksi ainakaan en tiedä paremmasta. 





 
 
 

lauantai, 31. elokuu 2019

Elokuu 2019 - kotivävyn paluu

 

 

Taas niin kiireinen kuukausi, ettei ole ollut paljoa aikaa (mukamas, siis paremminkinkin intoa) istua kirjoittamaan. Suurimman osan ajastani vie oma mökki ja puutarhan tekele. 
 
Heinäkuun viimeisen viikon aluksi muutin viimein minäkin tänne Mekong-joen suistoalueelle vaimon vanhempien luo. Eräs Facebook-kaverini kommentoi asiaa, että palana kotivävyksi. Niinhän se teknisesti ottaen on, vaikka asia on täällä ehkä hieman eri kuin Suomessa ja sikäläisessä kulttuurissa.  Se oli minun aktiivinen valintani, jonka puolesta on pitänyt jopa vähän tapella, tai ainakin olla jämpti.   Kumppani esitti aluksi, että hän matkustaisi äitinsä luokse synnyttämään ja viettäisi siellä aikaa pari kuuakautta äitinsä ja muiden suvun naisten autettavana.  Minä kuintekin halusin, että muutamme pidemmäksi aikaa sinne kuumaan ja sianpaskan hajuun. Tiesin, että lapsen kanssa meillä kahdestaan olisi hankalaa, ja eritoten minulla, koska olisi sidottu kotiin ja perheeseen koko ajan.

Lähettyvillä asui toki hänen veljensä ja tämän perhe: vaimo ja kaksi poikaa, soinen syntyi pari päivää sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt.  En kuitenkaan luota siihen  perheeseen. Siihen on syynsä, joista en kuitenkaan ala avautumaan sen enempää.

Palasimme siis takaisin vanhaan, siihen ympäristöön, jossa asuimme joulukuusta 2016 toukokuuhun 2018. Et voi astua kahta kertaa samaan virtaan, vai miten se sanonta menee. Ja se pitää taaskin paikkansa.  Tulin takaisin viisaampana ja kokeneempana. Nyt pystyn paremmin punnitsemaan monia asioita.  Ensimmäisenä vaikkapa lämpötila: siellä vuoristossa ilma on viileämpää kun katsotaan lämpöasteita: tähän aikaa vuodesta yölämpötila laskaa n. 20 asteen tietämille, vähän allekin, ja päivälämpötila 30 asteen tienoille.  Täällä sen sijaan yöllä on ehkä alimmillaan 25 astetta ja iltapäivällä päälle kolmen kymmenen. Mutta tuntu on ihan erilainen. Huomasin sen jo pari vuotta sitten ensi kertaa käydessäni täältä käsin siellä Lam Dong -provinssissa, yli kilometrin Korkeudessa  meren pinnasta.  Siellä on vähän niin kuin Suomessa, että kun lämpötila saavuttaa hellerajan, ja jo ennenkin sitä, on sellainen sisältä päin tunkeva tukala kuumuus, joka ei nosta kunnolla hikeä pintaan, vain sellasita haisevaa nihkeyttä. Täällä sen sijaan hiki virtaa n. 30 asteen tuntumassa, minulla se virtaa vetenä, mikä saa tietysti ihon tuntumaan viileämmältä, ei niin tukalalta.  Siellä vuoristossa kuiva ilma tuntui silmissä ja iholla.  Minulla hallkeili jalkapohjien iho, kuten niin monesti teki Suomessa jo lapsuudessa. Se lähti suurina palasina kun sitä mielikseen  huvikseen repi. Se kun lähti niin helpolla. Täällä kosteassa ei ole ollut sellaista ongelmaa lainkaan. 
 
Jo heinäkuussa tilasin itselleni talon. Tarkoitus oli tilata vain katto ja lattia ja rakentaa itse seinät luonnonmukaisesti savesta ja ohjista. Kumppani ei kuitenkaan ymmärtänyt sellaista ajatusta, joten mökistä tuli vähän erilainen kuin alun perin halusin, mutta hyvä kuitenkin tarkoituksiini. Äijäluola, pakopaikka, puutarhamaja, joogahuone, varasto ... miksi sitä nyt parhaiten kutsuisi.  Siitä tuli paikka, joka on eniten minun: juridisesti se ei ole minun eikä se ole myöskään täysin hallinassani, mutta niin paljon kuin se voi olla minun, se on.  Sen ympärille olen nyt rakentamassa puutarhaani. 

 
 
20190726_073240.jpg
Se on kapea kaistale maata riisipellon ja naapurin hedelmätarhan välissä. Sadekauden aikana syys-joulukuussa se on osittain tulvalvesien peitossa. 

 

20190727_104523.jpg
Luonnonläheisyyttä, puutaa, riippumatto ja joogakeinu. 

 

 

20190804_171730.jpg
Mimi-koira on usein seuranani. 

 

 

20190805_154815.jpg
Kylätiellä kävellessäni näen usein, miten kaivinkoneilla nostetaan savea joesta. Minä teen sitä sama käsipelillä pienestä ojasta. 

 

 

20190806_054155.jpg
On onni kun saa raataa. En nauttisi elämästä palmun alla juomia nauttien.
Mudassa kaivaminen on kivempaa. 

 

 

20190808_094549.jpg
Vähän siistimpi saisi tämä paikka olla. Suvun taloilta minun majalleni vie tämä polku, Sateella se on mutainen ja liukas.
Sen varrella on muovia ja kaikkea muuta roskaa.
 

 

 

20190808_095035.jpg
Puoliso ja hänen perheensä asuvat vielä tässä lautaseinäisessä peltikattoisessa mörskässä. Se on oikeastaan ihan kodikas, kodikkaampi kuin ne uudet betonimöhkäleet, jollaisesta hekin haaveilevat.  Tuossa oikealla on se minun muovinen, värivaloin koristettu huoneeni. Vasemmalla olevan pöydän ääressä syön. Minä syön yksin vegaaniruokaa, muut syövät etuterassilla mitä syövät. Mimi-koira kärkkyy molemmissa paikoissa.
 

 

 

20190828_112127.jpg
Käytössämme olisi myös kaupunkiasunto tuolla kolmen kilometrin päässä, paritalon puolikas.  En kuitenkaan pidä siitä paikasta, koska se on meluisan kadun varrella ja taloon tulee kalan haju jostakin. Se on juuri sellainen kolkko betonimöhkäle.  Olen kuitenkin rakentanut siihenkin taloon äijäluolan, virittänyt valkokankaan ja äänentoistojärjestelmän, tietokoneen ja projektorin. Siellä kunntelien välillä heviä värivalot vilkkuen: Rainbow, Nightwish, Uriah Heep.  Siellä käyn myös tekemässä joogaa silloin tällöin, vaikka useimmiten joogaan siinä takapihan majassani. 

 

 

20190812_102932.jpg
Jooganurkkaus.  Muu osa mökkiäni on sekalaisessa varastokäytössä. 

 

 

 

20190812_102950.jpg
Mämä verhot tilasin netistä noin 30 eurolla.  Ne eivät ole luonnonmateriaalia vaan muovia, mutta sopivat tänne.
Kattoa en halunnut tehdä pellistä vaan palmunlehvistä.  Se vuotaa, kun sataa vähän reilummin. 

 

 

 

20190826_091200.jpg
Mutta se on hyvin kaunis katto katsella. Eikä se pidä sateella niin isoa meteliä. Nuo sivustan pellit tehtiin vastoin ohjeitani. Olisin halunnut siihenkin luonnonmateriaalia. 

xxxx

 

 

20190813_064738.jpg
Clitoria ternatea,  "pimpsaherne".  Kukka muistuttaa muodoltaan naisen sukuelintä.
Sitä käytetään mm. riisin värjäämiseen siniseksi. 

 

 

 

 

 

 

20190814_054504.jpg
Avaraa riisipeltoa ja nappurien puutarhoja ympärillä. Riisipellolta käy mukava tuuli ja oja on sen verran syvä, että sekin tuo viileyttä. 

 

 

 

20190814_054843.jpg
Maata olisi puutarhaa varten, vaikka perhe ottikin kaksi lehmää, joita ruokitaan tässä kasvavalla ruoholla. 

 

 
20190818_055829.jpg
Aamulenkki suuntautuu kylätietä pitkin kilometrin-parin päähän ja takaisin. Emme tee niin pitkiä lenkkejä kuin teimme siellä vuoristossa. Siellä heräin kahden-kolmen aikaan yöllä. Nukuin aina liian vähän. Täällä nukun paljon paremmin, ja lenkkikin tehdään vasöta viiden-kuuden aikaan, joskus jopa seitsemältä.  Lenkki tehdään hihnassa, jos ollaan myöhässä Mutta  kotona, riisipellollon laidassa Mimi saa juosta vapaana. 
 
20190820_180427.jpg
Täällä on tapana käydä ultraäänessä joka kuukausi. Elokuussa otettiin lapsesta myös sydänfilmi ja tehtiin muutenkin tarkemmat tutkimukset. Tuloksisssa mainittiin hieman laskeutunut eli etinen istukka, josa ei kuitenkaan ole ollut vaivaa. Joka tapauksessa on todennäköistä, että lapsi syntyy keisarileikkauksella. Se on täällä tapana, koska naiset ovat pienikokoisia ja suhteensa heidän kokoonsa vauvat ovat isoja. 
 
20190821_070507.jpg
Isoltahan se näyttää nyt viikolla 34,
vaikka painoa onkin vasta noin kaksi kiloa,
ehkä vähän allekin. 
 
 
20190828_105139.jpg
Tässä se kaupunkiasunto ulkoa päin, puolet paritalosta. Kuvassa naapuri ja hänen vieraittensa mopot. Tämä talo minulle ensimmäisenä esiteltiin perheen kotina. En pitänyt siitä silloinkaan yhtään, enkä pidä nyt sen enempää.  Kun perhe on kotona, nuo pairovet pidetään yleensä auki, jolloin yksityisyys katoaa ja kadun melu pääsee häiritsemään. Seinät ovat beonia, joten ne kaikuvat ilkeästi. 
20190826_091334.jpg
Maalaiselämä kiehtoo minua enemmän. Ainoa mieluinen kaupunkiasunto minulle on ollut Helsingin Vuosaaressa, Meri-Rastilan tie 11:n asunisoikeusasunto vosina 1999 - 2002.  Mutta muuten olen kyllä mieluiten asunut maalla. Tosin sitä ihanteellista paratiisia ei ole koskaan ollut,vaan se on edelleenkin haaveissa ja työn alla. 
 
20190826_091311.jpg
Paljon olen tämän kuuna aikana kaivanutkin mutaa ja liejua puutarhan pohjaksi.  Ojan pengertä pitää korottaa, jotteivät tulvavedet vie puutarhan kasveja. Appivanhempien papaija- ja banaaniviljelmät ovat vielä aluueella. Ja hyvä, että ovat. Jo nyt saan joka päivä tuoretta papaijaa omasta puusta, ja banaaneja tulee aina jostakin, vaikkei vielä täältä. 
 
20190828_161736.jpg
Löysin lähikaupungista taimimyymälän.
Ostin sieltä jasmiiniköynnöksen ja mangopuun taimen. Y
irin ostaa myös limettipuuta, mutta minulle myytiin kaksi betel-palmua.
Istutin nekin kuitenkin Onhan se melkein velvollisuus tässä ilmastossa
välillä istua myös palmun alla. 
 
20190826_091444.jpg
Kauankohan vielä menee ennen kuin saan paikan kukoistamaan?   Palkokasveja olen jo istuttanut: papuja, kik-hernettä ja muita. Olen oppinut, että palkokasvit ovat hyvä aloitus puutarhalle. Ne sitovat ilmasta typpeä ja siten lannoittavat maata. Ne myös kasvavat nopeasti ja tuottavat sitten vihreää "lantaa" kompostoitavaksi. 
 
20190826_092222.jpg
Likaista hommaahan se kaivaminen on. Savea on joka paikassa, myös  mökin lattialla, mutta katon läpi tuleva sadevesi huuhtelee sen kyllä pois ajan myötä.  Kovin voimakasta hajua ei siinä liejussa ole, vain ihan pohjaan on ilmeisesti kehittynyt metaania puunoksien ja mujn biojätteen lahotessa saven seassa, mutta sitä ei ole paljon. On oikeastaan ihan virkistävää touhutua siellä vedessä kuumana päivänä. Olen aina kaivannutkin tänne uima-allasta. Nyt minulla on sellainen. Ainakaan vielä en ole siarastunut tuosta vedestä. 
 
20190828_060405.jpg
Eihän tämäkään mikään kaunis paikka ole, ainakaan vielä. Vähän samanlainen ryysyranta kuin päärakennuskin.  Mutta onpahan haastetta. Ja sitä haastetta riittää. Täällä en voi marssia tai pyräillä rautakayppaan ostamaan mitä tarvitsen, vaan kaikki hankinnat ovat työn takana: yleensä pitää pyytää apuaa perheeltä. He, myös puoliso, ovat sen suhteen hyvin hitaita ja nihkeitä, niin että välillä tuppaavat päreet palamaan heidän kanssaan. Puoliso ei myöskään pidä siitä, että kaivan mudassa. Se ei varmaankaan ole täkäläisten standardien mukaan valkoisen miehen hommaa. Olen kuitenkin kieltäytynyt palkkaamasta siihen ketään, koska se on niitä harjoja hommia, jotka pystyn itse tekemään. Rakennustata olisi saanut omin voimin pystyyn, en edes hankittua tarvittavia materiaaleja.  Nyt käytän kaiken sen mikä on saatavissa, mikä on jäänyt yli itseltä ja toisilta. Oli onni, että toimme sieltä vuoristosta ison muuttokuorman. Olin kasannut siihen myös kaikkea lähinnä jätteeksi luokiteltavaa. Nyt sille on käyttöä.
 
20190828_060246.jpg
Perhe ei kompostoi juuri mitään, ei oksia ja risuja, vaan kasaa ne takapihalle yhdessä muovin ja kaiken muun jätteen kanssa.   Joskus jätekasa poltetaan ja sen tuhka käytetään puutarhassa: siis mys palaneen muovin tuhka. Minua ärsyrtävät tietysti pihalla lojuvat muoviroskat. . Haluaisin kerätä ne säkkiin. Olen joskus sen tehnytkin. 
 
20190828_063856.jpg
Mökkini on siis ison ojan päällä, ja sinne mennään pienemmän ojan yli kapeaa siltaa pitkin. 
 
20190828_064525.jpg
Nuo kaletrit häiritsivät alussa ja halusin poistaa ne. Ehkä poistankin osan myöhemmin, vaikka nyt olen jo tottunut niihin. Ne kuitenkin myös kuvastavat tilannettani verrattuna takavuosien nomadielämään: neljä-viisi vuotta enemmän tai vähemmän kodittomana kulkurina. Nyt on sitten pallo jalassa ja opittava nauttimaan häkissä olemisesta.  Ja kyllähän varhaisena aamuna auringon noustessa on mukava istua tuossa nurkassa jakkaralla ja soittaa huilua kuin Nuuskamuikkunen, tai rimpuilla riippumatossa, joogakeinussa. 
 
20190828_101628.jpg
Varsinaista villiä luontoa täällä on hyvin vähän. Kaikki on ihmisen tekemään ja istuttamaa. Kuitenkin nautin myös kylätiellä kävelystä, kaunnista kukista, pamupuista, koulumatkalla kulkevien tai pihoillaan leikkivien lasten tervehdyksistä
 
20190828_161706.jpg
Kaukaisuuteen katsominen, riisipellon toiseen laitaan, jossa näkyy 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä.  Siellä siis lienee ollut joskus taloja.  Siellä vuoristossa saatoin katsoa vuoria. Täällä ei niitä ole. Ei tullut sitten koskaan kiivettyä niille vuorille muuta kuin tietä pitkin. Jos niitä tulee ikävä, tieädn nyt, miten niiden luo pääsee.  Daatiin jäi kuitenkin isompi joukko kavereita ja tuttavia kuin mitä minulla on täällä koskaan ollut. Täällä on vaikea löytää ketään, joka osaisi riittävästi englantia, jotta pystyisi edes keskustelemaan. 
 
20190829_080743.jpg
Nuo valkoiset ovat niitä vanhoja hautoja. Niiden tyyli on ilmeisesti opittu ranskalaisilta. Hautakivi on siis joko arkun muotoinen  tai pieni mökki. 
 
20190830_061029.jpg
Tämän tilan edellinen omistaja, vaimoni isoisä on haudattuna aika lähelle mökkiäni.
Hautaa ei ole pidetty kunnossa, vaikka hänen vaimonsa isoäiti on vielä elossa ja motkottaa siitä.
Vanhin poika, siis vaimoni setä, joka asuu viereisessä talossa, peri suurimman osan maista.
Hänen siskonsa, siis vaimon äiti, sai ain vanhan talon ja sen alla olevan maan. Tähän taloon kuljetaan
seädn maiden halki. Hän kasvattaa pihalla kukkia myytäväksi, mutta ei pidä pihaa hyvässä kunnossa.
Sateella pihan täyttää iso veislammikko.  Sellaista en ole nähnyt muissa taloissa. 
20190830_061126.jpg
Vaimon vanhemmat pitävät pienellä maatilkulla kahta lehmää, aiemmin sikoja. Sikojen hajua ja ääntä en voi sietää, mutta lehmät ovat enemmän mieleen. Kuitenkaan en voi mitenkään iloita siitä, että joudun näkemään eläinten hyväksikäyttöä ja joskus heikkoa kohtelua. Nämä on saatettu ostaa sitä paitsi minun taloon tuomillani rahoilla.  Täällä eläintuotanto on tosiaankin näkyvää toisin kuin Suomessa, jossa teollisuusnavetat ovat yleisöltä piilossa. Muös sikojen teurastus kuuluu ja näkyy Siitä sain muistutuksen päivää ennen häitäni, jossa jouduin kuuntelemaan toista minuuttia tapettavan sian kiljuntaa. 
 
 
20190821_054705.jpg
Eihän tämä tosiaankaan ole paratiisi, mutta toistaiseksi ainakaan en tiedä paremmasta. 





 
 
 

lauantai, 31. elokuu 2019

Elokuu 2019 - kotivävyn paluu

 

 

Taas niin kiireinen kuukausi, ettei ole ollut paljoa aikaa (mukamas, siis paremminkinkin intoa) istua kirjoittamaan. Suurimman osan ajastani vie oma mökki ja puutarhan tekele. 
 
Heinäkuun viimeisen viikon aluksi muutin viimein minäkin tänne Mekong-joen suistoalueelle vaimon vanhempien luo. Eräs Facebook-kaverini kommentoi asiaa, että palana kotivävyksi. Niinhän se teknisesti ottaen on, vaikka asia on täällä ehkä hieman eri kuin Suomessa ja sikäläisessä kulttuurissa.  Se oli minun aktiivinen valintani, jonka puolesta on pitänyt jopa vähän tapella, tai ainakin olla jämpti.   Kumppani esitti aluksi, että hän matkustaisi äitinsä luokse synnyttämään ja viettäisi siellä aikaa pari kuuakautta äitinsä ja muiden suvun naisten autettavana.  Minä kuintekin halusin, että muutamme pidemmäksi aikaa sinne kuumaan ja sianpaskan hajuun. Tiesin, että lapsen kanssa meillä kahdestaan olisi hankalaa, ja eritoten minulla, koska olisi sidottu kotiin ja perheeseen koko ajan.

Lähettyvillä asui toki hänen veljensä ja tämän perhe: vaimo ja kaksi poikaa, soinen syntyi pari päivää sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt.  En kuitenkaan luota siihen  perheeseen. Siihen on syynsä, joista en kuitenkaan ala avautumaan sen enempää.

Palasimme siis takaisin vanhaan, siihen ympäristöön, jossa asuimme joulukuusta 2016 toukokuuhun 2018. Et voi astua kahta kertaa samaan virtaan, vai miten se sanonta menee. Ja se pitää taaskin paikkansa.  Tulin takaisin viisaampana ja kokeneempana. Nyt pystyn paremmin punnitsemaan monia asioita.  Ensimmäisenä vaikkapa lämpötila: siellä vuoristossa ilma on viileämpää kun katsotaan lämpöasteita: tähän aikaa vuodesta yölämpötila laskaa n. 20 asteen tietämille, vähän allekin, ja päivälämpötila 30 asteen tienoille.  Täällä sen sijaan yöllä on ehkä alimmillaan 25 astetta ja iltapäivällä päälle kolmen kymmenen. Mutta tuntu on ihan erilainen. Huomasin sen jo pari vuotta sitten ensi kertaa käydessäni täältä käsin siellä Lam Dong -provinssissa, yli kilometrin Korkeudessa  meren pinnasta.  Siellä on vähän niin kuin Suomessa, että kun lämpötila saavuttaa hellerajan, ja jo ennenkin sitä, on sellainen sisältä päin tunkeva tukala kuumuus, joka ei nosta kunnolla hikeä pintaan, vain sellasita haisevaa nihkeyttä. Täällä sen sijaan hiki virtaa n. 30 asteen tuntumassa, minulla se virtaa vetenä, mikä saa tietysti ihon tuntumaan viileämmältä, ei niin tukalalta.  Siellä vuoristossa kuiva ilma tuntui silmissä ja iholla.  Minulla hallkeili jalkapohjien iho, kuten niin monesti teki Suomessa jo lapsuudessa. Se lähti suurina palasina kun sitä mielikseen  huvikseen repi. Se kun lähti niin helpolla. Täällä kosteassa ei ole ollut sellaista ongelmaa lainkaan. 
 
Jo heinäkuussa tilasin itselleni talon. Tarkoitus oli tilata vain katto ja lattia ja rakentaa itse seinät luonnonmukaisesti savesta ja ohjista. Kumppani ei kuitenkaan ymmärtänyt sellaista ajatusta, joten mökistä tuli vähän erilainen kuin alun perin halusin, mutta hyvä kuitenkin tarkoituksiini. Äijäluola, pakopaikka, puutarhamaja, joogahuone, varasto ... miksi sitä nyt parhaiten kutsuisi.  Siitä tuli paikka, joka on eniten minun: juridisesti se ei ole minun eikä se ole myöskään täysin hallinassani, mutta niin paljon kuin se voi olla minun, se on.  Sen ympärille olen nyt rakentamassa puutarhaani. 

 
 
20190726_073240.jpg
Se on kapea kaistale maata riisipellon ja naapurin hedelmätarhan välissä. Sadekauden aikana syys-joulukuussa se on osittain tulvalvesien peitossa. 

 

20190727_104523.jpg
Luonnonläheisyyttä, puutaa, riippumatto ja joogakeinu. 

 

 

20190804_171730.jpg
Mimi-koira on usein seuranani. 

 

 

20190805_154815.jpg
Kylätiellä kävellessäni näen usein, miten kaivinkoneilla nostetaan savea joesta. Minä teen sitä sama käsipelillä pienestä ojasta. 

 

 

20190806_054155.jpg
On onni kun saa raataa. En nauttisi elämästä palmun alla juomia nauttien.
Mudassa kaivaminen on kivempaa. 

 

 

20190808_094549.jpg
Vähän siistimpi saisi tämä paikka olla. Suvun taloilta minun majalleni vie tämä polku, Sateella se on mutainen ja liukas.
Sen varrella on muovia ja kaikkea muuta roskaa.
 

 

 

20190808_095035.jpg
Puoliso ja hänen perheensä asuvat vielä tässä lautaseinäisessä peltikattoisessa mörskässä. Se on oikeastaan ihan kodikas, kodikkaampi kuin ne uudet betonimöhkäleet, jollaisesta hekin haaveilevat.  Tuossa oikealla on se minun muovinen, värivaloin koristettu huoneeni. Vasemmalla olevan pöydän ääressä syön. Minä syön yksin vegaaniruokaa, muut syövät etuterassilla mitä syövät. Mimi-koira kärkkyy molemmissa paikoissa.
 

 

 

20190828_112127.jpg
Käytössämme olisi myös kaupunkiasunto tuolla kolmen kilometrin päässä, paritalon puolikas.  En kuitenkaan pidä siitä paikasta, koska se on meluisan kadun varrella ja taloon tulee kalan haju jostakin. Se on juuri sellainen kolkko betonimöhkäle.  Olen kuitenkin rakentanut siihenkin taloon äijäluolan, virittänyt valkokankaan ja äänentoistojärjestelmän, tietokoneen ja projektorin. Siellä kunntelien välillä heviä värivalot vilkkuen: Rainbow, Nightwish, Uriah Heep.  Siellä käyn myös tekemässä joogaa silloin tällöin, vaikka useimmiten joogaan siinä takapihan majassani. 

 

 

20190812_102932.jpg
Jooganurkkaus.  Muu osa mökkiäni on sekalaisessa varastokäytössä. 

 

 

 

20190812_102950.jpg
Mämä verhot tilasin netistä noin 30 eurolla.  Ne eivät ole luonnonmateriaalia vaan muovia, mutta sopivat tänne.
Kattoa en halunnut tehdä pellistä vaan palmunlehvistä.  Se vuotaa, kun sataa vähän reilummin. 

 

 

 

20190826_091200.jpg
Mutta se on hyvin kaunis katto katsella. Eikä se pidä sateella niin isoa meteliä. Nuo sivustan pellit tehtiin vastoin ohjeitani. Olisin halunnut siihenkin luonnonmateriaalia. 

xxxx

 

 

20190813_064738.jpg
Clitoria ternatea,  "pimpsaherne".  Kukka muistuttaa muodoltaan naisen sukuelintä.
Sitä käytetään mm. riisin värjäämiseen siniseksi. 

 

 

 

 

 

 

20190814_054504.jpg
Avaraa riisipeltoa ja nappurien puutarhoja ympärillä. Riisipellolta käy mukava tuuli ja oja on sen verran syvä, että sekin tuo viileyttä. 

 

 

 

20190814_054843.jpg
Maata olisi puutarhaa varten, vaikka perhe ottikin kaksi lehmää, joita ruokitaan tässä kasvavalla ruoholla. 

 

 
20190818_055829.jpg
Aamulenkki suuntautuu kylätietä pitkin kilometrin-parin päähän ja takaisin. Emme tee niin pitkiä lenkkejä kuin teimme siellä vuoristossa. Siellä heräin kahden-kolmen aikaan yöllä. Nukuin aina liian vähän. Täällä nukun paljon paremmin, ja lenkkikin tehdään vasöta viiden-kuuden aikaan, joskus jopa seitsemältä.  Lenkki tehdään hihnassa, jos ollaan myöhässä Mutta  kotona, riisipellollon laidassa Mimi saa juosta vapaana. 
 
20190820_180427.jpg
Täällä on tapana käydä ultraäänessä joka kuukausi. Elokuussa otettiin lapsesta myös sydänfilmi ja tehtiin muutenkin tarkemmat tutkimukset. Tuloksisssa mainittiin hieman laskeutunut eli etinen istukka, josa ei kuitenkaan ole ollut vaivaa. Joka tapauksessa on todennäköistä, että lapsi syntyy keisarileikkauksella. Se on täällä tapana, koska naiset ovat pienikokoisia ja suhteensa heidän kokoonsa vauvat ovat isoja. 
 
20190821_070507.jpg
Isoltahan se näyttää nyt viikolla 34,
vaikka painoa onkin vasta noin kaksi kiloa,
ehkä vähän allekin. 
 
 
20190828_105139.jpg
Tässä se kaupunkiasunto ulkoa päin, puolet paritalosta. Kuvassa naapuri ja hänen vieraittensa mopot. Tämä talo minulle ensimmäisenä esiteltiin perheen kotina. En pitänyt siitä silloinkaan yhtään, enkä pidä nyt sen enempää.  Kun perhe on kotona, nuo pairovet pidetään yleensä auki, jolloin yksityisyys katoaa ja kadun melu pääsee häiritsemään. Seinät ovat beonia, joten ne kaikuvat ilkeästi. 
20190826_091334.jpg
Maalaiselämä kiehtoo minua enemmän. Ainoa mieluinen kaupunkiasunto minulle on ollut Helsingin Vuosaaressa, Meri-Rastilan tie 11:n asunisoikeusasunto vosina 1999 - 2002.  Mutta muuten olen kyllä mieluiten asunut maalla. Tosin sitä ihanteellista paratiisia ei ole koskaan ollut,vaan se on edelleenkin haaveissa ja työn alla. 
 
20190826_091311.jpg
Paljon olen tämän kuuna aikana kaivanutkin mutaa ja liejua puutarhan pohjaksi.  Ojan pengertä pitää korottaa, jotteivät tulvavedet vie puutarhan kasveja. Appivanhempien papaija- ja banaaniviljelmät ovat vielä aluueella. Ja hyvä, että ovat. Jo nyt saan joka päivä tuoretta papaijaa omasta puusta, ja banaaneja tulee aina jostakin, vaikkei vielä täältä. 
 
20190828_161736.jpg
Löysin lähikaupungista taimimyymälän.
Ostin sieltä jasmiiniköynnöksen ja mangopuun taimen. Y
irin ostaa myös limettipuuta, mutta minulle myytiin kaksi betel-palmua.
Istutin nekin kuitenkin Onhan se melkein velvollisuus tässä ilmastossa
välillä istua myös palmun alla. 
 
20190826_091444.jpg
Kauankohan vielä menee ennen kuin saan paikan kukoistamaan?   Palkokasveja olen jo istuttanut: papuja, kik-hernettä ja muita. Olen oppinut, että palkokasvit ovat hyvä aloitus puutarhalle. Ne sitovat ilmasta typpeä ja siten lannoittavat maata. Ne myös kasvavat nopeasti ja tuottavat sitten vihreää "lantaa" kompostoitavaksi. 
 
20190826_092222.jpg
Likaista hommaahan se kaivaminen on. Savea on joka paikassa, myös  mökin lattialla, mutta katon läpi tuleva sadevesi huuhtelee sen kyllä pois ajan myötä.  Kovin voimakasta hajua ei siinä liejussa ole, vain ihan pohjaan on ilmeisesti kehittynyt metaania puunoksien ja mujn biojätteen lahotessa saven seassa, mutta sitä ei ole paljon. On oikeastaan ihan virkistävää touhutua siellä vedessä kuumana päivänä. Olen aina kaivannutkin tänne uima-allasta. Nyt minulla on sellainen. Ainakaan vielä en ole siarastunut tuosta vedestä. 
 
20190828_060405.jpg
Eihän tämäkään mikään kaunis paikka ole, ainakaan vielä. Vähän samanlainen ryysyranta kuin päärakennuskin.  Mutta onpahan haastetta. Ja sitä haastetta riittää. Täällä en voi marssia tai pyräillä rautakayppaan ostamaan mitä tarvitsen, vaan kaikki hankinnat ovat työn takana: yleensä pitää pyytää apuaa perheeltä. He, myös puoliso, ovat sen suhteen hyvin hitaita ja nihkeitä, niin että välillä tuppaavat päreet palamaan heidän kanssaan. Puoliso ei myöskään pidä siitä, että kaivan mudassa. Se ei varmaankaan ole täkäläisten standardien mukaan valkoisen miehen hommaa. Olen kuitenkin kieltäytynyt palkkaamasta siihen ketään, koska se on niitä harjoja hommia, jotka pystyn itse tekemään. Rakennustata olisi saanut omin voimin pystyyn, en edes hankittua tarvittavia materiaaleja.  Nyt käytän kaiken sen mikä on saatavissa, mikä on jäänyt yli itseltä ja toisilta. Oli onni, että toimme sieltä vuoristosta ison muuttokuorman. Olin kasannut siihen myös kaikkea lähinnä jätteeksi luokiteltavaa. Nyt sille on käyttöä.
 
20190828_060246.jpg
Perhe ei kompostoi juuri mitään, ei oksia ja risuja, vaan kasaa ne takapihalle yhdessä muovin ja kaiken muun jätteen kanssa.   Joskus jätekasa poltetaan ja sen tuhka käytetään puutarhassa: siis mys palaneen muovin tuhka. Minua ärsyrtävät tietysti pihalla lojuvat muoviroskat. . Haluaisin kerätä ne säkkiin. Olen joskus sen tehnytkin. 
 
20190828_063856.jpg
Mökkini on siis ison ojan päällä, ja sinne mennään pienemmän ojan yli kapeaa siltaa pitkin. 
 
20190828_064525.jpg
Nuo kaletrit häiritsivät alussa ja halusin poistaa ne. Ehkä poistankin osan myöhemmin, vaikka nyt olen jo tottunut niihin. Ne kuitenkin myös kuvastavat tilannettani verrattuna takavuosien nomadielämään: neljä-viisi vuotta enemmän tai vähemmän kodittomana kulkurina. Nyt on sitten pallo jalassa ja opittava nauttimaan häkissä olemisesta.  Ja kyllähän varhaisena aamuna auringon noustessa on mukava istua tuossa nurkassa jakkaralla ja soittaa huilua kuin Nuuskamuikkunen, tai rimpuilla riippumatossa, joogakeinussa. 
 
20190828_101628.jpg
Varsinaista villiä luontoa täällä on hyvin vähän. Kaikki on ihmisen tekemään ja istuttamaa. Kuitenkin nautin myös kylätiellä kävelystä, kaunnista kukista, pamupuista, koulumatkalla kulkevien tai pihoillaan leikkivien lasten tervehdyksistä
 
20190828_161706.jpg
Kaukaisuuteen katsominen, riisipellon toiseen laitaan, jossa näkyy 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä.  Siellä siis lienee ollut joskus taloja.  Siellä vuoristossa saatoin katsoa vuoria. Täällä ei niitä ole. Ei tullut sitten koskaan kiivettyä niille vuorille muuta kuin tietä pitkin. Jos niitä tulee ikävä, tieädn nyt, miten niiden luo pääsee.  Daatiin jäi kuitenkin isompi joukko kavereita ja tuttavia kuin mitä minulla on täällä koskaan ollut. Täällä on vaikea löytää ketään, joka osaisi riittävästi englantia, jotta pystyisi edes keskustelemaan. 
 
20190829_080743.jpg
Nuo valkoiset ovat niitä vanhoja hautoja. Niiden tyyli on ilmeisesti opittu ranskalaisilta. Hautakivi on siis joko arkun muotoinen  tai pieni mökki. 
 
20190830_061029.jpg
Tämän tilan edellinen omistaja, vaimoni isoisä on haudattuna aika lähelle mökkiäni.
Hautaa ei ole pidetty kunnossa, vaikka hänen vaimonsa isoäiti on vielä elossa ja motkottaa siitä.
Vanhin poika, siis vaimoni setä, joka asuu viereisessä talossa, peri suurimman osan maista.
Hänen siskonsa, siis vaimon äiti, sai ain vanhan talon ja sen alla olevan maan. Tähän taloon kuljetaan
seädn maiden halki. Hän kasvattaa pihalla kukkia myytäväksi, mutta ei pidä pihaa hyvässä kunnossa.
Sateella pihan täyttää iso veislammikko.  Sellaista en ole nähnyt muissa taloissa. 
20190830_061126.jpg
Vaimon vanhemmat pitävät pienellä maatilkulla kahta lehmää, aiemmin sikoja. Sikojen hajua ja ääntä en voi sietää, mutta lehmät ovat enemmän mieleen. Kuitenkaan en voi mitenkään iloita siitä, että joudun näkemään eläinten hyväksikäyttöä ja joskus heikkoa kohtelua. Nämä on saatettu ostaa sitä paitsi minun taloon tuomillani rahoilla.  Täällä eläintuotanto on tosiaankin näkyvää toisin kuin Suomessa, jossa teollisuusnavetat ovat yleisöltä piilossa. Muös sikojen teurastus kuuluu ja näkyy Siitä sain muistutuksen päivää ennen häitäni, jossa jouduin kuuntelemaan toista minuuttia tapettavan sian kiljuntaa. 
 
 
20190821_054705.jpg
Eihän tämä tosiaankaan ole paratiisi, mutta toistaiseksi ainakaan en tiedä paremmasta. 





 
 
 

sunnuntai, 2. kesäkuu 2019

Toukokuu 2019 - Uusi silmäleikkaus Vietnamissa

 

Toukokuu alkaa vapusta, Vapun päivästä.  Vietnamissa sitä ei vietetä, enkä minäkään ole kovin innokas sen juhlan viettäjä. Saigonissa olisi ollut aattona paikallisten suomalsiten juhla, mutta en vaivautunut paikalle. Minä kun kävin siellä jo huhtikuun alussa ja seuraava silmälääkärikäynti oli sovittu toukokuun puoliväliin.

 

 

 

 

20190430_102158.jpg

Sen verran oli arjesta poikkeavaa juhlan tuntua, että sain vieraakseni kaksi neitokaista Saigonista. Toiseen niistä olin tutustunut sohvasurffaussivuston kauta jo tammikuussa ja olimme tavanneet Saigonissa maaliskuussa. Hän on vegaani ja hyvin kiinnostunut Suomesta. Siksi hän halusi jutella kanssani.  He ajoivat moottoripyörällä Saigonista ssaakka tänne meille ylös vuoristoon, noin 250 kilometrin matkan. 

 

 

 

 

20190430_140740.jpg
Kävimme paikallisilla vesiputouksilla heidän ja muutaman paikallisen miespuolisen kaverin kanssa.  Oli vietnamilaisillakin kuitenkin jokin lomakausi, ja paikalla oli paljon turisteja muista kaupungeista. Nämä tytöt olivat Saigonista ja halusivat puhua kanssani englantia.    Lisää kuvia tuosta retkestä on huhtikuun albumissa

 

 

20190430_142217.jpg
Buddhalaisia temppeleitä jylhissä vuoristomaisemissa, metsiä. Tällaista löytyy tästä ihan muutaman kymmenen kilometrin säteellä kotoa. Sinne meielni halajaa, mutta toistaiseksi täytyy tyytyä näihin puoliurbaaneihin maanviljelysmaisemiin. Toki hieman toivoa on päästä vähän kauemmas isoista teistä,  lähemmäs vuosia ja metsiä.

 

 

 

20190428_062347.jpg
toki näissä rähjäisissä sivukaduissa ja kyläteissäkin on oma viehätyksensä. Aamuvarhaisella Mimi-koiran kanssa kävelyllä käydessäni ne ovat vielä melko tyhjiä muista ihmisistä.

 

 

 

 

 

 

20190501_053141.jpg
Neitoset majoittuivat toisen yönsä muutaman kilometrin päässä kotoamme hostellissa. Toinen heistä, tämä  Suomi-fani, halusi asua suhteelisen lähellä voidakeseni käydä kanssamme varhaisen aamun kävelylenkillä.  Ensimmäisenä aamuna kävimme, mutta toisena aamuna hän nukkui seitsemään asti.   

 

 

 

 

 

20190501_055048.jpg
Olimme Mimin kanssa lähteneet kotoa jo ennen neljää ja tavanomaisen reitin sijasta suunnistimme kohti heidän hotelliaan. Heidän kertomansa mukaan sitä lähellä oli pieni koski, jonne nyt suuntasimme. Saatoin antaa Mimin juosta vapaana täällä. 

 

 

20190501_061952.jpg
Istuksimme pienellä sillalla ja odottelimme tyttöjä.  Sitten he tulivat aikanaan: kävelimme kahville ja ammiaiselle. Mimikin sai palan makkaraa.  Sitten työt lähtivät ajamaan moottoripyörällä kohti Saigonia. 

 

 

20190505_082750.jpg
Talo vuokrattavana tästä muutaman kilometrin päässä, siellä, missä usein käyn aamukävelyllä koirani kanssa.  Olen mainostanut Facebookin Dalat-ryhmässä tätä paikkaa yhtenä vahtoehtona ulkomaalaiselle asettua asumaan. Joitakin tiedusteluja sainkin, mutta useimmat tulivat niiltä, jotka etsivät epätoivoisesti opetustöitä. Muutama eläkeläinenkin tai muuten työelämän ulkopuolella oleva oli myös kiinnostunut.  Yhden, Thaimaassa asuvan Vietnamilaisjuurisen 70-vuotiaan ranskattaren kanssa pääsimme niin pitkälle, että olemme erään paikallisen tuttavan avustuksella hankkineet hänelle talon vuokralle. Hänellä on kaksi koiraa, joten talon taakse puutarhan ympärille täytyy tehdä luja aita. 

 

20190512_051736.jpg
Kauniit maisemat lähistöllä olevan järven rannalla. Kuljemme tästä ohi usein aamun sarastaessa itäiseltä taivaanrannalta. 
 
20190505_085001.jpg
Talon on myös sisältä hyvin siisti.  Vuokra on 2 miljoonaa Vietnamin dongia eli noin 80 euroa kuukaudessa. 
 
20190505_082340.jpg
Talo on melko lähellä tietä ja keskellä maanviljelysalueeta. Jostain tuolta päin aion minäkin hankkia seuraavan asunnon.
 
 
20190524_054656.jpg
Leivon edelleenki leipäni itse. Ja teen sen ilman leivinuunia, ilman sähköuunia käyttäen vain paistinpannua ja Airfryer-merkkistä kuumailtmagrilliä.   Taikina on puoliksi hapatettu ja puoliksi hiivalla käytetty niin, että sen voi säilyttää jääkaapissa jopa viikon.  Käytän taikinassa runsaasti papuja ja kasviksia, kaurahiutaleita ja sitten vehnäjauhoja. Tosin nyt olen löytänyt paikan, josta voin ostaa venäläisiä ruisjauhoja. Käytän niitä hapatteen tekemiseen ja jonkin verran litteiden leipien leivittämiseen.  Tummaa väriä tuotan mustapavulla ja soijakastikkeella. 
 
 
20190524_054701.jpg
Minun ruokakulttuurini on hyvin intialainen. Tosin siihen on sekoittunut aineksia lähes joka puolelta maailmaa: myös Suomesta ja Karjalasta.  Joskus teen karjalanpiirakan muotoisia leipiä, jotka täytän riisi-papumössöllä tai jollain muulla. 
 
20190528_055540.jpg
Huhtikuussa kävin Saigonissa kerran. Se käynti liittyi maaliskuussa tehtyyn silmälaikkaukseen. Neljäs päivä poistettiin tikit oikeasta silmästä.  Toukokuussa kävin Ho Chi Minh Cityssä kaksi kertaa:  16.5. kävin äänestämässä Euroopan parlamentin vaaleissa ja 28.5. käsin sitten poistattamassa sen leikkauksen tikit.  Kaksi matkaa tietää yhteensä noin vuorokauden bussista istumista, tai puolittain makaamista. Nämä bussit ovat makuubusseja eli jokaisella matkustajalla on oma pieni makuuosasto, joka penkin saa pysty- tai makuuasentoon.  Paikkoja bussissa on yhteensä 28, kahdessa kerroksessa ja kolme rinnakkain.   Lähdin maktaan kotoa noin puolen yön jälkeen ja olin perillä aamulla kuuden maissa. Sitten kävelin kohti silmäklinikkaa ja noin puolimatkasta otin Grab-nimisellä puhelinsovelluksella tilatun mopotaksin.

Takaisin tulin myös yöbussilla niin, että olin kotona aamulla neljältä-viideltä.  
 

Maaliskuun kertomuksessa on tarinaan silmieni tilasta: synnynnäinen harmaakaihi, nystagmus eli silmävärve, kaihilasit, tekomykiöt Jakartassa vuonna 2011.  Oikean silmän tekomykiön poisto maaliskuussa 2019, koska mykiö oli siirtynyt pois paikaltaan, irronut ja hangannut sarveiskalvoa piloille.

 

20190515_183059_00001.jpg
Jo Singaporen konsultaatiossa minulle kerrottiin, että myös vasemman silmän tekomykiö vaatisi korjausta. Se on melkein irronnut ja heiluu pahasti silmävärveen (mystagmus) tahdissa.   Minä en sitä oikein halunnut uskoa, koska vasen silmä on ihan hyvä minusta, paljon parempi kuin oikea. OIkea on ollut herkkä valolle siitä vuoden 2011 laikkauksesta lähtien. Lääkäri laittoi siihen ensin sellaisen siipiensä varassa kelluvan linssin, joka sitten kiinnittyisi mykiön kapseliin. Näin ei käynyt vaan se luiskahti pois paikaltaan tai ei koskaan asettunutkaan paikoilleen. Niinpä se otettiin pois ja korvattiin iirikseen kiinnitettävällä linssillä, kuten oli jo vasemmassa sillmässä tehty.  Lääkäri kaivoi sitä vanhaa huonoa linssiä silloin viitisentoista minuuttia aiheuttaen minulle epämukavaa kipua ja varmastikin vahingoittaen silmääni.

Tässä kuvassa silmä punoittaa toukokuun 2019 leikkauksen jälkeen. Iirikseen on kiinnitetty tekomykö vahvemmin kuin aiemmin. 

 

Ennen leikausta oikea silmä oli ollut paras silmäni. Käytnin sitä lukemiseen.  Minä en ole koskaan nähnyt kahdella silmällä yhtä aikaa, eli minulla ei ole stereonäköä, bifokaalista näköä, vaan olen aina käyttänyt kumpaakin silmää erikseen.  Leikkauksen jälkeen vasen silmä on ollut selvästi parempi ja oikea huono: etenkin kirkkaassa päivänvalossa oikea silmä häikäistyy paljon enemmän kuin vasen.  Aluksi luulin sen johtuvan siitä, että siihen on kiinnitetty tuo silmän sisäinen linssi (IOL), mutta näin ei ollutkaan: sen ongelmat varmaankin johtuvat sarveiskalvon vahingoittumisesta.

 

 

20190528_013039.jpg
Vuonna 2011 pääsin eroon vahvoista kaihilaseista (+10 ... +15 lukulasit). Ne korvattiin tekomykiöllä. Se ei suurenna niin paljon kuin plus-linssit, mutta se myöskin pysyy kirkkaana eikä siihen tule likaa tai rasvatahroja.  Lasit päässä kuitenkin näytän paremmalta ja lasit suojaavat silmiä kolhuilta ja lialta sekä suodattavat myös kirkkautta. Varsinaisia aurinkolaseja en voi oikein käyttää, koska näköni perustuu niin paljon värisävyjen erottamiseen.  Nykyään lasien käyttö tuntuu epämukavalta, joten yritän välttää niitä. Suomessa jos olisin, olisi pakko käyttää niitä, koska siellä aurinko paistaa niin lähellä taivaanrantaa ja käy kylmä tuuli niin, että silmät rasittuvat paljon enemmän. 

 

 

 
20190501_052054.jpg
Oli aina juhlaa kun pääsi suurkaupungin kuumuudesta ja melusta tänne viileämpään maalisteille. 

 

 

20190521_051533.jpg
Mimi-koirakin vamraan aina odotti minun paluutani. Poissa ollessani kun ei kukaan vienyt häntä ainakaan pitkille kävelyille. 

 

 

 

20190519_103828.jpg
Buddhan syntymäpäivää vietetään laajasti koko maassa, myös meidän naapurin temppelissä. 

 

 

20190519_105552.jpg
Se on ihka-uusi raknnus, joka on osittain vielä viimeistelemättä. 

 

 

 

 

20190530_091623.jpg
Dalatissa käyn edelleen joogassa ja ostoksilla, mitä nyt on tullut taukoja leikkausten takia. Välillä haen sieltä myös uusia tutustumuskohteita. 

 

20190530_114344.jpg
Eräs Suomessa opiskellut nainen on kutsunut minua vierailemaan omistamalleen eko-lomakeskukselle, jonka yhteydessä hänellä on myös luomutila. Kävin siellä tarkoituksenani tutustua paikaan mahdollisena leirikoulu/ulko-opetuspaikkana. 

 

 

20190530_114423.jpg
Oli iloinen yllätys tavata siellä ukrainalaisia nuoria ihmisiä, jotka matkustelevat täällä päin.  Tämä 8-vuotias tyttö oli mielissän kun sai puhua kanssani koirista venäjäksi. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20190530_091828.jpg
Täällä ylhäällä vuoristossa, ylängöllä, on jopa mäntymetisä. 
 
 
20190528_065116.jpg
Saigonissakin, suurkaupungissa ja sen pilvenpiirtäjissäkin on oma viehätyksensä, ainakin kaukaa katsoen. 
20190524_172233.jpg
Mutta paras on kotona, kodin rauhassa ja hiljaisuudessa!